Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kritiikki ja sarjakuva mediassa => Topic started by: mia2 on 17.09.2010 klo 10:18:57
-
Tämän valituksen kuuli Sarjisfestareilla eri paneelikeskusteluissa useamman kerran, mutta kukaan puhuja ei selventänyt, mitä tällä tarkoitti. Onko kyse teidän mielestänne siitä, että kirjoitukset laadullisesti huonoja, vai että media ei halua tarttua sarjakuva-aiheisiin?
-
En tajua ajatusta tuossa otsikon muodossa ollenkaan, omituinen yleistys. Riippuu täysin toimittajasta.
-
Tämän valituksen kuuli Sarjisfestareilla ...
Jaa, niinkö? Edellisessä Suomen Kuvalehdessä oli pitkä, asiantunteva juttu Ayasta ja tekijästään.
Pari päivää sitten Hesarissa oli pitkä juttu Joann Sfarista, joka teki elokuvan Serge Gainsbourgista. Siinä sarjakuvatausta tuli ihan normaalina asiana esille. Sfarin esiin nostettu kommentti jäi tosiaankin mieleen. "Ensimmäiseksi elokuvakseni halusin tehdä rakkaustarinan, jossa on paljon seksiä, mutta ei pornoa. Piirrän pornon mieluummin sarjakuviini."
YLE Teemalla on nyt ollut sielläkin esillä jonkin verran sarjakuva, ja siitä johdetut elokuvat.
Monet pienet ja vaatimattomilla resursseilla toimivat maakuntalehdet kirjoittavat asiantuntemattomasti mm. sarjakuvasta, kuten myös melkein kaikesta muustakin.
Onko suomalainen media koskaan kirjoittanut niin paljon sarjakuvasta kuin nyt? Siinä se asiantuntemuskin sitten kasvaa, niin toimittajien kuin lukijoittenkin puolelle.
Kaiken maailman valittajia on joka paikassa... Tosin kuuntelin aika monta esitystä festareilla, enkä tätä valitusta kylläkään kertaakaan kuullut.
-
Joo, tosiaan ihan toimittajasta kiinni. Vieläkö sitä näkee jossain, että sarjakuvamainen elokuva on huono? Tai että "henkilöt olivat tässä elokuvassa sarjakuvamaisia"? Pupilli Pajukallio kirjoittaa aina "graafisesta romaanista". :P
Timo
-
Yksi vitsaus, onneksi ei kauhean yleinen vielä, on tarve kirjoittaa sarjakuvan piirtäjästä eikä hänen sarjakuvistaan. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että otetaan valokuvia piirtäjän kotoa ja kysellään hänen perheestään. Ilmeisesti tästä katsotaan muodostuvan henkilökuvan. Syntymäpaikka, lasten lukumäärä ja puolison nimi ovat jostain syystä erittäin tärkeitä.
-
Kaunokirjailijoiden teoksista on vuosikymmenien ajan raportoitu lehdistössä julkaisemalla kuvia Eeva Joenpellon salista. Samalla emäntä aprikoi alkavansa harrastaa kivääriammuntaa.
-
Yleisesti ottaenhan yhdestä sarjakuvasta voi olla samat kaksi perusjuttutyyppiä kuin muistakin kirjoista:
- kirjakritiikki
- tekijän haastattelu/henkilökuva
Tähän sitten lisäksi uutiset sarjakuvatapahtumista ja joskus harvakseltaan juttuja kokonaisista genreistä, uusista ilmiöistä alalla jne.
Minusta suurissa suomalaisissa lehdissä sarjakuva on ihan kohtuullisen hyvässä asemassa. Kuten jo on mainittu, pienemmissä kirjoittelu on kiinni siitä, sattuuko lehdellä olemaan joku asiaa tunteva toimittaja tai avustaja.
-
Jerrmanin Toni kirjoittaa Kauppalehteen sarjiksista.
Ammattitaito ei ole rautaista vaan timanttista!
-
Joo, onhan yleistävä väite, mutta näin sanoi ainakin Ville Hänninen, yksi ruotsalainen ja yksi saksalainen (jotka molemmat edustivat kustantajien (ruost. myös piirtäjien) puolta.
Itselläni on sellainen kuva, että sarjakuvasta ei kirjoitetta yhtään paljon kuin kirjallisuudesta, mutta johtunee volyymeistäkin... pisti tosin silmään festsareiden aikaan, että festareista oli mielestäni vähemmän juttua esim. Hesarissa kuin vaikka kirjamessuista. Eikä tapahtumia ollut seuraamassa vissiinkään toimittajia? Itse kun olen ollut joskus toimittajana kirjamessuilla, ja kyllä siellä enemmän toimittajat seurasi tapahtumiakin (ainakin silloin, kauan sitten).
Sitten taidehistoriaa, semiotiikkaa, diskurssianalyysiä yms. opiskelleena olen sitä mieltä, että sarjakuvasta ei oikein analyyttisesti kirjoiteta, aina yhtä analyyttisesti kuin kirjallisuudesta, taiteesta ja elokuvista. Eri asia sitten on, onko ilmaisumuoto joissain tapauksissa sellainen, ettei tarvetta olisi, mutta onhan toisaalta näitä symbolisempia ja psykologisempia sarjakuvia, jotka ansaitsisivat analyyttisempaa otetta + sarjakuvakentän tuntemista. Mutta enpä tiedä, en toisaalta niin aktiivisesti sarjakuvakritiikkiä seuraakaan (mitä nyt Hesarissa joskus tulee eteen), tällainen kuva minulla vaan on.
-
Itselläni on sellainen kuva, että sarjakuvasta ei kirjoitetta yhtään paljon kuin kirjallisuudesta, mutta johtunee volyymeistäkin...
Volyymi on varmasti yksi palstatilaan vaikuttava tekijä, mutta ovat syyt varmasti jossakin syvemmällä - esimerkiksi lastenkirjallisuutta julkaistaan melko paljon, mutta sekin tuntuu kulttuurisivuilla jäävän vähän lapsipuolen asemaan.
-
Taisipa olla Heikki Jokinen, joka muinoin totesi Hesarin kulttuuritoimituksen ehdotukseen että tokkiinsa voin kirjoittaa sarjakuvista jos niistä saa kirjoittaa samoilla äänenpainoilla kuin kirjallisuudesta.
Mummulan vintillä oli jokin 1970/80 taitteilla ilmestynyt Suomen Kuvalehti, jossa Kalervo Pulkkinen selittää sarjakuvien onomatopoesiaa aihetta kummastelleelle äidinkielenopettajalle (vanhoja sarjakuvanystävien nemesiksiä he, ks. Mämmilä).
Lässyttäjien ja ihmettelijöiden määrä on vuosi vuodelta sarjakuvajournalismissa vähentynyt. Toisaalta sarjakuvantekijätkin ovat muuttuneet entistä värikkäämmiksi, että mikä ettei heidän henkilöäänkin voi jutuissa väläyttää.
-
... pisti tosin silmään festsareiden aikaan, että festareista oli mielestäni vähemmän juttua esim. Hesarissa kuin vaikka kirjamessuista.
Oli sentään koko sivun juttu HS:n kulttuurisivujen etusivulla! Ja vielä aika hauskalla aiheesta ammentavalla idealla.
Vaikka sarjakuva monille meistä tällä foorumilla tärkeä asia onkin, ei se sitä kaikille ole eikä voikaan olla eikä suinkaan tarvitse olla.
Kirjamessuillakin on sarjakuvan osuus ihan toista kuin ennen. Kun kirjoitetaan kirjamessuista, niin kyllä silloin joskus kirjoitetaan myös sarjakuvista.
-
Oli sentään koko sivun juttu HS:n kulttuurisivujen etusivulla! Ja vielä aika hauskalla aiheesta ammentavalla idealla.
Se oli tehty aika kevyellä kädellä. Yhdenkään vieraan töitä ei esitelty syvemmin, eikä haastateltu. Hankala ajatella että joitakin kirjamessu- tai elokuvafestarivieraita käsiteltäisiin samalla tavalla. Tämä sinänsä hauska juttu olisi kyllä mennyt jos olisi vielä erikseen ollut erilliset jutut.
Timo
-
Vaikka sarjakuva monille meistä tällä foorumilla tärkeä asia onkin, ei se sitä kaikille ole eikä voikaan olla eikä suinkaan tarvitse olla.
olet toki mielipiteeseesi oikeutettu eikä sarjakuvan tarvitse olla pakollista kaikille, itse asiassa parempikin niin, mutta kun koko kirjallisuuskenttää katsoo niin asian ymmärtää.
Jos kirjallisuuden jama kerran on mitä on niin ei siihen enää kaivata verttamista johonkin joka heikoimmillaankin on tasoissa alan kanssa.
Totta kyllä että media on petrannut ja paljon onkin ja selkokielisesti esitettynä: pohjalta on vain yksi suunta.
Elokuvien kohdallahan "sarjakuvamainen" on yhä panettelua, vähättelyä ja ilmaus jolla annetaan ymmärtää että sarjakuv ien tavoin on turha kauhalla tarjota jos on lusikalla annettu.
Median kohdallahan tämä ongelma ei rajoitu vain sarjakuviin, mutta kun itse tietää mm. sarjakuvista ja lukea/katsoo/kuuntelee ns. uutisointia ja tietää virheet voi vain pelolla arvailla miten paljon asiavirheitä on niistä asioista kerrottaessa joista oma tietous on vähäisempi.
-
Tulee mieleen sellainenkin pinnallinen ajatus, että vaikuttaakohan median intoon kirjoittaa sarjakuvista (ehkä kokemuksen ja kentän puutteellisen tuntemisen lisäksi) PR...? Itse olen joskus kymmenen vuotta sitten ollut kesätoimittajana juttua tekemässä kirjamessuilla, ja siellähän oli pressihuoneet gourmet-välipaloineen, kahveineen, lehdistötilaisuudet yms. vieraiden haastattelua varten ja toimittajana sai kaikilta ständeiltä ilmaisia kirjoja (tietysti muutamia sarjiksiakin). Ei ole tosin vertailukohtaa sarjisfestarijutun tekemisestä... Tuolloin en muista kulttuuritoimituksen toimitukseenkaan tulleen juuri muita kuin romaaneita arvosteltavaksi (muutamia Liken sarjakuvia lukuun ottamatta), mutta tilannehan on tämän osalta varmasti kymmenessä vuodessa täysin muuttunut. Toivottavasti nykyiset pienetkin kustantamot (miksei omakustantajatkin, jos teoksia on julkisesti myynnissä) lähettää lehdille arvostelukappaleita...
