Eilen Kallion kirjastossa Suomen Dekkariseura järjesti mainion luennon: Dekkarit sarjakuvissa. Luennoitsijoina A. Alanen ja Samson.
Luentoa kuunnellessani mieleeni muistui, että minulla on ollut jo kuusi(!) vuotta pöytälaatikossa dekkarigenreä sivuava n. 30-sivuisen sarjakuvan käsikirjoitus. Suomalaisen henkilön minulle lähettämä.
Käsikirjoituksessa ei mainita tarinan tapahtuma-aikaa ja paikkaa, mutta sain päähäni, että se tapahtuu 50-, 60-, 70-luvun Yhdysvalloissa. Tämä muodostui sitten ongelmaksi. Miten luoda uskottavaa ajankuvaa?
Jos haluaisi ottaa mallia jo tehdyistä alan klassikoista, niin aika moni minulla oleva dekkarisarjis sijoittuu jonnekin 30-40 luvuille. Joten piirtäminen on siis tyssännyt kuudeksi vuodeksi referenssimateriaalin puuttumiseen. Toinen syy piirtämisen keskeytymiseen oli liian realistisen piirrostyylin valitseminen. Kyseisellä tyylillä yhden sivun tekemiseen menisi n. 4 päivää. Ja kun piirtelen vain vapaa-ajallani leipätyön ohessa, niin työ eteni aivan liian hitaasti. Sain enempi vähempi valmiiksi n. kymmenkunta sivua.
Eilen luentoa kuunnellessani ajattelin, että simpukka soikoon, kyllä minäkin vielä sen dekkarin piirrän! Ja nyt olen ajatellut tarttua toimeen. Tarkoitus on piirtää ensin koko hoito melko karkeasti lyijykynällä, sitten jäljentää ja viimeistellä sinikynällä koko hoito toiselle paperille, jolle sitten teen myös lopullisen tussauksen.
Aion tussata pääasiassa siveltimellä, se on nopeampaa kuin terällä tekeminen ja sivelltimellä tulee hiukan helpommin ekspressiivisempää ja taiteilevampaa ja tyylitellympää jälkeä kuin tussiterällä. Valitsin hiukan tyylitellyn piirtotyylin, koska en osaa piirtää realistisia ihmisiä ja taustoja riittävän nopeasti. Siveltimen valinta piirustusvälineeksi johtuu myös siitä, että siveltimellä piirretty tussi kuivuu nopeammin kuin terällä piirretty. Nopeus on nyt A ja O.
Miksi kirjoitan tästä tänne Kvaakkiin?
No, aion kirjoittaa jatkossa tähän ketjuun siitä, miten työ etenee. Ihan vain siksi että saisin ruoskittua itseni työntekoon. Kerran viikossa pitäisi olla kerrottavaa edes jonkinlaisesta piirustustyön etenemisestä. Myöhemmin, viimeistään tussausvaiheessa, panen tänne esille myös kuvanäytteitä. Puffausmielessä.

Että tämmöstä. Huomenna pitää kai kuitenkin mennä lääkäriin. Olen saanut naamaani jonkun ihottuman. Se häirii.
Minun piti kirjoittaa tässä lähiaikoina muutama artikkeli Kvaakin etusivulle: Archie Cash, Marsu Kids, Buddy Longway yms. Nuo projektit pannaan nyt jäihin tai jopa roskikseen.
Ei muuta tällä erää. Katsotaan, missä vaiheessa olen viikon päästä.
Onko kynät vielä edes teroitettu?