Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Hazart 22.11.2003 klo 19:30:12
-
Näin joulua odotellessa ajattelin hiukan lämmittää uutta keskustelua herkästä aiheesta.
Olisi hauska kuulla mikä on se moka, jota sarjakuvaa/kuvituskuvaa tehdessä tulee toistettua yhä uudestaan ja uudestaan. Joko silkkaa tyhmyyttään tai siksi, ettei vaan kertakaikkiaan osaa piirtää (vaikka kuinka haluaisi).
Oma erheeni ties kuinka pitkään oli tehdä ihmisille ylipitkä kaula. Enkä edes huomannut sitä. Pikkuhiljaa alan päästä eroon moisesta, mutta välillä ongelma nostaa taas päätään. Kts: http://kotisivu.auriamail.net/~harheikka/paulie.jpg
Toinen moka johon lankean usein, on tussausvaiheessa keksiä jotain uutta. Sitten rohkeasti vetäisen musteen ilman luonnostelua ja pieleenhän se menee. Joka kerta.
Ajattelin, että näitä pohtiessa voisi myös oppia toisten virheistä. Hahaha! Älkääkä nyt ottako tätä liian vakavasti...
-
joskus tulee piirrettyä samannäköisiä henkilöitä. ja piirtämisen lopetus vaiheessa käden otteen jo löystyttyä saattaa viivat kasvaa liian pitkiksi.
-
No mä ihan joka sarjakuvassa en malta odottaa että tussi kuivuu ja aina söhrään kädellä siihen. Jokaisessa sarjakuvassani on joku tuollainen virhe.
-
Hahmoille liian paksut raajat >:(
-
Aikaisemmin kidutin itseäni sellaisella mokalla, et aloin tekemään kuvaa jostain yksityiskohdasta ja sit huomasin kuvan laajetessa, että ei se mahdukaan paperille. Joskus oli kolmekin A4-paprua teipattu yhteen, että sain kaikki piirrettyä. Hahaha! Nykyään hahmottelen koko kuvan yleiset mitat ensin, jotta säästyn moiselta. Säästyy myös teippiä...
-
Mä en keksi mitään yksittäistä. Monia pikku(?)vikoja kylläkin.
Hahmot on liian samankaltaisia (ja esim. päähenkilön ulkonäkö muuttuu ruudusta ruutuun. Ristiriitaistako?).
Perspektiivit (mistä nyt onkin ollut puhetta, mutta on sentään vähän tullut edistystäkin)
Semmonen satunnaisempi moka, johon lankean on se, että luonnostellessa ajattelen, että en nyt tussaa sitten tätä ääriviivaa, vaan teen sen esim. varjostusviivoilla näkyviin. Ja tietenkin sitten kun olen sen ääriviivan tussannut muistan, että aargh! tätähän nimenomaan ei pitänyt tussata.
-
Hmmm...
Mokat? En tee koskaan virheitä. Paitsi joskus. Aika useinkin.
Yleensä teen hahmoille liian ison pään (osa hahmoistani on tarkoituksella isopäisiä, mutta osa ei), silmät liian alas ja liian pitkän/liian lyhyen keskivartalon. Naihahmojen rintojen koko vaihtelee joskus ärsyttävästi.
Perspektiivit menevät usein pieleen, joten vältän niitä viimeiseen asti. Usein hahmojen kätisyydet myös vaihtuvat. Joskus sankari pitää miekkaa oikeassa kädessä. mutta yllättäen yhden ruudun ajaksi vaihtaa sen vasempaan tms.
-
Täällä päässä ongelmat liittyvät enimmäkseen ruutusommitteluun. Puhun ns. "Paperin voittamisesta". Todella usein ruutu ei vain yksinkertaisesti riitä. Reuna tulee vastaan, jalat tai pää eivät mahdu mukaan. Ja uusiksi menee, sillä jatkokappaleet paperille, tai pienentäminen, eivät hirveämmin innosta.
-
Itse olen amatööri tällä alalla ja olen tehnyt tähän mennessä sarjakuvia vain omaksi (ja joidenkin kavereitteni) iloksi. Usein piirrän yhteen ruutuun liikaa yksityiskohtia tai sitten piirrän yksityiskohtia jokaiseen ruutuun jolloinka sarjakuvan lukeminen kärsii. Toinen mokani oli ennen kun minulla ei ollut oikeanlaisia tussausvälineitä niin tussasin liian paksulla tussilla ja kaikki yksityiskohdat menivät epäselviksi tahroiksi.
-
Usein piirrän yhteen ruutuun liikaa yksityiskohtia tai sitten piirrän yksityiskohtia jokaiseen ruutuun jolloinka sarjakuvan lukeminen kärsii.
Minulla oli pienempänä tapana piirrellä hiiriä sarjakuva ruutejeni taustalle yksityiskohdiksi. Eräässä sarjakuvassa lähes joka ruudussa oli hiiri. Useimmiten hiiret kurkistelivat maassa olevista koloista.....
Turhien yksityiskohtien tuhertelun lopettaminen oli minulta periaatteessa tietoinen ratkaisu, mutta kyllä edelleen joskus tekisi mieli tunkea joku hiiri tai jättiläissähkötoukka johonkin nurkkaan riehumaan.
-
minäkin piirtelin pienempänä hiiriä ruutuihin (kaiken lisäksi ne olivat semmoisia onnettomia 3 vuotiiaan piirtämän näköisiä) Minulla ne vain kipittivät taustalla tai tekivät ihmis... tarkoitan hiiripyramiideja.
-
Itselläni näitä maneerisia virheitä riittää varmasti enemmän kuin itse tiedänkään. Niitä onkin paljon helpompi välttää kun tietää minkä virheen tekee todennäköisesti seuraavaksi. Mulla on ollut jo jonkin aikaa ongelmana se, että yritän pikkukuviin tihrustaa yksityiskohtaiset kasvot ja menen venytämään ne suhteettoman kokoisiksi yrittäessäni saada kaikki piirteet näkyville.
-
Perinteinen mokani on puhekuplien piirtäminen niinsanotusti persiilleen. Harmillista, varsinkin kun tietokoneella jälkikäteen lisätyt/muunnellut kuplat eivät istu piirustustyyliin noin muuten.
Aikoinaan tuli myöskin piirrettyä liian kapeat ja tasaisen kulmikkaat reunat ruutuihin, mutta tuosta olen jo päässyt yli.
-
Tällä sarjis/piirustus saralla todella monet asiat oppii vasta kun uskaltaa yrittää ja epäonnistua. Ei ole oikotietä onneen. Pakko vain vääntää ja vääntää, kunnes yht'äkkiä tajuaa hallitsevansa jonkin uuden jutun.
-
Yksi virheistäni on myöskin se että uutta strippiä aloittaessani huomaan että iinä on jokin hankala kohde (esim. täysi bussi yms.) Enkä harjoittele luonnospaperille ennen aloittamista vaan söhrin, monta paperia täyteen epäonnistuneita strippejä (välillä yritän kumitella mutta sitten paperi repeää yms.)