-
Tulee mieleen sellainenkin pinnallinen ajatus, että vaikuttaakohan median intoon kirjoittaa sarjakuvista (ehkä kokemuksen ja kentän puutteellisen tuntemisen lisäksi) PR...? Itse olen joskus kymmenen vuotta sitten ollut kesätoimittajana juttua tekemässä kirjamessuilla, ja siellähän oli pressihuoneet gourmet-välipaloineen, kahveineen, lehdistötilaisuudet yms. vieraiden haastattelua varten ja toimittajana sai kaikilta ständeiltä ilmaisia kirjoja (tietysti muutamia sarjiksiakin).
Arvostelukappaleita saa edelleenkin, mutta ilmaisen viinan ja kestityksen aika on onneksi ohi, tai ainakin rajattu kustantamon omaan vuosijuhlaan jossa se toimii palkintona hyvästä yhteistyöstä. On ymmärretty, ettei oikea toimittaja tarvitse kakkua, vaan edellytykset tehdä työtään: haastattelumahdollisuudet, pressitiedotteet, selkeät aikataulut ja arvostelukappaleet, ehkä lasin vettä kun suu kuivuu.
Toki ilmainen viina ja ruokatarjoilu on aina suosittu tapa viettää aikaa, mutta journalismin laatuun sillä ei ole vaikutusta vaan jos sellaista ilmenee (ah, Glénat-kustantamon 5 ruokalajin gourmet-ateriat viineineen ja Cognacin Sarjakuva-alueen ilmaiset konjakit ja sikarit...) on kyseessä promootiotyö ja ylimääräinen hyvä jolla - niin - palkitaan jo ennakkoon hyvästä yhteistyöstä, taas.
Kyllä kysymys on siitä, paljonko tilaa sarjakuvalle annetaan, ja toisaalta siitä, montako pätevää sarjakuvatoimittajaa meillä edes on kirjoittamassa niitä juttuja. Monet sarjakuvaa uutisoineet ja arvioineet toimittajat ovat liukuneet enemmänkin muiden journalismin alueiden pariin kun leipä on tiukentunut entisestään.
Kivi
-
Kyllä kysymys on siitä, paljonko tilaa sarjakuvalle annetaan, ja toisaalta siitä, montako pätevää sarjakuvatoimittajaa meillä edes on kirjoittamassa niitä juttuja. Monet sarjakuvaa uutisoineet ja arvioineet toimittajat ovat liukuneet enemmänkin muiden journalismin alueiden pariin kun leipä on tiukentunut entisestään.
Ketjussa mainitun Jerrmanin lisäksi mieleen tulee Jussi Ahlroth ja sitten, sitten tuleekin aika autiota...
-
Ja lehdistä puheena on, mitä, Hesari ja (ilmeisesti) Kauppalehti? Tosin on muualla valiteltu sitä että monissa maakuntalehdissä nytkin jaetaan juttuja, eli esimes samat kirjakritiikit julkaistaan kymmenessä lehdessä eikä monilla lehdillä edes välttämättä ole kulttuuritoimittajaa...
-
Toivottavasti nykyiset pienetkin kustantamot (miksei omakustantajatkin, jos teoksia on julkisesti myynnissä) lähettää lehdille arvostelukappaleita...
Aina on annettu kun on pyydetty ja tyrkytettykin, kun toimittajan näköisiä on vastaan tullut.
Yhtään kappaletta en ole lähettänyt, kun en osaa.
Onko joillain lehdillä tosiaan osoiteita, joihin voi pyytämättä lähettää arvostelukappaleita ?
Viime kesänä koetin asiaa selvittää. Kävi ilmi lähinnä, että tietoa ei ole helposti saatavilla. Lehdistötiedotetta koetin väsätä, mutta kun ei ole rutiinia enkä oikeastaan ole sellaisia edes tottunut näkemään. En oikein tiedä miten lehdistötiedote pitäisi muotoilla. Ja tiedotteetkin pitäisi osata lähettää jollekulle - kenelle? Taas pitäisi tietää mistä lahtee kaivamaan osoitteita.
Tällaiset asiat ovat varmaan toimittajalle hirveän itsestäänselviä. Mutta kun tuttavapiirissä ei ole minkäänlaisia media-alan ihmisiä, on vaikea päästä edes alkuun. Kun ei edes tiedä voiko keneltäkään kysyä. Myyntiommissa pelkää tekevänsä aloittelijan virheillä itselleen peruuttamatonta vahinkoa.
-
Kommentoinpa tähän lehden avustajan roolissa. Olen siis töissä aivan muualla kuin media-alalla, mutta olen kolmisen vuotta kirjoittanut kirja-arvioita ja muitakin juttuja lehtiin, keskimäärin 1-3 juttua kuukaudessa. Avustan pääasiallisesti lappeenrantalaista Etelä-Saimaata, sen kautta juttuja julkaistaan myös ainakin Kymen Sanomissa ja Kouvolan Sanomissa.
Justnyt Etelä-Saimaan kirja-arviosivu on näköjään rikki, mutta tsekkasin omat tiedostoni. Vuoden 2010 aikana olen tehnyt noin 15 arviota, ja seuraavat lähettämäni jutut koskevat sarjakuvia:
- Vance - Van Hamme: XIII/9, Maria (Arktinen Banaani)
- Jacamon & Matz: Tappaja, osat 1-3 (Apollo Kustannus)
- Aiju Salminen: Potaatit (Sammakko)
- Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (WSOY)
Arvioiden laatua voipi arvioida joku ihan muu kuin minä, mutta kirjoittaessa arviooni vaikuttavat seuraavat asiat:
Merkkimäärä on rajattu 1500 merkkiin. Jokainen voi tarkastaa omalla tekstinkäsittelyohjelmallaan, minkä mittaisen tekstin tuohon voi mahduttaa. Noin 3-4 lyhyttä kappaletta. Joskus arviot ovat vieläkin lyhyempiä, noin 1000 merkkiä. Kovin pitkiä syväanalyysejä ei siis oikein voi kirjoittaa.
Jostain syystä koen, että maakuntalehden kohderyhmälle sarjakuva-arviot pitää lähes aina aloittaa jonkinlaisella "selittelyllä", tyyliin kuvataan lyhyesti että tämä sarjakuva sopii aikuisille, tai myös aikuisille, tms. rautalangan vääntöä. Toisin sanoen koetan julistaa, että sarjakuva on muutakin kuin Aku Ankkaa, se voi olla taiteellista, syvällistä, kirjallista ja kaiken ikäisille sopivaa. Saa nähdä missä vaiheessa tämä karsiutuu tyylistäni, vai karsiutuuko ikinä.
Etelä-Saimaa ei suinkaan julkaise kaikkia kirja-arvioita nettisivuillaan. Tämä on minusta iso ongelma. Nettiarvioiden näkyvyys on ihan toista luokkaa kuin pelkän paperilehden näkyvyys. Kysyin asiasta, ja lehdessä on tehty periaatepäätös, että kaikkea sisältöä ei jaeta ilmaiseksi nettiin. Kyllähän tällaisenkin näkökulman lehden kannalta ymmärtää.
Yleensä kaikki lähettämäni jutut on julkaistu, mutta joskus joku "epäkiinnostavampaa" teosta koskeva arvio on saanut odottaa vuoroaan kolmekin kuukautta.
Olen muutenkin yrittänyt poimia arvioitavaksi sellaista "ei-hienoa" kirjallisuutta, kuten lasten- ja nuortenkirjoja, romanttista viihdettä ja muuta kamaa, joka jää Finlandia-palkintokeskustelujen jalkoihin.
Mikäli joku haluaa oman paikkakuntansa lehden avustajaksi, kannattaa reippaasti väsätä muutama näytearvio ja tarjota niitä. Minulla on sellainen käsitys, että avustajien juttuja otetaan ihan mielellään vastaan. Palkkiohaarukka liikkuu minun kokemukseni mukaan jossain 80-125 euron tuntumassa.
-
Aina on annettu kun on pyydetty ja tyrkytettykin, kun toimittajan näköisiä on vastaan tullut.
Yhtään kappaletta en ole lähettänyt, kun en osaa.
Onko joillain lehdillä tosiaan osoiteita, joihin voi pyytämättä lähettää arvostelukappaleita ?
Viime kesänä koetin asiaa selvittää. Kävi ilmi lähinnä, että tietoa ei ole helposti saatavilla. Lehdistötiedotetta koetin väsätä, mutta kun ei ole rutiinia enkä oikeastaan ole sellaisia edes tottunut näkemään. En oikein tiedä miten lehdistötiedote pitäisi muotoilla. Ja tiedotteetkin pitäisi osata lähettää jollekulle - kenelle? Taas pitäisi tietää mistä lahtee kaivamaan osoitteita.
Tällaiset asiat ovat varmaan toimittajalle hirveän itsestäänselviä. Mutta kun tuttavapiirissä ei ole minkäänlaisia media-alan ihmisiä, on vaikea päästä edes alkuun. Kun ei edes tiedä voiko keneltäkään kysyä. Myyntihommissa pelkää tekevänsä aloittelijan virheillä itselleen peruuttamatonta vahinkoa.
Voin kommentoida omasta puolestani tähän, että aika paljon sinne toimituksen osoitteeseen tuntuu tulevan näytekirjoja. Siis lähetettynä ihan lehden toimituksen osoitteella, jolloin ne fyysisesti päätyvät lehden konttoriin.
Tavoitettavuus tässä on toinen juttu. Esimerkiksi minä en ole ikinä käynyt Etelä-Saimaan toimituksen konttorissa. Olen tavannut kulttuuritoimituksen vetäjää kahvilassa, ja hoitanut kaiken muun asioinnin sähköpostilla ja puhelimessa.
Tehokkaampi tapa on sen sijaan se, että kustantamo katsoo, minkä niminen toimittaja on arvioinut kirjaa, ja jatkossa hänelle lähetetään suoraan kirjat "tyrkylle". Suomalaisista kustantamoista ainakin Sammakko on ollut tässä tehokas. Melko pian sen jälkeen, kun olin ensimmäiset arviot Sammakon kirjoista tehnyt, rupesi postilaatikosta tulemaan muitakin Sammakon kirjoja suoraan minulle. Tietenkään ihan kaikkia lähetettyjä kirjoja en ole lukenut saati arvioita kirjoittanut, mutta aika monta kirjaa on tullut arvioitua vain tämän suorapostituksen ansiosta.
