Pahkasika, seuralehdet ja Tapiiri

[Pauli Heikkilä]

Tikulla silmään ja niinpoispäin, mutta satuin tuossa huomaamaan Timo Ronkaisen jutun kotimaisten sarjakuvalehtien historiasta (osa 2, 2004). Kyllähän se oli niin, että Tuohus-parodia tehtiin Pahkasikaan porukalla ja minun aloitteestani. Olin herjaillut seuralehtiä - lähinnä Kannusta - mediassa jo aiemmin ja turhankin kärjekkäästi (suututtaen mm. P.A. Mannisen).

Tapiirista vielä sen verran (jotta historia pysyisi ruodussaan) että idean sen perustamiseen saimme yhtaikaisesti Markku Paretskoin kanssa Tampereen ylioppilastalolla 1983. Juha "Jussi" Ruusuvuoren pyysimme talousvastaavaksi päätoimittajaksi, ja itse otin vastuulleni lehden taiteellisen johdon. Markku P. jatkoi Pahkasian vääntämistä viereisessä huoneessa, kuten mekin omalta osaltamme.

- Pauli Heikkilä

[Jarkko Sikiö]

Kiitos, erityisesti kotimaisen sarjakuvalehtien taustat kiinnnostavat täällä Kvaakissa monia, joten hienoa kuulla näin suoraan asianosaiselta, mitä on aikanaan tapahtunut!

[VesaK]

Kyllähän se oli niin, että Tuohus-parodia tehtiin Pahkasikaan porukalla ja minun aloitteestani. Olin herjaillut seuralehtiä - lähinnä Kannusta - mediassa jo aiemmin ja turhankin kärjekkäästi (suututtaen mm. P.A. Mannisen).

Minusta oli komiaa miten Sarjainfossa Manninen uhosi ettei lepää ennen kuin näkee Pauli Heikkilän irtihakatun pään seipään nokassa Tammelan torilla. Et sitten kuitenkaan malttanut jättää siihen vaan teit vielä myöhemmin Pahkikseen "Suuri Pizza" -parodian, tai ainakin sellaisen kannen.
Tuohuksessa oli kaikki oikein mikä "alan lehdissä" oli silloin väärin, varsinkin Paretskoin (?) rouhea punk-sarja "Maailma kuolee yöllä - tänä yönä." Mutta jos jälkiviisaita ollaan, se kun parhainta viisautta on, niin toki Pahkasika oli huomattavasti "urauttavampi" malli nuorille tekijöille kuin sarjakuvaseurojen lehdet.
Joka tapauksessa sen voin luvata, että kun kotimainen sarjakuva täyttää 100 vuotta ensi vuonna, tullaan Pahkasiankin kallo kaivamaan taas esille ja asetettaman kiilotettuna kansakunnan kaapin päälle. 

[Reima Mäkinen]

Multa se Tuohus meni ihan ohi, koska en enää tuohon aikaan jaksanut Pahkasian yltiökaupallista ja kapitalistista meininkiä. En edes muista mitä siinä oli. Toki Tuohuksesta oltiin seuraskenessä hieman tuohduksissaan, ilman muuta.
Itse muistelen reagoineeni niin että huumorin sisältämä kritiikki ei sisällön puolesta oikein osunut maaliinsa. Tuohus muistutti enemmän normiomakustannetta kuin "seuralehteä". ...Ja pianhan Banana lähti sitten "samoille markkinoille" Potsilla, joka oli minusta aika hirveä esitys.
 
Pitäisi kyllä kaivaa se esiin se TUohus ja katsoa uusin silmin. Minkähän verran ylipäätään näillä (seuralehdet ja Pahkis) oli yhteistä lukijapohjaa? Että upposiko huumori ollenkaan Pahkasian lukijakuntaan, tajusivatko mistä siinä oli kyse? Ja oliko Pahkis juuri tuolloin (vai vähän myöhemmin) suosionsa huipulla? Painos huiteli varmaan kuitenkin yli 20 000ssa, ja levikki oli muutamaa kertaluokkaa isompi kuin sarjakuvalehdillä.

Ajattelen myös niin että aatteellisen toiminnan puolella, eli seuroissa koettiin aika epikseksi se että Heikkilä heitti rapaa niiden päälle, jotka tukemalla kotimaisia artisteja kasvattivat sekä tekijöitä että lukijoita myös Pahkasialle. Eli tavallaan yhteisellä asialla oltiin. Ja suomalaisen sarjakuvan potkijoita löytyi muutenkin aivan riittämiin noihin aikoihin.

