Ladonnassa ja oikoluvussa saattoi joku pitempi lause muokkaantua epämukavasti. Itselle täysin selvä ajatus lienee jäänyt loogisesti vajaaksi, ja toki minua kiinnostaa, missä kuplissa näin valitettavasti on tapahtunut.
Suomentajan puolesta joka tapauksessa kiitos monitahoisesta kritiikistä ja muustakin asiallisesta palautteesta. En millään muotoa kyseenalaista vaisuiksi jääneitä elämyksiäkään.
Sain juuri II-opuksen eteeni ja toivon vain saavani kääntää vielä tämänkin.
En ollut huomannutkaan, että suomennos oli sinun käsialaasi. Hyvää työtä! En ole tätä alkuperäiskielellä lukenut, mutta suomennoksestakin voi aistia, että alkuperäinen teksti on ollut ihan riittävän haastavaa.
Mutta sitten ne pari kohtaa, joihin aiemmin viittasin.
Sivu 22, viimeinen ruutu: Aliisa sanoo "Mentäisikö jo torille? Pukin vatsasta tuli nälkä."
Ymmärrän että viimeinen virke viittaa pukin kurisevaan mahaan, mutta jotenkin se vain kuulostaa ihmeelliseltä. Ehkä joku lapsi voisi asian noin sanoa ja tekstillä on haettu lapsenomaista ilmaisua, joten ihmettelyni voi olla hakoteillä.
Sivu 101, viimeinen ruutu: Aliisa sanoo "Isä alkaa käydä hermoille. Hän on aina juuri siinä."
Tämä oli kaiken kaikkiaan huvittava strippi, mutta tuo lainauksen jälkimmäinen virke ei vain uppoa tajuntaani. Jos tuo on ihan selkeä kaikille muille, niin sitten vika on minussa.
Etsiessäni noita kohtia luin albumin kokonaan uudestaan, sillä en meinannut millään löytää niitä. Pitää myöntää, että toisella lukemisella jutut toimivat hieman paremmin. Ehkä kiinnitin eri asioihin huomiota luettuani täältä muiden kommentteja. Monestihan mielipide teoksesta riippuu hyvin pitkälti ennakko-odotuksista. Jos odottaa tietynlaista ja teos onkin jotain muuta, niin sitä saattaa pettyä. Tässä tapauksessa olin jostain saanut päähäni, että sarja olisi saman tyylinen kuin Lassi ja Leevi. Se muistutti enemmänkin Tenavia tai jopa Kamuja. En ole koskaan oikein innostunut kummastakaan. Ehken ole vain päässyt kunnolla kiinni niiden maailmaan.
Edellisessä viestissäni nostin muutaman stripin suosikeiksini ja pitää lisätä siihen listaan vielä takakannessakin ollut juttu sarjakuvastripistä. Se oli kyllä onnistunut ja itseironinen lohkaisu. Vähiten innostuin marsun seikkailuista ja isän pienestä autosta. Vaikka joukossa oli muutama erinomainen strippi, niin edelleenkin kokonaisvaikutelma oli pikemminkin hymyilyttävä kuin hykerryttävä. Pellonreuna muistuttaa jonkin verran Baby Bluesia vaikka onkin hieman vinksahtaneempi. Baby Blues on ehkä laskelmoivampi, riskittömämpi ja miedompi, mutta samanlaisia oivalluksia sieltäkin toisinaan löytyy.
Toivottavasti saatte sen toisenkin osan julkaistua. Ehkä sen avulla minäkin innostun tästä todella.