Luettua

[Lönkka]

Kesäloman jälkimmäisellä puoliskolla tuli taas luettua jokunen tuhatta sivua sarjakuvaa.

Hauska oli jossain vaiheessa tajuta että mukaan oli tällä kertaa sattumalta valikoitunut, muiden muassa, (50-luvun alkuvuosien) parasta sanomalehtisarjakuvaa eli Alex Raymondin Rip Kirby, Milton Caniffin Steve Canyon sekä Walt Kellyn Pogo.

Jälkimmäisestä on kyllä sanottava että vaikka siitä tykkään kuin hullu puurosta, ovat Fantagraphicsin uudet kahden vuoden stripit sisältävät kokoomat sangen raskaita kahlata läpi.

[Mattipekka Ratia]

Finnconista tarttui mukaan mm. MetaMaus ja My Friend Dahmer . MetaMaus on vielä työn alla ja lukaisinkin sitten alkupaloiksi tuon Kaverini Dahmerin. Tai kurkkuunhan se jäi ja poikattain. Harvoin olen lukenut mitään, josta tulee yhtä häiritsevä, likainen ja inhottava olo. Kirja ei anna vastauksia, mutta ei siltä lukemisen jälkeen ole rauhaakaan saanut.

Sama juttu. Viikon olen tätä miettinyt. Ajattelin että arvostelun kirjoittaminen auttaisi. Katin kontit, vajosin vielä syvemmälle tämän syövereihin.

[Spip-orava]

Paniikki iskee! On viimeaikoina raahattu kotiin julmetusti sarjista. Pieni osa vasta luettuna kunnolla. Enimmäkseen täysin koskemattomia kappaleita. Eurosarjista etupäässä, tietysti.

[X-men]

Tuli lainattua kirjastosta Batman Death By Design ja täytyy sanoa että oli harvinaisen väritön opus (kun värittäjää ei oltu käytetty niin värit olivat periaatteessa musta ja valkoinen lisättynä ruskealla ja häivähdys joitakin muita värejä) ja jälki oli kuin liidulla tehty, piirustusjälki toimi toki hyvin. Itse tarina alkoi hitaasti mutta pääsi jonkinlaiseen vauhtiin lopulta ja piti sen loppuun asti, juonenkäänteitä riitti ihan mukavasti vaikka opus ei ole kuin reilut 100 sivuinen, Battiksen normivihulaisia ei nähty ollenkaan paitsi tietenkin Jokeri joka joutui tyytymään pelkkään sivurooliin.

[tertsi]

Paniikki iskee! On viimeaikoina raahattu kotiin julmetusti sarjista. Pieni osa vasta luettuna kunnolla. Enimmäkseen täysin koskemattomia kappaleita. Eurosarjista etupäässä, tietysti.

Positiivinen ongelma. 

[X-men]

Positiivinen ongelma. 

Vähän jokaisella, lukemista riittäisi vaikka 8 tunniksi per päivä mutta kun ei ole sitä 8 tuntia.

[Doctor Phantomizer]

Vähän jokaisella, lukemista riittäisi vaikka 8 tunniksi per päivä mutta kun ei ole sitä 8 tuntia.

Pakko sanoa, että kerrankin samaa mieltä. Eikä saa unohtaa muita erinäisiä vapaa-ajan harrasteita aina leffoista ties mihin. Alkaa meininki mennä siihen, että kohta tarvitsisi sijaisen hoitamaan osan elämästä, jotta saisi ihan kaiken siinä tehdyksi.

Ajatus W.I.T.C.H. sarjakuvien astraalimarjoista, jotka hoitaisivat osan velvollisuuksista, ja sitten sulautuisivat takaisin, tuntuu jopa silloin kun ne tekisivät asiat oman tahtonsa mukaan, tuntua järkevältä.

Jännää, miten nuorille suunnatussa sarjakuvassa keksitään ratkaisu oikeastaan kaikkiin vanhempienkin ihmisten arjen ongelmiin. Harmi vain, että sitä ei voida toteuttaa käytännössä.

[X-men]

Pakko sanoa, että kerrankin samaa mieltä. Eikä saa unohtaa muita erinäisiä vapaa-ajan harrasteita aina leffoista ties mihin. Alkaa meininki mennä siihen, että kohta tarvitsisi sijaisen hoitamaan osan elämästä, jotta saisi ihan kaiken siinä tehdyksi.

Totta tuokin, pitäisi oleman kuin Jamie Madrox (Monikko) tai kuten Michael Keaton Multiplicityssä.

[Doctor Phantomizer]

Totta tuokin, pitäisi oleman kuin Jamie Madrox (Monikko) tai kuten Michael Keaton Multiplicityssä.

Ei, jälkimmäisen tapauksessa ei ainakaan voi lukea sarjakuvia niin, että sinäkin muistat. Kloonaus ei ongelmaa ratkaisisi, koska pitäisi kuitenkin saada ne samat kokemukset myös itselleen jossain vaiheessa.

Ja ne elokuvassa mainitut ongelmat olivat yllättävän käypiä todellisuudessakin tuommoisessa tilanteessa. Ongelma kun on, että noita ei voi tunkea jonnekin muistoihinsa, jos alkavat käydä rasitteeksi, toisin kuin Madrixin ja astraalimarjojen tapauksessa. Tosin noissakin tuo tuottaa pientä hankaluutta, mikäli noille alkaa kehittymään oma tahto.

