Pikkuhiljaa paljastuva asetelma on ansiokkaan ahdistava.
Minusta ei ahdistava lain.
Traaginen pohjavire on nyt tavallaan jätetty tyylikkäästi taustalle.
Just näin. Se näkyy vain hienosti rva Santalassa.
[/quote]
Käsittääkseni mangavaikutteet näkyvät sarjakuvassasi myös taustoissa, ruudutuksessa ja tarinallisissa elementeissä, mutta nämä eivät kyllä millään tavalla pistäneet silmään tai varsinkaan häirinneet. Taustat, sommittelut ja maisemat ainakin olivat paikoin ihan älyttömän tyylikkäät. Ja albumi on erinomaisen luettava, harva suomalainen sarjakuva tällä hetkellä on yhtä sujuvasti ja selkeästi kerrottu.
Minusta tätä ei voi kutsua mangaksi, koska liiat vaikutteet puuttuivat nimen omaan kerronnasta. Se että jotkut merkinnät (esim. pelästyminen) ja hahmojen kasvot viittasivat japanilaiseen ei vielä tee sarjasta mangaa tai "mangaa".
En tiedä, kuulemma kerrontani on hyvin länsimaista, ainakin mangasuunnalta katsottuna.
Luokittelisin sen nykysarjakuvaksi. Magnasta on lainassa lähinnä kiireettömyys ja luottamus siihen että kuvia ei tarvitse kauheasti selittää tekstillä. Just tää kerronnan rytmi on sulla tosi hyvin hallussa ja se onkin oikeastaan tärkeintä sarjakuvassa. Periaatteessa silloin kuvat voi olla melkein mitä vaan, mutta kerronta toimii silti. Nyt kuvattomat tekstiosuudet, eli ruudutkaan ei haitanneet mua. En vaan tykkää lukea netistä ja näin paperilla meininki oli koko ajan hyvä kun oli mieluinen käyttöliittymä.
Lukiessa kasvojen animevaikutteet ei mua häirinneet, paitsi tytön profiilissa (joka toi mieleen, anteeksi kauheasti, Katy Coopen kirjat). Noin muuten tuli mieleen lähinnä aiemmin mainitsemani Tezuka, sekä tietenkin Auran oma Narulla.
Taisin aiemminkin sanoa hahmoista. Kirjan hahmogalleria oli epätasainen siinä mielessä, että siellä on hirveen hyvin toimivia tyyppejä, kuten vaikka päähenkilö Miron, mutta sitten myös paljon yhden ilmeen sivuhenkilöitä. Lisäksi Auran henkilökaartissä näyttäisi olevan "vanha kokopartainen mies" joka toistuu hahmosta toiseen melko saman näköisenä. Tämä taas toi mieleni Tezukan tavan käyttää eri sarjoissa samoja hahmoja ikään kuin näyttelijöinä eri rooleissa. Koetin lopuksi tarkistaakin että onko Auralla ollut samaa filosofiaa, mutta ei se kai sittenkään sitä ole.
Tosiaan tykkäsin lukea. Tämä olisi kestänyt julkaista vielä pienemmässäkin koossa, mutta nyt lukeminen on tosi vaivatonta vähän huonommillakin silmillä. Eikä saa unohtaapuhekuplia. Muoto, koko, ilmavuus, fonttaus erittäin onnistunutta!
Tarinan alku oli hieman tyhjäkäyntiä ja mihinkään johtamatonta puhetta kahvipannumuseosta, mutta sittenhän se pääsi mukavasti käyntiin. Mahdanko olla ainoa, jonka mielestä tarina tai arvoituksen selvittäminen jäi lopussa vähän kesken? Periaatteessa realistinen maailma, jossa on kuitenkin joitain yliluonnollisia elementtejä on kyllä aika haastava hanskattava. Että mitä sitten pitää selittää ja mikä siellä on kenellekin itsestään selvää?