Samoin Minerva lähetti suoraan minulle osoitettuna erään kirjan, koska olin arvioinut kirjailijan aiemman teoksen lehdessä. Oikeastaan kummallista, etteivät läheskään kaikki kustantamot tällaista suorakohdistusta harrasta.
-
Minusta seuraava osuus kertookin kaiken olennaisen:
Merkkimäärä on rajattu 1500 merkkiin. Jokainen voi tarkastaa omalla tekstinkäsittelyohjelmallaan, minkä mittaisen tekstin tuohon voi mahduttaa. Noin 3-4 lyhyttä kappaletta. Joskus arviot ovat vieläkin lyhyempiä, noin 1000 merkkiä. Kovin pitkiä syväanalyysejä ei siis oikein voi kirjoittaa.
muutamaa erikoistunutta lehteä ja sähköistä mediaa lukuunottamatta tuo selittää miksi on pakko selittää miksi sarjakuva on "myös aikuisille".
Onhan se helppoa: "selitä Citizen Kane kuudella sanalla"
-
On olemassa parikin hyvää opastusta jukaisujesi markkinointiin. Ensinnäkin kvaakistakin tutut miss Mandut eli Nina von Rudiger ja Johanna Koljonen kirjoittivat Sarjainfoon 1/2009 artikkelin "Kuinka markkinoida sarjakuviasi ilman rahaa".
Siitä löytyy erinomaisia vinkkejä.
Toinen tietolähde on äskettäin ilmestynyt Ilpo Koskelan Sarjakuvantekijän oppikirja, jossa opastetaan myös "mediastrategian" kehittämistä.
-
Juu, niin kuin ylempänä todettu, niin lehdistötiedotteen voi lähettää suoraan lehtien kulttuuritoimitukseen esim. sähköpostitse, ja sitten arvostelukappaleen lähettää suoraan lehden kulttuuritoimitukseen. Kohdennettu markkinointi on myös hyvä (eli että lähettää sarjakuvan suoraan jollekin toimittajalle, joka on jo arvostellut), sillä lehdet käyttää paljon avustajia (jotka saattavat työskennellä kotoa käsin). Ei tosin voi tietää, aikooko juuri tämä avustaja arvostella kyseisenkin, joten toisen kappaleen lähettäminen kulttuuritoimitukselle yleisesti olisi hyvä. Suosittelen kappaleen lähettämistä kulttuuritoimitukselle yleisesti erityisesti kesäisin, kun toimituksessa on useimmiten kesätoimittajia, jotka haluaisivat kokemusta erilaisten juttujen kirjoittamisesta ja nuorempi väki saattaa ehkä helpommin tarttua sarjakuvaan kulttuuritoimituksen kirjahyllystä.
Lehdistötiedotteen kannattaa olla selkeä, huomiotaherättävä ja osuva otsikko (toimituksella saattaa olla monia pinossa, joista valita mistä jutun tekee, joten toimittajan huomiosta "ensimmäisellä vilkaisulla" kannattaa oikeasti kilpailla). Ja kannattaa aina pitää mielessä, mitä yleisö hyötyisi, jos jutun julkaisee. Toisin sanoen, on epätodennäköistä, että pienen omakustanteen arvostelua julkaistaan, jos ei sitä ole selkeästi jossain myynnissä. Saatavuus- ja levikkitiedot (painosmäärät) yms. kannattaisi mainita lehdistötiedotteessa, jotta toimittajan olisi helpompi arvioida, kannattaako juttua tehdä.
Jos joku suunnittelee lehden sarjakuva-avustajan pestiä, kannattaa soittaa journalistiliittoon ja kysyä suositustaksoista. Esim. Irenen mainitsema palkkio on pahasti alihintainen. Lehdet kyllä (isotkin) käyttää heti hyväksi, jos havaitaan että joku kiltti avustaja suostuu tekemään alihintaan.
-
Mia2:lta tulikin hyviä neuvoja lisää.
Kommentoisin vielä itse, että mun näppituntuman mukaan nettiarvio on tehokkaampi kuin lehtiarvio. Tää on täysin epätieteellinen väite, mutta perustuu siihen, että kirjablogeja yms. kommentoidaan paljon ja kirjablogin näkyvyys on sitä parempi, mitä kauemman aikaa jutusta on kulunut (nousee google-hauissa jne). Jos taas lehtiarviota ei julkaista netissä, sitä ei kukaan muu näe kuin paperilehden lukija tiettynä päivänä. Vaikka toki paperilehti edelleen tavoittaa kerralla enemmän lukijoita kuin yksikään kirjablogi (toistaiseksi).
-
Jos joku suunnittelee lehden sarjakuva-avustajan pestiä, kannattaa soittaa journalistiliittoon ja kysyä suositustaksoista. Esim. Irenen mainitsema palkkio on pahasti alihintainen. Lehdet kyllä (isotkin) käyttää heti hyväksi, jos havaitaan että joku kiltti avustaja suostuu tekemään alihintaan.
Tää oli hyvä huomio ja täytyypä sanoa, että en ole mitenkään tsekannut sopimusehtoja, hinnoitteluja tms. missään vaiheessa tätä avustajan uraani. Olen joskus miettinyt, että mun kaltaiset ihmiset on varmaan kauhea riippakivi niille, jotka ihan oikeasti elättävät itseään päätoimisina freelancer-toimittajina. Koska oma leipä tulee palkkatyöstä ja lehtijuttuja kirjoitan sivuverokortilla, niin mulle tää ollut harrastus, josta maksetaan korvausta. Mutta toki seuraan erittäin suurella mielenkiinnolla, mitä toimittajakentällä tapahtuu, onhan näistä avustajien sopimusehdoista yms. ollut viime vuosina kovat väännöt ja keskustelu käynyt kuumana.
-
Tää oli hyvä huomio ja täytyypä sanoa, että en ole mitenkään tsekannut sopimusehtoja, hinnoitteluja tms. missään vaiheessa tätä avustajan uraani.
Kannattaa tutustua: Heikki Jokisen oppaat niin freelancereille kuin graafisen alan toimijoille, myös Sarjakuvantekijöille on omansa.
-
Kannattaa tutustua: Heikki Jokisen oppaat niin freelancereille kuin graafisen alan toimijoille, myös Sarjakuvantekijöille on omansa.
Ilmeisesti tää Mustaa valkoisella? http://tkub015.diak.fi/artikkeli?id=1682
-
Mainostettakoon vielä, että sanomalehdistön sarjakuvakritiikkiä voi hakea ja lukea Kritiikkiportista (http://www.kritiikkiportti.fi/Etusivu.aspx).
Timo
-
Ketjussa mainitun Jerrmanin lisäksi mieleen tulee Jussi Ahlroth ja sitten, sitten tuleekin aika autiota...
Sauli Pesonen arvioi jatkuvasti ja ansiokkaasti sarjakuvaa Kalevassa. Tässä malliksi haulla ensimmäisenä löytynyt juttu (http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=715828&mode=print).
-
Määkin kirjotan sarjakuvista.
http://www.epuuk.com/epuuk?reporter=72 (http://www.epuuk.com/epuuk?reporter=72)
-
Onhan se helppoa: "selitä Citizen Kane kuudella sanalla"
Vanha rikas paskiainen kaipaa takaisin lapsuuteen.
1500 merkkiä ei ole tosiaan paljon. Silti se on puolikas aikakauslehden sivu. Suomen Kuivalehden kirjallisuusarviot, joissa hoidellaan romaani pois alta sivun neljännespalstalla, ovat hämmästyttäneet silmiäni ja tajuntaani.
-
Mä kans muistuttaisin Kritiikkiportin merkityksestä. Loistopalvelu, vaikka ei sekään ole kattava - ne arviot, joita lehdet julkaisevat vain paperilehdessä, eivät päädy Kritiikkiporttiin.
Mun mielestä ongelma ei niinkään ole siinä, että maakuntalehdissä ei kirjoitettaisi sarjakuvista, vaan se, että sarjakuvien ystävät eivät ehkä lue maakuntalehtiä kovin paljon, jolloin tavoitettavuus on huono. Mistäs minä tiedän, jos vaikkapa Lapin Kansa julkaisee jatkuvasti laajoja ja tasokkaita sarjakuvajuttuja, koska en lue Lapin Kansaa, en paperilla enkä verkossa.
Mutta juuri siksi tuo Kritiikkiportti onkin mainio - helppo selata luokittain tai hakusanoilla sisältöä.
-
Mediatalojen ketjuuntumisen ansiosta esim. Lapin kansassa julkaistaan samat kritiikit ja jutut kuin Aamulehdessäkin. Samoin ketjuun menevät Savon sanomat ja Karjalainen. Kulttuurin avustajien määrää on vähennetty kaikkialla.
-
Mitenkäs Uutislehti Demari jonka jutut tuntuvat aika hyviltä (ainakin elokuva-arvostelut)? Kyllä, Kritiikkiportin kautta tullut tuohonkin tutustuttua...
-
Hesarissa ei osata kirjoittaa sarjakuvista. Monta virhettä bongaat (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tenavien+Ressu-koiran+seikkailut+alkoivat+60+vuotta+sitten/1135260604972)?
Kopsaan uutisen tänne, jotta se säilyy täällä korjaamattomana, voihan olla että hesarissa hoksaavat hälmöytensä:
Ressu on jo 60-vuotias.
Tänään on kulunut 60 vuotta siitä, kun Ressu-koira seikkaili ensimmäistä kertaa Tenavat-sarjakuvassa.
Amerikkalaisen Charles M. Schulzin sarjakuva täytti jo viikonloppuna 60 vuotta, mutta Ressu ilmestyi sarjan päähenkilön Jaska Jokusen rinnalle vasta kaksi päivää myöhemmin 4. lokakuuta 1947.
Los Angeles Times -lehti on laskenut, että ihmisen iäksi muutettuna Ressu täyttäisi tänään 253 vuotta.
Sarjakuvasta tuli pian erittäin suosittu Yhdysvalloissa ja myöhemmin myös Suomessa. Tenavia julkaistiin parhaimmillaan 2 600 lehdessä, lukijoita sillä oli yli 350 miljoonaa 75 maassa. Sarjasta on tehty 30 televisiosarjaa. Suosituimmillaan se oli 1960-luvulta vuoteen 1980, jolloin julkaistiin viimeinen Schulzin piirtämä Tenava.
Schulz piirsi, tekstasi ja väritti 17 897 Tenavaa itse ilman apuvoimia. Schulz kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta sarjakuvan vanhoja versioita julkaistaan edelleen ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa on juuri julkaistu näyttävä teos The Peanuts Collection ja Smithsonian-instituutin National Galleryssä Washingtonissa esitellään parhaillaan Schulzin taidetta.
