Kirjoittaja Aihe: Luettua  (Luettu 412419 kertaa)

0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Luettua
« Vastaus #555 : 19.01.2008 klo 16:23:01 »
Tulipa luettua Will Eisnerin komea The Contract with God Trilogy: Life on Dropsie Avenue, joten sekin aukko sivistyksessä on paikattu.

Opus on kunnioitettavan kokoinen, todellista kirjahyllysarjakuvaa. Alku kuitenkin on nopealukuista, kevyttä ja viihdyttävää. Imaisee mukaansa vastustamattomasti. Rytmitys pysyy loppuvaiheessakin suht samana, mutta kerronta muuttuu sen verran, että loppuosa on hitaammin luettavaa.

Kokonaisuuden voi lyhyesti summata sen kertovan alusta loppuun Eisnerin ihmiskuvasta: tarinan hahmot ovat inhimillisen vajavaisia, ehkä kuitenkin ylikorostuneesti oman edun tavoittelijoita.

Jokin toinen päivä tätä voisi analysoida tarkemmin, mutta juuri nyt ei ole voimia sellaiseen.

JussiDBC

  • Jäsen
  • Viestejä: 167
Vs: Luettua
« Vastaus #556 : 19.01.2008 klo 19:27:51 »
Sain äsken luettua Paul Popen 100%-albbarin. Kyllä iski tuollainen rakkausdraama sci-fiympäristössä todella kovaa. Dialogi oli mahtavasti rytmitetty ja Popen viiva on huolimattoman huoliteltua ;) Ennen tätä albbaria Pope oli minulle aivan tuntematon jannu, mutta täytyy ehdottomasti tutustua hänen duuneihinsa lähemmin.
Seuraavaksi tuossa pöydällä olisi Matt Wagnerin Grendel: Devil Tales. Minun ikuisuusprojektini. Ostin sen pari vuotta sitten, enkä ole vieläkään lukenut. Jospa nyt jaksaisi kahlata sen läpi.

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #557 : 21.01.2008 klo 00:00:57 »
Luin Danyn ja Van Hammen "Histoire sans heros" ja sen jatko-osan "Vingt ans apres". Tuo ensimmäinen osa tuli joskus 70-luvulla suomeksikin (Semiciltä muistaakseni).

Kyseessä on tarina lentokoneen pakkolaskusta jonnekin Etelä-Amerikan viidakkoon ja haaksirikkoutuneiden selviytymisestä.

Ensimmäisen tarinan ikä näkyy kerronnan tyylissä. Kuvitus on aika siistiä ja kepeätä. Värit hehkuvat kirkkaina. Mutta kaikesta huolimatta tarina imaisi  mukaansa jopa paremmin kuin silloin 30 vuotta sitten.
Toinen tarina seuraa pelastuneiden (ja ei pelastuneiden) elämää 20 vuotta myöhemmin. Tarinan käänteet pitävät nytkin otteessaan ja Danyn kuvitus on modernimpaa. Liekö väritkin tehty samalla paperille viivojen kanssa?
Henkilöiden luonteita kuvataan enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Mukana toki myös pikku kliseitä, mutta annetaan ne anteeksi.


Sanoisin että kokonaisuutena arvosana on semmoinen 8+.

Tässä kansikuva:



Luin myös Jerome K. Bloche -albun Le coeur a droite. = taattua Jerome laatua. Jokainen kuva harkittu viimeisen päälle!
« Viimeksi muokattu: 21.01.2008 klo 00:05:50 kirjoittanut Tertsi »

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #558 : 21.01.2008 klo 00:40:52 »
Ennen tätä albbaria Pope oli minulle aivan tuntematon jannu, mutta täytyy ehdottomasti tutustua hänen duuneihinsa lähemmin.
Seuraavaksi tuossa pöydällä olisi Matt Wagnerin Grendel: Devil Tales. Minun ikuisuusprojektini. Ostin sen pari vuotta sitten, enkä ole vieläkään lukenut. Jospa nyt jaksaisi kahlata sen läpi.
Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan sekä Popen tuotantoon että Grendeliin tarkemmin. Etenkin ne harvat Grendelit jotka Matt Wagner on itse piirtänyt ovat Herkkua, joskin myös miehen kässäämät toimivat mainiosti.

