Aku Ankka lopetetaan

[hdc]

Ja 90-luvun loppupuoliskoa taas piristävät Ferioli, Rodriguez ja kumppanit samalla kun Vicar jatkoi yhä vahvana...itse pidän kyllä 90-lukua laadukkaampana kuin 80-lukua, ja itse asiassa on tapahtunut tasaista nousua sieltä 60-luvun puolivälin aallonpohjasta (kiitos näkkärit kun olette suhteuttaneet tasovertailuja...)

Tältä vuosituhannelta voisin valittaa jatkosarjojen lopettamista, hollantilaisista en nyt yleensä kauheasti innostu ja tämä Rosa-Barks(-Jippes)-palvonta on tympinyt mutta yksittäiset tarinat toki ovat pitäneet ihan kivasti pintansa.

[Sigma]

--
Eikä Aku pahemmin ollut Ankronikassa mukana. Aku oli se turhin hahmo jo Carl Barksin Roope-tarinoissa.

Animaatiossa Aku oli lähtenyt merille ja jättänyt pojat Roopen hoiviin. Esiintyi silti parissa jaksossa, joissa oli se kovaa kääkättävä filmien Aku.

En ihan ole samaa mieltä, että Aku olisi ollut "se turhin hahmo" Barksin Roope-tarinoissa. OK, köyhä ja epäonninen hahmo, mutta silti tavallaan heikomman kansanosan taustaääni. Roopen maailmankatsomus kun on vain ja ainoastaan The Mighty Dollar, ja amer. yhteiskunta pitää vain onnistujista.

Ehkä Ankronikka on mulle yhä kova pala, kun aiemmasta seikkailija/yh-kasvattaja-Akusta tehtiin statisti ja painettiin Barksin Roope-tarinoiden Aku vieläkin syvemmälle lokaan.

Ja auliisti myönnän, että olen jämähtänyt Barksiin Aku-näkemyksissäni. 

BTW: Kiitos, rupu, olipahan hieno synopsis! 

[TexKiller]

No, itse en juuri pidä Rosasta. Koska miehen suosio on kuitenkin valtava niin yliarvostetuksi en kehtaa miestä sanoa. Ainoat erinomaiset tarinat jotka häneltä tulee mieleen ovat pysähtyneisyyden aika ja toinen missä sivuttaispainovoimasta kyse.Varmaan roopen nuoruusvuosiltakin jotain kelpo tuotantoa on. Piirtäjänä keskittyy liikaa yksityiskohtiin ja varsinkin karhukoplan kelmit oudon näköisiä.

Tähän täytyy tarkentaa koska olen noin viimeiset kymmenen vuotta ollut määräaikaistilaaja, varmasti osa Rosaa mennyt ohi josta olisin pitänytkin. Mutta Marco Rota nykypiirtäjistä on itselle se ehdoton ykkönen. Ja kirkkaasti.

[Keuhko]

Tämän vuoden akkareissa on tainnut tulla peräti yksi oikeasti kiinnostava tarina, eli se Jensenin ja Rotan länkkärijatkis parin viikon takaa. Ei mitään huikeaa ollut siinäkään, mutta Panciton toimiva esiintyminen ja Rotan kauniit piirrokset kyllä vakuuttivat.

[Hannibal]

Kyllähän se aika aina kultaa muistot. Itse kun olin pentuiässä 70-luvun alussa Akun tarinat olivat kaikki kaikessa. Osa oli tietysti kiinnostavampia ja osa meni heti ohi. Joistain tarinoista on edelleen perheen/suvun piirissä tiettyjä repliikkejä käytössä vielä 40-vuoden jälkeenkin. Etenkin Akun ja Roopen edesottamukset naurattavat edelleen lähes 80-vuotiasta isäänikin, kun hän muistelee kuinka niistä aikoinaan kovasti touhuttiin...

