Usein, jos työ jää kesken, se on merkki siitä ettei tarina ole vielä valmiiksi mietitty ja alitajunta yrittää suojata tekemästä turhaa työtä. Silloin saattaa auttaa jos kertoo (huom. ei lueta vaan kertoo suullisesti) tarinan mahdollisimman monelle, ikäänkuin testiyleisölle. Samalla tulee seurattua reaktioita ja huomaa mikä tarinassa on vahvinta, mikä puolestaan heikointa materiaalia.
Monet tekijät (kuulemma) suhtautuvat suojelevasti keskeneräisiin töihinsä, ja käyttäytyvät kuin olisivat salaisessa koelaboratoriossa. Mä en ole ymmärtänyt tätä ikinä. Juuri luomisvaiheessahan teos pitää koetella, happotestata, ottaa löysät pois ja hioa jokainen ylimääräinen sana, kunnes työpöydällä on jotain mistä ei voi enää ottaa mitään pois ja siis maksimimäärä tehoa painoon nähden. Ideoita ei myöskään kannata piilottaa varkauden varalta; ideavarkaus on toki ikävää, mutta ideoita syntyy sitä enemmän ja parempia, mitä enemmän niitä on ja aivolapset pitää ajaa maailmalle että saa tilaa uusille.
Joskus taas työ jää kesken siksi että innostus on lopussa. Silloin auttaa se, että istuu alas ja tekee vain, ja jos ei tulos toimi, niin sitten laittaa laatikkoon ja tekee jotain muuta. Saa töitä olla laatikossa, kunhan samaan aikaan koko ajan valmistuu jotain muita. Ongelma on vasta silloin, jos kaikki jää kesken, silloin kannattaa miettiä, olisiko syytä kehittää pitkäjänteisyyttä tai olisiko jokin muu harrastus parempi (pruukaavat kyllä vaatia saman verran sisua ja perslihaksia kaikki hommat jos ne tosissaan ottaa, ikävä kyllä).
Kivi