Mistä sarjakuvasta olet saanut eniten vaikutteita (elämääsikin)?

[YhdysSanaKuvia.com]

Moi!

Varmasti porukat kun kerran täällä pyörii, pyörii elämäkin tavalla tai toisella joko sarjakuvien tai tämän kaltaisen grafiikan piirissä.

Mikä tai mitkä sarjakuvat ovat tehneet elämääsi suurimmat vaikutukset? Joko inspiroimalla, motivoimalla, ajatusta herättämällä miten tahansa?

(etsin aiheesta jo kirjoitettua säiettä, mutten löytänyt :/ )

Itselleni merkittävimpiä sarjakuvia ja vaikuttajia on ollut Timo Tiikeri, Älli ja Tälli. Niistä tuntui tarttuvan sairaan sadistinen huumori ja tietyllä tapaa myös piirustustyyli. Tuli sitä paljon keräiltyä myös Action Force-sarjakuvaa, mitä yritin monet-monet vuodet piirrellä (kun grafiikka oli mielestäni niin komiaa )

Nykyisin ehkä piirustusjälki muistuttanee eniten F. Ibanezin tuotoksia, kun ei se "taito" sitten kehittynyt mihinkään Ryhmä X/ Action Force -tasolle vaikka kuinka olisi mitä halunnut.

[Samone]

Hyvä pohdinta. Täytyykin jossain vaiheessa tuumia tarkemmin. Akuja luin pienenä todella paljon, myös Muumit tuli kahlattua läpi moneen otteeseen. Itsenäisesti opin lukemaan Aku Ankoista, joten sillä on jotain konkreettista vaikutusta.

Eräs pikkuveljeni sai toisen nimen Anussa ja Antissa ilmestyvän henkilön mukaan 

[keijoahlqvist]

Oon nääs maalta niin Crumbin sarjiksista opin mutkattoman asenteen nussimiseen, peräsuolessa asumiseen ja huumeidenkäyttöön.

[pertti jarla]

Joskus parikymppisenä Juntusen Poikamme musisoivat ja Friikkilän veljekset herättivät kiinnostusta festarielämään ja röpöttelyyn, eli silloin vaikuttivat paljon. Nykytilanteessa ei tule vastaavaa mieleen.

[Doc Lomapäivä]

Aku Ankasta on tullut tempaistua monta elämänohjetta jotka on voimassa vieläkin (Oma apu paras apu).

Spiegelmanin Maus iski kovaa toisella lukemalla 30-kriisin aikaan. Moni juttu jäsentyi lokeroonsa pään sisällä.

Taiteellisesti ajatellen Millerin Yön Ritari on seurannut elämääni muuten vaan, ja ehkä siitä on kirjoituspuolella imetty vaikutteita. Nuoruuden Pratt-kausi oli aika voimakas, mutta tiiä häntä opettiko se mitään - muuta kuin tajuamaan oman mitättömyytensä.

[Petteri Oja]

Kaiken mitä tiedän olen oppinut Lassista ja Leevistä.

[Ossi Hiekkala]

Kaikki minun elämääni vähänkin seuraavat tietävät, että Corto Maltesehan se on. Yhtä runollista seikkailua koko arki. Sarjistapaamisissa kohtaan aina Rasputinin ja sekalaisen joukon (ja Joukon) kovin sympaattista väkeä.

[211163]

Muista vaikutteista en tiedä, mutta vitutuksen hetkinä tulee kummasti palattua aina Asterixin pariin.

[Ninni]

Lapsuudessa iskän vanhojen Mad-pokkareiden kokoelma teki suuren vaikutuksen, luonollisesti nimenomaan piirroksen kautta, englantiahan en juuri silloin vielä osannut, puhumattakaan, että olisin aina tiennyt, mistä jutuissa oli kyse. Mm. Wallace Wood on edelleen kova sana.

Teini-iästä etennpäin Love & Rockets lienee antanut vaikutteita niin piirrosjälkeen kuin sielunelämäänkin, mutta eniten vaikutteita antaneita sarjiksia on hyvin vaikea nimetä - kaikenlaista on tullut matkan varrella omaksuttua ja eri jutut ovat olleet tärkeitä erilaisissa elämänvaiheissa.

Piirroksen kannalta esim. Moebius on ollut kova juttu, asenteen kannalta ehkä enemmänkin sellaiset hahmot ja teokset kuten Judge Dredd, Tank Girl ja Kill your Boyfriend sekä muut iloisen anarkistiset ja yhteiskuntakriittiset/satiiriset viritykset.