Toki riita ei ollut niin kovin kummoinen, sillä yksi Pahkiksen luottopiirtäjistä päätoimitti vähän myöhemmin Kannusta ja toinen oli Tampereen seuran aktiiveja. Ylipäätään seuralehdillä ja Pahkisella oli paljon samoja sarjakuvantekijöitä. Pelkästään Pahkasikaan tuottavia piirtäjiä oli vain kourallinen. Seinäjoen seuran jäsentiedotteessakin (Sarjainfon lisäksi)  "sarjakuvasota" muistaakseni näkyi ja molemmista julkaisuista taitaa olla dokumenttia verkossa skannattuna Suomen sarjakuvaseuran sivujen arkistoon.
Sarjakuvallisesti onnistunein aikalaispanos aiheeseen oli minusta Mänttärin ja Sinisalon Kannukseen (nimimerkillä) tekemä Vanhat herrat -parodia (Uudet Herrat). Tuohuksen Heikkilä taisi kynäilllä yksin?

Ja vielä kommentti mainittuun ansiokkaaseen Kvaakista löytyvään Ronkaisen juttusarjaan. Oli se vain huikeaa, miten helposti Tapiirin lanseeraaminen kävi ja miten paljon ostajia se heti löysi. Ei onnistuisi nykypäivänä.

[Pauli Heikkilä]

- Minusta oli komiaa miten Sarjainfossa Manninen uhosi ettei lepää ennen kuin näkee Pauli Heikkilän irtihakatun pään seipään nokassa Tammelan torilla.

- Juu, se oli kovasti hauskaa. Sittemmin olemme olleet P.A:n kanssa asiallisissa väleissä.

- Et sitten kuitenkaan malttanut jättää siihen vaan teit vielä myöhemmin Pahkikseen "Suuri Pizza" -parodian, tai ainakin sellaisen kannen.

- Tein sen parodian kokonaan. Ymmärtääkseni Kallion Pauli ei suuttunut - ainakaan paljon... Parempaa parodiaa tulee yleensä silloin kun pitää kohteestaan ainakin jonkin verran. Vihaisena on vaikeaa olla hauska. Ja suurin osa (hyvän) parodian kohteista on vain tyytyväisiä huomiosta.

- Tuohuksessa oli kaikki oikein mikä "alan lehdissä" oli silloin väärin, varsinkin Paretskoin (?) rouhea punk-sarja "Maailma kuolee yöllä - tänä yönä."

- Se oli kyllä Mikkolan Jukan tekoa. Tuohus-jutussa oltiin tosiaan koko porukka yhteisellä asialla (Markku P., Jussi R., Jukka M., Heikki-Pekka Miettinen, Olli Lampi ja minä).

- Joka tapauksessa sen voin luvata, että kun kotimainen sarjakuva täyttää 100 vuotta ensi vuonna, tullaan Pahkasiankin kallo kaivamaan taas esille ja asetettaman kiilotettuna kansakunnan kaapin päälle.

- OK!

Pauli Heikkilä (vastaus Vesa K:lle)

[Pauli Heikkilä]

Multa se Tuohus meni ihan ohi, koska en enää tuohon aikaan jaksanut Pahkasian yltiökaupallista ja kapitalistista meininkiä.

- Heh, juu. Vain epäonnistua voi tyylikkästi.

Ajattelen myös niin että aatteellisen toiminnan puolella, eli seuroissa koettiin aika epikseksi se että Heikkilä heitti rapaa niiden päälle, jotka tukemalla kotimaisia artisteja kasvattivat sekä tekijöitä että lukijoita myös Pahkasialle. Eli tavallaan yhteisellä asialla oltiin. Ja suomalaisen sarjakuvan potkijoita löytyi muutenkin aivan riittämiin noihin aikoihin.

- Kyllä se kritiikki kohdistui lähinnä siihen kerholehtien narisevan kuivaan, "kunnallispoliittiseen" toimitustyyliin: aina oltiin valittamassa ymmärryksen puutetta ja kinumassa tukea à la "ei oo nuorisolla tiloja, pitäis päästä pelaan koronaa"... Yksittäisiä piirtäjiä ei muistaakseni mollattu, vaan yritettiin tiivistää se asenne ja tekotavan maneerit. Tietyt 80-luvun alun ylilyöntini kyllä myönnän.