Niin, ja kohta tulee ekaa kertaa koottuna hänen Batman/Grendel kokooma joista se alkuperäinen eka kohtaaminen on parhautta!

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #559 : 21.01.2008 klo 12:15:57 »
Luin Waltheryn ja Cauvinin Vieux Bleun.
Ei ollut oikein meikäläisen makuun. Haulikolla ammutaan sinne tänne mm. leikkiviä lapsia. Kyyhkyskilpailuissa huijataan minkä ehditään. Huutoa ja mekastusta. hoh hoijaa...
Jotenkin tuntuu siltä, että Waltheryn semirealistinen tyyli ei istu Cauvinin pöhköhuumoriin. Väkivaltaisuus korostuu. Piirrosten olisi pitänyt olla esim. Pulterimaisempia (isonenäisempiä, viitteellisempiä) toimiakseen kunnolla.

Piirrokset ovat kyllä oikein letkeitä ja dynaamisia, Walthery on melkeinpä parhaimmillaan (eikä pimuja missään, mikä on oikein piristävää).
Minulla on Noir Dessinin kustantama uusintapainos Vieux Bleusta. Viiva on rasteroitunut, mutta melko pehmeäksi. Eli se ei pomppaa silmille. Totta kai kunnon musta, kompakti  viiva olisi ollut parempi.

Seuraavaksi lukuvuorossa Waltheryn itsensä kässäämä Le p'tit bout d'chique.
« Viimeksi muokattu: 21.01.2008 klo 12:18:16 kirjoittanut Tertsi »

Antti Vainio

  • Karpaattien nero
  • Jäsen
  • Viestejä: 4 164
Vs: Luettua
« Vastaus #560 : 30.01.2008 klo 15:15:44 »
Darnall,Ross:Uncle Sam

Houreinen läpileikkaus USAn historiasta, parempi kuin osasin odottaa. En yleensä olen välittänyt Rossin pulpmaalaustyylistä joka sopii mielestäni paremmin kansikuviin mutta tähän tarinaan se istuu hienosti. Muistuttaa kovasti Mooren ja Siekiewiczin Brought to Lightia. Siinä Moore kuitenkin ulkomaalaisena hyökkää vain silmittömästi Amerikkaa vastaan, tässä taas amerikkalainen murehtii kadotettua hyvää (?) ideaa ja sitä miten heitä kustaan nykyään silmään joka suunnasta
"This country sucks. It's all about the nature and who the fuck cares about the nature".

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #561 : 30.01.2008 klo 23:45:33 »
Jijé-Giraud-Philip: Jerry Spring (La Route de Coronado)

Syy tämän albumin hankkimiseen ilmenee tekijäluettelosta.
Vanha mestari ja tuleva mestari kohtaavat. Jijè, Morrisin, Franquinin, Willin oppi-isä, piirsi tähän albumiin lyijykynähommelit, jotka nuori Giraud tussasi.

Jijéllä on ollut varmaan aikmoinen kiire, kuvakerronta ontuu paikoitellen aika pahasti. Samoin kaikenmaailman anatomisia ja muita virheitä on aika paljon, kuvittelen että ne ovat Jijén mokia, eívät Giraudin.
Giraudin tusaus on hyvin Jijémäistä. Ei vielä mitenkään taidokasta, mutta semmoista perusvarmaa. Ei tämä albumi tussaajaansa kaadu.
Se kaatuu ainakin nykynäkökulmasta pöhköön ja huonosti rakennettuun juoneen.
Olen ihmetellyt, että aika monessa Jerry Springissä on aika huono käsikirjoitus. Ruudussa julkaistu "kaksintaistelu" on ylivoimaisesti paras Springin seikkailu (ja muutenkin hieno tarina) jonka olen lukenut.

Olen monta kertaa Belgiassa ja Ranskassa käydessäni hypistellyt tätä albumia ja tulihan se nyt luettua.


