Sarjakuvat jotka merkitsevät sinulle eniten

[tertsi]

Eniten minulle merkitsee Niilo Pielinen.

Franquinin parhaiden aikojen viiva (Pielofoni, Sininen pakokaasu, kissa juoksee mustetta tossuissaan ympäri toimitusta, Rakastaa-ei rakasta kaktuksella, käsinojatuoli, kissa Pappensjköldin selässä, tikka ja sopimukset rekan kyljessä, "kuka on pannut lehmän pään kuuseen?") on puhdasta magiaa(moni on yrittänyt jäljitellä, onko kukaan onnistunut?). Neron edessä lasken aseeni ja olen nöyränä hiljaista poikaa.

Ja Franquinin ideat ovat myös kymmeniä vuosia edellä kaikkia muita aikalaisiaan. Lassi ja Leevi ehkä ohittivat Pielisen ideoiden lennokkuudessa, mutta siihen kului 30 vuotta!! Ja sanoin "ehkä". Watterson piirtää hyvin ja nopeasti, Franquin piirtää hyvin ja huolellisesti!

Muut merkittävät tekijät meikäläiselle ovat Gir ja Walthéry.
Walthéry vain on vajonnut niin kovin alas nykyään!
No, ainoa tie on ylöspäin!!

[tompelo]

Varmaankin Korkkarit. Niillä sai hyvää taustatietoa joskus yläasteen sota-aiheisiin kokeisiin. Niistä oppi Maginot-linjasta ja muusta vastaavasta.

Enää ei jaksa korkeajännitys niin innostaa, mutta joskus tulee sitäkin luettua.

[rama]

Blade of the Immortal. Olin käynyt SF-bokhandelissa aika masentuneessa mielentilassa hakemassa läjän uusia manga-sarjoja, ja odottelin sisäänpääsyä leffasalonkiin (Stockholms Filmfestival, muistaakseni vuosimallia 2001, vuorossa Takashi Miiken yakuzaleffa 'Agitator'). Avasin eka osan, ja se oli kuin isku palleaan. Vetäisin henkeä useaan otteeseen, ja mietin kuumeisesti koko elokuvan ajan kuinka tarina jatkuisi. Elokuvan jälkeen juoksin takaisin kauppaan ja ostin kaikki siihen asti ilmestyneet osat, jotka luin samalta istumalta kunnes silmät lähestulkoon vuosivat verta. En ollut kokenut samanlaista trippiä sitten FF VII:n...

Sarjakuva pisti pääni aivan sekaisin sekä kerronnallaan, henkilökuvauksellaan että taistelumandaloillaan.

[Lönkka]

Ruutu, Non-Stop ja Zoom ovat varmaan ne jotka eniten ovat sarjakuvista minuun vaikuttaneet. Mutta eiköhän ne ole hyvin pitkälle meillä Suomessa vetäneet sellaisen latu-uran jota on vaikea olla huomaamatta.

Jos yksittäistä nimikettä täytyy kaivaa niin on se ehdottomasti Todellisen Brittiläisen Herrasmiehen eli Bryan Talbotin tajunnan räjäyttävä ja käsittämättömän moniulotteinen The Adventures of Luther Arkwright. joka lukukerralla siitä löytää aina vaan uusia asioita.


Sivuraitelle mennään mutta mainitaan vielä pari vahvaa tekijää (vaikka kaikkiaan niitä olisi niin kovin monia):
Joakim Pirinen, jonka Sokeri Sakari ja Myrsky hiekkalaatikossa ovat vaan NIIN tolkuttoman hienoja ja viihdyttäviä teoksia että oksat pois!

Penskana ei Jack Kirbyn kuvitus kuuri iskenyt kun se oli sillee jotensakin kummallisen ja rujon näköistä eikä riittävän kaunista jälkeä. Sittemmin on kyllä oppinut arvostaan Kuninkaan voimaa pursuavaa jälkeä. Etenkin hänen Ihmeneloset on vaan niin dynaamista ja jykevää tavaraa että pesee edelleen mennen tullen liki kaikki supersankarisarjakuvat mennen tullen.


Mutta kuten sanottu, hyviä tekijöitä ja nimikkeitä voisi luetella maailman tappiin. Tuossa nyt vaan muutama.

[Chemo]

Kerro mielisarjakuvasi tai lukemasi sarjakuvat, jotka sykähdyttivät tai jäivät mieleen. Mikä sarjassa oli erikoista? Vieläkö kyseinen sarjakuva on itselläsi tallessa?