Toki riita ei ollut niin kovin kummoinen, sillä yksi Pahkiksen luottopiirtäjistä päätoimitti vähän myöhemmin Kannusta ja toinen oli Tampereen seuran aktiiveja. Ylipäätään seuralehdillä ja Pahkisella oli paljon samoja sarjakuvantekijöitä. Pelkästään Pahkasikaan tuottavia piirtäjiä oli vain kourallinen.

- Tuo on täysin totta. Jälkeenpäin on ollut hauska havaita, että ns. suuren yleisön suosikeiksi nousseet tekijätkin, esim. Juba ja Jarla, ovat piirtäneet Pahkasikaan. On tietysti vain luonnollista, että huumoripiirtäjien osuus korostui huumorilehdessä... Lehden linjahan oli tilaamatta saapuneen materiaalin kohdalla 1:1 Paretskoin linja.

Tuohuksen Heikkilä taisi kynäilllä yksin?

- No, en nyt sentään. Kyllä siinä oli koko toimitus samassa juonessa (ks. vastaukseni Vesa K:lle).

Ja vielä kommentti mainittuun ansiokkaaseen Kvaakista löytyvään Ronkaisen juttusarjaan. Oli se vain huikeaa, miten helposti Tapiirin lanseeraaminen kävi ja miten paljon ostajia se heti löysi. Ei onnistuisi nykypäivänä.

- Ehkäpä ei... Kiitos!

toivoo
Pauli Heikkilä

[[kivi]]

No kyllähän se niin oli, että Ilpo Lagerstedt oli melko lailla yksin niiden kommenttiensa kanssa, kuinka "Kannus on parempaa sarjakuvaa kuin amerikkalainen ja eurooppalainen yhteensä". Vähän hymyillen sitä silloin katsottiin, seuralehti- ja omakustannepiireissäkin.

Ei kai niin kierolla peilillä varustettua omakustantajaa ollutkaan, ettei olisi nähnyt eroa sen välillä että Pahkasikaan tuleva materiaali paitsi nautti niin ladonnasta, reprouksesta kuin oikeasta offset-painosta, oli myös "ammattimaisesti toimitettua", siinä missä omakustanteiden tarkoitus oli toinen, vastuuttomampi ja vapaampi, ja painotekniikkakin vaihteli xeroxista vahaskopioinnin kautta perunaleimasimeen. (Tosin muistelen että ensimmäiset Pahkiksetkin olivat monisteen oloisia.) Sitäpaitsi, Pahkasika oli huumorilehti siinä missä vaikkapa Tuulispää, ei koskaan sarjakuvalehti, julkaistiinpa siinä kuinka paljon sarjakuvia hyvänsä.

Nykyajan valossa tuota aikaa on vaikea asettaa mittakaavaan. Missä on Sleeping Myllymäki ja Maanalainen Kaitaelokuva - Värityskirja Nyt!, missä Kaktus, miksi vanhat Uuden Aallon veteraanit tulevat vastaan YLEn ruokalassa, ja miksi Pauli Kallio sai lopultakin sanoa julkisesti että uuden sukupolven nuori ääni Jyri Honkavaara oli myös laskelmoiva rocktähti? Missä Koiton talon klubit, missä Vihreän Langan kirjakauppa pienlehtiosastoineen? Miksi kaikki on niin salonkikelpoista ja ammattimaisesti tuotettua? Ja ennen kaikkea, miten helvetissä auton radiosta saattoi eilen kuulua mainos, jonka mukaan "Ydinenergia on täydellisen päästövapaata" kun kaikki tiedämme mitä myrkkypaskaa se jättää perinnöksi. Marssinko koko 80-luvun turhaan?

:-D

Kivi, joka edelleen epäilee, että se Tuohuksen sarjan piikki oli kohdistettu häneen itseensä, ja on imarreltu jos niin on.