Englanninkieliseltä nimeltään Tenavat on Peanuts. "Hyvä tavaton" -lauseesta pitävä, epäonninen antisankari Jaska Jokunen on Charlie Brown ja hänen koiransa Ressu Snoopy. Suomeen Ressun toi ministeri Aatos Erkko 50-luvun lopulla, aluksi se ilmestyi Ilta-Sanomissa. Erkko myös keksi Jaska Jokusen nimen.
voi hyvä tavaton.
Timo
EDIT: korjasivat jo yhden virheen, ennen kuin oma kommenttini ehti tuonne. (1947. )
Timo
-
Jaaha. Akateemisesta lähti mukaan The Aikakauslehti -niminen julkaisu. Sivuilla 28 - 30 joku Ensio Oksanen (ikinä kuullukkaan) kirjoittaa otsikolla "Suomalaisella sarjakuvalla menee saatanan lujaa - Sarjakuva ei ole koskaan ollut Suomessa yhtä suosittua kuin nyt." Joku taidekoulun tulos M.A. on laatinut kuvatuksen ...siis kuvituksen.
Jutussa on niin peevelisti asiallisia virheitä että niitä on turha lähteä tässä erikseen luettelemaan. Kirjoittajan tasosta kertoo jotain se että hän esim. tekee äärimmäisen debiaalin erheen puhuessaan "Helsingin sarjakuvaseurasta" vaikka tässä tietenkin tarkoitetaan Suomen sarjakuvaseuraa.
Perusasenne jutussa on kohdallaan, eritoten sitatoitujen haastateltujen kohdalla: "Meillä on kyllä maailmanluokan taiteilijoita, joita juhlitaan Ranskassa ja Yhdysvalloissa, mutta mitenpä se Suomessa näkyy? Saatana mitenkään näy se" (...) "Myymällä persettä Hakaniemen torilla voisi rahoittaa sarjakuvatyötä paremmin kuin avustuksia hakemalla. Kyllä jotkut oopperajuhlat saavat miljoonia partoihin ja peruukkeihin samalla kun vuosia omilla rahoillaan julkaistut ja ulkomailla palkitut sarjakuvantekijät syövät perunankuoria", laukoo joku Olli Punavuori.
Mutta mutta, jutun kirjoittajan itsensä, tämän Oksasen, perustiedoissa ei ole juuri hurraamista. Olisi nyt luullut että kiiltävälle paperille painetulla lehdellä olisi ollut varaa lähettää asiallisempi senttari kirjoittamaan näinkin saatanan vakavasta asiasta! Hämmästelen! Jukolauta näillä lakeuksilla ja silleen.
The Aikakauslehteä saa kahdeksan euron hintaan sieltä missä sitä myydään. Sinähän olet jo hankkinut oman kappaleesi, etkö olekin? Tai olet juuri matkalla sitä ostamaan / tilaamassa netistä, eikö vaan? Miliisi tulee maanantaina tarkastamaan kodit jotka eivät ole tehneet ilmoitusta The Aikakauslehden hankkimisesta talouteen. Että sikäli.
-
No olihan eilisen uutisissa pätkä aiheesta suomalainen sarjakuva täyttää 100 vuotta. Ensin kehutaan kuinka on arvostetumpaa kuin koskaan aiemmin, ja samaan hengenvetoon, ellen ihan väärin kuullut, mainitaan että sarjakuvan tekeminenhän kun on onneksi "halpaa ja nopeaa". Toivottavasti kuulin väärin. Nostaa verenpainetta. Se ei pätkääkään nosta sarjakuvan arvostusta jos aina ja jatkuvasti jaksetaan toitottaa kuinka sarjakuvan tekeminen on "halpaa ja nopeaa". Eihän siihen tarvita kuin kynä ja paperia jne...
Eihän se todellakaan ole halpaa ja nopeaa. Sarjakuva on kokonaisuutena vaativimpia taide/ilmaisumuotoja mitä on, ja usein tasan yksi henkilö vastaa kaikesta. Yhden sarjakuvastripin voi tietysti piirtää kuka tahansa alakoululainenkin vaikka 2 minuutissa, mutta sen perusteella ei vielä voida alkaa väittämään että "sarjakuvan tekeminen" on halpaa ja nopeaa. Kokonaisen sarjakuva-albumin tuotanto vie (käsikirjoitus+piirros) helpostikin vuoden, eikä tätä varmasti tarvitse edes ihan kaikille sarjakuva-alan ihmisille selittää. Pelkkä keskipalkka nykypäivänä on likimain 40.000€/ vuosi, että siltä pohjalta lähdetään. Jos joku tekijäraukka joutuu kokonaisen albumin vääntämään kustantamolle parilla tonnilla niin se ei tarkoita että asian pitäisi niin mennä. Elokuvantekokin on halpaa ja nopeaa. Voi ottaa videokameran käteen ja mennä kaupungille kuvaamaan se. Voisiko näissä asioissa joskus erottaa todellisen ammattimaisen tekemisen ja harrastelu-puuhastelun käsitteet toisistaan?
Sen vielä ymmärtää jos joku asiaa täysin tuntematon torvi kadunmies sanoo sarjakuvantekemisen olevan halpaa ja nopeaa, mutta kun nyt ainakaan kukaan itseään sarjakuvantekijäksi nimittävä ei viitsisi ruveta laukomaan vastaavan tyhjäpäisiä yleistyksiä tästä aiheesta jota me kaikki tällä foorumilla rakastamme yli kaiken.
-
ellen ihan väärin kuullut, mainitaan että sarjakuvan tekeminenhän kun on onneksi "halpaa ja nopeaa". Toivottavasti kuulin väärin.
No onhan se, sitä todistaa sekin että me köyhät voidaan tehdä sitä työksemme eikä silti keritä kuolla nälkään.
;D
-
Toivottavasti kuulin väärin. Nostaa verenpainetta. Se ei pätkääkään nosta sarjakuvan arvostusta jos aina ja jatkuvasti jaksetaan toitottaa kuinka sarjakuvan tekeminen on "halpaa ja nopeaa". Eihän siihen tarvita kuin kynä ja paperia jne...
Halvalla voisi vielä päästä välinevalinnoissa mutta nopeasti ei koskaan. Ainoa, missä osaisin käyttää sarjakuvan yhteydessä ilmaisua "halpaa ja nopeaa" olisi "sarjakuvan tekeminen on halvempaa ja nopeampaa kuin elokuvan". Siinähän se pitäisi paikkansa, sarjakuvalla voi tehdä samat asiat paljon nopeammin ja halvemmalla.
Kun pitäisi taistella kohtuuttomia työehtoja ja liian alhaisia palkkioita vastaan, siinä ei paljoa auta sarjakuvan perinteinen leima ja vähättely että sähän teet sen tosta vaan huvikses tunnissa. Muistan edelleen yhden kukkasen jonka kuulin kökön urani alkuvaiheessa: saan rahaa siitä etten tee mitään. Ei ole reilua, ei. :(
-
Hah, niinpa niin. Halpaa ja nopeeta. Ei tarvita kaikenlaisia kalliita masiinoita ja virityksia, mutta mita se sitten tarkoittaa?
Paan sisalla se on kallista ja hidasta ja monimutkaista kuin pirun perkele, mutta siina sen loputon viehatys juuri on. Sitahan ei muut nae, ei ulkopuoliset tieda. Mita enemman tekee sarjakuvia, mita enemman niiden sisalle paasee, sita massiivisemmin tietoisuus niiden rajattomasta kompleksisuudesta vaan kasvaa. Se on halvattu tila joka stimuloi aina vaan tekemaan lisaa, paremmin ja katsomaan uusien kulmien taakse.
Halvaksi se tulee toki tyon ostajalle...
Eli voidaanko aina vaan puhua, etta sarjakuva on sita ja tata?
Sarjakuva -kuin se olisi joku yksi yhtenainen moykky?
Nakojaan viela voidaan: satavuotias on liian nuori pomppiakseen muulla tavoin kuin tasajalkaa, kaikki yhdessa ja kadesta kiinni pitaen.
Eheii...kyllahan me tiedetaan ettei niin ole,
mutta antakaamme anteeksi ja olkaamme karsivallisia, jonain paivana tulevaisuudessa muutkin huomaavat kuinka se vanhus osasi konttaamisen lisaksi myos kuvioluistelun salat ja veti jaahan upeita sgraaduja...
-
Heh, joo. Sarjakuvan tekeminen on ihan yhtä halpaa ja nopeaa kuin elokuvan teko. Kännykameran videolla kuvataan ja olohuoneen pc:llä editoidaan. jo avot tulee hienoa.
Timo
-
Itse olen viimeksi eilen puhunut siitä, kuinka aloin joskus piirtämään sarjakuvia koska se oli halpa ja nopea tapa tehdä samanlaisia stooreja joita näki televisiossa. Siis viisivuotiaalle.
Mutta kyllä se vieläkin on verrattain halpa ja nopea tarinankerronnan muoto. Sopii kokeilla esim. sotajuttujen tekemistä omakustanteena filmille.
-
Ja sarjakuvalla voi tehda nakyvaksi sellaista mika elokuvalle on vaikeeta ellei melkein mahdotonta. Tai veisi ihan sairaasti rahaa.
Onneksi oli pikkutyttona kyna ja paperia aina saatavilla, kilokaupalla piirsin faijan kokouspoytakirjanippujen puhtaat puolet tayteen, ja kops, postiluukusta tuli joka viikko uusi paksu kuori...
"Taas tuli piirustuspaperia!", ma huusin innoissani :laugh:
-
Itse olen viimeksi eilen puhunut siitä, kuinka aloin joskus piirtämään sarjakuvia koska se oli halpa ja nopea tapa tehdä samanlaisia stooreja joita näki televisiossa. Siis viisivuotiaalle.
Mutta kyllä se vieläkin on verrattain halpa ja nopea tarinankerronnan muoto. Sopii kokeilla esim. sotajuttujen tekemistä omakustanteena filmille.
Vastaavasti videoblogit vs. sarjakuvablogit, niin myös vähän vakavammalla miellä tehdyt fiktiiviset jutut, pitäisi nyt aika selkeästi kertoa, kumpi juttu nyt on oikeasti helpompi ja halvempi tuottaa.
