Huomaa myös, että "hyi kauhee toi tyhmä kriitikko kehu sitä, en varmana osta" on myös konkreettinen vaikutus kulutuspäätökseen.

Tämä onkin olennaisen kiinnostava juttu. Millä tavalla lukija - lehtikritiikin varsinainen vastaanottaja - saa tilaisuuden keskustella kriitikon kanssa, paitsi ignoroimalla hänen sanottavansa tai tekemällä päinvastaisen "kulutuspäätöksen"? (Ruoja mikä sana! Mutta niinpä Tammenkin tj sanoo kustantavansa "lukutuotteita". On siinä kieltä.)

Moniko lehti julkaisee yleisön vastakritiikkejä? Viime vuodelta yksi esimerkki tulee mieleen. Suomen Kuvalehdessä arvosteltiin unkarilaisen nobelkirjailijan Imre Kerszegin (ja nimi taatusti väärin, hirttäkää minut) teos, mikä kirvoitti yleisönosastoon kommentin "jos teos ei anna arvostelijalleen mitään, niin silloin kriitikko  kirjoittaa lähinnä itsestään. Olisi ollut parempi, että siinä tapauksessa joku muu olisi arvioinut teoksen." Vaikeata on pitää tällaista, nähtävästi epäonnistunutta kritiikkiä, tavoittelemisen arvoisena, vaikka sillä olisikin vaikutusta "kulutuspäätökseen".

Jos nyt tätä kaikkea soveltaa sarjakuvakritiikkiin, niin hajuton, mauton ja vetinen tuoteselostekritiikki olisi itse asiassa parasta mitä minkään julkaisun lukijalle voi tarjota.

---Ootko mainoksiin tutustunut?

Etenkin sarjakuvan ollessa kyseessä 2-3 esimerkkiruutua kritiikin vieressä kertoo tyylistä, hahmoista, tunnelmasta ja sarjan maailmasta enemmän kuin yksikään kriitikon sana.

Minä taas mietin juuri uutta Infoa lukiessani taas yhtä ikuisuuskysymystä että miten epäreilua on että sarjakuvasta näytetään vain pari kuvaa kun pitäisi olla vähintään sivu tai pari että kerronnan sujuvuus kävisi ilmi - mikä on tietysti tilanpuute- yms. syistä mahdotonta;  ja kuinka epäreilua, osa 2, on että lukijan/katsojan vastaanottamasta informaatiosta 60% on visuaalista (graafisen suunnittelun perusteet-kurssilla opittua), mikä sekin on sarjakuvan osalta kinkkinen juttu. Tunnen paljon tosi hyviä tikku-ukkotarinoita, sit kun ne ensin lukee...  se vaan se selailun pohjalta tehtävä ostopäätös tuppaa painottumaan ns. ulkonäöllisiin seikkoihin ensin.  Ja sit voi tulla pettymyksiä. Kuten parinmuodostuksessa samalta pohjalta. Niinpä sarjakuvia tuleekin ensin luettua kirjastossa ja mp3:ia imuroitua...

Voisihan sitä kirjoittaa ”1970-luvun Siivet-lehti piti urheasti yllä 1950-luvun englantilaisten Korkeajännitysten Battle Britton –henkeä”, mutta entäs jos ei tunne Siipiä sen paremmin kuin 50-luvun Korkkareitakaan? Informaatiosisällön likiarvo nolla. Jos

