Ranne jäykkänä ja nopeita vetoja. Siitä ryhtiä viivoihin. Hitaasti nitkuttamalla tulee vapinaa.
Ensinnäkin täytyy kiittää SnowMania ja Aapoa siitä että vastauksen ohessa oli tyhjentävä esimerkki siitä mihin vastaus johtaa. Varsinkin Aapon jälkimmäinen, Pratt-henkinen sivu oli todellakin yhden lajin ääriviivapiirtämistä parhaimmillaan, ja siinä viivalla oli oma jännite siinä missä ensimmäisen esimerkin viiva oli osa tekstuuria. SnowManin ääriviiva ei ole oikeastaan vielä saavuttanut omaa luonnetta, onpahan vain rajattu alue jonka muodosta tiedämme mitä kuva esittää.
Hazart, mä olen pitkään mettinyt miksi kuvissasi parhaimmillaankin on hienoista jäykkyyttä, samanlaista kuin mistä vanha työtoverini Jukka Murtosaari kärsi pitkään vielä ammattilaiseksi tultuaan. Nopeita vetoja - kyllä, ja joskus jäykkä ranne - kyllä, mutta piirtäminen on kuin kaunoluistelua tai miekkailua, siinä pitää koko ajan olla herkkyys mukana. Noilla ohjeilla saa aikaan vapaalla kädellä kauniin, puhtaan viivan, tai vaikkapa täysin pyöreän ympyrän, mutta ei eloa viivan matkalle, ja kuitenkin yksi hyvin piirretty viiva riittää sisällöksi koko sarjakuvaruutuun, jännittää tilan ja kertoo tarinan.
Piirtäminen lähtee koko vartalosta. Hartiat ja selkä saavat elää kuvan mukana, liike jatkuu käsivarren kautta, ja muuttuu koko ajan pienemmäksi niin että iso liike alkaa kauempaa, ja lähempänä olevat lihakset paneutuvat piirroksessa aina vain pienempiin detaljeihin. Nopeus itsessään ei ole itseisarvo, oikea nopeus on. Ja nopean piirtämisen vastapainoksi tarvitaan niitä orgaanisia, mullan tuoksuisia kohtia kuvaa, joissa terä työntää ja työstää pikimustaa tussia edellään ja aukaisee paperin pintaan ikkunaa avaruuden äärettömään pimeyteen.
Muistan keskustelleeni Joakim Pirisen kanssa (kahdesti 20 vuoden välein) samasta ajatuksesta: miten paperin väri ja piirtopaikan valo vaikuttavat siihen, että tussi todellakin on mustaa, ja kuinka piirtäjä voi melkein seota tussaamisen sisäavaruuteen työskennellessään kellertävällä paperilla ja punertavalla työvalolla, jolloin ikkuna avaruuteen on konkreettinen joka viivassa ja mustan pinnan työstämisestä tulee riitti. Silloin nopeus on sivuseikka.
Toisaalta, luin viime yönä saksalaisen hävittäjälentäjän muistelmia joissa hän kertoi ennemmin ilman ja pilvien rakenteesta ja lentokoneen ohjaamisen synnyttämistä tunteista kuin taisteluista, ja ne tuntumat olivat täysin sovellettavissa kynän, siveltimen ja paperin suhteeseen nopeassa piirtämisessä.
Kivi
Aihe: Millaista tekniikkaa käytät piirtäessäsi ääriviivoja? (Luettu 9591 kertaa)