Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luonnokset, tekovaiheet ja suunnittelu => : Wade 04.02.2007 klo 02:02:50

: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 02:02:50
Kupla 2007 käynnistyy alkukarsinnoilla viikon alusta.

Säännöt:
Kupla on Kvaakin järjestämä sarjakuvakilpailu, jonka raatiin kuuluvat kaikki Kvaakin jäsenet. Koko kampanja kestää yhteensä reilu puoli vuotta, välierineen ja finaalineen. Alkukarsinnat käynee helmikuun haasteesta, koska siihen voivat kaikki osallistua. Alkukarsintojen viimeinen palautuspäivä on maaliskuussa, joten luultavasti Kuplan alkukarsinnat korvaavat myös sen kuukauden haasteen. Jatkoon päässeitä, niitä harvoja ja valittuja, on vain pieni osa, joten huhtikuussa voidaan kai palata jo tavalliseen haaste-järjestelmään. Siis te, jotka ette puolivälieriin asti syystä tahi toisesta selviä.

Kilpailun tarkoitus on saada suomalaista sarjakuvaa kehittymään, kustantamoita löytämään omiaan ja ylipäätään sarjakuvantekijöiden tai tiimien. Kupla on tie sarjakuvamarkkinoille ja mahdolliseksi Pätkä- tai Puupäähattuehdokkaaksi asti.

Alkukarsintoihin osallistut lähettämällä tähän (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=7737.0) ketjuun vapaavalintaisen sarjakuvasi. Maaliskuun viimeinen päivä (31.3) niistä tehdään äänestys. 10 parasta jatkavat puolivälieriin. Äänestäjinä toimitte te, hyvät Kvaakkilaiset.

Aihe on siis, kuten sanottua, ensimmäisessä haasteessa vapaa. Voit lähettää myös aiemman työsi.

Huomioi, että työn lähettäjä saa olla vain tekijä/tiimi itse ja se pitää olla sekä tekijän, että teoksen nimellä varustettu.

Nyt kaikki tuntemattomat ja tunnetut tekijät haalimaan mainetta tai vain kokeilemaan, onko sarjakuvistanne mihinkään. Erona edellisiin haasteisiin on, että tämä on laajempi projekti ja nyt päättäjiä on enemmän.

Lisäyksenä: Tekeleitään voi lähettää useampiakin. 

Tulevien haasteiden aiheet ja muun tuomaroinnin hoitaa myöhemmin julkistettava tuomaristo.

Myös kommentointi tästä asiasta ja töistä tähän ketjuun!

Koko kilpailun ohjeet päivittymässä Ajankohtaista- osioon.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Hege 04.02.2007 klo 09:25:51
Ainakin puheet on ihan idols-luokkaa.  :)

Vaikka ohjeessa onkin yksikössä "vapaavalintaisen sarjakuvasi" niin strippejä saanee lähettää useamman kappaleen kuten Kemissäkin (ei kenties yhtä monta).

: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: tertsi 04.02.2007 klo 09:54:06


nyt päättäjiä on enemmän.

Kyllä Kvaak-haasteisiinkin ovat kaikki saaneet esittää kommenttia.

[size=07pt]Lähdenkin tästä piirreskelemään...[/size]
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 10:13:07
Kyllä Kvaak-haasteisiinkin ovat kaikki saaneet esittää kommenttia.

[size=07pt]Lähdenkin tästä piirreskelemään...[/size]
Toki, mutta ennen oli ehkä varovaisempaa. Porukka ei niin suosikkiaan valinnut, koska se olisi pitänyt perustella tms. Nyt riittää äänen antaminen. Uskon sen olevan helpompaa, kun ääni on nimetön, perusteluita, eikä rakentavia kommentteja tarvitse kaikkien heittää.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 10:30:52
Eli meneekö kilpailun kulku:

b)Lähetetään esim. 5 sivuinen tarina, jos saa jatkaa niin tuomaristo antaa uuden aiheen tms.....?

Joonas
Näin menee. Pahoittelut, ettei vielä täydellistä sääntökirjaa ole julkaistu (Ajankohtaisiin se tulee).

Eli jatkoon päässeille haaste, jonka määrää arvostettu tuomaristo
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 04.02.2007 klo 11:07:08
pitäisikö sarjakuvan olla sellainen missä on alku ja loppu, vai käykö pätkä pidemmästä tarinasta?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 04.02.2007 klo 11:19:07
Saako osallistua vaikka jatkoon pääsystä ei olisi toivoakaan?   ;D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: tertsi 04.02.2007 klo 11:48:03
Minusta olisi hyvä, jos ensimmäisellä kierroksella saisi äänestää esim. neljää mielestään parasta sarjakuvaa.

Jos saa äänestää vain yhtä, niin menee hieman kimurantiksi ja sattumanvaraiseksi tuo karsiminen.

EDIT:
Korjasin sattumanvaraiseksi
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 11:52:40
Minusta olisi hyvä, jos ensimmäisellä kierroksella saisi äänestää esim. neljää mielestään parasta sarjakuvaa.

Jos saa äänestää vain yhtä, niin menee hieman kimurantiksi ja satumanvaraiseksi tuo karsiminen.
Hyvä ehdotus.

Kyselen vähän Kuplan jengiltä.

Toomio: Ei niin väliä, tosin kokonaisuudelle luulisi pärjäävän paremmin, en tiedä
Sininthecity: Tottakai ;)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: JanneT 04.02.2007 klo 13:46:04
Hmm.. kilpailu tarkoittanee siis ainoastaan syndikoimattomia ja ennen julkaisemattomia sarjakuvia?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 13:56:23
Hmm.. kilpailu tarkoittanee siis ainoastaan syndikoimattomia ja ennen julkaisemattomia sarjakuvia?
No periaatteessa alkukarsinnoissa, kun aihe on vapaa, ei voi valvoa, milloin kynä on paperiin osunut tämän suhteen. Lähtökohtana on, ettei ennen julkaistua oteta. Tietenkin aikaisemmin täälläkin näytetty voi olla jo kulutettu, eikä menesty. Luulisi, että tekijöiltä/tiimeiltä odotetaan jotain uutta, ainakin minä ajattelen näin.

Lisäksi lupaan, että jatkoonpäässeiden haaste on sellaista, ettei monelta valmista löydy.

Lähtökohtana tietenkin on, että uutta pyritään tekemään
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 14:47:59
Ensimmäinen haaste: piirtäkää Kuplalle "logo", jota voidaan käyttää asian uutimoinnissa ja mahdollisesti myöhemmin, jos tämä juttu lähtee tästä kehittymään johonkin suuntaan.

Eli logo, jonka aiheena on kupla. Selkeä, yksinkertainen, ei muuta vaatimuksia.

Tuomaristoon voivat sarjakuvantuntijat (jotka eivät osallistu kilpailuun) pyrkiä.

Yhteydenotot sähköpostiin, yksäriin tai tähän alle
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 04.02.2007 klo 17:18:42
ööh...
Oliko tuo nyt sitten määrätty aihe alkukarsintoihin, vai saako siis laittaa oman sarjakuvan vapaavalinatisesta aiheesta?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.02.2007 klo 17:39:28
ööh...
Oliko tuo nyt sitten määrätty aihe alkukarsintoihin, vai saako siis laittaa oman sarjakuvan vapaavalinatisesta aiheesta?
Siis alkukarsinnoilla on täysin vapaa aihe.

Sekoitin tuolla Kupla- logolla (jota tosiaan voipi piirtää ja tarjoilla mulle)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 05.02.2007 klo 15:26:56
Vaikka ohjeessa onkin yksikössä "vapaavalintaisen sarjakuvasi" niin strippejä saanee lähettää useamman kappaleen kuten Kemissäkin (ei kenties yhtä monta).


Vielä ei ole kirkossa kuulutettu. Mitä olette mieltä, hyvät osallistujat? Otetaanko alkukarsintoihin tällainen mahdollisuus?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Rami Selin 05.02.2007 klo 15:56:34
Vielä ei ole kirkossa kuulutettu. Mitä olette mieltä, hyvät osallistujat? Otetaanko alkukarsintoihin tällainen mahdollisuus?

Jos joku strippeihin erikoistunut ajattelee osallistuvansa kisaan, olisi mielestäni enemmän kuin suotavaa, että hän myös lähettäisi useamman kuin yhden stripin. Ehkä 5-10 kipaletta riittäisi antamaan jonkin käsityksen sarjan laadusta.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: keijoahlqvist 05.02.2007 klo 15:58:13
Vielä ei ole kirkossa kuulutettu. Mitä olette mieltä, hyvät osallistujat? Otetaanko alkukarsintoihin tällainen mahdollisuus?
Ehkä viidestäkin stripistä pääsee jo jyvälle, paitsi jos henkilögalleria on laaja.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 05.02.2007 klo 18:32:25
Jokos tämä alkukarsinta on virallisesti käynnissä, vai otettiinko hätästartti? Eli vieläko 12.2.2007 tulee jotain perusteellisempaa sääntöä alkukarsinnan suhteen vai vain jatkoa varten?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 05.02.2007 klo 18:53:06
Jokos tämä alkukarsinta on virallisesti käynnissä, vai otettiinko hätästartti? Eli vieläko 12.2.2007 tulee jotain perusteellisempaa sääntöä alkukarsinnan suhteen vai vain jatkoa varten?
Nyt on käynnissä. Paikkailen vähän. Eli alkukarsintoihin tulevilla stripeillä ei ole määrärajaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 05.02.2007 klo 19:17:17
Valmiiden töiden ketjussa on linkki itseensä tämän ketjun sijaan.

Jos ei muuta logoa löydy, niin tässä yksi.
(Kuten aina, voin muokata sitä tarvittaessa mieleisemmäksi)
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=7738.0;id=4120)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 05.02.2007 klo 20:30:33
Valmiiden töiden ketjussa on linkki itseensä tämän ketjun sijaan.

Jos ei muuta logoa löydy, niin tässä yksi.
(Kuten aina, voin muokata sitä tarvittaessa mieleisemmäksi)
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=7738.0;id=4120)
Kiitos, tämä käy.

Laitoin piirtäjäksi Ezuli, mikä on oikea nimi, jos sen haluat näkyviin?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 05.02.2007 klo 21:09:37
Jaa se ei näkynytkään profiilissa. Esa Oikari on nimeni. Jos tarvitset jatkossa parempilaatuista (isompi resoluutio siis) niin kerro, alkuperäinen on tallessa vektoreina.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 05.02.2007 klo 21:22:22
Jaa se ei näkynytkään profiilissa. Esa Oikari on nimeni. Jos tarvitset jatkossa parempilaatuista (isompi resoluutio siis) niin kerro, alkuperäinen on tallessa vektoreina.
Asia selvä. Palaan, kun kerkeän, yksityisviestillä asiaan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: JanneT 06.02.2007 klo 09:52:48
Kertokaapas nyt vielä yksinkertaiselle sarjakuvantekijälle kilpailun henki:

Strippisarjakuvani Oswald on vastikään aloittanut syndikaatilla. Levitykseen ei kuitenkaan ole viime toukokuun, jolloin sarjakuva oli kuukauden kotimaisena, jälkeen vielä montaa strippiä ehtinyt, eli julkaisematonta materiaalia, jolla osallistua, löytyy. Levityskanava ja pari julkaisijaa on kuitenkin jo olemassa. Elantoni joudun silti yhä tekemään kuvituksilla. Eli kehtaako tällaiselta pohjalta lähteä osallistumaan vai pitäisikö kilpailu jättää heille, joiden sarjakuva ei ole nähnyt vielä minkäänlaista päivänvaloa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 06.02.2007 klo 10:48:18
Eli kehtaako tällaiselta pohjalta lähteä osallistumaan vai pitäisikö kilpailu jättää heille, joiden sarjakuva ei ole nähnyt vielä minkäänlaista päivänvaloa?
Kyllä kehtaa. Tämä on kaikille avoin kilpailu.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 07.02.2007 klo 17:42:09
Koko ajan puhutaan stripeistä yms. Onko julkaisutyylillä väliä? Onko sarjiksessa pakko olla ns. stripit (joilla tarkoitan sellaisia ruuturivejä), vai voinko käyttää halutessani vaikka yhden sivun yhteen ruutuun? Maksimipituuttakaan ei taida olla, joten en kysy siitä... ;D

Onko kisassa mukana sellaisia rajoittavia vaatimuksia, joita joissain muissa kisoissa olen nähnyt? Eli jätänkö suolenpätkät, kiroilun ja (liian) paljaan pinnan pois? Kai verta saa roiskua seinille runsaasti? (Jätän ehkä joka tapauksessa nämä opettavaisesta teoksestani pois, kysyn vain. Mutta haluaisin kyllä vastauksen. ;))
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 07.02.2007 klo 18:02:53
Onko sarjiksessa pakko olla ns. stripit (joilla tarkoitan sellaisia ruuturivejä), vai voinko käyttää halutessani vaikka yhden sivun yhteen ruutuun? Maksimipituuttakaan ei taida olla, joten en kysy siitä... ;D
Sarjakuvan muoto on täysin vapaa, kunhan se on sarjakuvaa. Siis yksi ainoa kuva/ruutu ei riitä, mutta kokosivun kuvaa voi tietenkin käyttää osana sarjakuvaa.

Onko kisassa mukana sellaisia rajoittavia vaatimuksia, joita joissain muissa kisoissa olen nähnyt? Eli jätänkö suolenpätkät, kiroilun ja (liian) paljaan pinnan pois? Kai verta saa roiskua seinille runsaasti? (Jätän ehkä joka tapauksessa nämä opettavaisesta teoksestani pois, kysyn vain. Mutta haluaisin kyllä vastauksen. ;))
Koska Kvaakin säännötkin kieltävät tiettyjä asioita, niin voitaisiin pysä ehkä sillä linjalla, että vähän nuoremmatkin voivat niitä lukea. Ihan lasten juttuja ei tarvitse olla, mutta ei ainakaan mitään k18-kamaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 07.02.2007 klo 18:06:52
Sarjakuvan muoto on täysin vapaa, kunhan se on sarjakuvaa. Siis yksi ainoa kuva/ruutu ei riitä, mutta kokosivun kuvaa voi tietenkin käyttää osana sarjakuvaa.
Koska Kvaakin säännötkin kieltävät tiettyjä asioita, niin voitaisiin pysä ehkä sillä linjalla, että vähän nuoremmatkin voivat niitä lukea. Ihan lasten juttuja ei tarvitse olla, mutta ei ainakaan mitään k18-kamaa.
Samoillla linjoilla kuljen.

Innolla odotetaan töitä (ne voi nyt jo laittaa tuohon toiseen ketjuun, elkää pelätkö. Rohkea rokan syö, eiku miten se meni).
 Aloitusviestin lähettäjällä on etuna, että kaikkien katsellessa tuota ketjua, näkyy ensimmäisenä se työ.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: keijoahlqvist 07.02.2007 klo 19:06:26
Koska Kvaakin säännötkin kieltävät tiettyjä asioita, niin voitaisiin pysä ehkä sillä linjalla, että vähän nuoremmatkin voivat niitä lukea. Ihan lasten juttuja ei tarvitse olla, mutta ei ainakaan mitään k18-kamaa.
Se siitä sitten.

Lapsilta ja nuorilta ei tavata kieltää viihdettä joka esittää väkivaltaista kostoa, tahallista ilkeyttä eikä inhimillistä kylmyyttä mutta heiltä yleensä kielletään kaikki elämää edistävä. Vai mitä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 07.02.2007 klo 19:11:46
Se siitä sitten.

Lapsilta ja nuorilta ei tavata kieltää viihdettä joka esittää väkivaltaista kostoa, tahallista ilkeyttä eikä inhimillistä kylmyyttä mutta heiltä yleensä kielletään kaikki elämää edistävä. Vai mitä.
Mitä elämää edistävää oli mielessä?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: keijoahlqvist 07.02.2007 klo 19:34:56
Mitä elämää edistävää oli mielessä?
No mikä se nyt on aina mielessä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 07.02.2007 klo 20:12:56
No mikä se nyt on aina mielessä.
Aina sitä voit koettaa tyrkyttää, jos se todellakin on "elämää edeltävää". Sittenhän sen huomaa, käykö se
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 08.02.2007 klo 08:50:29
No mikä se nyt on aina mielessä.
Mutta siitähän voi tehdä sarjakuvan ilman, että se ylittää tuota k18 rajaa. Jos onnistuu vielä tekemään hyvän siitä, niin sehän on vain osoitus tekijän taidoista.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: keijoahlqvist 08.02.2007 klo 09:08:49
Mutta siitähän voi tehdä sarjakuvan ilman, että se ylittää tuota k18 rajaa. Jos onnistuu vielä tekemään hyvän siitä, niin sehän on vain osoitus tekijän taidoista.
Ääh. On tullut nähtyä hyvätasoisia juttuja joissa toteutetaan raikkaan estotonta ilmaisua. Niin sanotut "hyvät tavat" tarkoittaa just kiroilemisen (osa parasta suomen kieltä jota kaikki joskus käyttää) ja sukupuolielimien (jokaisella on ja jokainen jotenkin käyttää) sensuroimista. On vain keinotekoista ja typerää että naiminen esitetään junan puikahtamisena tunneliin kun muuten puukko saa puikahtaa vatsaan ja veri silmille ongelmitta.

Ehkä pahinta "sallittua" kamaa on ihmisen nöyryyttämisen esittäminen hyväksyttävänä (kostotilanteet)-
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 08.02.2007 klo 09:17:20
On vain keinotekoista ja typerää että naiminen esitetään junan puikahtamisena tunneliin kun muuten puukko saa puikahtaa vatsaan ja veri silmille ongelmitta.

Ehkä pahinta "sallittua" kamaa on ihmisen nöyryyttämisen esittäminen hyväksyttävänä (kostotilanteet)-
Kyllä. Olkoon siis ohjenuorana vaikkapa tämä Kvaakin netiketistä otettu lainaus:
Älä kirjoita rasistisia, seksistisiä tai muuten loukkaavia viestejä. Kunnioita toisten mielipiteitä ja elämänarvoja. Jos kuitenkin haluat tuoda esille arkaluontoista materiaalia, älä laita sitä näkyville viestiin, vaan tarjoa siihen linkki ja kerro, mitä lukija voi odottaa näkevänsä, jos päättää seurata linkkiä. Muista myös, että Kvaak on tarkoitettu kaikenikäisille.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 08.02.2007 klo 22:49:06
Mites muuten, voiko kilpailutyön laittaa esille jonnekkin muualle tai julkasta sen jälkeen kun on eka laittanu sen tonne kilpailuun?

Tai siis ihan sitä vaan, että voinko samalla kun laitan osallistumissarjiksen kisaan laittaa sen myös omaan blogiin näytille?

käsi ylös kuka ei saa musta selvää (taaskaan)? ;)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 08.02.2007 klo 22:50:23
Tai siis ihan sitä vaan, että voinko samalla kun laitan osallistumissarjiksen kisaan laittaa sen myös omaan blogiin näytille?
Voit. Eikä sinun ole pakko pistää osallistumissarjaa tänne viestin liitteeksi, vaan linkki blogisivuun, jossa sarja on, riittää.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: JanneT 09.02.2007 klo 09:38:40
Voit. Eikä sinun ole pakko pistää osallistumissarjaa tänne viestin liitteeksi, vaan linkki blogisivuun, jossa sarja on, riittää.

Hmm.. jatkotehtävien hyvin salatusta sisällöstä en toki tiedä, mutta mikäli linkitys sarjakuvaan on mahdollista onko välttämättä järkevää strippisarjakuvalla osallistujien valikoida alkukarsintaan strippejä, joilla kilpailuun osallistuu.. vai voisivatko he osallistua strippisarjakuvallaan, ei sieltä poimituilla yksittäisillä stripeillä.. mitäs mieltä olette..? 
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 09.02.2007 klo 11:46:43
vai voisivatko he osallistua strippisarjakuvallaan, ei sieltä poimituilla yksittäisillä stripeillä.. mitäs mieltä olette..? 
Mielestäni se vaikuttaisi hieman ylimieliseltä laiskottelulta, jos esim sinä antaisit kisaan vain Oswaldin kotisivunosoitteen. Sama kuin vanhanen laittaisi vaalimainokseen vain "Olen pääministeri Matti Vanhanen. Äänestä minua." Fanit voivat äänestää, muttei uusia ääniä se karkoittaa.