[Pauli Heikkilä]

(...) Pahkasikaan tuleva materiaali paitsi nautti niin ladonnasta, reprouksesta kuin oikeasta offset-painosta, oli myös "ammattimaisesti toimitettua", siinä missä omakustanteiden tarkoitus oli toinen, vastuuttomampi ja vapaampi, ja painotekniikkakin vaihteli xeroxista vahaskopioinnin kautta perunaleimasimeen. (Tosin muistelen että ensimmäiset Pahkiksetkin olivat monisteen oloisia.) Sitäpaitsi, Pahkasika oli huumorilehti siinä missä vaikkapa Tuulispää, ei koskaan sarjakuvalehti, julkaistiinpa siinä kuinka paljon sarjakuvia hyvänsä.

Liekö "ammattimaisuuteen" ollut syynä se, että olimme kaikki alaa opiskelleita ammattitoimittajia (Uusi Suomi, Hesari, Kansan Uutiset, Soundi...).

Vuosina 75-79 Pahkis oli tosiaan "ihan oikea" pienlehti, aluksi juuri vahamoniste, kuten Paretskoi on aina jaksanut muistuttaa. Vuonna -80 rynnistimme yltiökapitalistisesti R-kioskeihin sillä gobeliinikantisella. Seuraava numero olikin sitten jo törkeän riistoporvarillisesti albumimuotoinen...

Siinäkin, Kivi, olet oikeassa ettei huumorilehteen olisi sopinut kaikentyylinen sarjakuva, esim. se silloin (ja edelleen?) harrastettu puberteettisynkistely. Tosin esim. Pirttisalon sarjat olivat rankkaa underground-tavaraa, paljon rankempaa kuin seuralehdissä.

- Pauli Heikkilä

[VesaK]

No muttas... sellaisista ihmeistä kuin mm. Maanalainen Kaitaelokuva ja VatKain & Abel luin ensimmäisenä Pahkasiasta (lukekaapas: Miettinen: Muistelmat). Samaten sellaisten ihmeisten kuin Reima Mäkinen ja Veli Ahonen tuotanto tuli ensimmäiseksi tutuksi - Pahkasiasta.

Reiman vastaus tässä ketjussa osoitti että Tuohus osui oletettua paremmin maaliinsa ja oli ihan linjassa Pahkasian perusotteen kanssa: "Kertokaa meille mikä teille on pyhää niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme."

Mutta oli niistä seuralehdistäkin apua kansakuntamme koko sarjakuvan muodostamiseen. Eivät ne nyt niin synkkiä ynkkiä suinkaan kaikki olleet. Tässä juuri äsken eräässä kemiläisessä kellarissa, jota myös Sarjakuvakeskukseksi kutsutaan, huipputason sylkikuppikuntamme tiirasi sellaistakin tilityslehteä kuin "Lapsuuden loppu", ja me reviisorit nauroimme niin! Eikä kyse ollut vain tahattomalle humöörille ilkkumisesta, ei. Asennetta saakeli! (Sitä ei ko. lehden tekijältä ole koskaan puuttunutkaan, hän jatkaa työtään toisessa päätoimittamassaan julkaisussa  jonka nykyinen asu olisi varmasti 1980-luvulla haukuttu 'ylikaupalliseksi'...)


Ilman Pahkasikaa (ja Sarjainfoa toki) olisin tuskin niin varhaisessa vaiheessa tarrannut Suureen Kurpitsaankaan (nro 7 taisi olla ihan ensimmäinen jonka käsiini sain), ja sitä myöten tulivat Kannukset, Kuplat, Sarjarit, Nytsyömäät...

Sihkapahan rikos oli vaan muuttua kaupalliseksi ja ONNISTUA työntämään kärsänsä R-kioskeihin. Sekä vieläpä MAKSAA tekijöille! Voi niitä aikoja, ehe ehe. Ollaan nyt sitten mitä mielipuolta vaan, niin suuri osa niistä (edes puolikaupallisesti urallaan jatkaneista) tekijöistämme jotka eivät Joonas-Sarjikseen ehtineet, on polkaissut liikkeelle P-siasta.

Kuten Hannu Mänttäri sen sanoi: "Aamulehdestä tulee leipä, Pahkasiasta juusto leivälle."

Eikä Potsi todellakaan ollut niin kehno lehti kuin mitä multaavat muistot väittävät. Parkkari, Ruusuvuori & Mäkelän alkujaan Kansan Uutisten viikkolehteen tekemä elokuvan historiaparodia on aivan huikea. Jari Rasin Divari-strippisarja liikuttavan tosi avaruusolentoineenkin. Matti Hagelbergin kokeelliset kokeilut ...mielenkiintoisia.   