Nimim. "Kyllä niitä sotaleffan alkujakin näkee ihan kiitettäviä määriä amatööripuolelta"
-
Niin jos nyt pelkistä materiaalikuluista puhutaan niin paperi on suht halpaa. Mutta eihän sarjakuvankaan tekemisessä ole kysymys pelkästä materiaalista, eihän se sarjakuva siihen paperiin itsestään tule...
Ja toisaalta kirjailijan työhönkään ei tarvita kuin samaa halpaa paperia (koneella ei sitäkään). Silti kirjailijoiden haastatteluissa ym. harvemmin painotetaan sitä että "aloin kirjailijaksi koska kirjojen kirjoittaminen on niin helppoa ja halpaa". Miksi siis juuri sarjakuvan kohdalla täytyy aina puhua noin epäolennaisesta asiasta kuin materiaalin/työvälineiden halpuus? Se vaadittava työpanoshan on se pointti.
Elokuvaan vertaaminenkin on oikeastaan vielä järjettömämpää kun kyseessä on niin erilaiset tuotantotavat. Filmi on kalliimpaa kuin paperi mutta senkin hinta riippuu siitä paljonko niitä kuraottoja tulee purkitettua. Ja nykypäivänä filmikin alkaa vähentyä kun elokuvatuotannoissakin siirrytään digivehkeisiin. Ja kovalevytilahan maksaa vielä vähemmän kuin paperi, että siinä mielessä elokuvaaminenkin alkaa olla jo halvempaa kuin sarjakuvaaminen...
Ja elokuvatuotannossahan maksaa se että tekijöitä on se parisataa sitä vääntämässä, mikä ei tietystikään ole edes välttämätöntä. Onhan niitä elokuvia tehty kautta aikojen pienemmälläkin porukalla ja budjetilla. Eiköhän se hintavuus ole lähtöisin sieltä Hollywood-koneisto -mentaliteetista että elokuva ei voi olla merkittävä jos sen tuotantobudjetti ole vähintään 20 milj. dollaria. Päätähdelle maksetaan päältä se toinen 10 milj., ja lopuilla palkataan sitten kaikki muut mahdollisimman kalliit gurmee-cateringit ja kynnenviilaajat paikalle että saadaan se haalittu budjetti varmasti käytettyä.
Kyllä sarjakuva-albumillekin saadaan samalla ajatuksella helposti puolen miljoonan budjetti, jos sanon että olenkin sellainen stara että en tämmöistä mestariteosta teekään muutakuin asiantuntijan 200 euron tuntitaksalla, tuleehan siihen hintaa. Jos käsikirjoitus ja piirros vie yhteensä 1000 tuntia niin siinähän onkin vissiin jo 200.000 tuhannen budjetti kasassa.(ja sehän on sitten vielä aika nopea puolen vuoden prokkis, jos 40 viikkotyötuntia kertaa 25 viikkoa. Koko vuoden projektista jo 2000 tuntia). Että kaikkihan on suhteellista...ei se niin kauhean halpaa olekaan.
-
Niin jos nyt pelkistä materiaalikuluista puhutaan niin paperi on suht halpaa. Mutta eihän sarjakuvankaan tekemisessä ole kysymys pelkästä materiaalista, eihän se sarjakuva siihen paperiin itsestään tule...
Näinpä, itse työn tekeminen maksaa eniten ja siihen menee aikaa. Tuskin kukaan tavallinen ihminen suostuisi tekemään esimerkiksi kahta ja puolta kuukautta täysiä työpäiviä + viikonloppu- ja iltatöitä, ja saamaan siitä käteen jotain 1000 euroa. Ei tarvita pitkää matikkaa huomaamaan että ei se kannata... Silti jostain syystä sarjakuvantekijöiltä yleensä odotetaan sitä, ja toisinaan muilta luovan alan tekijöiltä myös.
No, joku voisi sanoa että "tekisitte sitten oikeita töitä, ei tommosesta leikkimisestä tarviikkaan vaatia kunnon palkkaa" - mutta sama ihminen todennäköisesti kuluttaisi iloisesti juuri niitä samoja tuotteita, jotka jonkun luovan alan ihmisen täytyy suunnitella ja tehdä. Kai kaikki tälle alalle tunkevat ovat hulluja ...
Ja toisaalta kirjailijan työhönkään ei tarvita kuin samaa halpaa paperia (koneella ei sitäkään). Silti kirjailijoiden haastatteluissa ym. harvemmin painotetaan sitä että "aloin kirjailijaksi koska kirjojen kirjoittaminen on niin helppoa ja halpaa". Miksi siis juuri sarjakuvan kohdalla täytyy aina puhua noin epäolennaisesta asiasta kuin materiaalin/työvälineiden halpuus? Se vaadittava työpanoshan on se pointti.
Se on kai se sarjakuvan leima ja pitkä uskomus siitä että kuvat ovat lukutaidottomille ja idiooteille. Kirjailijat kuitenkin nauttivat jonkinlaista arvostusta myös suuren massan silmissä, tai ainakin suurempaa kuin sarjakuvantekijät keskimäärin.
Kun kansa ajattelee kirjailijaa, he luultavasti ajattelevat neroa työnsä ääressä, järjestelemässä ajatuksiaan sanoiksi paperille, välillä miettimässä katse kaukaisuudessa, tekstiä pitää hioa, ajatella miten sen parhaiten ilmaisisi... Ajattelu on suuri osa työtä, siihen menee aikaa. Mutta sarjakuvantekijä piirustelee huvikseen ja ilmaiseksi 24 tuntia vuorokaudessa, eikä hän elämiseenkään tarvitse rahaa. Sarjakuvan piirustelemiseen ei liity ajattelutyötä, siinä vain hutkitaan piirroksia paperille halvalla kynällä, halpaa ja nopeaa, hihii! ::)
Hieman kärjistettyä, mutta olisiko tuossa yhtään totuutta takana?
Eihän kirjailijan uraakaan tosin minään helppona pidetä, ja luovan alan ihmiset ovat aina olleet niitä köyhiä ja "turhia"...
Elokuvaan vertaaminenkin on oikeastaan vielä järjettömämpää kun kyseessä on niin erilaiset tuotantotavat.
Ei mielestäni sinällään koska sarjakuvakerronta on kuitenkin hyvin lähellä elokuvaa. Jotkut asiat ovat helpommin ja halvemmin toteutettavissa sarjakuvana kuin elokuvana, mutta se ei tietenkään tee sen sarjakuvankaan tekemisestä ilmaista. (Eikä helppoa tai halpaa.)
-
...sarjakuvakerronta on kuitenkin hyvin lähellä elokuvaa. Jotkut asiat ovat helpommin ja halvemmin toteutettavissa sarjakuvana kuin elokuvana, mutta se ei tietenkään tee sen sarjakuvankaan tekemisestä ilmaista. (Eikä helppoa tai halpaa.)
On ja ei oo. Nyt kun taloudessa toinen tekee työkseen elokuvaa ja toinen sarjakuvaa, niin saa aika ensikäden kommentteja asiaan. Eli leffaväki: ai kun kiva, sulla on siis oma storyboard-artisti kotona; ja sitten toisinpäin: siis jos Kivi keksii juonet ja piirtää kuvat niin mitä siinä jää toiselle? (Vaikka mitä; skannauksesta ja photoshoppauksesta väritykseen ja taittoon.)
Luulen että sarjakuvan verrannollista edullisuutta korostetaan juuri siksi, että sen kääntöpuolena on että sarjakuva on kenties monimuotoisin ja vaativin taiteen laji ikinä:
Sarjakuva vaatii dramaturgian kuten teatteri ja elokuva, mutta sarjakuva ei kulje lineaarisesti eteenpäin vaan edelliseen kohtaukseen voi aina palata, vilkaista muistin varmennukseksi, mitkään savut ja peilit joilla lineaarista magiaa voidaan tehdä ja katsojia hämätä eivät siis päde sarjakuvassa.
Sarjakuva vaatii rytmiikan. Nuottien kesto pitää hallita ja tarinan pitää kulkea tietyllä tempolla, sopivasti hidastuen ja sopivasti kiihdyttäen. Silti sarjakuva ei ole musiikkia.
Sarjakuva vaatii runouden lainalaisuudet; kuvan kanssa ei saa syntyä tautologiaa ja sanoilla on aina muukin kuin sanakirjasta tuttu merkityksensä. Sarjakuvan välimerkkien käyttö ei perustu kielioppiin vaan puheeseen ja runoon, pilkut ovat taukoja eivätkä lauseen erottimia ja sanat voivat olla kovia tai vain kuiskattuja. Silti monet loistavat runoilijat ovat yrittäneet ja epäonnistuneet: Saarikoski ei kyennyt sarjakuvaan (kuten ei rocklyriikkaankaan), Markku Intokin vain harvoin, Juice pääsi lähimmäs mutta silloinkin jäi 50 vuoden takaiseen historiaan tyyleineen.
Sarjakuva vaatii kuvataiteen, mutta hyvä maalari tai piirtäjä ei ole automaattisesti hyvä sarjakuvapiirtäjä. Picassosta lähtien monet ovat yrittäneet, tulos on ollut jäykkää ja luonnotonta tai sitten liiankin letkeää.
Sarjakuva vaatii plastiikan, mutta sarjakuvan veistos ei pysy jalustallaan. Sarjakuvan veistos on kuin elävä Golem, se liikkuu ja tuntee ja sen on pystyttävä kaikkiin ilmeisiin ja eleisiin, nihinkin, joita ei vielä ole koettu.
Tekijälleen sarjakuva on lisäksi zen- ja taitolaji. Kati puhuu tässäkin ketjussa kaunoluistelusta, Lukkarisen Hannulla on miekka, molemmat esimerkit ovat itsellenikin tuttuja. Minun teräni jäällä ja ilmassa on kynä ja paperi.
Sarjakuva vaatii kaiken sen minkä muutkin taiteet, kaiken mitä jokainen niistä, mutta millään muulla taiteella ei vielä tulla hyväksi sarjakuvantekijäksi. Jokainen sarjakuvantekijä selviää kyllä auttavasti sellaisista pikkuhommista kuin väsätä tuosta vain hyväksyttävä akvarelli, sonetti tai libretto, sarjakuvantekeminen vaatii yleispätevyyden kaikessa luomisessa, vaan pistäpä perinteinen taiteilija sarjakuvahommiin, ja huomaat että renessanssiaika on muualta jo ohi.
Mutta ei sarjakuvista.