Ts. joku pieni valkattu (tai peräti uusi) kokonaisuus olisi mielekkäämpi vaihtoehto. Tästä esimerkkinä vaikkapa Karvisen puussa istumiset tai maalla olot.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: JanneT 09.02.2007 klo 13:07:11
Mielestäni se vaikuttaisi hieman ylimieliseltä laiskottelulta, jos esim sinä antaisit kisaan vain Oswaldin kotisivunosoitteen.

Joo eipä tuolla minulle kauheasti ole väliä. Ei kyse ole laiskottelusta eikä ylimielisyydestä, sillä ei se nyt kovin suuri juttu ole linkittää/lähettää tänne muutamia valikoituja strippejä. Silloin vain stripin painoarvo muuttuu: Arvostellaanko yksittäisiä strippejä (vitsejä) vai arvostellaanko sarjakuvaa kokonaisuudessaan.

Toinen pointti on se, että Kvaakin tila on kovin pieni ja ainakin tekstien kanssa menee stripeissä tihrustamiseksi... Mutta ei tehdä tästä ongelmaa - pitänee sitten linkittää ainakin ne, jotka lähettää.

Sama kuin vanhanen laittaisi vaalimainokseen vain "Olen pääministeri Matti Vanhanen. Äänestä minua."

Musta toi on aika hyvä slogani kyllä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 09.02.2007 klo 13:43:38
Ei siis mitenkään henkilökohtaisesti, lähtökohtana vain kuitenkin onm että osallistutaan ensisijaisesti uudella työllä, kuten jatkosäännöistä selvästi huomaa. Täten valmiin tarjoaminen sellaisenaan ei anna kovin sympaattista mielikuvaa, vaikka tekijä olisikin ollut aivan vilpittömästi pelissä mukana. (Olen kyllä luultavasti hieman yleisestä mielipiteestä poikkeava, en pidä juuri mistään yleisesti suositusta. Minkäs sille mahtaa kun on vasenkätinen sivari.)

Mielestäni strippisarjakuvissa on parasta juuri se, jos osaa tehdä useamman stripin yhtenäisen sarjan, eikä vain irtovitsejä. Toisaalta taas saman sarjan toisto useaan kertaan menee sekin liian yksitoikkoiseksi, kuten juuri Karvisen joka vuotiset joulut ja maaseudut.

Mitä taas teknologiaan tulee, ei liene suuri ongelma tehdä vaikka perus html:lä väliaikaisen sivun mihin latoo stripit allekkain. Tilat ja palvelinhan sinulta jo löytyy.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: JanneT 09.02.2007 klo 13:59:32
Ei siis mitenkään henkilökohtaisesti, lähtökohtana vain kuitenkin onm että osallistutaan ensisijaisesti uudella työllä, kuten jatkosäännöistä selvästi huomaa. Täten valmiin tarjoaminen sellaisenaan ei anna kovin sympaattista mielikuvaa, vaikka tekijä olisikin ollut aivan vilpittömästi pelissä mukana.

Tahdon ehdottomasti antaa sympaattisen mielikuvan, joten osallistun uudella materiaalilla.

Mitä taas teknologiaan tulee, ei liene suuri ongelma tehdä vaikka perus html:lä väliaikaisen sivun mihin latoo stripit allekkain. Tilat ja palvelinhan sinulta jo löytyy.

Ei ole ongelma, ei. Ja noin teenkin. Mutta laitan ne myös Oswaldin kotisivuille, kun kerran muutkin saavat pistää niitä blogeilleen. Terveisiä Marille!  :-*
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 09.02.2007 klo 23:56:55
Terveisiä Marille!  :-*

Uu, right back at ya  :-*


Laittakaa ny joku (= Holle, ainakin yleensä) eka sarjis kisaan, mä en halua olla eka! Vai jemmaako kaikki että laittavat vasta deadlinen lähestyessä...?

Tais olla niin, että yks tekijä saa laittaa vaan yhden sarjiksen kisaan, vai...? Ehkä munkin pitäis jemmata sitten omaa juttuani... Höhs
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Rovio 10.02.2007 klo 12:29:09
Oispa jotain laitettavaa..
Aikaa olisi vaikka miten, mutta nyt ei tietenkään mitään ideoita. Life sucks!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 10.02.2007 klo 14:50:06
Heikentääkö värittömyys sarjakuvan laatua?
Ei vain riitä taidot/aika siihen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 10.02.2007 klo 15:15:30
Heikentääkö värittömyys sarjakuvan laatua?
Ei vain riitä taidot/aika siihen.
Miksi heikentäisi? Suuri osa nettisarjiksista ja lähes kaikki lehtistripit ja mangakirjat on mustavalkoisia.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 10.02.2007 klo 15:41:14
Miksi heikentäisi? Suuri osa nettisarjiksista ja lähes kaikki lehtistripit ja mangakirjat on mustavalkoisia.
Ei tietenkään olen itsekkin mustavalko sarjakuvien kannalla.
Kunhan kysyin.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 10.02.2007 klo 19:31:52
Tais olla niin, että yks tekijä saa laittaa vaan yhden sarjiksen kisaan, vai...? Ehkä munkin pitäis jemmata sitten omaa juttuani... Höhs
Voi laittaa enempikin
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 16:11:14
Nyt siis nopeimmat (Holle ja kumpp.) laittamaan valmiisiin töihin omiaan, että saadaan tämäkin käyntiin. Tai Mari?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: tertsi 12.02.2007 klo 16:32:05
Ei tässä arvaa kiirehtiä ja panna esille jotain omastakin mielestä paskaa, vaan tarkoituksena on varmaankin tehdä mahdollisimman hyvä työ, joka pärjää kilpailussa. Siihen menee aikaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 12.02.2007 klo 16:54:42
Ei tässä arvaa kiirehtiä ja panna esille jotain omastakin mielestä paskaa, vaan tarkoituksena on varmaankin tehdä mahdollisimman hyvä työ, joka pärjää kilpailussa. Siihen menee aikaa.

Ai no en mä sitten tiiä viitinkö laittaa heti nyt jotain... Paitsi nyt mä oon jo paljastanu että oon tehny nopeeta paskaa  ::)

Voi voi... Joo, voisin laittaakkin jos kerta saa laittaa sitten vielä toisenkin työn jos sellainen sattuu muodostumaan... Täytyy vaan ruveta skannaamaan... Mä oon kauheen laiska skannailemaan  :P
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 16:58:42
Ei tässä arvaa kiirehtiä ja panna esille jotain omastakin mielestä paskaa, vaan tarkoituksena on varmaankin tehdä mahdollisimman hyvä työ, joka pärjää kilpailussa. Siihen menee aikaa.
Joo niin tietenkin. Tästä syystähän aikaakin on vaikka millä mitalla (heh, maaliskuun loppuun)

Kelailin vaan, kun tuolla aiemmin puhuivat, että aloittakaa joku, että viitsii itsekin laittaa näytille. Niille sanoin, että laittakaa vuan
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 12.02.2007 klo 17:07:01
Viikko vasta mennyt ja kuusi jäljellä. Itse olen ehtinyt vasta 1½ strippiä luonnostelemaan, enkä ole edes täysin varma teenkö sitä lopulta strippimuodossa.

Voinen sitten lisäillä valmistumistahdissa, kunhan saan varmistettua että, juttu toimii. Nimikin varmaan pitäsi keksiä, työ nimi "iso ja pieni" ei ole kovin kekseliäs.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 17:10:11
Voinen sitten lisäillä valmistumistahdissa, kunhan saan varmistettua että, juttu toimii. Nimikin varmaan pitäsi keksiä, työ nimi "iso ja pieni" ei ole kovin kekseliäs.
Ezulilla tuli kaunis 123 viesteissä täyteen, muistan itsekin, kun tuo maagiseksi sanottu luku paukahti rikki.

Asiaan: nimi on siitä syystä välttämätön, että äänestyksessä nuo on helpompi nimetä. Tosin jos monta juttua yhdeltä tulee, voisi äänestyksen tehdä nimen perusteella ja aloitusviestiin laittaa nimen alle teokset, joihin linkin.

Ideaa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: tertsi 12.02.2007 klo 18:39:11
Ai no en mä sitten tiiä viitinkö laittaa heti nyt jotain... Paitsi nyt mä oon jo paljastanu että oon tehny nopeeta paskaa  ::)
Puhuinkin ihan vaan omasta puolestani.  :)
Tod.näk. mä teen sarjikseni hitaasti, mutta kuiteskin ihan paskan. Semmoisen, jossa on muilta varastettuja ideoita ja ihan liikaa tekstiä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 18:58:39
Tod.näk. mä teen sarjikseni hitaasti, mutta kuiteskin ihan paskan. Semmoisen, jossa on muilta varastettuja ideoita ja ihan liikaa tekstiä.
Suomalaista sarjakuvaa parhaimmillaan...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 12.02.2007 klo 18:59:20
Puhuinkin ihan vaan omasta puolestani.  :)
Tod.näk. mä teen sarjikseni hitaasti, mutta kuiteskin ihan paskan. Semmoisen, jossa on muilta varastettuja ideoita ja ihan liikaa tekstiä.

suomalaiset on aivan loistavia mainostamaan itseään! :D
Nyt joku pamauttaa tänne, että "mä ainakin teen niin laadukasta että oksat pois!"

Musta tää on muuten ihan huippua, kun voi näin puhua tuotosten edistymisestä! Hyvä hyvä! Lisää keskustelua mun mielestä kehiin!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 19:02:16
suomalaiset on aivan loistavia mainostamaan itseään! :D
Nyt joku pamauttaa tänne, että "mä ainakin teen niin laadukasta että oksat pois!"
Muuten kyllä, mutta olen meleko jäävi osallistumaan.

Muuten tulisi aivan huippukamaa, jotta ihme, ettei Iltis tule perään heti

 8]
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 12.02.2007 klo 19:41:54
Eka sivu valmis.
Kauheeta shaissee, mutta teempä kuitenkin. Ihan vaan kiusatakseni.
Eikun se on sellanen mestariteos kuin 14 vuotiaalta voi odottaa eli, törkeen huonoa huumoria ja vielä todella huonosti piiretty.

Kiitän.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.02.2007 klo 19:55:16
Eka sivu valmis.
Kauheeta shaissee, mutta teempä kuitenkin. Ihan vaan kiusatakseni.
Eikun se on sellanen mestariteos kuin 14 vuotiaalta voi odottaa eli, törkeen huonoa huumoria ja vielä todella huonosti piiretty.
Tässä jatkuu suomalaisten sarjakuvantekijöiden kova itsevarmuus.

Vaatimattomuudesta ei ainakaan suom. tekijöitä voi syyttää
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 12.02.2007 klo 20:03:06
Tässä jatkuu suomalaisten sarjakuvantekijöiden kova itsevarmuus.

Vaatimattomuudesta ei ainakaan suom. tekijöitä voi syyttää
Pitää olla muuten ei suomessa pärjää.
Ainakaan nakkiputkalla käydessä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 12.02.2007 klo 21:08:54
Pitää olla muuten ei suomessa pärjää.
Ainakaan nakkiputkalla käydessä.

Se on totta :D jos suomessa rupee kehumaan itseään niin muut tulee ja hakkaa (tai ei ainakaan katso asiaa suopeasti...)

Itekki syylistynyt siihen (siis en hakkamiseen vaan toisen arvosteluun, että miten tuo nyt tolleen kehuskelee)  :P
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 15:01:15
Suomi tosiaan on aika vaatimaton maa ja sen asukkaat vaatimattomia ja ujoja. Sama pätee todennäköisesti (ja näköjään) sarjakuvantekijöihin. 1800- luvulla suomalaisia sanottiin hieman yksinkertaiseksi, mutta itsepäiseksi ja päättäväiseksi, eli peräänantamattomaksi kansaksi.

Todistakaa se, sarjakuvantekijät, ehdotuksissanne!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 13.02.2007 klo 16:44:22
Olisiko kovin viisasta julkaista ensimänen sivu jo vai laittaakko kaikki kerrallaan, mielipiteitä?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 16:46:19
Olisiko kovin viisasta julkaista ensimänen sivu jo vai laittaakko kaikki kerrallaan, mielipiteitä?
Laita jo tulemaan, rohkaistuisi muutkin sitten... Tai miten haluat

Luettava voisi jäädä tuoreeseen muistiin ja porukka odottelemaan uutta, jatkoa, vesi kielellä
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 13.02.2007 klo 16:56:40
Ja sitten voi tehdä 'siat', eli jättää kesken ja voittaa. =D
(Ei muistella pahalla.)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 13.02.2007 klo 16:56:47
Laita jo tulemaan, rohkaistuisi muutkin sitten... Tai miten haluat

Luettava voisi jäädä tuoreeseen muistiin ja porukka odottelemaan uutta, jatkoa, vesi kielellä
Kukaan kyllä tätä jää odottamaan.
Mutta minnes hostisin.
Yritin säätää sitä pieneksi että ei ihan kaikki sutut näy, niin imageshackhan lämäsee sen melkein ruudun kokoiseksi.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 13.02.2007 klo 16:58:29
Kukaan kyllä tätä jää odottamaan.
Mutta minnes hostisin.
Voit pistää myös viestin liitteeksi. Kokoraja 150 kiloa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: yoshimi 13.02.2007 klo 17:00:20
Njoo...
Tuohon pitäisi varmaan osallistua ihan vaan osallistumisen riemusta. On tullut osallistua jo kaikkiin kolmeen kilpailuun, jotka oli nyt lähiaikoina. Tästähän tulee tapa.
Olen, bytheway, samaa mieltä siitä, että saisi alkukarsinnoissa äänestää useampaa kuin yhtä.

Ja tarkistuksen tarkistus: rajoitettua sivumäärää ei ollut eli saan laittaa vaikka 16 sivua?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 13.02.2007 klo 17:06:01
Ja tarkistuksen tarkistus: rajoitettua sivumäärää ei ollut eli saan laittaa vaikka 16 sivua?
Näin on.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 17:08:43
Olen, bytheway, samaa mieltä siitä, että saisi alkukarsinnoissa äänestää useampaa kuin yhtä.
Näin teemme, olisiko vaikka 4 hyvä määrä?

Muutoksena: Jos teoksen nimen keksiminen tuntuu hankalalta, nimeä ei varsinaisesti tarvitsekaan keksiä. Äänestys suoritetaan osallistujan nimellä, aloitusviestissä tekijän teokset.

Vielä kerkeää!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 13.02.2007 klo 17:17:08
Noninh en kerennyt ekaksi.
Tollaisen jälkeen en kehtaisi julkaista, mutta onneksi aina voi koneen sulkea.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 17:23:59
Noninh en kerennyt ekaksi.
Tollaisen jälkeen en kehtaisi julkaista, mutta onneksi aina voi koneen sulkea.
Kommentit sitten tähän ketjuun.

Poistin jotain toisesta, pidetään asiallisuus ja kunnioitetaan kanssakilpailijoita. Rakentavaa palautetta saa ja pitääkin antaa
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 13.02.2007 klo 17:25:35
Kommentit sitten tähän ketjuun.

Poistin jotain toisesta, pidetään asiallisuus ja kunnioitetaan kanssakilpailijoita. Rakentavaa palautetta saa ja pitääkin antaa
Anteeksi siihen oli tulossa linkki.
Ja häpeän omaani. :-[
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 17:26:54
Anteeksi siihen oli tulossa linkki.
Ja häpeän omaani. :-[
No sitten. Varasit toisen paikan  ;)

Ei häpeillä, hyvähän tuo oli. Jatkoa toivottavasti seuraa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 13.02.2007 klo 17:39:36
No sitten. Varasit toisen paikan  ;)

Ei häpeillä, hyvähän tuo oli. Jatkoa toivottavasti seuraa?
On mulla jotain suunitteilla.
Ensimmäiseksi en voinut tulla. Kolmanneksi en tule. Olen siis toinen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 13.02.2007 klo 17:52:48
On mulla jotain suunitteilla.
Ensimmäiseksi en voinut tulla. Kolmanneksi en tule. Olen siis toinen.
"Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule!"

Suomen motto 1800- luvulla autonomian peruina
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 13.02.2007 klo 18:03:34
On mulla jotain suunitteilla.
Jatkosta sen verran, että jos tulee samaan sarjakuvaan lisää sivuja, niin päivitä tuota nykyistä viestiä (eli lisäät sinne linkin) sen sijaan, että joka sivulle teet oman viestin.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 15.02.2007 klo 18:15:17
noniin, mä tein sininthecityt ja päätin jo julkasta ekan sivun :) teen vielä toisenkin sivun.
mä en tiiä mitä mä voisin tehä noille teksteille ku ne menee ihan epäselviks skannatessa. no ehkä siitä saa kuitenkin selvän, enkä tosin tiedä kuinka suuri vahinko olisi jos ei saisikaan :D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 15.02.2007 klo 18:23:18
Toinen sivu siellä.
Liisus voi kumpa osaisin tuon tyylin omasta tulee tuollainen kankea.
Saanko kysyä miten tussaat, jos tussaat?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 15.02.2007 klo 18:57:23
Toinen sivu siellä.
Liisus voi kumpa osaisin tuon tyylin omasta tulee tuollainen kankea.
Saanko kysyä miten tussaat, jos tussaat?


joo mun tyylistä tulee kyllä välillä vähän turhankin villi. mä vetelen pensselillä tussi-vesi sekotusta noihin varjoihin ja suhin sit erinäisillä mustilla tusseilla päälle. ja lopputulos onki sit aina melko ylläri.
sulla näyttää harkitulta ja viimeistellyltä, jatka noin! :D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 17.02.2007 klo 22:13:21
Minä pidin JJ:n sarjakuvasta. Puhutteleva ja kuitenkin omalla tavallaan ehkä tahattomankin koominen. Mutta kuitenkin niin mukaansatempaava.

Siinä kovaa arviointia, voisi luulla oikeaksi asiantuntijaksi minua
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 20.02.2007 klo 10:51:56
Korjaa nyt hyvä ihminen se linkki kunnolla, ettei Keijo eksy lopullisesti keskuudestamme.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 21.02.2007 klo 15:10:59
3 sivu paikoillaan.
Miten muuten kuvasarja voi huonontua sivu sivulta.
4 sivu tehtiin aika nopeasi joten jälki kärsi.
Tai ei tossa muutenkaan mitää  huononemista ole kato se on jo valmiiksi huono
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 24.02.2007 klo 21:17:17
Minäkin pistin oman osallistumistyön, kun satuin tänään tekemään jenkkilehdelle. Jos tuntuu (edes yhdestä), että oon jäävi osallistumaan, niin lähettäkää vaikka privaviestiä tai sanokaa se tässä, niin siirrän ton mun sarjani muualle.

Edit: tulipa mieleen, että minähän nään noi ylläpidon alueella tehtävän suunnitelmat, joten kai minä sitten olen jäävi. Eli siirsinkin sarjani toiseen ketjuun.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 25.02.2007 klo 00:58:07
Mitens, onkos ihan ookoo jos postaan sarjikseni tuohon kilpailuun vaikka en ole koskaan muuten foorumilla osallistunut muuten kuin lukemalla juttuja? Onko tämä nimenomaan tällanen kvaakin sisäinen kilpailutsydeemi?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Curtvile 25.02.2007 klo 01:04:51
Mitens, onkos ihan ookoo jos postaan sarjikseni tuohon kilpailuun vaikka en ole koskaan muuten foorumilla osallistunut muuten kuin lukemalla juttuja? Onko tämä nimenomaan tällanen kvaakin sisäinen kilpailutsydeemi?

Ainoa edellytys osallistumiseen on aloitusviestin mukaan se että teet/osallistut tekemiseen kilpailuun sarjakuvamuodossa.

Ainoastaan siinä mielessä Kvaakin sisäinen kilpailu että voidakseen lähettää viestin täytyy olla rekisteröitynyt foorumille.
Onnea kilpailuun.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 25.02.2007 klo 14:22:29
Tavanomaisissa Kvaak-haasteissa parhaita puolia ovat mielestäni se että joku muu keksii aiheen ja näkee muiden näkemykset samasta aiheesta. Tässä ei nyt toteudu kumpikaan, mutta eipä tuo haittaa,sillä ainakin on kiinnostavaa nähdä millaisilla töillä tähän alkukarsintaan osallistutaan ja miten homma siitä etenee. Ja saatanpa osallistua itsekin, sillä eilen elokuvissa istuessani päähäni pälkähti sopivan hölmö idea. Hiukan muuten häiritsi kun ei päässyt heti kirjaamaan sitä ylös.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 25.02.2007 klo 14:33:46
Ainoa edellytys osallistumiseen on aloitusviestin mukaan se että teet/osallistut tekemiseen kilpailuun sarjakuvamuodossa.

