Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Chemo 09.05.2005 klo 09:45:56
-
Muissa viestiketjuissa on aika ajoin sivuttu asioita vanhemman näkökulmasta; käsittääkseni täällä on useampiakin isiä (ja ehkä äitejäkin?), joiden jälkikasvu on kiinnostunut sarjakuvasta.
Ajattelin aloittaa oman ketjun aiheesta vanhemmuus ja sarjakuvat - tarkoituksena olisi vaihtaa kokemuksia kaikista asioista, mitkä liittyyvät sarjakuviin ja vanhemmuuteen. Täällä voi kertoa siitä, mitä sarjakuvia suosittelee (minkäkin ikäisille) lapsille luettaviksi ja mitä ei; ja kaikesta muustakin mikä päähän pälkähtää.
Omat tyttäreni ovat tällä hetkellä 6- ja 7-vuotiaita, ja molemmat lukevat sarjakuvia. Varsinkin vanhempi on erittäin innostunut sarjiksista, ja hän myös piirtää niitä itse. Olen silloin tällöin pitänyt heille piirustuskoulua, ja kertonut jotain alustavaa myös sarjakuvan ilmaisukeinoista.
Käynnistellään keskustelua vaikkapa näin: mitä sarjakuvia lapsenne lukevat? Entä oletteko joutuneet tilanteeseen, jossa lapsi ei ole ymmärtänyt miksi häntä on kielletty lukemasta jotakin selvästi aikuisille suunnattua materiaalia?
-
Itse en muista, että minua olisi koskaan kielletty lukemasta mitään sarjakuvia, tosin eipä silloin ollut Vihdin laitamailla juuri Aku Ankkaa rajumpia juttuja saatavillakaan. Shokki-lehdet olivat ihan liian hirmuisia kun niitä naapurinpojilla näki, opin lukemaan niitä vasta aikuisemmalla iällä. Pornahtavat sarjat eivät ole ikinä erityisemmin kiinnostaneet, ehkä jotain Karzania voisi trash-arvon vuoksi nyt lukea.
Muuten sanoisin että kannattaa noudattaa samaa linjaa kuin telkkarin ja videoiden suhteen ja noudatella elokuvien ikärajoja. Tosin muistan kyllä nähneeni painajaisia Disneyn Kukkia ja puita (1932, maailman ensimmäinen kokonaan värillinen piirretty) -filmin takia, siinä kun oli niin kamalan paha puu. (Joka kateellisena sytytti metsäpalon ja kärähti itse, räh räh räh.)
Sen perään esitetyssä Lumikissa oli aivan kamala se noita, myöhemmin nähdyn Prinsessa Ruususen lohikäärmeestä nyt puhumattakaan. Se pelotti sarjakuvassakin, louhikärmes ja myös Aku-lehdessä ollut (Vanhan linnan salaisuuden) luurankovarjo seinällä olivat aivan tolkuttoman kauheita silloin, 1972...
-
Tarjosin tytölleni (ekaluokkalainen) ensimmäisen kerran luettavaksi Tenavat-sarjakuvaa ja hän piti hyvin paljon lukemastaan.
Kyse oli sarjan uusimmista kirjoista, jotka ovat "lipareen" muotoisia (sunnuntaisarja mahtuu kokonaisena yhdelle sivulle ja stripit ovat luettavissa alkuperäisessä muodossa pitkinä ja allekkain). Hän luki niitä kovaa vauhtia peräkkäin kolme.
Kun sitten pari päivää myöhemmin kaivoin arkistojeni syövereistä niitä vanhempia kokoomakirjoja (pystyasettelu, stripit puolikkaina päällekkäin), hän ei yllättäen jaksanutkaan lukea koko kirjaa vaan jätti sen puoleenväliin. Ne uudet Tenavat-kirjat olivat hänen mukaansa paljon 'helpompia' lukea.
-
Minulla ei ole jälkikasvua, mutta vanhemmillani oli aikanaan erittäin tiukka linja sen suhteen, mitä sain televisiosta katsoa. Toisaalta elettiin vielä sitä maailmanaikaa, ettei kaikilla vielä ollut videoita - minun perheeni mukaan lukien.
Tähän "yhteiseen" sopimukseen kuului kuitenkin pykälä, jonka mukaan sain lukea mitä hyvänsä. Niinpä sitten lueskelin sellaisia kirjoja, kuten Kärpästen herra ja niitä Ensimmäinen kuolemansynti, Toinen kuolemansynti jne. kirjoja. Itse en varmasti antaisi omien lasteni lukea vastaavia opuksia. Sarjakuvien puolella vastaavia ei tule mieleen, mitä nyt joskus vuoden 1985 Ryhmä-X-lehdissä oli melko jänniä kauhutarinoita.
-
Vanhemmuus on ihan lähitulevaisuudessa (suunnitelmien mukaan) ajankohtaista, ja sarjakuvapolitiikkaa olen ajatellut lapselleni/lapsilleni ajaa samalla tavalla kuin omalla kohdalla mentiin.
Itselleni ovat Aku Ankat olleet tietysti se ensimmäinen kontakti, saimme veljeni kanssa natiaisina papalta kuutiometrin kyseistä lehteä sekä taskukirjoja. Opin lukemaan melko varhain, osittain varmasti Akun ansiosta, mutta siihen asti niitä luettiin meille esim. iltasatuina. Näin ajattelin itsekin toimia lasteni kohdalla.
Koulussa sitten käytiin kirjastosta lainaamassa kaikkea niin paljon kuin repun pohja kantoi, Tinttiä ym. albumeita lähinnä. Tämän suhteen lapseni tulevat olemaan omillaan; kirjastossa käydään mutta lainaavatko jotain on heistä kiinni.
Marvel tuli elämääni vasta teini-iässä ja sekin vahingossa, kun pikkuveljeni sai Sarjakuvalehden 2/93 (?) synttärilahjaksi. Samoin omia lapsiani en esim. Tuomarin kimppuun päästäisi ennen teini-ikää. Ja jenkkisarjiksiin (ainakaan kalliimpiin) ei myöskään ihan nuorina kannata / edes hyödytä päästää heitä oma-aloitteisesti käsiksi.
Mielipiteitä, vanhemmat?
-
Olen ajatellut noudattaa samoja linjoja poikani kanssa, kuin mitä itselläni on aikoinaan ollut. Se meni jokseenkin ottaen näin: Akua, Asterixia, Pikoa ja Fantasioa, Marsupilamia jne. jonnekin 10 vuoden tienoolle ja sittten Terisitä ja vanhaa Batmania ja muuta höttöä. Marvelia ja raskaampaa DC:tä kehiin niukasti ennen yläastetta. DC:n piirrettyjä ja niiden sarjakuvaversioita tietysti voi näyttää ja luetuttaa jo aiemmin.
Itse muistan miten kovaa Millerin Wolverine 14 vuotiaana yllättäen tärähti. Eikä se siinäkään väkivalta ollut kun kiinnosti, vaan ihan joku muu.
yhden kerran minulta takavarikoitiin vanhempien toimesta sarjakuvan historiaa käsittelevä kirja, jossa oli YKSI kuva 200-300 sivulla, joka ei ohittanut vanhempieni sensuuria. Kyseisessä kuvassa jättiläishyttynen teki JOTAIN alastoman naisen kanssa. Sattuneesta syystä muistan kirjasta ainoastaan tuon 20 vuottakin myöhemmin :P
Eroottissävytteistä aikuisten sarjakuvaa ei muuten ennen teini-ikää kotiin tuoda, ja silloinkin isi tarkistaa ensin…
Huolella.
ERITTÄIN huolella.
Tietysti pitää muistaa lapsien olevan ennenkaikkea yksilöitä, ja kehitys tapahtuu eri aikaa kaikilla.
Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa kuitenkin vasta, että sarjakuvat nautitaan (kuten lähes kaikki muukin iltapuurosta dvd elokuviin) suun kautta… ja isää ottaa päähän. Kunhan terroristi kasvaa, eikä "lukeminen" ole synonyymi revi-pure-raasta -tekniikalle, niin kai sitä äitin Akuille uskaltaa päästää (isin Hellboyt, Sandmanit ja Constantinet pysyy vielä pitkään ylähyllyllä monestakin syystä)…
-
Ainahan sitä itse yrittää tarjota lapsilleen laatusarjakuvaa, mutta... niin siinä vain kävi että meille on tullut Karvinen!
Se ujuttautui viattomasti sisään lahjakirjana (joku lasten keittokirja, Karvisella keittää tai vastaava) ja tenavat hekottelivat tuon hassunhauskan vekkulikissan hullunkurisille tempauksille. Sitten tulivat sarjakuvalehdet kuin jostain tyhjästä. Ja nyt on lastenhuoneen seinällä Karvinen-juliste.
Jonakin päivänä (tiedän sen jo nyt) automme ikkunan sisäpuolella on kiinni imukuppitassuin varustettu psykoottisesti tuijottava Karvinen-pehmolelu. Jonakin päivänä... (hermot, hermot)...
