Luettua

[outonaapuri]

Festareilta tarttui mukaan Tertsin "Lomareissu", kevyt 50-lukulainen scifiseikkailu. Päähenkilö muistutti ulkonäöltään vähän Nikke Knattertonia, mutta valitettavasti vihkonen ei kuitenkaan pursuillut puolipukeisia alientyttöjä. Hauskan näköisiä örkkejä kuitenkin. Taidolla väritetty ja varmalla kädellä tussattu juttu jättää kurvikkaan tarinan puolesta lopulta kysymyksen: oppiko päähenkilö tästä mitään?

Huomasin netistä selatessa, että tekijältä on lähtenyt tämän tyyppistä kynästä ennenkin, ja kieltämättä näin lyhyiden lehtien kanssa jää vähän kaipaamaan seuraavaa seikkailua. Josko jatkossa tulisi ihan kokoelma lyhyitä tarinoita.

[tertsi]

Kiitoksia arviosta. Aina se lämmittää vanhan mieltä, että joku on jaksanut lukea oman tekeleen ja viitsii sen lisäksi vielä kirjoittaa fiiliksistään.
Tuo "Lomareissu" on jatkoa MESA-antologiassa "Tarinoita tuntemattomasta"  olevaan "Paska reissu" -tarinaan. Jos sen haluaa ostaa omakseen, niin booky.fi:stä pitäisi löytyä.

[tertsi]

Love In Vain (Robert Johnson).
Väkevää kuvitusta, hienoa mustan ja valkoisen kontrastia. Rehevää ja rosoista viivaa. Bluesia, hikeä, viinaa ja naisia. Johnsonin elämä etenee kiinnostavasti, mutta vaikka osa tapahtumista on hyvinkin dramaattisia, niin kerronnallisesti melko tasaisesti jolkotellaan vuodesta toiseen. Kun 30 vuotta pitää sopia muutamaan kymmeneen sivuun, niin kokonaisuus on lähes väistämättä referaatinomainen. Niin siis nytkin.

Loppu on aika lapsellinen, muuten teos on jopa komea.

Robert Johnsonista en tiennyt ennen kirjan lukemista muuta kuin pari biisiään, mutta lukemisen jälkeen tiesin jo huomattavasti enemmän. Ehkäpä Itiksen kirjastosta löytyy herran cd, kunhan taas eksyn sinne suunnalle ranskan kurssille.

[Curtvile]

Rasputin vol 1: The Road to the Winter Palace
Alex Grecian & Riley Rossmo


Grigori Yefimovich Rasputinin varjo on pitkä.
Myös sarjakuvissa.

Luit sitten laivattoman merikapteenin parhaasta "ystävästä" Rasputinista tai Ankardon julmimmasta vastustajasta Rasputinista jonka merkki värjää lumen vereen tai Hellboyn kätilöstä lienee mystikon maine taattu.

Voiko amerikkalainen imagen sarjakuva tarjota mitään uutta? Kyllä kun tekijöinä on Alex Grecian ja Riley Rossmo.
miekkosten edellinen Proof oli überviritettyä Salaisia Kansioita siinä määrin että X-files ja osin Twin Peakskin varmaan toivoisivat keskinäistä vertailua Proofiin.

Toki Rossmon rosoinen luonnosmainen tyyli ei kaikille maita


Nuoren rasputinin varttumista epälineeaarisesti seuraava sarjakuva on harvinainen helmi, maagista realismia, julmaa kauhua ja oikeaa historiaa vaihtoehtoiseen sujuvasti sekoittava pakkaus.

Rasputin omaakin hyvin slaavilaisen venäläisen mentaliteetin ja tunnelman. Sen melankolinen tragedisuus on väistämätöntä, runollista ja yhtä rumaa kuin kaunistakin kaikessa fatalismissaan.
Sensuelli satumaisuus voi vaihtua hetkessä karuun brutaalisuuteen.



