Kun tarina on reippaasti parempi kuin kuvitus

[Curtvile]

Mielessäni se ruutujako on osa kuvitusta kerrontana.

Timo

joskin sekin saattaa olla peräisin kirjoittajalta, ei piirtäjältä. Miten ruutujako ja ruudut onnistuvat on piirtäjästä kiinni

[Timo Ronkainen]

Ted Rall'han tänne on pitänyt sanoa siitä pitäen, kun näin Sarjakuva sodassa -dokumentin. Ehkä tarina on reippaasti parempi kuin kuvitus, en tiedä, kun piirrostyö on niin rumaa, etten ole viitsinyt yrittääkään. 

Timo

[Inka]

Kuvitus on keino kertoa se tarina. Jos se kertominen epäonnistuu, vaikka kuvat olis teknisesti miten hienoja ja taitavia, on kuvitus epäonnistunut tehtävässään.

Timo

  Näinhän se on.

  Minusta hyvä sajakuva on sellainen, jossa kuvitus komppaa tekstiä ja kerrontaa. Siksi esim. Satrapi (ehkä tuosta on jo puhuttu tapeeksi, mutta kuitenkin) mielesti toimii. Hyvässä kerronnassa kuva kohtaa tarinan, jos kuvan on tarpeellista olla pelkistetty, niin sitten sen on parempi olla. Kuinka usein törmääkään sarjakuviin, joissa piirtäjä on panistanut kaikkensa kuvitukseen ja unohtanut että tarina on muutakin kuin ne puhekuplien tekstit.

 Etenkin piirämistä aloittaessa minua helpotti ajatus, ettei kuvien tarvitse olla täydellisiä, yksiyiskohtaisia, pieniä ihmeitä. Kuva vie tarinaa eteenpäin siinä, missä teksti. Se on se kokonaisuus.

 Tulipa pälätettyä. Toivottavasti ajatus ei jäänyt häilyväksi.

[Curtvile]

ei mielestäni jäänyt.
Korostaisin itse juurikin myös tätä:

  Minusta hyvä sajakuva on sellainen, jossa kuvitus komppaa tekstiä ja kerrontaa. ... Hyvässä kerronnassa kuva kohtaa tarinan, jos kuvan on tarpeellista olla pelkistetty, niin sitten sen on parempi olla. 

minusta kaikkiin tarinoihin ei käy pelkistetty tyyli ja osaan se on pakollinen tarinan takia.
Ei tekijän, tekijän taitojen vaan sen tarinan.
yksi ja sama piirrostyyli ei ole mikään autuaaksi tekevä vapauttava taiteellisen ilmaisun voima.
se on yksi kerronnan tapa monesti myös syy siihen miksi jompikumpi elementti piirros tai tarina, jotka siis voi erottaa yhtälöstä omiksi kokonaisuuksikseen, ei toimi.

monista tämä liian "viihde" keskeinen rajaava ajattelumalli, mutta kun ei. Jos jokin on täynnä niitä hyperrealistisia pienen ihmeen kuvia ja hankaloittavat tarinankerrontaa tai vetävät ulos kerrottavasta niin ihan yhtä huonoja kuin jos pitää kuluttaa tunti per ruutu että onko tämä maisema  vai kasvot vai meri vai jne.

Toisiin tarvitaan selkeämpi naivistisempi tyyli toisiin klassista realismia, toisiin graafista mustaa toisiin haurasta viivaa jne.

Alkuun luulin itse että Satrapi tarkoituksellisesti jatkoi persialaista kuvataideperinnettä ja sitoi naivismillaan,sittemmin olen vähän valaistuneempi aiheesta.
Persepolisten kohdalla tyyli sopi juurikin itselleni. Saccon pakkomileteisen tiuhan viivan olen myös ajatellut kerrontakeinona, tarkoituksellisena raskautena joka tietoisesti tekee lukemisesta ihan yhtä epämiellyttävää kuin aiheet ovat.

