Sarjakuvanostalgiaa

[Lurker]

Ja vaikka ei tulisikaan mössöä niin painojälki on muuten hengettömämpää.

Vanhoissa, isoissa Seura-lehdissä on aivan loistava jälki. Väreissäkin on jokin outo hehku, keltaiset ja siniset sävyt suorastaan loistavat. Jossakin oli juttua, että ennen käytettiin painoissa myrkkyvärejä, jotka nykyisin ovat kiellettyjä... onkohan tottakaan. Sellaisia kansikuvia ei näe enää missään.

Samaten jos vertaa keskenään niitä vanhoja 60-luvun WSOY:n Tinttejä ja näitä uusia Otavan Tinttejä, niin edelliset näyttävät väreiltään ja painoasultaan ylivoimaisesti viehättävämmiltä, jotenkin lämpimämmiltä. Onko se vain mielessä?

[Lurker]

Tinteistä luulen että se johtuu erilaisesta paperista.

Voipi olla. Värisävyt näyttävät silti vähän enemmän murretuilta ruskean sävyyn, näin maallikon silmin. Tosin minulla on niistä vanhoista Tinteistä (enää jäljellä) vain Ihmeellinen tähti, joten sen enempää en pääse vertailua tekemään.

[Jari Lehtinen]

Jossakin oli juttua, että ennen käytettiin painoissa myrkkyvärejä, jotka nykyisin ovat kiellettyjä... onkohan tottakaan.

On. Pahin aine oli kadmium, eikä sitä käytettykään kuin vain punaisessa, oranssissa ja keltaisessa. Lyijyä käytettiin valkoisessa ja keltaisessa. Ja nyt kun otamme Aku Ankan vuodelta 1953, jossa ei oranssia tarvittu ankkoihin kuin joka sivulla, ja hieromme rasvaliukoista offsetväriä irti pieniin tahmaisiin sormimme, ja kastamme niitä kielen päällä ennen kuin käännämme seuraavan sivun, niin pikkulukija muuttuu vähitellen päästään van Goghiksi ja leikkaa korvansa.

Näin väitetään. Makeiset nyt ainakin on eri suuruusluokan asia.

[Timo Ronkainen]

Mitenkähän paljon ne värit ovat muuttuneet ajan kanssa noissa vanhoissa lehdissä? Ja kellastunut paperihan on aina kivaa. Kaikenlaiset näköispainokset pitäis aina painaa alkuperäistä jäljittelevälle paperille, joka olis vielä keinotekoisesti kellastettua! Olis oikea fiilis.

Timo

[Jari Lehtinen]

Aika kultaa muistot ja ennen väritkin olivat kirkkaampia kuin nykyään. Tästähän muuten on tieteellistä tietoa: nuori katsoja näkee tuoreilla silmillään maailman kirkkaampana kuin vanhus, jonka silmämunassa ja verkkokalvolla näkyy jo eletyn elämän rasitus kaikenlaisina kokkareina, vaikka ei olisi kaihiakaan.

1950-luvun neliväripaino kestää tyrmistyttävän hyvin aurinkoa. 1970-luvun Akkarin kansi haalistuu jo parissa talvessa jos se on jäänyt mökin ikkunalaudalle.

Höh, muistin nämä sivuasiat mutta unohdin mitä piti varsinaisesti vielä lisätä. Mikään ei sovi nsotalgiaketjuun paremmin kuin dementia.

Eikun muistin! Tietääkö joku, mitä aineita sisälsivät 1970-luvun kuulakärkikynät, joilla tuli piirrettyä satoja sivuja sarjakuvia nenä aivan paperissa kiinni. Vieläkin muistan sen ajan kuulakärkikynien hapahkon tuoksun, ja sitten kun kynä aina levisi, sen tahmea tummanpuhuva muste tahrasi sormet, jotka haisivat vielä pitkään ties mille aineelle vahingon tapahduttua.

[Jari Lehtinen]

Ei. Tarkoitan mainoskuulakärkikyniä, niitä joissa oli kuula, joka aina alkoi falskata ja jos se ei pettänyt, niin muovikuoren kärjessä oli sivulla pieni reikä, josta muste aina alkoi valua näpeille.

Terveydelle vaarallisempaa saattaa olla tiputtaa laskiaispullan hattu lattialle ja poimia sieltä sormella kerma talteen. Tällaistakaan ei tietenkään tapahdu ihmisille, jotka eivät ikinä ole olleet eläessään kömpelöitä.

[Lurker]

Ei. Tarkoitan mainoskuulakärkikyniä, niitä joissa oli kuula, joka aina alkoi falskata ja jos se ei pettänyt, niin muovikuoren kärjessä oli sivulla pieni reikä, josta muste aina alkoi valua näpeille.

Terveydelle vaarallisempaa saattaa olla tiputtaa laskiaispullan hattu lattialle ja poimia sieltä sormella kerma talteen. Tällaistakaan ei tietenkään tapahdu ihmisille, jotka eivät ikinä ole olleet eläessään kömpelöitä.

Samalla tavalla toimivat ne "hienot" Ballografit, ruotsalaisten kynälahja maailmalle, vaikka olivat kalliita. Kauheata suttua teki se kärki ja jos kynä unohtui taskuun tai repun pohjalle, niin iso sininen mustelaikku oli varma kohtalo .

Onkohan tapahtunut joku innovaatio, joka on parantanut niin halpis- kuin tyylikuulakärkikynien laatua? Kiitos silti, László Bíró.

On. Pahin aine oli kadmium, eikä sitä käytettykään kuin vain punaisessa, oranssissa ja keltaisessa. Lyijyä käytettiin valkoisessa ja keltaisessa.

Tattis, Jari. Tästä taisi joskus olla juttuakin (ammoisesta Sarjakuvalehdestäkö silloin keskusteltiin?).