luetuissa on paljon ja kiitos muutaman oman projektin kiinniotettavaa on vielä enemmän, mutta nostan nyt esiin yhden, hiukan haljenneen, helmen.
Minulla on pari tahoa joihin luotan sarjakuvahankinnoissani kuin se klassinen pukki sarviinsa.
Alfa antikvariaatti ja Fantasiapelit
tarjoavat sarjakuvallisen pohjan jonka antia tulee tuettua satunnais-, heräte- ja tuki-iskuilla mm.akateemiseen, sarjakuvalehdet.fihin ja Turun sarjakuvakauppaan.
Mutta varsinaisille hovihankkijoilleni on kehittynyt liki telepaattinen ennakointikyky.
"se tykkää kuitenkin"
Fear Itself #1 of 7alla kansi spoilerissa jos haluaa tsekata mutta nyt ei pitäisi sotkea koko sivustoa
tämä Marvelin tuoreimman megahypergiga-eventin alkulaukaus tuli ja yllätti täysin viimeisimmällä pikakäynnillä käteen lykättynä.
kun edellä sanoin haljennut helmi siihen on syy. Matt Fractionin käsikirjoitus on monitahoinen kattaen tavalliset oikeat ihmiset, trikooasuiset supersankarit ja asgardin aasat, nasevaa dialogia, rytmitystä ja kontrollia niin että mahdoton jönglooraus pitää kuin pitääkin kaikki pallot niin liikkeessä kuin ilmassakin.
Ja Stuart Immosen piirros kurottaa taivaisiin eeppisyydellä ja siirtyy vaivatta hetken herkkyyteen henkeäsalpaavasti.
Tienaten jokaisen ylisanan mitä eri kielistä löytyy.
Tarkkaa linjaa joka nyanssiltaan olematta hengiltä hinkattua kliinisyyttä.
No, mutta mikä tuossa sitten tökkii? Hyvä käsis ja jos kerran kuvituskin on liki parasta mistä housut jalassa voi nauttia?
No se käsikirjoitus.
Sen lähtökohdat ja piirteet ovat ihan selkeitä ja johdonmukaisia mutta
vain jos on seurannut noin gaziljoonan Marveljulkaisun juonenkäänteitä viimeiset 2-5 vuotta.
Muilla voi olla enemmän olo että tässä kuuro tyyppi yrittää selittää minulle tiivistetysti koptilaisen mystiikan termein Einsteinin suhteellisuusteoriaa norjalaisen viittomakielen tulkkinsa kautta, joka vaan on valitettavasti juuri vetänyt happoa ja luulee siksi osaavansa puhua vain urdua.
Kiva.
itsellä mentiin kipurajoja viistäen ja lopputulos harmittaa. Immosen kynänjälki on vain jatkanut parantumistaan ja on sillä tasolla että piirtää mitä vain,
ihan mitä vain. Pahus soikoon, yksin se piisaa koukuttamaan tähän.
Fractionia ei voi moittia mistään muusta kuin juuri siitä että tämä on oikein oppikirjan malliesimerkki siitä miksi moni ei halua/voi lukea pitkällä historialla varustettuja supersankarieepoksia.
seitsenosaisen sarjan ykkönen on oikeasti noin numero 237.
Julmetun hyvä semmoinen, mutta vain jos tuntee/tietää edelliset n.230 osaa.
Se on syvältä ja poikittain.
Mutta pelottavan hyvin tuntevat makuni. Kiitos siitä.