Ookoo, kiitos vastauksesta!

Hatunnostatukset Marille hyvästä tunnelmanluonnista ja lyyrisestä kerronnasta! Blogisi on muuten tosi mainio.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 26.02.2007 klo 21:00:25
Kommentoinpa näitä jo nyt, kaiketi se on sallittua?!?

Jukka Koivusaari:
Viimeinen kuva on tyylikäs, mutta jotenkin jää mystiseksi.

Sininthecity: Ei ehkä mun mieluista piirrostyyliä, mutta ei ainakaan voi syyttää mielikuvituksen puutteesta. Joku tuossa iskee vaikka onkin tosi outo.

Liisus: Sama juttu, ei oikein itse tyyli ole mun juttu, mutta taaskin idea on hauska.

-JJ-: Taitavaa taiteilua, vähän ehkä suttuinen ulkoasu, mutta kuitenkin tarinan tavallisuudesta huolimatta vakuuttavaa jälkeä.

Mari: Samaten hieman suttuinen jälki. Tuommoista tajunnanvirtaa, edelleenkään ei mun suosikkityyliä.

qventti:
Tälle repesin kyllä. Selkeää jälkeä joka mun mittakaavassa on plussaa ja vielä niin omaan nilkkaan osuva tarina takavuosilta, että piti oikein omalle koneelle tallentaa ja lähettää iskälle. Huippua!

Ezuli: Samaten potkii päähän kun metrinen halako! yksinkertasta ja hassua. loistava mörri tuo päähahmo!

Sori jos on kriittistä ja suorasanaista. Olen Pohjanmaalta, siinä syy. Se ettei mua iske ei tarkoita että ne on huonoja, minulla on vain niin kapea näkemys minua miellyttävästä piirrostyylistä. Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.  8]
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 26.02.2007 klo 21:48:59
Saa kommentoida, sitä varten tämä on!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 27.02.2007 klo 11:43:33
Ezuli: Samaten potkii päähän kun metrinen halako! yksinkertasta ja hassua. loistava mörri tuo päähahmo!
Tuohan tarkoittaa, että joudun tekemään sarjan 'loppuun'.

Onkos tuota sinun sarjista saatavilla enempää? Noin omituiselle on aina menekkiä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 27.02.2007 klo 13:48:10
Onkos tuota sinun sarjista saatavilla enempää? Noin omituiselle on aina menekkiä.

Niin joudut tekemään.

Omaa on luonnoksina noin 17 sivullista, mutta ei valmista ole vielä. Tuostakin ajattelin kaks ekaa sivua piirtää uusiks, ku n en oo tyytyväinen jälkeen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 02.03.2007 klo 23:13:31
Onko nyt niin siis että töitä ei saa enään lähettää?
Ja millon tulee jatkoa?
Eikun onko tässä vielä kuukausi aikaa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 02.03.2007 klo 23:32:34
Eikun onko tässä vielä kuukausi aikaa?
Kyllä. Vielä kuukausi aikaa. Deadline on siis 31.3. Juuri Tampereen sarjakuvafestivaalin aikaan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Sika 08.03.2007 klo 15:23:08
Jossain välissä pitää arvostella kaikkien työt, mutta tähän väliin täytyy kehua Jukan päiväkirjasarjakuva sivuja. Luonnosmaista mutta todella elävää. Paremman näköistä kun Ville Rannalla.
HYVÄ!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Varnsen 10.03.2007 klo 13:27:58
Kyllä tuo Miika Ruohon sarjakuva näyttää ainakin ensimmäisen sivun perusteella olevan tosi hienoa jälkeä. Oma tuherrukseni, jonka laitan tänne esille jos saan hankittua kuun loppuun mennessä uuden skannerin, alkaa muuten samantyylisellä isolla ruudulla jossa pöllö tuijottaa lukijaa kohti.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 12.03.2007 klo 20:15:38
Siirrän keskustelun itsekkäästi taas muihin sfääreihin. Lasketaanko osittain keskeneräisiä töitä? Minulla on 20-sivuinen sarjis valmistumassa, mutten tiedä, ehdinkö tussata sitä. Anteeksi keskeytys.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.03.2007 klo 20:16:31
Siirrän keskustelun itsekkäästi taas muihin sfääreihin. Lasketaanko osittain keskeneräisiä töitä? Minulla on 20-sivuinen sarjis valmistumassa, mutten tiedä, ehdinkö tussata sitä. Anteeksi keskeytys.
Kelpaa, kannattaa aina miettiä, mikä yleisöön puree, hehän tässä päättävät.

Mutta päätä itse
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 12.03.2007 klo 20:31:41
Joo, alkukarsinnoissa riittää keskeneräiseksikin jäävä tarina, kunhan on näyttää niitä täysin valmiitakin sivuja, jotta saa vähän makua. Välierissä pitää sitten tehdä valmista, mutta ei siihenkään mitään sivurajoituksia varmaan oteta.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 12.03.2007 klo 20:57:15
Sanottaisiinko, että vaikka en tussaa, se ei tee tarinoitani ainakaan rumemmiksi. Luonnoksista saa yhtä hyvin selvää. Tussaan kuitenkin, jos vain ehdin.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 18.03.2007 klo 13:06:11
Lisäsinpäs loputkin, nyt on siis täydet viisi.

Kumarrus Norpatille, toivottavasti et pahastu.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: yoshimi 18.03.2007 klo 15:30:26
No niin. Sielläpä on nettisfäärissä tämänkin persoonan sarjakuva. :)
En ole aikaisemmin juurikaan koneella värittänyt sarjakuviani, koska se on ihan älyttömän vaikeaa. Tämä on kuitenkin photarilla värjätty. Kävi niin monta kertaa mielessä, että sitten kun olen rikas ja kuuluisa (voisin toisaalta lisätä sen 'jos' sanan sinne...) hankin itselleni värittäjän. Ihan varmasti.

Että näin. Tekijä odottaa palautetta. Sitä siis saa antaa ihan muutenkin vaan :D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 18.03.2007 klo 20:58:36
No niin. Sielläpä on nettisfäärissä tämänkin persoonan sarjakuva. :)
En ole aikaisemmin juurikaan koneella värittänyt sarjakuviani, koska se on ihan älyttömän vaikeaa. Tämä on kuitenkin photarilla värjätty. Kävi niin monta kertaa mielessä, että sitten kun olen rikas ja kuuluisa (voisin toisaalta lisätä sen 'jos' sanan sinne...) hankin itselleni värittäjän. Ihan varmasti.

Että näin. Tekijä odottaa palautetta. Sitä siis saa antaa ihan muutenkin vaan :D
Aivan mahtavaa. Näin sitä "mangaa" pitäisi käyttäää.
Pirteätä on kyllä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Holle 18.03.2007 klo 22:26:06
Tässä lyhyita sekavia arvioita sarjoista ennenkuin niitä kertyy urakaksi asti.

Jukka ja Jäniksen varjo:
Paikoitellen huikea jälkeä mutta osa kuvista taas näyttää enemmän luonnoksilta. Samassa sarjassa erityylinen jälki hieman häiritsee . Väritys hieno.
SinintheCity:
Ensimmäinen sivu lupasi hyvää mutta jatkossa kuvitus hieman hajosi, epätasaista jälkeä vaikka joukossa mukavia yksittäisiä ruutuja.  Fonttia voisi vaihtaa ?
Liisus:
Mukavan näköistä jälkeä ja tarina oikein katkaistu...
-JJ-:
Hieman ahdasta kuten tekijä itse tietääkin. Välillä asiallista jälkeä mutta kovin epätasaista tämäkin. Tyyli persoonallinen. Idea turhan mahtipontinen.
Mari:
Taas taitavaa piirrosta. Hienoja yksityiskohtia, "ruudut, vesi ,energiavirrat". Eikähän tällainen kaipaa juonta. Vaarana voi olla imelyys joka vielä hyvin vältetään.
qventti:
Ei mitään erikoista tai tajunnanräjäyttävää mutta harvinaisen tyylikästä ja valmista sarjaa. Vaatimaton väritys toimii hyvin.
ezuli:
Olen periaatteessa vastaan sarjakuvanteosta kertovia sarjoja. Selkeää jälkeä mutta niin pitää ollakin jos on näin simppeleitä hahmoja. Lopun siiliviittaus toimii.
Toomio:
Työn jalki paranee sivu sivulta kuten tekijä lupaa ja joukossa on muutama tosi näyttävä ruutu . Idea vain menee meikäläiseltä yli lipan.
JanneT:
Aivan valmista puhdasta sarjaa , hahmot ovat valmiita ja piirrosjälki nautittavaa. Lyhyiden strippien ideat ovat minusta kuitenkin vielä parempia.
MK:
Runosarjakuva joka toimii. Näyttää hyvältä.
Jukka:
Tyylikkäitä kuvia ,hienoja asentoja . Tunnelmaan pääsee mukaan vaivatta.
Miika Ruoho:
Suosikkini. Tähän olen törmännyt jo Comicspacessa . On hieno . Piirros on tyylikäs ja hallittu. Todella helppo seurata. Luupäät tulee mieleen.
Noita Comicspacen gallerioita on muuten helppo ladata ja lukea. Vinkiksi muillekin.
Vauvakolibri:
Hyvin tehty persoonallinen sarja. Eläin on persoonallisempi kuin päähahmo.
Warda:
Persoonallinen piirrosjälki mutta sarja ei isosti sytyttänyt. Tuntui kuin tämän olisi lukenut aiemminkin. Suuri koko tosiaan hieman häiritsee lukunautintoa.
matkamies:
Pitihän tuo lukea loppuun , sen verran vei mukanaan. Tämäntyylisessä tarinassa hieman häiritsee paikoin kömpelöhkö piirrosjälki mutta sehän paranee piirtäessä. Päähenkilön hahmo hyvä. Itse tarina kovin paatoksellinen.
Yoshimi:
Tämäkin oli jo tuttu Comicspacesta .Taidokkaasti ja tyylipuhtaasti toteuttua jälkeä.
Tekstistä kolme neljäsosaa joutaisi huitsiin mutta se taitaa kuulua olennaisesti tyylilajiin.

: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: yoshimi 20.03.2007 klo 15:49:31
: SinintheCity
Aivan mahtavaa. Näin sitä "mangaa" pitäisi käyttäää.
Pirteätä on kyllä.


Kiitoksia! *kumarrus* Heh, hieman tarkoituksena olikin olla ööhm...positiivinen. Elämä kun osaa olla niin surkeaa muutenkin :D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 20.03.2007 klo 16:13:06
Kiitoksia! *kumarrus* Heh, hieman tarkoituksena olikin olla ööhm...positiivinen. Elämä kun osaa olla niin surkeaa muutenkin :D
Sininthecityn (menikö noin?) kanssa samoilla linjoilla... Mangaa en lue, enkä pysty lukemaan. Ihme, että löytyy ihmisiä, jotka mangaa osaavat käyttää!

Matkamies,
harmittaa puolestasi.. Kun laitoit piirustuksiasi ensi kerran näkyviin (tammikuun haaste, collectors edition...), oli piirroksesi huippuluokkaa ja sitä kehuinkin. Aika paljon on valitettavasti laskenut taso.. Pystyt kyllä parempaan!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: yoshimi 20.03.2007 klo 20:11:00
Sininthecityn (menikö noin?) kanssa samoilla linjoilla... Mangaa en lue, enkä pysty lukemaan. Ihme, että löytyy ihmisiä, jotka mangaa osaavat käyttää!


No onneksi kaikesta ei tarvitse kaikkien pitää. Mitä siitäkin tulisi, kun ei olisi kuin yksi puheenaihe.
Hyvä, jos ihmisistä näyttää siltä, että sarjis toimii. Tosin, ihmettelen vieläkin hieman, mitä tarkoitetaan "mangan käyttämisellä"? :D O_o
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 20.03.2007 klo 20:18:52
Wade, silkkaa laiskuuttani laitoin tuon sarjakuvan esille, kun en saanut aikaiseksi uutta. Tuo tarina on viimevuotinen. Totta, parempaan pystyisin, taso on tuosta noussut.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 21.03.2007 klo 14:54:50
Wade, silkkaa laiskuuttani laitoin tuon sarjakuvan esille, kun en saanut aikaiseksi uutta. Tuo tarina on viimevuotinen. Totta, parempaan pystyisin, taso on tuosta noussut.
Harmi. Pistä jotain uutta, niin olen melko varma läpimenostasi!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 21.03.2007 klo 19:09:19
Ja nyt seuraa tärkeä tiedoitus:

Kaikki kilpailuun työnsä perusteella ilmoittautuneet, ilmoittakaa nimenne yksärillä ja sen nimimerkin, minkä haluatte äänestyksessä käytettävän. Tai jos haluatte oikeaa nimeä käyttää, kertokaat.

Mutta tietoa tekijästä (tai tiimistä) mulle 25. tätä kuuta mennessä.

Edit. Muutos tuohon edelliseen pykälään: sitten, kun työn saa laitettua, ei mitään aikarajaa (paitsi tietenkin kilpailun aika)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Laila 21.03.2007 klo 19:11:46
Juups, siellä on sarjakuva nyt arvioitavananne. Käsikirjoitus sarjakuvaan on siis veljeni ja piirtämisen hoidin minä. Palaute on tervetullutta.  :)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 21.03.2007 klo 19:23:04
Juups, siellä on sarjakuva nyt arvioitavananne. Käsikirjoitus sarjakuvaan on siis veljeni ja piirtämisen hoidin minä. Palaute on tervetullutta.  :)
Loistavaa, että tällaisia ihmisiä on olemassa! Kaksi viestiä, molemmat Kuplaan. Hei, pelkät Kvaakin lukijat: ottakaa mallia tästä esimerkillisestä nuoresta naisesta.

Lisätietoja voisit laittaa yksityisviestinä tekijöiden nimistä ja mitä nimeksi ilmoitetaan.

Itse työn arvioin myöhemmin.

Ihan, että tiedän vähän... Kuinka moni on vielä laittamassa sarjistaan mukaan? Tai suunnitellut laittavansa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 21.03.2007 klo 21:42:44
Wadelle lohdullisia uutisia:

Touhuan tuossa uutta (ja toivottavasti parempaa) tarinaa, jolla todennäköisesti lähipäivinä korvaan aikaisemman tekeleeni.

Kun nyt vain saisi itseään niskasta kiinni ja tussaisin loppuun...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 21.03.2007 klo 21:47:40
Wadelle lohdullisia uutisia:

Touhuan tuossa uutta (ja toivottavasti parempaa) tarinaa, jolla todennäköisesti lähipäivinä korvaan aikaisemman tekeleeni.

Kun nyt vain saisi itseään niskasta kiinni ja tussaisin loppuun...
Loistava juttu. Tämän, ja kaikki kommentointiviestini kirjoitan sarjakuvanlukijana, en kilpailun ylläpitäjänä. Vaikka toisaalta omilla mieltymyksilläni ei pitäisi hirveästi väliä olla, koska tässä voittajista en päätä minä, vaan te, arvoisa Kvaakin kansa.

Mutta loistava juttu, Matkamies. Voin auttaa niskasta ottamisessa, jos et itse saa (minulla on ainakin vaikeuksia taipua omaan niskaani, varsinkaan tiukkaan otteeseen).
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 22.03.2007 klo 15:35:51
No niin. Nyt vanha tekele on poistettu ja uusi uljas tarina alkanut...

: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 22.03.2007 klo 17:10:53
Pidin tuosta Lailan possutarinasta. Tuo vähän uutta näkökulmaa kaikille tuttuun satuun.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 22.03.2007 klo 18:09:26
No niin. Nyt vanha tekele on poistettu ja uusi uljas tarina alkanut...


Loistava homma, että saatiin Matkamieheltä uutta työtä! Loistava tekele! Tyylisi on omanlaisesi, ja pidin siitä silti. Tuot mieleen Ivo Milazzon.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 22.03.2007 klo 21:34:23
Aijaa...
Tarkoitus ei todellakaan ole kopioida mitään filmiä.. Mutta nyt tuosta tuli mieleen, että joskus Ylä-asteella kaveri kertoi tuosta samaisesta elokuvasta. Onhan se voinut alitajuisesti vaikuttaa taustalla, ma luulen.

Itse en ole kyllä koko elokuvaa nähnyt.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: -JJ- 23.03.2007 klo 08:57:45
Joo, minäkin pidän matkamiehen tyylistä.

Tuo porsastarina oli myös erittäin viihdyttävä, hehee.  :P
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 23.03.2007 klo 12:29:53
Noniin. Nyt koko tarina on luettavissa tuolla. Toivottavasti kelpaa.

Ja vielä lisään, että todella pidin myös tuosta Miika Ruohon tarinasta. Hienosti käytetty mustaa ja valkoista!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 25.03.2007 klo 13:38:10
Saan huomenna tarinani nettiin. Kaverini ottaa sen omille sivuilleen. Haluaisin kuitenkin omat sivut sarjiksilleni, sellaiset helpot ja ilmaiset - en ole haka ohjelmoimaan ja rahakin on niukassa... Onko hyviä sivustoja? Voisin saadakin tarinan jo tänään nettiin... Kiitoksia neuvoista.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 25.03.2007 klo 17:54:16
Saan huomenna tarinani nettiin. Kaverini ottaa sen omille sivuilleen. Haluaisin kuitenkin omat sivut sarjiksilleni, sellaiset helpot ja ilmaiset - en ole haka ohjelmoimaan ja rahakin on niukassa... Onko hyviä sivustoja? Voisin saadakin tarinan jo tänään nettiin... Kiitoksia neuvoista.
Kaikki Blogspotit sun muut Msn Groupit on ilmaisia ja helppo tehdä. Tuloksena saa kohtalaiset sivut sekavalla osoitteella.

Jos helppoa osoitetta kaipaa (www.dna.fi/omatsivut/~latta), niin silloin tarvitsee jo Front Page Expressiä tai vastaavaa ja html- kielen taidot, sekä aikaa ja kärsivällisyyttä rajattomasti.

Domainit, eli päätteet (.fi, .com, .net) jo sitten maksaakin, mutta tuollaiseelle ^^ Ftp- ohjelmalla siirrettävälle sivulle saa myös ilmaisen, helpon domainin, .tk.www.tk (http://www.tk)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 26.03.2007 klo 21:41:53
Lätällä on tarinana ja miljöönä ihan mielenkiintoinen sarjis. En tosin voi sille mitään että minua häiritsee hiukka viimeistelemätön jälki. Toivottavasti työsi saa nähdä mahdollisimman pian myös tussattuna.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 26.03.2007 klo 21:48:27
Lättä. Pakko sano yksi juttu. Sinä osaat kertoa sarjakuvaa todella hyvin!
Kaipaisin vain tussia ja lisää tarkuutta, muuten tämä on piiretty todella hyvin.
Toivottavasti susta vielä kuullaan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 26.03.2007 klo 21:54:38
Kiitos, tuon halusinkin kuulla. ;D En saa tussausta enää aikarajaan mennessä, mutta yksi kaverini lupasi auttaa tussauksessa, joten jatkan varmaan tarinaa eteenpäin, kun ehdin. Saatte sitten "nauttia" valmiista sarjakuvasta... :P
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 27.03.2007 klo 16:36:55
Nyt tulee sitä mitä kansa on odottanut: arvosteluja! En ole varma milloin viitsin seuraavan kerran tulla omalla koneella nettiin, joten liitänpä nämä jo tähän. Tarkoistus oli vasta äänestyksen yhteydessä. Jos joku jäi välistä, niin huomauttakaa, tuli niin paljon tekstiä monena eri päivänä.

JK: Viimekisassa jollekin mainitsinkin, että sanoitussarjiksessa lyriikoiden tulee ehdottomasti sopia yhteen kuvien kanssa. Tässä malliesimerkki, vaikka pitkä onkin.

SinintheCity: Alku on hyvä, mutta koubat ja valiumit menevät minulta ohi. Hatara piirros ei minua haittaisi, mutta ylijämäkkää fonttia vasten tulee liikaa kontrastia. Tykkäsin kovasti erikoisista perspektiiveistä.