-
Ensimmäinen kosketus sarjakuvaan oli nalle puh -lehti 3/4-vuotiaana, ja 5 vuotiaana sitten jo luin akuja. Seuraava askel oli Transformers 7-vuotiaana ja sitten 9-vuotiaana, Ryhmä-x:n kautta aloin puolen vuoden sisällä lukemaan kaikkia suomen marvel-julkaisuja. Muistaakseni vanhempani eivät juurikaan tähän prosessiin puuttuneet, en muista heidän lukeneen yhtään lehteäni (siis Marveleita). Ehkä he vain luottivat siihen että osaan näitä lukea oikein. Toisaalta Myrkky ei herättänyt varauksetonta ihailua (se takavarikoitiin, vaikkei se mielestäni edes ollut kauhean hyvä) ja sitten yksi kirjastosta lainattu sarjakuvakirja, joissa oli muutama kuva siitä kun nainen ja mies tekivät jotain...
Omille lapsilleni aion noudattaa samaa linjaa, eli tarkkailen hiljaa sivusta, kunnes tulee jotain todella hämärää materiaalia. Yritän kasvattaa ja valmistaa lapseni siihen, että heiltä löytyy kykyä lukea sarjakuvaa oikein. Myrkyn voisin lapsiltani kieltää, tosin siksi etten halua lasteni lukevan niin huonoa sarjakuvaa :P. Lapset ovat tosin vasta pilke silmäkulmassa, mutta sitten joskus.
EDIT: Niin, ja jossain vaiheessa ala-asteen aikana luin kirjastosta kaikki sarjakuvat mitä löysin
-
Tarjosin tytölleni (ekaluokkalainen) ensimmäisen kerran luettavaksi Tenavat-sarjakuvaa ja hän piti hyvin paljon lukemastaan.
Miten tulet miljonääriksi #1:
Anna hänelle jäätelö, helposti käsiin sulavia toffeesuklaakarkkeja, väriliidut sekä Fantagraphicsin julkaisema The Complete Peanuts -kirja. Kuvaa seuraukset videolle ja saat aikaan kauhuelokuvan, jota voisi esittää keskiyön näytöksinä millä tahansa sarjakuvafestivaaleilla. Elokuvan koko budjetti noin 50 euroa (+kamera).
Komediaversiossa voit korvata Pähkinät Karvinen-lehdillä.
-
Jonakin päivänä (tiedän sen jo nyt) automme ikkunan sisäpuolella on kiinni imukuppitassuin varustettu psykoottisesti tuijottava Karvinen-pehmolelu.
Otan osaa, jo näin ennakkoon ;)
Omista vanhemmistani sen verran, että he eivät pitäneet mitään sensuuria sen suhteen, mitä luin, katsoin tai kuuntelin. Shokki-lehteä muistan lueskelleeni todella nuorena (olinkohan edes koulussa silloin? Ehkä sentään, en muista tarkkaan). Katselin videolta paljon kiellettyjä, mutsin vuokraamia, leffoja ollessani alaikäinen; tosin videonauhureita ei vielä ollut silloin kun olin kovin nuori - moiset hankittiin meille v. 1983, jolloin olin 13-vuotias. Sitten katsottiinkin Halloweenit sun muut läpi saman tien. Olimme koko perheen voimin käyneet katsomassa Tappajahai 2:n, joka oli suht kovaa kamaa niihin aikoihin - mä olin neljännellä luokalla ala-asteella ja pikkubroidi toisella. Ikärajoja ei meidän perheessä siis paljoa kumarreltu... Tai pikemminkin niitä ei ollut olemassa ollenkaan.
Mä itse katson vähän tarkemmin, mitä muksut diggailevat, mutta puutun asiaan vain jos katson että se on todella aiheellista. Tytöille se on aina ollut OK. He luottavat muhun tässä asiassa. Vien itse heille kaikenlaista lukemista tyrkylle, tällä tavalla hommahan on kaikkein helpointa: vie semmoista minkä tietää sopivaksi.
Ne kerrat, kun on joutunut esittämään perusteluja, eivät ole oikeastaan olleet mitään sellaista että kieltäisi jotain aikuisten matskua heiltä. Vaan pikemminkin esimerkiksi sellaista, että keskustellaan näiden lehti+lelu-pakettien järkevyydestä: lapsi jolle on luvattu lehti, ottaisi toki mieluummin lelun myös. Valitettavasti nuo lelut ovat järjestään suoraan sanottuna pa*kaa (sanotaan nyt asia niinkuin se on). Siitä on sitten juteltu, että olisiko fiksumpaa ennemmin ostaa tosi hyvä sarjakuva, ja tosi hyvä lelu sitten eri kerralla. Mutta toki he ovat noita pakettejakin saaneet, ja itse sitten huomata mitä ne oheiskrääsät ovat. Prinsessa-lehteä on katsottu läpi sormien, kun aihepiiri ja lehti sattuvat osumaan tyttöjen kiinnostusalueelle niin hyvin.
Meillä tytöt lukevat sarjakuvista mm. Tinttiä, Asterixia ja Ankkoja eri muodoissaan. Nimenomaan lapsille suunnatuista meillä on mm. Nalle Puhia, Maija Mehiläisiä ja Muumeja (..lähinnä niitä uusia).
-
Moderoinnin näkökulmasta esittäisin toiveen, että kirjoittajat kunnioittaisivat ketjun aloittajan asiallista otsikointia ja tätä keskustelun avausta:
Käynnistellään keskustelua vaikkapa näin: Mitä sarjakuvia lapsenne lukevat? Entä oletteko joutuneet tilanteeseen, jossa lapsi ei ole ymmärtänyt miksi häntä on kielletty lukemasta jotakin selvästi aikuisille suunnattua materiaalia?
Muisteluksille siitä mitä kukakin luki lapsena, on täällä muualla varmaankin jo olemassa ketjuja. Joka tapauksessa en soisi tämän mielenkiintoisen aiheen hautautuvan asian vierestä pulisemiseen.
-
<snip>Anna hänelle jäätelö, helposti käsiin sulavia toffeesuklaakarkkeja, väriliidut sekä Fantagraphicsin julkaisema The Complete Peanuts -kirja.<snip>
Heh, heh. Aika hyvä esimerkki...
Tein kyllä vähän vastaavan ratkaisun Aku Ankan vuosikertojen näköispainosten kohdalla. Ensin piilottelin ko. arvoteoksia kaapin perällä, mutta kun ajattelin että muksut saisivat kokea "herkässä" iässä parhaat Disney-jutut niin mitä arvoa siihen verrattuna on jollain keräilyarvolla. Joten annoin ne heidän luettavakseen - menkööt kuinka huonoon kuntoon tahansa (siis kirjat, ei lapset).
Ja niin se vaan on, että samat jutut kiehtovat sukupolvesta toiseen (porkanin valmistus, Huiskahäntä jne.)
-
ajattelin että muksut saisivat kokea "herkässä" iässä parhaat Disney-jutut niin mitä arvoa siihen verrattuna on jollain keräilyarvolla.
Nostan hattua!
Vaikka sarjakuvia, kirjoja ja muuta pidänkin mahdollisimman hyvin, on niiden perimmäinen tarkoitus silti tulla luetuiksi.
-
Itse en varmasti antaisi omien lasteni lukea vastaavia opuksia.
Tämän lauseen olen kuullut ennenkin eri muodoissaan. Tuliko teistä raivohulluja murhaajia luettuanne jotain sopimatonta pienenä vai mistä olette tällaiseen johtopäätökseen tulleet?
No jos muistaa saaneensa erityisen hirvittävän kamalia painajaisia jostakin, ehkä tätä näkökulmaa voisi silloin perustella.
-
<snip...>erityisen hirvittävän kamalia painajaisia jostakin, ehkä tätä näkökulmaa voisi silloin perustella.
Ne painajaiset ovat ainakin alle 10-vuotiailla lapsilla ihan totisinta totta - saattavat vaivata joskus pitkäänkin, jos on jotakin oikein hurjaa osunut silmiin lehdistä tai televisiosta.
Lapsi eläytyy tavalla, jota me aikuiset emme enää osaa. Totta kai vanhempien pitää varjella lapsiaan haitallisilta kuvilta, herran jestas! Jos nyt joku tästäkin alkaa kinata niin...
-
Tämän lauseen olen kuullut ennenkin eri muodoissaan. Tuliko teistä raivohulluja murhaajia luettuanne jotain sopimatonta pienenä vai mistä olette tällaiseen johtopäätökseen tulleet?
Sarjakuvat ja kirjallisuus turmelivat minut. Nyt on pakko ajatella itse, kun valmiiksi tarjoiltu maailmankuva ei mene läpi.
No joo, jos olen hetken tosissani, ydinidea tuossa ajatuksessa on, ettei auta valvoa lastensa suhdetta televisioon ja elokuviin, ellei valvo samalla myös kaikkea muutakin. Itse ainakin pidän huolen, että lapseni tulevat olemaan aikanaan itseäni valmiimpia kohtaamaan kirjallisuudessa odottavan maailman, joka on paljon monimutkaisempi ja vaikeamin käsiteltävä kuin useimmat elokuvat. Vaan minustapa tuleekin vielä joskus täydellinen isä, jolla on absoluuttinen mediakontrolli 18 ensimmäisen ikävuoden ajan...
Ja ei, painajaisia tai mitään muitakaan negatiivisia kokemuksia en koskaan muista kirjojen, elokuvien tms. viihteen aiheuttaneen. Tunnen vain syvää vastenmielisyyttä nykyvanhemmuuteen liittyvää ajattelematonta "liberalismia" kohtaan, joka todellisuudessa on selkärangattomuutta ja kyvyttömyyttä kasvattaa lapsia minkään kestävien periaatteiden mukaisesti.
-
Sarjakuvat ja kirjallisuus turmelivat minut. Nyt on pakko ajatella itse, kun valmiiksi tarjoiltu maailmankuva ei mene läpi.
