Liika porno on tylsää. Tavallinen ihminen on kiinnostavampi, koska hän voi olla halutessaan tuota kaikkea menemättä liiallisuuksiin. Mutta jos tavallinen ihminen myös käyttäytyy kuin tavallinen, hän on tylsä. Tavallisten ihmisten vahvuus on tasapainoisuus, yhdistettynä kauneusvirheisiinsä. Tavalliset ovat ainutlaatuisempia kuin ääripäät. Ainutlaatuiset ovat täydellisiä.
Porno on ääripää. Ääripäät ovat tylsiä, koska ne ovat epätäydellisiä. Eroottiset tarinat, joissa on nimenomaan tarina, ovat kiinnostavampia kuin porno jossa on pelkkää suoraa toimintaa.
Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Tosin silloin se lakkaa olemasta pornoa, vaikka kuinka snobistisesti haluaisi sitä joksikin "pehmopornoksi" tituleerata. Caligula ei ole pornoa, vaan elokuva, jossa nyt vain sattuu olemaan pornografisia kohtauksia. Ero on tärkeä.
Muuten kyllä mielenkiintoista pohdintaa.
Muu pornohan on siirtynyt pääasiassa internettiin ja pornolehtiin.
Ikävä kyllä nykyään lähinnä pelkästään internettiin. Pornolehdetkin ovat melkolailla kuolemassa.
Koska elokuvien pornograafisen sisällön taso huononee kokoajan, pitäisi porno siirtäkin vain pornoon. Lisäksi se häiritsee elokuvankatsojia, aiheuttaa vaivaantumista, ja lisäksi se nostaa aivan turhaa elokuvien ikärajaa. Tosin minusta se ei ole muutenkaan enää luonnollista, että pornoa ja seksikkyyttä korostetaan yhteiskunnassamme aina mainoksista lähtien. Seksuaalisuus on luonnollista niin kauan kun sen luonnollisuutta ei korosteta katukuvassa. Sitäpaitsi paskakin on luonnollista, mutta haluaako kukaan sitä kadulle?
Tässä en oikeasti ymmärrä sinua. Kuten itsekin sanot, seksuaalisuus on valtavan iso ja tärkeä osa ihmisyyttä. Jos sitä ei saa taiteessa ja viihteessä tutkiskella, niin missä sitten? Ja miksei? Koska 2000 vuotta vanha tarina kertoo, että joku "ylempi taho" kertoo sen olevan väärin? Koska wanhoja tapoja ei pitäisi muuttaa?
Otetaanpa esimerkki. Toimintaelokuvat. Yleisin kommentti seksikohtaus-kielteisiltä ihmisiltä on, että "no miksette mee nettiin kattoon sitä pornoonne". No, netistä löytyy myös pätkiä, jossa amerikkalaiset sotilaat kiduttavat milloin minkäkin maalaisia, vangittuja vihollisiaan. Pitäisikö toimintaelokuvien ystävien (joihin itsekin lukeudun) sitten tyytä katsomaan niitä? Pitäisikö elokuvista säätää kaikki väkivalta pois, koska yhy yhy yhy?
Mielestäni ei. Jos seksi, seksuaalisuus ja seksuaalinen käyttäytyminen mielestäsi nykyelokuvissa kusee, miksi et halua tehdä asialle mitään, miksi haluat siirtää sen omaan lokoisaan laatikkoonsa? Jos tarinankerronnasta poistetaan kaikki oleellinen, järkevä ja tarpeellinen, mitä hyötyä sen olemassaolosta enää on?
Ihmisille, jotka kokevat seksin yhäkin jostakin syystä kielteisenä ja vääränä asiana, tahtoisin pyytää joko avartamaan maailmankatsomustaan tai siirtymään seuraavaan saliin, missä oli päivä, kuukausi tai vuosi mikä tahansa joka tapauksessa pyörii jokin hirvittävä PG-13 -mitättömyys, missä ei vilku mikään navanaluinen. Samalla toivoisin myös koko ihmisrodun kohdalla jonkinlaista emotionaalista aikuiseksi kasvamista.
