Ensimmäinen kausi tuli ja meni, ja jätti todella positiiviset tuntemukset. Piirrostyyli vaatiii totuttelua, mutta loppujen lopuksi se on erinomainen. Yksinkertainen sallii nopeaa toimintaa. Ääninäyttely on myös loistavaa. Olen jo kehunut täydellistä Osbornia, mutta tosiasiassa sarjassa ei ole yhtään hahmoa, jonka äänen tulisi olla erilainen. Itsensä Hämähäkkimiehen näyttelijä hoitaa hommansa mukavasti.
Sarjan valtti on kuitenkin käsikirjoitus. Jokainen jakso on onnistunut. Vauhdikasta toimintaa, hauskaa sanailua, lukiomeininkiä ja rikkaat henkilöhahmot, jotka ovat täydellisesti tuotuja sarjakuva-sivuilta. Muutoksia on alkuperäismateriaaliin: Gwen on "nörtti", Montana Suostuttelijoista on Tärisyttäjä, Eddie ja Peter ovat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka... Muokkaukset suurimmalta osin ovat kuitenkin vähäisiä ja toimivia.
Sarja selvästi kumartaa vanhoille Leen, Ditkon ja Romitan tarinoille. Freddie Foswell on mukana menossa, Vihreälle Menninkäiselle tärkeintä on (vielä tässä vaiheessa) New Yorkin alamaailman hallinta ja hänen henkilöllisyytensä on mysteeri jopa vanhoille Hämis-faneille. Pieni lapsi sisälläni hypähti riemusta kun ASM 39:n ja 100:n kannet heräsivät henkiin ruudulla.
Hämmästyttävässä Hämähäkkimiehessä toimii loistavasti sarjamainen juoni. Jokaisessa jaksossa on oma juonensa, mutta asiat jatkuvat jaksosta toiseen. Paras yksittäinen jakso on mielestäni 112 "Intervention", jossa Hämis taistelee symbioottia vastaan päänsä sisällä Ben-sedän muisto tukenaan. Paras tarina kuitenkin on Menninkäis-trilogia.
Väittäisin jopa, että Hämmästyttävä Hämähäkkimies on paras sovitus mitä Verkkopäästä on tehty.
