Ville Pynnösen Unikurkiala ja Alinka tuli viimeinkin luettua. En oikein tiedä miksi ovat jääneet väliin, varmaan siksi, että ovat olleet vähän tyyriitä enkä ole kirjastossa liiemmin viime kuukausina käynyt. Mutta nytpä kävin, kummankin lainasin.
Ensimmäinen, Unikurkiala, oli mainiosti piirretty ja kerrottu tarina Unikurkialasta, sen lapsista, joista kasvoi nuoria. Tarina kohtaloista ja unista. Erittäin laadukasta sarjakuvaa. Valitettavasti Alinka ei päässyt sen tasolle, samankaltaisista teemoista huolimatta. Venytetyltä ja ajoittain turhankin hämärältä tuntunut Alinka oli "ihan kiva", mutta se ei jäänyt kolkuttamaan ja korviin supattamaan kuten edeltäjänsä. Hyvää sarjakuvaa, mutta ei erinomaista.