Kivi
-
On ja ei oo. Nyt kun taloudessa toinen tekee työkseen elokuvaa ja toinen sarjakuvaa, niin saa aika ensikäden kommentteja asiaan. Eli leffaväki: ai kun kiva, sulla on siis oma storyboard-artisti kotona; ja sitten toisinpäin: siis jos Kivi keksii juonet ja piirtää kuvat niin mitä siinä jää toiselle? (Vaikka mitä; skannauksesta ja photoshoppauksesta väritykseen ja taittoon.)
Mä olen kuullut aina sitä että kuvaajat haluavat tehdä storyboardinsa itse, koska pelkäävät että muuten joku muu suunnittelee kohtaukset.
Sarjakuva on tosiaan vaativin ja aliarvostetuin taiteenlaji, mutta lähinnä hain tuossa vertailussa takaa sitä, että sarjakuva ja elokuva ovat kuitenkin lähempänä toisiaan kuin vaikkapa kuvataide ja elokuva tai kirjallisuus ja sarjakuva. Jos halutaan vaikkapa visuaalinen kohtaus, jossa on tultasyökseviä lohikäärmeitä, tuhatpäisiä marssivia armeijoita, säteitä ampuvia velhoja ja isoja räjähdyksiä, se on kuitenkin jollain lailla helpompi toteuttaa sarjakuvana kuin elokuvana. Ja silti mukaan saa about samat kuvakulmat, vauhdin ja jännityksen kuin elokuvassa. Ei tietenkään liikkuvaa liikettä ja korvin kuultavaa ääntä, mutta sarjakuvalla on silti myös liike ja ääniraita.
-
Sarjakuva on tosiaan vaativin ja aliarvostetuin taiteenlaji
Sarjakuva on vaikea media ja arvostan erittäin korkealle sen hallitsevia, mutta yksi vielä haastavampi löytyy: videopelit. Se media sisältää kaikki animaatioelokuvan haasteet ja päälle vielä ohjelmointi- ja pelitekniset. Ei riitä, että pelin tarina on hyvä ja hyvin kerrottu, kokonaisuuden pitää olla myös kiinnostava peli ja toimia erilaisissa teknisissä laitteissa. Kaikissa peleissa ei ole eikä tarvita tarinaa, mutta mielestäni tämä vielä sarjakuvaakin vähemmän taidelajina arvostettu uudehko ilmaisumuoto kannattaa tässä yhteydessä mainita.
Pelejäkin tehdään yhden hengen voimin: grafiikat, animaatiot, musiikki, ohjelmointi, pelisunnittelu, käsikirjoitus ja monta muuta asiaa, kaikki samoista sormista. Sen taitavia sanoisin renessanssi-ihmisiksi myös. Kaikki kunnia kuitenkin edelleen sarjakuvien luojille, myös pelintekijöiden arvostus ei toivottavasti kenenkään mielestä ole heiltä pois.
-
En nyt vieläkään tiedä, mistä puheenvuorosta on ollut kysymys, mutta mitä lopulta on sanottu? Onko kukaan tosiaan väittänyt että sarjakuvan ammattimainen tekeminen on helppoa ja halpaa? Ettei joku nyt vain ole puhunut siitä, että kynnys aloittaa sarjakuvan tekeminen on matala em. syistä?
-
Jos kyseessä oli Juhani Tolvasen kommentti niin käsitin itse sen juuri noin l. ei tarvita suurta rahallista investointia harrastuksen aloittamiseen, viitattiin muistaakseni samalla myös runsaslukuisiin sarjakuvablogeihin?
-
Sarjakuva vaatii kaiken sen minkä muutkin taiteet, kaiken mitä jokainen niistä, mutta millään muulla taiteella ei vielä tulla hyväksi sarjakuvantekijäksi. Jokainen sarjakuvantekijä selviää kyllä auttavasti sellaisista pikkuhommista kuin väsätä tuosta vain hyväksyttävä akvarelli, sonetti tai libretto, sarjakuvantekeminen vaatii yleispätevyyden kaikessa luomisessa, vaan pistäpä perinteinen taiteilija sarjakuvahommiin, ja huomaat että renessanssiaika on muualta jo ohi.
Mutta ei sarjakuvista.
Sarjakuva on tosiaan vaativin ja aliarvostetuin taiteenlaji
Heh, kuka se kissan hännän nostaisi ellei kissa itse...
Tuokaapa niitä akvarelleja, librettoja ja sonetteja yms näkyville, että päästään vertaamaan ammattilaisten vastaaviin :laugh:
-
Heh, kuka se kissan hännän nostaisi ellei kissa itse...
Tuokaapa niitä akvarelleja, librettoja ja sonetteja yms näkyville, että päästään vertaamaan ammattilaisten vastaaviin :laugh:
No mun (kuten monen muunkin sarjakuvantekijän) töitä on ollut vaikkapa Taidehallissa, Amos Andersonilla, Kiasmassa, Otsossa, Helsingin Kaupunginmuseon ja Museokeskus Vapriikin kokoelmissa ym. mikä arkoittaa että ainakin intendentin mielestä ne kelpaavat taiteeksi. Oon myös säveltänyt ja/tai sanoittanut noin 350 julkaistua kappaletta, jotka siis ovat ainakin levy-yhtiöiden mielestä täyttäneet julkaisukriteerit. Näytelmiäkin on pyydetty, ja muutama perinteinen kirja olis kiva tehdä. Ihan perinteistä taidettakin, ja veistoksia on ollut näytteillä. Varmasti kaikilla muillakin on vastaavia esimerkkejä.
Oon samaa mieltä Jena Baranin kanssa että videopelit on varmasti vaativampia. Mä en kuitenkaan niistä mitään tiedä, oon sen verran vanhempaa ikäluokkaa etten oo koskaan edes nähnyt pelikonsolia, ja viimeisin tietokonepelikin tais olla Windows FreeCell.
-
Kivi ja I<.I-I. sanoivat jo sen minkä meinasin sanoa, mutten ehtinyt, ja sanoivatpa vielä paremmin kuin olisin sanonut, jos olisin ehtinyt.
Kyllähän pöytälaatikkokirjailijoita on blogeissa ja vaikka missä vaik miten paljon ja BOD-kirjailijoita taatusti enemmän kuin sarjakuvantekijöitä. Ei tarvi edes osata piirtää. Kaikki oppii kirjoittamaan jo ala-asteella ja ennenkin sitä. Senkun vaan kirjottaa. Aloituskynnyksen luulis olevan paljon alempana. Siihen siis tarvitaan vähemmän kuin sarjakuvanteon aloittamiseen.
Timo
-
En nyt vieläkään tiedä, mistä puheenvuorosta on ollut kysymys, mutta mitä lopulta on sanottu? Onko kukaan tosiaan väittänyt että sarjakuvan ammattimainen tekeminen on helppoa ja halpaa? Ettei joku nyt vain ole puhunut siitä, että kynnys aloittaa sarjakuvan tekeminen on matala em. syistä?
No sanottiin tuossa nimenomaisessa jutussa nyt tarkalleen ottaen mitä tahansa, kysehän ei ole siitä mitä pelkästään juuri tässä tapauksessa sanottiin, vaan siitä että saman tason jaarittelua tulee esiin aika useasti kun sarjakuvasta mediassa puhutaan. Siis lähdetään päällimmäisenä puhumaan juuri siitä kuinka "helppoa/halpaa sarjakuvan teko on, tai sen aloittaminen". Varsinkin jos tarkoituksena on juhlia 100-vuotiasta sarjakuvaa, niin miksi ihmeessä alettaisiin puhua ensimmäisenä siitä kuinka halpaa/helppoa sen teko (aloittaminen...) on? Eikö varmasti löytyisi aiheesta vähän jotain sisällöllisesti tärkeämpääkin sanottavaa? Ei mielestäni silloin ole päällimmäisenä tarkoituksena puhua sarjakuvan harrastamisesta, vaan jostain ihan muusta. Esim. kirjailijoitahan ja heidän henkisiä aikaansaannoksiaan epäilemättä arvostetaan huomattavasti enemmän, niinkuin Aurakin tuossa aiemmin taisi todeta. Eikä kirjailijahaastatteluita aloiteta siitä, kuinka "helppoa on alkaa kirjailijaksi"...
Nythän puhutaan juuri siitä, mikä yleisesti on sarjakuvan "imago". Vaikka sanotaan että sarjakuva on Suomessa nyt arvostetumpaa kuin ennen, (tekijöille jaetaan jo kulttuuripuolelta apurahojakin ym.), niin mistä se sarjakuvailmaisun yleinen väheksyminen sitten johtuu? Jokin syyhän sille täytyy olla. Ihan omasta kokemuksesta kyllä tiedän että toimittajienkin ammattitaito suuresti vaihtelee, ja jutut tehdään nopeasti ja monesti valitettavasti aika hutiloidenkin. Harvoin lehtijutuissakaan on kirjoitettu asioita juuri niin kuin haastattelija on sanonut. Helposti tulee suoranaisia väärinkäsityksiä, tai toimittaja jopa liioittelee näkökulmia saadakseen jutusta "raflaavamman". Mutta en siitä huolimatta pelkästään mediaa ja toimittajia syyttäisi siitä ongelmasta, väitän että jos sarjakuvaa ei arvosteta taiteenlajina niin kyllä syytä on ihan sarjakuvantekijöissä itsessäänkin. Arvostusta on turha vaatia, jos itse aletaan ensimmäisenä korostaa asioita kuten "aloin sarjakuvapiirtäjäksi koska se oli niin helppoa". Herättääkö tämä kommentti jossakussa erityistä arvostusta tekijää ja hänen suurta ilmaisuvoimaansa, ammattitaitoaan ja taiteellista moniulotteisuuttaan kohtaan?
Tapanani ei ole arvostella ja kritisoida asioista joille en itse olisi omalta osaltani pyrkinyt tekemään jotain. Haastatteluita on tullut vuosien aikana annettua melkoinen liuta vähän joka paikkaan, ja olen kyllä alusta lähtien pyrkinyt välttämään kaikenlaista vastaavaa sarjakuvantekemisen väheksymistä. Ja tuomaan esiin päinvastoin sitä ammattimaisen tekemisen mentaliteettia. Ja senkin takia verenpaine tahtoo nousta aina kun lehtijutuissa näkee näitä kommentteja tyyliin "sarjakuvanteko on helppoa ja halpaa"...
-
Sarjakuva on vaikea media ja arvostan erittäin korkealle sen hallitsevia, mutta yksi vielä haastavampi löytyy: videopelit.
Totta, mulla itse asiassa kävi videopelit mielessä mutta en sitten niitä maininnut. Sääli vain että tarina jää peleissä usein vähän paitsioon vaikka grafiikkaan on panostettu. Sama ongelma siis kuin usein ison budjetin leffoissa.