[pertti jarla]

Palkintojakin kahmineen Queen&Country-sarjan alkuosiot, jotka oli Greg Ruckan laadukasta tarinaa, oli suhteessa turhan köppäsesti piirretty.

Hienoa että joku on kanssani samoilla linjoilla. Tarkemmin sanottuna, minusta tyyli oli väärä, näytti siltä kuin skeittaavaa nuorisoa piirtämään tottunut tekijä olisi ollut tekemässä tuiman realistista aikuisten sarjaa. Kun nyt katsoo tauon jälkeen Rolstonin jälkeä, niin kyllä hän on vähän maakuntatason piirtäjä.

[Emppu]

joskin sekin saattaa olla peräisin kirjoittajalta, ei piirtäjältä. Miten ruutujako ja ruudut onnistuvat on piirtäjästä kiinni

Asiaa voi katsoa toistepäin; onko se piirtäjän vika, jos käsikirjoittaja tarjoaa työtänsä väärille ihmisille? (Tyypillisin tilanne; tarjotaan käskirjoitus tyylin mukaan ja viis veisataan osaako kuvittaja a) tuottaa tasaisesti oikeanlaista tyyliä, b) ymmärtääkö kuvakerronnan päälle ja c) osaako tuottaa sarjakuvia haluttuun muotoon alunperinkään). Kuitenkin, aika itsearvoisesti luo käsityksen, jos käsikirjoittajan pitää olla täysin tekstissä kiinni ja piirtäjän kuvissa, ei siitä hirveän hyvää settiä voi tulla. Kuvakerronta ja se sommiteltuna itse sivuun, on parhaimmillaan kyllä silloin, kun kaikki osapuolet ovat sen suunnittelusta vastuussa.

[Curtvile]

emppu on aika asiaan ytimessä, jos kohta tuo ongelma on pitkälti enemmän nk.isossa maailmassa.
Siellä ajoittain yhdistellään palkkalistoilla olevien tekijöiden töitä melko summamutikassa, ilman että kummallakaan on mitään sanan sijaa asiaan.
Molemmilta vaaditaan samanlainen panos jäljen suunnitteluun ja parhaaseen jälkeen päästään jos molemmat osallistuvat prosessiin tyyliin "tarvitaanko tuo dialogi oikeasti? osaisitko tehdä sen näin?"
Ongelma jota tietenkään ei molemmat osuudet tekevällä auteurilla ole.


Rolstonin Queen & Countryn jälki ei minusta kuitenkaan sitä ole. Tai siis jos tuo on maakuntasarjaa niin aika hyvin menee. Makuasioitahan nämä

[Lönkka]

Rolston on, jos ei nyt huippu, niin sangen oiva piirtäjä jolla on selkesäti oma tyylinsä.

[Curtvile]

kunhan kiinnitin huomion yhteen asiaantässä keksustelussa joka yhdistää niin Sandmania kuin Queen& Countryakin.
Ne ovat kuten Northlanders-sarjakuva : sarjakuvalla on yksi käsikirjoittaja mutta vaihtuvat piirtäjät tarinakaarien mukana.
tämä mahdollistaa helpomman jaottelun siihen mikä on tyylirikko tai kuvitus joka ei tue tarinaa koska on omaan makuun sopivampi vertailukohta sarjan sisältä.

Itse hommaan hyvinkin kirjoittaja/konseptipohjalta omat sarjakuvahankintani mikä aiheuttaa minusta useammin sen että törmää niihin joissa molemmat osa-alueet hassataan kuin jos seuraisi sarjakuvassa enemmän piirtäjäpuolta.

[Timo Ronkainen]

emppu on aika asiaan ytimessä, jos kohta tuo ongelma on pitkälti enemmän nk.isossa maailmassa.
Siellä ajoittain yhdistellään palkkalistoilla olevien tekijöiden töitä melko summamutikassa, ilman että kummallakaan on mitään sanan sijaa asiaan.