-
Minulla taas suurin ongelma on hahmojen jalat. Piirtämishetkellä ne saattavat näyttää ihan hyviltä, mutta myöhemmässä tarkastelussa ne osoittautuvat liian lyhyiksi, pitkiksi, paksuiksi tai muuten vain omituisen näköisiksi. Ehkäpä olen liian itsekriittinen, mutta ainahan sitä pitää yrittää olla täydellinen (ja huomata ettei olekaan).
Toinen ongelmani on realistisen näköisen ihmisen piirtäminen, joka ei meinaa onnistua kirveenkään kanssa. Puolirealistinen ihminen vielä jotenkin menee, mutta mallista piirtäminen ei sitten enää onnistukaan.
-
Naisilleni tuppaa tulemaan aivan liian iso rintavarustus... :o En usko että mieshormonitkaan siihen hirveästi vaikuttavat koska vaikka haluaisinkin piirtää pienet niin aina niistä vaan kasvaa elämää suuremmat... (Esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/speedpaint/farewell.jpg))
Tussatessa tulee yleensä myös ongelmia.. Onnistun aina jotenkin sotkemaan jotenkuten onnistuneet kohdat jälkeenpäin. Katson kuvaa ja mietin että 'tuohonpa voisi vielä vetää vähän viivaa' ja sitten kahden sekunnin päästä hakkaan päätä seinään. (Toinen esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/penandink/vampirelady_fullsize.jpg))
Ongelmaista on paperinsottaajan arki.
-
Naisilleni tuppaa tulemaan aivan liian iso rintavarustus... (Esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/speedpaint/farewell.jpg))
No kieltämättä aika povekas neito, mutta ei se haittaa, jos kuitenkin onnistut pitämään ne joka ruudussa samankokoisina. Minä en välttämättä aina piirrä liian isoja rintoja, mutta koko vaihtelee ruutujen välillä joskus...
Tussatessa tulee yleensä myös ongelmia.. Onnistun aina jotenkin sotkemaan jotenkuten onnistuneet kohdat jälkeenpäin. Katson kuvaa ja mietin että 'tuohonpa voisi vielä vetää vähän viivaa' ja sitten kahden sekunnin päästä hakkaan päätä seinään. (Toinen esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/penandink/vampirelady_fullsize.jpg))
Tuo kuvahan on mainio. Mikä siinä muka mättää? Ainoa kritiikki, mitä minä voin kuvillesi antaa on se, että naishahmojen kasvot ovat hivenen maskuliiniset... ehkä tarkoituksella, mutta ainakin itse pitäisin noista kuvista vielä enemmän, jos naisten kasvot olisivat jotenkin nätimmät...
-
Lainaus Wilpurilta
"No kieltämättä aika povekas neito, mutta ei se haittaa, jos kuitenkin onnistut pitämään ne joka ruudussa samankokoisina. Minä en välttämättä aina piirrä liian isoja rintoja, mutta koko vaihtelee ruutujen välillä joskus..."
Ei se mitään. On sitä muillakin koko vaihdellut!
www.liquidgeneration.com/poptoons/britneys_breasts.asp
(taas tää lainaus vähä potkii mua..)
-
Tussatessa tulee yleensä myös ongelmia.. Onnistun aina jotenkin sotkemaan jotenkuten onnistuneet kohdat jälkeenpäin. Katson kuvaa ja mietin että 'tuohonpa voisi vielä vetää vähän viivaa' ja sitten kahden sekunnin päästä hakkaan päätä seinään. (Toinen esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/penandink/vampirelady_fullsize.jpg))
Tuo kuvahan on mainio. Mikä siinä muka mättää? Ainoa kritiikki, mitä minä voin kuvillesi antaa on se, että naishahmojen kasvot ovat hivenen maskuliiniset... ehkä tarkoituksella, mutta ainakin itse pitäisin noista kuvista vielä enemmän, jos naisten kasvot olisivat jotenkin nätimmät...
No juuri nuo kasvot. Ne olivat paremman näköiset ennen kuin sotkin ne (ja vielä paremmat ennen kuin piirsin ollenkaan). :D
-
No juuri nuo kasvot. Ne olivat paremman näköiset ennen kuin sotkin ne (ja vielä paremmat ennen kuin piirsin ollenkaan). :D
Jaaaaaa......
Mutta ajattele positiivisesti. Se tuntuu olevan ainoa juttu, joka sinulla pahemmin tökkii... ja ota huomioon se, että naisen kasvot on yksi vaikeimmista asioista piirtää, koska jos haluat pitää naisen/tytön (kasvot) kauniina, et saa liiaksi korostaa oikeastaan mitään piirrettä vaan kaikki täytyy tehdä hienovaraisesti.
Jos osaat harjoitella valokuvasta, niin suosittelen harjoittelemaan vaikka jodenkin eurooppalaisten selkeäpiirteisten kaunottarien avulla (Virginie Ledoyen, Monica Bellucci yms.).
-
Naisilleni tuppaa tulemaan aivan liian iso rintavarustus... :o En usko että mieshormonitkaan siihen hirveästi vaikuttavat koska vaikka haluaisinkin piirtää pienet niin aina niistä vaan kasvaa elämää suuremmat... (Esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/speedpaint/farewell.jpg))
No, jos olet katsonut, miten rinnat tuollaisissa kureliiviratkaisuissa puristuvat, oot ihan oikeilla jäljillä. Tuolla tavalla luonnottomiksi palloiksihan ne pakotetaan. Siitä, mikä on hyvän näköistä voidaan sitten keskustella vaikka baijerilaisten kanssa, jotka keksivät kansallispukuun sen dirndl (vai mikä se nimi olikaan) -povitarjottimen.
Sen sijaan naishahmon vasen käsi (ylös kohotettu) on miehen käsi (ja varsin hyvin piirretty miehen käsi, pitää sanoa). Oikea voi ollakin naisen. Samoin vasemmassa hauiksessa menee kiertoliike jotenkin väärin, mikä luo vaikutelman ihonvärisestä puvusta joka kiertyy hiukan.
Naisten anatomia on eri kuin miesten, ja kannattaa harjoitella se jostain muualta kuin amerikkalaisista sarjakuvista ensin. Stereotyyppien piirtäminen onnistuu helpommin kun ensin opettelee piirtämään ihan oikeita ihmisiä (luonnossa oikeasti livenä). Jos olet lukenut Marvel Way to Draw'n, tiedät, että sankarien ja sankarittarien anatomia on tarkoituksella liioiteltu luonnottomaksi, ja parhaat piirtäjät onnistuvat työssään ennemminkin säännöistä huolimatta kuin sääntöjen vuoksi.
-
Tussatessa tulee yleensä myös ongelmia.. Onnistun aina jotenkin sotkemaan jotenkuten onnistuneet kohdat jälkeenpäin. Katson kuvaa ja mietin että 'tuohonpa voisi vielä vetää vähän viivaa' ja sitten kahden sekunnin päästä hakkaan päätä seinään. (Toinen esimerkki.. (http://www.jouniscape.net/brain/penandink/vampirelady_fullsize.jpg))
Tuo kuvahan on mainio. Mikä siinä muka mättää?
No, naishahmossa ei mätä oikeastaan muu, kuin että nenän varjo tekee nenästä aavistuksen liian ison ja nenänpään verran liian pitkän, jolloin suu sijoittuu myös alahuulen paikkeille, hiukan liian alas. Sanoisin, että jos nenää typistäisi sen nenän alle tulleen varjon verran, ja nostaisi suuta saman verran ylemmäs kasvoissa, olisi ongelma ratkaistu.
