Luettua

[roju]

Eh?
Onko 30-jotain vuotias täti?

Tätiys on henkistä.

Ekan kerran sitä oli varmaan täti joskus 14-vuotiaana jonku pikkuskidin tai sen äidin puheissa.

[Samone]

Eh?
Onko 30-jotain vuotias täti?

Varmaan kai, mutta tuntuu jotenkin niin kummalta täteillä ainakin kvaakissa jossa keski-ikä oli muistaakseni kohtalaisen korkea.

Oh well...

Helposti. Olenhan minäkin kolminkertainen eno ja setä (molempia siis saman verran toistaiseksi). Niin ja minä olen kuitenkin sisarusparven vanhin. Luokallani oli eräs tyttö, jolla oli itseään nuorempi täti. Mikäli tyttäreni tulee äitiinsä, niin minä olen isoisä jo alta nelikymppisenä - vaimoni isoäiti huomattavasti nuorempana. Ja kun tälle linjalle lähdetään, niin sukuvikahan tämä - meillä oli kuusi vuotta yhtä aikaa viisi sukupolvea elossa.

-edit-
peesaan täysin rojua. Kalkkishan minäkin olen ollut jo teini-ikäisestä asti 

[Niko D]

Kertomasi perusteella saattaisit tykätä Clowesin David Boringista ja varsinkin Ice Havenista kovastikin...

Kiitos paljon, taidankin pistää nuo molemmat seuraavaan tilaukseen - etenkin Ice Haven vaikutti arvostelun perusteella lupaavalta, en olisi tullut mokomaa ajatelleeksikaan ilman kehotustasi.

Pistetään muutkin nimet korvan taa. Kirjoittelen taas mielipiteitäni, kunhan olen saanut jotain taas luettua.

[TeroH]

Seth: Wimbledon Green - The Greatest Comic Book Collector of the World

Tekijä parjaa esipuheessaan teostaan pelkäksi huonolaatuiseksi tarinaluonnostelmaksi, jota ei pidä ottaa vakavasti. Sisältö osoittautui sitten harvinaisen hupaisaksi: Sarjakuva kertoo nimensä mukaisesti Wimbledon Greenistä, maailman menestyneimmästä sarjakuvien kerääjästä sekä hänen ystävistään ja vihollisistaan. Wimbledon Green oli legenda eläessään: Mutta mitä hänelle tapahtui? Kuka hän lopulta edes oli? Miten hän keräsi kokoelmansa?

Tarina keskittyy sarjakuvien keräilyyn ja siihen liittyviin ihmisiin. Pääasiassa kirja koostuu lyhyistä, irrallisista kertomuksista, jotka kaikki nivoutuvat päähenkilön ympärille jollain tavalla. Mukana on myös pari pidempää tarinaa, mutta nekin ovat aika osioisisia. Tapahtumat pyörivät myytävien sarjakuvakokoelmien tai yksittäisten, kuvitteellisten mutta selkeästi oikean elämän esimerkkien innoittamien sarjakuvien ympärillä. Hahmot kohtelevat sarjakuvia kuin ne olisivat elämän tärkein asia, ja keräily otetaan hyvin, hyvin vakavasti.

Onneksi sarjakuva on paljon hauskempi ja värikkäämpi kuin edelläoleva kuvaus varmaan antaa ymmärtää. Keräilyvimman huvittavat puolet tulevat absurdin tarinan puitteissa hyvin esiin, ja himokerääjäluoteen maaninen pakkomielteisyys kirvoittaa paljon hupia: Keräilijöistä tehdään suorastaan supersankareita ja -roistoja! Juonenkäänteet ovat absurdeja, elämää suurempia, mutta aivoihin jää tunne että kuitenkin kaikki voisi olla totta. Tarinassa on myös selkeän positiivinen tunnelma, mikä saa hyvälle tuulelle, mutta myös miettimään toisaalta keräilyn iloa ja toisaalta sen järkevyyttä.

Hyväntuulen sarjakuva. Keräilijöille. Älköön kukaan vain ottako tätä sarjakuvaa liian vakavasti.

[Antti Vainio]

Hyviä lukuvinkkejä löytyy myös Paul Gravettin Graphic novels-kirjasta. Kirjan oivallus on esitellä teoksia aihepiireittäin (eikä esim. aikakausittain tai tyylisuunnittain). Kirja on kaiketi tulossa syksyllä suomeksi...

Lainasin tuon kirjastosta mutta en ollut kauhean ihastunut. Heti pedagoginen alku:miten luetaan sarjakuvia, tökki pahemman kerran. Hienon näköinen kirja ei tarkemmin katsottuna ollutkaan niin mainio juttu kun sivukokonaisuudet oli pienennetty olemattomiksi niin monessa kohtaa. Mieluummin kannattaa ottaa muutama edustava peräkkäinen ruutu ja vaikka suurentaa ne.