Jostain muistelisin lukeneeni, että Jijé antoi Giraudille varjostamattomat lyijykynähahmotelmat, siis lähinnä hahmojen ääriviivapiirrokset, ja Gir joutui sitten ratkomaan, mihin panisi klöntin mustaa ja minkä jättäisi valkoiseksi.
Tietääkö kukaan, onko tämä tarina tosi?

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #562 : 01.02.2008 klo 10:52:38 »
Les Schtroumpfs noirs (Peyo, Delporte).
Albumi sisältää kolme tarinaa, Mustat Strumffit, Lentävä Strumffi,
Ansoja Strumffeille(?) (Le Voleur de Schtoumpfs).
Ei voi  mitään, sanattomaksi vetää...
Täydellisiä tarinoita. Kuin Barksia parhaimmillaan.
« Viimeksi muokattu: 01.02.2008 klo 10:58:05 kirjoittanut Tertsi »

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #563 : 02.02.2008 klo 22:34:09 »
Derib + Job, Pythagore, echec à Brazerro

Tämä teos lienee tehty ennen Attilaa, Barnaby Bumperia, Yakaria tai Buddy Longwayta.
Juoni on aika suoraviivainen. Kohteliaasti sanottuna. Semmoista kymmenvuotiaille ehkä uppoavaa kepeää seikkailua. Tässä ensimmäisessä tarinassa  pöllö Pythagoraan persoona jää vajavaiseksi, toivottavasti henkilökuvaus syvenee myöhemmissä seikkailuissa.
Deribin kuvituksesta on löydettävissä jo tuttuja elementtejä. Aavikko on piirretty jo aika B. Bumpermaisesti ja viivassa on Buddymäistä voimaa, mutta kaikki on kuitenkin vielä toistaiseksi alisteista Peyon ja Franquinin luomalle BD-tyylille. Piirroksissa on jonkinlaista epävarmuutta ja joitakin alokasmaisia virheitäkin (auton vieressä seisovan ihmisen jalat ovat ilmassa)

Derib ja Job -faneille (siis minulle) albumi toimii mestarien varhaisvuosien esittelynä.
Muiden ei kannata vaivautua tätä albumia avaamaan.
« Viimeksi muokattu: 02.02.2008 klo 22:44:26 kirjoittanut Tertsi »

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #564 : 03.02.2008 klo 15:05:14 »
Tuli tuossa lukaistua Jack Kirbyn Fourth World saagan lopetus eli Hunger Dogs alppari kun sen vihdoin ja viimein onnistuin hankkimaan. Sekava ja kummallinen stoorihan tuo on, mutta eipä tuo ole ihme koska sitä tehdessä tapahtui yhtä jos toista kummallista.

Alpparihan koostuu itse asiassa kahdesta erillisestä episodista, 25 sivuisesta On the Road to Armagettosta ja 33 sivuisesta The Hunger Dogsista sekä muutamasta lisäsivusta. Tuossa ei vielä sinänsä mitään kummalista, mutta kun noiden sivut on sekoitettu täysin uuteen järjestykseen niin siitäpä saadaan soppa aikaiseksi eikä siten ole mikään ihme että HD alpparissa ei tunnu olevan juuri tolkkua.

On the Road to Armagetto oli tehty lehtikoossa julkaistavaksi ja alpparin ollessa kookkaampi piti sen sivuja kasvattaa lisäämällä niille koko sivusommitelman rikkovat lisäsuikaleet. Lisäyksiä ei tussannut aiemmat sivut tussannut Mike Royer (jolle tuota hommaa ei edes tarjottu) vaan D. Bruce Berry. Värittäessään alppua Greg Theakston huomasi tussauksen ongelmat ja ilman erillistä korvausta yritti yhdistää jälkeä omalla tusauksellaan siinä kuitenkaan ihmeemmin onnistumatta, tuoden kuitenkin mukaan kolmannen tussausulottuvuuden.

