Loistava tarina. Murhajuoni tuntui kovasti jostain neo-noirista lainatulta -- varmaankin vain armelias unohdus esti nimenomaan Sin Cityä tulemasta mieleen -- mutta loistavaa oli juuri se, kuinka vakuuttavasti juoni oli sovitettu miljööseen.
[spoiler]Loppuratkaisu vetosi minuun erityisesti. Historiallisen vääjäämättömyyden hampaista siepattiinkin onnellinen loppu, eikä se tuntunut falskilta, koska se seurasi suoraan hahmojen luonteesta ja valinnoista.[/spoiler]
Kuvituksessa oli paljon epäselviä ruutusommitelmia, mutta lisäksi suosittelisin vahvasti olemaan käyttämättä asettelua oikealle-alas-vasemmalle, edes tietoisesti ja selventävien nuolien kanssa.
Monessa kohdassa olisi voinut myös olla väljempää kerrontaa. Tarinassa on paljon dialogia, enkä ottaisi sanaakaan pois, mutta kun ruudusta puolet on puhekuplaa, niin ruudusta olisi vain pitänyt tehdä isompi. Samoin kaksi sekvenssiä, joissa tukeudutaan kaikkitietävään kertojanääneen, olisivat hyvinkin voineet toimia ilman kertojanääntä, käyttämällä enemmän tilaa puhtaaseen sarjakuvakerrontaan.
Kielenkäytöstä on jo puhuttu ummet ja lammet, mutta yllätyksekseni minulla on kuitenkin tilaisuus mainita ensimmäisenä, että Myllylä on tässä samoilla linjoilla Brian Woodin Northlandersin kanssa. Ja se ei käsittääkseni ole väärin.
Kuitenkin kiinnittäisin huomiota -- koska en ole varma, olisiko nämä niitä asioita, joista Myllylä oli jo tehnyt korjaukset -- teoksen nimen mukaisesta joesta käytettyyn nimeen. Kahdella ensimmäisellä maininnalla se on Rein, sitten Rhinus, ja sen jälkeen Rhenus. Ottaen huomioon joen keskeisen roolin, tämä taitaa olla lapsuksista vakavin.