Kokonaisuus on silti hallittu ja kirkas, kuin siemaus vodkaa Nevan jäällä kävellessä. Raadollisuuden ja fantasian sekoitus karkoittaa osan ja piirrosjälki varmasti ison osan konservatiiveja ja kokonaisuus ne jotka haluavat kulttuurinsa lyövän kaiken läskiksi, nauravan omallekin impotensiilleen.

Jatkoa odotellessa

На здоpовье!

[hdc]

Luin tässä parin ranskalaisen tekijän sarjakuvaromaanin, Bouletin ja Pénélope Bagieun La page blanchen. Bagieu oli tuttu tekemistään Josephine-yksisivuisista joiden tyyliä tässäkin näkyi, ja Bouletiltakin olen näköjään lukenut joitain Donjon-juttujaan.

Alussa tyttö istuu penkillä. Niin, mitäköhän tyttö oikein täällä tekee...ja itse asiassa missä tämä "täällä" oikein on? Pitäisi varmaan lähteä...mutta minne? Ja tuossa on laukku, onko se tytön? Henkkarissa on tuttu kuva mutta ihan outo nimi, tytön nimihän on oikeasti...siis...ihan kohta tulee mieleen...

Eli varsin klassinen amnesia-aloitus jossa lähdetään sitten kerimään esiin että mitäköhän oikein on mahtanut tapahtua ja kukas henkilö oikein olikaan. Mielikuvitus laukkaa mahdollisilla skenaarioilla (varsinkin kun mielikuvitusta on kyllästetty populaarikulttuurilla) ja lopulta enemmän keskiössä on muisti itsessään ja identiteetti kuin mikään mysteeri.

Sympa, vähän tuli mieleen Maarit Verrosen jotkut novellit vaikka humoristisempana, piirrokset ovat suht yksinkertaisia, tyylitellyn ilmeikkäitä ja tekstit varsin puheenomaista, dialogissa pysyi hyvin kärryillä minunkin ranskantaidollani (vaikka Bagieun kaunotekstaus joskus lukemista vaikeuttaakin).

[hdc]

Luin peräkkäin parin kirjan verran Alan Mooren kirjoittamia ja sekalaisen joukon piirtämiä Tomorrow Stories -tarinoita. Ja todettava on että tämä olisi pitänyt lukea aikoinaan ilmestyvinä yksittäisinä lehtinä, näitä arvostaisi paremmin pieninä annoksina silloin tällöin: nyt aluksi oli paljon hauskaa viittauksia bongatessa ja muutenkin, mutta nopeasti tuli ähky ja tuntui että tarinoissakin tuli enemmän sellaisia "heitetään nyt jotain"-sekoiluja sarjan edetessä...
Ja ilmeisestä näitä on vielä kolmaskin kirja.

Parhaat jututhan tuolla olivat tietysti tosi hienoja.

[haplo]

Sarjakuvaähkystä tulivat mieleen omat viime aikojen vastaavat. Eivät tosin ole ihan yhtä vakavia kuin yllä, mutta pieniä oireita kumminkin.

Hellblazerin Original Sins -kokoelma eteni jos ei kompuroimatta niin suht mukavasti loppuun saakka. Kuitenkaan en millään jaksanut lukea tarinoiden väliin lisättyjä kuvitteelisia lehtileikkeitä tms, jotka kai olisivat syventäneet tapahtumia tai hahmoja tai jotain. Ekaa tuollaista yritin, mutta tuntui niim tervalta, että loput skippasin surutta. Noista tuli paha ähky, vaikka yleensä pyrinkin lukemaan sarjakuvista kaiken.

Eilen luin puolestaan Naoki Urasawan Pluton kuudennen osan. Sarja itsessään on parantanut alun jälkeen ja nopealukuisena sarjana yksi pokkari hulahtaa hetkessä. Mutta ne ekstrat tässäkin mättää. Tuntuvat lopen tylsältä jaarittelulta kun ensin on lukenut niin kuvituksen kuin tekstinkin osalta erittäin sujuvaa sarjakuvaa. Enpä enää edes muista, mitä noissa on kerrottu.

