Sarjisaarre vieraassa varastossa kiroiluttaa

[Joe_Smith]

Aina silloin tällöin tulee luettua ja kuultua, että joku on löytänyt sarjiksia jostain ja pannut niillä rahoiksi tai sitten vain säilönyt itselleen. Ensimmäist kertaa osui omalle kohdalle.

Kaveri maalaa töikseen taloja ja joskus olen ollut mukana hanslankarina. Tänään olin maalamassa erästä kesämökkiä ja piti hakea maalauspukki varastosta. Silmiini osui sitten narulla niputettuja lehtiä varaston hyllyllä. Siinä oli muutama nippu Tekniikan maailmaa mutta oli siellä aika iso määrä sarjakuvia. En uskaltanut penkoa tarkemmin mutta lehdistä edustettuina olivat korkkarit, Buffalo Bill, 70-luvun alun Aku Ankat, Mustanaamiot, Korakit, Hopeanuolet ja varmasti muitakin. Albumeja oli muutama nippu myös, Asterixeja, Lucky Lukeja, Cocco Billejä, ainakin kaksi Tarzanin jättikirjaa. Tex Willereitä oli myös niputettu vuosikerroiksi ainakin muutama kasa. Kohtuullisen hyväkuntoisen näköisiä olivat.

Omistaja on joku 80-vuotias pariskunta, joilla pari viisikymppistä poikaa. Eli heidän lehtiään ja albumeitaan. Sanoin kaverille, että tarjoaa  ukolle niistä muutaman kympin, niin vien ne pois. Mutta enpä usko, että sillä on mitään hinkua myydä niitä. Siellä varmaan lojuvat maailman tappiin asti. Saatanan perkele!

[Jukka Koivusaari]

Omistaja on joku 80-vuotias pariskunta, joilla pari viisikymppistä poikaa.

Kuulostaa jotenkin tutulta.
 Tässä on itse kullakin kokelmia levällään säilytyksessä ns. "perikunnan tiloissa".

Sanoin kaverille, että tarjoaa  ukolle niistä muutaman kympin, niin vien ne pois.

 Kerropas oma nimesi kaverisi nimi ja toiminimi !
Ei tarvitse turhaan rehellisien urakoitsijoiden elinkeinoa haittaamaan.
Taitaa nimittäin olla parilla kaverilla ammatinvaihto ohjelmassa. 

 Kyllä asiakkaan täytyy voida luottaa heidän tiloissaan työskenteleviin urakoitsijoihin ja näiden henkilökuntaan.

 

[tertsi]

Kaikki. Mulle. Heti. Nyt. Pilkkahintaan.

edit:
Asunnossani tehtiin viime vuonna putkiremontti.
Olisi tuntunut aika omituiselta, jos joku raksamies olisi ruvennut esittämään ostotarjouksia komeroitteni sisällöstä. Varsinkin jos olisi käynyt ilmi, että hän
on hieman pläräillytkin kirjoja.

Asuntoni irtaimiston kuvailu netissä miljoonille ihmisille olisi niinikään melko negatiivisia fiiliksiä herättävää. Eipä olisi kyseistä putkiremonttifirmaa tullut suositeltua kenellekään. Pikemminkin päin vastoin.

Suosittelisin ensimmäisen viestin poistamista ja ketjun lukitsemista/poistamista.
Virheitä sattuu ja niistä kannattaa ottaa opiksi.

[Divine]

Aloitusviestistä ei näe kyllä mitenkään, kenen lukaalin irtaimistoa siinä kuvaillaan. Kirjoittajaa tuntematta on melkoisen vaikea asiasta mitään päätellä. Lontoossako mökki sijaitsee, kun nimimerkin liikanimi on 'Lontoon seikkailija'?

Ja miten tässä on nyt huijattu tai oltu epärehellisiä? Kaveri on katsellut vajan hyllyllä olleita niputettuja painotuotteita. Onko muutaman kympin tarjoaminen ullakolla olevista lehti- ja albuminipuista todella huijausta? Pitääkö ostajan kertoa jokin arvio tuotteen markkina-arvosta ennen tarjoustaan? Olen aika vakuuttunut siitä, että paljon tavaraa vaihtaa omistajaa juuri tuolla tavalla, että ihastellaan jotain skootterinraatoa jonkun rempan yhteydessä ja ostetaan se saman tien pois pölyttymästä. Hyvä kun viet pois ja tarviitko Ladan vanteita kanssa? lienevät aika tyypillisiä kommentteja näissä tilanteissa.

[CryingBlueRain]

Onhan se nyt vähintäänkin veemäisesti tehty ostaa näennäisellä hinnalla jotain ihmiseltä, jolla ei ole mitään käsitystä myytävän tavaran todellisesta arvosta. Kyllä sellaista on ainakin puhekielessä tavattu kutsua huijaamiseksi. Ei sillä, että itsekään moralisoisin satunnaisia polkuhintaisia kirpparilöytöjä, mutta jos puhutaan kokonaisesta kokoelmasta...joku roti.