Eli kaikella on paikkansa. On ihan ok, jos pornoa pääsee katsomaan sille vihkiytyllä teatterilla, mutta en hitto soikoon halua nähdä sitä kun käyn elokuvateatterissa tai kun katson leffaa johon se ei mielestäni kuuluu. Olkoonkin että olisi hyvää. En minä halua nähdä pornoa Watchmenissä sen koomin kuin Turtlesissa tai missään muussakaan. Ja siihen suuntaan Bay ja Megan Fox ovat ajamassa meitä näillä elokuvillaan. Turlesin jälkeen Bay voi jo samantien ohjata pornoleffan, ja varmaan tehdäkin sen, ja pistää sen levitykseen.
Eivätpäs, vaan he seksualisoivat asioita, joiden ei kuulu olla seksuaalisia. Ja siinä olen kanssasi samaa mieltä: se on tyhmää. Seksuaalisuus on valtava aallokko, jota voidaan tutkia miljoonalla eri tavalla, mutta se on silti typerää jos sitä ei tehdä kunnolla. Mikä lienee, mitä tällä tarkoitit. Mutta jos luulet Michael Bay -elokuvassa ikinä näkyvän vaikkapa nännin, olet pahasti väärässä. Sehän karkoittaa mainostajat. Sen sijaan Foxin farkuin peittämää takapuolta voi kuvata vaikka kaksi tuntia millin etäisyydeltä.
Ymmärrätkö mitä sanon? Seksuaalisuus on hieno, kaunis ja upea asia, jota toivoisin elokuviin rajattomasti lisää, lisää, lisää ja nimen omaan toteutettuna samalla pieteetillä kuin kaiken muunkin elokuvaa koskevan. Halpahintaista, aidan alimman kohdan ylittävää typeryyttä en tällä saralla kaipaa, kuten en *millään muullakaan*.
Onko yhteiskuntamme jo oppinut, että kieltämällä ei asiat parane, vaan huononee. Aina löytyy joku paikallinen Tanja Karpela, jonka mielestä pornoa ja väkivaltaa ei kuuluisi olla ollenkaan.
Luulisi olevan. Soisi olevan.
Ja tällaisille ihmisille on yksi vastaus: nostaa keskisormi pystyyn, nousta barrikaadeille ja sanoa, että painuvat hiiteen. Kun tarpeeksi moni ihminen ottaa päänsä esiin pakaroidensa välistä ja kiljuu tarpeeksi kovaa, ehkä pahinkin tekosiveä byrokratian lapsi sen ymmärtää.
Porno oli kärjistys. Itse näen pornon kaikkena elokuvaan tarpeettomana seksiviitteenä. Pehmopornokin on pornoa. Elokuvissa joihin se ei kuulu, seksiviitteiden merkitys suurenee. Glam Rockissa lauletaan aina seksistä hyökkäävästi kuin pornossa. Minusta Warrantin Cherrypie parodioi tahattomasti koko glam rockkia ja itseään. Lisäksi seksiaihetta yritetään piilottaa vielä kaikkein pyhimmän ruuan taakse, eli piirakan. Minä remahdan aina aivan hysteeriseen nauruun kun kuulen sanan piirakka. Vihjailu on pornoa ilman ejakulaatiota. Etenkin vihjailu, jossa vain lapset eivät tiedä mistä on kyse, ja useimmat niistäkin jo tietävät. Se on yhtä lapsellista kuin se, kun lapsi huutaa kadulla että "Mene nussii isääsi!" tietämättä mistä puhuu.
Itse näen pornona ainoastaan... niin, pornon.
Ja kuka sinä olet sanomaan, mikä on elokuvalle tarpeellista ja mikä ei? Tarinallisen taiteen tulisi olla tekijänsä mielenilmaus, mistä muutkin voivat ehkä saada jotain kiksejä irti. Koska elokuva on yleensä lähinnä ohjaajansa lapsi, se luonnollisesti tutkii niitä asioita, mitä ohjaaja kokee kiinnostavina. Rajoittamalla tekijän vapautta ilmaista itseään rajoitamme samalla sananvapautta.