Itsenäinen ajattelu on tosiaankin jotain sellaista, jonka toivoisi jälkipolven omaksuvan. Nykyinen mediavyörytys ja mainospommitus on jotain sellaista, mitä ei tässä mittakaavassa ole koskaan ollut. Yllättäen sarjakuvat ovat nykyään usein lähes kuin vastakulttuuria, joka auttaa lasta ajattelemaan omilla aivoillaan. Tähän on tultu.
Tunnen vain syvää vastenmielisyyttä nykyvanhemmuuteen liittyvää ajattelematonta "liberalismia" kohtaan, joka todellisuudessa on selkärangattomuutta ja kyvyttömyyttä kasvattaa lapsia minkään kestävien periaatteiden mukaisesti.
Exactly!
-
Itsenäinen ajattelu on tosiaankin jotain sellaista, jonka toivoisi jälkipolven omaksuvan. Nykyinen mediavyörytys ja mainospommitus on jotain sellaista, mitä ei tässä mittakaavassa ole koskaan ollut. Yllättäen sarjakuvat ovat nykyään usein lähes kuin vastakulttuuria, joka auttaa lasta ajattelemaan omilla aivoillaan. Tähän on tultu.
Itsekin ajattelen sarjakuvaa toisinaan vastakulttuurina. Toisaalta mediana (ja periaatteessa tuotantokustannustensa osalta) sarjakuva on niin halpa, että sieltä löytyisi enemmänkin tilaa kokeilla valtavirran rajoja, jos tekijöiltä ja julkaisijoilta vain löytyisi tarpeeksi rohkeutta. Ja nyt en tosiaan tarkoita mitään underground-puolta. No, elokuvien toimiessa veturina, Suomeenkin tulee ilmeisesti useampiakin klassikko-opuksia, joten ainahan on mahdollista, että olemme kulkemassa kohti uutta sarjakuvan kukoistuksen aikaa. Mutta tämä meni jo hiukan asian vierestä.
Mutta jos jatkan edellistä ajatusketjua, niin toki toivon (tulevien) lasteni löytävän ensisijassa mielikuvitusta kutkuttavia kokemuksia ja scifi-friikkinä sellaisia sense-of-wonderin tuntemuksia, jotka kuuluivat omaan lapsuuteeni. Joten kontrollini pohjimmainen syy on paitsi suojella, myös ohjata.
-
<snip>Ja nyt en tosiaan tarkoita mitään underground-puolta. No, elokuvien toimiessa veturina, Suomeenkin tulee ilmeisesti useampiakin klassikko-opuksia, joten ainahan on mahdollista, että olemme kulkemassa kohti uutta sarjakuvan kukoistuksen aikaa. Mutta tämä meni jo hiukan asian vierestä.
<snip>
Niinpä. Esimerkiksi jo aikaisemmin mainittu Tenavat tarjoaa lapsille sellaisia ajatusmalleja, joita ei oikein edes uskalleta enää mistään muualta tarjota. Peanutsit (suomeksi pikkupöhköt) keskustelevat usein uskonnosta, psykologiasta, klassisesta musiikista, kirjallisuudesta... ja lapsen tasolla, eihän lapsi toki voi sitä kaikkea heti ottaa vastaan, mutta jos hän kasvaa sarjakuvan kanssa, niin joka lukukerta, joka vuosi, hän saa enemmän.
Jotenkin tuntuu, että media aivan tarkoitushakuisesti haluaa nykyään tyhmentää lapset (ja aikuiset). Mikä taho sellaista voisi haluta... ja millä motiivilla?
-
Jotenkin tuntuu, että media aivan tarkoitushakuisesti haluaa nykyään tyhmentää lapset (ja aikuiset). Mikä taho sellaista voisi haluta... ja millä motiivilla?
Tähän vastaa tietty Ray Bradburyn Fahrenheit 451. Tiedän, tiedän, oli vähän kulunut esimerkki, muttei tule näin myöhään mitään nokkelampaa mieleen :)
-
Jotenkin tuntuu, että media aivan tarkoitushakuisesti haluaa nykyään tyhmentää lapset (ja aikuiset). Mikä taho sellaista voisi haluta... ja millä motiivilla?
Mun käsittääkseni kyse on siitä, että eri mediavalmistajat ajattelevat omaa lyhyen aikavälin talouttaan; että saadaan tarpeeksi tavaraa kaupaksi ennen seuraavaa vuosineljännestä. Tuloksena on monessa tapauksessa kaikenlaista kertakäyttötavaraa, joka saadaan nopeasti myydyksi, mutta jossa kuluttaja häviää: houkuttelevan kuoren alla ei olekaan juuri mitään sisältöä.
Vähäisessä määrin voi tyhjäpäisempikin reality-tv-poppistaraidoli-jne-tuotanto tarjota ihmiselle hetkeksi tavan "nollata", ilman että tämä passivoituu henkisesti. Mun juttuni nuo eivät tosin ole ollenkaan - kun on henkisesti väsynyt, voi rasittaa itseään fyysisesti, ja sitten taas toisinpäin (ja mähän näytän tästä hyvää esimerkkiä roikumalla nettifoorumille; yeah, right... ;) )
-
Lapselle hyviä eväitä elämään antavat myös muumi-sarjakuvat. Niissä on ihmeellinen yhdistelmä anarkiaa ja turvallista perhe-elämää, hillittömyyksiä ja hyvää oloa. Haisulikin pääsee joskus Muumipapan kanssa kellariin pelaamaan korttia ja juomaan rommia, vaikka onkin melkoinen ilkimys.
Eikä haittaa ollenkaan, että ne ovat myös hauskoja. ;D
Lasten käsiin sopivat parhaiten ne WSOY:n albumit, joissa on kaksi strippiä per sivu.
-
Vaan minustapa tuleekin vielä joskus täydellinen isä, jolla on absoluuttinen mediakontrolli 18 ensimmäisen ikävuoden ajan...
Onnea matkaan. Mä en itse ole laittanut tavoitteita ikinä noin korkealle mutta mulla on nuorisorikollisen alku (3v.) joka osaa siteerata Aleksis Kiveä ja Kalevalaa. Kunnia kuuluu kyllä enemmän Mauri Kunnakselle kuin minulle
-
Onnea matkaan. Mä en itse ole laittanut tavoitteita ikinä noin korkealle mutta mulla on nuorisorikollisen alku (3v.) joka osaa siteerata Aleksis Kiveä ja Kalevalaa. Kunnia kuuluu kyllä enemmän Mauri Kunnakselle kuin minulle
Eräs päiväkodin hoitaja kertoi jossakin lehtijutussa, että lapset ovat kyselleet olivatko ihmiset ennen vanhaan koiria! Mauri Kunnas on melkein liian hyvä.
Totta kai sarjakuvien rinnalla ja tukena pitää tarjota lapsille muutakin luettavaa. Narnia-kirjat ovat hyvä tapa (vaikka iltalukemisena) johdattaa lapset fantasiakirjallisuuden maailmaan. Aku Ankan taskukirja Velhojen valtakuntakin avautuu sen jälkeen vähän paremmin... Taru Sormusten Herrasta saa jäädä kyllä oman lukemisen varaan. Sitähän luettaisiin ääneen varmaankin pari vuotta! ;)
Samaten televisiosta kannattaa kytätä herkkupalat: mykän filmin parhaat (Harold Lloyd, Chaplin), piirretyistä Vaaleanpunainen pantteri, >>Tom & Jerry (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=3230.0). Maksaa vaivan - ja näitä jaksavat vanhemmatkin katsella.
-
Meidän tyttö (8 v.) yllätti ja otti iskän hyllystä Tex Willerin, ja luki sen tyytyväisenä! Kyseessä oli 11/2005, Klamathien maassa. Seuraavaksi hän tarttui edeltävään numeroon, Viimeiseen mieheen, mutta totesi että liikaa tappamista heti alkuun, ja jätti lehden lukematta.
Siitä parin viikon päästä hän luki ison albumin, Aavikon saalistajat, josta piti. Itseäni vähän hirvitti ko. jutun aika hurjatkin käänteet, mutta likka ei ollut moksiskaan.
Texien lukemisen jälkeen olen saanut selittää, ketkä Yhdysvaltojen sisällissodassa oikein sotivat ja mikä on intiaanien asema Amerikassa.
Molemmat hienot tarinat ovat muuten täyttä melodraamaa ja murhenäytelmää, eivät niinkään sitä perinteisintä Tex-kerrontaa. Yritin tyrkyttää muutamaa Tex-klassikkotarinaa, mutta niitä hän vain vilkaisi tuhahtaen. Eivät kelpaa nykyajan lapsille vaan ovat vanhojen äijien lukemista...
-
Lapsi eläytyy tavalla, jota me aikuiset emme enää osaa. Totta kai vanhempien pitää varjella lapsiaan haitallisilta kuvilta, herran jestas! Jos nyt joku tästäkin alkaa kinata niin...
