Oman identiteetin/tyylin löytäminen sarjakuvailijana

[Hazart]

Kertokaapa oi suuret ja pienet sarjakuvailijat, miten olette löytäneet sen oman juttunne.

Miksi haluatte tehdä sitä mitä teette ja juuri niin kuin teette (ei siis yleisesti, että tykkään tehdä sarjakuvia, koska ne on kivoja, vaan ajatuksia nimenomaan siitä sarjakuvasta mitä tuotat)?

Olen itse harjoitellessa apinoinut milloin mitäkin ja se oman jutun löytyminen (jos sellaista edes on) tuntuu vaikealta. Olen miettinyt tätä jo vuosia.

Enka tarkoita nyt siis vain piirustustyyliä, vaan myös laajemmin sisältöä ja kaikkea. Ehkä taiteilijaidentiteettiä vai mikä se oli...

Ajatuksia, vinkkejä? Kuinka voi löytää sen oman jutun, kuten jotkut näyttäisivät tekevän?

 

[JJ Naas]

Voin tarjota vain 15 sekunnin itsetutkiskelun tuloksena syntyneen mietelmän josta ei ole yhtään mitään apua: Oma tekemiseni on aina ollut oman jutun etsimistä. Etsiminen on tärkeämpää kuin perille pääseminen. En ole siis löytänyt mitään 100% omaa juttua. Ehkä joku 77% on lähin mihin olen päässyt, mutta sitten etsimisen suunta on muuttunut ja luku on pudonnut alemmas, sinne 58% tienoille. Sinä päivänä kun luulen olevani viimein sataprosenttinen auteuri, on aika lyödä hanskat tiskiin ja omistaa elämänsä puutarhan hoidolle, sillä mikäänhän ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito ja sekään ei ole niin kovin tärkeää.

[Veli Loponen]

Mä en oo oikeastaan edes yrittänyt löytää mitään omaa tyyliä. En toisaalta ole yrittänyt kovin aktiivisesti apinoidakaan ketään. Edes Byrneä, vaikka siltä saattaisi tuntua. Viime vuosina on tuntunut siltä, että oma tyyli ja suunta on pikku hiljaa kehittymässä ihan itsekseen. Näkyviä muutoksia ei välttämättä hirveästi ole eikä tule, mutta enemmän se onkin siinä tekemisen tunnussa. Huomaan yhä enemmän ja enemmän tekeväni asiat eri tavalla kuin aikaisemmin.

[JJ Naas]

Tekemisen näkökulmasta katsottuna mielestäni eteenpäin pääsemistä auttaa tyylin säännöllinen vaihtelu. Ei täysin erilaiseen tyyliin, vähäinenkin tyylinvaihto riitää. Saman suosikkisarjan eri piirtäjä on riittävä. Matkimisen ei tarvitse orjallista, kunhan ajattelee että "jotain tämänsuuntaista".

Kun on piirtänyt tarpeeksi kauan tyylillä A ja leipääntynyt siihen, on mukava vaihtaa suuntaa ja piirtää tyylillä B. Tyyli A, joka on kuitenkin jo iskostunut selkäytimeen, ohjaa tyylin B hakemista ja usein näkyy jäljessä, mutta se ei haittaa. Sitten on aika kyllästyä tyyliin B ja koettaa tyyliä C, mutta antaen tyylien A ja B yhteisvaikutuksen vapaasti vaikuttaa tyylin C harjoitteluun. Ja niin edespäin.

[Aura]

Vähän samalla linjalla mennään, eli en ole oikeastaan löytänyt omaa juttua, vaikka se onkin ollut enemmän tai vähemmän hakusessa jo vuosia. En tosin usko että tarvitseekaan, tuskinpa kellään on täysin "oma tyyli". Ja aina on hyvä kokeilla erilaisia juttuja tai jämähtää paikoilleen. Viime aikoina olen tehnyt liikaakin yhtä ja samaa, ja aina on ollut olo ettei mikään ole "valmista". Mutta toisaalta eipä tarvitsekaan olla.