Se on tietysti eri asia, jos joku myy polkuhintaan ystävänkauppana tai siksi, ettei viitsi yrittää etsiä kohtuullista hintaa maksavaa ostajaa. Mutta jos kaupanteon subtekstinä on ajatus siitä, että pappa ei kuitenkaan ymmärrä todellista arvoa, niin silloin pilkkahintaisen hintatarjouksen esittäminen ei kyllä ole eettistä.

[Divine]

Mutta jos kaupanteon subtekstinä on ajatus siitä, että pappa ei kuitenkaan ymmärrä todellista arvoa, niin silloin pilkkahintaisen hintatarjouksen esittäminen ei kyllä ole eettistä.

Joo, myönnetään. Ajattelin ennemminkin tuollaista vie pois vaan -tilannetta, jossa tavaran omistajan kiinnostus on ennemminkin saada tilaa hyllyille kuin tiristää mahdollisimman hyvä hinta jostain jutusta, joka ei ole kiinnostanut kymmeniin vuosiin sen enempää kuin antaa niiden lojua vajassa.

Tässä nimenomaisessa keississä varmaan oleellisinta olisi kysyä noiden vanhusten pojilta. Itse ainakin ilahtuisin, jos meidän vanhukset kertoisivat, että heillä olikin jemmattuna monet kirja- ja sarjisaarteet, jotka muuten olisivat tuhoutuneet lastenhuoneolosuhteissa.

[CryingBlueRain]

Joo, myönnetään. Ajattelin ennemminkin tuollaista vie pois vaan -tilannetta, jossa tavaran omistajan kiinnostus on ennemminkin saada tilaa hyllyille kuin tiristää mahdollisimman hyvä hinta jostain jutusta, joka ei ole kiinnostanut kymmeniin vuosiin sen enempää kuin antaa niiden lojua vajassa.

Joo, se on toki aivan eri asia. Olen minäkin joskus tieten tahtoen myynyt omaisuuttani pois naurettavan halvalla, kun on ollut tilanne, jossa muuttokuorman keventäminen tms. on ollut prioriteettijärjestyksessä ensimmäisenä.

[haplo]

Heh, juuri kävin hieman tyhjentelemässä äidin varastoa omista sarjiksistani.

Olisihan ollut mukava kuulla että ne on myyty jo ajat sitten.

[Joe_Smith]

Heh, kerrotaanpa nyt suuren sarjishuijauksen tilannepäivitystä, lukeehan tätä Tertsin mukaan miljoonat uteliaat nettiläiset!

Olin tänään taas maalaushommissa siellä kun tämä omistajapariskunta aivan yllättäen saapui paikalle. Siinä ensin päiviteltiin sään komeutta ja huvilan hyvää maalipintaa. Kun en ole sitä kaikkein ujointa sorttia, niin kerroin isännälle, että olin varastossa huomannut hyllyillä lojuvat lehtipinot. Jatkoin, että voisin ne ostaa, jos myyntihalukkuutta löytyy. Pappa siirsi onnistuneesti vastuun paremmalle puoliskolleen, joka luonnollisesti sanoi heti, että ei niitä myydä. Mummon mukaan olisi oikein suotavaa, jos veisin ne pois ilman mitään eri korvausta. Ohjeisti sen verran, että pari nippua voisi sinne jättää satunnaisesten lapsivieraitten iloksi.

Sen jälkeen haukuttiin Muumit ilmeettömiksi ja kehuttiin Tarzanit, siinä oli kyllä mummo meikäläisen mieleen. Rehellisyyden puuskassa yritin vielä toisenkin kerran tarjota rahaa mutta mummon kielsi moisen höperehtimisen jyrkästi. Mikäpä minä olen vastaan sanomaan. Sen verran oli mummolla kuitenkin pelisilmää, että hän otti yhden ison albuminipun mukaansa kaupunkiin viemisiksi, joten siinä menivät Tarzan-jättikirjat ja koko joukko Asterixeja ja Coccoja. Tämä ei saanut mieltäni mustumaan vaan jätin myös muutaman nipun hyllylle odottelemaan niitä lapsia. Tosin sen verran katsoin, että suurin osa jäljelle jääneistä oli Nakkeja ja Hopeanuolia.

Käteni ei yhtään vapissut kun pinosin lehtiniput kolmeen isoon jätesäkkiin ja kannoin autoon. Nyt ne säkit odottavat tuossa olohuoneen lattialla inventaariota johon ryhdyn oitis tämän kirjoitettuani.

Ilman omatunnon soimausta tai häpeää aion kehuskella tuurillani maailman tappiin saakka. Luonnollisesti aion tarjota osaa noista sarjiksista myyntiin myös täällä. Kaikkein parhaan moraalin ja oikeuskäsityksen omaavat voivat tietysti luonnollisesti jättää tarjouksen mahdollisesti puuttuvista kohteistaan tekemättä.

Nyt ei enää kiroiluta yhtään.