Voi kauhia. Minä näin pitkään painajaisia Horror-alpparin yhden tarinan nallesta, jolta paha setä repi nappisilmät päästä. Nallen omisti sokea tyttö joka oli pahoillaan kun nallestakin tuli sokea. Mutta juttu päättyi sikäli hyvin että sokea nalle kosti pahalle sedälle karmaisevalla tavalla. Minullakin oli tuolloin vastaava nalle ja pelkäsin että joku äijä repii siltä silmät päästä mutta ajattelin että kosto elää kuitenkin... >:(
En ole kyllä elämääni onnistunut pilaamaan lopullisesti vaikka penskana luinkin kaikenlaista. Hankalaa olisi ollut vanhempien varjellakaan vaaralliselta lukemistolta.. 8 vuotta vanhemmalla isosiskolla oli kaikenlaista kivaa ja kamalaa (Se oli itsekin kyllä niin kamala Tellu että siitäkin olisi voinut yhden horror-alpparin piirtää) Terveisiä siskolle ulkomaille! (Olen nähnyt hänet viimeksi vuonna 1997.)
-
En ole kyllä elämääni onnistunut pilaamaan lopullisesti vaikka penskana luinkin kaikenlaista.
Perinteiset sadutkin ovat melko julmia. Jostain muistelisin lukeneeni, että lapsia tyydyttää satujen selkeä moraalikäsitys; lopussa kun pelottavalta tuntunut paha saa palkkansa - toisinaan kovin synkällä tavalla. Harmi, etten muista tätä kovin selvästi, olisi hauska kerrata mitä siinä oikein sanottiinkaan.
Tuli vain mieleen kun kerroit tuon silmätön nalle -kokemuksesi.
-
Heh heh, Palsan "Eläkeläinen" sai kirjapainonkin kavahtamaan.
Saati sitten 12-vuotiaan! Oi jestas! Toivottavasti hän vaihtoi sitten pelottavat sarjikset esmes. Jim Thompsonin dekkareihin...
Vaan kyllähän sitä lapsena ihmetteli NonStopissa Corto Maltesea (jo klassinen esimerkki), että miks täällä pitää tämmöistä suttua olla.
Lukekoot lapset vaan Akua jne. Olen eritttäin iloinen siitä, että pt. Jukka Heiskanen on saanut Ankka-lehteen mukaan sarjakuva-arviopalstan. Siitä jos mistä pitäisi kansakunnan lasten oppia laajempaan sarjakuvan-lukuharrastukseen.
Parempi niin kuin että vanhemmat tuputtavat väkisin omia suosikkejaan, aika hirmuiselta tuntuisi myös ajatus äidinkielen oppikirjoihin painetuista pakollisista sarjakuvateos-lukulistoista.
-
Kun minä luin Eläkeläisen muisteluja ekan kerran n. 12-vuotiaana, lopetin ns. lasten sarjakuvien lukemisen siihen paikkaan, kun luulin että kaikki aikuisten sarjakuvat ovat yhtä kovia. Mikä pettymys.
Voi kauhia. Minä näin pitkään painajaisia Horror-alpparin yhden tarinan nallesta, jolta paha setä repi nappisilmät päästä. Nallen omisti sokea tyttö joka oli pahoillaan kun nallestakin tuli sokea. Mutta juttu päättyi sikäli hyvin että sokea nalle kosti pahalle sedälle karmaisevalla tavalla. Minullakin oli tuolloin vastaava nalle ja pelkäsin että joku äijä repii siltä silmät päästä mutta ajattelin että kosto elää kuitenkin...
Tämä oli yksi Graham Ingelsin piirtämä vanha EC-juttu. Se oli sokea poika eikä tyttö, eikä se nalle kostanut silmiensä menetystä vaan pojan äidin kuoleman. Muuten oikein, tiukka tarina.
-
Kyllä nuo Briggsit olisi pitänyt toimittaa aikanaan vaikkapa eduskunnan kirjastoon, kasarmeille jne. Ei missään tapauksessa kirjastojen lastenosastoille.
Loppukin Briggsin suomentaminen kuin seinään tuon albbarin jälkeen. Mutta kyllä "Minne tuuli kuljettaa" -opus on eduskunnan kirjastossa, vapaakappalelain mukaisesti.
Briteissähän siitä järjestettiin oikein parlamenttikeskustelu, kun Briggs kirjassaan pistää halvalla mm. virallisia väestönsuojeluohjeita.
-
Tämä oli yksi Graham Ingelsin piirtämä vanha EC-juttu. Se oli sokea poika eikä tyttö, eikä se nalle kostanut silmiensä menetystä vaan pojan äidin kuoleman. Muuten oikein, tiukka tarina.
Niinpä taisi ollakin. Luin sen joskus 9-10 -vuotiaana viimeksi, joten pikkuisen asiatieto heittää muistoissani. Mutta piirrostyyli on tarkkaan mielessä. Samassa alpparissa oli muistaakseni muitakin unohtumattomia: Vampyyreista kertova juttu, jossa päähenkilö luule että muut ovat vampyyreja mutta onkin itse? (Oliko oikein)Huomasi lopuksi ettei näe itseään peilistä...
En ole kyseistä alpparia enää mistään divaristakaan löytänyt...
Muita karseita samassa kirjassa: Mieskirjailija menee metsämökkiin kirjoittamaan rauhassa (polttaa piippua). Ovelle koputtaa uskomattoman seksikäs blondi ja pyytää yösijaa. Mies kuulee radiosta että vaarallinen kaunis murhaajatar on paennut ja luulee että k.o blondi on se. Häätää ulos ja blondi puukotetaan ulkona, mutta k.o blondi ei olekaan murhaaja, vaan oikea vankikarkuri -sellainen pakeneee metsään. Kolmas muistiin jäänyt juttu on sitten kaamea elävältähautausjuttu. Hyy... vieläkin karmaisee...
-
"Nappisilmä" on Graham "Ghastly" Ingelsin horrorityyliä parhaimmillaan.
Taisipa olla Jack Kamenin (http://www.sci.fi/~karielk/kamefact.htm) piirtämä jakso, jossa mies saapuu pikkukaupunkiin tervehtämään siskoaan. Sisko on kuitenkin jotenkin outo, ja kieltää ehdottomasti veljeään lähtemästä kylille hämärän tultua. Nälissään tyyppi kuitenkin - tietenkin - lähtee etsimään ravintolaa, ja löytääkin sellaisen. Kaupunki vaikuttaa jotenkin eloisammalta yöaikaan. Tyyppi tilaa keittoa sekä viiniä - jotka ovatkin verta.
Totuus valkenee, kun hätäännyksissään äijä tempaa seinäpeilin edestä verhon, ja huomaa olevansa ainoa siinä näkyvä raflan asiakas. Siskokin tulee sopivasti paikalle ja toteaa, että "miksi et totellut, enää en voi sinua auttaa - katsos, me kaikki olemme vampyyrejä!"
Vampiirisedät iskevät kätevästi hanan suoraaan jäpikän kurkkuun ja hornottavat: "Tuoretta sen olla pitää!"
Wallace Woodin* piirtämässä tarinassa blondit - oikeasti metsään eksynyt ja vankimielisairaalan karkuri - menevät kohtalokkaasti sekaisin.
Elävältä hautaamistarina taisi olla Jack Davisin piirtämä. Mies lavastaa itsensä valekuolleeksi, hahmottaa kaiken mitä ympärillä tapahtuu - mutta loppujen lopuksi, ahaa ahaa - hän onkin o i k e a s t i kuollut!
Kustannus Oy Williamsin JättiKauhukirja 1973.
*W. Wood osoitti olevansa suomalaista sukujuurta: Alkoholi tärveli hänen munuaisensa ja Wood ehti kokea neljä sydänkohtausta ennen kuin ampui itsensä 1981, vain 54-vuotiaana.
-
Kustannus Oy Williamsin JättiKauhukirja 1973.
Shit! Minä luulin, että Verta ja väristyksiä on ainoat suomeksi julkaistut EC:t.
Tuo JättiKauhukirja pitää saattaa Lundia-hyllyyni mitä pikimmin.
-
Hassua tsekata aihe jonka on itse aloittanut vuosi sitten... lasten sarjakuvaharrastus jatkuu tiiviinä meillä.
Minä luin "Eläkeläisen" vasta täysi-ikäisenä (johtuen ihan sen ilmestymisvuodesta). Kyllähän se kuvotti, mutta se nyt on niin farout houretta, että varsinaista kauhua se ei herättänyt.
No eipä täälläkään; muutenkin tuohon oli aika vaikea suhtautua vakavasti. Tekijänsä elämä oli toki traagista ja se toi pientä lisuketta tuohon, mutta aika ohueksi toi lukukokemus ainakin mulla jäi. Pitääkin kaivaa toi jostain sieltä komeron pohjalta pahvilaatikosta ja kokeilla miltä toi nyt luettuna tuntuu.
-
Joku toinenkin jossain toisessa ketjussa sanoi että lapset tykkäsivät erityisesti juuri Dinosaurukset-albumissa ja jota aikuiset Natashan ystävät eivät pidä minään.
<snip>
Minä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1599.msg100123#msg100123) se taisin olla... ja se porttiteoria toimi, tyttö luki sen jälkeen kaikki Natashat. En jättänyt juttua siihen, varovaisella ohjailulla sain hänet lukemaan Luupäät-sarjan, eilen annoin iltalukemiseksi Niilo Pielisen... Sitten olen skannaillut jääkaapin oveen vanhoja Olavi Vikaisen Pupu, Kili ja Possu -sivuja ja tehnyt monistelehden Poika Vesannon Kapteeni ja Ville -sarjakuvista. Tätä menoa lapsilla on parempi sarjakuvasivistys kuin opettajalla (hah!) koulussa.
-
Tätä menoa lapsilla on parempi sarjakuvasivistys kuin opettajalla (hah!) koulussa.
Sitä ei ikinä tiedä.
