Hazart: Siinä vaiheessa kun lähti "vaijerikungfu" liikkeelle repesin nauramaan, jotenkin se vain oli nii-in kaukana siitä mielikuvasta minkä sinusta olin täällä palstalla saanu. Tasaista jälkeä, tarina on parempi noin kuin sillä lavastelopulla, tosin tarinassa voisi olla enemmän tarinaa.
Tero: Kivoja ideoita, mukavasti tuota sense-of-wonderia siinä mukana. Itse oletin tytön kuuluvan ryöstäjiin, joten onnistuit yllättämään. Siinä samalla kyllä takaraivosta nousi mieleen Battle Angel Alita. Loppu oli hyvä, minuun ainakin osui ja upposi.
Vehnä: rentoa stressivapaata jälkeä, tykkäsin.
Olikos se miehet linja-autopysäkillä
Jukan työ, kun on huono nimimuisti. Laadukasta jälkeä, rasitteena ehkä eniten se, että tällaisia on tehty paljon ennenkin, siis tuota staattista ruutua, joten sen pitäisi sitten olla tehty ja mietitty ihan viimeisen päälle tarkasti. Minäs vuonna tällainen kerrontaratkaisu voitti, albumin nimi oli muistaakseni "Minä vihaan sarjakuvia ja muita sarjakuvia Kemin ?? sarjakuvakilpailusta"?
Jukka Koivusaari: eurooppalaisen näköistä jälkeä, tarina ei täysin auennut.
Holle: kyllä nuo jutut vähintään hymyn suunpieliin nostivat. Mitään graafista ilotulitusta nuo eivät olleet, mutta ottaen huomioon yleisen palkkiotason on työn määrä ja siitä saatu korvaus tasoissa, bisnesmiehen merkki.
Eppu: tuommoinen tarina kuuluu lähes pakollisena osana nuoren sarjakuvataiteilijan kehityskaareen, seuraavaksi tuleekin jonkin musiikkikappaleen kuvittaminen.

Se noissa omakohtaisissa rehellisissä tarinoissa on, että jos elämä on tylsää, niin se on tylsää sarjakuvakin. Yleensä kun tarinaa kerrotaan kavereille tms. niin juttu tuppaa elämään, samaa suosittelen elämänkertasarjakuvillekin.
Ps. Pistä vaan Roju se omaelämäkerrallinen sarjakuva -threadi pystyyn. (hehheh, jätän aiheen alustuksen sinulle)