HS: Johtaminen kannattaa kulttuurissa

[Doc Lomapäivä]

siitä huolimatta on vaikea ajatella että voisi tehdä jonkin säännön "veikko tekee taksvärkkihengessä, veikolle sivu on 4€ ja Huldamedialle taas sivu on 340€"
linjaus pitäisi olla.
Tai yksinkertaistetusti: TES

Linjaus on yksinkertainen: jokaiselta asiakkaalta revitään niin paljon kuin asiakas pystyy maksamaan. Toinen pystyy maksamaan 4 e, toinen 340 e, kolmas 4000 e, neljäs 10.000 e.

Sais tulla Kähkönen kertomaan omista pyynneistään ja saanneistaan. Siinä tulee hiki pyllyn alle kun miettii mitä itse olisi voinut saada, jos vain olisi älynnyt pyytää.

[Aura]

Linjaus on yksinkertainen: jokaiselta asiakkaalta revitään niin paljon kuin asiakas pystyy maksamaan.

Entäs jos asiakas juttelee hinnoista toisten asiakkaiden kanssa ja alkaa kysellä, miksi hän joutuu maksamaan samasta tavarasta satakertaisen hinnan?

[Doc Lomapäivä]

Entäs jos asiakas juttelee hinnoista toisten asiakkaiden kanssa ja alkaa kysellä, miksi hän joutuu maksamaan samasta tavarasta satakertaisen hinnan?

Isot asiakkaat ymmärtää itsekin olevansa isoja, eikä sarjakuvantekijät ole ainoita joille maksetaan pikkulehdistä huonosti. Ihan yhtä hyvin sarjakuvantekijä voi kysyä, miksi päätoimittaja saa tuhat kertaa enemmän kuin sarjakuvapiirtäjä.

edit: Mutta se pitää vielä lisätä, että eihän tähän ole olemassa mitään oikeaa vastausta. Yhtenäisen hinnaston luominen on todettu mahdottomuudeksi jo useassa ketjussa, johtuen nimenomaan lehtien maksukyvyn rajusta vaihtelusta. Pyytäkää mediakortin mainoshintojen mukaan, se on ainoa neuvo mitä voin antaa.

[Aura]

Ihan yhtä hyvin sarjakuvantekijä voi kysyä, miksi päätoimittaja saa tuhat kertaa enemmän kuin sarjakuvapiirtäjä.

Koska johtaminen kannattaa?

Hankala homma on vielä päättää mikä lehti on "iso" ja mikä ei, ja antaako oma osaaminen "oikeuden" pyytää ammattilaishintoja. Ja kertooko mediakortti todella sen miten paljon lehdellä on oikeasti rahaa käytettävissä? Vaikka mediakortissa kuinka lukisi puolen sivun mainoksen hinnaksi esimerkiksi 1000 euroa, ei se silti estä sanomasta että "kuule, mielellämme maksettaisiin mutta ei ole rahaa..." Ketä sitten uskoo ja jos uskoo niin syyllistyy hintojen polkemiseen, jos taas ei usko niin ottavat helposti jonkun muun.

Taitaa tosiaan olla niin että kaikkien kannattaa nyt alkaa johtajiksi. Kun kaikki ovat johtajia ei ole enää sisältöä mitä myydä.

[JanneT]

Kuvantekijä myy aina jokatapauksessa julkaisuoikeutta työhönsä, joten kyllä esimerkiksi levikki on mahdollista huomioida hintaneuvotteluissa. Joskus aikoinaan freelancerien hintasuosituksissa olivat painosmäärät mukana.

[keijoahlqvist]

Hankala homma on vielä päättää mikä lehti on "iso" ja mikä ei, ja antaako oma osaaminen "oikeuden" pyytää ammattilaishintoja.

Jos et luota omaan osaamiseesi, ei luota tilaajakaan. Sitä varten olet opiskellut koko lapsuutesi, nuoruutesi, varhaisaikuisuutesi.

Puheena on ilmiö nimeltään hintadifferentiaatio. Hinta porrastuu toisinaan määrien mukaan ja monesti maksukyvyn mukaan. Hinnan muodostumiseen vaikuttavat moninaiset seikat. Esimerkiksi johtajat, poliitikot, seksipommit ja roktähdet saavat kaikki ilmaiseksi koska heillä ei satu olemaan käteistä mukana. Heiltä myös odotetaan jotain mitä heillä on valta suoda.

Ei kysymys ole myöskään Isä Jumalan säätämästä oikeudesta pyytää jotain hintaa vaan periaatteesta, että "ei se ole hullu, joka pyytää vaan se, joka ei kehtaa pyytää, kun kerran toisella hullulla on varaa ja lompakko jo puoliksi esillä ".

Paras peruste kunnon palkkiovaatimukselle lienee, ettei koko sarjakuva- ja kuvittamiselinkeinoa tällä hetkellä ole olemassa surkean hintatason takia. Sarjakuvaa ei käytetä koska sitä ei ole varaa tehdä nykyhinnoilla. Sarjakuva ei kehity ellei sen tekemiseen voi keskittyä.

It-ala kehittyy koska nörteille maksetaan pizzoina, kokiksena ja lamborghineina mahdottomia määriä. Talouselämä junnaa kohti lamaa, koska sitä hallitsevilla on hyvinkehittynyt ainoastaan ahneus, ei kekseliäisyys, yleissivistys eikä vastuuntunto.