Liisus: Tyylisi on ainakin tunnistettavan omaperäinen, tämä tosin siisteimpää kuin yleensä. Pysyttäydy vain suttuisessa, pidän siitä. Toiseksi nuorimmalla sisaruksella on aina keljuinta, yleensä aiheesta.

-JJ-: "Hieman siistittynä tämä kelpaisi hyvin jollekin avustusjärjestölle mainokseksi."

Mari: Sinun sarjiksista en alkujaan oikein pitänyt, koska ne ovat hieman turhan runomaisia. Nyttemmin ne alkavat tuntumaan mukavan rauhoittavilta. Piirroksistasi olen aina pitänyt; ne ovat samalla tavalla siistin suttuisia kuin Liisuksella.

Qventti: Väritys on tyylikästä ja sävy sopii tarinaan. Pelasin itsekkin juuri juomarahani, joten melko arkinen tarina. Turhan pitkä kuitenkin.

Toomio: Kuten sanottu, näin omituista lukisin mielelläni enemmänkin. Puusilmänä en kylläkään huomaa alun olevan loppua huonompi. Tarpeeksi hyvää jälkeä koko matkalla.

JanneT: Juuri tämän tyyppistä ajoin takaa. Taattua laatua ja paketti on yhtenäinen. (Tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen. =( )

MK: Söötit kehykset ja tyylikästä yksinkertaisuutta. Viimeinen rivi on varmasti moneen osuva analyysi.

Jukka: Piirroksesta tulee mieleen Delta state. Siis näyttää kuin olisi piirretty pikaisesti valokuvien päälle. Usko tai älä, mutta realistisimmannäköinen sarjis jonka olen nähnyt. Aito, muttei putipuhdasta.

Miika Ruoho: Erittäin kolmiulotteista mustavalkoisuutta. Paksua, muttei tönkköä viivaa ja paljon mustaa. Ruudut poikkeavat toisistaan, jolloin toiminta tulee hyvin esille. Symppispupusta plussaa.

Vauvakolibri: Susi on söötti, mutta heppu on liian omituinen. Liian otus itsekin omistaakseen lemmikin. Pituuttakin on liikaa sisältöön nähden. Kuin sarjis olisi tehty vain hahmon esittelyä varten.

Warda: Tuli jotenkin mieleen OC:t eli teinihempeilyhömpät, jotka ei oikein iske. Piirros tuo asiansa esille turhia tärkeilemättä. Varmasti menekkiä oikeissa piireissä, eli trenditeineillä.

Matkamies: Tyylistäsi tulee mieleen parikytä vuotta vanhat valistussarjikset. Ei huono asia, mutta vaatii oikean kohderyhmänsä. Tässä sarjiksessa varjot ja sommittelut toimivat entistä paremmin, eli kehityt kokoajan.

Yoshimi: Erinomainen väritys! Jos on pakko mainita 'manga', niin sanottakoon että tämä on parempaa mangaa kuin One Piece, jota luin juuri kaksi viikkoa kirjan päivässä.

Laila: Tämän sarjiksen paras puoli on hahmojen olemukset. Asenteet ja mielialat tulevat erinomaisesti ilmi. Pituutta tosin tälläkin on mielestäni liikaa.

Lättä: Paha sanoa vielä paljoakaan, kun en ole yhtään tussattua sarjistasi nähnyt. Jos tussauksesta tulee yhtä hyvä kuin luonnokset ja tarina, niin kuten olen ennenkin sanonut: Kyllä Etsivätoimisto Lätästä Aku Ankan tappajaksi on. En halua lukea luonnoksia sen tarkemmin, koska odotan innolla valmiita sivuja.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 27.03.2007 klo 17:41:11
"Siistin suttuista", on hieno ilmaus.

Olen samaa mieltä Lätästä, uusi, suomalainen sarjakuva. Laita, Lättä minulle sähköpostiliitteessä, niin pistän ne eteenpäin yhdelle tutulle kustantamolle.

Lättä on loistavaa, tussaus uupuu vain tuosta...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 27.03.2007 klo 20:25:13
Öööh... Ääääh... Menin ihan sanattomaksi. Totta kai laitan! En tosin ihan vielä. Sitten kun olen saanut enemmän aikaan...

Ajattelin itse kommentoida muiden töitä vasta äänestyksen yhteydessä. Nyt ei ehdi keskellä koeviikkoa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 27.03.2007 klo 21:33:25
moi
mä otin ton ekan työn pois kun en jaksanut tehdä sitä valmiiksi.
ja sit laitoin uuden jutun. oliks tää näin ihan sallittua?
mäkään en jaksa vielä kommentoida muita, paitsi että hyvältä näyttää.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 27.03.2007 klo 22:34:25
ja sit laitoin uuden jutun. oliks tää näin ihan sallittua?
Keljusti teit, kun pakotit minun muokkaamaan noin pitkää tekstiä pikkulaatikossa. Säännöt kyllä sallivat; vaihtoihan Matkamieskin ja osallistumisaikaa on jäljellä.

Muokkasin siis kommentin, se on nyt kyllä väärässä kohtaa töihin nähden, mutta löydät kyllä. Parannusta on, jos et alkuperäistä ehinyt lukea.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 27.03.2007 klo 23:39:43
Keljusti teit, kun pakotit minun muokkaamaan noin pitkää tekstiä pikkulaatikossa.

nyt en ymmärrä. mutta pahoittelen jos tuli jotain ongelmia.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 28.03.2007 klo 07:39:50
nyt en ymmärrä. mutta pahoittelen jos tuli jotain ongelmia.
Vitsi. Olin vain justiinsa siirtänyt tuon arvostelunivaskan koneeltani tänne, ja jouduin heti sitä korjaamaan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: toramus 28.03.2007 klo 12:29:18
Hitsi, Lättä. Fanitan tuota sun kuvakerrontaa ihan tosissani. Osaat käyttää mielenkiintoisia kuvakulmia tosi luontevan oloisesti, hahmot ja dialogi on hauskoja. Ehtisitpä tussata tuon!

Yoshimin loppulauseet nauratti, sen verran on lasta meikäläisessä näköjään jäljellä.  ;D  Tykkään mangasta, en kuitenkaan usein pidä suomimangasta koska tuntuu että mangan piirtäjäpolvi on sen verran nuorta että tarinankerronta ja työn jälki on vielä pahasti kehitysasteella. Tai virheellisesti luulevat ettei tarvi piirtää tai kertoa hyvin koska hahmot eivät ole realistisia. Tms. En missään nimessä väitä että kaikki suomimanga olisi, olen vaan vissiin saanut yliannostuksen aloittelevasta sellaisesta. Kuitenkin olin sitä sanomassa sinun työsi ei kuulu tähän mainitsemaani suomimangan ryhmään.  :D Hieno ja valmis kokonaisuus.

Muillakin porukoilla upeita töitä, ja 10 pistettä jokaiselle osallistuneelle tahdosta, koska itse olen laiska p*.

Vieläköhän ehtisi itse mukaan. Tämmöinen mahdollisuus olisi kyllä pakko käyttää.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 28.03.2007 klo 14:42:02
Vieläköhän ehtisi itse mukaan. Tämmöinen mahdollisuus olisi kyllä pakko käyttää.
Toki ehdit...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: yoshimi 28.03.2007 klo 15:25:34
Kiitos Ezulille arvioinnista ja toramukselle kivasta kommentista! :D (onkohan liian aikaista tähän?) Hyvä, jos loppukommentit huvittavat, se vain osoittaa jonkun muun olevan samalla henkisellä tasolla, whahaa!

No joo. Olen iloinen saamastani palautteesta, se on ollut positiivista tähän mennessä :) Mainittakoon, että jos jotain kritisoitavaa on, sitä saa antaa. Yritän olla loukkaantumatta. Haha. Se oli vitsi.

Mutta joo, sen verran on pakko sanoa, että Lättä oli minunkin mielestäni aivan tosi  valloittava sarjakuva, mielelläni näkisin lisää. Suorastaan kadehdin sitä tarinan- ja kuvakerronnan laatua, joka iteltä puuttuu. Onko sille tulossa kotisivuja? Sitähän voisi julkaista vaikka vaan jonkin verran netissä. Odotan kyllä, kun näen sen tussattuna jossain :)

Toinen on Rajaseudun lapset (tuliko oikein?). Pidän tussaustyylistä valtavasti ja hahmot on todella ilmeikkäitä :) Ihan tulee Luupäät mieleen. Tussauksen siisteydestä siis.

Sanokoot muut maat mitä tykkää, mutta Suomi on nouseva sarjakuvamaa. Varokaa vaan japanilaiset. Hohoho!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 31.03.2007 klo 21:51:11
Vielä on muutama tunti aikaa ja sitten alkaa äänestys (mahdollisesti kuitenkin vasta huomenna).
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 01.04.2007 klo 12:53:18
Vielä on muutama tunti aikaa ja sitten alkaa äänestys (mahdollisesti kuitenkin vasta huomenna).
Missäs sitä voi äänestää?
Voinko äänestää jos en äänestä itseäni. Vai onko se evätty osanottajilta kokonaan?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 01.04.2007 klo 12:59:40
Missäs sitä voi äänestää?
Voinko äänestää jos en äänestä itseäni. Vai onko se evätty osanottajilta kokonaan?
Kaikilla äänioikeus (tottakai itseäänkin saa äänestää).

Lopulliset säännöt tulee kohta näkyviin, äänestys varmaan Ajankohtaisiin...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: toramus 01.04.2007 klo 18:54:31
Äh, luin tuossa sääntöjä uudelleen ja tajusin että olen nimennyt työni väärin. Varsinainen kilpailutyöthreadi on lukittu ja en pääse vaihtamaan nimeä.. huuu..  :'(

Menetänkö kilpailuoikeuteni? Julkinen ruoskinta? Hylkäys maakuoppaan vuodeksi vedellä ja näkkärillä?

Komeita sarjakuvia on porukalla.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 01.04.2007 klo 22:37:50
Äh, luin tuossa sääntöjä uudelleen ja tajusin että olen nimennyt työni väärin. Varsinainen kilpailutyöthreadi on lukittu ja en pääse vaihtamaan nimeä.. huuu.. :'(

Menetänkö kilpailuoikeuteni? Julkinen ruoskinta? Hylkäys maakuoppaan vuodeksi vedellä ja näkkärillä?
Siis häh? En tajunnut. Tottakai voidaan hetkeksi avata, jos joku huolimattomuusvirhe on ollunna.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: toramus 01.04.2007 klo 23:15:41
Eli, hölmöyksissäni kilpailutyöni on nimeltään vaan kilpailu.jpg (saa nauraa), kun säännöissä nimenomaan pyydettiin että työssä olisi tekijön nimi ja teoksen nimi. Näinollen oikea linkki työhöni olisi http://i149.photobucket.com/albums/s50/crobin_ca/toramus_taysikuu.jpg

Pahoittelen vaivaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 03.04.2007 klo 14:44:37
No niin, kävin äänestämässä, niin kuin on kansalaisen velvoite. Samalla lupasin kommentoida näitä töitä. (Älköön kukaan loukkaantuko! En kommentoi pahalla, ja olen muutenkin huono kommentoimaan.) Niitä on kuitenkin niin paljon, että praattailen tähän vain lyhyesti:

Jukka Koivusaari, piirroksesi ja kerrontasi on hyvän joustavaa. Värit tuovat myös plussaa. Sen sijaan teksti oli joissain kohdissa vähän liian sumeaa ja taustaan sulautuvan väristä.

SinintheCity, tarinasi vaikutti kiinnostavalta. Harmi, että jäi kesken. Olisin mielelläni lukenut loppuun. Näkee kuitenkin, että olet tuottelias piirtäjä, ainakin minuun verrattuna. Plussaa siitä hauskojen hahmojen lisäksi.

-JJ-: Juoni oli hyvä, laittoi miettimään. Ehkä se oli kuitenkin vähän kliseetä joissain kohdin, vaikka saikin nauramaan. Ruudut menevät liikaa päällekkäin minun makuuni.

mari, pidin tehostekeinona käyttämästäsi punaisesta, samoin pohdiskelu oli kiinnostavaa. Jälkesi on mielestäni hyvin suomalaista.

Tom: Värien käyttö oli hienoa ja piirrosjälkesi sujuvaa. Tarinakin oli hauska. Miinusta tulee parista sanasta (%#@), jotka olivat mielestäni vähän turhia, vaikka toisten mielestä ehkä hauskoja ja realismia esiin tuovia.

ezuli: Hauskoja strippejä, ei mitään karviskamaa. ;D Ne oli ehkä tarkoitettu vähän sellaisille, jotka tietävät etukäteen Kiroilevasta siilistä. Ekalla kerralla en ollut vielä kuullut siilistä, enkä tajunnut vitsiä loppuun asti.

Toomio, hahmosi olivat hauskoja ja persoonallisia. Sarjis oli hauska. Joittenkin ruutujen muotoja voisi pohtia vielä, mutteivät ne rajoittaneet lukukokemusta.

JanneT, sanon lyhyesti: hienoja tekeleitä.

MK: Sarjakuvasi henkevä olemus on mieluista luettavaa. Ruutujen välisten palkkien suuri koko kuitenkin häiritsi minua.

Jukka, piirrosjälkesi on hienoa ja samoin kerrontasi. En pidä hirveästi kirosanoista, en voi sille mitään. Tässä ne kuitenkin tuntuivat jokseenkin luontevilta mielestäni.

Miika Ruoho: Myös sinun piirrosjälkesi on mukavaa katseltavaa. Loppu oli vähän arvattava, sen sijaan jäniksen söpöstä hahmosta poikkeava käytös ei. Eli niistä siis miinusta ja plussaa.

Vauvakolibri: Teikäläisen hahmot ovat kyllä hienoja. Jos nyt jotain parannettavaa pitää hakea, niin kuviesi kontrasti (valkoisen ja mustan voimakkaat rajat) on melko suuri.

Warda: Tyylisi muistuttaa paljon suomalaista tyyliä. Tarkoitan suomalaisella tyylillä kaarevia reunoja, pohdiskelevaa sarjakuvaa yms. Kieltämättä hauskoja.

Matkamies, tarina on hauska (vaikka saako tuollaiselle nauraa? Kuolemaa ja kaikkea...) Jälkesi on hienoa, mutta lyijykynä ei oikein erotu paperista. Mikäs minä olen muuten siitä kommentoimaan?...

yoshimi: Perinteistä suomimangaa. Hyvän tarinan sait suht. pieneen tilaan. Värit tuovat myös plussaa. Harmi vain suomalaisten manganmatkiminen ei minua oikein nappaa, vaikka itsekin käytin sarjiksessani Toriyamalta matkimaani erilaista kuvien sommittelua sivulle. Mutta my bad. :'(

Laila: Hauska versio vanhasta tarinasta. Hienoa kädenjälkeä ja hauskoja vitsejä, vaikka osa tuntuikin vähän kliseisiltä.

Lättä: Sinulla on ehdottomasti paras sarjis! (Haha, hauska vitsi... ;D
eikö ollut hauska? :'() Eteenpäin!

Liisus, pidän tyylistäsi. En vain tajua, miksi poistit vanhat tekeleesi. Monilla muillakin on monia töitä täällä.

Psychic: Olet todella nähnyt vaivaa. Kielet ja kaikki... Huhhuh! Ihailen panostasi. Tyyli on myös omaperäinen, uskoisin ihmisten tykkäävän ja kustantajien etsivän sellaisia. Tietokoneella ei kuitenkaan tee mieli jatkuvasti vaihtaa sivuja, joten tuo ei sovi mielestäni nettiin. Painata se.

toramus: Samalla tavalla kuin yoshimilla hienoa työtä suomimangassa. Tarina jäi todella lyhyeksi, jään odottamaan lisää.

Ollihietala: Tarinasi oli todella sympaattinen ja selkeästi piirretty. Jään odottamaan tätäkin lisää. Miten saitkin tuon kaiken tehtyä yhdessä yössä?

KimmoK, kuvakulmasi ovat hienosti keksitty, olet onnistunut niissä melko hyvin. Piirrosjälkesi on vielä vähän kankeaa minun mieleeni, mutta muuten hyvä sarjis.

Michael L.Terefe, kuvasi ovat hienon yksityiskohtaisia. Pakko vain myöntää, etten oikein saanut selvää siitä, mitä tapahtuu sivulla 2. Niiltä osin kuin sain, kerrontakin on sulavaa.

maziwapp: Erityisesti eka strippi oli hauska. Hassua, sillä siinä oli ärräpäävitsi, enkä normaalisti liiemmin välitä semmoisista. Jälki oli selkeää, mutta muut vitsit jäivät pimentoon, vaikuttivat melko insidevitseiltä (jolla tarkoitan supersankarisarjisten suurkuluttajien välisiä vitsejä).

Tässä tämä. Nyt tarvitsen lomaa. Kädet kramppaavat kirjoittamisesta.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Avalkis 03.04.2007 klo 17:51:31
Psychic: Olet todella nähnyt vaivaa. Kielet ja kaikki... Huhhuh! Ihailen panostasi. Tyyli on myös omaperäinen, uskoisin ihmisten tykkäävän ja kustantajien etsivän sellaisia. Tietokoneella ei kuitenkaan tee mieli jatkuvasti vaihtaa sivuja, joten tuo ei sovi mielestäni nettiin. Painata se.

Kiitos kommentista. Nimenomaan painettu versio on toki tarkoituksena. Tällaisena tähän kilpailuun.

Ja kuten tuolla sanoin, tämä on vasta esittely ja pintaraapaisu kyseiseen maailmaan. Eli hahmoihinkaan ei tässä vielä päästy järin syventymään (lempihahmoni, "kissapeuralohikäärme" ;), mukaan lukien).

Tarinan alku on melko psykedeelinen ja ei jatkossakaan aivan matalissa sfääreissä liikuta, mutta  tutumpaakin tarinankerrontaa esiintyy ja käsikirjoituksessa on ihan "looginen" juoni. Tosiaan tyylini ei ihan perinteistä lie, niin saa nähdä toimiiko se Kvaakin äänestäjille (kolmea eri tyyliä itseasiassa nuo kilpailutyöni ovat). Palautteesta päätellen siitä joko diggaa tai sitten ei (eli ei useinkaan "jotain siltä väliltä").

Ja jos muuten tekniikka kiinnostaa:
Kevääntuojaa piirrän käsin. Väritän ja teen korjauksia koneella. Kansi on öljyvärimaalaus.
Tuulenkantaja on sekä käsin että koneella piirretty ja muokattu.
Rukoilijasirkka on käsin piirretty ja koneella väritetty/editoitu. Täysvärilliset kuvat koneella.
Kaikki logot ja Kevääntuojan tekstaus- ja väliotsikkofontit ovat omiani.

Yritän itsekin myöhemmin kommentoida työt lävitse.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 03.04.2007 klo 19:42:04
ezuli: Hauskoja strippejä, ei mitään karviskamaa. ;D Ne oli ehkä tarkoitettu vähän sellaisille, jotka tietävät etukäteen Kiroilevasta siilistä. Ekalla kerralla en ollut vielä kuullut siilistä, enkä tajunnut vitsiä loppuun asti.
Se viimeinen on vain irtoviittaus, sarjalla ei ole mitään muuta tekemistä Siilin kanssa. Linkin laitoin reilun pelin hengessä ja pelkäsinkin sen hieman sotkevan. Mutta kiitos että toimi, pelkäsinkin hieman karvissyndroomaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 03.04.2007 klo 19:47:24
Tiedän, tiedän. Se vain, että vitsin tajusi "laajemmin", kun oli lukenut ennalta siilestä. Muutenkin se toki nauratti.

EDIT: Tavallaan valaistuin toisella lukukerralla.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 03.04.2007 klo 19:55:48
Ja kaikki eivät ole vielä käyneet äänestämässä parasta alkukarsinnoista. Äänestykseen tästä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8040.0)


Edit. Linkki lisätty, kiitos Mazzi!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 03.04.2007 klo 20:01:28
Linkkinä!

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8040.0
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 03.04.2007 klo 20:17:04
Kuvani ovat itseasiassa tussattuja. En tiedä, miksi,mutta työt näkyy täällä aina suttuisena. en ole tarpeeksi tietokonenero...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 03.04.2007 klo 20:19:38
Kuvani ovat itseasiassa tussattuja. En tiedä, miksi,mutta työt näkyy täällä aina suttuisena. en ole tarpeeksi tietokonenero...