Mäkin vastaan vuosikymmenittäin:

70-luku:
-Opin lukemaan Aku Ankasta. Nykyään ei Ankkoja enää tuu kahlattua - jälkikasvu hoitaa sitä osastoa meidän taloudessa
-Shokki - ehdottoman kova juttu alta kymmenvuotiaalle natiaiselle! Niitä tuli jossain vaiheessa hommattua jonkun verran uusiksi, alunperin mulla olleita ei taida olla yhtään jäljellä.
-Valerian - tykkään vieläkin
-Satunnaiset albumit; Asterix, Lucky Luke, Ahmed Ahne, Autopartio 525 jne.
-Lepakkomies

80-luku:
-Pahkasika, jota kautta Tapiiri ja eurooppalainen taidesarjakuva laajemmin.
-Friikkilän Veljekset
-Mad - tää jäi kuvioista aika nopeasti.
-Korkeajännitykset - varsinkin Ilmojen ja Avaruuden Korkkarit; nostalgiamielessä tulee joskus pläräiltyä. Oman korkkarikokoelmani kuitenkin hukkasin jo 80-luvun puolivälin kieppeillä.
-Joakim Pirinen - fanitan vieläkin!
- 80-luvun lopulla silloiset "aikuisemmat" Batmanit
-Judge Dredd

90-luku
-Scott McCloud: Sarjakuva - näkymätön taide; todella mielenkiintoinen opus edelleen mielestäni
-Will Eisneriä rupesin muistaakseni diggaamaan oikein toden teolla joskus tuolloin
-Neil Gaiman
-Ralf König
-keräilin tuolloin suomeksi ilmestyneet Star Wars-lehdet ja vanhat Avaruusmatkat, silloinen nostalgiatrippi - pitääkin kaivaa ne hyllystä ja testata toimisivatko kaksoisnostalgiana
-Moore; varsinkin Helvetistä (kävin Lontoossa kävelemässä ruumiiden löytymispaikat läpi)

Plus aika monta muuta joita nyt en hoksannut laittaa. Näköjään aika paljon on ollut sellaisia kulmakiviä, joiden myötä olen alkanut ajatella sarjakuvia uudella tavalla, tai jotka ovat muuten vaan kolahtaneet aivan järjettömän kovaa.

[Irene]

Yksi tunne-elämys on ylitse muiden, se, kun 12-vuotiaana luin serkkuni luona ensimmäisen kerran Action Forcea. Aku ankat sun muut olivat jo alkaneet vähän kyllästyttää, ja tämä oli ensi kosketukseni jatkuvajuonisen sarjakuvan pariin. Vieläkin muistan, kuinka hidas aika oli numeron 12/89 ja 1/90 välillä, tuo edellinen siis ensimmäinen itse ostamani lehti, ja sehän tuli luettua kai kaksisataa kertaa ennen seuraavan ilmestymistä.

Kyllä kiksejä sai myös siitä, kun löysi tiensä Action Forcen kautta Ryhmä-X:n pariin, oppi metsästämään divareista vanhoja numeroita jne... mutta eka kertahan se aina on se aivan erityinen.

[Irene]

En oikeastaan tiennyt mihin osioon tämä kuuluu mutta...

Muistaako kukaan sellaista Daredeviliä aikoinaan 1980-1990 luvulla käsikirjoittanutta naista kuin Ann Nocenti? Jos muistaa niin nyttemmin kyseinen henkilö on tämän mielenkiintoisen indie-elokuvasivuston (satunnais?)toimittajana:

http://www.filmmakermagazine.com/summer2003/index.html

Sarjassamme hassuja yhteensattumia.

Kiitos linkistä!

Ann Nocentin Tyfoidi Mary -tarinat pistivät silmään 90-luvun taitteen Sarjakuvalehden Daredevil-seikkailuista ja taisinpa tuo tuolloin ymmärtää arvostaa sitä, että naisetkin ovat tekemässä näitä lehtiä...

[Brutus]

Kyllä ne on kaikki sarjakuvat jotka ovat ilmestyneet vuonna 1987

[Grezen]

Enkö minä ole vastannut tähän vielä? Hmmm, siis sarjakuvia, jotka ovat merkinneet minulle eniten...

Tietysti Tintti on ihan ykkösenä. Näitä luin jo pienenä, ja aina näihin jaksaa palata yhä uudestaan. Ei ole ajan hammas syönyt. Varmaan eniten vaikutteita olen omaankin sarjakuvakerrontaani ottanut juuri Tintistä. Ja voi kun se kapteeni Haddock on niin ihana!

Vanhemmillani oli kotona joidenkin puhkiluettujen Tinttien lisäksi vain kaksi muuta albumia ns. "aikuisten sarjakuvaa". Nämä albumit olivat Claire Bretecherin Turha joukko 1 ja 2. Näitä sitten jo joskus 7-vuotiaana pirpanana lueskelin ja sain pahoja vaikutteita. Bretecheriä ei kovin usein tule mainittua omissa suosikeissani, mutta kai silloin jo ensimmäistä kertaa jäi päähän, että sarjakuva voi olla jotain tällaistakin. Pitäisi kai käydä pöllimässä nämä itselleni...

Kunnolla sarjakuvien maailma avautui teini-iässä kahden erilaisen sarjakuvan myötä: ensimmäinen oli Kramppeja ja nyrjähdyksiä ja toinen Sandman. Krampeista ja nyrjähdyksistä sain potkua tutustua muuhunkin suomalaiseen sarjakuvaan, Sandmanin innoittamana taas uskaltauduin erilaisiin mystisiin alan liikkeisiin sisälle ja ostoksille.

