Minä ja Aku Ankka ei kovin kummoinen opus sinänsä ollut. Yksi ihan aidosti erinomainen tarina (Mihail Hiiroff), jonka takia tuon ostinkin. Halusin sen kokonaan väreissä. Ihan positiivista oli huomata, että kuitenkin kolme tarinaa oli hiiripuolelta, vaikka ne muut yhdeksän olivatkin sitten "barksiajarosaa".
Julkkisten alustuksissa valinnoilleen oli jonkin verran typeryyksiä, pahimpana luonnollisesti Hiiroffin valinneen Olli Rehnin emämunaus, kun hän luuli Hessun ja Helunan olevan pariskunta. Tuonkaltaiseen megakämmäilyyn olisi voinut minusta jo kirjan toimituskin puuttua. Mielenkiintoinen oli myös Esa-Pekka Salosen väite, että Roope-sedän timanttikuume on Barksin kymmenen tunnetuimman tarinan joukossa. En ole barksisti, mutta eikö tuo nyt ollut aika hämärää jorinaa? Ihan kauheaa shittiä se tarina ainakin on.
Ja Ponja Tautiaisen mielestä "sympaattiselle Akulle ei voi toivoa kuin hyvää"...ei taida Akun luonne kovin monipuolisesti olla tullut tutuksi.
Hannu Väisäsen kirjoitus oli sen sijaan kerrassaan erinomainen.
Aku Ankka -lehden juhlakirja oli huono, siis todella huono. Tuonkin hankin Carpin tarinan vuoksi, ja kyseinen Ennio Missaglian kirjoittama sarja olikin melko lailla kaikki hyvä, mitä kirja sisälsi. Kohtalainen Fallbergin ja Murryn dekkari ja siedettävä William Van Hornin tarina olivat himmeitä valopilkkuja. Egmontin Mikkiä ei lainkaan(!!!), aivan naurettavaa. Olisi ne rahat voinut paremminkin käyttää, mutta minkäs teet, kun ei voi jättää Carpia ostamatta.