"Ajatus on tärkein"
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 03.04.2007 klo 20:32:37
Kuvani ovat itseasiassa tussattuja. En tiedä, miksi,mutta työt näkyy täällä aina suttuisena. en ole tarpeeksi tietokonenero...
No niin, nyt olen kyllä nolattu. Anteeksi kömpelyyteni, matkamies. Pahoittelen. :-\ Mutta hei! Joku luki kommenttini! :D

EDIT: Lisäsin lainauksen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 03.04.2007 klo 20:34:47
Ei se mitään, älä ota sitä kovin raskaasti :)

: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 04.04.2007 klo 17:47:12
Jatkuu.

Psychic: Vähän turhan sekavaa ollakseen sarjakuvaa. Hienoa, mutta ei mielestäni tänne sopiva paketti.

Torasmus: Yksisivuinen tarvitsee otsikkopalkin. Sama takaposeeraus peräkkäisissä ruuduissa häiritsee. Isomman tarinan sivuna toimisi.

Hillo: Pidän tämmöisestä omituisuudesta. Ei paha sanottavaa.

KimmoK: Katsoin ensin, että onpas ankea, mutta sitten lukiessa huomasin rinnastusvitsin. Yksi vanhimmista vitsityypeistä, mutta toimii yhä.

*Jatkuu taas

Michael L.Terefe: Kadehdittavan hienoa viivaa, mutta sisällöstä en saa mitään selvää. Afrosamurai ja omena, muttei muuta.

Maziwapp: Loistavaa. Ensimmäisen stripin repliikit ovat turhan johdattelevia, mutta muut toimivat hyvin. Onko 3 ja 4 stripeissä tarkoituksella samat päiden asennot, voi onko kyseessä yhteensattuma?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 06.04.2007 klo 11:26:02
Maziwapp: Loistavaa. Ensimmäisen stripin repliikit ovat turhan johdattelevia, mutta muut toimivat hyvin. Onko 3 ja 4 stripeissä tarkoituksella samat päiden asennot, voi onko kyseessä yhteensattuma?

Wou. En huomannut tuollaista ollenkaan... Pistikö pahastikin silmään? 3 ja 4 strippejähän ei kyllä tehty peräkkäin, mutta kumminkin.

Ääh. Pitäiskö oikein kommentoidakin? Puuh.

Jukka Koivusaari
Loistava pätkä. Hauska ja mietityttävä. Pidin kovasti. Ainoa miinus tulee siitä, että oli ennen julkaistu, sinulta kun olisi ollut kiva saada uutta tavaraa.

Sin in the City
Ei oikein auennut. Piirrosjälki kehittynyt paljon.

-JJ-
Idea on hyvinkin käytetty, mutta toimiva. Piirrokset toimivat, mutta ruutujako tekee hiukan vaikeasti luettavan. Pidin kysymysmerkki-ruudusta.

Mari Ahokoivu
Punainen on tehovärinä paras. Mikään muu tehoväri ei vaan toimi. Tarina oli hiukan, öh, tarinainen. Ajatuksia vaan, ja niinä toimivia. Paljon toimivampia kun mun ajatus tässä tekstissä. Eihän tästä tekstistä saa mitään selvää. Höh.

Tom
Tästä pidin myös. Juoni oli selkeä ja sisälsi alun ja lopun. Itselläni myös peliaddiktio. Voin samaistua...

Esa Oikari
Viimeinen strippi oli todella hyvä. Nauroin ääneen ja kerroin muillekkin (tai siis näytin), jotka ei sitten ymmärtäneet sitä. Oli se sitten hienoa, kun yritti selitellä.

Toomio
Hiukan omituinen... Juoni kulki kyllä hyvin, ja varmasti olisi ollut fiksumpi, jos olisi ollut lopuun asti.

JanneT
Ihan ok kamaa. Itse en pysty pitämään tuollaista tasoa yllä, vaan mulla taso heittelee koko ajan. Viimeinen strippi oli myös hiukan ennalta-arvattava.

MK
Oookei. Piirrustuksellisesti hiukan riistuttu, ja tarinaltaan hiukan liian päiväkirjamainen. Mutta ruudut olivat selkeät!

Jukka
Depressionissa on niin hyvä tunnelma, että huh huh. Muuttotunnelmissa ei ihan niin hyvää, mutta ok kumminkin. Paljon tunteita...

Miika Ruoho
Jätkähän osaa mitä tahansa tyyliä! En mä ala enää yhtään mihinkään, palkkaan sut ja tuun miljonääriks. Varma voittaja alusta asti, sanon minä.

Ja nyt en kommentoi enempää, vaan menen syömään muroja. Jep.

Myöhemmin lisää.

Nyt myöhemmin:

Vauvakolibri
Piirrosjälki oli hyvää, juoni taas olisi sopinut paremmin yksisivuiseen juttuun, nyt vähän pitkitetty.

Warda
Älä koskaan valittele suurta kokoa. Se ei ole huono juttu. Pieni koko on. Enemmän olisi saanut olla, että olis päässyt paremmin sisälle. Nyt tuli vähän sellainen "oliko tuo nyt se sama hahmo kuin äsken, ja kuka tuo on?"- olo.

Matkamies
Tässä taas yksi suosikeistani. Piirosjälki oli hyvää, mutta tussauksessa olisi saatu käyttää hiukan paksumpaa viivaa. Miinusta tekstauksesta, joka oli paikoitellen todella vaikea lukuista. Erittäin hyvä juoni.

Nete
Ensimmäinen "finnmanga", jonka olen koskaan jaksanut lukea loppuun asti. Eli oli hyvä.

Ville ja Laila Arvola
Piirrustustyö hiukan epätasaista. Tarinana hyvä, mutta itse pidin alkuperäisesta hiukan enemmän. Loppu-vitsi ei ollut mikään paras, mutta muut vitsit olivat hyviä. Kaikin puolin onnistunut teos.

Lättä
Pitkä juttu, ja jäi silti kesken... Hyvä! Lyhyet jutut on yleensä liian lyhyitä. Tussattuna tuosta tulee oikein hyvä.

Liisus
Hauska, mutta lyhyt.

Psychic
Paljon on tavaraa, mutta vähän valmista. Mutta odottelen valmiimpaa maailtaa, kunhan se sieltä saapuu.

Torasmus
Yksittäinen sivu olletettavasti keskeltä sarjaa. Näytti ihan hyvältä, mutta mistään muusta on vaikea kommentoida.

Hillo
Juoni oli hyvä, ja piirrustus myös. Ensimmäisessa kuvassa öh, mikä tuo on, öh, peruna? on hiukan kaksiulotteinen. Vähänkö nerokas tuo kaksipäinen pulu.

KimmoK
Todella hyvä juttu. Piirrosjälki hiukan ontuu, mutta tarina oli hauska. Erittäin hauska.

Michael L.Terefe
Piirosjälki todella hyvää, juoni täysin olematon. Ihan ok.

Maziwapp
Ensimmäisessä stripissä on varjostus ja muissa ei, mihin se katosi? Eihän tässä ole mitään omaa! Kaikki hahmot on pöllitty muilta, samaten kuin taustat (esim. 5-strippi) Kirjoitusvirheitä ihan sikana, päähenkilön pää on joka kuvassa eri pituinen ja kaikki jutut olivat sisäpiirin juttuja, jotka vain sä voit ymmärtää. Miinuksena vielä, että näitä oli tosi vähän.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 06.04.2007 klo 17:30:19
musta on niin kiva lukea kommentteja omista jutuista ni kommentoin nyt sit muitakin. vaikkei mulla yleensä mitään rakentavaa sanottavaa ookkaa.

ja Lättä, mä poistin sen ekan kun en jaksanut tehdä sitä valmiiksi, ja ajattelin että keskeneräisellä työllä on vähän köyhää osallistua (siis jos on tehnyt vain yhden sivun)

dodi

Jukka Koivusaari mulla meni hermot kun tota oli jotenkin vaikee lukee ku sivut ei mahtunu ruudulle. mutta piirrosjälki on hienoa ja tarinakin siisti.

Sininthecity tää juttu meni multa ihan ohi. sullahan on kivaa jälkeä ja huolellisesti tehtyä, ois kiva nähä sulta joku juttu joka ei oo ihan noin päätön :)

Pekka musta tää oli vähän liian täyteen ahdettu. tarina kuitenkin söpö ja viiva hienoa.

Mari toi eka ruutu ihan sairaan siisti. osaat tehä tosi rennolla tyylillä hienoja kokonaisuuksia, mä oon ihan fani.


Tom
tää oli kyl ehdoton suosikki. värit hienot ja kaikki. en mä osaa ees kommentoida, tykkään sun tyylistä tosi paljon. noista ihmisistä varsinkin. ja toi tarina jäi mieleen koko loppupäiväks. must se on vaan hyvä et kiroillaan, noinhan noi nuoret puhuu :)

Esa Oikari mukavan pelkistettyä. mua ei vaan jotenkaan naurattanu. paitsi toi vika. hahmot hienoja ja ilmeet. kiva nähä sulta välillä tällasta jälkeä.

Toomio tää tarina oli ihan skeidaa mun mielestä. mutta tosi hienoja ruutuja jotkut! esim kun ne työntää sitä kuutiota. harkitun ja viimeistellyn näköstä sulla, en ois uskonu että se noin hyvin onnistuu ku näin niitä luonnoksia. mut mä tykkään enemmän sellasista sarjiksista mitkä on joko jollain päättömällä tavalla hauskoja tai sit niis ois joku tarina, tää ei täytä mun kriteerejä :)

Janne T sulla on ihan pro jälkeä, jututkin on hauskoja. toi keltanen hahmo on ihan söpö.

MK hieno kokonaisuus. tyyli tukee tarinaa, toi on hyvä tyylikeino pitää kaikki noin pelkistettynä. noi ruudut on sairaan makeet.

Jukka näissä oli hienot värit ja tunnelma, näitä fiilistelin kans kauan. varsinkin toi depression, tosi hieno.

Miika Ruoho toi pupu on maailman siistein! sulla on tosi hienoa jälkeä muutenkin, oisin halunnu lukea lisää ton näköstä. Puut, sienet kaikki tosi hienoja.


vauvakolibri
hienoa jälkeä, juttua en tajunnut enkä hahmoa. ja vähän pitkältä tuntui. mut hyvin sä piirrät.

Warda näissä on ihan mukavan rento tyyli. niinku mazi sano, noi hahmot menee sekasin, mut en tiiä onks sillä niin väliä. se oli hauska mis ne oli opiskellu koko yön, muut ei oikein jaksanu naurattaa.

matkamies toi tekstaus on ihan hirveetä, muuten tosi siistiä jälkeä. mä tykkään kyllä sellasesta vähän paksummasta tussinjäljestä. hienoja kuvakulmia ja juttu on tosi toimiva ja hyvä. vikassa ruudussa tosi hieno jännitys.

yoshimi tää juttu oli musta vähän pitkitetty, eikä mua kyl noi vitsit naurattanu vaikka osa olikin ihan oivaltavia. ja kun ei oo yhtään tuttu tyyli ni sanon vaan että hyvin piirretty.

Ville ja Laila tää ois tarinan puolesta saanu olla vähän lyhyempi. mä tykkäsin kyllä piirrosjäljestä, mukavan letkeetä mutta silti selkeetä.

Lättä tästä tulee tosi hyvä kun se valmistuu. lättää on kiva ja helppo lukea, jutut naurattaa välillä ihan oikeesti. ja noi hahmotkin on kivoja.

psychic tää on mulle kans niin vieras tyyli etten voi sanoa muuta kun että hienon näköstä. silti jättää vähän kylmäksi ja jutut menee ohi.

Hillo ihana juttu. toi peruna (?) on symppis. ja lintu hieno.

Kimmo K tääki nauratti kyllä. juttu on hyvä, tyyli sulla on aika vakiintunut mutta toimiva.

Michael jtn kivan näköstä piirtämistä. tuleekohan tohon juttuun sit jotain järkeä ku se valmistuu?

toramus vähän irtonainen kun vaan yks sivu. hahmot hienoja ja muutenkin kyllä.

Maziwapp kyllä mua noi jotkut jutut nauratti. hahmot on kivan näkösiä. kirbyjuttu oli hyvä. selkeetä ja toimivaa

noni tänx täysii, noita olikin aika paljon.

edit: oho unohdin yhen

: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 06.04.2007 klo 17:59:06
Wou. En huomannut tuollaista ollenkaan... Pistikö pahastikin silmään? 3 ja 4 strippejähän ei kyllä tehty peräkkäin, mutta kumminkin.
Ensin tuli sellainen 'mikähän tässä nyt on pielessä'-fiilis ja toisella lukukerralla huomasin. Ei se siis todellakaan mikään vika ole, meinasin jo kehua neroksi.
Viimeinen strippi oli todella hyvä. Nauroin ääneen ja kerroin muillekkin (tai siis näytin), jotka ei sitten ymmärtäneet sitä. Oli se sitten hienoa, kun yritti selitellä.
On hienoa, että mainostit. Olen otettu, kiitos.

Tämä tosiaan oli paljon lähempänä minua kuin edelliset kokeiluni. Menee vain haasteissa niin lukkoon.

Tulee vähän syyllinen olo saadessa kehuja Norpatin kustannuksella.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 06.04.2007 klo 18:36:31
Luin taasen ylläolevia viestejä ja huomasin Liisuksen mainitsevan, että Maziwappin Kirby-vitsi oli hauska. En oikein itse ymmärtänyt sitä, koska en tiedä, kuka Kirby on, mutta en välittänyt siitä viime kerralla. Nyt on kuitenkin pakko kysyä: kuka on Kirby? Anteeksi tietämättömyyteni. Kuulostaa Star Trek -hahmolta...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 06.04.2007 klo 19:10:21
fingerporissa oli tänään ainakin Kirby- vitsi.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: M. L. Terefe 09.04.2007 klo 04:44:15
Kaikille kiitos kommenteista! Ja siis joo, toi on keskeneräinen sarjakuva, jatkuu vielä yhdellä/kahdella sivulla...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 09.04.2007 klo 15:17:34
Juttuni ei ehkä auennut kelleen siksi että, kun tein noita oli mieleni aika psykedeelisissä tiloissa.
weed....
No tulipahan huomattua, että niitä ei kannata tehdä.
Anteeksi.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Rovio 14.04.2007 klo 14:23:14
Millon alkaa normaalit haasteet?
Ja miksi tän kisan pitää olla niin hemmetin pitkäkestonen?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Veli Loponen 14.04.2007 klo 18:00:50
Millon alkaa normaalit haasteet?
Ja miksi tän kisan pitää olla niin hemmetin pitkäkestonen?
Normaalit kuukausihaasteet tulevat takaisin ilmeisesti ensi kuussa.
Se miksi tämä kisa on näin pitkä...no haluttiin jännitystä ja suuren kisan tuntua.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 17.04.2007 klo 00:02:04
Jukka Koivusaari: Periaatteessa ihan kiva, mutta jotenkin ei vaan innosta. Jänikset haarniskoissaan näyttävät hieman...arveluttavilta. Mutta se taitaa olla vain minun mielessäni.    
Sin in the City: Nelisivuinen tarina alkoi lupaavasti, mutta oli lopulta aika ufojuttu.   
JJ: Aika tavallinen tarina, mutta ihan ok. Ruudut oli tosiaan aika ahtaita, mutta toisaalta oikeastaan pidin tavasta jolla ne menivät päällekkäin.   
Mari Ahokoivu: Herkkää ja runollista, kuten sinulta on jo tottunut näkemään. Ei ehkä aivan parasta terääsi kuitenkaan.    
Tom: Mukava tarina, tavoittaa jotain mitä voisi kliseisesti kutsua lapsuuden kesien tunnelmaksi. Lopun automatkan kaltainen korostettu hiljaisuus toimii aina. Tykkäsin.
Esa Oikari: Aika innottomia strippejä, eivät toimineet minun kohdallani. Kiroileva siili -kumarrus oli ainoa joka
hieman hymyilytti. Etuprofiilikuvissa katsoin ensin Aapon nenää suuksi ja suuta joksikin aivan muuksi.    
Toomio: Tarina ei oikein kiinnosta. Joitain hauskoja hetkiä siinä silti on. Hahmoista tulevat mieleen Day of the Tentaclen lonkerot ja tämä on vain positiivinen seikka.    
Janne T: Vankkaa ammattitaitoista jälkeä. Toisaalta myös hiukan hajutonta ja mautonta ja nämä kyseiset stripit jättivätkin vähän kylmäksi. Sarjan tunteminen ennalta taisi tässä tapauksessa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.   
MK: Sympaattinen kuvitettu kertomus. Sarjakuvana se tosin ei ole kovin tehokas.    
Jukka: Piirros mukavan rennon näköistä . Vahvan tunnelmallisia pätkiä. Pidin kovasti.    
Miika Ruoho: Tämä miellytti selvästi eniten. Aivan upeaa piirrosjälkeä. Tahtoo nähdä lisää.    
Vauvakolibri: Susi on sympaattinen, sen isäntä taas lähinnä outo. Tarina oli sivumäärään nähden köykäinen,
piirrosjäljestä pidin.   
Warda: Jää vähän etäiseksi. Ei mitenkään erityisemmin kosketa tai huvita. Piirosjälki oli ihan jees.   
Matkamies: Periaatteessa ihan ok, mutta aihe ei ole kovin läheinen. Tekstitys voisi olla selvempääkin. Ohut viiva
toimii paremmin kuin uskoisi, jotain voisi kuitenkin kaivata. Viimeinen ruutu näyttää hyvältä.    
Nete: Minua häiritsi hahmojen taantuminen yksinkertaistetuiksi hahmoiksi niiden kiihtyessä. Tehokeino kai tuokin, mutta minua ei miellyttänyt. Tarina ei kokonaisuutena kiinnostanut, vaikka sillä hetkensä olikin.    
Ville ja Laila Arvola: Miellyttävä versiointi kolmesta pienestä porsaasta. Hieman lyhyempänä voisi olla napakampi.    
Lättä: Kuvakerronta tosiaan toimii ja vetää mukaansa. Vielä riittää kuitenkin hiottavaa, mutta ei muuta kuin tsemppiä. Tästä on erittäin hyvä jatkaa.    
Liisus. Piirrosjäljestäsi tykkään edelleen. Tarina on mukavan hilpeällä tavalla älyvapaa tuokiokuva lapsuudesta. Sitä se vapaa kasvatus teettää.    
Psychic: Ihan komeaa jälkeä, jotenkin ei vaan sytytä. Tuulenkantaja kiinnosti eniten vaikka sitä oli vähiten näytteillä.   
Torasmus: Kivan näköistä piirrosjälkeä, eipä tuosta oikein muuta osaa sanoa tämän yhden sivun perusteella.    
Hillo: Ihan toimivan herkkää kerrontaa, ei ehkä aivan kuitenkaan minuun makuuni. Täydet pisteet improvisoinnista kuitenkin.
Kimmo K: Mun piti alunperin nimetä tekeleeni lennokkaasti "Päivä jona Pännäinen pysähtyi", mutta enpähän kuitenkaan viitsinyt. Waden äänestyksen yhteyteen kehittämä "Sarjakuva" on sopivan kuvaava myöskin :).   
Michael L Terefe: Hienoa tyylittelyä. Olisi kiva nähdä tussattuna ja osana jotain tarinaa.   
Maziwapp: Jos haikeitto ja ninjakilpikonnat olisivat olleet ainoat stripit, niin tämä olisi iskenyt ihan täysillä. Muiden strippien jutut eivät aivan iskeneet samalla tavalla ja joku taisi mennä ohikin. Piirrostyylistä tuli mieleen jostain syystä Robottimies, vaikka kyseistä sarjaa en ole varmaan 10 vuoteen lukenut.
: Re: Kupla 2007 puolivälierät
: Wade 18.04.2007 klo 19:20:10
Puolivälierien aihe kehittyi tämän keskustelun myötä: "Suomalaisen itsetunto"

Kovin tarkasti ei tarvitse tuon ympärille kietoutua, mutta taiteilijan on selitettävä, kuinka teoksensa liittyy aiheeseen.

Palautus on joskus toukokuun lopulla, tarkempi päivämäärä selviää kyllä. Töille teen oman ketjun.

