Keskustelu pyörii olennaisen ympärillä yhä.
Muun printti median muutos näkyy myös sarjakuvassa ja tietenkin myös yhteiskunnassa. Suurin osa ihmisistä ajattelee asiaa ideologisesti, uskontonsa kautta.
Aivan sama mitä keksittyä hahmoa palvot viime kädessä palvot mammonaa. Raha on uskonto jolle kaikki kumartavat jota kiittävät kauniisti omasta raiskauksestaan. Muuta väittävät valehtelevat ainakin itselleen ja melko varmasti myös muille.
Painettu lehti on harvoin enää vain se. On Digi näköispainos ja sanomalehtien kohdalla myös klikkiotsikko jutut joita ei paineita, sarjakuvissa myös ollut näitä "lue QR-koodi ja lue interaktiivinen vain netia tarina" jotka vaativat jossain olevat tietokoneet jotka tietoja säilyttävät valmiina pyörimään jos joku niin tahtoo.
Sama pätee kaikkeen netissä, myös tähän sivustoon. Joku maksaa tästä, tällä on hiilijalanjälkeä. Naputan laitetta jonka osat ovat paitsi ekologisesti kyseenalaisia mutta joiden hankintaketju on moraalisesti lähellä samaa arveluttavuutta kuin katolinen kirkko. Se on osa nykyisistä länsimaista yhteiskuntaamme.
Se on osittain vahinko, osittain tarkoituksellisesti rakennettu yhteiskunta.
Helsingin Kirjamessujen sarjakuvaohjelma ketjussa koetin selittää ontuen miksi sen sarjakuvatarjonta on suppea. Perustelin mikä tapahtumassa maksaa näytteilleasettajille ja kävijöille. Sama koskee toisin päin.
Digisovellusten mainokset tuottavat tuloja....jos sisältösi sopii mainostajien arvoihin. Lisäten yhden kerroksen sensuuria verkossa miten algoritmi sitä tarjoaa, tai ei tarjoa.
Kuten elokuvien ja musiikin osalta jo isot hyötyvät ja omakustanne itse nettiin laittanut uhkapeluri joka etsii yleisöä jää todennäköisesti tyhjän päälle kuin saavuttaa edes paikallista, saati maailmanmenestystä. Se on käynyt ilmeiseksi jopa näin kehnolla taloustieteen ymmärryksellä. Ei utopia vaan dystopia ( vaikka utopia onkin etymologisesti " ei paikka" = jotain mitä ei ole).
Sarjakuva sanomalehtien sivuilla oli lisämyyntiä. Osa oli lapsille ja jossain vaiheessa hoksattiin että jatkuvajuoninen strippisarjakuva. Jotta ostavat huomisenkin lehden tai vielä parempaa, tilaavat sen. Jossain vaiheessa muutama hoksasi että sanomalehtien sarjakuvat voi julkaista ilman muuta lehteä, ilman urheilusivuja kuolinilmoituksia ja miestenpukimon sekä pikkurouvan tiskiaineen mainoksia.
Syntyi juuri ketjun aihe, sarjakuvalehti.
Niillä on tehty rahaa, paljon rahaa. Hyvin marginaalinen osuus on päätynyt tekijöille. Mutta pitkään sarjakuvalehti oli suht elinvoimainen. Mutta suurin osa näkee sen vain edellämainitussa taloudellisuskonnollisessa mielessä.
Mainittu Hesari leikkasi paitsi kokoa myös sarjakuvasivuja.
Puolita määrä tuplaa hinta.
Se oli paperipulan syytä. Paperipula ei ole vissiin helpottanut eikä paperista kannata maksaa. Se syö voittoa. Sitten pitäisi maksaa niille paperityöläisille. Ja ehkä niille sarjakuvantekijöille. Hiton ahneet ay tyypit. Kyllä AI on parempi kuin ay. Kunhan voitto pysyy.
Moni kustantaja, ainakin pienempi, olisi valmis ottamaan riskin. Mutta sarjakuvalehti vaatisi jakeluverkon, sopimukset eri kauppaketjujen kanssa. Ongelma on että siinäkin on kulunsa ja kaupallinen riski on tämän kokoluokan toimijoille usein liikaa. Suurille ei, mutta he pysyvät suurina ilman riskiä. Jos jokin osoittautuu myyväksi ja tuottavaksi sen voi ostaa sitten pois kuljeksimasta. Jos joku menee konkurssiin sille voi naureskella pilkallisesti " noitten riskien takia noista ei tullut isoja toimijoita"
Raha ratkaisee. Mutta minulle sarjakuva ja sarjakuvalehti ovat osa ekologiaa. Sarjakuvalehti, Suomessa myös sanomalehtien strippisarjakuva, ovat avainlajeja. Kun susi palautettiin Yellowstonen kansallispuistoon muut lajit palasivat takaisin myös. Laiduntajat eivät vetäneet koko kasvustoa sileäksi. Sen sijaan ollaan uhkaavasti eksymässä linjalle tuodaan Australiaan jäniksiä. Mikä voisi mennä pieleen?
Mutta näin dystopia syntyy. On helpompi mennä massan mukana. Maksaa ohuemmasta sanomalehdestä jossa on vähemmän sarjakuvia. Miksi toimittajat, sarjakuvantekijät, painajat ja jakelijat ansaitsivat palkkansa? Vielä pari vuotta ja painokulut ovat historiaa. Klikattava sisältö löytyy netistä ja sen laitteilla ja energiankulutuksella ei ole eettistä varjopuolta. Ne maksavat saman plus indeksikorotuksen. Ja kohta AI tekoäly voi tehdä sisällön.
Sarjakuva elää yhä koska mainitulla avainlajilla on yhä kosketuspintaa. On yhä Aku Ankka ja Tex Willer ja Hämähäkkimies ja muutama manga. On yhä niitä joiden kotiin on tullut lehtiä joissa strippisarjakuvien kirjo, hyviä ja huonoja.
Mutta ikävä kyllä itselle täälläkin usein tuntuu samalta kuin mailla käydessä. On nähty susia. Melkein lauma. "Tappaa pitäisi mutta ei saa" on mitä kuulee. Manga oli yhdelle sukupolvelle Yellowstonen palautusoperaatio. Minun ekosysteemissä oli pottunokkia, supersankareita, kauhua ja dreddiä ja korkkareita ja Hevoshullu. Mustanaamio. Ja ja.
Minä en pitänyt kaikista susista tietenkään, mutta metsää piisaa.
Osalle sutta parempi on käsilaukkuun mahtuva mopsi tai chihuahua. Ovat paljon terveempiä heistä kuin sudet.
Se miksi on niin tärkeää on tämä, erityisesti lihavoitu osuus:
Lehden hinta onkin sitten kimurantimpi asia. Minkä verran voittoa sijoittajille olisi sopiva määrä? Tai paljonko pitäisi maksaa lehdenjakajille? Paljonko pitää saada liikevaihtoon kasvua joka vuosi? Osaan näistä lehti voi vaikuttaa ja strategiaansa. Halutaanko tehdä uutisvälitystä vaiko pelleillä pörssikurssien paineissa? Markkinatalous on johtanut siihen että monet ennen järkevältä kuulostavat alat, kuten vaikka printin kustantaminen, opettaminen, terveydenhuolto, maanviljelys, jne. ovat muuttuneet kannattamattomiksi.
Kannattavuus on ymmärretty väärin. Jos positiivista hakee niin yksisilmäisenä olen selkeästi matkalla kuninkaaksi. Sokeita voi johtaa minne tahansa. Harmittaa erityisesti tasavaltalaisuuden kannattajana.