[Curtvile]

aika jännää...minä en ole koskaan pitänyt Pahkasiasta. Pari tuttua on kuulunut tekijäkuntaan mutta "huumori" ei oikein koskaan uponnut sen enempää kuin Adam Sandlerien hengentuottetkaan.
Pahkasian ja Myrkyn nauttimat suosiot jäävät ikuisiksi mysteereiksi.
Tapiirissa oli sentään yritystä mutta maailma ilman Pahkasikaa olisi maailma jossa itse viihtyisin yhtä sujuvasti kuin tässäkin koska mitään merkitystä en omalle elolleni tai kulttuurille koe.

hyvä että on muille täyttänyt jonkin tarpeen.

[T.Kokkila]

Minä taisin olla se välikäsi, joka oli vankasti kummassakin leirissä: Pahkiksen vakioavustaja vuodesta 1983, Seinäjoen sarjakuvaseuran toiminnassa mukana jo aikaisemmin, ja Kannuksen päätoimittajana 1985-1989. Tampereen sarjakuvaseuran hallitukseenkin taisin päätyä jo joskus 80-luvulla.

Seinäjoki oli paikallisseuroista ensimmäisenä liikkeellä lehtensä kanssa (1979), ja pyrki tietysti etelä-pohjalaiseen tapaan uhoamaan mahdollisuuksien mukaan. Tosiasiahan oli, että lehti julkaisi tasan sitä materiaalia mitä sai käsiinsä. Monenlaista mielenkiintoistakin lehteen vuosien varrella päätyi, mutta hutejakin tehtiin. Kiven lainaamaa "Kannus on parempaa sarjakuvaa kuin amerikkalainen ja eurooppalainen yhteensä" lausetta en kyllä allekirjoita enkä muista että noin olisi sentään sanottu, heh. Eipä kyllä Sarjainfokaan katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa Kannuksesta mitään moneen vuoteen.

Tampereelle muutettuani päädyin myös Pahkasian avustajaksi. En oikeastaan koskaan kokenut asiaa mitenkään ristiriitaiseksi. Tiedän että molemmissa leireissä oli ihmisiä jotka vähän kyräilivät toisiaan, mutta en oikein ikinä ymmärtänyt miksi. Leirien välisen piikittelyn koin pikemminkin hauskana kuin loukkaavana. Tuohus kärjisti mainiosti pienlehtien kliseitä. "Rasteri seikkailee"  tulee mieleen ilman että etsisin edes lehteä käsiini.

Vastakkainasettelu Pahkiksen ja esim Kannuksen välillä oli muutenkin aika epäsuhtainen, levikkien suhde kun oli jotain tyyliin 20.000 vs 400.

Kannus taas parodioi pariinkin otteeseen Vanhoja Herroja. Sinisalo/Mänttärin Uudet Herrat taisi kyllä kohdistua Kannukseen, se pilaili Lagerstedtin kirjoittamalla saman nimisellä scifisarjalla jota taisi ilmestyä jossakin paikallislehdessä. Ronkainen taas lähetti Vanhat ankat-sarjansa, jota pidin oikein hauskana. Jostain syystä en kai pitänyt piirrostyötä tarpeeksi hyvänä, vaan piirsin sarjan itse uudestaan. Olen siitä vieläkin pahoillani, en usko Ronkaisen piirrosten olleen ollenkaan huonoja edes tuolloin, Halusin kai vaan itse kokeilla ankkojen piirtämistä...

[Reima Mäkinen]

Eipä kyllä Sarjainfokaan katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa Kannuksesta mitään moneen vuoteen.

Tuohon aikaan, kahdeksankymmenluvun taitteessa oli todellakin ihmisiä, jotka suhtautuivat suomalaiseen sarjakuvaan hyvin vakavaasti. Niitä löytyi sekä Helsingistä että maakunnista. Uskoivat sen mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen (jota edes Aino Kassinen ei olisi osannut ennustaa).

Ainakin Sarjaria rahoitettin alusta asti omasta taskusta, koska seuralla ei ollut rahaa. Seura oli me, hallitus + 20-30 jäsentä. Muistaakseni myös Kannuksen alkutaival rahoitettiin aktiivien omasta pussista. Ja aina kun mukana on raha, myös suuria tunteita löytyy. Se että kaukana Helsingissä ei jaksettu maakuntien vinksahtaneesta vinkkelistä katsottuna kovin kauaa ymmärtää ja tukea tarpeeksi, tuntui yhtä epikseltä kuin Pahkasikaleirin edesottamukset. Kuvittelisin että tämä osaltaan johti Lagerstedtin mainitun kaltaisiin ylilyönteihin.