Minua kyllä kiinnostaa sarjakuvien yhteys todelliseen maailmaan ja muuhun kulttuuriin. Tietenkään hyvää teosta lukiessaan ei ole välttämätöntä tuntea koko populaari- ja korkeakulttuurin historiaa,  mutta koska kaikki kulttuuri (olipa se tietoista tai ei) sisältää viittauksia kaikkeen tähän mennessä tehtyyn ja tapahtuneeseen (tekijänsä kautta suodatettuna), kyllä minua kiinnostaa mitä teos/tekijä on syönyt. Siitä saa osviittaa käsitteleekö teos ehkä minua kiinnostavia teemoja, mitä en yhden kuvaruudun perusteella rohkenisi arvuutella. Sillä sisällöstähän ei pari kuvaruutua kerro yhtään mitään. Siksi sitä sanotaan SARJAkuvaksi! Eli minä kyllä toivon laajempia, eri koulukuntia edustavia kritiikkejä, joissa sarjakuville etsitään asiayhteyksiä sitä tekijän edellistä albumia kauempaakin... Comics Journalistahan tällaisia JOSKUS löytyy (useammin ei). Jännittävää on että Beaux Arts Magazinen uuden sarjakuvaspesiaalin pääkirjoitus käsitteli sarjakuvakritiikin luokattomuutta verrattuna muiden taiteenalojen kritiikkeihin. (No paljastinpa nyt millaiset asiat MUN mielestä on jännittäviä...)

Niinpä. Sarjakuvasta ei tule taidetta ilmoittamalla se sellaiseksi, eikä kaikki sarjakuva ole taiteellisesti korkeatasoista (mutta sillähän voi toki olla muita arvoja), ja kauneus on katsojan silmässä, ja makuasioista PITÄÄ kiistellä.

Kyllä hyvää kritiikkiä on silti aina kiinnostavaa lukea. Parhaimmillaan se avaa teoksesta aivan uusia puolia. Parasta on se kun joku joskus onnistuu avaamaan jonkun teoksen josta ei itse ole ensin ymmärtänyt mitään. Se se vasta on huima tunne. Kyllä kompleksiset nykysarjakuvat ansaitsisivat veroisensa kritiikin.

Eikä kai kukaan nyt niin pöljä ole nykyaikana että ottaisi kriitikon sanan todesta. Tottakai se on vain yksi mielipide. Ongelmana tämän kokoisessa maassa lienee se että vaihtoehdot on vähissä. Kuulemma ainakin teatterikiritiiikissä Hesarin arvostelu täyttää tai tyhjentää salit täysin. Ihan kiva. Ja kukaan ei sit vissiin lue Teatteri-lehteä?... (tosin se ilmestyy vain neljästi vuodessa ja monet näytökset on siihen mennessä ohi. Kirjojen kohdallahan ongelmaa ei onneksi ole.)

lopetan raportointini juuri angoulemesta palanneena tähän. Ja muuten olen sitä mieltä että Craig Thompsonin Blankets on mestariteos. En olisi Goodbye chunky ricen perusteella uskonut. Mutta on.

t. roju

Lukekaa nyt Infosta 4/03 vertailuksi vaikka Lucky Luke: Ranskalainen kokki ja Ville Rannan Sateen arviot. On niitä, jotka lukevat hamaan helevettiin asti Luke-albbuja tekipä niitä kuka tahnsa. Ynnä on niitä, joiden mielestä Sade on "rumasti ja kömpelösti" piirretty. Eikä ole olemassa mitään sapluunaa jolla voisi vetäistä kaikki sarjat tasapuolisesti läpi, siinä ei auta taideteollisen eikä kirjallisuustieteen opintokokonaisuuksien läpikäyntikään.

Viime viikonloppuna Ranskalainen Liberation-lehti arvioi Kati Kovacsin Pahvilapsen ranskannoksen, ja kritiikki oli aika puhdas juoniseloste.

Kritiikkiä pitää saada, ja sitä pitää myös voida antaa vapaasti. Jasonin Hys! on loistava, sen voi sanoa lyhyestikin, tarvitsematta alkaa kaivella jokaista viittausta ja mahdollista heijastetta aiempaan kirjallisuuteen tai kuvataiteeseen tai sarjakuvaan. Onhan se vielä kaiken lisäksi mykkäsarja, miten siitä pitkiä juttuja kirjoittaisikaan.