Hyvät puolet:Gravettilla on hyvä maku, niissä valinnoissa ei mun näkökulmasta ole valittamista. Eri sarjistyyppien historiikit on erittäin päteviä. Ja minäkin löysin sieltä paljon sellaisia joista en  tiennyt mutta haluaisin lukea.

muuta luettua viimepäivinä:

Giraud:Mister Blueberry

Huippulänkkäri. Hyvä idea että koko albumi tapahtuu yhden korttipelin aikana. Paljon väkeä (ehkä liikaakin) mutta ilmeisesti tässä pohjustetaan jatkoa. Ai niin, se piirros on aika hyvää.

Azzarello & Frusin:Loveless

Epäystävällisesti voisi sanoa että amerikkalaiset länkkärintekijät on nyt keksineet jostain nihilistisen asenteen joka italialaisilla oli jo 60-luvulla mutta kyllä minä tästä oikeastaan pidin. Taas pohjustetaan kovasti jatkoa, henkilöt ei ole erityisen mielnkiintoisia. Kerronnassa sotketaan eri aikatasoja oivaltavasti. Heti Moebiuksen jälkeen sinänsä pätevä piirros ei säväyttänyt muka mikäpä säväyttäisi?

http://www.newsarama.com/Vertigo/Loveless/Loveless02.jpg

Kindt & Hall:Pistolwhip

Hienon näköinen kirja päältäpäin, valitettavasti se graafinen puoli ei itse sarjakuvassa miellyttänyt yhtään. Mietin vain että tämä hutaisee peittääkseen sen että ei ole kovin hyvä, ranskalaisten selkeä linja meinaa minulle ihan muuta. Tarina on kuitenkin outoudessaan kiehtova, yksityisetsiviä, merirosvoja, radiokuunnelmia eikä (luonnollisestikaan) selvyyttä että mikä on päähenkilöiden kuvitelmaa ja mikä "totta"

[Antti Vainio]

Meinaa mennä monologiksi mutta joutuu kehaisemaan eilen kirjastosta lainaamaani Sebastian Nybergin (tuttu täältä Kvaakista?) Feta Blåsia. Tässäpä mielenkiintoinen näkökulma suomenruotsalaisten salattuun elämään, ei mitään Hankenin pintaliitäjien leijumista vaan ankaraa pöndetoimintaa sellaisissa kiehtovankuuloisissa mestoissa kuin Böldby, Borgnäs och Sibbo (pahamaineisesta Grankullasta kertova episodi perustuu epäilemättä synkeisiin faktoihin). Parhaat iskut on niin hauskoja että pisti nauramaan ääneen vaikka sataan sivuun mahtuu toki paljon yhdentekeviäkin juttuja. Pitkä miinus siitä että tyyli muistuttaa niin paljon Piristä että tekee mieli jo puhua plagioinnista mutta kun oma tyyli löytyy (taitoa on) niin luulen että tältä suunnalta voi odottaa aika tyrmäävää kamaa

[Lönkka]

Pikakatsaus joihinkin suht tuoreisiin sarjiksiin:

Civil War The Initiative (Marvel) oli aika käsittämättömän pahaa bullaa joka tuli hankittua sen vuoksi että kässäyksestä vastasi Warren Ellis. Toisena kässääjänä oli Bendis -miten tuollainen voimakaksikko voi mennä näin pahasti metsään? Bonuksena mukana oli vielä 6 kaiketi kriittistä reprintattua sivua Kapun assasinaatiosta. Initiativessä oli vielä tuohon liittyvä "paljastus" joka ei tietenkään ollut mikään yllätys.

Aavistuksen verran edellistä paremmin pärjäsi Bendiksen kässäämän ja Frank Chon piirtämän The Mighty Avengersin ykkösnumero (Marvel). Teksti oli paikoitellen jäykkää ja mielenkiinnotonta ja teki mieli kysyä että onko tämä sama kaveri joka kässää Powersia? Chon jälki oli pääasiassa sitä silmäkarkkia mitä häneltä on totuttu näkemään, mutta etenkin Ms. Marvelin ja Rautamiehen keskustelut olivat kovin jäykästi piirrettyjä puhuvia päitä. Pelkään että lehti tulee jatkossa usein olemaan myöhässä sillä Cho tuskin kykenee kovin nopsasti piirtämään vaikka jatkaisi ykkösnumeron tapaan samojen kuvien kopiontia.