En nyt vieläkään tiedä, mistä puheenvuorosta on ollut kysymys, mutta mitä lopulta on sanottu? Onko kukaan tosiaan väittänyt että sarjakuvan ammattimainen tekeminen on helppoa ja halpaa?
Tämä taisi lipsahtaa yleiseksi keskusteluksi aiheesta. Kuuleehan tuon tapaisia väitteitä aina toisinaan, ja tekijöiden valitusta siitä etteivät ihmiset tajua ettei kuvitusten teko ole sellaista "sähän huitaset sen tosta vaan". (Sama asia ehdittiinkin jo sanoa)
Varmasti kaikilla muillakin on vastaavia esimerkkejä.
Mulla ei. o/ Ei tässä ihan ammattilaisia olla. Mutta niitä Kvaakista löytyy ja paljon. (Seuraavaksi voidaan aloittaa väittely siitä missä menee ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden raja)
-
Heh, kuka se kissan hännän nostaisi ellei kissa itse...
Tuokaapa niitä akvarelleja, librettoja ja sonetteja yms näkyville, että päästään vertaamaan ammattilaisten vastaaviin :laugh:
Kivellä on ihan pointti.
Taide ei ole sitä mikä otetaan museoon tai saa upeat kritiikit tai on "intelligentsian" hyväksymää.
Sarjakuva on taidetta.
Itse en kirjoita sonettia tai librettoa vaan ennemmin rock-kipaleen joka sekin on taidetta, akvarellit ei ole mun juttu tussit on asia erikseen.
Onko minun rockbiisini hyvä on asia erikseen, subjektiivinen määre, mutta jos käytän saman ajan kuin muusikko opetteluun ei ole estettä kehittyä.
se JOS sana on siinä aina.
On toki totaalisia renesanssi-ihmisiä joille nostan kuvannoillisen hattuni kunnioituksesta monialaosaamiseen.
Mutta on suhteutettava aina myös se että harva kirjailija pystyy tekemään sarjakuvaa tai maalaamaan taulun. Eikä tarvitsekaan.
Kunhan muistetaan se että jos joku pystyy hallitsemaan taidemuodon jossa kuvataide ja kertomustaide kohtaavat ei tee siitä automaattisesti "helpompaa ja halvempaa" saati heikompaa.
itse olen, ajoitaisista erimielisyyksistä huolimatta, valmis myöntämään että sarjakuvapuolella niin koti- kuin ulkomailla on suurin osa renesanssiväkeä, moniosaajia jotka ovat päteviä mitä tekevät ja missä eivät ovat valmiit kehittymään ja oppimaan.
ja vaikka oma luonne on enemmän kuin äkkiväärä: näissä on ihan ulkosarjakuvallisesti aidosti hyviä ja sivistyneitä (muutenkin kuin akateemisesti) ihmisiä enemmän kuin satunnaisotannassa populaatiota.
Mutta medialle tämä on vaikea rasti yhä suomessa medialle.
Halpuudella ei tarkoiteta vieläkään aloittamiskynnystä, paperi ja kynä piisaa, vaan sitä että kelpaa lapsille ja lapsentasolla oleville. Että on taiteen sijaan "taidetta" hiukan ironisesti sanottuna.
Onneksi tämäkin on vähän kerrassaan muuttumassa.
-
Mutta en siitä huolimatta pelkästään mediaa ja toimittajia syyttäisi siitä ongelmasta, väitän että jos sarjakuvaa ei arvosteta taiteenlajina niin kyllä syytä on ihan sarjakuvantekijöissä itsessäänkin.
Tuli mieleen vielä... on vielä kolmas juttu, jota sarjakuvantekijät tai jopa media eivät ihan vähällä saa muutettua: nimittäin yleinen opittu asenne, joka periytyy kaukaa ja istuu tiukassa.
Toki jokaiseen taiteenlajiin kuuluu myös se halveksittu puoli, mutta... Ennenvanhaan lukutaito ei ollut itsestäänselvyys, ja kirjanoppineita pidettiin älykkäinä. Taidettakin saattoi ihailla. Siksi kirjallisuus ja taideteokset mielletään älykkäiden huviksi. Mutta kuvan ja tekstin yhdistäminen on pitkään mielletty lähinnä lapsille suunnatuksi. Joskus aikoja sitten kuvituksia käytettiin esimerkiksi selventämään asioita lukutaidottomille, kuten uutislehtisissä joissa mässäiltiin murhilla ynnä muulla hauskalla. 1800-luvulla oli käsittääkseni kuvituksia myös aikuisten kirjoissa (esim Dickens, Arthur Conan Doyle?), mutta 50-luvulla tilanne oli vähän toinen. Kuvaton kirja oli aikuisten kirja. Elokuvat ovat sentään vielä vähän kuin teatteria, kunhan eivät ole lapsellisia animaatioita. Videopelitkin ovat yhä monen silmissä lapsellisia, vaikka peleissä on nykyään ikärajat ja pelaajien keski-ikä jossain 30 paremmalla puolella.
Suurissa kaupungeissa asiat ovat kyllä edistyneet valtavasti, mutta tuo kuvatarinat=lapsille-ajattelumalli istuu varmasti tiukassa.
-
...1800-luvulla oli käsittääkseni kuvituksia myös aikuisten kirjoissa (esim Dickens, Arthur Conan Doyle?), ...
Taisivat periytyä kirjoihin lehdistä; Conan Doylea julkaistiin Strandissa, johon Sidney Paget teki loistavat Sherlock-kuvituksensa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sidney_Paget
Suomalaiset aikauskauslehdet olivat nekin läpeensä kuvitettuja 60-luvulla saakka, ja upeasti olivatkin. Ei kuvituksella mielestäni ollut mitään yhteyttä "lapsellisuuteen".
-
tuo Auran mainitsema on yksi isoimmista syistä, jota monet sarjakuvapiireissäkin ruokkivat korostamalla sen tai tuon tyylin/genren lapsellisuutta ja "huonoutta" viihteellisyyttä jne.
kirjallisuuden, kuvataiteiden ja musiikin sisälläkin on eri lajityyppejä joiden kesken ei pystytä vaihtamaan sujuvasti ilman opettelua ja kaikille on esimerkiksi itsestään selvää onko komedienne vaiko tragedienne.
se on kulttuurisesti opittua, mutta syy on juuri perinteissä ja koulutustasossa. Meillä on tässä maassa yksi sarjakuvaan erikoistunut lehti.
Yksi.
Kyllä, on kaksi jotka ovat erikoistuneesti tiettyyn genreen(toki samalla hengenvedolla voi sanoa että noiden kolmen kesken rajataan silti valtava otos sarjakuvaa kokonaan pois mediakartalta)
Se ei vaan riitä muuttamaan syntynyttä median status quota. Niin kauan kun kulttuuritoimituksen väki tulee yksin kirjallisuuspuolen opiskelijoista ja niistä jotka osaavat kyllä luetella Monetin kaudet ja Dalin, mutta joiden ainoa sarjakuvakytkös on oman lehden stripit, aku ankka ja Warhol/Lichtenstein-kloonit ei tilanne muutu.
yleismedialle kaikki jutut on mahdutettava annettuun aikaslottiin/palstamilleihin ja silloin mennään objektiivisuuden sijaan sillä mikä on tunnistettavinta ja raflaavinta.
On helpompaa asettaa lokeroon "vaan lapsille" koska se on se tuttu ja totuttu.
-
Suomalaiset aikauskauslehdet olivat nekin läpeensä kuvitettuja 60-luvulla saakka, ja upeasti olivatkin. Ei kuvituksella mielestäni ollut mitään yhteyttä "lapsellisuuteen".
Jotenkin luulen että aikakauslehdissä niihin suhtauduttiin eri tavalla kuin kirjoissa. Voi olla että olen väärässä. Monta kertaa on kyl tullut törmättyä asenteeseen että kuvakertomukset ovat lapsellisia (kuvitetut kertomukset sitten ehkä vähemmän?). Tosin myös skenaarioon että aikuisten kirjat ovat tylsiä kun niissä ei ole lainkaan kuvia.
Kuvitetussa novellissa on sentään paljon tekstiä. Usein on törmännyt lauseeseen että "Lukisit oikeita kirjoja etkä noita sarjakuvia!" Sarjakuva jotenkin kummasti vertautuu tuossa kirjoihin, ja koska siinä on liian vähän tekstiä se on automaattisesti alkeellista ja huonompaa lukemista. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että myös kirjoja kannattaa lukea sarjakuvan ohella, mutta harvempi täällä varmasti ajattelee että sarjakuvista pitää kasvaa ulos ja alkaa lukea pelkästään "oikeita" kirjoja.
Kaikesta mainostuksesta huolimatta Suomessa (ja muuallakin) on yhä enemmistö niitä, jotka jättävät tarinan lukematta jos se on sarjakuva, ja elokuvan katsomatta jos se on animaatio.
-
Kaikesta mainostuksesta huolimatta Suomessa (ja muuallakin) on yhä enemmistö niitä, jotka jättävät tarinan lukematta jos se on sarjakuva, ja elokuvan katsomatta jos se on animaatio.
Tai kirjan lukematta, jos siinä on liikaa sivuja. Enemmistö tulee varmasti aina tykkäämään helpommasta viihteestä. Saisi edes tarpeeksi ison vähemmistön ymmärtämään.
(Itselläkin jää usein animaatiot väliin. Vaikka Miyazaki onkin hyvä, näytellyistä elokuvista saa silti isommat kiksit. Minkäs teet, oma häpeäni.)
-
Tai kirjan lukematta, jos siinä on liikaa sivuja. Enemmistö tulee varmasti aina tykkäämään helpommasta viihteestä. Saisi edes tarpeeksi ison vähemmistön ymmärtämään.
(Itselläkin jää usein animaatiot väliin. Vaikka Miyazaki onkin hyvä, näytellyistä elokuvista saa silti isommat kiksit. Minkäs teet, oma häpeäni.)
komppaan muuten mutta ei häpeää Petteri.
Kyse ei ole edes "helpommasta viihteestä" kyse on siitä että oikeasti ymmärtää olla aikuinen ja uskaltaa sanoa mikä on itsestä hyvää.
on paljon ansioituneita sarjakuvia ja kirjoja ja maalauksia, musiikkia joka ei ole "helppoa" "amatöörimäistä" tai "huonoa" mutta niin kauan kuin se ei itsessäni herätä edes väliinpitämättömyyttä ei se rekisteröidy omalla tutkallani.