Poika aloitti järjestelmään pakott... eeeh..siis koulun juuri syksyllä mutta opettaja joka vanhempainillan perusteella ei vielä voittanut puolelleen vaan jotain ihan muuta yllätti kommentillaan:
"lapsille kannattaa lukea sarjakuvia. Ne helpottavat lukemaan oppimista, tehden siitä hauskaa ja kehittävät mielikuvitusta"
ex-puoliso meni mainostamaan että jälkikasvuni oli mukana sarjisfestareilla johon sama opettaja jatkoi:
"myös sarjakuvien tekeminen kehittää ilmaisemaan itseä, piirtämään, luomaan uutta ja kehittävät kielellisiä kykyjä"
sarjakuvia harrastavalle ihmiselle tämä oli ilo ja riemu kuulla.
Pojan suosikkeja ovat mm. star wars sarjakuvat, hämähäkkimies, TMNT, ghost rider, Piko &Fantasio, disneyn ankat(eritoten taikaviitta), monster allergy ja eräät Marko Turusen jutut.
Kuvien puolesta diggaa selvästi Corbenia, Humberto Ramosta, Jan Duursemaa ja isänsä tavoin Serpieria ja Royoa.
-
...monster allergy...
Monster Allergy oli aivan loistava erilaisuudesta kertova lasten fantasiakauhusarjakuva. Oli todella sääli, että hassut hirviöt eivät meillä menestyneet. Toisaalta, lapset pitivät siitä kovasti; uskoisin, ettei ostava yleisö sitä vain löytänyt. Ehkä Monster Allergyn markkinointi vain meni pieleen ja lehti (ja yksi albumi) ei lähtenyt ns. myymään.
Koululaitoksessa on tosiaankin nykyään nähtävissä yhä enemmän sarjakuvamyönteisyyttä. Mediakasvatus on alkanut.
Myös Koululainen-lehti julkaisee hyvää kotimaista sarjakuvaa monen sivun verran!
-
Yleensä noita sarjakuvia tulee työn puolesta vinkattua yläkouluikäisille, mutta tänä vuonna sarjakuvavinkkauksissa olen tarjonnut alakouluikäisille ainakin seuraavia: Yoko Tsunoa, Valhalla-sarjaa, Pikoa ja Fantasiota, Avaruusagentti Valeriania, Filemonia, Emily the Strangea (jos luokassa on yksikin gootti ;)). Alle kymmenvuotiaille voi näiden lisäksi suositella Aku Ankkoja, Witchiä, Tinttiä, Asterixia, Marsupilamia, Yakaria (jos jostain vielä löytää!) ja Strumffeja (Strumffatkaa strumffiin niiden smurffienne kanssa!).
10+ voi sitten jo varovasti tarjoilla hieman laajemmalla repertuaarilla, mutta johan nyt noiden yllämainittujen albumien lukemiseen menee pari iltaa;)
-
Koululaitoksessa on tosiaankin nykyään nähtävissä yhä enemmän sarjakuvamyönteisyyttä. Mediakasvatus on alkanut.
... mutta kyllä ainakin meidän kirjastossamme opettajat tulevat edelleen kiskoneeksi kirjastoon saapuneita oppilaita pois sarjakuvahyllyn luota. "Ei me tällä kertaa mitään sarjakuvia lainata!". Ja joka kerta minun pieni sydämeni itkee verta...
Työn puolesta saan jonkin verran kierrellä puhumassa sarjakuvista, ja mielelläni olen yrittänyt korostaa opettajille, kollegoille ja muille kasvattajille sitä, että sarjakuva paljon enemmän kuin Aku Ankkaa, ja sen avulla voisi elävöittää vaikka historian opiskelua tai suvaitsevaisuuskasvatusta.
Lasten tilanne on ehkä paremmalla tolalla, ja he kun lukevat muutenkin sarjakuvia, tosin monesti Aku Ankka ja manga ovat ne kaksi yleisintä vastausta. Olen kuitenkin pitänyt sellaisia "Sarjakuvan historia : Bayeux'n seinävaatteesta Kiroilevaan siiliin" -tyyppisiä oppitunteja ja yrittänyt parhaani mukaan vinkata jotain laadukkaita ja mahdollisesti kohderyhmän keskuudessa vähemmälle huomiolle jääneitä juttuja, kuten Tiitu Takaloa, Anne Muhosta, Brian K. Vaughania, Jeff Smithia, Art Spiegelmania ja muuta sellaista.
-
Olen samaa mieltä tästä:
Sitä ei ikinä tiedä.
Poika aloitti järjestelmään pakott... eeeh..siis koulun juuri syksyllä mutta opettaja joka vanhempainillan perusteella ei vielä voittanut puolelleen vaan jotain ihan muuta yllätti kommentillaan:
"lapsille kannattaa lukea sarjakuvia. Ne helpottavat lukemaan oppimista, tehden siitä hauskaa ja kehittävät mielikuvitusta"
ex-puoliso meni mainostamaan että jälkikasvuni oli mukana sarjisfestareilla johon sama opettaja jatkoi:
"myös sarjakuvien tekeminen kehittää ilmaisemaan itseä, piirtämään, luomaan uutta ja kehittävät kielellisiä kykyjä"
Silti mielestäni on tärkeää opettaa lapset lukemaan myös kaunokirjallisuutta sillä kielenkäyttö on kaunokirjallisuudessa sarjakuvia monipuolisempaa.
-
Kyllä opettajat tietävät, että sarjakuva on muutakin kuin Aku Ankkaa. Mutta kyse on siitä, että varsinkin poikia koetetaan saamaan lukemaan muutakin kuin sarjakuvia.
Teillä on asiat sitten kohtalaisen hyvällä mallilla. En kyllä itse jaksa uskoa tuohon teoriaasi opettajien sivistyneisyydestä: hyvin harvalla koululla on esimerkiksi lukudiplomiin otettu mukaan sarjakuvaa, ja vinkkausten jälkeen on monesti saanut kuulla koulun edustajilta sellaisia "en tiennyt että tämmöistäkin sarjakuvaa on olemassa" -kommentteja.
Luonnollisesti on aina poikkeuksia, kuten oma Hugo Prattia ihan kympillä fanittanut ja sarjakuvaa myös opetukseen mukaan tuonut historianopettajani aikanaan.
-
Historianopettajat on asia erikseen! Ymmärtävät sarjakuvan päälle jostain syystä. Vai olisivatko syynä Asterix ja Alix...
-
Kyllä ne minun kokemukseni ovat hyvin samanlaisia kuin Matilla. Kouluilla vinkanneena on ollut yllätys, jos opettaja on tiennyt muita sarjakuvia kuin Aku Ankan, Tintin, Lucky Luken ja Asterixin. Onneksi useimmat ovat vinkkausten jälkeen lämmenneet ajatukselle, että sarjakuva voi olla ihan oikeaa taidetta ja kirjallisuutta.
Viimeksi pari viikkoa sitten Vaasassa eräällä yläasteella kuvaamataidon opettaja innostui tavattomasti sarjakuvasta minun ja Matin yhteisen vinkkaussession tuloksena. Ja kun äidinkielen opettajakin tuntui lämmenneen asialle, niin ehkä heidän koulussaan opiskellaan sarjakuvaa sekä kirjallisuutena ja kuvataiteena!
-
Onkohan koulukirjastoissa sarjakuvia?
Kovakantiset Tintit sopisivat sinne hyvin, Asterix-kirjasto jne.
Ovatko Asterixit nykynuorisolle liian "vaikeita", koska jotenkin niiden suosio tuntuu (näppituntumalla) olevan laskussa?
-
Sarjakuvakasvatus ja soveliaiden sarjakuvien valitseminen (lähinnä nyt omille) lapsille on mielenkiintoinen aihe. Tähdennettäköön heti alkuun, ettei kyse ole nyt mistään sensuurista tai kieltointoilusta! Ja toki lapsi osaa itsekin tehdä valintoja oman makunsa ja kypsyysasteensa mukaisesti. Tämän tapaisissa keskusteluissa tosin joku aina mainitsee lukeneensa jo 6-vuotiaana Immanuel Kantia ja Alan Moorea. Silloin korostetaan yleensä omaa erinomaisuutta, vaikka se toki moisille ihmelapsille sallittakoon.
Alix-ketjussa on keskusteltu, minkä ikäisille tuo antiikin sankari sopii luettavaksi. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6850.msg273440.html#msg273440) En itsekään sitä alle kymmenvuotiaalle antaisi. Sitä vanhemmille tenaville se passaa erinomaisesti vaikkapa koulun historianopetuksen tueksi - kuten sitä on käytettykin. Asterix sopii hyvin portiksi Alixeihin, ja samalla tulee antiikin maailma tutuksi.
Kotimainen sarjakuva menee myös tosi hyvin läpi, varsinkin tytöille. 12-vuotiaalle Kiroileva siili ja myös ne Millan "söpömmät" sarjakuvat ovat täsmäiskuja. Viivi ja Wagner -lehti on sekin formaatiltaan just' sopivan houkutteleva, jos sen ns. unohtaa Aku Ankan viereen. Vaikka eipä ko. lehti tietty alle kouluikäisille sovi.
Ja kohta sitä tällaisen kasvatuksen jälkeen se porttiteoria alkaakin (suunnitellusti) toimia ja nuorta kiinnostaa sarjakuva paljon laajemminkin, nuoren oman maun mukaisesti, joka toivottavasti on kehittynyt. Vanhemman manipulaatio lapsen kohdalla on onnistunut!