Loput Marvelit: Gaimanin Niilon Eternals sitten päättyi ja valitettavasti täytyy todeta että aika vähän tuosta jäi käteen - 1602 sentään vikassa numerssa nousi hetkeksi siivilleen... Brubakerin ja Philipsin Criminalin ekan tarinakokonaisuus päättyi myös ja kokonaisuutena se toimi ihan kivasti. Alku lupaili kyllä hieman enempi, mutta varmaan tuo on kiinnostavin Marvel -julkaisu tällä hetkellä kun ei Ellisin Newuniversalkaan ole ainakaan vielä tuntuvan kunnolla starttaavan vaikkei varsinaisesti ole vielä nokilleenkaan ole mennyt.


DC:llä Jeff Smithin Shazam! ei parilla numerollaan ole vielä vakuuttanut muusta kun että hieman hakusessa tunnutaan olevan. Lehti on kaikin puolin hienosti Smithimäinen mutta se viimeinen puserrus tuntuu, ainakin toistaiseksi, puuttuvan. Toisaalta hahmona Shazam! ei minusta ole edes kovin kiinnostava tai moniulotteinen. Sen sijaan olen kolmen numeron jälkeen pitänyt kovasti Darwyn Cooken Spiritistä. Mielenkiintoista nähdä alkaako kenties jossain vaiheessa floppaamaan.


Imagen Girls on parin viimeisimmän numeron ajan alkanut toimia jollain tapaa eli ei enää tunnu junnaavan paikallaan. Toki on syytäkin kun enää on 2 numeroa jäljellä...

Robert Kirkmanin Walking Dead jatkaa edelleen porskuttamistaan varmaan parhaana millekään formaatille ikinä tehtynä zombietarinana. Sankareiden kovin staattisen turvalliselta ja mielenkiinnotttomalta vaikuttava yltiöturvallinen tukikohta on selkeästi uhattuna ja stoori vetää hyvin. Lisähupia antavat PC -lukijakirjeet joissa kovasti tuomitaan aiemmin sarjassa tapahtunut vahvan naishahmon raiskaus ja näyryyttäminen (messevästä kostosta huolimatta) -ei saa näin tehdä mustalle hahmolle! Heh, vikassa numerossa joku sankari tuomitsee em. kohtauksen olevan runkkumaeriaalia valkoisille fanipojille. Jep jep! Amerikkalaiset -sanat eivät riitä, mutta hupia niistä saa kyllä revittyä!

Hupia saa myös englantilaisista, sillä hitaasti matskua ilmoille saattavalta Paul Gristiltä tuli taas uusi Jack Staff. vVikka kyseessä ei ollut missään nimessä muuta kuin sarjan keskitasoa edustava numero on miehen upeaa tarinankerrontaa sekä voimakasta kuvitusta aina todella mukava lukea. Heh, kauankohan pitää odottaa että saadaan Kanelle jatkoa kun julkaisun piti siirtyä suoraan alppariksi julkaistavaksi?


Ashley Woodin IDW:lle tekemä D'airain Aventure Magasin Comiquen ykkösnumero oli kaikin puolin kova pettymys ja nopsasti sutaistun oloinen. Voe voe.

Sen sijaan Archaia Studios Pressiltä tuli taas oikeastaan värisuora, sillä Killerin kolmososa vakuutti jälleen vaikka kakkonen olikin hieman mielenkiinnottomampi. Secret History Book 1: Genesis oli ihan kelpo luettavaa ja mielenkiinnolla jää odottamaan loppuja kuutta osaa. Piirros olisi kenties voinut olla hieman viimeistellympää mutta hyvä näinkin. Okkon kakkososa taasen toimi oikeastaan paremmin kuin ykkönen ja vaikuttaa siltä että tarinan kanssa ei hoppuilla. Eurooppalaista käännöstyötähän nuo kaikki ovat mutta hieno homma että Mark Smylie on viitsinyt ottaa julkaisuohjelmaansa oman upean Artesian lisäksi muutakin laadukasta matskua ja kyennyt pitämään tason tolkuttoman kovana! Kun vielä saisi sen Artesia Besiegedin seuraavan numeron ulos...


Nousevan auringon maasto ponnistaa Death Noten kymppiosa ja vaikka tätä mieluusti kyllä lukee niin taisi olla seiskaosan jälkeen sarjan heikoin osa toistaiseksi. Kaikki tuntuu jo aiemmin nähdyltä ja varsinainen jännitys ja sense-of-wonder vaikuttaa olevan sarjasta nyt hakuteillä. Olikos se onneksi niin että ovat kuitenkin tajunneet että ei sarjaa loputtomiin voi jatkaa ja homma päättyy numeroon 12?

[Lönkka]

Seth: Wimbledon Green - The Greatest Comic Book Collector of the World

Tekijä parjaa esipuheessaan teostaan pelkäksi huonolaatuiseksi tarinaluonnostelmaksi, jota ei pidä ottaa vakavasti. Sisältö osoittautui sitten harvinaisen hupaisaksi

Ostin TeroH:n suosittelujen pohjalta tämän ja oikein miellyttävä alppari olikin.

