Kun tarina on reippaasti parempi kuin kuvitus

[tertsi]

Jodorowsky-Moebius: Incal (suomeksi)
Huolimatta kaameasta mömmövärityksestä ja piirrosten raiskauksesta tuli Incal kuitenkin ostettua. Homma toimi melko hyvin  näinkin, mutta alkuperäinen versio olisi ollut erinomainen.

[Curtvile]

voi näitä on ja paljon onkin.
Steve Nilesin 30 days of Night on hyvää modernia kauhua mutta Ben Templesmith on ihastunut tähän taidekoulujen väriä, läikkiä kaikkialle tyyliin joka on tehdä koko teossarjasta mahdottoman seurata.
Hämmentäväksi asian tekee kun näkee miten Templesmith piirtää: selkeää tunnistettavaa jälkeä, herkkää ja voimakasta viivaa.
Jonka päälle sitten ruiskii kaikki akrylit kuin epilepsian kourissa kärvistelevä Jackson Pollock.

Queen & Countryssa en havainnut heikkoa pirrosjälkeä, Sandmaneissa senkin edestä(jos kohta se onkin minusta yliarvostettu Gaimanin tuotannossa verrattuna esim. Books of Magiciin)

Åsa Grenvallin seitsemäs kerros.
Ihan epäilemättä.

[Antti Vainio]

voi näitä on ja paljon onkin.

Åsa Grenvallin seitsemäs kerros.
Ihan epäilemättä.

Toi kyllä, ihan helvetin ilkeä tarina josta amatöörimäinen piirros vie terää.

[Lönkka]

Persepoliksessa esimerkiksi en kokenut Satrapin jälkeä mitenkään lukemista haittaavaksi, omalla tavallaan se oli omiin silmiini ihan miellyttävää katsoa.

Aika lailla samoilla linjoilla.
Piirrosjällki istui mielestäni hyvin tarinaan.

Sandmanit luin joskus kaikki vaikka inhosinkin suurinta osaa graafisesta puolesta. Varsinkin alkupää on aika kamala värivalintoineen.

Deluxe laitoksissa eli Absolute Sandmameissahan on tehty mm väritykset uusiksi. Sykysllä pitäisi karvalakkiversioistakin tulla uudistetut painokset joissa käytetään noiden Absolutie-versioiden materiaalia.

Alunperinhän Sandmaniin kaavittiin sellaiset piirtäjät kun sarjalle katsottiin voivan antaa; Gaiman oli vielä tuolloin aika lailla nobody. Aikoinaan kun noita Hietamiehiä luki niiden ilmestyessä minua hirvitti Jill Thompsonin kuvitus ja kuvittlin että tämä ei vain osannut mikä ei kyllä pidä laisin paikaansa sillä tämän vesivärityöt (esmes Scary Godmother ja Beasts of Burden) ovat julmetun komeaa jälkeä!


Lopuksi mainitsen että Saccon jälki toimii minulle oikein kivasti, vaikka onkin hieman raskasta (kenties tyyli sopii minusta useimpiin aihevalintoihin?) ja Chris Ware on erittäin komeaa mutta äärimmäisen raskasta. Joskin eri lailla kuin Sacco.

[hdc]

Jill Thompsonin osia pahempi oli minusta Colleen Doran, jonka piirrostaidoista löytyi sitten myöhemmin parempia esimerkkejä...ja toisaalla Sam Kieth on kai koko ajan suhtautunut hyvin negatiivisesti niihin Sandman-piirroksiinsa. Vaikka ne minusta viehkoja olivatkin.

Persepolisin piirros ei minua häirinnyt, yksinkertaisuudessaan se oli minusta hyvin sopiva. Pastisin sikahelmien piirros hämäsi aluksi, mutta olen alkanut pitämään siitä kasvavassa määrin.

Tarinoista en tiedä mutta kuvituksen (ja erityisesti värityksen) vuoksi olen tehokkaasti päätynyt välttelemään suurta osaa nykyisestä perusmarvelista, jossa kaikki näyttää muoviukoilta.

[tmielone]

Itse nostaisin Sandmanin rinnalle Hellblazerin, jossa vaihtuvat kuvittajat (ja kirjoittajat) heiluttavat tasoa milloin mihinkin suuntaan. Kaikki kokoomat on tullut hankittua vaikka välillä kuvitus vääntääkin vatsaa.

Sitten on vielä Klaus Janson, jonka nimi kannessa lähes aina takaa surkean laadun. Millerin kanssa tehdyt Daredevilit ja Yön Ritarin paluu olivat vielä hyviä, mutta sen jälkeen ei ole ollut syytä riemun kiljahduksiin. Tarinat ovat olleet tuskaista luettavaa hahmojen suttuisten kuutiopäiden takia. Kaikista pahiten metsään mennään silloin kun Janson on tussannut jonkun toisen piirrokset. Jos nykyisin huomaan, että Janson on tekijälistalla, niin teos jää kaupan hyllylle.

[Olli T]

Richard Corbenin taide ei ole koskaan oikein iskenyt, vaikka moniin hyviin juttuihin onkin päässyt kuvittamaan (Hellblazer, Conan, Hulk).

Muok: Herran Wikipedia-artikkelin luettuani tunnen kommenttini hieman moukkamaiseksi, mutta pitäydyn silti mielipiteessäni ainakin yo. sarjojen suhteen.

[Olli T]

Heh, aloitin lukemaan tätä ketjua niin postiluukusta tipahti Onnea & syanidia, Sammakon uutuus. Tämä näyttää juuri sellaiselta. Odottakaa arviota.