Mainittakoon vielä. Uusista sarjakuvista Pellonreuna sopii erinomaisesti kaikenikäisille lapsille, ja myöhemmin uudelleen luettuna avautuukin sitten varmasti jo aivan toisella tavalla. Myös sen suomenkieli on erinomaisen nautittavaa. Jaiks!
-
Sarjakuvat ovat erittäin tehokkaita välineitä opettaa lapselle vierasta kieltä. Kouluissa sen pitäisi olla ihan itsestään selvä juttu, vaan ei taida olla.
Kotona tarjosin ekaksi englannin kieliseksi sarjakuvaksi Tenavien ekaa kokoomaa, Peanutseja 50-luvulta. Lyhyt strippi, jossa on lyhyesti tekstejä ja selkeät kuva, on kuin tehty englannin opetukseen. Sanasto on juuri sopivaa 10-vuotiaalle.
Innokkaasti olin itse tarjoamassa myös ruotsin kielisiä Kalle Ankoja, mutta ne ovat ihan sutta; huonoa ja sekavaa svenskaa. Eivät sovellu ollenkaan.
Sitten kun se kielitaito karttuu, nuoret lukekoot sitä sarjakuvaa, mikä kiinnostaa. Vanhempi antakoon alun.
-
Sarjakuvat ovat erittäin tehokkaita välineitä opettaa lapselle vierasta kieltä. Kouluissa sen pitäisi olla ihan itsestään selvä juttu, vaan ei taida olla.
just det!
Onneksi on myös älykkäitä yliopisto-opintonsa suorittaneita opettajia jotka ymmärtävät mikä aidosti toimii pedagogisesti.
sarjakuvista voi myös itse oppia kieliä, vähän..köh..vanhempanakin.
ongelma on miten sarjakuva nähdään, vaikka aku ankan taannoinen mainoskampanja (http://medianetti.helsinginsanomat.fi/1135251487225) pitääkin paikkansa.
itkekööt intellektuellit, ilman ankkaa ja Mauri Kunnasta maamme lukutaito olisi rappeutunut.
Ei vain sarjakuvan osalta, vaan lukutaito.
Sarjakuva on silti henkisesti köyhäksi mielletty, populaaria massoille. sen lisäksi sarjakuvassa on anarkismia ja sisäänrakennettua kyseenalaistamista(myös siinä kammotus, hirvitys "viihde"sarjakuvassa) joka ei sovi autoritaariseen malliin.
Jäin miettimään Lurkerin fiksua aiempaa postausta ketjussa.
Sarjakuvakasvatus ja soveliaiden sarjakuvien valitseminen (lähinnä nyt omille) lapsille on mielenkiintoinen aihe. Tähdennettäköön heti alkuun, ettei kyse ole nyt mistään sensuurista tai kieltointoilusta! .....
Alix-ketjussa on keskusteltu, minkä ikäisille tuo antiikin sankari sopii luettavaksi. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6850.msg273440.html#msg273440) En itsekään sitä alle kymmenvuotiaalle antaisi. ...Kotimainen sarjakuva menee myös tosi hyvin läpi, varsinkin tytöille. 12-vuotiaalle Kiroileva siili ja myös ne Millan "söpömmät" sarjakuvat ovat täsmäiskuja. .... Vaikka eipä ko. lehti tietty alle kouluikäisille sovi.
Ja kohta sitä tällaisen kasvatuksen jälkeen se porttiteoria alkaakin (suunnitellusti) toimia ja nuorta kiinnostaa sarjakuva paljon laajemminkin, nuoren oman maun mukaisesti, joka toivottavasti on kehittynyt. Vanhemman manipulaatio lapsen kohdalla on onnistunut!
itse näen tässä ristiriitaisuutta vaikka olenkin kaveri jonka poika on sujuvasti saanut lukea Musturia ja Sihvosta kahdeksan vanhana ja viimeksi tampereen pienlehdissä se oli rakas nainen joka kun ostin pojalle lehteä esitti myyjille kysymyksen "soveltuuko yhdeksänvuotiaalle?"
nyt en tarkoita että jälkikasvulle olisi vasiten lykätty kouraan isän Sin Cityt Druunien ja Ramba-sarjisten kanssa: "siinon -opi!" vaan myös se miten hienovaraisesta asiasta on kyse.
En halua manipuloida lastani mihinkään suuntaan, enkä usko että tarkalleen sitä Lurkerkaan tarkoitti.
Mutta minusta iso ongelma on sarjakuvan rajautumisesta valmiiden sukupuoli- ja sosiaalisten mallien mukaan lapsille sopiviksi.
Hajuton ja mauton ei sovi kenellekään.
-
Juu kyllä ei. Itsehän sitä aina uskoo tietävänsä, mikä on lapsen parhaaksi... hah, hah. Oman nuoruuteni parhaita sarjakuvamuistoja ovat ne melkein kirjaimellisesti tukka pystyssä salaa luetut Shokit.
Koti (tai koulu tai kirjasto), jossa on monipuolista lukemista tarjolla, on jo yhdenlaista kasvatusta sinänsä. Manipulaatiolla tarkoitin leikillisesti sitä, että saa sen seuraavan sukupolven yleensäkin lukuharrastuksen pariin.
-
Juu kyllä ei. Itsehän sitä aina uskoo tietävänsä, mikä on lapsen parhaaksi... hah, hah. ....Manipulaatiolla tarkoitin leikillisesti sitä, että saa sen seuraavan sukupolven yleensäkin lukuharrastuksen pariin.
aaa eli luin kuin piru raamattua ja tulkitsin kirjaimellisesti.
lukutaitoa ja -harrastus ovat minusta immateriaalista rikkautta ja soisi että kuolulaitoskin näkisi mm. sarjakuvan mahdollisuudet "opettaa opettamatta" mutta utopioitahan saa elättää.
-
Meidän tyttö (8 v.) yllätti ja otti iskän hyllystä Tex Willerin, ja luki sen tyytyväisenä! Kyseessä oli 11/2005, Klamathien maassa. Seuraavaksi hän tarttui edeltävään numeroon, Viimeiseen mieheen, mutta totesi että liikaa tappamista heti alkuun, ja jätti lehden lukematta.
Tuosta tuli mieleen se ajatus mitä omasta lapsuudestani myös muistan, että lapsissa on yleensä niitä sisäisiä kontrolleja aika hyvin, eli jos on liian aikuista kamaa niin usein se lapsi ei ole kiinnostunut siitä, ja jättää kesken. Tai ei vain tajua.
Riippuu kai sitten myös siitä miten se on esitetty ja mitä se vaatii, lukeminen on työläämpää kuin elokuvien katsominen, ja suttuiset Corto Malteset vaativat enemmän kuin selkeämmin piirretyt (kyllä, myös itse skippasin Cortot 10-vuotiaana Nonareissa...).
Lukuisat lastentarinat ovat kuitenkin myös usein aika julmia mutta kai se oikeudenmukaisuuden ja moraalin periaate vetoaa (ja Bettelheim kirjassaan Satujen lumous kirjoitti lasten tarvitsevan satuja prosessoimaan myös niitä vääjäämättömiä negatiivisia tunteitaan...en ole freudilaisuuden suurin fani mutta kai noissa pointeissa joku järki on). Sama linjahan oli niissä EC:n vanhoissa kauhutarinoissa, jyrkän moralistisia niistä on ihan huomattava osa.
Mutta joo, jotkut lastenkirjailijat ovat kommentoineet että niihin teksteihin voi yleensä laittaa ihan mitä vain kauheuksia, vanhempien valitukset tulevat lähes aina kuvituksesta. Mieleen tulee kuitenkin myös ajatus että vanhempien tehtävä onkin rajoittaa ja suojella, mutta terve lapsi ainakin jossain vaiheessa menee lukemaan salaa niitä ylähyllyn Druunia tms. Ja ehkä näkee painajaisia mutta liekö se pitkällä tähtäimellä niin huono asia.
Kieltenopiskelussa suositteln minäkin Tenavia, itsekin niitä puolikielisenä olen lukenut. Strippisarjakuva yleensäkin , ja sellainen jossa ei ole liikaa tekstiä muttei niin vähääkään (Niilo Pielinen on havaittu huonoksi kun sitä pystyy lukemaan liian hyvin pelkkien kuvien perusteella).
-
Täällä on näemmä kirjoiteltu lähinnä siitä, millaisia sarjiksia lapset lukevat ja noin pois päin. Muistan itse lämpimästi kotikuntani kirjastoa, joka sijoitti kaikki sarjikset lastenosastolle, tuoden herkän ihmistaimenen ulottuville niin Palsan, Crumbin, Sheltonin kuin Pystysenkin. Kaikki noista löytyvät edelleen suosikkilistan kärjestä.
Mutta sitten toinen seikka, nimittäin olen itsekin nykyisin kahden lapsen isä, ja huomaan, että väistämättä tämä vanhemmuus puskee omiin sarjiksiini, jopa siinä määrin että kaikki tarinat mitä olen tehnyt lasten synnyttyä käsittelevät jollain tapaa lapsia ja vanhempia. Myös seuraava kyhäelmäni, vaikka olen yrittänyt keksiä välillä jotain muutakin.