[Curtvile]

FILMISH
Edward Ross


tämä oli itselle ns. helppo nakki. Sarjakuvaa elokuvista? Kyllä kiitos.
Edward Ross sukeltaa analyyttisesti elokuvan kieleen ja historiaan, sen teemoihin, tekniikoihin ja subteksteihin.
Mikäli olet niitä joille elokuvateoria, feministinen teoria tai etnisyyteen ja sukupuoliseen suuntaukseen avoin suhteutuminen ovat myrkkyä tämä ei ole sinulle.
Mietitty ja hallittu kokonaisuus runsaalla lähdeluettelolla ja viitteillä (tämä ON tietokirja vaikka kantansa esiin tuokin) on filmiharrastajalle mannaa.

Kuvitus ja rakenne tuovat vahvasti mieleen Scott McCloudin sarjakuvaa käsittelevät teokset niin ruuturatkaisuiltaan kuin piirrostyyliltään. (joka toki on silkkaa syanidia monelle sekin)


Moni osuus on muista alan teoksista itselle tuttua mutta kuvaavasti teki mieli kaivaa dvd-hyllystä useampia eri leffoja ja laittaa ne pyörimään.
Sarjakuvamuotoinen elokuvan käsittely taiteena on niin luontevaa että tätä lähinnä kadehtii.

Ainakin itselle yhdisti välittömästi molempien lajien maagisuuden jolle Filmish elokuvan (ja sarjakuvan mm. Steranko) historiasta muistuttaa mieliin sen luontevan alkuperän.
Harva asia on elokuvaa enemmän harrastavalle uutta mutta referointi tässä on nasevaa ja monitahoista ja osa tulkinnoista tuoreita ja pistävät miettimään omia tulkintojaan eri elokuviin.
Veikkaan että tulee palattua muutamaan otteeseen.

Lupaavasti loppusanoissa kehuu elokuvatyyliin palaavansa. Tiadan laitta senkin tilaukseen jahka ilmestyy.

Niin ja osa rakenteellisiin ja kerrontamenetelmiin liittyviä juttuja on suoraan siiirrettävissä foorumimme teeman taiteenlajiin ihan sellaisenaan

[tmielone]

^Filmish vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Kiitti vinkistä, Curtvile!

[Jarkko Sikiö]

Filmish nousee omalle lukulistalle. Curtilta hyvä nosto, jälleen kerran.

[Jarkko Sikiö]

Vastaan ennemmin tänne, kuin sarjakuvapiratismia käsittelevään ketjuun.

Niille raukoille jotak sinnittelivät tänne asti hypätään euro-USAakselille takaisin
Belgialaisen Jörg Tittelin ja John Aggsin Ricky Rous has a Gun sarjis taas nakkasi suoraan ja tarkoituksella 33 ensimmäistä sivuaan kustantajan riemuksi suoraan piraattisivustolle.

Kaksi vuotta tässä melkein jo vierähti, mutta ei tämä opus olisi ilman kirjoittamaasi viestiä jäänyt mieleen. Harmi, etten pikaisesti hakemalla löytänyt mitään viitettä siihen, oliko tämä nyt sitten menestynyt vai ei.

Hulluusruuvia olisi saanut kiristää runsaasti lisää, mutta olihan tämä ihan riemukas näinkin. Alkusanoista lisäbonusta.

[Curtvile]

Laser Moose and Rabbit Boy
Doug Savage


Savage Chickensin tekijän kurkotus juonelliseen sarjakuvaan on kerrassaan mainio. Graafisesti sarjis painii suomalaisittain korkeahkolla tasolla eli siellä pykälän tai kaksi yli Hugleikur Dagssonin tikku-ukkojen.
Kuvitus on jopa tietoisen naiivia ja tönkköä tukeakseen kerrassaan hapokasta kerrontaa.
Tässä juoni tosiaan joraa kuin hirvi.

