Warren Ellis

[Curtvile]

vaikka herra on ollut Sarjakuvafestivaalien kunniavieraanakin niin kvaakista on uupunut Warren Ellisia koskeva ketju.

Ellis kirjoittaa sangen tunnistettavaa, yleensä scifistisin elementein varustettua sarjakuvaa ja jakaa niin sarjakuvissa kuin netti- ja muuna persoonana mielipiteitä.
Ehkä se on herkkä ihmiskuvaus.
Itselle kyyniset päähenkilöt sukupuolestaan riippumatta ovat olleet lisätäky eikä tuttujen tieteiselementtien ja reaalipolitiikan ripottelu varsinaisesti ole haitannut lukukokemusta.

Myönnän että yksi syy ketjuun oli etten keksinyt minne keuhkoilla SVKsta. tämähän on siis Warren Ellisin ja D' Israelin Bergille tekemä sarjakuva.
Joka käyttää UVvaloa kerronnan elementtinä ja myi ensimmäisen 2500 kpl kappaleen painoksen loppuun 48 tunnissa tuttavan mukaan.

oletan etten ole ainoa joka diggailee Transmetropolitania, Orbiteria, Authoritya, Planetarya, Fellia,Nextwawea, Blackgassia yms mutta aina tarvitsee lisävinkkia mitä etsiä ja lukea.
Itse aloittelin juuri Supergod-kokoomaa ja SVK kiinnostaisi löytää mutta mikä teitä muita Ellisin töissä kiehtoo/etoo? ja onko jotain mikä on se Magnum opus, tekijän tähän astisen tuotannon huippu jota ilman pihtiputaan mummokaan ei voi haudassaan elää?


ja tietenkin tähän voi laittaa ne vinkit mitä on tulossa

[Korro]

Pakko avautua koska mielestäni Elliksen Planetary on ihan ykkönen. Avaudun siitä kuinka Warren on loistava kirjoittaja , Neil Gaimania en ole koskaan tajunnut (anteeksi vain) koska Sandman on vähän lapsellinen. Mutta Planetary iski kuin nyrkki nenään jo ensi-kohtaamisesta lähtien. Omistan Planesta volumet 3 sekä 4. +DC-spessu.
Kaikista tarinoista olen pitänyt. Anteeksi vain Gaiman fanit.

[Doctor Phantomizer]

Minusta Ellis on universumimme kuivin, tylsin, metallisin ja yksitoikkoisin kirjoittaja. Aina jokaiseen tuotokseen pitää tunkea niitä hemmetin tekniikka hömpötyksiä. Koko touhu saa hänen tekstinsä maistumaan metallilta. Ainoastaan Planetary on kaikessa tässä poikkeus, mutta senkin tapauksessa ihmettelen, että mitä ihmeellistä tässäkin taas on. Dialogi on kuivaa, tarinassa ei ole mitään päämäärää tai pointtia, aivan liian vähän toimintaa ja yhdessäkään lehdessä ei tapahdu yhtään mitään. Aivan loppuun asti en ole vielä lukenut, mutta lukisin kuitenkin mielummin jotain muuta. Sanokaa te jotka olette tämän lukeneet, onko lopussa jokin "kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja yhtäkkiä kaikessa on järkeä" juttu, vai jatkuuko tämä loppuun asti tämmöisenä jonninjoutava liukuhihna touhuna?

[Curtvile]

ottaen huomioon että olen jokseenkin tasan ja tismalleen eri mieltä kanssasi aiheesta, voin sanoa että sinun ei sitten parane lukea Planetarya loppuun asti.
Pysyy yhtä erinomaisena kuin sitä ennenkin mutta mitä ilmeisimmin ei sinulle.
Sitä "tekniikka hömpötystä" kutsutaan tieteeksi, Ellisillä tosin melko vankasti ekstrapoloituna ja uskonnoista Ellis ei perusta.

Mutta että Ellisillä ei ole jutuissaan pointtia tai toimintaa... Joo-o.
Maailmassa on niin kovin monia erilaisia mielipiteitä.
 

[Lönkka]

yksitoikkoisin kirjoittaja

Whiskey-Tango-Foxtrot!?
Kyseessähän on semmoinen luovuuden ääriesimerkki  jolta tulee vaikka mimmoisesta aiheesta sarakuvaa.