Reiman vastaus tässä ketjussa osoitti että Tuohus osui oletettua paremmin maaliinsa ja oli ihan linjassa Pahkasian perusotteen kanssa: "Kertokaa meille mikä teille on pyhää niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme."  

Ihmiset tekivät televisiossa pilkkaa toisista. Sen rinnalla joku Tuohus oli paperia. Ainakin minusta.

Viittailu tai toisten lehtien kommentointi oli muutenkin muistaakseni aika tavallista.

Vuonna -80 rynnistimme yltiökapitalistisesti R-kioskeihin sillä gobeliinikantisella.

Josta (tuleva tai jo oleva(?) Pahkiksen avustaja, Heikura teki vähän myöhemmin oman versionsa Kurpitsan kanteen. Eikä se sarjakuvaseuran edellyttämä yhdistystoimintakaan aina niin herkkua ollut. Päin vastoin. Sitä sietääkin kommentoida ( ja näin teinkin omassa lehdessäni Zipissä, numeroissa 2 ja 3). Tampereellahan se yhdistystoiminta on ollut aika viitteellistä koko seuran historian ajan. Kurpitsa taas kulki vastavirtaan toimimalla ensin pitkään lehtena ja rekisteröitymällä seuraksi vasta myöhemmin.

Seuraava numero olikin sitten jo törkeän riistoporvarillisesti albumimuotoinen...

Taisin olla jo tässä mukana. Pahkasian päätoimittaja lähestyi Sarjakuvaseuraa etsiskellen piirtäjää. Olin ainoa joka Sarjarin kööristä asui Tampereella. Niinpä tapasin Paretskoin, jolta sain nipun ideoita tai käsikirjoituksentapaisia. ...Eikä se lopputulos minun panokseni osalta ollut kummoinen. Epäilen että joku Murtosaari (ja moni muukin) rekrytoitiin Pahkasikaan nimen omaan seurojen lehdistä. Ellen ihan väärässä ole, myös Pahkiksella oli alkuaikoina kova pula osaavista tekijöistä (sillä heillä ei tietenkään ollut ajatusta käyttää kuvituksen ammattilaisia).

Tuohus kärjisti mainiosti pienlehtien kliseitä.

"Lapsuuden loppu", ja me reviisorit nauroimme niin! Eikä kyse ollut vain tahattomalle humöörille ilkkumisesta, ei. Asennetta saakeli!

Lapsuuden loppumista ehkä ennakoitiin, mutta monet tekijöistä olivat juuri kapalonsa potkineita, hädin tuskin mopoikäisiä.  
Tämä on ehkä sukupolvijuttu, tai jotain, mutta minulla ei ole kauheasti edelleenkään ongelmaa noiden vanhojen pienlehtien sulattamisessa. Toisin kuin nykyisten, joiden kliseitä minun on hyvin vaikea sietää tai arvostaa.

Jari Rasin Divari-strippisarja liikuttavan tosi avaruusolentoineenkin. Matti Hagelbergin kokeelliset kokeilut ...mielenkiintoisia.  

Eikös Hagelberg aloittanut nämä kokeilut, tai siis julkaissut Kannuksessa?

Ollaan nyt sitten mitä mielipuolta vaan, niin suuri osa niistä (edes puolikaupallisesti urallaan jatkaneista) tekijöistämme jotka eivät Joonas-Sarjikseen ehtineet, on polkaissut liikkeelle P-siasta.

Pahkis oli nimen omaan ensimmäinen askel ammatilliselle uralle. Koska lehti maksoi nimellisen palkkion, se oli kuitenkin vähän eri asia kuin seurojen lehdet. Tässä mielessä se vertautui Kytöhongan toimittamaan Meidän-Iltis -palstaan. Kannuksen palkkiokokeilusta varmaan Timo osaa kertoa tarkemmin. Useimmat debytoinnit tehtiin kuitenkin seuralehdissä, eikä Pahkiksessa, veikkaisin... Mielenkiintoista on sekin että vaikka monet seuraveteraanit eivät ehtineet mukaan Sarjikseen, jokunen ehti mukaan NonStopiin.