Sen sijaan mieshahmon selkä on kuin manikin-nukella tai 'Action Man'illa. Hartiat, käsivarret ja selkä eivät oo erillisiä osia, vaan yhtenäinen joustava kokonaisuus. Tätä tietysti korostaa vaatetuksen varjostaminen kiiltoina, joka - kunniaksesi on sanottava - on sama varjostus johon Malik ja Brouyere päätyivät Archie Cash -sarjassaan (ilmestyi Ruutu-lehdessä 74-75). Suosittelen kokeilemaan alueen varjostamista yhtenäisempänä kokonaisuutena, ei kauheasti lihaksia eritellen (varsinkin jos välissä on vielä takki).
Muuten, ei ongelmia. Jatka samaa rataa.
-
Toinen olkapää, se mikä on kuvassa taaempana, tuntuu aina hankalalta.
Kaikkeista parhain apu on tullut croquis-piirtämisestä. Painajaismaista aluksi, ei ole helppoa ainakaan mulle, mutta nyt alkaa vihdoinkin näkyä tulosta. Halvimmat kurssit (ja mulle kätevä sijainti) ovat olleet Helsingin työväenopistolla Kaapelitehtaalla, harmittaa kun en nyt keväällä kovin monena perjantaina enää kerkeäkään.
Säästän kaikki piirrokset tunneilta ja aina välillä käyn etsimässä niistä apua kun ei jonkin asennon piirtäminen suju.
-
No, naishahmossa ei mätä oikeastaan muu, kuin että nenän varjo tekee nenästä aavistuksen liian ison ja nenänpään verran liian pitkän, jolloin suu sijoittuu myös alahuulen paikkeille, hiukan liian alas. Sanoisin, että jos nenää typistäisi sen nenän alle tulleen varjon verran, ja nostaisi suuta saman verran ylemmäs kasvoissa, olisi ongelma ratkaistu.
Joo, jotain tuollaista tarkoitin, kun sanoin sitä maskuliiniseksi... en vain osannut ilmaista asiaa tarkemmin. Onneksi joukossamme on ammattilaisa, jotka osaavat huolellisesti kertoa, että mikä se juttu tarkalleen on, mikä mättää...
Minulla oli joskus ongelmana se, että jos piirsin naisen kasvot suoraan sivulta, niin henkilöstä tuli aivan intiaanin näköinen. Ei minulla ole mitään intiaaneja vastaan, ja kyllä ne joskus olivat ihan kauniin intiaanin näköisiä, mutta kyllä se silti vähän häiritsi... nykyään kaikki naishahmoni ovat persoonattomia pitkähiuksisia siroja pallopäitä.
-
Minulla taas suurin ongelma on hahmojen jalat. Piirtämishetkellä ne saattavat näyttää ihan hyviltä, mutta myöhemmässä tarkastelussa ne osoittautuvat liian
Itse itseäni koe-eläimenä käyttäen olen keksinyt tuon tyyppisiin vaivoihin lääketieteellisen selityksenkin.
Jos nyhjää nenä kiinni paperin reunassa tai muuten rötköttää silmäänsä piirustustasoon nähden vinossa , kuva näyttää piirtäessä virheettömältä mutta kauempaa katsottaessa se näkyy kuin pullonpohjan läpi tai on muuten vinksallaan.
Ihmisenpiirustusongelmiin löytyy apua käsikirjoista. Liikenteessä on esim Barcsay-pupun puhelinluettelon paksuinen "Anatomia - opas taiteilijoille" , jota on saanut uutena parilla kympillä.
-
Itse itseäni koe-eläimenä käyttäen olen keksinyt tuon tyyppisiin vaivoihin lääketieteellisen selityksenkin.
Jos nyhjää nenä kiinni paperin reunassa tai muuten rötköttää silmäänsä piirustustasoon nähden
Ihmisenpiirustusongelmiin löytyy apua käsikirjoista. Liikenteessä on esim Barcsay-pupun puhelinluettelon paksuinen "Anatomia - opas taiteilijoille" , jota on saanut uutena parilla kympillä.
Tuota vartenhan kallistettavat piirustustasot ovat. Suosittelen varauksetta. Vaakasuoralla pöydällä perspektiivi sotkee mittasuhteet, vaikka kuinka yrittäisi röhnöttää kuvan päällä (mikä taas tietty tuo omat ongelmansa).
Kallistuskulman ei tarvi olla iso. Helpoin tapa kokeilla on ottaa sopivankokoinen levy piirustusalustaksi, ja tukea sen takalaita pöydän reunaan ja etulaita omiin polviin. Aika pian huomaa, mikä itselle sopii. Jyrkempi kulma rasittaa kättä.
Ja joo, Jenö Barcsayn kirjat on hyvä ainakin jossain vaiheessa käydä ajatuksen, kynän ja paperin kanssa läpi, ellei (ja vaikka olisikin) kotipaikkakunnalla oo croquis-kurssimahdollisuutta. Kun ne on kerran tehnyt, ei välttämättä tarvi enää.
Suosittelen muuten Weltsullekin noita, sulla kun muuten on ulkoiset yksityiskohdat ihan hanskassa, kokonaisuuden liittäminen ...äh... kokonaisuudeksi... vain joskus vaikuttaa hankalalta.
Työn iloa. Harjoitus tekee metsurin.
-
Suosittelen muuten Weltsullekin noita, sulla kun muuten on ulkoiset yksityiskohdat ihan hanskassa, kokonaisuuden liittäminen ...äh... kokonaisuudeksi... vain joskus vaikuttaa hankalalta.
No krokejahan olen tehnyt aikoinani vinon pinon, kun olin Oriveden opistolla. Nyt kesällä ajattelin, että vois mennä jollekin työväenopiston piirustuskurssille, mutta koulu "sotki" ne suunnitelmat, kun ei niitä oikein oo muuta kuin iltaisin.
Noita anatomia -kirjoja olen myös vakavissani harkinnut ostaa.
Nyt olen koittanut sisäistää perspektiivin saloja ja jos ei muuta, niin ainakin olen onnistunut piirtämään mm. autoja kulkemaan hienosti perä ilmassa ;D
No, ehkä se siitä joskus.
-
tuo Barcsayn julmettu järkäle tuli joskus kirjastosta useampaankin otteeseen lainattua. Todella yksityiskohtaista. Elävää malliakin tuli tehtyä, parannusta piirrosjäljessä ihan yleensä huomasi lähes heti. Nyt kun viime kerrasta on jo vuosia, huomaa taas kangistuneensa ainakin mitä realistisempaan jälkeen tulee... Valokuvista voi myös harjoitella, mutta ei 2-ulotteisen kuvan käyttäminen mallina ole sama.
Yleinen moka mulla kuitenkin oli symmetrian yms. epätasapaino, joko hahmoissa tai sommittelussa. Siihen ratkaisu löytyi kääntämällä luonnos valopöydällä ympäri (peilikuvaksi). Kaikkinaiset virheet em. seikoissa paljastuivat kaikessa raakuudessaan. Siihen sitten vaan korjaamaan. Ihmismieli on siitä hassu että tuommoiset näkee paremmin tällä lailla. Havaintopsykologiaa.
