...sarjakuvakerronta on kuitenkin hyvin lähellä elokuvaa. Jotkut asiat ovat helpommin ja halvemmin toteutettavissa sarjakuvana kuin elokuvana, mutta se ei tietenkään tee sen sarjakuvankaan tekemisestä ilmaista. (Eikä helppoa tai halpaa.)
On ja ei oo. Nyt kun taloudessa toinen tekee työkseen elokuvaa ja toinen sarjakuvaa, niin saa aika ensikäden kommentteja asiaan. Eli leffaväki: ai kun kiva, sulla on siis oma storyboard-artisti kotona; ja sitten toisinpäin: siis jos Kivi keksii juonet ja piirtää kuvat niin mitä siinä jää toiselle? (Vaikka mitä; skannauksesta ja photoshoppauksesta väritykseen ja taittoon.)
Luulen että sarjakuvan verrannollista edullisuutta korostetaan juuri siksi, että sen kääntöpuolena on että sarjakuva on kenties monimuotoisin ja vaativin taiteen laji ikinä:
Sarjakuva vaatii dramaturgian kuten teatteri ja elokuva, mutta sarjakuva ei kulje lineaarisesti eteenpäin vaan edelliseen kohtaukseen voi aina palata, vilkaista muistin varmennukseksi, mitkään savut ja peilit joilla lineaarista magiaa voidaan tehdä ja katsojia hämätä eivät siis päde sarjakuvassa.
Sarjakuva vaatii rytmiikan. Nuottien kesto pitää hallita ja tarinan pitää kulkea tietyllä tempolla, sopivasti hidastuen ja sopivasti kiihdyttäen. Silti sarjakuva ei ole musiikkia.
Sarjakuva vaatii runouden lainalaisuudet; kuvan kanssa ei saa syntyä tautologiaa ja sanoilla on aina muukin kuin sanakirjasta tuttu merkityksensä. Sarjakuvan välimerkkien käyttö ei perustu kielioppiin vaan puheeseen ja runoon, pilkut ovat taukoja eivätkä lauseen erottimia ja sanat voivat olla kovia tai vain kuiskattuja. Silti monet loistavat runoilijat ovat yrittäneet ja epäonnistuneet: Saarikoski ei kyennyt sarjakuvaan (kuten ei rocklyriikkaankaan), Markku Intokin vain harvoin, Juice pääsi lähimmäs mutta silloinkin jäi 50 vuoden takaiseen historiaan tyyleineen.
Sarjakuva vaatii kuvataiteen, mutta hyvä maalari tai piirtäjä ei ole automaattisesti hyvä sarjakuvapiirtäjä. Picassosta lähtien monet ovat yrittäneet, tulos on ollut jäykkää ja luonnotonta tai sitten liiankin letkeää.
Sarjakuva vaatii plastiikan, mutta sarjakuvan veistos ei pysy jalustallaan. Sarjakuvan veistos on kuin elävä Golem, se liikkuu ja tuntee ja sen on pystyttävä kaikkiin ilmeisiin ja eleisiin, nihinkin, joita ei vielä ole koettu.
Tekijälleen sarjakuva on lisäksi zen- ja taitolaji. Kati puhuu tässäkin ketjussa kaunoluistelusta, Lukkarisen Hannulla on miekka, molemmat esimerkit ovat itsellenikin tuttuja. Minun teräni jäällä ja ilmassa on kynä ja paperi.
Sarjakuva vaatii kaiken sen minkä muutkin taiteet, kaiken mitä jokainen niistä, mutta millään muulla taiteella ei vielä tulla hyväksi sarjakuvantekijäksi. Jokainen sarjakuvantekijä selviää kyllä auttavasti sellaisista pikkuhommista kuin väsätä tuosta vain hyväksyttävä akvarelli, sonetti tai libretto, sarjakuvantekeminen vaatii yleispätevyyden kaikessa luomisessa, vaan pistäpä perinteinen taiteilija sarjakuvahommiin, ja huomaat että renessanssiaika on muualta jo ohi.
Mutta ei sarjakuvista.
Kivi
