Aku Ankka.
Silkkaa silkkoa kannesta kanteen. Viran (isyyden) puolesta joudun sitä lukemaan kuusivuotiaalle pojalleni. Itselläni tekee monasti tiukkaa, niin mielikuvituksetonta, hengetöntä ja lahjatonta barks-kloonia lehti on täynnänsä. Huvittavinta on, että eräskin kerta Akulanta jäi kesken, koska se oli pojan mielestä tylsä. No shit!
En saata suurin surminkaan ymmärtää, miksi jotkut, jopa aikuisuuteen asti yltäneet jaksavat vielä lukea kyseistä läpyskää. Kuinka alhaalla voi ihmisen viihdytyskynnys olla? Eikö ne samat lätinät samoine väsyttävine variaatioineen ole luettu jo vuosikymmeniä sitten? Miten stagnaattisuus voi kiehtoa ihmisiä?
Toinen inhokki on manga, yleensä ja erikseen. Vihaan niitä mollosilmiä. Puolet mangalehdestä on vauhtiviivoja, toinen puoli mulkkaimia. Malliesimerkki tyylin voitosta sisällön kustannuksella, pahimpana tietysti vielä surkeammat länsimaiset tyylikloonit ( joka ei osaa piirtää, piirtää mangaa). Luettaviakin varmaan löytyy, mutta saan kyseisestä tyylisuunnasta jo niin pahan ihottuman, ettei pysty. Eikä kyllä kiinnostakaan. Sopii paremmin parikymppisille.
Joku mainitsi Bionicle-lehden. Pokemon- ja Digimon-lehdet ovat äärettömän huonoja, mutta Bionicle on kyllä pohjanoteeraus, jopa oheistuotteiden ohuessa sarjassa. Yhtä kun luin, niin en edes ymmärtänyt koko tarinaa. Tekijöillä oli kyllä kerrontatekniikat todella pahasti hukassa. En kuitenkaan vihaa kys. lehteä, jätän sen vain ostamatta rakkaan poikani -onneksi harvoista- pyynnöistä huolimatta.
No, että vierähti siirtolohkare sydämeltäni, huh huh!