Toiset käytää peiliä, mutta näin virheet on (mielestäni) helpompi korjata.
Timo
Edit: PS: Ainiin, perspektiivi tuottaa aina vaikeuksia. Kannattaa valita kuvakulmia, joissa sitä on vähän. Taito sekin. ;D
-
Joo, ainoaksi puolustukseksi voin sanoa tuosta ykköskuvasta että se olikin nopea Wacom-tuherrus.. ;)
Onneksi tuli tuossa jouluostosten lomassa hankittua taskukokoinen anatomiakirja (Gray's anatomy) kun sen verran halvalla sain. Ehkä siitä on jotain hyötyä, kun ei ole mahdollisuutta elävänmallinpiirtoon tai rohkeutta mennäkään vaikka olisikin...
Mutta vinkit on pistetty korvan taakse, kiitos niistä. ;)
Perspektiivi tökkii minullakin, vaikka en ole kyllä perspektiivillisiä kuvia pahemmin piirtänytkään. Tuo vampyyrikuva onkin ensimmäisiä, sillä valitsin kuvakulman juuri harjoituksen vuoksi..
-
Huomasin juuri äskettäin itselläni sellaisen virheen että unohdan tussata joitain kohtia! Ongelmasta tekee hankalan se ettei minulla ole omaa skanneria ja kun käyn koululla skannaamassa (nyt pitää käydä kirjastolla saakka) niin en vielä silloin huomaa että tussaus puuttuu esim. hahmon kaulasta ja onnessani lähetän sen liitetiedostona kotiin. Kotona sitten huomaan että viiva puuttuu eikä sitä sitten enää voi korjailla (muutakuin tietokoneella, mutta minusta se on väärin ja haluan että mahdolliset virheeni näkyvät ja kaikki tietävät kuinka amatööri olen).
Musta sä oot vähän liian negatiivinen joo ja kriittinen ittees kohtaa! Et sanois itteäs amatööriks jos tietäisit mun töherryksii..:)
Käytinpäs hienoja sanoja!
-
Yleinen moka mulla kuitenkin oli symmetrian yms. epätasapaino, joko hahmoissa tai sommittelussa. Siihen ratkaisu löytyi kääntämällä luonnos valopöydällä ympäri (peilikuvaksi). Kaikkinaiset virheet em. seikoissa paljastuivat kaikessa raakuudessaan.
Haa. Tuota kikkaa käytän minäkin... ja kiroan sitten aina teokseni alimpaan tuonelaan, koska kaikki näyttää olevan vääristynyttä ja vinoa...
Eikös tuo peilikuva-juttu perustu siihen, että aivot korjailevat teosta siihen suuntaan, millaisen yritit kuvasta tehdä, mutta kun käännät sen peilikuvaksi, niin tavallaan näet sen sivullisen ihmisen silmin, koska aivot eivät enää fiksaa sitä...
Käsittääkseni meikkaajilla saattaa olla sama ongelma, mutta he näkevät sentään meikattavan koko ajan myös peilistä...
-
kuvasta tehdä, mutta kun käännät sen peilikuvaksi, niin tavallaan näet sen sivullisen ihmisen silmin, koska aivot eivät enää fiksaa sitä...
Joka tapauksessa jotain tapahtuu, jonka avulla huomaan ja saan virheitä korjattua. Ehkä siinä auttaa tuo oman työn "sivullisen silmin" näkeminen.
Timo
-
Ronkainen:"Siihen ratkaisu löytyi kääntämällä luonnos valopöydällä ympäri (peilikuvaksi). Kaikkinaiset virheet em. seikoissa paljastuivat kaikessa raakuudessaan. Siihen sitten vaan korjaamaan. Ihmismieli on siitä hassu että tuommoiset näkee paremmin tällä lailla. Havaintopsykologiaa. "
Sitäkin. Mutta eikö havainnointi toimikin jotenkin epäsymmetrisesti? Kuvaa luetaan ylävasemmalta lähtien ja muutenkin eri alueilla on eri painoarvot. Eikö silloin peilikuvana työskentely sotke kuvan sommittelua?
-
Eikö silloin peilikuvana työskentely sotke kuvan sommittelua?
Ei suinkaan koska varsinainen sommittelu tuossa mielessä on jo tehty (lukusuunta, oikea-vasen ym). Olin ehkä vähän epätarkka kuvailussani. Kun teen kolmiulotteista maailmaa (sitähän piirtäminen on) kaksiulotteiseksi jää jotain helposti vähän, miten sen sanoisi, epäsymmetriseksi. Esim. hehmojen olemus, muotojen ja yksityiskohtien - ei kokonaisten ruutujen, saatika sivukokonaisuuksien. Jokin takaraivossa sanoo, että kuvassa on jotain vialla ja sen tarkastelu peilikuvana osoittaa helposti virheet. Tai siis ne on helpompi havaita. Virheet joita minä teen. Joku muu ei ehkä tee samanlaisia virheitä.
Timo
-
Mm. Frank Cho piirtää hienoja hiuksia ainakin naisille: http://comicartcommunity.com/gallery/details.php?image_id=1780
-
En osaa piirtää hiuksia. Muuten ihan onnistuneen naaman voi aina pilata kämyisillä karvoilla.
Kaksi tuoretta esimerkkiä:
pikkuveli (http://www.kolumbus.fi/pihkalat/aimopiirto.jpg)
omakuva, joka ei näytä minulta (http://www.kolumbus.fi/pihkalat/parstajipekki.jpg)
Eihän noissa sinänsä vikaa ole. Omakuva näyttää ihan angloamerikkalaisen akryylimaalauskoulukunnan luonnokselta. Jos värittäisit hiukset tasavärisiksi, näyttäisi ihan luonnolliselta.
Mutta ymmärrän ongelman. Pikkuveljesi kampaus on samanlainen kuin Lego-ukoilla aikoinaan, sellainen muovitupee. Tämä syntyy kahdesta perusongelmasta:
a) rajaat hiukset myös latvojen puolelta. Itse asiassa hiuksia ei tarvi ollenkaan rajata umpiviivalla, parempi vain jos ei rajaa.
b) olet laittanut hiuksiin kaikensuuntaisia viivoja. Kaikkien viivojen tulee olla vain ja ainoastaan hiusten suuntaisia. Viivoja mielummin ihan vähän kuin yhtään liikaa.
Ongelma on mulle ihan omakohtaisesti tuttu. Alkaessani piirtää sarjakuvia, kuvittelin että karvaisen pinnan piirtämiseen tarvitaan paljon karvoja -> söhryä. Lopputulos näytti järjestään huovutetulta villakoiralta tai pölynimurin pölypussin sisällöltä. Ei hyvä. Seuraava suuri oivallus oli, että yksikin vääränsuuntainen viiva pilaa koko pinnan.
Että älä menetä toivoasi. Et ole maailmanhistoriassa yksin.