Tuottelias kaveri jolta löytyy monen monta kirkkaasti peruskauran yläpuolelle kohoavaa upeaa teosta.


Näin ne mielipiteet menee pahasti ristiin -oh well...

[Illodiini]

Lisään vain että jos Fell'iin ei tule jatkoa, kuolen onnettomana ja katkerana miehenä.

[Otto Sinisalo]

Lisään vain että jos Fell'iin ei tule jatkoa, kuolen onnettomana ja katkerana miehenä.

Jatkoa on kuulemma tulossa!

Warrenista sen verran, että miehellä on kyllä selkeästi muutama lempiarkkityyppi ja hahmomalli, joita hän kierrättää. Mutta toisaalta niin oli vaikka Raymond Chandlerillakin, ja harva valittaa että Chandler toisti itseään.

Ellisin romaani Crooked Little Vein on muuten pahuksen hauska ja pakkolukemista ainakin Ellisin faneille. Toinen romaani herran blogista päätellen tulilla.

Lisäksi tuloillaan on Patrick Meaneyn (Grant Morrison - Talking With Gods) ohjaama dokkari Captured Ghosts, jossa Ellis pääsee ääneen.

[Jarkko Sikiö]

Trees (Image) on sen verran alussa, ettei kasassa ole vielä ruodittavaa. Toistaiseksi ollaan kuitenkin paremmalla puolella Ellisin tuotannosta.

Maahan on saapunut muukalaisia, valtavia puun kaltaisia olentoja, jotka juurruttuaan... eivät tee mitään. Arvatenkin valtavat muukalaiset vain ovat liikkeiltään verkkaisempaa sorttia kuin ihmiskunta – sama idea on scifin puolella esiintynyt ennestäänkin.

Ellis kirjoittaa itselleen poikkeuksellisen hidasta ja romanttista, suorastaan henkistä, scifiä. Tätä vain korostaa Jason Howard, jonka kynä on täyttä tunnelmointia mutta ihmisten kuvaajana mies on auttamatta kömpelö.

Ilmeisesti sarjan suuri teema on muutos, joka muukalaisten vaikutuksesta on mahdollisesti koko Maan biosfääriä koskeva, keskitasolla poliittisten valtarakenteiden korvautuminen mikrotason rakennelmilla ja yksilötasolla seksuaalinen muutos.

Kenties paras suositus tämän suhteen on odottaa laajemman tarinakokonaisuuden esiin piirtymistä.

[Curtvile]

Työskenneltyään yhdessä Moon Knightin parissa Warren Ellis värväsi yhden aikamme parhaista piirtäjistä Declan Shalveynja nopeasti värittäjien kärkikastiin kiintotähdeksi nousseen Jordie Bellairen tekemään kanssaan Imagelle tekijäomisteista sarjaa, Injection.

Nyt, kuka yllättyi, kyseessä on synkkään lähitulevaisuuteen sijoittuva isomman skaalan scifisarjakuva.



ensimmäinen pistos tiedossa toukokuun 13. 2015.

[Curtvile]

Ellisin romaani Crooked Little Vein on muuten pahuksen hauska ja pakkolukemista ainakin Ellisin faneille. Toinen romaani herran blogista päätellen tulilla.

Näin Injectionin alla lienee syytä mainostaa että se kakkoskirja on kerrassaan onnistunut:


Mainoisti kirjoitettu kokonaisuus josta humaanin kyyninen maailmankuva kiiltää kuin rotanraatoa syövien kärpästen kitiinikuori.

Treesin ja Injectionin pelkän previkan myötä Ellis ylläpitää Planetaryn ja Transmetropolitanin luomaa kivijalkaansa yhtenä parhaista elävistä kirjoittajista.

[Jarkko Sikiö]

Injection kierrättää hieman ideoita sarjoista The Authority ja Planetary, mikä on se parempi laita ottaa vanhoja ideoita uusiokäyttöön.

Kun ei olla niin supereita, tahti on paljon, paljon verkkaisempi. Katsotaan nyt montako numeroa tässä tahdissa kestää kyydissä, ei tämä nyt vielä koukuttanut.

[Jarkko Sikiö]

Gravel, Avatar-sarja jo useamman vuoden takaa, on Ellisin yhdessä Mike Wolferin kanssa käsikirjoittama sarja. Kyllä tämä silti pitkälle Ellisiä on.