Jatkoon menneet:

Miika Ruoho
Olli Hietala (Hillo)
Tom
Mari Ahokoivu
Ilari Männistö
Maziwapp
Liisus
Jukka
Matkamies
Toomio
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 18.04.2007 klo 19:23:52
Kelpaako tyhjä ruutu sarjikseksi? Haha, kai ymmärrätte, mitä haen takaa?
Vitsi vitsinä. :P
Wade, miksi nimeni näkyy kokonaisena tuolla? Miksei siellä ole Lättä, vaikka esim. Liisus lukee Liisuksena? ???
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 18.04.2007 klo 19:26:12
Wade, miksi nimeni näkyy kokonaisena tuolla? Miksei siellä ole Lättä, vaikka esim. Liisus lukee Liisuksena?
Todennäköisesti siksi, että pyysin osanottajia lähettämään yksityisviestillä haluamansa tunnuksen ja tarinan nimen äänestykseen. Niiltä, keltä ei tullut, otin sarjakuvasta suoraan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 18.04.2007 klo 19:28:14
Äh, ehkä minunkin sitten pitäisi alkaa keskittymään tekemisiini. Ja voisin lukea nämä viestit tarkemmin... Sorri, mai bäd.
 8]
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 23.04.2007 klo 13:50:55
Huomio huomio

On hyvin mahdollista etten pysty puolivälieriin osallistumaan (syitä en halua tässä selvittää) joten olen valmis luovuttamaan paikkani KimmoK:lle joka ilmeisesti oli ensimmäinen putoaja. Siis jos kilvan säännöt vain tämän sallivat.
Kyllä sallivat, mutta:
*Onko KimmoK laillisesti seuraavana?
*Mikset jatka? Innostus laantuu kilpailusta, kun läpimurron tehnyt Miika jättäytyy väliin.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 23.04.2007 klo 15:18:56
Muut kilpailijat tietenkin tsemppaavat, jotta kisan laatu pysyisi samana kuin Miikan kanssa. ;D

Laitoin eilen illalla ensimmäisen kilpailutekeleeni tänne Kvaakiin. Se on ikään kuin vakuutus, eli jos en jostain käsittämättömästä syystä  saa tehtyä muuta, se on kilpailuteokseni. Pääsyy oli kuitenkin antitaiteen kritisointi - nimittäin tuo teoshan on antitaidetta. Tarkoitus oli osoittaa, kuinka huonoa antitaide voi olla. Toisaalta se voi olla hyvääkin, enkä minäkään ole täysin pettynyt "taidesarjikseeni". Niinpä asiasta toiseen.

En ala tässä selittämään sarjakuvaani taiteellisista syistä, ellei joku sitä ymmärtämättömyyttään vaadi. Se kuitenkin saattaa minun kirjoitustaidoillani latistaa koko teoksen.

Lupaan tehdä toisenkin sarjakuvan, tällä kertaa toivottavasti paremman kuin viimeksi ja ainakin "kunnollisemman" kuin tämä ensimmäiseni. 8]

EDIT: Oheiskommentin voin tuohon "Suomalaisen itsetuntoon" antaa: Olen optimisti - ainakin itsetunnon suhteen. :D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 23.04.2007 klo 15:20:12
Noviisi, tee Lättää!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 23.04.2007 klo 15:23:48
Voinhan yrittää. Aihe on kyllä todella paha. :-\
En ole ajatellut Lättää Suomen kansalaiseksi, mutta kehittyväthän ne sarjakuvahahmot välillä yllättäviin suuntiinkin. Pitää vain aloittaa uusi tarina, mikäli en saa edellisen juoneen jotenkin puettua tätä "suomalaisen itsetuntoa".
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 23.04.2007 klo 15:28:23
Voinhan yrittää. Aihe on kyllä todella paha. :-\
En ole ajatellut Lättää Suomen kansalaiseksi, mutta kehittyväthän ne sarjakuvahahmot välillä yllättäviin suuntiinkin. Pitää vain aloittaa uusi tarina, mikäli en saa edellisen juoneen jotenkin puettua tätä "suomalaisen itsetuntoa".
Joo älä mene pilaamaan hyvien hahmojesi persoonallisuutta ennenkuin olet varma mitä teet.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 23.04.2007 klo 20:43:06
Huh, hurjat jutut teillä täällä tänään. Harkitkaa nyt vielä tarkkaan, mutta tarvittaessa olen kyllä valmis remmiin astumaan tiukassakin tilanteessa. Mulla riittää itsetuntoa! (hah).
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 29.04.2007 klo 15:57:03
moi!
"palautuspäivä on toukokuun lopussa". tarkottaako se että aikaisemmin ei sovi palauttaa, niin että kaikki pistäis suunnilleen samaan aikaan? vai tarkottaako se vain viimeistä palautuspäivää?
(mä oon jo valmis :))

tänx

edit:
laitoin nyt sit vaikken ollu varma. tein varmaan ekaa kertaa väreillä, akryylia ja tussia käytin. voi olla että teen vielä toisenkin jos tulee joku hyvä juttu mieleen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 29.04.2007 klo 21:22:18
Nokun Liisus pyysi selitystä, selitetäänpä sitten.
Lyhyesti:

              Ensimmäinen valkoinen ruutu ilmentää suomalaisen itsetuntoa parhaimmillaan, kuten vaikka kesällä tai pippaloissa parin ryypyn jälkeen. Sen jälkeinen musta meinaa talven masennusta tai vaikka pippaloitten jälkimaininkeja. Uusi valkoinen on kuvaus siitä, kuinka itsetunto vaihtelee jatkuvasti. Joidenkin mielestä mustia ruutuja olisi pitänyt olla kaksi ja niiden välissä vain yksi valkoinen, mutta kuten sanoin, olen optimisti mahdollisimman pitkälle.

Riittikö selitys? 8]

EDIT: Kosahtiko kaikki taiteellisuus tuohon selitykseen nyt? Voi pahus! :P
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 29.04.2007 klo 23:58:57
ok lättä, toi on tosiaan antitaidetta pahimmillaan.
toi selitys kuvastaa musta enemmän mielialaa kuin itsetuntoa. itsetunto on muutenkin kyllä vähän vaikea sana.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 30.04.2007 klo 07:10:52
Parannan vielä vastausta. Itsetunto kasvaa ryyppyjen jälkeen siten, että ihminen alkaa luottaa itseensä yllättävän paljon ja saattaa tehdä jotain tyhmääkin. Talvella mieliala on maassa, eikä itseluottamus ja oman itsensä kunnoituskaan ole parhailmmillaan. Olen kyllä huono näissä sanamuodoissa. :(
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: kauna 30.04.2007 klo 07:26:30
Ensimmäinen valkoinen ruutu ilmentää suomalaisen itsetuntoa parhaimmillaan, kuten vaikka kesällä tai pippaloissa parin ryypyn jälkeen. Sen jälkeinen musta meinaa talven masennusta tai vaikka pippaloitten jälkimaininkeja. Uusi valkoinen on kuvaus siitä, kuinka itsetunto vaihtelee jatkuvasti. Joidenkin mielestä mustia ruutuja olisi pitänyt olla kaksi ja niiden välissä vain yksi valkoinen, mutta kuten sanoin, olen optimisti mahdollisimman pitkälle.

Valkoinen vaakaruutu - musta vaakaruutu - valkoinen vaakaruutu sarjakuvana tarkoittaa esimerkiksi: lumimyrsky - yö - lumimyrsky, jossa ruudun leveys viittaa pitkähköön kestoon. Esittääksesi tuon selittämäsi ajatuksen saat kyllä nähdä enemmän vaivaa. Valkoisuus ei missään kulttuurissa noin vain kuvasta itsetuntoa, suomalaisuutta ei ilmaise ruudussa mikään ja sitä paitsi sarjakuvassa on totuttu odottamaan tapahtumista eikä symbolista kuvailmaisua, joka kuuluu kuvataiteen puolelle. Sielläkään tuo ei nappaa. Mustan ruudun voisi toki tulkita masennukseksi mutta mikä tuossa antaisi tulkintavinkkiä? Ei, lättä, ajattele huolellisemmin ennen kuin yrität olla julkisesti nokkela.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 30.04.2007 klo 12:59:06
Toki olen julkisesti nokkela. Olen käyttänyt uusia symboleja ja temppuja, en turvautunut vanhoihin. Miettikää ennemmin, mitä tämän ikäinen tollo on yrittänyt sanoa teoksellaan, kuin mitä teoksen ikonografian tms. kautta pitäisi päätellä. Olenko siis käyttänyt väärin leveää ruutua, vaiko antanut sille toisen käyttötarkoituksen: näyttää enemmän valkoista/mustaa? Entä valkoinen, pitääkö sen suoraan liittyä itsetuntoon?

Ja korjatakseni vielä sen mieliala-assosiaation: mieliala ja itsetunto kulkevat usein käsi kädessä.

Hyvä toki että täällä ollaan kriittisiä. En väitä, että teos on hyvä, mutta laitoin sen esille, jotta näen, mitä parannettavaa on "oikeaksi taiteilijaksi" pääsemiseen. ;)

EDIT: Suomalaisuutta kuvastaa sarjakuva kokonaisuudessaan, sillä en näe suurta eroavuutta eri kansojen itsetunnoissa (huomioikaa myös tekijä). Kaiken lisäksi nimi viittaa alla käsiteltävään osioon.
(Lisäsin myös ylös pari haiskahtavaa kommenttia - ja poistin.)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 30.04.2007 klo 18:48:10
Kamoon, Lättä! Kyllähän katsoja voi minkä tahansa taiteellisen ratkaisun taakse kehitellä vaikka kuinka monimutkaisia motiiveja halutessaan. Työhön tulisi mielestäni kuitenkin sisällyttää vähän tartuntapintaa jotta katsoja innostuisi ryhtymään tällaiseen ajatteluun itsenäisesti, ilman erillistä kehoitusta. Minusta se on vähän fuskua jos teosta ja sitä miten sen otsikko liittyy sisältöön täytyy erikseen selitellä.

Ongelmallista sarjakuvassasi on myös se että siinä ei ole tarinaa. Selittelyn jälkeenkin tarjolla on vain objektiiviselta kalsakahtava toteamus: suomalaisen itsetunto on vaihtelevaa . Lukukokemus syntyy siitä, että lukija voi jollakin tasolla samaistua lukemaansa tai näkemäänsä. En ole mikään abstraktin taiteen (enkä varsinkaan abstraktin taidesarjakuvan) asiantuntija joten en osaa sanoa kuinka voisit tämänkaltaisiin töihin lisätä vähän subjektiivista särmää, mutta minusta se olisi kovin aiheellista. Yritä olla kuvaamatta asioita LIIAN abstrakteina.

Liisus, tykkäsin tuosta ideasta. Olisi kiva nähdä kun ihmisten erikokoiset itsetunnot ottavat mittaa toisistaan. :)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 30.04.2007 klo 20:46:25
Pitäisikö minun sitten haukkua työni? Ok.
Ei mutta enhän halunnut selitellä sitä. Pelkäsinkin, että näin kävisi. Itse asiassa oletin, että ihmiset eivät ottaisi sarjista noin negatiivisesti, jos en olisi alkanut selitellä sitä. Kyllä jokainen olisi nähnyt siinä jotain, eikö? Pseudoälykäs sarjakuva ei siis kelpaa. Tehdään seuraavasta massamössöviihdettä. 8]

EDIT: Sellaista massamössöä, ettei tarvitse edes ajatella, mistä oli kyse. Nykymaailma kun on niin sekava. Kokeilen vastaavaa kyllä tästäkin lähtien, vaikka vain muitten kiusaksi. HEHEE!  ::)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 30.04.2007 klo 21:45:04
Poista nuo selittelyt. Pilaa fiiliksen. Minusta tuo oli hyvin hoksattu idea.

Jos joku ei näe siinä mitään, ei tajua taiteesta mitään.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 30.04.2007 klo 23:35:04
Pitäisi varmaan. Pilaa kaikki jatkoonpääsymahikseni. No omapa on vikani. Pitää panostaa tästä lähin vähäsanaisuuteen. "Aikuisia" on vaikea saada tyytyväiseksi. :(
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 01.05.2007 klo 09:23:43
"Aikuisia" on vaikea saada tyytyväiseksi. :(
Jep
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 05.05.2007 klo 22:39:48
hei saisko tähän jonkun tarkemman deadlinen, vai onko se jo annettu?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 09.05.2007 klo 22:25:58
Olipa pahuksen haastava aihe.
Pitkään mietin jotakin järkevää aiheesta. Kun en mitään keksinyt niin istuin sitten vaan kynä kädessä paperin ääreen ja piirsin ensimmäisen asian joka nyt vain tuli suomalaisesta itsetunnosta mieleen. Siitä syntyi tuo kansikuva... Siihen tulee sitten jatkoakin sarjakuvastrippien muodossa. Saatta nyt sitten jännittää että mitä ihmettä oikein kansi saa jatkokseen, mutta samaa jännitän minäkin.

Eli käsittelen tässä nyt suomalaisten itsetuntoon liittyviä asioita niin nykypäivästä kuin historiastakin...

Tämä on muuten ensimmäinen todellinen yritykseni tehdä lyhyitä sarjakuvastrippejä, joten olkaa armollisia:)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 13.05.2007 klo 00:51:44
En jaksa selittää näitä uudempia sarjoja. Tulee jotain kommenttia selityksistä kuitenkin, ja nämä on tehty selkeällä suomen kielellä. Sanon kuitenkin, että ekassa tein jo rikoksen sarjakuvaa kohtaan kuvaamalla sarjakuvan tekoa. Toisen sarjakuvan aihe taas on kliseinen eli käytetty turhankin usein, mutta se sopii mielestäni aiheeseen, joten en voinut olla käyttämättä sitä. Suomalaisethan tunnetaan hyvin julkisesta itsetunnostaan, joka on vähättelevä. Yksityinen itsetunto on kuitenkin joskus aivan toista. ;D

Ja kyllä: seuraan Euroviisuja.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: keijoahlqvist 13.05.2007 klo 09:15:33
Sarjakuvanteon kuvaaminen ei ole rikos vaan parhaimmillaan kiintoisa genre.

Juuri-tämän-sarjakuvan-tekeminen-on-niin-vaikeaa-sarjakuva sen sijaan on rikos, ja johtaa sarjakuvakoulussa mikkihiirikorvien käyttöpakkoon viikoksi, kuten myös maailman räjäyttäminen ja itsemurha viimeisessä ruudussa. Kaikista näistä saa myös Griinpiisin Syyttävän sormen luonnonvarojen tuhlaamisesta, sillä niihin kuluu hehtaareittain sademetsää.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 13.05.2007 klo 11:42:33
No ei se niin vaikeaa ollut oikeastaan, sillä tein rikoksen. Sainpahan jotain tehtyä. Voidaan toki kuvitella, että "vaikea aihe" viittaa edelliseen aiheeseen, siihen vapaaseen. Älkää nyt hermostuko minulle - kokeilen vasta rajojani. On tainnut mennä jo parikin kertaa yli sallitun rajan. :D

EDIT: Tämä:(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=7738.0;id=4617)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 14.05.2007 klo 10:42:42
Hoi järjestäjät, mikäs näiden puolivälierien lopullinen osallistujatilanne on? Miika ei kai edelleenkään pysty osallistumaan kun ei ole muutakaan ilmoittanut, mutta otetaanko täydennystä pudonneista (ja olenko se minä) vai pidetäänkö nämä kekkerit yhdeksän osallistujan kesken? Haluaisin asiaan virallisen varmistuksen.

Asiasta toiseen niin tykkäsin tuosta Liisuksen työstä kovasti. Hyvä idea. Keinot kadonneen itsetunnon tavoittamiseen kuvaavan suomalaiskansallisia.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 14.05.2007 klo 14:54:51
Kimmo olkoon Miikan tilalla seuraava jäsen. Osallistumaan vain.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 14.05.2007 klo 15:48:21
En halua olla mitenkään ilkeä tai hankala, mutta mitenkäs on tämän sääntölisäyksen pätevyyden laita?
Lisäyksenä: Alkukarsintoihin strippejä voip lähettää enempikin, puolivälierissä vain yhden.
(Ensimmäisestä viestistä poimin, enkä kumousta löytänyt.)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 14.05.2007 klo 15:50:47
En halua olla mitenkään ilkeä tai hankala, mutta mitenkäs on tämän sääntölisäyksen pätevyyden laita?(Ensimmäisestä viestistä poimin, enkä kumousta löytänyt.)
Miten joku jaksaa syynätä noin tarkasti.

No, muutettu on.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 14.05.2007 klo 17:29:33
Kriiiks iiiks! Ohho, mokasin. No se on kai sitten se eka strippini se, joka on kilpailutyönä, poistan loput.

EDIT: Vai meinaako Wade, että asia korjattiin siten, että useampikin työ kelpaa?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 14.05.2007 klo 17:36:09
Kriiiks iiiks! Ohho, mokasin. No se on kai sitten se eka strippini se, joka on kilpailutyönä, poistan loput.

EDIT: Vai meinaako Wade, että asia korjattiin siten, että useampikin työ kelpaa?
Eikunsiis, useampi työ kelpaa, kuten juur tullu editointi näyttääkin.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Ollihietala 15.05.2007 klo 11:25:34
Aihe oli kyllä tuskallisen vaikea, mutta onnekseni huomasin että yksi uusimmista blogimerkinnöistä sopi itsetunto- teemaan joten laitan sen nyt kilpailutyöksi. Saatan keksiä muutakin, mutta onpahan turvaverkko valmiina. :)

Vaikea keksiä sen kummempaa selitystä tuolle. Kai se on sitä että suomalaisen pitää aina kadota "metsään" pohtimaan ja nuolemaan haavojaan. (Yksin nyyh!) Ja seuraavana päivänä on kaikki jo ihan kunnossa, ainakin jos joku kysyy.

Hitsi, työt jatkuu...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 24.05.2007 klo 22:46:08
Lopultakin iski inspiraatio!

EI liene vaikea arvaat että tuo seuraava strippi sai alkunsa jääkiekon mm-kisojen aikaan, ja itse juoni on aikalailla kopio siitä miten merijärvellä isäukko ja kumppanit katsovat jääkiekkoa.

Sanomani on siis että suomalainen itsetunto on hyvä vain hetkittäin. Ajattelemme itseämme surkimuksina kunnes lopulta jokin onnistuu ja sitten olemme maailman parhaita.

Sellaista kiinteää hyvää itsetuntoa meillä ei oikein ole..
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 25.05.2007 klo 11:21:58
Matkamies, tuohan oli hyvä! Ovathan nämä muutkin vähäiset.

Mistä muuten johtuu, että palautuspäivä on aivan lähellä, eikä täällä ole kuin pikkuriikkisen töitä? Olisiko syynä se, että säännöissä lukee, että kun aihe on kerrottu kymmenelle jatkoon päässeelle... <-- Jos jotkut ovatkin ymmärtäneet, että se tulee henk. koht. jokaiselle?
Ja milloin se tarkka päivä olikaan?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 25.05.2007 klo 15:04:53
Palautuspäiväksi sovitaan kesäkuun kolmas.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 25.05.2007 klo 21:26:34
Kirjoitan itse vielä lihavoidulla, jotta kaikki huomaisivat ja jotta tuntisin itseni tärkeäksi:
Kupla 2007 -sarjakuvakisan puolivälierien töiden viimeinen palautuspäivä on 3.6.2007.

Oi tätä elämää. ;D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 26.05.2007 klo 23:54:21
Hyvä, hyvä! Jo viides kilpaillija, ellen väärin laskenut.
Eikä edes mitään hutaistun näköistä. Piristyn, kiitos. Ja nyt menen nuq.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Hanna 27.05.2007 klo 11:27:39
Pakko kommentoida, että Kimmolla on ihan loistava työ! Vähäeleisyys ja värillä kikkailu toimivat hyvin, mutta parasta on itse idea. Juuri samaa olen itsekin pyöritellyt päässäni usein (esim. tässä blogimerkinnässäni http://hannav.vuodatus.net/blog/521400). Eikö olekin kivaa että edes me ollaan fiksuja ;)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 27.05.2007 klo 14:35:21
Kiitos Hanna! Ei ole fiksuilla helppoa, mutta joidenkin sekin taakka on kannettava ;). Olin jo kirjoittamassa pitkää selitystä sarjakuvani synnystä, mutta mitäpä tuota turhia selittelemään. Tehty mikä tehty ja olen varsin tyytyväinen kun otetaan huomioon miten vaikealta aihe ensin vaikutti. Toki hetken päästä varmaan taas hävettää, mutta sellainen se on se meikäläisen itsetunto ;).