Eniten kyllä kummastutti tuossa alkupuheessa Sethin valitukset siitä että ei ole tasoltaan sellaista mitä normaalisti tekisi. Hoh hoijaa, jos mies ei olisi mitään sanonut asian tiimoilta niin en olisi suoralta kädeltä voinut sanoa että olisi heikompaa jälkeä kuin vaikka It's a Good Lifessa.

[Lönkka]

No enpä tiedä.

Eipä ryve ainakaan niin syvällä siinä, tai tee sitä niin julkisesti kuin jotkut muut (kuten vaikka Joe Matt).

[TeroH]

Eniten kyllä kummastutti tuossa alkupuheessa Sethin valitukset siitä että ei ole tasoltaan sellaista mitä normaalisti tekisi.

Miulle tuli esipuheesta (jonka tietenkin luin kuuliaisesti jälkikäteen kuten  neuvottiin) mieleen ensiksi, että mitäs käänteisen logiikan mainontaa tämä nyt on? Jotenkin en oikein voinut uskoa tekijän olevan tosissaan haukkuessaan itseään. Koko esipuhe oli yhtä rituaalista itsensäruoskintaa, melkein. Voisin hyvin kuvitella, että esipuhe oli pelkkä pitkitetty vitsi.

[VesaK]

Seth ja Chris Ware rakastavat itsesäälissä rypemistä.

[Rmäki]

Muutaman päivän ajan olen lukenut Kreegahista ostamiani Al Columbian "Biologic Show" -lehtiä - kerrassaan oivallista osaamista! Olipa hyvä että tuli vihdoin hankittua nämä, vaikka lehdet ovat ohuita läpysköjä, niissä riittää kummasteltavaa pitkäksi aikaa.

[tertsi]

Tuli luettua XIII: 3-5.
Osassa neljä jäin koukkuun tarinaan. Aikamoista vyyhteä Van Hamme kieputtaa, mutta taidolla.
Vancen kuvitus on yllättävän niukkaa, mutta hyvä väritys paikkaa paljon.

Toivottavasti tämä saadaan kokonaan suomeksi, myös se Giraudin kuvittama albbu! Bra.

[puro]

Flunssan kourissa on tullut luettua sekalaista, tässä päällimmäiseksi mieleenjääneet:

Greg Ruckan Queen & Countryn tempaisi sen verran mukaansa, että neljä ekaa tradea on luettu. Tyyli on hyvin brittiläinen ja juoni mielenkiintoinen. Piirtäjät hieman vaihtelevat, mutta ei se menoa haittaa. Jotenkin ihmisläheisempää kuin normaali supersankarisarjis.

Astro Cityn loputkin tradet tuli kahlattua läpi ja ei voi muuta kuin ihastella sekä tarinaa että piirrosta.

Ghost Riderin Road to Damnation oli minun kannaltani hukkapala. Nätti piirros ei saanut kiinnostumaan muovisesta juonesta. Hyi kamala. En tiennyt, että Ennis voi maistua näin pahalta.

Ellisin DV8 jäi jotenkin vaisuksi, kun siinä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin. Vai pelkäsikö Warren, että sille kävisi The Boysit, jos päästäis mopon keulimaan niinkuin kunnon kisoissa kuuluu...

-P.

[Matti Karjalainen]

Voltaire: Oh My Goth! Version 2.0 (Sirius Entertainment, 2005)

Voltairen, goottikulttuurin monialamiehen (sarjakuvien lisäksi jokunen kirja ja muutama ihan hauska levy) sarjakuva naureskelee gootti-ilmiöille vaihtelevalla menestyksellä: osa jutuista nauratti kovastikin, osa aiheutti lähinnä haukottelua ja kaikkein pahimmat alapään jutut myötähäpeää.

Voltaire tuntui käsikirjoittaneen sarjakuvansa vähän fiilispohjalta, ja juonta kuljetettiin eteenpäin samaan tapaan kuin Lewis Trondheim tekee huonoimmillaan (eli toisin sanoen "Julkimoissa"). Kovasti suuntaan jos toiseen poukkoilevan juonen turvin lukijalle esiteltiin niin epäonninen kääpiö, Keith Richards, avaruusvampyyreja, Saatana, Britney Spears, mustia ghettogootteja, tehostevelho Roy Harryhausen ja ties mitä.

Arvosanaksi keskinkertainen.

"Oh My Goth!" oli muuten nidottu onnettomasti, ja kun olin unohtanut sen hetkiseksi alassuin avatuksi lattialle, oli minulla käsissäni parinkymmenen euron irtolehtipainos.

Sethin "Wimbledon Green - The Greatest Comic Book Collector of the World" alkoi kiinnostaa. Pitäneepä hankkia jostakin hyppysiinsä.