pomppasi vähän aihepiiri, joo, mutta raman kirjoitus herätti mielenkiintoni, ja ajattelin kysäistä, millaista manhwaa on tiedossa. Anteeksi nyt vain.
Ainakaan Punianen jättiläinen ei julkaise sarjaa muuten kuin Suomeksi. Myös ruotsalaisten kannet ovat aika eri näköiset kuin meidän... ;)
Vautsi, oletko jo nähnyt PJ:n kannet?
Olisi melko huolestuttavaa, mikäli hän ei olisi nähnyt niitä kansia ;D
Länsimaisena lukijana minulla on vaikeuksia muistaa erikseen, että kuka nyt oli "Kun" ja kuka "Kaun" ja kuka "Jeonhu". En pysty siis tarinassa oikein seuraamaan monimutkaisia ihmissuhdekuvioita nimien perusteella. Tässä tilanteessa ei auta, jos en pysty erottamaan hahmoja toisistaan, eikä sarjakuvaruutu onnistu kuvaamaan, mitä ruudussa oikeastaan tapahtuu.
Luin ensimmäisen osan ja tykkäsin, mutta vähän samat ongelmat vaivasivat. Ehkä vika on siinä, että korealaiset nimet eivät ole yhtä tuttuja kuin japanilaiset? Itse hahmot tosin tunnistin toisistaan vaikka nimet olikin hankala muistaa...
Suurempi ongelma oli joidenkin ruutujen epäselvyys ja ajoittainen vaikeus tajuta kuka sanoi mitäkin. Saattaa olla manhwan ongelma tai sitten kyse on vain tottumiskysymyksestä? ??? Olen usein törmännyt manhwaan jossa on välillä vaikea pysyä kärryillä, mutta myös sellaiseen jota ei ole ollut ollenkaan vaikea seurata.
Ruotsissa käytettäneen Tokyopopin hyväksi havaitsemia translitterointitapoja... jotka todellakin poikkeavat PJ:n käyttämistä, jotka oletettavasti periytyvät saksannoksesta.
Ja samalla se "K2":kin muuttuu huomattavasti loogisemmaksi.
Korealaisilla tuntuu olevan hieman vaillinen käsitys siitä kuinka hankala länsimaalaisten on pysyä nimien perässä. Jos puhutaan vaikka elokuvista, hyvin useat nimet kuulostavat ja näyttävät niin samoilta, ettei sitä välttämättä pysy oikein kärryillä.
P.S. Old Boy oli paras viime vuonna näkemäni leffa. Off topic, i know, mutten malttanut, se on vain niin hyvä ;D
Kun kerta offtopiciksi menee, niin on pakko kantaa omakin korteni kekoon: Ichi, the killer on aika sairaan loistava.
No mutta Antti, eihän se ole edes korealainen. Me sentään Jöötin kanssa pysyttiin oikeessa maassa ;D
Ja siis Les Bijouxistahan minä tykkäsin, kun sen aikoinaan tokiopopon versiona ostin. Eikös sekin ole shoujoa. Aika eri tasolla tarinankerronnaltaan kuitenkin, piirrosjäljestä puhumattakaan.
Heh, minä koin asian täysin päinvastoin; Les Bijoux'n piirrosjälki oli paikoin silmiä hivelevää (ja toisin paikoin _todella_ staattista), mutta itse kertomuksen kornius sekä vakavuus jolla se kerrottiin mykisti kyllä täysin ;D
Tottapa potta tuo staattisuus, paikoin kuvitus muistutti liikaa pinuppeja. (Eipä niin etten itsekin moista harrastaisi.) Tässäkin olivat hahmot ja taustat jälleen kerran eri henkilöiden käsialaa, luulen sen vaikuttaneen asiaan.
Mahtipontisuus on hieno asia. Olen aina peräänkuuluttanut fiktiossa pientä suureellisuutta, se vain pitäisi osata tehdä kuten Garcia Marquez sen tekee, siis niin että se vaikuttaa elimelliseltä osalta kuvitteellisen todellisuuden arkea. Sellaisesta suureellisuudesta lukija voi antautua nauttimaan, koska se ei ole kornia. Suomalaisesta fiktiosta tällainen herkku kokemukseni mukaan suurelta osin puuttuu... Parhaatkin kertojat tahtovat olla sellaisia kuin Sofi Oksanen, eli kerronnan suureellisuus on kielellistä ja todellisuudessa puhutaan pitkälti siitä että haetaan maitoa kaupasta. (Sofi Oksanen on muuten lempikirjailijoitani eli ei sekään aina paha asia ole)
Ehkä se johtui siitä ettei musta ollut tarpeeksi mustaa, vaan pikemminkin puoliharmaata. Suuret tunteet eivät ikäänkuin koskaan paisuneet tarpeeksi suuriksi vaan jäivät puolitiehen. No, kunhan tässä horisen.
Minulla juolahti vastaustasi lukiessani mieleen toinenkin asia joka ärsytti vielä enemmän Les Bijoux'ssa: ...leiks
Tottapa tuokin, itseäni kuitenkin ärsyttää tällä hetkellä enemmän mankkatyttöjen yletön pirtsakkuus ja turpiinvetämisen taito yhdistettynä 5-vuotiaan tasoiseen häsläykseen ja kimitykseen.
Asiaa puhut, mutta yritän olla ajattelematta henkistä ikääni ;D
LOL, niin siis mankassa esiintyvien tyttöjen tietysti :D
Ai niinkö ;D
Tytöt, hankkikaa huone!
K2:ssa, kuten Shakespearessakin, miehet rakastuvat miehiin vain kun nämä ovatkin oikeasti naisia :D