Jospa tässä samalla kommentoisin tähän mennessä tulleet työt. Liisuksen sarjista tuossa jo kehuinkin ja se on tähän astisista suosikkini.

Matkamiehellä on kummassakin stripissä hyvä idea, toimivasti kolmeen ruutuun kiteytettynä. Tykkäsin oikeastaan tuosta hakkapeliitta-Lordi -jutusta enemmän kuin jääkiekko-aiheisesta. Se oli omaperäisempi. Graafisen ilmeen lievä suttuisuus häiritsee hiukan, mutta ei suurta valittamisen aihetta.

Lätällä jalkapallostripissä ideaa. Noinhan se usein menee.

Ollilla hyvää aiheen käsittelyä henkilökohtaisella tasolla. Siloittelematon piirrosjälki tarkoituksenmukaista ja siksi perusteltua.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 02.06.2007 klo 18:44:05
Ja tässä toivon, että tänne saataisiin se kymmenen sarjakuvaa, joten laittakaa töpinäksi! Huomenna on viimeinen päivä! Kilpailuhenki tässä muuten katoaa.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 03.06.2007 klo 00:46:01
Ja tässä toivon, että tänne saataisiin se kymmenen sarjakuvaa, joten laittakaa töpinäksi! Huomenna on viimeinen päivä! Kilpailuhenki tässä muuten katoaa.

Urh. Kaipa sitä pitää pikku hiljaa aloitella... No okei, on mulla käsis jo valmiina, mutta kumminkin. Onhan tässä vielä aikaa, eihän tänään oo enää kun vaimon ylioppilasjuhlat, eihän siihen mee kun, mitä, 8-9 tuntia.

Iish.

Edit, klo. 1:52: Jaahas, sain kuvakäsiksen valmiiks, ja eka ja toka sivu (yhteensä 3 sivua) on nyt tussausta ja taustoja vaille valmis. Voi olla, että taustat jää tekemäti. Nyt vähän unta palloon...

Edit2, klo 12:21: Heräys ihanaan aamuun. Puoli tuntia aikaa piirrellä, ennenkuin vieraita alkaa lappaamaan.

Edit3, klo 14:11: Se olikin onneksi väärä hälytys. Pari kaveria ei pääse illalla, niin ne poikkes jo. Toinen sivu on nyt tussattu. Kyllä se tästä.

Edit4, 22:28: Urgh. Puolitoista sivua tussattu, viimeinen sivu tussausta vaille valmis. Ja puolitoista tuntia aikaa. Toisesta sivusta puuttuu vielä siis puhekuplat. Sitten skannaus, tekstitys ja nettiin laitto...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 04.06.2007 klo 00:02:28
Ihan ajoissa oltiin Maziwapp!  ;D ;D ;D
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 04.06.2007 klo 00:11:11
Äähg. Aika tyypillistä että jää ihan viime hetkiin palautus! Noh, tulipahan tehtyä vaikka ehkä myöhästymisen takia diskaus tuleekin. Taisi mennä myös hiukka aiheen vierestä mut sou wot!
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 04.06.2007 klo 00:38:15
Toivottavasti tulee. Muuten tipun, on sen verran hienoa jälkeä kaikilla että. Okei, ymmärsitte vitsin.

Laskeskelin, että siellä on yhdeksän työtä, joten kolme saa luvan lähteä, eikö? Hyvä, ettei kukaan mene yksin...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.06.2007 klo 00:46:24
Kyllä nuo tähän mennessä on kerennyt.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 04.06.2007 klo 00:48:57
Ihan ajoissa oltiin Maziwapp!  ;D ;D ;D

Juu ei mitään kiirettä...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Ollihietala 04.06.2007 klo 12:04:40
Missäs on Matti Myöhästen selitykset? Siis noille sarjiksille.

Itekki oon aina myöhässä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 04.06.2007 klo 12:25:43
Ai pitääkö niitä selitelläkin???

No, suomalainen ei uskalla useinkaan olla ryhmässä erilainen vaan noita kloonattuja teinitepsuja kävelee ympäri kaupunkia miljoonittain!

: Re: Kupla 2007 puolivälierät
: Ollihietala 04.06.2007 klo 14:56:10
Puolivälierien aihe kehittyi tämän keskustelun myötä: "Suomalaisen itsetunto"
Kovin tarkasti ei tarvitse tuon ympärille kietoutua, mutta taiteilijan on selitettävä, kuinka teoksensa liittyy aiheeseen.

Että näin... :)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 04.06.2007 klo 15:53:05
Unohtuipa multakin, että selitystä oikein edellytettiin. Ihmettelin vain että mitä kaikki tilittää ;)

Mutta mun tarinassani heikosta itsetunnosta kärsivä yksilö saa perisuomalaiseen tapaan puhtia siitä, että joillakin menee vielä huonommin. Viittaukset julkisuuden tavoitteluun ja urheilun (tai vaikka euroviisujen) aiheuttamaan "massahysteriaan", jotka myös liittyvät itsetuntoon ja ovat ajankohtaisia ilmiöitä nyky-Suomessa (ja muuallakin). Eipä ollut pitkäkään aika kun jossain kyselyssä "julkkis" oli yksi lasten ja nuorten toiveammateista.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.06.2007 klo 16:41:41
Siis selitys ei ole sinänsä välttämätön esille laitettava, mutta: "Mikäli raadilla tulee epäselvyyksiä, kuinka työ liittyy aiheeseen, on työn tekijän selitettävä työn liittyvyys aiheeseen."
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 04.06.2007 klo 19:25:15
Noh, tämä ei nyt oikeastaan heijastunut sarjakuvastani, mutta työni taustalla oli sellainen ajatus, että hieman yleistäen suomalainen herkästi vertaa itseään ulkomaalaisiin vähän eri asteikolla kuin muihin suomalaisiin. En ole varma toimiiko tämä yksilötasolla, mutta ainakin suomen kansa on usein hyvin huolissaan siitä miten Suomi ja suomalaiset nähdään maailmalla. Ja sitten sitä ollaan niin hirmuisen innoissaan kun joku suomalainen sattuu voittamalla tai muulla tavalla näyttämään muulle maailmalle, että kyllä sitä täälläkin osataan. Silloin usein kuulee "kyllä nyt on hienoa olla suomalainen", ja varmasti jotkut saavat ihan henkilökohtaisellakin tasolla jonkinlaista boostia itsetunnolleen, vaikkeivät olisi oikeastaan panneet tikkuakaan ristiin kyseisen voittoisan lopputuloksen saavuttamiseksi.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 04.06.2007 klo 19:38:02
No selitellään sitten.

Kuuntelin tässä päivänä muutamana Finlandiaa, ja itsetuntoni kohosi. Maamme-laulussa sama juttu, mutta ei niin voimakkaasti. Tosin itsetuntoni on muutenkin erinomainen..

Ja koska Ilmarinen ja Raaka ovat molemmat Suomalaisia, niin totta kai he keskustelivat asiasta.

Ja se yksinkertainen fakta, että maamme-laulu ei ole virallinen maamme-laulu.
Wikipediasta:
Maamme (ruots. Vårt land) on epävirallisesti Suomen kansallislaulu[1]. Suomen lainsäädännössä ei ole mainintaa virallisesta kansallislaulusta, kuten esimerkiksi lipusta ja vaakunasta[1].
Ja
Jopa eduskunnassa on ehdotettu että kansallislauluksi pitäisi vaihtaa Jean Sibeliuksen Finlandia[5]. On myös tehty lakialoite sekä Maamme-laulun että Finlandian asettamisesta viralliseksi kansallishymniksi[6][7].

Sarjakuva sisältää paljon kirjoitusvirheitä, sillä tekstattaessa varttia vaille kaksitoista, kone kaatui, ja piti aloittaa alusta, paljon nopeammin. Ja koska en osaa kirjoittaa oikein.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 04.06.2007 klo 21:31:09
Muistakaa aina, että Wikissä voi olla virheitä. Se piti vain sanoa. Pitäisikö tänne kommentoida muitten töitä taas? No lähipäivinä sitten...
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Mikael Mäkinen 06.06.2007 klo 19:54:20
Koska äänestys alkaa, että pääsee jännittämään?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 06.06.2007 klo 23:08:36
Äh, heitetään mieluummin noppaa, ettei kellekään tule paha mieli. ;)
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 07.06.2007 klo 00:20:01
Pistetäänhän kohta äänestys pydeen.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Liisus 10.06.2007 klo 20:25:09
laitetaan jo se äänestys, niin tääkin kilpa etenee jossain vaiheeessa. jooko?
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 10.06.2007 klo 21:20:14
Joo, laitetaan.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 11.06.2007 klo 20:27:54
Tämän koko homman uskottavuus kärsii joka päivä kun äänestys viivästyy, tämä kun menee jo muutenkin liian pitkän kaavan mukaan. Toivottavasti äänestysaikaa ei ainakaan ole viikkoa enempää. Ihmisillä pitäisi riittää kiinnostusta vielä semifinaaliin ja finaaliinkin saakka.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 11.06.2007 klo 21:16:52
No mutta Kimmo. Ihmeellinen purkaus sinulta.

Kaiken lisäksi se vielä löytyy ajankohtaisista ;-)

Edit. Ja hyvää synttäriä Kimmollekin!

Linkki äänestykseen (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8410). Esa tarkastanee, että meni oikein.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: KimmoK 11.06.2007 klo 21:48:05
No niin, hienoa! Ei mikään purkaus, hiukan vain olin huolissani ettei tämä hyvä kilpailu lässähdä pitkityksen myötä.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 11.06.2007 klo 21:55:06
Linkki äänestykseen (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8410.new#new). Esa tarkastanee, että meni oikein.
Rupeeksä mulle? Kyllä tuostakin vikaa löytyy kun oikein aletaan etsimään: se menee ketjun uusimpaan viestiin, vaikka info on (tietenkin) ensimmäisessä viestissä. Oikeaan ketjuun se toki menee, mutta ei ole täydellinen ei.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 11.06.2007 klo 23:15:01
Rupeeksä mulle? Kyllä tuostakin vikaa löytyy kun oikein aletaan etsimään: se menee ketjun uusimpaan viestiin, vaikka info on (tietenkin) ensimmäisessä viestissä. Oikeaan ketjuun se toki menee, mutta ei ole täydellinen ei.
Aijaha, no korjataan. Juuri tästä syystä toivoinkin varmistusta.

Niin ja ei, en rupee sulle. Rauha.
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 12.06.2007 klo 08:20:20
Aijaha, no korjataan. Juuri tästä syystä toivoinkin varmistusta.

Niin ja ei, en rupee sulle. Rauha.
Eipä mitään, kunhan kiusasin ja pilkkuaviilasin.

Käsittääkseni tällä päätteellä menisi ensimmäiseen lukemattomaan:
.new;boardseen#new
Eli:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8410.new;boardseen#new
: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 12.06.2007 klo 11:01:01
Joo, uusimman laudan näkeminen (new board seen) poistaminen ratkaisi. Nyt toiminee ok.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 29.08.2007 klo 20:42:05
ööh...

Onko tää kisa enää voimassa? Vai oonko tippunu kyydistä kun en oo vaan huomannut että jossain kvaakin sopukoissa tää on jatkanut elämäänsä ilman mua?

Kun en löydä mitään eikä kukaan kerro mitään. ärsyttää.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 29.08.2007 klo 21:20:01
Täältä: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8410.15.html
Kerrotaanpa täälläkin. Välieristit tekevät työnsä aiheesta Arkeen palaaminen. Deadline on elokuun viimeinen päivä (31.8.2007 klo 23.59).

Kiitokset tähänastisille osallistujille ja äänestäjille. Välieriin tarpeelliset ketjut laitellaan pystyyn kohta.

Välierien (tällä hetkellä käynnissä) valmiit työt:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8735.0.html

Eli lyhyesti sanottuna olet mukana, mutta deadline aiheesta "Arkeen palaaminen" on ylihuomenna. Ei varmaan liian kiva uutinen.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 29.08.2007 klo 21:36:28
ahaa, kiitos tiedosta!

Olis kiva jos näistä ilmoitettais jotenkin enemmän, vai oonko mä ainut jolta tuo deadline on menny ihan ohi?

Jatkossa suosittelisin, että kisan KAIKKI deadlinet päätettäisiin etukäteen, niin kisa ei kerkeä venymään...
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 30.08.2007 klo 14:00:41
Näköjään vasta Toomio on osallistunut, eikä varsinaista välieräketjua vielä ole. Vissiin pääsyt Wadeltakin hieman unohtumaan.

Kuplan säännöissäkin finaalin deadline on suunniteltu 1.9, joten koko homma on jäljessä ~2 kuukautta. Ensi vuonna saisi hieman petrata järjestelyjä. Epämääräiset 1,5 kuukautta + 2 viikkoa ajoitus ei toimi. Tarkat päivät virallisiksi ja tuollaiset luvut vain lisäselvennykseksi.

*Minä en siis ollut tänä vuonna järjestämässä.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Ollihietala 31.08.2007 klo 11:35:35
Kiinnostaakohan tämä kisa enää edes sen järjestäjiä?

Katsotaan saako sitä iltasella kaavittua vielä jotain kasaan.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 31.08.2007 klo 19:48:12
Kiinnostaa toki, jokaiseen pikku mussutukseen ei vaan energia riitä vastaamaan. Ja noinhan, kuten Toomio ketjun perusti, sen pitikin tapahtua. Omatoimisuutta kilpailijoilta. Noinhan on toiminut myös kaikkien kuukausien haasteet.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 31.08.2007 klo 19:51:38
On tää silti ollu aika tahnassa polkemista.Eli mielellään jotain eloo tähän juttuun nyt. Ettei oo ihan turhaa piirrellyt noita juttuja oletetussa kiireessä tänne. Jotkut tekee ihan vakavissaan juttuja ja töitä, vaikken välttämättä itse olekaan ihan 100% tarkkaa työtä tehnyt niin kyllä noihinkin aikaa menee. Varmasti on ylläpidolla kiire jne, mutta jos ei jaksa loppuun huolehtia, niin ei sitten pistä ollenkaan käyntiin tämmösiä.  >:(
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 31.08.2007 klo 20:08:28
Mitä eloa ylläpidon puolelta kaivataan? Teenkö toisen ketjun tuon tilalle? Tarvitsevatko selvästi jo aikuiset ihmiset ohjaajaa, kuin lastentarhassa?

Jos joku mättää, voi ihan vapaasti kertoa.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Hanna 31.08.2007 klo 20:13:59
jokaiseen pikku mussutukseen ei vaan energia riitä vastaamaan.

Esimerkillistä toimintaa.
: Vs: Re: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 31.08.2007 klo 20:18:06
Tämän koko homman uskottavuus kärsii joka päivä kun äänestys viivästyy, tämä kun menee jo muutenkin liian pitkän kaavan mukaan. Toivottavasti äänestysaikaa ei ainakaan ole viikkoa enempää. Ihmisillä pitäisi riittää kiinnostusta vielä semifinaaliin ja finaaliinkin saakka.

Kimmohan sen jo kertoi. Ei ylläpitoa vastaan periaatteessa ole mitään, mutta minä näkisin asian niin että kilpailun järjestävä taho laittaisi ketjut pystyyn ja muistuttaisi päivämääristä jne. Toisaalta ihan aiheetta tämän sanon, koska itse olen ajoissa ja olen ketjun laittanut pystyyn. Eikä tämä välierävaihe nyt harmitakaan vaan nuo aikaisemmat ehkä enemmänkin.

Kunhan kritisoin ja omaan kärkkääseen tapaani toivon parannusta seuraavaan vastaavaan kisaan, en ketään henk.koht. hauku. Ja sanon kyllä suoraan jos joku harmittaa.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 31.08.2007 klo 20:21:21
Miten olisi, jos ens vuoden kuplasta tehtäisiin OIKEASTI virallinen kvaakin kilpailu? Eli että siitä esimerkiksi olisi uutisointeja ja haastatteluja ym. reportaasia ihan etusivulla asti. Siinä voisi olla myös "idols-tyyliin" aluksi raati arvioimassa sarjakuvia (mutta siis sellainen kiva raati, ei tahallaan ilkeä...) ja sitten lopussa kansa valitsisi voittajat. Ja jotain palkintoakin voisi olla.. Vaikka ilmaista mainospaikkaa tai haastattelua kvaakkiin...?

Että saisi tän homman rullaamaan kunnolla. Hyvä ideahan tää on, kvaakin sarjiskisa siis. Se on vaan nyt juntannu paikoillaan aika pahasti.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: jokela 31.08.2007 klo 20:32:09
/ ... / Siinä voisi olla myös "idols-tyyliin" aluksi raati arvioimassa sarjakuvia (mutta siis sellainen kiva raati, ei tahallaan ilkeä...) / ... /

*Hyvät, Pahat ja Rumat* .. ? Kai ny ilkee saa olla jos sen vaan tekee tyylillä? Ja jos ei se uppoa niin voi väittää sen ilkeyden olleen ironiaa .. tai j.m.s.


-- j --
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: matkamies 31.08.2007 klo 21:11:37
En ollut vähään aikaan päässyt nettiin. Minulle on yhäti epäselvää mikä on tämän seuraavan osan viimeinen päivämäärä?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 31.08.2007 klo 21:27:26
Tänäänhän se vissiin olisi, 23.59 mennessä tms.

Joskus löysin sen tuolta viestiviidakosta, mutta enää en kyllä löydä deadlineä enkä mitään vaikka kuinka koitan etsiä...

Tässä voisi miettiä *taas* lisäajan antamista, kun vasta kolme on tähän osallistunut...
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 01.09.2007 klo 09:50:09
Lainaan itseäni:
Kerrotaanpa täälläkin. Välieristit tekevät työnsä aiheesta Arkeen palaaminen. Deadline on elokuun viimeinen päivä (31.8.2007 klo 23.59).
Aikaa viikko vielä, lisäaikana. Ihmiset tsemppaa ny. ;)

Marin ehdotus ihan virallisesta kilpailusta oli hyvä. Siihen oli tarkoitus tähdätä, mutta tämä vuosi on Kvaakilla niin hirveän tiukka kaikkien projekteiden kera. Ehkä ens vuonna, jos kannatusta saa.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 01.09.2007 klo 11:56:44
Jos joku mättää, voi ihan vapaasti kertoa.
Suurin vika on ollut yksinkertaisesti siinä, että  tiedot julkaistaan milloin missäkin ketjussa ja yksittäisessä viestissä. Näin ilmoitukset jäävät vähemmän aktiiviselta kävijältä muiden turhempien kommenttien sekaan, eikä niitä osaa etsiä. Etapeista pitäisi tehdä yhdessä paikassa ytimekäs ilmoistus, jossa kerrotaan jatkoon päässeet, kierroksen aihe ja deadline.

Selkein ratkaisu olisi lukittu pinup-ketju ajankohtaisissa, johon tulee vain kilpailun viralliset ilmoitukset. (Lukittuihin ketjuihin saa vastattua vain valvojat tmv.) Ensimmäisessä viestissä säännöt, sen jälkeen muut viestit:


Tietenkin välissä voi olla tärkeitä ilmoituksia muutoksista tai aiheellisista tarkennuksista. Tämän ketjun rinnalla olisi sitten tämän ketjun kaltainen yleinen kommentointiketju.

**
Marin ehdotus ihan virallisesta kilpailusta oli hyvä.
Huomio Wade Marin OIKEASTI-painotus. Kupla-kisa uutisoitiin jo tänä vuonna Kvaakin järjestämänä.
Kvaakin järjestämä vuotuinen sarjakuvakilpailu Kupla poksahtaa käyntiin maanantaina.
: Kuplan Välierät
: Toomio 10.09.2007 klo 07:15:19
Eipä tullu älyttömästi osallistumisia! Tartteeko ees järjestää äänestystä?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 12.09.2007 klo 10:53:56
Eiköhän olis aika lopettaa tää kisa, ja laittaa viiminen äänestys pystyyn. (siis jos kukaan enää jaksaa äänestääkään, tai muistaa...)

