Kaivelkaapa vanhoja Kannus-lehtiä.
Ei tuota ihan Moebius-tasoisena voi pitää, mutta eipä kyllä kädettömänä räpellyksenäkään.
Kannuksissa näkyy hyvin just tää kehitys. Siellä on numerossa 28 se länkkäri-stoori ja sen jälkeisissä pari muuta novellisarjakuvaa, joissa ensin otetaan sivellintä haltuun ja haetaan naturalistista/realistista tyyliä, mutta lähdetään sitten kuitenkin vähitellen tyylittelemään. Muodot käyvät taikinamaisemmiksi, kai sitä voisi pottunokkatyyliksikin kutsua. 90-luvulla mennään jo terähommissa (Ks. ekat Alphat ja Laaki) ja naturalistinen anatomia on hylätty. Tekstaus on kauneimmillaan. Sitten aika äkkiä (-94) ollaankin jo Pancho Villan nahkahousuissa eli Punaniska -parodiaosastossa ja yhä yksinkertaisemmassa V&W:ssa.
Ihan sama kehitys on kulkenut monella muulla, kuten nyt vaikka Kähösen Timolla ja Hagelbergin Matilla. Realistinen piirtäminen lyö huonommin leville kuin joutuisammin syntyvä vapaampi tyylittely tai yksinkertaistaminen. Voisi myös sanoa, että näin jää enemmän aikaa paneutua käsikirjoittamiseen.
Tuota Hansin mainitsemaa Taboon juttua en ole tainnut nähdäkään. Muistaakseni sitä ei ole julkaistu Suomessa, enkä jaksanut aikoinaan kaivaa jenkkiantologiaa käsiini. Olis kyllä kiva nähdä.