[keijoahlqvist]

Eka tyyli oli niin tökerö että opettelin sen pois. Nyt ei sitte tarpeeks ehi rakentaa uutta. Piirtelen vuoteessa enkä tue kättäni. Pienehkö lehtiö muljahtelee sormissa ja muste roiskuu. Pitäisi ottaa lyijykynä takaisin käyttöön mutta sitten ehtisi unohtaa mihin oli tähtäämässä, keskittymiskyky katosi pari vuotta sitten.

Mutta tyyli on asenne, tai siis tapa nähdä. Toisin sanoen pitäisi piirtää ylös se mikä mun silmin on olennaista. Sarjakuva on mulle kirjoittamista eli funtsimista piirtämällä. En ole päässyt edes alkuun siinä mihin pyrin. Kertomista en ole yrittänyt ennenkö vuoden alusta. Pitäis ehk heittäytyä irti ja tehä. :sleepy:

[AapoK]

Piirrostyylini on lähtenyt rakentumaan juuri vahvojen eurooppalaisten m/v-sarjisten avulla, Prattin ja Milazzon jalanjäljiltä. Näiden kautta on tullut siihen, että etusijalla on tunnelma ja sen hienovarainen rakentaminen. Harmaasävyillä tämmöisen voi saavuttaa erittäin hyvin, joten hyödynnän tätä tekniikkaa usein.

Sarjakuvien tekeminen kumpuaa ihan siitä yksinkertaisesta halusta, että tahtoo kertoa tarinoita. Tarinoita eri ajoilta, eri ihmisistä ja eri tilanteista. Lisäksi on mukava tutkia eri aikakausia ja etsiä pieniä nippeleitä, (automalleja, vaatteita, aikaan liittyviä ilmiöitä jne) sillä hyvä taustatyö on aina vain eduksi.
Sisällöllisesti historialliset tapahtumat ja aikakaudet kiehtovat, mutta mikään ei kyllä estäisi tekemästä nykyaikaan sijottuvia juttuja. Kuitenkin vanhat esineet ja välineet aina öljylampuista T-mallin Fordeihin ovat vain mukavia piirrettäviä ja niissä on meininkiä.

Piirtäminen on myöskin hauskaa. Siis siinä mielessä, että siihen palaa aina hyvin mielin ja jatkaa töitään, ottamatta turhaa stressiä. Rennolla otteella syntyy myös parhainta tulosta, turha kireys ei kuulu piirtämismetodeihin. Kyllä piirtämisen parissa viihtyy päivittäin sen 3-6 h, riippuen työinnosta tai ideoista. Joskus auttaa vain ympärilleen katsominen ja jonkun median seuraaminen, ja pian onkin taas tukku ideoita ja visioita mielessä.

Täysin oman tyylin etsiminen on vähän vaikeata hommaa, ehkä sitä ei koskaan saavutakaan. Asioita on tärkeämpi yhdistellä kuin koettaa luoda pyörää uudestaan. Hyvät puolet yhteen ja sitten vain vääntämään, ajan myötä syntyy väkisinkin itseä miellyttävää jälkeä, jos on valmis käyttämään  aikaa ja vaivaa. Tärkeämpää on kerronnallisten seikkojen sekä tarinallisten ominaisuuksien kehittäminen, sillä nehän lopulta ratkaisevat: onko tarinassa potkua vaiko ei.

[PurPur]

Oletteko nähneet sellaisen elokuvan kuin "Round Midnight", joka kertoo jazz-muusikosta. Yhdessä kohtaa siinä lausutaan jotain sen kaltaista että "omaa tyyliä ei pidä etsiä, se muotoutuu luonnostaan, niin kuin lapsi äidin kohdussa".

Jos tekee ahkerasti töitä  niin kyllä se tyyli löytyy.

[Hazart]

Kiitos näistä ajatuksista. Lopetan pähkäilyn ja teen mikä hyvältä tuntuu... milloinkin.