Asiansa osaava kustannustoimittaja osaa yhdistää oikean piirtäjän ja kirjoittajan. Toimittajalla pitää olla tietoa ja taitoa ja "nenää". Toisinaan on tietysti pakko ottaa se, joka on vapaana, vaikkei olisikan just se paras. Liian usein kai ne menee noin niin kuin Curtvile sanoi.

Timo

[Piet]

höh. minusta kun sekä Sacco & Satrapi ovat hyviä piirtäjiä. Eivät ehkä taitavia, mutta hyviä. Ja hyviä nimenomaan kuvakerronnassa, mikä minusta on tärkeämpää kuin yksittäiset ruudut.

Satrapi osaa sommitella tunnelman kuviin, maailmaan on helppo päästä sisään. Ja myös tempo toimii. Onhan ne ihmiset "kömpelösti" piirretty, mutta ne tunnistaa miettimättä ja ovat sopivan ilmeikkäitä. Ja sanon uudestaan että tempo toimii. Ei töki eikä karkaa käsistä.

Monia tuntuu ärsyttävän Saccon tapa piirtää kuvansa täyteen ja lisäksi vielä "heiluvalla kameralla". Mutta kun ne kuvatut tilanteet ovat monesti sellaisia joissa on henkilöitä paljon ja tapahtuu/puhutaan nopeasti. Ei kait levottomista tilanteista voi kertoa viilipytyn rauhallisesti? Tuleehan siitä levoton olo lukijallekin, mutta luulen sen olevan tarkoituksellista? Ainakin minut se imaisee mukaan, yleensä "varmuusköytenä" on kuitenkin kertojan läsnäolo, mikä sitoo kuvat kasaan.

Käänteisinä esimerkkeinä kaksi piirtäjää jotka ovat taitavia, mutta eivät hyviä.

Bilalin uudemmassa tuotannossa ei toimi rytmi ollenkaan, harvoin pystyy edes  kokonaista sivua lukemaan ilman tökkäystä. Jos musiikissa haluaisi tehdä yhtä suuria rytmi/tempovirheitä, pitäisi rumpalin pudottaa kapulat ja lopettaa soitto kerran säkeistössä. Ja kaiken lisäksi hahmoja ei erota toisistaan.

Edgar B. Jacobs on myös taitava piirtäjä. Mutta ei osaa kuvakerrontaa ollenkaan. Aivan liikaa tekstiä, sekä kuplissa että kertojanäänessä. Ja lisäksi ruudut ovat aivan liian pieniä (tämä on toki sivutaitosta/alpparin koosta kiinni, mutta menköön piirtäjän piikkiin). On jäänyt Blake & Mortimer aika vähälle luvulle.



muoks. oli niin huonoa kieltä ja surkeasti muotoiltuja ajatuksia etten itsekään enää ymmärtänyt. Yritin siis selkeyttää.

[tertsi]

Bilalin romahdus sarjakuvakertojana on kyllä outo juttu. Mitä hänelle oikein on tapahtunut?

[Piet]

Hänestä tuli liian suosittu ja varsinkin palvottu? Ja alkoi liiaksi luottaa liikaa siihen, että lukijat käyttävät aikaa ja tarmoa löytääkseen pihvin? Köyhä keittiöpsykologinen teoria ehkä, mutta niin minä luulen.

Nyt on vain niin, että Bilalin "pihvi", eli teema ja ajatukset ovat edelleen samoja. Ennen ne olivat helposti pureksittavassa muodossa, enää eivät.

ehkäpä se lukemisen vaikeus johtuu siitä, että Bilal haluaa nykyään olla Taiteilija, ei niinkään Sarjakuvataiteilija. Yksittäiset kuvat ovat toki loisteliaita edelleen, ehkäpä vielä komeampia kuin ennen?

[Aelether]

Minusta Cyanide & Happinessin sarjakuvat eivät ole hyviä, mutta heidän YouTubessa olevat animaationsa ovat erinomaisia. Etenkin "waiting for the bus" on suorastaan eeppinen.