Epäilyttävät pojat!

Pelkistetty tikku-ukkotaide voi toimia ihan hyvin taidokkaasti kirjoitetussa strippisarjakuvassa[1]. Mielestäni cyanide & happinessin vitsit vaan ovat aika huonoja, samantyylinen äärimmäisen mustan huumorin (mm. City-lehdessä nähty) tikku-ukkosarjis Saako tälle edes nauraa on paljon iskevämpi.

[1] ja esimerkiksi Order of the Stickin tapauksessa myös jatkuvajuonisessa tarinassa.

[Chemo]

Hyvä tehokeino minusta.

Mäkin luin noita piirtäjävaihdoksia tuolta kantilta, ja olen samaa mieltä. Mua ei Sandmanin kuvitus noin muutenkaan kauheasti häirinnyt missään vaiheessa; homma toimi kuitenkin kokonaisuutena sen verran hyvin.

Sinänsä yksittäisen kuvan virtuoosimaisuus ei ole mulle tärkeätä sarjakuvaa lukiessa - muodon kannalta oleellista on se, miten sarjakuvakerronta toimii ja tempaiseeko rytmiikka mukaansa. Sisältö on tietysti asia erikseen ja se perimmäinen juttu. Mä en koskaan pitänyt esim. Satrapia kömpelönä piirtäjänä, sillä oli Persepoliksessa selkeä kerrontatyyli joka kantoi kerrontaa hyvin.

Tietysti onhan niitäkin sarjakuvia joiden kuvajälki ei äkkiseltään kauheasti houkuttele lukemaan, vaikka niillä olisikin oikeasti tarjottavana ansiokkaita lukuhetkiä. Walking Dead oli tuommoinen, ensivaikutelman jälkeen seurasikin positiivinen yllätys.

[Timo Ronkainen]

Heh, aloitin lukemaan tätä ketjua niin postiluukusta tipahti Onnea & syanidia, Sammakon uutuus. Tämä näyttää juuri sellaiselta. Odottakaa arviota.

Eiiii!! hugleigurdagluskagelsson-syndrooma! Pitikö tämä nähdä, pitikö!? Ja se yleistyy kuin syöpä:





Run to the hills!

[Jarmo]

Sandman hyväksytty, ja syyttävä sormi Gaimanin suuntaan. Jos ohjeistetaan kuvittajalle joka ruudun sisältö ja kuvakulma, ei jää suurtakaan toiminnanvapautta eikä tilaa suurempien kuvittajien suuremmille egoille.

Persepolis mut pakotettiin lukemaan ja hyvä niin, omin avuin en olisi päässyt taiteesta yli. Aloituskynnyksen jälkeen toimi kuvituskin kyllä ihan hyvin.

Mooren Helvetistä oli tuskaisen raskas lukukokemus, syyllistän Campbellia vaikkei tarinakaan ei ihan kevyttä kukkaniittyä ollut.

Cyanide&Happiness taas on hyvä, eikä toimisi "paremmalla" kuvitustyylillä ollenkaan.

Mangapuolelta voisi mainita Hiroshiman pojan ja Tezukan koko tuotannon, sekä varauksin koko tezukan koulukunnan. Varauksin, sillä muilla tekijöillä ei tarinantkaan välttämättä ole mistään kotoisin. Onneksi myöhemmin kehittivät sen manga-tyylin, tai olisi jäänyt maailma valloittamatta.

[Timo Ronkainen]

Hulgergulgeria lisää joka kustantajalta omaa, kun se kerta menestyy.

[Reima Mäkinen]

Minusta Persepolis on paljon onnistuneempi kokonaisuus kuin David B.:n Epileptic.

Tuohon en ota kantaa muuten kuin että, minusta Epilepticin juoni ja graffa on kyllä paljon paremmin samalla daideellisella tasolla kuin Persepolisin.

Wikipedia-artikkelin luettuani tunnen kommenttini hieman moukkamaiseksi, mutta pitäydyn silti mielipiteessäni ainakin yo. sarjojen suhteen.

Epileptic ... kuvissa, mutta ongelma onkin se, että se muuttuu kuvakirjaksi, eikä ole enää sarjakuvaa).

Vai että ei sarjakuvaa.  Olli T ja muut kiitos näistä hienoista ja rohkeista kommenteista. Tämä on vähän kuin kerro väärä mielipiteesi ketju.  Kyllähän nyt melkein jokainen diggaa Persepolista ja Sandmania ja vaikka mitä mutta harvempi ei. Hienoa että näinkin moni uskaltautuu tunnustamaan "moukkamaisuutensa" kuvien lukijana!

[Antti Vainio]

Minäpäs luin kesällä Campbellin 700-sivuisen omnibuksen arkirealistia sarjakuviaan 30 vuoden ajalta, jotka oli piirretty ihan samaan tyyliin kuin Helvetistä.

Tosin en lukenut kovin nopeasti, ja kirjastolaina piti uusia pariin kertaan. Painavakin se oli kuin mikä. Onneksi nykyään voi lainat uusia netissä.

Noin iso satsi kuulostaa puuduttavalta mutta sehän on aivan loistava piirtäjä, ei kuulu tähän ketjuun.

[Lönkka]

Deadface/Bacchus-tarinat ovat ehdottomasti parasta Campbellia.

Mutta mulla on kyllä siitä huolimatta enimmän osan aikaa vaikeuksia miehen piirroksen kanssa.