PS. Muutenkin varoisin ristiviivoja, ellei kuvattavana ole ristiviivainen kohde kuten karkea säkkikangas. Piirrosjälkesi on aivan hyvää, ei sitä tarvi naamioida 'valeluonnostelulla'. (Kokeilepa muuten, jos sulla on mahdollisuus, vaikka jollain kuvankäsittelyohjelmalla vaalentaa tuota omakuvaasi niin, että ohuet viivat katoavat. Tuntuu, että ilman esim huulten ulkoreunoja se saattaisi olla näköisempi - en tietenkään tiedä, miltä näytät. Mutta jos et ole noin 40-vuotias autokauppias, niin luultavasti.)
;-)
PPS. Mahdollisuuksien mukaan piirrän hiukset siveltimellä parilla nopealla vedolla, vaikka muuten tussaan terällä. Imukykyiselle paperille ei leviävällä tussilla kerta kaikkiaan _voi_ piirtää hiuksia; esimerkiksi kopiopaperille piirtoheitintussilla. Tai sitten pitää olla tosi nopea ja kevytkätinen.
-
www.Polykarbon.com sisältää kohtuullisen hyvän hiustutoriaalin. Siellä esitelty nuolisysteemi toimii melko hyvin ainakin pidempiin hiuksiin.
Ja taas sama moka osioon voisin sanoa huomanneeni, että minulla on taipumus tehdä kuvista jotenkin liian kapeita. Kasvoista varsinkin. Himpura!
-
Mutta eipä olla koneita-vaan siis ihmisiä... -tuhruja tulee, eikä se oo niin wakawaa... harjoituksen myötä ne virheet kyllä karsiutuu. 8)
-
Mm. Frank Cho piirtää hienoja hiuksia ainakin naisille: http://comicartcommunity.com/gallery/details.php?image_id=1780
Totta veistät toveri. Olisin valmis maksamaan huomattavia summia, jos vain sen avulla voisin oppia piirtämään naisia kuin Cho... kaveri on kyllä nero sillä(kin) alalla. Ikävä kyllä (tai onneksi) taitoa ei voi ostaa rahalla.
Osaako kukaan selittää, että miksi piirrostyylini äkisti ja lähes huomaamatta on luiskahtanut mangan suuntaan? Onko se normaalia, vai jokin sairaus?
-
author=Wilpuri
Osaako kukaan selittää, että miksi piirrostyylini äkisti ja lähes huomaamatta on luiskahtanut mangan suuntaan? Onko se normaalia, vai jokin sairaus?
Sairaus varmaan, kun se tuntuu tarttuneen niin moneen piirtäjään...
-
Minä inhoan käsien piirtämistä, etenkin sormet aiheuttavat harmaita hiuksia, siksi piirränkin hahmoille yleensä tumput käteen ;)
-
Mullakin käy usein niin, että realistiset hahmot saavat hirveän ison manga suun ja isot silmät. Ja toinen juttu myös mulla on sormien piirtäminen, aina pitää miettiä onko se peukalo nyt vasemmalla vai oikealla puolella! ;D Ja niiden tussaus liian paksulla tussilla se sitten vasta kauheaa onkin!
-
Hauska säie paljastui siivoustyön alta.
Mun iänikuisia mokiani on liian pitkät nenät, liian isot päät ja yleinen "oikealle vetäminen". Joskus tyypit jopa seisovat oikealle päin vinossa. Lisäksi innostun usein tekemään yksityiskohtia ennen kuin kuva on hahmoteltu. Käsiä en osaa piirtää ollenkaan, vaikka olen lukenut aiheesta kirjankin... Yritän aina löytää mallikuvan niitä varten.
Joku sanoi tussailevansa joskus viivoja joita ei pitänyt, mulla on sama ongelma. Saatan jopa kirjoittaa paperiin erikseen, miten haluan jonkin ruudun tussata, ja teen sen silti väärin.
Peilikikka on hyvä. Tyyppi joka sen mulle opetti (en enää muista kuka, joku Oulun sarjisseuralainen) aiheutti ehkä suurimman yksittäisen edistysaskeleen piirustustaidoissani. Mutta kyllä oli kamalaa joutua ensimmäisen kerran katsomaan tuotoksiaan peilimaailman kautta. Meinasi jäädä koko harrastus siihen paikkaan :D
-
Perisyntini on kuvan puolivillainen luonnostelu. Usein käy niin, että luonnostelen esim. ihmisen kokonaisuuden heikosti ja keskityn yksityiskohtiin. Lopputuloksena onkin usein anatomiavirheitä vilisevä variksenpelätin, jonka vasen jalka on piirretty uudestaan 43 kertaa. Usein myös päätän lisätä taustan jälkeenpäin. Jää useinmiten tekemättä (onneksi. Jälkeenpäin lisätyt lähes poikkeuksetta täyttä kuraa :P).
Toisaalta olen saanut eräitä parhaista piirroksistani valmiiksi juuri edellämainitulla improvisaatiotekniikalla... Mene ja tiedä ???
-
MOIPS! Jos mokia kysytään, niin niitä on aika paljon. Esimerkiksi saatan unohtaa varjot joistain kuvista, ja joistain kokonaisista sarjakuvista. Jos voi käydä niin, että hahmolla ei olekaan hattua vaikka muissa kuvissa oli, tai vastaavia.
Keino välttää virheitä, on tehdä kaikki kuvat paljon, paljon, paljon huolellisemmin. HUOH! Kuulostaa tylsältä.
-
No mä ihan joka sarjakuvassa en malta odottaa että tussi kuivuu ja aina söhrään kädellä siihen. Jokaisessa sarjakuvassani on joku tuollainen virhe.
Sama vika täällä...
Olen myös vähän turhan laiska sarjakuvieni suhteen, enkä jaksa luonnostella mitään loppuun asti. Tiedossani myös on, että tussiterällä piirrettynä tulee parasta jälkeä ja elävää viivaa: silti en jaksa sitä käyttää kuin joissakin harvoissa "vimpan päälle" -tilanteissa.
Ja se käsien piirtäminen... yhtä kidutusta, sanon minä!
-
Mä taas onnistun liian usein tiputtamaan kynän kärjestä mustetahroja johonkin kriittiseen kohtaan, esim. keskelle ruutua... Myös vesiväritahroja löytyy sieltä täältä. Korjauslakka on ahkerassa käytössä.
Usein tulee myös pilattua työ sillä, että kun se on valmis ja näyttää hyvältä, päätän lisätä siihen vielä jotakin tai korostaa jotakin kohtaa jotta työ näyttäisi vielä paremmalta. Arvatkaa vaan, näyttääkö se :-\ Tämä on suorastaan perisyntini ja koetan opetella siitä eroon.
-
Mulla on ikävä taipumus keskittyä mikroskooppisen pieniin yksityiskohtiin enkä näe enää kokonaisuutta. Samoin nuo hahmotelmat jää usein tekemättä kunnolla.
Hyvä topikki, muuten.
-
Vasenkätisenä suttaan aina, jos en viitsi odottaa kuvan kuivumista. Lyijykynälläkin piirtäessä viivat leviää, kun käsi kulkee siitä päältä. Olen yrittänyt kehitellä kaikenlaisia apuvälineitä, mutta ei, pitäis kai opetella piirtään oikealta vasemmalle,
-
Hyvä topikki, joo .. ja Luikurin kanssa samaa vikaa. Luonnoksiin tulee joskus pikkuriikkisii suttuja joita ei pirullakaan sitten voi kuitenkaan tussata.