Nyt olis sitten järjestäjillä hyvin aikaa järkätä ens vuoden kisasta toimiva kokonaisuus....
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 19.09.2007 klo 19:03:34
Noniin. Tänne varmaan tuli kommentit noista finaalitöistäkin.
Huomaa kyllä, miksi pääsitte finaaliin. Kaikki työt olivat hyviä. Jokainen oli myös erilainen.

Toomio: Tällainen vähän synkempi. Hmmjaa, eipä haittaa itse asiassa. Mutta mustan ja valkoisen käyttö vähän häiritsee. Muuten niin vaaleassa sarjakuvassa on pri mustaa varjokohtaa, jotka eivät tee kokonaisuudesta kovin harmonista. Myöskin kuvien sijoittuminen vertikaalisti ja horisontaalisti erilleen voisi kosahtaa, mutta tässä se toimii aika hyvin.

Liisus: Tämä oli kanssa hyvä. Väreistä tykkään aina, ja kiinnostaa, miten teit tuon arkeen paluun mustan pilven. Kokonaisuus toimii. Hassua kuinka ruutujen reunat ovat poissa muodista tätä nykyä. Niitä näkee hirveän vähän keskimäärin... siis kaikilla.

Mari: Oikun tulee kylmät väreet. Viileys on saatu hyvin kuvattua tuohon tekeleeseesi. Ruutusommittelu toimii. Jäi kiinnostamaan, miksi ikkunan ääriviivat eivät ole mustat, vaikka kaiken muun on.

Tom: Tästä olisi saanut tosiaan paremman vähän huolellisemmin tehtynä, mutta kuka minä olen sanomaan. Toimii silti. Pidän tyylistäsi, ja sait kiireen tunteen hienosti aikaan sarjiksessasi. Tämä oli yksinkertaisesti hauska. Huumori toimii sopivasti arkeen palaamisen masennuksen keskellä.

Siinäpä olivat. Toivottavasti auttavat teitä kehittymään. Potentiaalia löytyy.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 19.09.2007 klo 20:25:27
Kommentoidaan sitten tänne.

Toomio: Yllätyin, että sinä teit näin raa'an sarjakuvan. Komppaan Lättää, tämä on liian valkoinen. Se onkin kyllä ainoa moite. Hyvä tarina ja erottuvat hahmot.

Liisus: Loistava. Työt kasaantuu mieleen pitkin lomaa, kunnes ne ottavat taas vallan. Väreistä olen eri mieltä Lätän kanssa, sillä ne harvoin toimivat tällaisissa "päiväkirjapiirroksissa". Kesti pari lukukertaa ennenkuin huomasin tuon "kesä oli ohi"; toisaalta sitä ei kyllä tarvitsekaan.

Mari: Tässä tapauksessa värit toimii. Lopetusruutu menestyisi varmasti postikorttina.

Tom: Aivan konttorisarjiksennäköinen mukiprintteineen. Ensimmäisen ruudun kasvit ja respan pää ovat hieman häiritsevän paksulla verrattuna muuhun. Sympaattisia hahmoja, melkein jopa tutunoloisia.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 19.09.2007 klo 20:48:39
niin se on valkonen siksi, että se piti värittää, mutta kun en sitten osannutkaan... näin kävi.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mari 19.09.2007 klo 23:09:15
Jäi kiinnostamaan, miksi ikkunan ääriviivat eivät ole mustat, vaikka kaiken muun on.

Kiitos kommenteista! Muistaakseni oli vaan sellainen fiilis, että ikkunan ääriviivat pitää tulla sinisellä. Jotenkin kuvaa sellaista kylmää hohkaa, joka tulee ikkunasta läpi. Ainakin mulle.


Mäkin nyt kommentoin nopeesti, vaikka pian pitää päästä nukkumaan...

Toomio: Mukavasti erinlaisia kuvakulmia, Hienoin tuo toisiksi viimeinen ruutu. Juoni oli aika "perinteinen" (tai siis ehkä ennalta arvattava). Mustan ja valkoinsen kontrasteja olisi voinnut korostaa

Liisus: Oon kyllä ihan fani, tuon "sanomalehtitekstin" käyttö on aivan huippua. varsinkin tuo ikkuna-ruutu on aivan ihana. Juonta olisi tietty voinnut olla enemmän, mutta taitaa olla meillä kaikilla vähän sama vika...

Tom: Oon kyllä kiinnostunu sun töistä just tän kupla-kisan ansiosta. Aika valmista tavaraa teet. Tykkään kauheesti tuosta kahvikuppi/kahvi-värityksestä. juonikin on hauska. Vinkkaappa joskus, jos julkaiset joskus jossain (tai jos julkaiset JO nyt jossain) haluaisin kyllä lukea enemmänkin sun töitä.

Näin nyt nopeesti, hyvä että saadaan tää kisa vihdoin loppuun. Ens vuonna sit paremmalla suunnittelulla :)
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tom 20.09.2007 klo 15:35:08
Tattis kommentoijille!
Lättä, ezuli >> Joo minuakin jäi vähän jäytämään tuo viimeistely. Huumorikin tuntui vähän liian ennalta-arvattavalta erään kaverin kommenttien jälkeen joten päädyin tekemään koko roskan uusiksi. Pistän sen tänne kunhan tulee valmiiksi.

Mari >> Kiva jos kiinnostaa! Ei ole mitään valmiina mutta vinkkaan kun tulee.

Toomio: Hehee, tämä jotenkin yllätti sinun aiempien töiden jälkeen. Kornahtava viimeinen ruutu nauratti... "sato on korjattu".. heppu on niin alleviivatun bäädäss :) Hauska konsepti että tyypin takista varisee syksyn lehtiä. Tuo hahmo voisi kehkeytyä aika mielenkiintoiseksi jos sitä lähtisi kirjoittamaan.

Liisus: Sanomalehtiteksti miellyttää minuakin. Tosi viehättävä pätkä kuten työsi yleensäkin. Ainoa mikä vähän häiritsee on pikku fibat tietokonevärityksessä (lähinnä nuo aliasingit laiturin poikkilankkujen viivoissa), mutta ne varmaan katoavat ohjelman käytön myötä. Kerronta pelaa kuitenkin ja se on tärkeintä.

Mari: Olen vissiin sanonutkin mutta tykkään sun tyylistä tosi paljon. Kuva ja teksti toimii yhdessä kauniisti ja toimii nimenomaan sarjakuvana eikä käytä suoraan esim elokuvallista kerrontaa, minusta se on hienoa. Tulee mieleen David Mackin kollaasiviritelmät Kabukissa. Mutjuu, hieno tuokiokuva. Olisi ehkä hienoa nähdä joku pitempikin juttu sinulta.


Hum joo ikävää että tämä juttu vähän kuihtui koko. Ihan tarpeellisen potkun se antoi persiille ainakin minulle oikeasti ryhtyä tekemään jotain valmiimpaa tavaraa eikä vain tuhrustella.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 04.01.2008 klo 00:27:30
Koska Kupla kuihtua viime vuonna kasaan niin eikös olisikin aika aloittaa Kupla 2008 jossa ylläpitäjät ja osallistujat toimisivat aktiivisesti?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Curtvile 04.01.2008 klo 00:46:40
Koska Kupla kuihtua viime vuonna kasaan niin eikös olisikin aika aloittaa Kupla 2008 jossa ylläpitäjätkin toimisivat aktiivisesti?

Määrittele aktiivisesti.

Onko haussa ystävällinen deadlinemuistuttelija vai piiskaa heiluttava taho?
Muistetaan että idea olisi saada mahdollisimman suurelta käyttäjäkunnalta palautetta,
ei vain ylläpidolta.
vai olisiko toive tehdä tästä oikeasti virallinen kilpailu?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 04.01.2008 klo 00:49:35
Määrittele aktiivisesti.

Onko haussa ystävällinen deadlinemuistuttelija vai piiskaa heiluttava taho?
Muistetaan että idea olisi saada mahdollisimman suurelta käyttäjäkunnalta palautetta,
ei vain ylläpidolta.
vai olisiko toive tehdä tästä oikeasti virallinen kilpailu?

Lisäsin siihen harkinnan jälkeen osallistujatkin.
Aktiivisella meinaan sellaista henkilöä joka pitää aikatauluista kiinni. Jos on määritelty deadline niin siitä pidettäisiin kiinni. Viimevuonna homma alkoi mennä melkoiseksi häsliniksi kun äänestykset venyivät ja muutivat muotoaan kokoajan. Varsinkin loppupäässä. Osallistujathan kilpailun tekevät toki mutta kyllä se kannustaisi parempiin tuloksiin jos kilpailu olisi "virallinen".
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 04.01.2008 klo 01:19:07
Virallisesti virallinen ois aika namua. Mutta onko se liikaa pyydetty? Meinaan oli tämä viimeksikin tarpeeksi virallinen, kai...
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 04.01.2008 klo 09:45:38
Se olisi jo paljon kun deadlinet pysyisivät tiukkoina.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 04.01.2008 klo 14:56:35
Aktiivisella meinaan sellaista henkilöä joka pitää aikatauluista kiinni. Jos on määritelty deadline niin siitä pidettäisiin kiinni. Viimevuonna homma alkoi mennä melkoiseksi häsliniksi kun äänestykset venyivät ja muutivat muotoaan kokoajan. Varsinkin loppupäässä. Osallistujathan kilpailun tekevät toki mutta kyllä se kannustaisi parempiin tuloksiin jos kilpailu olisi "virallinen".
Kiitos. Tästä on kuultu ja asia kai käyty läpi jo? Jokainen halukas pääsee seuraavaa Kuplaa ylläpitämään. Yhden ihmisen kontolla se on aika hankalaa.

Enemmän ehkä kaivattaisiin kommentteja seuraavalle Kupla- kaudelle. Rakentava palaute, ja ideointi sieltä tekijöiden kannalta olisi toivottavaa, mikäs tässä yksi ihminen on päättämään, kuinka taiteilijat itse sen haluavat.

Kehitettävää viime vuoteen; keksikää Kuplalle uusi nimi. Tai antakaa nimiehdotuksia, niin pidetään äänestys. Kupla- nimi on siis niin lujasti käytössä sarjakuva- alalla, ettei ruveta sekoittamaan sitä tähän. Myös se, päättääkö jonkinnäköinen raati jatkoon menevät työt, vai onko kyseessä taas äänestys. Raatiin, joka päättää kilpailun kulloisenkin aiheen, voi ilmoittautua kuka vain. Ideoita, että saadaan tästä sujuva prokkis!
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 04.01.2008 klo 15:10:50
Mielestäni ainakin haasteiden määrä voisi vähentää niin, että enemmän lössiä tippuu samalla kerralla, koska mitä ytimekkäämpi kisa, sitä helpommin se pysyy kasassa. Mielestäni voisi olla se alkusarja, sitten semifinaali ja finaali viime vuoden neljän kierroksen sijaan. Raatiin ja siihen, pitäisikö jo ekalla kierroksella olla jokin tietty aihe, en ota kantaa.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 04.01.2008 klo 16:24:18
Mielestäni ainakin haasteiden määrä voisi vähentää niin, että enemmän lössiä tippuu samalla kerralla, koska mitä ytimekkäämpi kisa, sitä helpommin se pysyy kasassa. Mielestäni voisi olla se alkusarja, sitten semifinaali ja finaali viime vuoden neljän kierroksen sijaan. Raatiin ja siihen, pitäisikö jo ekalla kierroksella olla jokin tietty aihe, en ota kantaa.
Mielestäni ekalle kierrokselle olisi hyvä antaa aihe. Välttyisi mahdollisilta pöytälaatikko-osallistujilta, jotka eivät sitten saakaan jatkoon päästyä mitään aikaan. Aiheiden ei tarvitseisi olla tiukkoja, kunhan niissä on jotain logiikkaa.

Äänestykseen suosittelisin raati + yleisö -yhdistelmää. Silloin olisi aina yhtenäinen perusta, mutta kuitenkin yleisö voi vaikuttaa.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 04.01.2008 klo 18:25:06
...
Äänestykseen suosittelisin raati + yleisö -yhdistelmää. Silloin olisi aina yhtenäinen perusta, mutta kuitenkin yleisö voi vaikuttaa.
Niin että katsojat saa äänestää puolet talenteista jatkoon?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 04.01.2008 klo 18:30:40
Niin että katsojat saa äänestää puolet talenteista jatkoon?
En nyt jaksanut miettiä mikä olisi paras vaihtoehto, mutta niitä on muutamia. Raadin äänet voisi olla painotettuja tai kummankin joukon parhaat pääsisi jatkoon tai raati karsisi ennen yleisöä "toivottomimmat" ulos tai ...
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 05.01.2008 klo 16:46:44
Hyviä ideoita! Kun vaan sitten keksisi käytännössä.

Aiheeseen liittyen;
ehkä yksi ongelma on se, että aiheella pitäisi olla joku aika selkeä alue, mistä tehdä. Viime vuosi sujui hyvin, mutta entä tulevaisuudessa? Jos ajatuksena on, että työn tekijä pystyy selittämään, kuinka työ sivuaa aihetta, kai onnistuu jokaisen verbaalikon keksiä tarina, kuinka oma pöytälaatikkotyö sivuaa aihetta. Mutta sitä on kai hankala valvoa. Ideoita tähän?

Ehdotelkaapa sitten nimiä myös tälle Kuplalle tulevaisuudessa. Ehdotettu jo "Kvaakin sarjakuvakilpailua", onko muita nimiehdotuksia? Jos ei onnistu päättäminen tässä, tai ehdotuksia on useampia, äänestetään niistä.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Toomio 05.01.2008 klo 17:33:17
Onko se sitten niin tarpeen karsia "pöytälaatikkotyöt"? jos sen tekijä ei jatkoon päässeenä ehdikään deadlineihin, niin silloinhan se tippuu ja oikeus voittaa. Minun mielestä ehkä hieman turha uhrata energiaa sen valvomiseen. Tai sitten RAATI kylmästi päättää liippaako tarpeeksi liki annetta aihetta...
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: ezuli 05.01.2008 klo 17:57:28
jos sen tekijä ei jatkoon päässeenä ehdikään deadlineihin, niin silloinhan se tippuu ja oikeus voittaa.
Se mikään oikeus ole, jos tunnollinen tekijä tippuu sen takia, kun joku on kaivanut yhden työn pöytälaatikostaan. Laatikkotyö ei ole verrannollinen muihin, koska sen on saanut tehdä kaikessa rauhassa ilman aikarajaa. Laatikkotyöllä osallistuneella tuskin myöskään on yhtä suurta motivaatiota osallistua jatkoon kuin rehdisti raataneella.

Mutta ei sitä mitenkään vainoharhaisesti tartte ruveta valvomaan. Maininta säännöissä, aiheet ja epäselvien tapausten selvitys. Eli jos ulkopuolisista järjestään tuntuu, ettei työ voi mitenkään olla tehty aiheen perusteella, niin se tuskin on.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mastermind 05.01.2008 klo 17:57:49
Kyllähän minäkin vuoden 2008 kisaan aion osallistua jonkinlaisella stripillä, jos tämä saadan tänä vuonna pidettyä.

Onko tässä mitää rajoituksia novellisarjakuavn suhteen?
Ettei kukaan laita aihetta sivuavaa 200 sivuista sarjakuvaromaaniaan.
No silloin on jo voiton ansainnnut jos niin näkee vaivaa kisan eteen.

Kuten sanoin itse osallistun stripillä.


EDIT: En tarkoita viestilläni sitä, että määrä ratkaisi. koska itsekin osallsitun stripillä, tiedän, että pieni voi olla kaunista.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 05.01.2008 klo 18:09:12
Kyllähän minäkin vuoden 2008 kisaan aion osallistua jonkinlaisella stripillä, jos tämä saadan tänä vuonna pidettyä.

Onko tässä mitää rajoituksia novellisarjakuavn suhteen?
Ettei kukaan laita aihetta sivuavaa 200 sivuista sarjakuvaromaaniaan.
No silloin on jo voiton ansainnnut jos niin näkee vaivaa kisan eteen.

Kuten sanoin itse osallistun stripillä.
Ei sitä pelkän työn määrän puolesta katsota. Jokainen taideteos arvioidaan erikseen, pidemmät eivät ole lyhyitä parempia. Niin sanotusti parhaat valitaan.

Strippisarjakuvista puheen ollen eikö ainakin Kemin kisoissa tai jossain ole sääntönä, että pitää tehdä kolme strippiä vähintään?

Waden mainitsema Kvaakin sarjiskisa tai mikäseoli kuulostaa hyvältä nimeltä.

EDIT: Ajattelin, että strippisarjis sopii toisen kappaleen alkuu novellisarjakuvaa paremmin.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: mastermind 05.01.2008 klo 18:51:47
Ei sitä pelkän työn määrän puolesta katsota. Jokainen taideteos arvioidaan erikseen, pidemmät eivät ole lyhyitä parempia. Niin sanotusti parhaat valitaan.

Novellisarjakuvista puheen ollen eikö ainakin Kemin kisoissa tai jossain ole sääntönä, että pitää tehdä kolme strippiä vähintään?

Ei tietenkään pelkkää työnmäärä katsota, itse aion osallistua strippilllä, joten tiedän että pieni voi olla kaunista. Se oli vain tuollainen heitto. Vaikka onhan se kunnioittettavaa, jos joku tekee kisaan 200 sivua laadukasta jälkeä.

Riittääkö tähän kisaan yksi strippi, vai onko se tuo 3 strippiä kuten Kemin kisoissa.

Miten olisi, jos ens vuoden kuplasta tehtäisiin OIKEASTI virallinen kvaakin kilpailu? Eli että siitä esimerkiksi olisi uutisointeja ja haastatteluja ym. reportaasia ihan etusivulla asti. Siinä voisi olla myös "idols-tyyliin" aluksi raati arvioimassa sarjakuvia (mutta siis sellainen kiva raati, ei tahallaan ilkeä...) ja sitten lopussa kansa valitsisi voittajat. Ja jotain palkintoakin voisi olla.. Vaikka ilmaista mainospaikkaa tai haastattelua kvaakkiin...?

Että saisi tän homman rullaamaan kunnolla. Hyvä ideahan tää on, kvaakin sarjiskisa siis. Se on vaan nyt juntannu paikoillaan aika pahasti.

Hyvä idea. Minun mielestäni hyvä järjestelmä olisi se, että ensin raati laittaisi näkyville kommentit kaikista töistä minkä jälkeen olisi äänestys, jossa kaikki "kvaakkaajat" saisi
äänestää. Tämän jälkeen raati saisi valita tietynmäärän jatkoonpääsijöitä jo tippuneista.
Vaikkapa niin, että kansa äänestäisi puolet jatkoon ja raati valitsisi loput.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Tohtori 06.01.2008 klo 13:27:01
 Anteeksi, mutta en ihan kaikkia 18 sivua tätä topiccia jaksanut lukea, joten tuleeko Kupla 2008, vai onko se jo käynnissä. Ehtiikö viel osallistua? Kattokaas, kun piirrän sarjakuvaa melkoista vauhtia, ja alan olla siitä aika ylpeä. Anteeksi laiskuuteni, topikin lukemisen suhteen, ja voisiko joku laittaa pienen selostuksen Kupla 2008... Ja joo, sellainen raati olisi TODELLAKIN loistava idea.
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 14.03.2008 klo 21:31:58
Miten on?
Milloin ollaan järjestämässä jos siis ollaan?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Piber 23.02.2009 klo 01:00:09
Pahoittelen tuplapostausta, mutta ollaanko tämä nyt sitten lopullisesti kuopattu?
Vai joko kisan ylläpitäjillä loppui into näin lyhyeen?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Wade 23.02.2009 klo 19:00:28
Kilpailun toteutuksen jälkeen tuli mutinaa järjestelyistä. Itsellä ei ole aikaa eikä energiaa laittaa tähän. Kuka ottaa vastuulleen?
: Vs: Kupla 2007 alkukarsinnat
: Lättä 23.02.2009 klo 23:36:42
Jos hyvien palkintojen järkkääminen ei olisi mahdottomuus, voisin omasta puolesta toimia kilpailun järjestänä; eihän minulta muuta vaadittaisi kuin puolueeton aiheen valinta ja äänestysten ja muiden keskustelujen järjestäminen. Vink vink niille, joilla olisi hyviä palkintoja - ei ole paha homma. ;)