Erityisesti toissasyksyinen Kuningas Toffee- alppari (jonka on lukenut n.100 tai 200 ihmistä), pyörittelee sellaista ongelmaa, että miten nykypäivänä voi samaan aikaan hankkia elannon perheelleen ja välittää lapsilleen jonkinlaisen mielekkään maailmankuvan, tai edes jotain elämänviisautta. Itse en osaa tähän vastata, koska olen epäonnistunut molemmissa.
Mietin sitä kuitenkin jatkuvasti.
-
Enpä tiedä, voiko tai kannattaako sitä omaa "viisautta" aina niin kauheasti eteenpäin edes välittää. Kunhan antaa eväät hankkia sitä viisautta omin päin.
Sarjakuva- ja mediakasvatus on pikkuruinen osa vanhemmuutta. On niin paljon muutakin. Maailma on kuitenkin nykyään sen verran hullu ja rauhaton, että hetki kirjallisuudelle on kuin tyyni suvanto, johon voi hetkeksi sukeltaa ihmeitä kokemaan. Tekee hyvää niin lapsille kuin aikuisillekin. Jotakin voi joskus jopa oppiakin.
Muumien englanti on aika hienoa mutta vaikeata; se voisi sopia lukiolaisille.
-
Enpä tiedä, voiko tai kannattaako sitä omaa "viisautta" aina niin kauheasti eteenpäin edes välittää. Kunhan antaa eväät hankkia sitä viisautta omin päin.
miten sen ottaa. Oma pojan kasvatus kun ottaa viitteitä sarjakuvistakin, mm. Preacherista.
Juniorin kiinnostus sarjakuvia ja lukemista kohtaan kyllä ilahduttaa itseä kuten myös se että poika piirtää itse keksimiään sarjakuviaan suurella innolla ja ilolla.
Ei varmasti auta tiellä yhteiskuntaan ja merkonomian lakeihin sopeutumisessa.
Toivottavasti jaksaa pitää oman linjansa, kymmenvuotiaiden fasistisessa aikuisten trendipelleilyä matkivassa maailmassa kun pitää olla samasta puusta ja yhtä tylsäpäinen kuin muutkin.
Esimerkkinä:Hankittiin pojalle taannoin koulutarvikkeita mm. reissuissa kuluneen repun tilalle uutta.
Otettiin lopulta fiksu ja siisti sininen perusmalli, mutta kymmenvuotiaani katsoi muutamaa joissa on sarjakuvistakin tuttuja hahmoja. Tiedustelin haluaako sellaisen ennemmin kun ovat ihan yhtä hyviä.
Vastaus: " ei, ei kannata. ne ei ole nyt suosiossa ja *******lla(pojan rinnakkaisluokalla oleva kaveri) oli tuollainen. Muut kiusasivat ja hakkasivat sitä ja rikkoivat vielä repunkin. Tämä on ihan hyvä"
Aina niin ylentävää huomata etteivät asiat muutu.
-
miten sen ottaa. Oma pojan kasvatus kun ottaa viitteitä sarjakuvistakin, mm. Preacherista.
Preacherista?!? Meillä ollaan enemmän Lucky Luke -linjalla...
Mutta joo, valtavirrasta poikkeaminen on nuorilla nykyään suuri synti. Ennen niitä "alakulttuureja" oli enemmän ja sai olla erilainen, jos oli edes pieni joukko, jonka kanssa sai olla samanlainen.
Mutta kuten jo aikaisemmin on keskusteltu, sarjakuvat olisivat loistava välinen kielten opiskeluun. En käsitä, miksi niitä ei käytetä siihen tarkoitukseen enemmän; onko kyse opettajista vai mistä...
-
tavallaan aiheesta, tavallaan ei.
Sain hetki sitten isänpäivälahjan: 11 sivuisen sarjakuvan.
Ihan itse tehty uniikki mv-lyijykynäteos.
Objektiivisesti ottaen perspektiivissä ja kuvakerronnassa on vielä ihan järjettömästi tekemistä ja ja...ja subjektiivisesti aivan parasta ikinä.
Varsinkin liitetyn omatekoisen piirretyn kortin alakaneetti:
Sitä kehittyy joskus aina
kaikille kvaakissa kuitenkin: Hyvää Isänpäivää
-
11 sivua,mahtavaa,onnittelen,sinun lapsesi on tuleva supersarjakuvapiirtäjä! :D
-
kiitos, minullehan sitä onkin jo, se on pojasta itsestään kiinni onko sitä joskus muillekin.
Itse voin lähinnä kannustaa ja tukea ja antaa vinkkejä ettei kaikkea tarvitse oppia kantapään kautta. Jos hyvin käy onnistumisen kokemuksia.
Tehköön niin kauan kun hyvältä tuntuu ja nauttii itse siitä isin puolesta jääkiekkojoukkueissa olevia ja" kun ei minulla ollut pianonopettajaa" lapsia on ihan tarpeeksi muutenkin.
-
Tämä nyt ei suoraan sarjakuviin liity, mutta meillä käytiin ensin isänpäivälounaalla ja sitten kotona katsottiin Cloverfield (sopivasti K-13).
Filmistä tykättiin kovasti ja tyttö sai idean käsikirjoituksesta, jonka voisi tehdä hirviön näkökulmasta. Ihmiset olisivat ilkeänoloisia eriskummallisia vihollisia ja hirviö kauhistelisi, kun nämä pikku otukset yrittäisivät tappaa hänen lapsiaan. Kyllä minä mokoman filmin voisin katsella...
Lasten piirtämissä sarjakuvissakin on usein samaa huumoria ja sellaista väärinpäin-kääntämistä, jonka lapset kokevat kovin hauskaksi.
-
Filmistä tykättiin kovasti ja tyttö sai idean käsikirjoituksesta, jonka voisi tehdä hirviön näkökulmasta. Ihmiset olisivat ilkeänoloisia eriskummallisia vihollisia ja hirviö kauhistelisi, kun nämä pikku otukset yrittäisivät tappaa hänen lapsiaan. Kyllä minä mokoman filmin voisin katsella...
Lasten piirtämissä sarjakuvissakin on usein samaa huumoria ja sellaista väärinpäin-kääntämistä, jonka lapset kokevat kovin hauskaksi.
ehdota ihmeessä että kirjoittaa sen, kuka tietää vaikka sarjakuvaversion piirtäjäkin löytyisi.
Lasten logiikka on upeaa ja tarinankerronta mainiota ja maku alati yllättävä. Nimimerkillä saapuessani huoneeseen poika 10 v lukee Marko Turusen sarjakuvaa ihan tosissaan.
Taitaa olla yhä pojalla lainassa.
-
Lasten kasvattaminen nörteiksi edistyy.
Olin niin ylpeätä isää, kun kuunnellessani stereoista Alan Parsons Projectia tyttö totesi, että tuohan kuulostaa aivan Pink Floydilta. Valistin, että Parsons oli The Dark Side of the Moonin tuottaja. Tosin tyttö itse pitää tällä hetkellä eniten One Directionista, kuten kaikki muutkin.
Iltaisin olemme katselleet Doctor Whon kolmatta ja neljättä kautta (englanninkielisin tekstityksin, mikä helpottaa kummasti kuullun ymmärtämistä). Tardis, time lord, Gallifrey, Mestari jne. alkavat kuulua sanastoon.
Sarjakuvista ei tyttö enää välitä, mutta poika on Lucky Luke -alppareitten jälkeen alkanut fanittaa Asterix-kirjastoa (hyllystä löytyy XIII ensimmäistä kirjaa). Ankkojen ostamista ollaan rajoitettu viime aikoina aika paljon. Paitsi että erinomainen Ankkojen maailmanhistoria on ollut poikkeus säännöstä. Roope-Setä tulee tilattuna.
Ei ole helppoa tämä vanhemmuus, mutta on siinä palkitsevat hetkensä.
-
Oma piirtämiseni/tarinankirjoittamiseni koki radikaalin muutoksen kun tulin äidiksi. Kiinnostukseni lastensarjakuvaa ja muuta kulttuuria kohtaan kasvoi räjähdyksenomaisesti. Aloin piirtämään omaa albumia- se on nyt puolivälissä ja koostuu parista novellista. Olen alkanut enemmän ja enemmän pohtia kuinka lastenkulttuuria voisi tuottaa arvokkaasti- ilman linssinviilaamista, väreillä ja pupusilla peitettyä höttöä... Käsikirjoituksen draamallinen kelpoisuus pitäisi olla yhtä tärkeä asia kuin aikuisillekkin suunnatussa kirjallisuudessa. Vaikeitakin asioita voi käsitellä, ja niitä pitääkin käsitellä, mutta ikäkaudelle sopivalla tavalla. Omassa albumissani teemoja on mm. kiusaaminen, syyllisyys, sisäiset pedot, kuolemanpelko ja vaikea sairaus. Ikäkohderyhmä on 8-13 vuotiaat. Jää nähtäväksi miten tarkoin on kerronta kuvattu....
Meillä luetaan paljon sarjakuvaa. Kohta puolitoistavuotias poikamme piirtelee vielä omia avant-gardeja pitkin kotitalouskoneita ja akvaariota, puolisoni 9 ja 12-vuotiaat lukevat mitä milloinkin hyllystä löytyy. Mietin väliintuloa kun poika lueskeli eräs päivä Enki Bilalia, mutta annoin sitten olla. Tytön huumorintaju on monisyinen, ja hän osaakin jo nauraa kolkosti Daggsonin tyylisille "saako tästä edes puhua"-kuville.
