Kolmas albumi luettu.
Siinä keskitytään Tohtori Pochen lapsuuteen ja nuoruuteen.
Varsinkin kun ajatellaan, että nämä tarinat ovat ilmestyneet lastenlehdessä, niin ne ovat todella rankkoja. Aikuinenkin lukija hiukan hätkähtää näitä lukiessaan.
Nyt ei siis ole kyseessä Yann-Conrad-tyyppinen lukijan tahallinen, ilkikurinen piinaaminen (josta myös pidän), vaan erittäin humaanit tarinat, joissa on pieniä ja järkyttäviä, mutta elämänmakuisia mausteita.
Todella poikkeuksellista sarjakuvaa. Bra.
Ja ne piirrokset, ystäväiseni. Ne piirrokset...
edit:
Ensimmäisen ja kolmannen albumin tasoero on ainakin valovuosi.