Amerikkalaisilla sarjakuvan kuluttajilla on aivan erilainen näkemys ja mieltymys sarjakuvaan kuin meillä Eurooppalaisilla. Eurooppalainen sarjakuva eroaa suuresti amerikkalaisesta tarjonnasta laadullisesti ja muutenkin. Ja kysyntä on senmukaista. Tottakait DC julkaisee muitakin kuin supersankareita, mutta pääsääntöisesti kuten totesit Supersankareita. Julkaistaanhan jenkeissä tietty graphic novel- juttujakin.
Laatukysymys on subjektiivinen. Objektiivisesta näkökulmasta sekä Amerikkalainen että Eurooppalainen sarjakuva ovat yhtä laadukkaita. Sinä et taida edes lukea Amerikkalaisia graphic novelleja. Minä sen sijaan luen. Ja seuraan myös niiden menestystä, joka on monesti korkeampi kuin supersankarisarjakuvan, riippuen ihan siitä, että onko supersankarisarjakuvissa menossa joku erittäin isoilla nimillä varustettu supersankari eventti.
Siinä missä Amerikassa on alettu panostamaan graphic novelien laatuun, on Euroopassa selkeästi jumitettu vanhaan Amerikkalaiseen tapaan paikoilleen. Eli samoja hahmoja pyöritetään albumi albumilta. Toki myös Euroopassa on myös graphic novel kulttuuria, kuten mainitsemasi Moebius. Mutta se mistä Eurooppalainen sarjakuva tunnetaan, on tämä Asterix, Tintti, Sillage, Piko ja Fantasio jne. osasto. Esimerkkinä OIKEASTI hyvästä Eurooppalaisesta sarjakuvasta on mielestäni Blacksad, Tappaja, Olipa kerran Ranskassa jne. Siis sarjat jotka ovat graphic novel asussa. Graphic Novel keskittyy paljon kypsemmin sarjakuvaan kuin on-going sarjat.
Itselläni ei ole mitään ongelmia lukea paskalla käydessäni Tex Willeriä, jos jollakulla sitä sattuu olemaan. Olen myös lukenut Willereiden syvemmän annin, ja pitänyt siitä. Mutta pääasiassa koen sen hyvin hajuttomana ja mauttomana sarjakuvana, jossa on toki mahdollisuudet kaikkeen muuhunkin kuin siihen iänikuiseen lännensoopaan, jossa keskitytään vain ampujaan milloin ketäkin.
Jonah Hexissä taas on enemmän väriä. Hahmo on huomattavasti kiinnostavampi ja aidompi kuin Willer joka on lähinnä näyte kaikesta siitä, mitä Lucky Luke parodioi, ja syystä. Hex tekee virheitä, ei onnistu kaikessa, häntä pidetään kaikin puolin epämiellyttävänä, ja sitä hän usein onkin. Mutta samalla hänellä oma oikeudentajunsa, jonka avulla hän loppujen lopuksi osoittautuu kunnon kaveriksi. Hexillä ei ole kuin yksi huono lehti. Ja se oli Hex niminen ei-lännensarjakuva. Hahmo on toiminut niin graphic novelleissa kuin omassa lehdessään, ja hänestä saa yhä irti monipuolisia tarinoita.
Se mikä Eurooppalaisella tavallisella sarjakuvalla tuntuu selkeästi olevan ongelmana, on että hahmot eivät ikinä kehity. Kun hahmon luonne on esitelty, on helppo arvata jokainen vitsi ja jokainen tapahtuma, eivätkä hahmot koskaan joudu morralisesti arveluttaviin tilanteisiin, toisin kuin tosielämässä ja Amerikkalaisessa sarjakuvassa. En tarkoita että välttämättä pitäisikään kehittyä, mutta toisaalta kehittymättömyyttä voisi hyödyntää jotenkin, tai sitten voisi kirjoittaa enemmän sitä syvempää graphic novel tavaraa.
