Tämä on tietenkin myös ongelma.
Isompi kuin miltä kuulostaa.
Sarjakuva, lehtimuodossa, on halpa ja "arvoton". Viihteellinen. Massatuote ja monelle mistä tulee pyrkiä eroon jotta oltaisiin muutakin kuin " sarjakuva ei ole vain lapsille/Aku Ankkaa" keskustelussa. Kaikki foorumilla ovat käyneet keskustelun ja alkavat tässä 10-60 vuoden kohdalla kyllästyä toistamaan itseään.
Silti jokainen nostaa Puupää- hattu ja Sarjakuva-Finlandian kohdalla mikä ei täytä kunkin määritelmää ansiokkaasta työstä ja onko strippikokooma tarpeeksi tai onko teos riittävän taiteellinen vai sittenkin liian viihteellinen.
Keskustelu käydään ikiaikaisesta alemmuuskompleksista käsin. Kalenterista löytyy Kirjan ja ruusun päivä ja jopa tanssin päivä. Ei sarjakuvaa.
Oscarit lähetetään maassamme säännöllisesti mutta tuuri käy jos mikään media uutisoi Puupää-hatun saajan. Meillä on Eisner palkittuja joista on mediassa vähemmän kuin näyttelijästä joka on ollut ruotsalaisessa rikossarjassa sivuroolissa jaksossa.
Yleisin ratkaisu on omien huomioiden mukaan ollut syyttää muita sarjispiirien sisällä, avoimesti tai selkäänpuukottamalla. Sarjakuva nousisi jos ei olisi tätä viihteellistä/kaupallista ryönää ja sen luiskaotsaisia lukijoita ja tekijöitä joiden kypsä vastaus on että sarjakuva saavuttaisi ansaitun paikkansa jos taidesarjakuva ei veisi kaikkea happea ja jos joko piirroksista saisi selvää tai tarinassa olisi mitään pointtia.
Ja ulkomaisista käännetään ne väärät viemään niiden hyvien sarjakuvien tila kaupoista ja käännöstuista.
Riita on aina helpompi. Olen oikeassa joten sinä väärässä - mentaliteetti elää ja voi hyvin. Ihmisluonteessa on hyviäkin piirteitä, mutta usein niitä saa etsimällä etsiä.
Itse en ole sen parempi. Samalla naiivilla tavalla aiemmat sarjakuvaa ja sen asiaa ajavat eivät ole "onnistuneet" vaikka on Puupää palkinto ja erinäisiä festareita eri puolilla Suomea. Itsekin olen muutamaa ollut rakentamassa ja auttamassa, rajallisesti mutta kuitenkin.
Tajuan myös että osaltaan ongelma on aika.
Ei nykynuoriso tiedä mitä oli esim 70-90-luvulla. R-kisokit oli väärällään sarjakuvalehtiä ja muita lehtiä. Sieltä pystyi vuokraamaan VHS-elokuvan, lotto-kuponkiin ei tarttenut henkkareita tai ikärajaa. sai ostaa merkkareita eli merirosvokarkkeja 10 pennillä/kpl ja oli myös 5 pennin karkkeja. Mitä nykyään saat 5 pennillä...vuoden 1980 5 penniä vastaa nykyään 3 senttiä. Voi niitä aikoja!
Totta,osa on nostalgiaa ja lapsena/ ennen oli paremmin.
Ennen yhteiskunta ja maailma olivat eri tilassa. VHS ja sarjakuva olivat rajatumpien mahdollisuuksien osa. Molemmissa tapauksissa taustalla oli myös politiikka. Molemmat edustivat myös kapitalismia ja länttä imperialistisen hegemoniansa kautta. Mutta vaikkei sarjakuva nykyään saakaan samoja tukija ja apuja kuin nykytaiteen Rothkot ja Pollockit niillä oli erilainen taloudellinen status. Kyllä 1970- ja 1990-luvuilla halpa massatuote lehdet makuloitiin mutta kvartaalilla oli pienempi vaikutus kuin nykyään.
Usein mainittu kirjasto tuskin rakentuisi instituutioksi joka se on nykyään, sitä vastustettaisiin samoista syistä kuin silloinkin. Miksi kaikkien pitäisi saada lukea ilmaiseksi? Tähänkö yhteiset ( lue minun) rahat pitäisi käyttää?
Rinnastanko juuri kirjastoa, kouluja, palokuntaa, poliisia ja pelastuslaitosta terveydenhuollon ohella sarjakuviin ja sarjakuvalehti? Kyllä. On, on aamulääkkeet on otettu mutta uusilla sarjakuvilla on sama kynnys kuin noilla asioilla. Näen itse kulttuurin osana ihmisyyttä tai kuten nykyisin sanotaan huoltovarmuutta. Osana tietoa joka turvaa olemassaolon siinä kuin vesi ja ravintolat. Toki painottuu eri kohtaan Maslowin tarvehierarkiassa mutta siellä on.
Pitkä kantama ja hidas aika ovat nähdäkseni ratkaisu. Kyllä, USA Japani ja Franko-Belgialainen alue ovat erilaisia yhteiskuntia kuin omamme, mutta niiden lainalaisuudet samalla kentällä ovat osviitta miten rakentaa ratkaisu. Ruotsi on kuitenkin verrokkimaa. Tuplattu väkimäärä, mutta ei yksin se.
Agent X9 yhä elossa, Mustanaamio yhä elossa. Eivät ole myyntimenestyksiä mutta ne ja kaupalliset huumorilehdet joissa on paikallisten tekijöiden töille tilas näyttää kyntensä, oppia ala taitoineen.
Se on nähdäkseni se miten muualla on saatu tekijöitä, lukijoita ja se vakaampi kulttuurinen ekologia. Kaikki ei ole hyvää, laadukasta ja taiteellisesti ansiokasta mutta sitä on.
Jos Ruotsi pystyy siihen miksei Suomi?
Se jos jollain on idea miten moinen pitkäjänteinen suunnitelma saadaan myytyä ja rahoitettua olen pelkkänä korvana. Kuulen myös miksi olen väärässä eikä voi mitenkään toteutua tai miksi sarjakuva on meillä niin elinvoimainen että moisen yrittäminen olisi vain virhe. Itse en näe että vähintään kolmen vuosikymmenen muutoksen korjaaminen tapahtuisi juurikaan lyhyemmässä ajassa merkittävästi. Uusi lanseeraus on uusi usein vielä kahdeksan ja kymmenen vuoden kohdalla.
Sarjakuvan saamiseksi koulujen opetusohjelmaan pidän vaikeampana ja vielä pidempänä tienä. Vaikka onkin kuvataidetta on sarjakuva myös lukemista. Vähemmän sarjakuvaa on vähemmän kirjallisuutta. Vähemmän kulttuuria on vähemmän empatiaa.