Nyttemin yritän kanssa muistaa pitää (puhdasta) paperiarkkia luonnoksen ja piirtävän tussaavan käden ´välissä´, tukea kun tarvin piirtäessä alustasta. Hinkailenkin edes takaisin sen päällä eikä puuroudu luonnos tasapaksuksi harmaaksi.
Harvemmin huomioin kokonaisuutta, alan jostakin kulmasta ja puolet kuvaa piirtäneenä hoksaan että ei kaikki mahdukkaan mukaan.
Näitäkin oireita ilmenee : Joskus en luonnostele tarpeeksi loppuun asti. Luulen osaavani tussaillen täyttää puuttuvia yksityiskohtia. (pitäsihän se jo uskoa ettei se onnistu)
Tussailen puhekuplat valmiiksi koittamatta sopiiko teksti siihen. Tosi tyhmää ..
Kumittelen joskus niin railakkaasti että vedän paprun ryttyyn! (jos on ohuempaa ns. kopiopaperii)
Luonnostellen suttaan ja suttaan tummemmaksi kuvaa ja lopulta painelen kynällä kynnösvakoja paperiin. Eihän kuva siitä mitenkään parane.
Toi peilijuttu tarvii muistaa. Ja se olisi ehkä hyvää harjotustakin, piirtää kuvia valmiiksi ja tussatakin sitten valopöydällä paperin kääntöpuolelle.
Mats Källblad (http://www.kallblad.com/htmls/meny.htm)´in sivuilla on eräs hyvä esimerkki --Serier >> Brainstorm--.
Raakaluonnoksen tehtyään valmiiksi hän kääntää paperin ja tekee yksityiskohtaisemman vaiheen, kääntää uusiksi ja kumittaa alkusutun pois. Ja lisää sitten loppuysityiskohdat ´oikealle´ puolelle ja tussaa.
Voi tuntua monimutkaiselta mutta soppi ehkä hänen tyyllinsä hyvin. Yksi omista suosikeistani, muuten ..
-- j --
-
Näitäkin oireita ilmenee : Joskus en luonnostele tarpeeksi loppuun asti. Luulen osaavani tussaillen täyttää puuttuvia yksityiskohtia. (pitäsihän se jo uskoa ettei se onnistu)
Tämä minä kompastun yhtä mittaa...
-
Aluksi kun treenailin piirtämistä ja tussaamista tein koko homman kopiopaperille. Se oli erittäin mukavaa ja huoletonta koska tussi kuivui lähes välittömästi (paitsi tietenkin nyt jos kunnolla lotrasi).
Mutta nykyään kun piirtelen sarjakuvia luonnostelen ne ensin kopiopaperille ja sitten tussaan läpipiirtopöydän avulla sellaiselle kiiltävälle paperilla. Välillä tuntuu ettei se kuivu koskaan. Sen takia sitten tulee kiroiltua välillä aina pikkuisen kun vedän suunnille AINA tuolla kämmenellä tussit päin naamaa. Ehkäpä juuri sen takia sarjakuvieni tyyli on viimeisen parin kuukauden aina muutunut tuollaiseksi... sotkuiseksi.
-
Oma helmasyntini tuntuu olevan käsivarsien, varsinkin kyynärvarsien venyminen suhteettoman pitkiksi. Lisäksi piirtämistäni naisista tahtoo tulla liian kapealanteisia ja pieni... -takamuksisia. Ökpön tavoin piirrän kasvoihin liian pitkän nenän ja sitä myötä myös kasvoista tulee pitkät. Pitäisi vissiin oikeasti käyttää vaakaviivoja apuna, että suhteet tulisivat edes jotenkuten oikein.
-
Piirrän miesten kasvot naismaisiksi. En osaa piirtää käsiä. Tussaan suurpiirteisesti ja huolettumasti. Pitäisi oppia piirtämään kun on ennen aina mennyt siitä mistä aita on matalin. Esmes piirtänyt kädet piiloon....
-
Ahhahhaa.. monenlaisia toistuvia mokia on. Esmes yhteenaikaan tein kirahvikauloja ("kiitos" paljon esimerkistäsi Naoko Takeuchi), yhteen aikaan liian kulmikkaita kasvoja, yhteen aikaan totaalisia barbie-jalkoja... jne. Näitä riittäisi. Monista olen ajan myötä päässyt eroon, mutta muutamat ongelmat eivät tunnu katoavan. Suurinpana pinttyneenä tapana kömpelöt ja liian paksut jalat ihmishahmoille. Uusin huomaamani toistuva moka on liian lanteikkaat miehet (sen siitä saa kun piirtää muutaman vuoden ajan pelkkiä naishahmoja jättäen miehen anatomian hakoteille). Jotenkin se lantio tuntuu olevan ylivoimainen ongelmakohta jalkaongelmien kera. Joskus menetän jopa järkeni ja repaisen paperin vyötärön kohdalta puokki ja heitän alaosan roskiin. Sitten myöhemmin tosin kaduttaa, kuten viimeisimmän työnikin kanssa. Kaveri kyllä ihmettelee että mitä Zelosin alaosalle kävi kun saa sen kuvan aikanaan.
EDIT: Ohhoh, nyt vallan unohtui mainita yksi ongelmat top-3 listani jäsenestä. Elikkä silmien symmetrisyys on ollut aina ongelma. Todella harvoin minulta näkee kuvan jossa hahmon kasvot on kuvattu suoraan edestä päin. Ja usein tuntuu olevan ongelmia jopa 3/4 viewissäkin silmien kanssa. Pitäisi varmaan alkaa piirtää nappisilmiä..
-
Toinen moka johon lankean usein, on tussausvaiheessa keksiä jotain uutta. Sitten rohkeasti vetäisen musteen ilman luonnostelua ja pieleenhän se menee. Joka kerta.
Tuo on minun pahin tapa :D;;
Muita pahoja tapoja on se, että jos vaikka piirrän ihmistä, olen aina liian laiska kaivamaan anatomiakirjoja kaapista ja sittenhän sitä piirretäänkin ihmistä jolla on tyyliin 3 jalkaa ja neljäs käsi korvasta sojottamassa ulos. ¬_¬;;
-
Ei koskaan riitä maltti suunnitella kuvaa tarpeeksi. Raajat myös joskus jäävät lyhyiksi tai venyvät...
-
Minä en saa millään tarpeeksi kontrastia töihini. Jos tekovaiheessa suorastaan vahingossa otan varjostusväriksi tavallista tummemman, silmäni tuomitsevat sen heti paperilla likaisen näköiseksi ja yritän sitten vedellä/muilla sävyillä vähentää sitä kontrastieroa. Kuvan valmistuttua kuitenkin kiroan taas.
Teen myös liian pienet kädet. Aina. Sekin on hassu moka, jota en ikinä huomaa tekovaiheessa, vaan aina jälkikäteen. Pitäisi kai tehdä muistilista, että "tarkista ennen tussausta ne kädet ja muut".
-
Jos tekovaiheessa suorastaan vahingossa otan varjostusväriksi tavallista tummemman, silmäni tuomitsevat sen heti paperilla likaisen näköiseksi ja yritän sitten vedellä/muilla sävyillä vähentää sitä kontrastieroa. Kuvan valmistuttua kuitenkin kiroan taas.