[Tino]

Sarjakuvista, Cortoista ja muista tuli opittua jonkinlainen (kyyninen) ääni joka välillä kommentoi maailman tapahtumia. Esimerkiksi jos hihkaisen jotain niin joskus ajattelen heti perään "sanoi hän selvästi innoissaan". Pitäähän merkittävän ihmisen elämässä voice-overi olla!

Samaa päänsisäistä selitystä tulee usein kun tapaan uusia ihmisiä, heippailun ja kättelyn lomassa ajattelen "nelikymppinen, pelottavan reipas myyntimies ojentaa kättään ja tervehtii"

Epäilemättä alan vanhana puhua näitä ääneen ja erakoidun. 

[Mon of Olay]

Eniten ovat varmaan vaikuttaneet ns. perusmangat, joissa vaikeuksista selvitään aina sisulla ja raivokkaasti tsemppaamalla. Luontainen tapani hoitaa asioita oli aiemmin jättää kaikki heti kesken, jos alkoi tuntua liian hankalalta, mutta nyt kun on tahkonut satoja albumeita japanilaista positiivisuutta päähänsä, niin silloin tällöin saa jotain valmiiksikin. Ehdollistaminen rules!   

 

[YhdysSanaKuvia.com]

Sarjakuvista, Cortoista ja muista tuli opittua jonkinlainen (kyyninen) ääni joka välillä kommentoi maailman tapahtumia. Esimerkiksi jos hihkaisen jotain niin joskus ajattelen heti perään "sanoi hän selvästi innoissaan". Pitäähän merkittävän ihmisen elämässä voice-overi olla!

Samaa päänsisäistä selitystä tulee usein kun tapaan uusia ihmisiä, heippailun ja kättelyn lomassa ajattelen "nelikymppinen, pelottavan reipas myyntimies ojentaa kättään ja tervehtii"

Epäilemättä alan vanhana puhua näitä ääneen ja erakoidun. 

HAHA! No enpä ite oo tullu ajatelleeksikaan tuollaista mahdollisuutta, että "tulkkaat itsellesi mitä ei kolmas persoona kuvasta näe" -tyyliin tilanteita/tunteita/eleitä!

Nyt kun sanoit tuon hassun tavan, niin varmasti toi jäi alitajuntaan ja sitä alkaa itsekin käyttämään...

[Matti Karjalainen]

Kaiken mitä tiedän olen oppinut...

... Tenavista.

Charles M. Schulz on vaikuttanut minuun enemmän kuin kukaan muu taiteilija, niin elämänkatsomuksellisesti (Jaska Jokunen on edelleen suurin sankarini) kuin sarjakuvan lukijanakin ("Tenavia" lukiessani tajusin ensimmäistä kertaa, mihin tämä taidemuoto todella pystyy, ja kuinka monenlaisia tasoja yksi ainoa strippi saattaakaan sisältää).

[VesaK]

Tenavista, kyllä. Tenavia luin englanniksi jo ennen kuin osasin lukea saati englantia. Jaska Jokusen kohtalot saavat edelleen itkemään sekä surusta että ilosta. Ennenkin olen kvaakissa maininnut, että "Pienen Punatukkaisen tytön muutto" -jakso on järkyttävimpiä ja järisyttävimpiä lukukokemuksia ikinä. Siinä totisesti revitään sydäntä rinnasta - ja sen myötä tajusin, että sarjakuvat eivät ole "vain" piirrettyjä. Vieläkin on vaikea uskoa, että Schulz on piirtänyt Tenavien hahmot, niin todellisia ne ovat.

 

[Doctor Phantomizer]

Syvin ajatus mitä olen ottanut sarjiksista, lienee "Itsemurha on luovuttamista", joka tuli esiin 1996 vuoden hämiksistä, ben reilyn ajatuksista.

Muutenkin Marvel on inspannut, ja pistänyt pohtimaan filosofisia ajatuksia, joita tämä saakelin manga-buumi ei ole vielä kertaakaan aiheuttanut. (Tosin eihän niissä chosen one, räiskintää & rytinää ja vähän huumoria joukkoon meiningillä menevissä sarjiksissa olekaan mitään ajatusta. Ja kun sitä on, se on jo aikaisemmin tehty.)

Aku Ankka on minunkin listalla. Ja kyllä ne Lassit ja Leevitkin on pistänyt miettimään, että miksi helkkarissa pitää aina olla niin pirun aikuinen? (Samalla selittyi se, että miksi se MINUN kopterihattuni tuli myöhässä. =( )

Viivi ja Wagner, Tenavat, Häjyt (Älkää kysykö mitä! ) ja monet muut strippisarjakuvat ovat myös herättäneet jotain.