 

[G4N3SH4]

vanhoja duuneja kun katselee (niitä mitä on säilynyt muuttojen ja lasten jäljiltä) niin on niissä jonkinlaista "omaa" tyyliä havaittavissa: olen näköjään hieman kahtiajakautunut persoona, toisaalta piirrän jokseenkin realistisia sarjakuvia minimalistisella otteella tai sitten underground-henkistä, poliittisesti melkoisen epäkorrektia yksityiskohdilla mässäilevää psykedeliaa.

ensimmäinen pidempi tarina on vasta käsikirjoitusvaiheessa, joten sen perusteella en uskalla kovin pitkälle meneviä proosallisia johtopäätöksiä tyylin suhteen tehdä. Pyrkimys olisi tietysti tehdä yhtä nasevaa dialogia kuin esim. Tarantino parhaimmillaan osaa, ja toisaalta olisi mainiota jos pystyisi sekä kirjoittamaan että piirtämään niin että siitä välittyisi samanlainen tunnelma kuin esim. Miles Davisin legendaarisesta Kind Of Blue-levytyksestä.

[Tohtori]

 Minäkin haluan vastata.

 Olen saattanut löytää oman tyylini. Itsestäänselvästi, tyylini on vain sitä, että mitä päähän pälkähtää. Selitän tarkemmin:
  Elokuvilla on massiivinen osuus mieleeni. Sain joululahjaksi mahtavan kirjan- "1001 elokuvaa, jotka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään"(suosittelen). Katson yhdessä viikossa Huuliharppukostajan (western), Blade runnerin (Sci-fi) ja Uhrilampaat (kauhu), ja yhtäkkiä aivoihini tulee vaihteleva määrä ideoita, jotka ovat syntyneet mainittujen elokuvien aiheuttamista fiiliksistä. Tai sitten, että katson Sergio Leonen elokuvan ja mietin, että nyt haluaisin piirtää länkkärin, ja idea syntyy sitten asiaan kuulumattomien ajatusten ristitulessa.
Eli minulle genret ovat sama asia kuin tyyli. Vaihtelen myös tarinoiden psykedeelisyyttä. Osa ideoista ovat tosi hämyjä ja kubistisia, joskus syntyy vain "paska" tarina, jossa ei ole teemaa, kuin ajatustakaan, vain juoni.

 Että sellaista.

[Sormikäsi]

Vaikeaa. Haluan ja yritän tehdä realistisesti piirrettyä mustavalkosarjakuvaa ja olenkin siinä ihan hyvä. IHAN hyvä. Lucky Luke tyylistä väritettyä sarjakuvaa olen lahjakas tekemään mutta kyseinen tyyli ei minua niin paljon kiinnosta. Näiden kahden tyylisuuntauksen tapellessa mielenkiinnostani en saa mitään aikaiseksi. Miten voin valita toisen vaihtoehdoista ja olla siihen tyytyväinen?

[Anssi Rauhala]

... Miten voin valita toisen vaihtoehdoista ja olla siihen tyytyväinen?

Ajan kanssa.

Ensimmäiset 20 vuotta ovat aika raskaita. Senkään jälkeen ei paljon helpota.

[AapoK]

Vaikeaa. Haluan ja yritän tehdä realistisesti piirrettyä mustavalkosarjakuvaa ja olenkin siinä ihan hyvä.

Todellakin ajan kanssa. Piirrä mahdollisimman paljon ja tavoittele mahdollisimman paljon juuri valitsemaasi polkua, tutki muita sarjakuvia ja harjoittele. Ajan kanssa tavoitteensa saa kiinni.

[Maria D]

Koska Limingassa kaikki kohkasivat vain Siitä Omasta Tyylistä ja kasasivat paineita toistensa niskaan, niin päädyin heittämään koko Oman Tyylin ikkunasta ulos ja palaamaan siihen mistä aloitin.
Ja sen jälkeen on ollut niin paljon mukavampi piirtää.
Ehkä se oma tyyli tulee vain piirtämällä paljon ja lukemalla paljon. Tuntuu että väkisinkin tarttuu mukaan pieniä yksityiskohtia vaikkei yötolkulla mietiskelekään päätänsä kipeäksi Omasta Erottuvasta Ja Hienosta Tyylistä.