Hmm. Olisipa tuonkin viitsinyt kailottaa sarjakuvana.

[Doc Lomapäivä]

Vaikka mediakortissa kuinka lukisi puolen sivun mainoksen hinnaksi esimerkiksi 1000 euroa, ei se silti estä sanomasta että "kuule, mielellämme maksettaisiin mutta ei ole rahaa..."

Näinhän se on, yhtälailla lehdet yrittää pyytää ylihintaa mainostajilta. Mutta tuon summan voi ottaa neuvottelujen lähtökohdaksi, pudottaa siitä sitten 1/3 osaa tai puolet pois. Kuuntelee mitä vastapuoli tarjoaa, muttei hyväksy sieltä päästä tullutta ensimmäistä tarjousta.

Se virhe mikä yleensä tehdään on, että markkinointia tehdään vain silloin kun raha-asiat on huonosti, eikä silloin kun ne on hyvin, vaikka sen pitäisi olla juuri toisinpäin. Silloin kun kassavirta on hyvä, on varaa ottaa riskejä markkinoinnissa, ja kokeilla pyytää törkeyksiä. Silloin kun menee huonosti, on pakko ottaa kaikki mitä tarjotaan, ja neuvottelupöydässä on jo valmiiksi altavastaajana.

Tarvitaan rautaista itsetuntoa, ja yksinkertaisesti itsensä rinnastamista mainostoimistoon. Kun kaupankäynti alkaa, asenne ei saa olla "olen (vain) sarjakuvapiirtäjä..." vaan "me olemme mainostoimisto..."

[Joc]

Näinhän se on, yhtälailla lehdet yrittää pyytää ylihintaa mainostajilta. Mutta tuon summan voi ottaa neuvottelujen lähtökohdaksi, pudottaa siitä sitten 1/3 osaa tai puolet pois. Kuuntelee mitä vastapuoli tarjoaa, muttei hyväksy sieltä päästä tullutta ensimmäistä tarjousta.

Jos näitä oikeasti lähtee laskemaan, kandee muistaa, että mainossivut maksavat kaikkien niiden sivujen sisällön, joissa ei ole mainoksia, ja kaikkien niiden tuottajien palkat sekä lehtien muut kustannukset kuten vuokrat jne. Sen lisäksi tuloja tuovat tietysti myös tilausmaksut ja irtinumeromyynti, mutta levityskulut syövät ison palan niitä rahoja. Mediakortissa mainittu levikki ei myöskään yleensä ole numerollisesti sama kuin "määrä lehtiä joista maksetaan" – monia lehtiä jaetaan esimerkiksi eri paikoissa ilmaiseksi eri syistä.

Mainosrahat ovat suurin potti josta sisältö maksetaan, eivätkä sisältösivujenkaan kustannukset tietenkään jakaudu tasaisesti: esimerkiksi muotireportaasit tai ulkomaanreportterien tuottama sisältö maksavat sivulta paljon enemmän kuin vaikka freelance-toimittajan kotoaan kirjoittama kolumni.

Pienlehtien kuten kulttuurijulkaisujen tekeminen on tänään valtiollisen tuenkin kanssa käytännössä tappiollista puuhaa, joka on mahdollista vain koska päätoimittajat ja sisäsllöntuottajat eivät saa markkinahintoja (tai usein mitään korvausta) työstään. Hyvinkin ammattimaisen näköiset julkaisut, kuten Roolipelaaja tai Tähtivaeltaja, ovat tällaisessa tilanteessa. Kun he sanovat, ettei rahoja ole, niitä ei todellakaan ole. Kokemuksesta alalla tiedän myös, ettei esimerkiksi hienon ja "aikuisenkaan" oloisen trendimedia vältsiin tee voittoa lainkaan. Ainakaan ensimmäisenä toimintavuotenaan.

Toisaalta isojen mediakonsernejen osat ovat melkein järjestään voitollisia, muuten niiden osakkeet eivät olisi juuri minkään arvoisia eikä omistajia kiinnostaisi rahoittaa niitä.

Nojaa, olikohan tästä mitään apua kenellekään. Pointti oli lähinnä että on aika vaikeata arvioida vain lehteä katsomalla onko toimituspäälliköllä tarjota hynkkyä vai ei. Nyrkkisääntönä sanoisin että ilmaiseksi tehdään vain kavereille (joskus harvoin) ja sellaisiin medioihin, joihin itsellä on jonkinlainen suhde ja jotka tarjoavat tilaisuuden tehdä jännittäviä ja itseä kehittäviä hommia.

Kaikilta muilta pyydetään rahaa kunnolla, niin paljon että hävettää. Jos he suhtautuvat työhösi vakavasti, he tekevät vähintäänkin vasta-tarjouksen.

[Lurker]

Uusi lehti ei yleensä tee voittoa kolmeen vuoteen, joten pääomaa "tuhlattavaksi" tarvitaan. Tiedä sitten, miten on sarjakuvalehtien kanssa... tuskin jaksetaan niin pitkään.

Niin se on silti usein kustantamisen kanssa, jokin osa tuottaa niin paljon voittoa että muualla siedetään ainakin pieniä tappioita. Jos on vain yksi lehti, niin silloin onkin vähän vaikeampi paikka.