Johtunee sävytasapainosta, siis kun esim. työn alkuvaiheessa keksiikin lätkäistä tummat sävyt paikoilleen ovat aivan liian vahvoja muuhun ympäristöön nähtynä. Sitten niitä vaalennellaan ja kun työ on valmis huomataan että vaalennettiin liikaa sillä tekemisen aikana muiden alueiden sävy on tullut lähemmäs alkuperäistä tummaa sävyä.
Omakohtaisena kokemuksena pastelliliiduilla piirtämisestä/maalaamisesta voin todeta, että ensimmäiset 2-3 tuntia työ näyttää todella hirveälle, jos tässä vaiheessa malttaa olla luovuttamatta niin sitten tuntien 4-5 aikana alkaa tyytyväisyys nousta.
-
Nyt on jo pakko pistää, kun tuli neljättä kertaa tänä vuonna sama virhe. Aina vuoden alussa. Aamulla tuli taas papetiin signeeraus MJM ja perään tietysti -05. Eikun... No ehkä ei niin näkyvimpiä mokia, mutta kun se tulee joka vuoden alussa.
Edit: Totta kai piirrän papetille. Sille on niin mukavampi piirtää kuin papeRille.
-
Tämmönen tuli mieleen, että kun tuon tulevan albumini nimi on LUPUS: Satu Laulun ja jään maasta.
Kirjoitan sen aina Tulen ja jään maasta, vika tulee vissiin siitä että hyllystä löytyy 70-luvun piirretty nimeltä The land of fire and ice (näillä kahdella teoksella ei ole yhteyttä, ja kyseinen piirretty on helvetin huono).
Ja kyllä, virhe kävi myös tässä (http://karetar.net/tyopoyta/lupussivuja.jpg), kuten tarkkasilmäinen saattaa huomata :)
-
Nyt on jo pakko pistää, kun tuli neljättä kertaa tänä vuonna sama virhe. Aina vuoden alussa. Aamulla tuli taas papetiin signeeraus MJM ja perään tietysti -05. Eikun... No ehkä ei niin näkyvimpiä mokia, mutta kun se tulee joka vuoden alussa.
Samma härö. Tänä vuonna toi on tosin normaaliin verrattuna kohtalaisen helppo korjata.
-
liian leveät hartiat.....liian ohut vyötärö, ja kädet....kaikki on hankalaa...ilmeet kyllä ovat erikoisalaani... ;D
-
Kaikki hahmoni ovat liian saman näköisiä ja en keksi tarpeeksi erillaisia vaatteita. -_-' Kyllä sitä joskus tulöee keksittyä jotain mutta siten sitä tuleekin käytettyä liikaa.. ja kädet.. ne on vähän läskejä xD kaikki on muuten ok, mutta kädet.. pitänee harjoitella lisää käsien piirtämistä
-
Yritin taas olla ironinen Kvaakissa. Unohdan aina, että tahallisen tyhmiä kommenttejani on vaikea erottaa aidoista.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2654.90
-
Liian pitkät naamat; okei, en piirrä täysipäiväisesti mitään sarjakuvaa, mutta normaalisti kun tekee jotain ihmiseltä näyttävää työtä (potrettia tai vastaavaa), naama venyy vain liian pitkäksi. Kai joku omituinen sidekick on on pari vuotta yrittänyt matkia anime ja sitten humpsahtanut realismiin. :B
-
Suhteettoman isoja päitä tulee, aina välillä. Pitäis varmaan luonnostella paremmin. :P
-
Huomasin lyijykynäluonnoksessa pientä perspektiivivikaa, ja päätin korjata sen suoraan tussilla. Pieleenhän se meni. Koko ruutu alusta uusiksi. Olisi pitänyt vaan jaksaa vatvoa lyijykynällä, kunnes luonnos olisi ollut parempi.
-
Huomasin lyijykynäluonnoksessa pientä perspektiivivikaa, ja päätin korjata sen suoraan tussilla. Pieleenhän se meni. Koko ruutu alusta uusiksi. Olisi pitänyt vaan jaksaa vatvoa lyijykynällä, kunnes luonnos olisi ollut parempi.
Sama juttu täällä. Sitäpaitsi meni piirtohalutkin kun hermostuin omaan tyhmyyteeni...
-
Huomasin lyijykynäluonnoksessa pientä perspektiivivikaa,
Jostain syystä mä huomaan tuollaiset virheet vasta tussauksen jälkeen. Aina.
Lyijärikuvasta on aika vaikea nähdä virheitä. Pitäisi varmaan jättää tussaus seuraavaan päivään, ehkä virheetkin pistävät paremmin silmään, kun kuva on taas ikään kuin uusi.
Yritänkin piirtää siten, että perspektiivin oikeellisuudella ei ole niin väliä. Kunhan on sinne päin. Vinksin vonksin.
Tämän kopsasin Lewis Trondheimilta.
-
Jostain syystä mä huomaan tuollaiset virheet vasta tussauksen jälkeen. Aina.
Lyijärikuvasta on aika vaikea nähdä virheitä. Pitäisi varmaan jättää tussaus seuraavaan päivään, ehkä virheetkin pistävät paremmin silmään, kun kuva on taas ikään kuin uusi.
Mä teen niin että 1) tsekkaan mielestäni valmiin kuvan peilin kautta ja 2) tussaan vasta seuraavana päivänä. Siis tässä projektissani, jolla ei ole kiire....
-
Leuka menee jo toista viikkoa koko ajan pieleen. (Luen Betty Edwardsia ja syytän häntä... ;D )
-
Minullakin on paha tapa alkaa näpräämään pieniä yksityiskohtia, vaikka koko muu kuva olisi vielä hahmottelutasolla. Tämä harmittaa etenkin kunnianhimoisemmissa kuvissa, joissa puolet piirroksesta on erittäin tarkasti tehtyä ja puolet menee tarkemman luonnostelun ohessa aivan vituralleen. Asettelu on myös jatkuva ongelma. Vaikka piirros näyttäsi muuten hyvältä, huomaan yleensä liian myöhään kaiken käyttämättömän tilan ja yritän peitellä sitä lisäämällä kuvaan jotain turhaa täytettä.
Ja sitten se tussaus. Usein annan luonnosten lojua pöytälaatikossa päiviä ennenkun uskallan ottaa käyttöön tussin. Sama pätee väritykseen.
-
Itse aina teen ihmisten kädet ja sormet ihan mahdottomiksi,myös talot aiheuttavat ongelmia. Virheet aiheuttivat joskus hirveitä kohtauksia minussa.
Kauniin naisen piirtäminen on maailman vaikein asia piirtää,vai mitä?
-
Ihmisen anatomiassa aina miljoona pikkuvikaa, sama pätee oikeastaan muuhunkin. Usein esineet näyttävät vääristyneiltä kuvakulman vaihtuessa ja ruumista piirtäessä toistuu aina sama keskiruumiin liikapituus ja ''kääpiöjalat''. Eniten häiritsee se, että usein aloitan piirtämisen pehmeillä viivoilla ja alan pian tehdäkin terävämpää ja terävämpää jälkeä.