Alpun voi lukea oikeasssa järjestyksessään (jolloin siinä on jotain järkeäkin) seuraavasti:

-sivut 6, 7-9 liittävät alpun 1984 ilmestyneeseen New Gods uusintapainosten numerossa 6 olleeseen uuteen tarinaan Even Gods Must Die.
-On the Road to Armagetto: 31-33, 10-12, 34-37, 13-18 ja 38-46.
-The Hunger Dogs: 1-5, 19-30, 47-62.

Juurihan DC hehkutti kuinka ne entisöi yhden jakson Kirbyn piirtämää sarjakuvaa tulevaan Fourth World Omnibus neloseen. Tämä tarkoitti sitä, että se tussataan uusiksi Kirbyn luonnoksia vastaavaksi.
En löytänyt muuta kommenttia aiheeseen liittyen vaikka mielikuva olikin sellaisesta. Enivei, toivottavasti tämä Velin info tosiaan pitäisi paikkaansa.

Tuskin ne kuitenkaan tussaavat noita uudelleen (Threakstonhan ei tussannut Royerin tussienpäälle vaan uudelle paperille valopyöydän avulla) mihin ainakin DC:n kuvaus tuosta nelosalpusta viittaisi:
"Also included in this volume are Kirby's sequel to THE NEW GODS, plus the graphic novel THE HUNGER DOGS - featuring 25 pages restored to Mike Royer inks".

Joka tapauksessa eri mielenkiintoista nähdä miltä nuo näyttävät verrattuna alkuperäiseen julkaistuun Hunger Dogsiin ja missä järjestyksessä nuo nelkkuomnibuksen sivut sitten tulvat olemaan.

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #565 : 08.02.2008 klo 16:02:01 »
Justiinsa luin kaksi totaalisen erilaista sarjakuvaa.
Molemmat oli hyviä.

La ou vont nos peres (Shaun Tan)
Angoulemessa vuoden parhaaksi albumiksi äänestetty mykkäsarjakuva.
Eikä syyttä. Komea teos.
Albumissa kuvataan erittäin koskettavasti siirtolaisen elämää vieraassa maassa sortumatta mihinkään surkutteluun. Hillitty värimaailma kosketti ainakin minua, päähenkilön ikävä käy hienosti ilmi.
Kuvakerronnassa yhdistetään minimalistiset, samansuuruiset ruudut isoihin, kokosivun näyttäviin piirroksiin. Tehokas efekti. Samoin fantasiahommelit. Tekevät stoorista "luettavamman" kuin jos kaikki olisi vain tylsää "totta".

Onneksi tällaista sarjakuvaa tehdään. Kevyen seikkailusarjakuvan ystävänä sanon vielä kuitenkin, että onneksi kaikki sarjakuva ei ole tällaista.   ;)



L'annee de Phenix  (Conrad, Wilbur)
Kiinalaisagentti Alixin seikkailut ovat edenneet jo viidenteen osaan. Conrad ja Wilbur puskevat seikkailuja ulos liukuhihnalla. Ja hyvä niin!
Tarina on perinteinen "kuka on petturi joukossamme" -tarina, mutta hyvin koukuttava sellainen.
Conrad piirtää paikoin aika taloudellisesti, mutta kieltämättä taitavasti. Vähän niin kuin Morris. (Conrad on piirtänyt nuoren Kid Luckyn seikkailuja)
Kaikki Alix-albumit ovat olleet semmoista hyvä+ -tasoa, niin tämäkin.




« Viimeksi muokattu: 09.02.2008 klo 02:35:44 kirjoittanut Tertsi »

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #566 : 15.02.2008 klo 00:00:04 »
Lukaisin eilen illalla Ultimate Iron Manin kokooman ja olin ihan posittivisesti yllättynyt.

Jäi irtonumeroina jostain syystä väliin ja ostin vastikään alkanutta kakkossarjaa kun piirros näytti tavallisesta poikkeavalle. Sen juoni tuntui kummalle mutta se toki johtui siitä että on suoraa jatkoa tälle ekalle alpparille. Nähtävästi ovat Marvelilla katsoneet että kun joka viides numero on eka numero niin saavat paremmin massia?