[MTT]

No onnittelut saaliista jos ei tuo omatunto soimaa...

Kaiketi huolella varmistit ettei noi lehdet oikeasti olleet heidän lapsiensa kirjoja ?

[Riffe]

Olen tännekin Kvaakiin kertonut joskus tunnetusta amerikkalaisesta tapauksesta jossa perikunta tuli raskaasti huijatuksi 70-luvulla. Huijaajasta tuli suuren sarjakuvakauppaketjun pomo, perikunta joutui maksamaan suuret oikeudenkäyntikulut.

Huijaaja ei ollut missään vaiheessa väittänyt ostettujen kohteiden olevan arvoltaan vähäisiä. Siksi tuomio näin päin. Kyse oli arvoltaan aivan toista luokkaa olevista aarteista kuin aloituksessa. Jos ostaja olisi valehdellut perikunnalle huippukuntoisten lehtien olevan 10 centin arvoisia kappaleelta, kuten kansi sanoi, olisi juttu voinut päättyä toisin.

Tapauksesta on tehty elokuvakin, pääosassa ketkuna se
Perhe paketissa -tv-sarjan faija joka tosin siinä koki kovan kohtalon.

Heitähän linkkiä siihen aikaisempaan viestiisi aihetta koskien, alkoi kiinnostamaan.

[Jarkko Sikiö]

Hauska ketju, mutta suhteellisuudentajussa on sarjakuvaväellä korjattavaa.

Olettaen, että maalausurakan kohde oli mökki, sauna tai puutalo – kuten hyvin voi olettaa kun sitä tähän aikaan vuodesta maalataan, puurakennukset nimittäin ovat kuivimmillaan – niin tämän maalausurakan katteet ylittävät sarjiskokoelman todellisen arvon useaan otteeseen ja jos työ itsessään on hyvin tehty – jolloin kyseinen rakennus pysyy kunnossa tulevat vuodet – on työn todellinen arvo monikymmenkertainen sarjakuvien arvoon nähden, oli se sitten teoreettinen tai todellinen.

Jos tarjous oli reilu, minkä nyt voisi olettaa kun urakka on kerran voitettu ja ostava osapuoli tyytyväinen työn jälkeen, sarjakuvat ovat hyvin sitä kaupanpäällistä.

Tämän voin todeta sillä viisaudella, mikä on karttunut kun monet kesät on oikea käsi ollut kipeä päiväkaupalla, kun tottumattomana on pensseliä puristanut tarpeettomalla voimalla, kun on tullut hutkittua maalit ja puunkäsittelyaineet... siinä se toteutuu vanha viisaus: "Sitä kun itse tekee, saa mitä ansaitsee."

Ja antakaas olla, kun paikalle tarvitaan sähköurakoitsijaa tai se kuuluisa putkimies. Siinä kuussa ei sarjakuvia enää osteta. Eikä seuraavassakaan...

[VesaK]

Arvelin että sen on pakko olla just tuo filmi. Ameriikassa kaikki on suurempaa, ja teeveessämme menee nytkin pari sarjaa siitä miten toisen roinat ovat vintaasikultaa toisille. Panttilainaamo ja Huutokaupan metsästäjät. En ole seurannut tarkemmin, mutta suuresti ihmettelen jos kummassakaan ei ole vielä käsitelty sarjakuvia.
Keräily on kovaa hommaa, varsinkin jos sillä meinaa elää. Kun eräälle kirpputorille päätyi omaisten toimesta isohko levy- kirja- ja sarjakuvakokoelma, jopparit ajoivat paikalle kilpaa - osa jopa takseilla.
Mutta, pääasia että hyvä pääsee käyttöön eikä homehdu kellareissa tai vinteillä. Harvemmin mistään suomalaisesta julkaisusta niin paljon rahaa saa että siinä olisi kadehtimista. Enemmän minua nyppii FIDA-kirpputorien jeesustelu, niihin tulleista kirjalähetyksistä sensuroidaan "arveluttava" aineisto pois - ja poltetaan!

[janne luokkanen]

Huutokaupan metsästäjät Texasissa löyty ensinumero MAD:sta ja vuosikertaa, jotain saman aikakauden leluja liittyen siihen.. en muista enää tarkkaan, mutta arvoa tais kertyä reilu $30000. Ja tänään näköjään tulee telkusta huutokauppaputki, se on joku noista loppupään jaksoista.

[Toni]

Olen tännekin Kvaakiin kertonut joskus tunnetusta amerikkalaisesta tapauksesta jossa perikunta tuli raskaasti huijatuksi 70-luvulla. Huijaajasta tuli suuren sarjakuvakauppaketjun pomo, perikunta joutui maksamaan suuret oikeudenkäyntikulut.

Eiköhän tämä liity tuohon Mile High Collectioniin, josta ostaja itse kertoilee tuolla sivulla ja sen jatko-osissa (tosin hän ei missään nimessä suostu allekirjoittamaan "huijari"-nimitystä):

http://www.milehighcomics.com/tales/cbg13.html