-
Ympyröitä ja pyöreähköjä ellipsejä (siis ilman apuvälineitä). Aivan tajuttoman vaikeaa, minulla tulee niistä aina vinoja tai litteämpiä toiselta puolelta. Toimiikohan minulla molemmat aivolohkot (tai edes jompikumpi niistä)??
-
Ympyröitä ja pyöreähköjä ellipsejä (siis ilman apuvälineitä). Aivan tajuttoman vaikeaa, minulla tulee niistä aina vinoja tai litteämpiä toiselta puolelta. Toimiikohan minulla molemmat aivolohkot (tai edes jompikumpi niistä)??
Mulla tulee myös kasvoista aivan epäsymmetrisiä, ellei peilin tms. kanssa säädä silmiä ja muita oikeille paikoilleen. Ympyrää on ihan turha yrittää piirtää vapaalla kädellä. Jos piirrän hahmottelematta, kaikki meinaa olla jompaankumpaan suuntaan kallellaan. Onkohan samoja ongelmia kaikilla, vai onko sitten tosiaan joku vamma?
-
... kaikki meinaa olla jompaankumpaan suuntaan kallellaan. Onkohan samoja ongelmia kaikilla, vai onko sitten tosiaan joku vamma?
Kaikilla on samoja ongelmia. Silmät näkevät paperin aina jostainpäin viistosti, piirtävä käsi on nivelellä kiinni epäkeskoisesti. Ja pöytääkään ei voi kallistaa portaattomasti ihan joka suuntaan.
Eniten tuppaa kismittämään se, miten sitä joskus luulee vasiten varovansa vinoonpiirtämistä, korjailee ihan varmuuden vuoksi, ja sitten tajuaa korjaustenkin olevan viturallaan.
-
Virheet huomaa helposti kun menee peilin eteen ja katsoo siinä piirrustustaan
-
Omia virheitäni ovat mm. se, että käytän samaa kuvakulmaa sarjiksessa liian pitkään, ehkä 5-6 ruutua joskus. Sen lisäksi päähenkilöni ovat usein hirmu samanlaisia (vaikka kukaan ei sitä tiedäkään sarjiksiani nähneitä ystäviäni lukuun ottamatta. Pitäisiköhän laittaa kaikki esille jonnekin?)
Joskus laitan puhekuplat niin, että olisi parempi jakaa ruutu kahteen osaan, muutoin ne puhekuplien "piikit" (jotka osoittavat puhujan) menevät melkein solmuun.
Ja koska olen piirtänyt niin paljon eläinhahmoja, en näköjään enää osaa piirtää kunnollisia ihmiskasvoja. Älkää tehkö samaa virhettä.
-
Omia virheitäni ovat mm. se, että käytän samaa kuvakulmaa sarjiksessa liian pitkään, ehkä 5-6 ruutua joskus.
Luupäistä touhua .
Ns. 180 asteen sääntö. Caputon Visual Storytelling hehkuttaa tätä Jeff Smithin kerrontatekniikkaa.
Ja koska olen piirtänyt niin paljon eläinhahmoja, en näköjään enää osaa piirtää kunnollisia ihmiskasvoja. Älkää tehkö samaa virhettä.
Sokalin kerrotaan tehneen aikoinaan saman virheen.
-
Piirrän luonnokset liian yksityiskohtaiseksi mutta väärään kokoon niin en voi tussata sitä joten uusi piirtäminen on tuskallista. >:(
-
Piirrän luonnokset liian yksityiskohtaiseksi mutta väärään kokoon ...
Uudelleenpiirtämisen tuskaa ei voine välttää, mutta luonnoksen skannaus/kopiointi sopivampaan kokoon ja tussaus valopöydän päällä saattaa helpottaa urakkaa.
Virheet huomaa helposti ...
Niinpä niin (syvä huokaus). Helposti ne huomaa, mutta niin vaikea niitä on välttää. Virheiden jälkeenpäin korjailuhan tuplaa työn, kun taas ekalla oikein -tekniikka säästää aikaa ja vaivaa. Vai sanoisinko: säästäisi.
-
Luupäistä touhua .
Ns. 180 asteen sääntö. Caputon Visual Storytelling hehkuttaa tätä Jeff Smithin kerrontatekniikkaa.
Kokeillaan, mutta eikö se voi sekoittaa lukijaa, että hahmot ns. hyppäävät toistensa paikoille?
-
Ja koska olen piirtänyt niin paljon eläinhahmoja, en näköjään enää osaa piirtää kunnollisia ihmiskasvoja. Älkää tehkö samaa virhettä.
Minä kun ajattelin ruveta harjoittelemaan eläinkasvoja ja unohtaa loputkin vähäiset ihmiskasvot joitan olen piirtänyt... :]
-
Niin no... Tarkoitan vain, ettei kannata unohtaa jo oppimaansa. Joskus se pitää ehkä opetella uudestaan, ja silloin voidaan sanoa, että ensimmäinen kerta oli turha. Turhuus ei kannata. Eläinehahmot ovat kyllä kivoja. Ajattelin tehdäkin vielä seuraavankin tarinan niistä.
-
Kokeillaan, mutta eikö se voi sekoittaa lukijaa, että hahmot ns. hyppäävät toistensa paikoille?
Eikunsiis tarkoitin , että käytät jo 180-asteen sääntöä. Ei oo taas sama moka , vaan klassinen animaattorien suosima kuvakerronnallinen tyyli sulla jo käytössä. ;)
-
Virheiden jälkeenpäin korjailuhan tuplaa työn, kun taas ekalla oikein -tekniikka säästää aikaa ja vaivaa. Vai sanoisinko: säästäisi.
Itselläni sama vika (siis että piirrän vinoon) ja vielä paha. Ratkaisuksi on löytynyt, yllätys yllätys, hahmottelu. Eli ensin perusmuodot, silmien paikat jne. valopöydän kanssa paperia flipaten paikalleen, sitten vasta rupean "oikeasti" piirtämään. Nopeuttaa vähitellen piirtämistä huomattavasti, vaikkei siltä aluksi tuntunut... Taso on myös parantunut, ainakin omasta mielestäni.
-
Eli ensin perusmuodot, silmien paikat jne. valopöydän kanssa paperia flipaten paikalleen, sitten vasta rupean "oikeasti" piirtämään. Nopeuttaa vähitellen piirtämistä huomattavasti, vaikkei siltä aluksi tuntunut... Taso on myös parantunut, ainakin omasta mielestäni.
Näinhän se on; valopöytä on piirtäjän paras ystävä.
-
MOkaluetteloni:
En osaa kunnolla piirtää jalkoja. Yritän aina peittää ne etualan esineiden taakse tai rajaamalla ne ulos. Ei toimi kovinkaan montaa sivua.
Sormet muistuttavat usein epämuodostuneita nakkeja, koska olen liian laiska keskittymään sormien piirtämiseen.
Perspektiivi usein pielessä.
Vaatteiden laskokset ja rypyt usein epäluonnollisian ja outoja.
Ai niin. Tekstaus aina täynnä kirjoitusvirheitä.
-
Kasvot alhaalta ylöspäin tai kaikki vähänkin oudossa vinkkelissä olevat ihmiset. Kädet tuottavat edelleenkin vaikeuksia, vaikka olenkin harjoitellut niiden piirtämistä jo jonkin aikaa.