Mielestäni pääpointtina on kuitenkin se genre, ei henkilöhahmot. Voisihan supersankareinakin käyttää vaikka lasten satuhahmoja. Genre on kuitenkin sama. Pornoa ei ihan heti miellä esiteineille tai lapsille.
Timo
Porno on aivot narikkaan viihdettä, jolla on selkeän mekaaninen funktio (jonka jo varsin varhaisella iällä tajuaa) - älykäs erotiikka on tavoite, joka on ollut monilla suuruuksilla von Trieristä lähtien, mutta se ei käsittääkseni ole ikinä oikein onnistunut. Lost Girlsia kun en ole lukenut, en osaa sanoa onko hän onnistunut freudilaisittain sanottuna sublimoimaan seksuaalisuuden sen omilla eväillä.
Supersankarigenre on anomalia jo syntyessään - kukaan ei kai oikein osaa selittää mistä moinen idea syntyi ja kuinka se kasvoi siihen kulttuurimittaansa mitä se Jenkeissä sarjakuvapuolella - ja nykyjänsä elokuvissa - edustaa. Yhtäältä se voidaan dissata lasten banaaliksi viihteeksi, mutta onko silloin niinkään paha asia jos skidit nappaavat Watchmenin ja lukevat sitä Teinimutanttininjojen - tai Jallun sijaan.
Kaikki ihmiset sortuvat vähättelemään ilmiöitä, joihin eivät oikein pääse sisään, mutta loppujen lopuksi hyvin suuri osa fiktion lajeista perustuu naurettavan onttoihin lähtöasetelmiin ja kaavoihin. Ja koko kulttuuri on täynnä banaaleja sopimuksia. Jos supersankareita olisi, ei niille hirveästi naurettaisi, ei vaikka pukeutuisivat kuinka hassusti - viisi vuotta sitten oltaisiin naureskeltu jos oltaisiin sanottu teineille, millaisissa kuteissa he kulkisivat. Pukeutumismuoti on aina naurettavaa.
Lordin menestystarina myös omalla tavallaan validisoi supersankarigenren uskottavuutta - vaikka itse sitä pelkkänä kuplana pidänkin. Mutta menestys tekee naurettavasta uskottavaa. Jos hovin herrat kulkee sukkahousuissa, nauru on tukahtunut jo toisena päivänä.
Mutta toki Römpötillä on oikeus mielipiteeseensä, mutta se on relevantimpi jos hän on sen ilman ennakkoasetelmia muodostanut.