Itse muistan kohahduksen joka kulki tajunnan yli kun 12-vuotiaana löysin Joakim Pirisen albumit ja Spiegelmanin Mausin. Traumoja nuo eivät jättäneet, päinvastoin kannustivat lukemaan ja opiskelemaan lisää. En ole kokenut tarpeelliseksi kursia sarjakuvahyllyä lapsien vuoksi, kun meillä ei myöskään mitään hc-pornosarjakuvaakaan ole :)
Kieltämällä sen kai nimenomaan varmistaa että ko- kuva löytyy lasten hyppysistä, ja toisaalta vaikeaselkoiset mustat ja ahdistavat kirjat kyllä jätetään kesken jos ei kantti kestä....
-
Käsikirjoituksen draamallinen kelpoisuus pitäisi olla yhtä tärkeä asia kuin aikuisillekkin suunnatussa kirjallisuudessa. Vaikeitakin asioita voi käsitellä, ja niitä pitääkin käsitellä, mutta ikäkaudelle sopivalla tavalla.
Kieltämällä sen kai nimenomaan varmistaa että ko- kuva löytyy lasten hyppysistä, ja toisaalta vaikeaselkoiset mustat ja ahdistavat kirjat kyllä jätetään kesken jos ei kantti kestä....
Hillityt aplodit tältä suunnalta, juuri noin pitäisi tekijöiden funtsia. Nim. Pupu Tupunan sokerihuurretusta yybervittusöpöydestä traumaantunut
-
jaan kannan. Ylisöpöys ja strutsimainen päätä pensaaseen vieraannuttaa niin aikuis- kuin lapsilukijat.
Kuulostaa hyvältä tuo projekti.
Oma jälkikasvu piirtelee sarjakuviaan joissa alkaa olla ihan draamallista kaartakin, osaltaan varmasti kun ei ole myöskään rajoittanut mita saa lukea.
Sita HCpornosarjakuvaosastoa kohtaan ei poika ole osoittanut kiinnostusta. Tai sitten en vaan ole huomannut.
-
Outo olo, tunnen iloa asioista jotka eivät kuitenkaan ole omaa saavutustani.
Ex-puoliso riemuitsi monesta muusta pojan päästötodistuksen numerosta kuten matematiikasta jne.
Se että sai opettajaltaan "stipendin" "Mielenkiintoisten tarinoiden kirjoittamisesta" ja kiitettävän kuvaamataidosta kaarsi suupielet poikkeukselliseen hymyyn kohdallani.
eniten ilahdutti se että poikakin oli molemmista itse tyytyväinen.
Tekeehän juniori omaksi ilokseen sarjakuviaan myös joissa näkyy selvästi mistä sarjakuvista, peleistä ja elokuvista pitää liittäen mukaan kavereitaan yms.
-
Vaihteeksi jotain muuta kuin omakohtaista kokemusta.
New York Timesin artikkeli Supersankari joka näyttää pojaltani (http://parenting.blogs.nytimes.com/2013/06/13/a-super-hero-who-looks-like-my-son/) käsittelee lasten sarjakuvakokemusta, toki amerikkalaisesta vinkkelistä.
Monelle artikkeli on varmasti merkki Suuren ja Mahtavan Juhdusvaltain henkisestä rappiosta ja infantilismista.
Minusta se on vain esimerkki siitä että aikuiset useammin hukkaavat sen punaisen langan kuin lapset.
Sarjakuva kun on vuorovaikutteista.
-
Sattuneesta syystä:
ollaan mailla(nykyisellään kaupungissa, tässä maassa nyt kaupungista ylipäätään puhuminen on muutenkin osoitus humorismista ja teoreettisuuden havainnollistamisesta Helsinkiä myöten) viettämässä isänpäivää.
Jälkikasvu, 12½ vuotta, kulutti muutaman tunnin illalla saunan ja avaran luonnon jälkeen kopiopapeririisin äärellä.
Lopputulos :"kausi 4" omasta sarjakuvastaan kansilehti mukaanluettuna 48 A4sivua sarjakuvaa jossa on jossain määrin koherentti juoni.
Piirrosjälkensä omaa suuresti vaikutteita diggaamastaan mangasta, lähinnä Narutoista ja Dragonball sarjoista.
Tarinankerronta vaihtelee sisäpiirivitseistä hurjaan hurmeenlennätykseen mutta aikamatkustuksen ja ulottuvuuksien välisen liikkumisen aiheuttamista heitoista lineaariseen kerrontaan.
Hämmentävän loogisesti.
Kaupallista arvoa ei ole lainkaan, mutta itse olen ilahtunut. Kuitenkin periaatteessa väänsi 24h sarjakuvan tuplasti 1/8 ajassa eikä viime kädessä isoimmasta osasta lukemiani(aivan kärkeä lukuunottamatta) edes jäänyt kauhean kauas taa laadullisesti.
(jos edelliset kaudet tätä nimenomaista sarjakuvaansa laskee ollaan jossain 120 sivun paikkeilla, en ala laskea näitä muita sarjojaan)
Esiteinin tulevaisuudesta on mahdotonta sanoa silti mitään. Paras kaverinsa on vuotta vanhempi, värjäsi tukkansa violetiksi ja on kiinnostunut tasan kahdesta asiasta: tytöistä ja Death Notesta.
Viimeksi mainitusta olen päässyt antamaan ontuvaa referaattia ja lupauksen lainata oma sarja pojalle.
Viimeksi minulla ollessaan halusi lukea Deadpoolejani, ex-anopin taannoin kuoltua syöpään.
Ei vaadittu suurta keittiöpsykologia mikä humoristisessa supersankaripalkkasoturissa viehätti(aihetta tuntemattomille ko. hahmolla näet on paranemisvoima joka tosin ylläpitää ja kasvattaa tämän kivuliasta syöpää).
Ei ehkä tervein roolimalli, muttei se paskinkaan.
Valtavirrasta poikkeaminen ja sarjakuvaharrastaminen kun ei tosiaan ainakaan jälkikasvun ikäryhmissä ole kovin yleistä.
Laumamenttaliteetti ja massan sokea seuraaminen toki jatkuu koulutustasosta huolimatta 95% väestä pitkälle aikuisikään ja vain validiteetin saanut harrastaminen hyväksytään.
Lapset vaan teeskentelevät pikkuisen aikuisia vähemmän.
Itse olen pyrkinyt välttämään muuttumista sarjakuvaan keskittyneestä versiosta jääkiekko/tanssi/jalkapallo/pianonsoitto vanhempia joiden tenavien on veren maku suussa toteutettava vanhempiensa unelmia joita nämä eivät itse ikinä päässeet toteuttamaan.
Toistaiseksi poika nauttii niin sarjakuvien lukemisesta ja tekemisestä.
Sen kun tällää toisen eteen kyniä ja paperia ja sen kun menoksi.
Saattaa hyvinkin olla että vuoden päästä hormoonit astuvat tosiaan kehiin ja sitten ollaankin kiinnostuneita yksistään tytöistä (tai pojista, ihan sama minulle kunhan löytää mikä itselle sopii ja onnellisemmaksi tekee).
Tähän kun on perspektiiviäkin: vanhempani ovat omalla tavallaan yhtä keräilijöitä kuin minä.
Kaiken muille rojun, meille tarpeellisen, joukossa oli omia tekeleitä joihin törmäsin: haalistuneita lyijärisarjakuvia mitä väännettiin innolla ikuisuus sitten, noin jälkikasvun ikäisinä.
Jotenkin surullista nähdä miten vähän viime kädessä on piirtäjänä itse kehittynyt, viidestä kaverista joiden jälkeä oli jostain syystä jäänyt itselle (ja siis tänne nurkkiin) kahden myöhemmistä kohtaloista ei ole mitään havaintoa, yksi ajoi 20v sitten tarkoituksella kallioleikkaukseen, yksi on matematiikan opettajana ja viimeinen on teknikkona eli korjaa kännyköitänne ja tietokoneitanne kun särjette ne.
En minäkään leipätyökseni sarjakuvaa väännä, mutta jännästi harrastus on jäänyt pysyväksi osaksi omaa identiteettiä.
Ainahan voi toivoa parasta, odottaa pahinta ja kestää sen mitä vastaan tulee.
Jos ei muuta niin jos juniorin into jatkuu joku vuosi vielä kirjoitankin sille käsiksen ja väännetään yhdessä pienlehti jollekin festarin tapaiselle ja myydään sitä totaalisella persnetolla se 4 kappaletta niille tutuille jotka ei kehtaa kieltäytyä varsinkin kun just ostin niiden omat sarjakuvat.
-
Koska täällä varmaan joku harkitsee lasten hankkimista, niin tämä ratkaissee asian:
Ei tarvitse odottaa kuin neljä vuotta ja joululahjaksi voi ostaa
1.) Hulkin
2.) Hulkin koosta riippuen oikeaan mittakaavaan sovitetun armeijakaluston, tankkeineen ja helikoptereineen.
Sitten yöllä, kun lapset ja äiti nukkuvat:
- "Miksi sotilaat aina ampuvat Hulkia?"
- "Hulk tahtoo olla vain rauhassa!"
- "RAAAAAAAAHHHH!!!!!" (Hulk heittää tankilla helikopteria.)
Tytön ei koskaan tarvitse aamuisin kysyä, mitä pikku poneille on yön aikana tapahtunut, ne kun ovat tallissa tarkalleen mihin ne on illalla jätetty syömään kauraa.
Nimim.: Lapsuutensa velkaa Herb Trimpelle ja Hulkin vuosikerroille 1984 & 1985.