Britanniaan sidoksissa olevia velhoja ja yleisiä ellismejä löytyy. Kaikkiaan 21-osainen sarja on paloiteltu kolmeen tarinakokonaisuuteen.

Ensimmäinen niistä koukutti, vaikka ensi alkuun oli jäädä lukematta, toinen tarinakokonaisuus hidasti vauhtia ja tarina oli melkoista joutokäyntiä. Kun vielä Wolfer vaihtui kuvittajaksi, meinasi jäädä sarja puoleen väliin. Loppu meni sitten taas vauhdilla.

Ei tämän lukeminen nyt varsinaisesti kaduta, viihdearvo tällä on kohdallaan, mutta jäädään kuitenkin sinne keskivaiheille Ellisin tuotantoa.

[Jarkko Sikiö]

Tätä nykyä enää harvoin tulee punnittua mitä tulee luettua ja mitä ei. Vertigon julkaisema tuplakokoelma Ocean/Orbiter: The Deluxe Edition, eli kaksi Wildstorm-loppukauden sarjaa yhteen pakkaava julkaisu, tuntui jotenkin oudolta.

Tietyllä tavoin nämä kaksi toisiinsa liittymätöntä sarjaa kyllä sopivat yhteen, molemmissa pähkäillään avaruuden mysteerejä, hieman eri tyyliin, tosin.

Orbiter lataa jänniä ideoita, mutta esittää ne toivottoman kömpelösti. Ocean tekee saman päinvastoin, eli esittää hienosti varsin pömpelöitä ideoitaan.

Ocean alkaa mielenkiintoisista lähtökohdista, kun lähiavaruudesta löytyy muukalaisteknologiaa. Tätä sitten havittelee paha yritys, joka kehittää aseteknologiaa, ja Samuel L. Jackson päähenkilö paperinohuesti tahtoo viedä pahoilta aseet.

Chris Sprouse ja Karl Story tämän kuvittavat voiton puolelle. Ellis aloittaa mielenkiintoisilla ideoilla, mutta latistaa kokonaisuuden itse tyhmentämällä tarinan elokuvakäsikirjoituksen muotoon. Käytännössä tarina kulkee kuin juna ja lopussa on

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

ISO RÄJÄHDYS.

Orbiter parantaa pitkin juoksua, mutta lähtee rämpien liikkeelle. Tarina hoipertelee avaruuskauhun ja sense-of-wonderin välimaastossa. Colleen Doran koettaa parhaansa, mutta tunnelma ei näistä lähtökohdista mitenkään voi osua kohdalleen. Valoisampi ja kirkkaampi visuaalinen yleisilme sopisi kokonaisuuteen paremmin kuin uhkaavat varjot.

Kuvittajan sijaan Ellis on tämän heikoin lenkki. Tarina muistuttaa juopon kulkua ja typeriltä aukkokohdilta saa kaksin käsin peittää silmänsä. Mikäli tähän pystyy, voi koko paketille antaa kolme ja puoli tähteä, kriittinen lukija ottaa yhden tähden pois.

Asiallisesti toimitettuna nämä olisivat varmasti molemmat rautaa. Nyt näistä paistaa, että toimittajista ei ollut paimentamaan tähtikirjoittajasta parasta ulos.

Sopii ensisijaisesti scifi-friikin hyllyyn, ei niinkään Ellisin töitä fanittavan kokoelmaan.

[Jarkko Sikiö]

Kävi hieman hassusti, eli en muistanut tarkalleen, mihin kohtaa Injection-sarja minulta edellisellä kerralla jäi. Hassuksi tämä muuttui, kun luin sarjan ensimmäiset kuusi numeroa uudestaan lävitse, se kun kolahti toisella kertaa roimasti kovemmin kuin ensisilmäykseltä.

Tästä eteenpäin tarinakokonaisuus on vielä auki. Se alkaa hieman latteasti, mutta paranee koko ajan. Tätä sarjaa kannattanee lukea täysinä tarinakokonaisuuksina.

[Curtvile]

Warren Ellisin faneille,Aftershockille tehty Shipwreck on, yllämättä edes pihtiputaalaisia mummoja, melko hyvä ja kiinnostava alun perusteella.
Itselle Phil Hesterin kuvitus on silkkaa mannaa, mutta ei varmasti kaikkien kuppi teetä