Minua tosin kiinnostaisi, että eikös sitten tuommoinen monessa paikkaa "yhtäaikaa" oleminen tuottaisi pidemmässä käytössä jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia? Tai ainakin teoriassa. Semmoisen tarinan voisin kyllä haluta lukea.

[X-men]

Minua tosin kiinnostaisi, että eikös sitten tuommoinen monessa paikkaa "yhtäaikaa" oleminen tuottaisi pidemmässä käytössä jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia? Tai ainakin teoriassa. Semmoisen tarinan voisin kyllä haluta lukea.

Nähtiin osittain Hämiksessä kun Hiekkamies teki itsestään kaksoisolentoja ja yksi (ainakin) alkoi sitten kapinoimaan.

[Doctor Phantomizer]

Nähtiin osittain Hämiksessä kun Hiekkamies teki itsestään kaksoisolentoja ja yksi (ainakin) alkoi sitten kapinoimaan.

Niin joo! Totta! Tuossa päästiin jotenkin todella lähelle tuota sekoamista jota tarkoitan. Hiekkamies sekosi kokonaan, että kuka ja missä hän on, kun samaan aikaan hän oli niin monessa paikkaa samaan aikaan, ja lisäksi nuo kapinoivat. Mutta itse varsinaista flippaamista ei tarkemmin käsitelty kuin vain sivuavasti.

Ja Smallvillessakin taisi parissakin jaksossa olla tuo itsestään duplikaatioita tekevä psykopoju, jolla taisi olla joku ihmeellinen halu hallita muiden elämää tms. Eli aika lähellä ollaan menty, mutta ei ihan.

Mutta minä mielummin haluaisin nähdä, että miten Madrox tarinassa asia selitetään.
Tai oikeastaan...unohtakaa! Minä haluan nähdä, kun Madrox saa identiteettikriisin kaikista takaisin imastuista versioistaan ja flippaa aivan totaalisesti!

Jo pelkästään se, että miten ihminen ei välttämättä normaalistikaan tiedä mitä haluaa, saa hänet tekemään kummallisia valintoja. Tätäkin voisi tuossa käsitellä. Puhumattakaan tosiaan tilanteesta, jossa nämä duplikaatiot kehittävät vielä itselleen oman tahdon, ja tekevät mitä ja menevät minne lystää. Vähemmistäkin flippaa!

Kvaakin sarjakuvakäsikirjoittajat! Kynät käteen! Flippaava Duplikaatiomies on päivän juttu!

[Timo Ronkainen]

Joku aika sitten luin tämän sotasarjakuvan. Toista maailmansotaa japanilaisesta näkökulmasta. Kylmäävää ja tragikoomista. Ajatella että tää on tehty alkuaan jo 1970-luvun alkupuolella. Piirtäjä itse oli taistelemassa keisarin puolesta ja menetti toisen kätensä. onneksi ei piirtokättä.



http://www.amazon.com/Onward-Towards-Our-Noble-Deaths/dp/1770460411

Suosittelen.

Shigeru Mizuki is the preeminent figure of Gekiga manga and one of the most famous working cartoonists in Japan today–a true living legend. Onward Towards Our Noble Deaths is his first book to be translated into English and is a semiautobiographical account of the desperate final weeks of a Japanese infantry unit at the end of WorldWar II. The soldiers are told that they must go into battle and die for the honor of their country, with certain execution facing them if they return alive. Mizuki was a soldier himself (he was severely injured and lost an arm) and uses his experiences to convey the devastating consequences and moral depravity of the war.

Mizuki’s list of accolades and achievements is long and detailed. In Japan, the life of Mizuki and his wife has been made into an extremely popular television drama that airs daily. Mizuki is the recipient of many awards, including the Best AlbumAward for his book NonNonBa (to be published in 2012 by D+Q) and the Heritage Essential Award for Onward Towards Our Noble Deaths at the Angoulême International Comics Festival, the Tezuka Osamu Cultural Prize Special Award, the Kyokujitsu Sho Decoration, the Shiju Hosho Decoration, and the KodanshaManga Award.His hometown of Sakaiminato honored him with Shigeru Mizuki Road—a street decorated with bronze statues of his Ge Ge Ge no Kitaro characters—and the Shigeru Mizuki International Cultural Center.

[Reima Mäkinen]

Piirtäjä itse oli taistelemassa keisarin puolesta ja menetti toisen kätensä. onneksi ei piirtokättä.

Oli se piirustuskäsi. Opetteli piirtämään toisella handulla.  Minäkin luin tuon jokin aika sitten. Tykkäsin kovasti, vaikka karuahan se elämä siellä oli ja pelastuminen lievästi sanottuna täpärä. Näitä sotajuttuja on kai enemmänkin vaikka miehen varsinainen pääteos on GeGeGe no Kitaro (josta lienee ainakin yksi kirja tuotettu jenkeissä englanniksi ja jotain ranskannettu).

[haplo]

Mizuki sai sotaan kriittisesti suhtautuvia sarjakuviaan julki Japanissa jo aikana jolloin sarjakuvissa enimmäkseen taisteltiin kunniakkaasti ja siirryttiin uusiin taisteluihin ilman sen kummempaa sodan mielekkyyden pohtimista. Tää ei ihan niin vanha ole sentään. 1970-luvulla sodan kritiikki tavoitti sarjakuvankin laajemmalti.

Pitäisi tää edelleen hankkia. Samoin kuin tuoreempi englanninnos samalta tekijältä.

[Timo Ronkainen]

Oli se piirustuskäsi. Opetteli piirtämään toisella handulla. 

Oho. Rankkaa. Hyvä että opetteli.

Timo