Merkittävimmät sarjakuvat olivatkin siinä. Listaa voisi tietysti lisäillä: Crumb, Ghostworld, Mämmilä jne. Kaipa näitä jossain ketjussa olen kuitenkin jo listannut.

[OlliH]

Kyllä ne on kaikki sarjakuvat jotka ovat ilmestyneet vuonna 1987

Tämä oli todella hieno rajaus. Ehkä vähän järjetön, mutta silti.

Minäkin kyllä vannon Sandmanin nimeen, ja tarkemmin vielä Season of Mists on minulle Se Suuri Sarjakuva. Yksittäisinä esineinä tosin Gaimanin signaamat Nukketalot ovat ehkä kovempia. Marvel-kokoelma oli ennen pyhä myös sisällön puolelta, nykyään voisi luopua valtaosasta, mutta eihän sitä nyt omaa lasta myydä hyväänkään perheeseen.

[JV]

Kiitos linkistä!

Ann Nocentin Tyfoidi Mary -tarinat pistivät silmään 90-luvun taitteen Sarjakuvalehden Daredevil-seikkailuista ja taisinpa tuo tuolloin ymmärtää arvostaa sitä, että naisetkin ovat tekemässä näitä lehtiä...

Nocentin DD:t olivat kerrassaan erinomaisia, niiden moraalinen ja valistava aspekti saattaa tuntua hieman kornillekin näin jälkeenpäin, mutta kaikkinensa DD:n toinen kultaaika, ennen tätä viimesintä.

Nocenti v. 1998 haastattelussa:

A few years ago I was hired to write a treatment and first issue for a comic called "The Darkness" for the cats at Top Cow. They used my work, but never paid me, never credited me. That experience turned me off to comics quite a bit, and I'm afraid stories like that are typical of the business these days. But hopefully comics are on the rise again, and I'll be able to be part of that.

[feniks]

Minusta tuntuu vakaasti, etten selviäisi ilman X-men ja elfquest sarjakuvia. Kaikki yliluonnolliset ja fantasia sarjakuvat kyllä kiinnostavat, mutta nämä kaksi ovat kyllä ylimmät ykköset!

Lady Justice meinasi unohtua! Sekin tuntuu jo muokkautuneen yhdeksi suosikeista. Pulma onkin se, mistä kyseistä sarjakuvaa löytyisi. Ei tunnu olevan kauhean suosittu sarjis suomessa...

[Noe Trauman]

 Prattin albumeista ei pääse mihinkään, kun ne aikanaan olivat ensikosketus "aikuistensarjakuvaan". Lassit ja Leevit sitten sitä edeltävältä ajalta.
Nykysuosikeissa hilluu edelleen Dave McKean/Neil Gaiman-duon tuotanto, ja tietysti Phoebe Gloacknerin(ei varmaan kirjoteta noin?) Child`s life and other stories, jonka bongasin kirjastosta äskettäin.

[Sgt.Granite]

Kyllä se taitaa olla Kalma numerosta 2/1991 eteenpäin. Vaikka esim. Alan Mooren työhön oli tutustunutkin mm. Tappavan Pilan myötä, tuntui että eteen aukesi aivan uusi maailma Kalman julkaisemien mestarikirjoittajien myötä. Siis Gaiman, Morrison, Moore samassa julkaisussa. Uskomatonta. Grant Morrisonin Doom Patrolista nousi aivan erityinen suosikkini ja se on edelleen parasta supersankarisarjakuvaa mitä tiedän.

Kalman julkaisu oli erittäin hieno teko ja sen loppuminen aikoinaan todellinen shokki. Kovasti kyselin vielä viimeisen numeron jälkeen lähidivarista että onko sitä Kalmaa tulossa divarimyyntiin (kuten viimeisen numeron palstalla oli spekuloitu) mutta turhaan. Joskus puolen vuoden jälkeen lopetin kyselyn. Jonkun verran tuli sitten tilailtua Kalman tarinoiden jälkeisiä Swamp Thingejä ja Doom Patroleja, mutta ne on jo aikoja sitten hukattu.

[J-Viilee]

Kyllä se on Hämähäkkimies 4/87 mikä muutti minun elämän suunnan täysin, olin jo muutaman vuoden ostanut Teräsmiestä mutta ei se saanut samaa vaikutusta aikaan kuin tämä "haavoittuva" sankari. Luonnollisesti Ryhmä-x seurasi perästä numerosta 6/87 alkaen, ja Teris jäi taka-alalle (oli jäämässä jo muutenkin).

Nyt jo kaksikymmentä vuotta Marvel-lehtiä keränneenä ei voi kuin miettiä mihin sitä olisi joutunut ilman sarjiksien hamsteerausta. Olisinko lukenut koulussa myös läksyjä? Saanut sitä kautta kunnon ammatin? Sen jälkeen hyvin palkattuun työhön?

No kaikkiin kysymyksiin ei onneksi saa vastausta. Mutta What if..?