Laserhirvi ja jänespoika ovat kaksi kaverusta jotka suojelevat metsää. Ja ihan koko maailmaa.
Ehkä.
Vaviskoot se pahuus joka väijyy kaikkialla. Ihan kaikkialla.

Vinon huumorintajun omaaville.
Kauan eläköön mechaOrava!

[Curtvile]

Habitat
Simon Roy
Image Comics



Gene Wolfen Book of the New Sun kohtaa Apocalypton olisi nopein mutta aivan liian vaillinainen kuvaus Simon Royn Habitat scifisarjakuvasta.
Sukupolvialuksen teknologia ja inhimillinen sivistys on romahtanut aikaa sitten. 3D printterien mystiset lahjat ovat saavuttaneet uskonnollisen statuksen. Kannibalismi on yleistä.
Hektinen takaa-ajo on hatunnosto monille scifin klassikoille olematta se köyhä valokopio johon usein sorrutaan.

Kovan filosofisen scifin ja rujon humanistisen väkivallan ystäville, mutta laitetaan se toinenkin suositus:

[Curtvile]

  Dark Corridor
Rich Tommaso



Rich Tommason rikossarjakuva on kerrassaan miellyttävää luettavaa. Piirrosjälki on naiivia ja enemmän kuin hiukan kömpelön oloista mutta se tukee ihastuttavan rujon kerrontaa.
Tämä sisältää ihan koko sarjan joka risteilee osin rikotun kerronnan mukaan. Käänteet näissä ovat liian usein ennalta-arvattavampia kuin ns. Slice of life arkikuvauksissa. Tässä onneksi juonenkuljetus ja hahmot ovat rikkaampia eikä jää yksin kiinni siitä miten tarina kerrotaan.

Rikossarjakuvan ystäville, mikäli ei ole piirroksen suhteen hifisti. Mikäli vähän pätkivä monoääni kelpaa, rytmi melodia ja tulkinta ovat kohdillaan.

[Curtvile]

Briggs Land
Brian Wood,Mack Chater, Tula Lotay, Lee Loughridge


olen lueskellut hiljalleen Brian Woodin kylmäävää separatistikuvausta. Wood on selkeästi tutustunut Ruby Ridgen, WAco "Daavidin Oksa"n ja kumppaniensa historiaan ja tiivistänyt olennaisen sarjakuvaan.
Mitään järin kivaa se ei sinällään ole.

Briggsien perhe kun on eristäytynyt noin puolentoista sadan neliökilometrin alueelle New Yorkin osavaltion pohjoisosien metsissä.
 Suvun nokkamies Jim Briggs istuu tuomiota presidentin salamurhayrityksestä (kyllä, ennen Trumpia) halliten kunnon mafiatyyliin kiven sisästä.
Hänen vaimonsa Grace Briggs päättää pelastaa Briggs Landin, myös mieheltään.

Kysymykseksi jää kuka lapsistaan on hänen puolellaan, yksi on prätkälainsuojaton, yksi palannut komennukseltaan Afganistanista ja yksi on pesunkestävä natsi...

Briggs Land sekoittaa keitoksessaan periamerikkalaista patriotismia, individualismia ja yhteiskunnallisia ongelmia lähtien aseista aina sukupuolirooleihin ja tietenkin kysymyksiin rasismista ja äärioikeistolaisuudesta.
Se ei silti saarnaa tai esitä helppoja selkeitä vastauksia, josta lisäpisteitä.

Wood on kehittänyt sarjakuvaa yhtaikaa tv-sarjan kanssa, toivotan AMClle onnea: sarjakuvan alku jo on poleeminen ja hankaa varmasti monia vastakarvaan jo State of Gracen aikana mutta paraikaan meneillään oleva Days of Rage sukeltaa uusnatsismin ei-niin-kivaan maastoon tosissaan.
Jos hanskaavat niin Sons of Anarchyt ja Breaking Badit saavat hyvää seuraa.

Suositellaan yhteiskunnallisesti tiedostavasta pitäville sarjakuvanlukijoille.