Näin ollen minusta olisi paljon järkevämpää puhua siitä, *millä lailla* tehdään asioita eikä *mitä* asioita käsitellään.
Ja yleistät tuossa aika vahvasti erinäisiäkin genrejä. Varmasti löytyy glam rockia missä ei lauleta seksistä, ja varmasti on pornoakin mikä ei ole sävyltään hyökkäävää. Tosin, minulla ei taida olla asiasta sinun veroistasi kokemusta.
Sexsploitaatio ja muut ploitaatiot ovat sentään rehellisesti idioottiviihdettä, joka on tehty älykkäille ihmisille, jotka tajuavat, että...
1) Joskus pitää löytää oma sisäinen idiootti, jotta ei tulisi ylimieliseksi.
2) Ehdoton ei, tai ehdoton kyllä. Ei kompromissejä, koska kompromissit eivät edusta sovittelua tai tasapainoa. Ne edustavat ongelman pakenemista. Tasapainoa edustavat ääripäät. Eli ehdoton kyllä, ja ehdoton ei pitää olla tasoissa. Muuten potkitaan aasia perseelle ja kutsutaan sitä mielummin oriksi kuin ihmistä.
Eksploitaation ikuisena ystävänä ymmärrän pointtisi, ja olen jopa samaa mieltä, tosin en välttämättä pidä "idioottiviihde" -termistäsi. Tässä taas saattaa olla kyseessä vain oma genrerakkauteni, joten sen saa suosiolla jättää huomioitta.
Tuo viimeinen lause tuossa kyllä kuulostaa joltakin, mitä Timo Soini voisi sanoa. Viitsisitkö tarkentaa sen merkitystä hieman? Minulla kun menee nämä "ei lippalakkeja perunoille" -tyyppiset allegoriat hiukan sivu suun aina joskus.
Minä en ole koskaan noudattanut ikärajoja lapseni kasvatuksessa. Eikä noudattanut vanhempanikaan. Heillä oli minulle omat ikärajat, ja niin on minullakin. Enkä ole traumatisoitunut. Jos katson, että joku elokuva ei ole sopiva lapselleni, niin en minä hemmetissä sitä hänen anna katsoa. Itse en koskaan valittanut siitä, että sain katsoa Rocky leffat, Kellopeliappelsiinin, kaikki Hitchcockit, End of daysin, Robocopin, Rocky Horror Picture Show:n yms. Mutta en saanut katsoa The Omenia, Manaajaa, Alieneita, Species leffoja, Kärpästä jne. Olen kaikki nuo leffat katsonut itse myöhemmin. Ja ymmärtänyt hyvin, että miksi nuo eivät välttämättä olleet sopivia. Minä olin myös ainoa meidän koulussa joka oli saanut katsoa nämä leffat. Ja ensimmäinen joka puhui koulussa Gremlinsistä ja Batman Returnsistä.
Muut eivät olleet saaneet edes katsoa niitä. Ikärjat eivät toimi. Lasten ali- ja yliarviointi ei toimi. Oikeus, vastuu ja velvollisuus, ja sen opettaminen lapsille toimii. Kun käyttäydyt vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti lasta kohtaan, niin kyllä varmasti lapsi tottelee ja hän hoitaa aina omat velvollisuutensa, ja käsittää myöhemmin näiden kolmen asian toimivuuden. Lapsen arvomaailmaan ei voi vaikuttaa, muuta kuin kuuntelemalla lasta ja kertomalla hänelle vastaukset siihen, miksi hän toimi väärin, ja miksi hän epäonnistui jossakin. Minä kasvoin elokuvien ja fiktion parissa. Minä valitsin itse arvoni. Kukaan ei ole tullut valittamaan, että olisin tehnyt jotain väärää jollekin ihmiselle moneen vuoteen. Ja kun olenkin tehnyt jotain, aina olen pyytänyt anteeksi tai selvittänyt asian. Ja silloinkaan en ole tehnyt mitään kohtalokasta, mitä ei olisi voinut korjata.