[Pauli Heikkilä]

Ellen ihan väärässä ole, myös Pahkiksella oli alkuaikoina kova pula osaavista tekijöistä (sillä heillä ei tietenkään ollut ajatusta käyttää kuvituksen ammattilaisia).
NonStopiin.

Pahkasialla on niin pitkä historia (1975-2000), että lienee syytä jakaa se - ihan vain keskustelullisesti - osiinsa. Kuka asiat mitenkin mieltää, riippuu tietysti omasta iästä ja siitä, missä vaiheessa lehteen tutustui (jos tutustui). Minusta se meni jotensakin näin:

1) alku- eli pienlehtiajat (1975-79)
2) nousu- eli kioskilevityksen alkuvaihe (1980-83)
3) huippusuosion aika (1984-1990)
4) tasaantumis- eli rutiinivaihe (1991-1997)
5) lopun ajat (1998-2000)

Älkää nyt suhtautuko tuohon minään jumalansanana... Oleellista on se, että alkuaikoina (1) ei lehteen varsinaisesti "etsitty" ketään, ihmisiä vain ilmaantui. Mutta kun ilmestymis- ja sivumäärät kasvoivat (2 & 3), tarvittiin lisää tekijöitä - jossain määrin aktiivisesti etsimällä, suurimmalta osin tarjokkaista valitsemalla.

Nyt pitää muistaa, että päätoimittaja Paretskoi valikoi tarjokkaista mieleisensä lähinnä asenteen ja tietyn omaperäisyyden mukaan, "ammattilaisuus" oli sinänsä sivuseikka (vaikkei hyvä jälki tietysti miinustakaan ollut).

Kun Pahkista jälkikäteen katselee, tajuaa että huomattavin muutos tapahtui siirryttäessä tietokonetaittoon, johon Markku tykästyi työlään "leikkaa ja liimaa"-tekniikan jälkeen 80-luvun puolivälissä. Kuvitus oli edelleen sitä samaa röpeltävää itseänsä, vaikka tietysti piirtäjät vuosien varrella kehittyivät. Silti Markku saattoi hyväksyä aika alkeellistakin viivaa sisältävän sarjan, jos se vain oli hänestä hauska ja/tai kiinnostava.

Yhteenvetona voisi kai sanoa, että komeista kansista, siistimmästä taitosta ja pikku hiljaa kehittyneestä piirrosjäljestä huolimatta Pahkis säilytti tietyn "pienlehtimäisyytensä" hamaan loppuun saakka. Ja sehän lienee ollut tarkoituskin...

- Pauli Heikkilä
(Pahkasiassa panokseltaan vaihtelevasti 1977-2000)

[Reima Mäkinen]

Pahkasialla on niin pitkä historia (1975-2000), että lienee syytä jakaa se - ihan vain keskustelullisesti - osiinsa.

Hyvä huomio. Minun olisi pitänyt tietenkin kirjoittaa kioskilevityksensä alkuaikoina tai kahdeksankymmenluvun taitteessa, viitatessani hämärästi "alkuaikoihin".

Mutta tulee kyllä näin jälkeen päin mieleen... että jos alussa ei olisikaan ollut varaa ammattilaisiin, niin kyllä Pahkiksella olisi huippusuosionsa aikana varmaan ollut varaa maksaa myös kunnon palkkioita. Tämän sanon tietämättä sen enempää palkkiopolitiikasta.  Isoin nimi Pahkiksen listoilla taisi olla Juntunen.

[Timo Ronkainen]

Kyllä Pahkis huippuaikoina ihan kelvolliset palkkiot maksoi. Asia muuttui sitten 90-luvun alun jälkeen aika lailla. Levikkiluvut kun tipahtivat.
Itse tulin mukaan huippuaikojen loppupuolella vissiin 1987-88 ja kun pidin taukoa (oli oikeita töitä sen verran) joskus 91-93... oli palkkiosummat sen jälkeen jo toiset.

Ja juu, itse luin kyllä sujuvasti kaikkia lehtiä, seuralehdistä Pahkikseen innolla tai ainakin mielenkiinnolla. Kaikkea piti alkaa seurata kunnolla. Kaikki Kurpitsat, Kannukset, Sarjarit, Kuplat, yms. omistan yhä.

Timo