Enivei, Rautamiehen menneisyys menee totaalisen erilailla Ultimateissa kuin perus Marvelissa, mutta homma pelittää kyllä ihan riittävän viihdyttävästi eikä Andy Kubertin ja Mark Bagleyn kuvitustakaan voi kummemmin moittia.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #567 : 19.02.2008 klo 20:26:18 »
Eilen tuli lukaistua
Fantastic Four 554, joka oli siis uuden Mark Millar / Bryan Hitch tiimin eka numero. Jos ei nyt iskenyt kuin sukallinen kaurapuuroa niin ei sen ihmeemmin hetkauttanutkaan. Liekö odotukset miesten aiempien tuotosten vuoksi korkeammalla, mutta piirrosjälki tuntui olevan aiempaa hengettömämpää ja stooripuolellakaan ei hahmoista juuri tahtonut kiinnostua. Noh, kenties menee oma aikansa että pääsevät edellisten tekijöiden juonikuvioista kokonaan omiin juttuihin ja saavat koneen käyntiin? Mutta jos meno jatkuu tällasena niin eipä lehteä tarvitse kauaa seurata.

Howard Chaykin siirtyi piirtämään Punisher War Journaliin ja ainakin miehen eka numero (#16) oli ihan luettava. Matt Fractionin stoori kuvaa Gibbonin ja Princess Pythonin vähemmän auvoista arkea ja ensimäisen kostosuunnitelmia Punisherin suuntaan. Frank on totaalisen sivuosassa ollen mukana vain kahdella sivulla. Stoori on pikkunäppärällä tavalla ihan OK ja Chaykinin taide on sitä tavallista yllätyksetöntä mitä häneltä on viime vuoina Marvelilla ja DC:llä tottunut näkemään. Kannen rustanneella Alex Maleevilla taitaa olla jonkinasteinen rintafiksaatio; PP on saanut vähintäänn E kupin hinkit joita tämä femme fatalemaisesti sitten esittelee vokotellen fanipoikia pomimaan lehden mukaansa. Erikoisvoimansa kullakin...

Dave Simin uuden hutikuussa ilmestyvän Glamourpussin näytenumero on miehen eka tuotos sitten Cerebuksen loppumisen. Lehti pyörii Simin Al Williamson / Rip Kirby fiksaation ympärillä jopa niin pahasti että merkittävä osa paneleista on Simin uudelleenpiirtämiä Rip Kirby paneleja. Sarjakuva kertoo pääasiassa Simin suhteesta Williamsoniin sekä vanhojen sanomalehtisarjojen painojälkeen. Varsinaista juonta saa hakea, mutta kaiketi tämä on sitä taidetta? Ainakin wanhaa glamourmuotia on ängetty mukaan. Noh, ainakaan toistaiseksi sarjakuvaa lukiessa ei tarvitse kahlata läpi sivutoljkulla pitkiä tekstipätkiä kuten miehen aiemman tuotoksen loppuvaiheessa.

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 332
  • Viinissä totuus
Vs: Luettua
« Vastaus #568 : 06.03.2008 klo 15:51:15 »
Tulipa muuten lukaistua Kirjasto 10:stä "Sarjis-Finlandia-ehdokkaat ja ehdokkaaksi ehdokkaat"-näytehyllystä vallan mainio (minulle) uusi tuttavuus, suomalainen strippisarjakuva Moilanen, alppari kerätty Ylioppilas-lehdessä ilmestyneistä stripeistä. Kysehän siis on Moilanen-nimisestä savolaisnuorukaisesta joka lähtee Helsinkiin yliopistoon ja tekee huomioita "piäkaapuntilaisesta" elämänmenosta. Menossa mukana mm. stadia viäntävä Moilasen ensimmäinen kaveri Mäyrä ja vuokraisäntä Sika ym.

Aivan loistavan haaskaa B. Virtanen tyylistä vaikkakin ehkä hiukan "rohkeampaa" vitsinvääntöä joka ei ehkä kuitenkaan ihan jokkaiseen iskene.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 193
Vs: Luettua
« Vastaus #569 : 06.03.2008 klo 17:30:12 »
Vai että Moilanen...