[Henendo]

Olen yllättynyt siitä, että 90-luku vaikuttaa monenkin mielestä olevan Akkarin laadun alamäen alku. Olen ollut siinä käsityksessä, että 90-lukua ja 2000-luvun alkua pidetään yleisesti jopa jonkinlaisena kultakautena lehdelle! Itse olen sitä mieltä, että Akkarilla on ollut kaksi erityistä kultakautta: 1951-1964 ja 1990-2004. Ensimmäistä värittävät vanhat mestarit, kuten Barks, Murry ja Strobl näin muutamia mainitakseni ja toista Rosan, Van Hornin ja Feriolin kaltaisten uusien veturien saapuminen talliin, unohtamatta toki jo 80-luvulla säväyttäneiden Vicarin ja Brancan edelleen jatkunutta vahvaa panosta.

70-luku oli näihin kultakausiin verrattuna todella köyhää aikaa. 80-luku taas miellyttää mukavasti, mutta kultakaudeksi sitä ei voi laskea minun papereissani. Vuoden 2004 jälkeen lehden taso on vähitellen alkanut uhkaavasti taantua sinne pahamaineisen 70-luvun ankeutta kohti. Vuoteen 2007 asti meno oli vielä mukiinmenevää, mutta sitten alkoi jotain tapahtua. Vuodet 2010-2012 olivat varsinainen aallonpohja, josta ollaan jonkin verran onnistuttu sittemmin nousemaan, mutta ei tarpeeksi, jotta voitaisiin vielä mitenkään iloita. Rehellisesti sanottuna kyllä pahalta näyttää ja koko ajan saa olla hieman varuillaan odottamassa, mitä tuleman pitää.

[rupu]

Sanoisin, että objektiivisesti paras laatu oli joskus 51-52, sen jälkeen alkoi tulla täytettä ja todellinen katastrofi oli tanskalaisten Gutenbergshusin oma tuotanto 60-luvulta alkaen. Rydahl, Lagerwall ja kumppanit edustavat varmasti huonointa ankkalaatua koskaan. Tosin 60-luvulla oli paljon hyvääkin, viimeisiä Barkseja ja pitkälle 70-luvulle Stroblin ja Murryn tuotantoa. Tosin muita ilonaiheita ei juuri ollut. Lehti painettiin parilla perusrasterilla niin että nurmikotkin jäivät vaaleankeltaisiksi ja kivet violeteiksi tarkempien värien puutteessa.

Pitäisin omasta nostalgiastani huolimatta 70 ja 80-lukuja aika onnettomina aikakausina. Seiskarilla uusittiin 50-luvun parhaat sarjat toivesarjoina, mutta kasarilla ei ollut enää niitäkään. 80-luvun puolivälissä tuli (mielestäni) ankea perusruskea värimaailma synkistämään lehteä entisestään. Tosin kurjuutta kompensoi se, että Vicar ja kumppanit nostivat Gutenbergshusin tasoa siitä järkyttävästä kohelluksesta mitä se oli alunperin.

Aloin olla 90-luvun alussa jo turhan aikuinen lukemaan uusia Akuja, mutta muistan uuden paremman painotyön, harmaan sävyjä kekseliäästi käyttäneen värimaailman ja uudet sarjat. Pari ensimmäistä Rosaa oli piristävää vaihtelua, mutta kyllästyin niihin aika pian. Joka tapauksessa Akussa oli nyt jotain uutta ja tuoretta, josta nuorempi polvi saa kaikin mokomin pitää. Ysärin puolivälin jälkeen lakkasi akun tuleminen, enkä ole seurannut lehteä kuin satunnaisesti. Lähinnä lähikirjaston hyllyltä silloin kun satun siellä poikkeamaan.

Minusta nollakymmenluvulla piirrosten taso on parantunut entisestään, tyyli ei välttämättä ole minun juttuni. Menetän varmaan tässä kasvoni aika monen lukijan edessä kun tunnustan, että minusta Bernado on tosi hyvä. Tuo vähän mieleen Al Hubbardin. Olen kuitenkin seurannut lehteä niin vähän, etten osaa sanoa, onko ollut muutosta yksikymmenluvulle tultaessa. Suomi-tarinat ja julkkikset kuten Ramones tuntuvat vähän halvoilta, mutta maailma muuttuu eikä perinteisiin kannata suhtautua liian tosikkomaisesti. Ne taitavat olla leimallisin yksikymmenluvun ilmiö.