Tässä olen taas kanssasi samaa mieltä. Minulla ei niinkään mitään ikärajoja edes ollut, sen jälkeen kun olin tarpeeksi vanha itse lukemaan tekstitykset aloin hamstrata kaikkea mahdollista kiinnostavaa, oikealta ja vasemmalta.
Itsekin näin hyvin nuorena kaikki mainitsemasi elokuvat (paitsi Rockyt, jostakin syystä) ja myöskin RoboCopit, Omenit ja Freddy Krugerin seikkailut. Ja niin kyllä melkein kaikki kaverinikin. Ja sitten niistä keskusteltiin, ja mahtailtiin kuinka verisiä tai muuten vaan hurjia ne olivat. Enkä koe mielisairastuneeni tästä.
Minusta kyse on siitä, että on erilaisia ihmisiä. Jotkut ottavat enemmän itseensä ruudulla näkyvästä kamasta kuin toiset. Ja sen takia jonkinlaiset ikärajat on varmaan tärkeä olla olemassa. Mutta kuten totesit, ihmiset ovat yksilöitä, eivätkä kaikki 16-vuotiaat ajattele perus-16-vuotiaan (mitä se sitten ikinä onkin) tavoin; jotkut ovat herkempiä ja jotkut valmiimpia.
Sen takia, kuten itsekin totesit, on tärkeää keskustella, ymmärtää ja selittää tarvittaessa. Tai no, itse olen kyllä kauimpana mistään lapsen kasvatuksesta ja täysin arvoton siitä mitään ohjeita antamaan yhtään kenellekään. Mutta sellainen omassa piirissäni tuntuu toimivan: vapaus ja kasvatus, joka antaa ihmiselle avaimen tuntea itsensä, ettei hän sitten väkisin tunge itseään katsomaan asioita, jotka hänen psyykkeensä raunioittaisivat.
Sucker Punchissa ei ollut mitään muuta vikaa, kuin häiritsevät seksistiset kohtaukset. Tosin niitäkään ei ollut oikeastaan kunnolla, ja se vähäkin oli juuri sen mukaan miten sitä tarvittiin. Sucker Punchissa tehtiin kyllä selväksi mikä oli tanssin merkitys, mutta toisaalta taas ei. En kuitenkaan valita.
Minusta taas tuotoksen perisynti oli se, kuinka koko homma oli markkinointia myöten kasattu pelkälle eksploitaatiolle (nyt tulkaa katsomaan kuumaa lihaa!) mutta sitten itse elokuva oli tasan yhtä tasapaksu, tekosiveä kaikille-kaikkea-muttei-kenellekään-kunnolla-mitään -jööti kuin Michael Baynkin kakkapökäleet.
Tätä juuri tarkoitan sillä, että asiat joko tehdään kunnolla tai ei ollenkaan. Joko käsittelet seksiä kunnolla tai kerrot jostain muusta. Kuten viime viestissä sanoin, eksploitaatio ilman eksploitaatioarvoja on hirvittävää. Se ei tee kenestäkään tyytyväistä.
Minusta seksi vaan ei kuuluu fiktioon.
Siinä onkin meidän kahden ehkä merkittävin mielipide-ero. Minusta se kuuluu nimenomaan sinne, ja mahdollisimman hyvin tehtynä ja mahdollisimman eri monisyisesti tutkiskeltuna, samalla pieteetillä kuin kaikelta muultakin odotetaan.
Raiskaus ei ole seksiä, vaan väkivaltaa.
Niin... mielestäni tämä on melko ilmiselvää. Mitä tarkoitat tällä? Et kai tosissasi ajattele, että tuumisin toisin?
Raiskaus kaikessa kammottavuudessaan on inhimillinen vakio. Ja juuri sen takia sen tutkiminen mm. taiteessa on tärkeää. Raiskaus on vain niin hyinen asia, että sen tutkimiselta edellytetään tiettyä ryppyotsaisuutta, jota normaalin seksuaalisuuden kuvaaminen ei mielestäni vaadi. Kuten sanoit, siinä ei ole kyse seksistä.
Mutta tämä ei kuitenkaan nyt liity mihinkään. Vai liittyykö?