Virheitä tulee tehtyä, mutta mitäs niitä häpeämään. Niistä oppii. Kysykää vaikka Toni Jerrmanilta hävettääkö häntä tehdä Tähtivaeltajaa. Minua ei ainakaan pätkääkään hävetä Sarjainfon tekeminen, koska jonkun se on sekin tehtävä.  

Miksi pelkkä sarjainfon tilaaminen on kalliimpaa kuin liittyminen (apua! mihin olen ryhtymässä?)?

Varohan, Leo. Kun meitsi tilasi aikoinaan Sarjainfon ja tulin sitten eräänä päivänä koulusta kotiin, odotteli keittiön pöydällä lehti jonka kannessa oli Joe Colemanin piirtämä kuva äijästä jonka housuista pilkotti julmetun iso... arvaa mikä.

Aivan. Penisfish.  

Sarjainfon kanteen teksti K-18! Siitä se myyntikin nousee.

Nyt on ollut vähän lässyä meno, pitäsköhän seuraavaksi laittaa lehteen jotain oikein rätväkkää?

Näin vakiolukijan  näkökulmasta, ei kiitos. Itse nautin tästä asiallisesta linjauksesta, vaikka täytyykin myöntää että osa 'kuivemmista' artikkeleista tuleekin lueskeltua vasta myöhemmin unen viipyessä. Kaiken ei tarvitse, eikä saakaan, olla helposti luettavaa.

Satunnaisen ostajan huomion herättämisen kannalta? Ehkä.

Jouduin vastaamaan kirjastossa, koska tuossa ei ole kohtaa en lue. Kirjastossa olen joskus pläräillyt. Kannattaisiko tutustua ja löytyykö kotisivua?

Nimimerkillä "häh"

Kannattaisiko tutustua ja löytyykö kotisivua?

Juu, saat sitten päättää itse kannattaako tilata, mutta kyllä kannattaa tutustua:
http://www.kupla.net/seur/info/jasen.html
http://www.kupla.net/seur/info/info.html

Timo

EDIT: Petteri oli nopeempi, jollain 0,001 sekunnilla

Jo vuodesta 1996 asti Sarjainfoa tilanneena on julkaisu mielstäni parantunut koko ajan. Hyvää lehdessä on ollut:
Ettei lehdessä ole täysin kangistuttu omaan poteroon, vaan että mukaan on otettu juttuja myös animaatiosta.
Lehdessä julkaistaan myös muutamia sivuja sarjakuvaa esim. näytteenä haastateltavan työstä.
Kerrotaan niistä ei supersankarisarjakuvista, mistä muualta kuin Sarjainfosta olisin lukenut Waresta, Saccosta ja Simmondsista ja vaikka kenestä.
Kerrotaan myös niistä mielenkiintoisimmista supersankarisarjakuvista.

Huonoa on ollut... no tuota... paperilaadun vaihtuminen. Nykyiset lehdet vievät pinottuina enemmän tilaa. Tosin kahden viimeisimmän numeron perusteella sanoisin että ihan hyvä se on näinkin, se liimaselkä (4/2002) oli huono.

Mitä lisää:
Niitä pitkiä juttuja, kyllä kunnon haastattelu tai aiheen syväluotaus kestää sen 4 sivua.
Nyt (4/2003) oli käsikirjoittamisesta juttua, sitä saisi olla lisää, vaikka ihan sarjakuvakentän ulkopuoleltakin joku guru voisi asiasta kertoa (Jukka Virtanen, Neil Hardvick ??). (Jos ei tapahdu mitään niin huoneeseen ryntää mies aseen kanssa. Jos huoneeseen ryntää mies aseen kanssa, pitää aseella ampua.)

Ja vaikka muuten olisi miten surkeaa, niin kämpälle palatessa eteisen lattialla makaava sarjainfo pelastaa päivän. Eli ainakin neljä hyvää päivää vuodessa, kannattaa tilata.