Ongelma jota ketju käsittelee on se että meillä ei ole riittävästi päteviä mediaosaajia suomessa.
Toimittajatkin ovat erikoistuneita, ei olympialaisiin lähetetä politiikan erikoisosaajia tai vaalireportointiin tyyppiä joka ei erota kokoomusta kommunisteista mutta tietää kaiken jääkiekosta.
Mutta kumma kyllä liian usein sarjakuvien kohdalla moista ammattitaitoa ei vaadita.
totta kyllä toimittajilla on oltava mittava yleistieto ylipäätään mutta se ei kata kaikkea.
on minullakin useita perusasioita lääketieteestä hanskassa mutten silti tee leikkauksia ja kirjoita reseptejä.
-
No mun (kuten monen muunkin sarjakuvantekijän) töitä on ollut vaikkapa Taidehallissa, Amos Andersonilla, Kiasmassa, Otsossa, Helsingin Kaupunginmuseon ja Museokeskus Vapriikin kokoelmissa ym. mikä arkoittaa että ainakin intendentin mielestä ne kelpaavat taiteeksi. Oon myös säveltänyt ja/tai sanoittanut noin 350 julkaistua kappaletta, jotka siis ovat ainakin levy-yhtiöiden mielestä täyttäneet julkaisukriteerit. Näytelmiäkin on pyydetty, ja muutama perinteinen kirja olis kiva tehdä. Ihan perinteistä taidettakin, ja veistoksia on ollut näytteillä. Varmasti kaikilla muillakin on vastaavia esimerkkejä.
Ei millään pahalla, mutta se, että töitä on esillä jossakin, biisejä on julkaistu, näytelmiä on pyydetty tai tekisi mieli kirjoittaa kirja, ei vielä todista oikeastaan muuta kuin että suhteet on kunnossa. Mutta tekeekö se siitä sellaista 'taidetta' (anteeksi, vieroksun koko sanaa), että sen muistavat tai noteeraavat muutkin kuin Kvaak-kaverit? Vai tuleeko se suurempi maine ja kunnia sitten posthuumisti kuten sille korvansa leikkaajalle?
Mutta hyvä, että itseluottamus on kohdillaan ???
-
.... ei vielä todista oikeastaan muuta kuin että suhteet on kunnossa. Mutta tekeekö se siitä sellaista 'taidetta' (anteeksi, vieroksun koko sanaa), että sen muistavat tai noteeraavat muutkin kuin Kvaak-kaverit? Vai tuleeko se suurempi maine ja kunnia sitten posthuumisti kuten sille korvansa leikkaajalle?
"kvaak-kaverit" on hauska määre.
tuleeko sarjakuvasta ikinä missään ´taidetta´? on jo. Niin elossaoleville kuin postuumistikin.
tässä tullaan toiseen kohtaan, meidän on helppo ignoroida kvaak koska se on nettifoorumi ja internettiin nyt voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, millä nimellä tahansa. Samahan pätee ihmisiin muutenkin ihan oikeassakin elämässä.
Mitä tahansa voi sanoa mutta se vaikuttaako se mihinkään saati haluaako kukaan kuunnella tai lukea sitä on ihan toinen asia.
ongelma on siinä että liian usein unohdetaan että sarjakuva on taidetta koska taide nähdään kapeasti. Taide on jotenkin ylevöittävämpää, parempaa yms.
Eikä ole.
viihde on taidetta, taide on viihdettä ja sarjakuva on taidetta. Kaikki sarjakuva. Kaikille se ei käy koska sanan taide konnotaatio saa näkemään punaista ja osalle pelkkä ajatus että sarjakuva on taidetta vetää taiteelta arvostettavuuden pois, halventaa sitä.
niillä ihmisillä on minusta tosiaan ongelma sen oman itseluottamuksensa kanssa.
-
Ei millään pahalla, mutta se, että töitä on esillä jossakin, biisejä on julkaistu, näytelmiä on pyydetty tai tekisi mieli kirjoittaa kirja, ei vielä todista oikeastaan muuta kuin että suhteet on kunnossa. Mutta tekeekö se siitä sellaista 'taidetta' (anteeksi, vieroksun koko sanaa), että sen muistavat tai noteeraavat muutkin kuin Kvaak-kaverit? Vai tuleeko se suurempi maine ja kunnia sitten posthuumisti kuten sille korvansa leikkaajalle?
Mutta hyvä, että itseluottamus on kohdillaan ???
Tekeepä kyllä. Siinä ei suhteet paljoa auta, maailma on tyly ja jokaisen pitää osoittaa oma arvonsa, ketään ei haeta kotoa. Eikä ketään julkaista hyväntekeväisyydestä.
Eikä mulla oo kavereita Kvaakissa. Mulla on kavereita oikeassa elämässä, ja jotkut heistä ovat myös Kvaakissa, useimmat eivät.
Itseluottamus ja siihen liittyvä itsekunnioitus on hassu juttu. Mulla on kerrostalon kokoinen ego mutta itseluottamusta on helppo haavoittaa. Olen silti itselleni velkaa sen, että kun tässä nyt yli 30 vuotta on tätä uraa rakennettu täyspäiväisesti, niin en ihan hevillä luovuta. Tulkoon köyhyys tai tarjottakoon rikkautta. Olen tasapainossa itseni kanssa, ylpeys ja kusipäisyys meni mun osaltani ohi jo 20 vuotta sitten.
Mä myös sanon sanottavani omalla nimelläni. Sä näemmä et. Helppo on huudella pimeästä, sihen ei paljoa vaadita. Joten ignoroinpa nyt sinut, nimimerkilläsi olet mulle vähemmän kuin ei mitään.
Parempaa jatkoa,
Kivi
-
ongelma on siinä että liian usein unohdetaan että sarjakuva on taidetta koska taide nähdään kapeasti. Taide on jotenkin ylevöittävämpää, parempaa yms.
Eikä ole.
viihde on taidetta, taide on viihdettä ja sarjakuva on taidetta. Kaikki sarjakuva. Kaikille se ei käy koska sanan taide konnotaatio saa näkemään punaista ja osalle pelkkä ajatus että sarjakuva on taidetta vetää taiteelta arvostettavuuden pois, halventaa sitä.
niillä ihmisillä on minusta tosiaan ongelma sen oman itseluottamuksensa kanssa.
Tästä olen täysin samaa mieltä. Itse vieroksun 'taide'-sanaa juuri sen vuoksi, että se ymmärretään kovin ahtaasti, korkeakyldyyriin luettavaksi.
-
Tekeepä kyllä.
...
Mä myös sanon sanottavani omalla nimelläni. Sä näemmä et. Helppo on huudella pimeästä, sihen ei paljoa vaadita.
Jos tekee, niin miten? Ihan konkreettisesti.
Ja nimelläni ei ole väliä, koska en ole omaa pätevyyttäni esitellyt kertomalla, kuinka erinomainen olen, kun töitäni on sielläkin esillä jne.
Sori nyt vain, mutta ottaisin sinut (ja kaltaisesi) vakavammin, jos muut toisivat esiin hyvyytesi, etkä sitä itse toitottaisi.
Hyvää jatkoa sinullekin. Renessanssimies.
-
Jos tekee, niin miten? Ihan konkreettisesti.
Ja nimelläni ei ole väliä, koska en ole omaa pätevyyttäni esitellyt kertomalla, kuinka erinomainen olen, kun töitäni on sielläkin esillä jne.
Sori nyt vain, mutta ottaisin sinut (ja kaltaisesi) vakavammin, jos muut toisivat esiin hyvyytesi, etkä sitä itse toitottaisi.
Hyvää jatkoa sinullekin. Renessanssimies.
Itsehän kysyit ja siksi vastasin. Ei mulla muuta syytä oo noita listata, onhan se huvittavaa että sarjakuvalla aukeaa kaikenlaiset ovet. Ja mitä muiden kommentteihin tulee, niitä on ihan kyllin, kolmetoista tusinassa. Käytä googlea ja naura vapaasti.
Sinänsä olet kyllä erinomainen esimerkki Kvaakin linjasta, ja siitä miksi niin harva ammattilainen haluaa tai jaksaa täällä käydä. Miksi helvetissä sitä että haluaa olla hyvä sarjakuvantekijä, näkee vaivaa sen eteen, ja ansaitsee sillä vielä toimeentulonsa pitää aina epäillä, halventaa ja pilkata? Onko jotenkin väärin olla työssään hyvä, vai onko tosiaan niin että ainoat hyvät sarjakuvat tulevat kädettömiltä (ainakin henkisesti) kymmenvuotiailta jotka kansoittavat Kvaak-galleriaa ja saavat järjestään täydet pisteet?
Ja mitä konkreettisiin esimerkkeihin tulee, ei kukaan pistä rahaa ja aikaa sellaiseen mikä ei täytä alan standardin vaatimuksia. Ei me olla niin kuuluisia että meillä olisi valmis yleisö nauramassa kuten Tony Halmeen runoille tai Matti Nykäsen laululle, ja siis valmis raha odottamassa. Kyllä siinä on pakko olla takana se, että tietyt kriteerit täytetään.
Ja tämä tästä,
Kivi
-
Miksi helvetissä sitä että haluaa olla hyvä sarjakuvantekijä, näkee vaivaa sen eteen, ja ansaitsee sillä vielä toimeentulonsa pitää aina epäillä, halventaa ja pilkata?
En epäile, että olet hyvä sarjakuvantekijä, en sitä halvenna tai pilkkaa. Epäilen sitä, että olet kaikessa muussakin niin helvetin hyvä.
-
Ja nimelläni ei ole väliä, koska en ole omaa pätevyyttäni esitellyt kertomalla, kuinka erinomainen olen, kun töitäni on sielläkin esillä jne.
Itsehän ensin käskit että "laittakaa niitä töitä esille niin voidaan vertailla niitä ammattilaisten tekemiin", ja siihen vain vastataan että missä niitä töitä on ollut esillä. Se ettei saisi esitellä omaa pätevyyttään on hieman ristiriidassa sen kanssa että pitäisi esitellä omaa pätevyyttään muille (vai miten se meni?)
Kvaakissa pyörii runsaasti ammattilaisia, mutta kuten Kivi totesi niin useat eivät täällä käy kommentoinnin tason takia. Pariin otteeseen olen kuullut lauseen "En alennu kirjoittamaan Kvaakkiin". Silti täällä on niitä samoja ihmisiä jotka julkaisevat sarjakuvia, tekevät niitä julkaisuihin, arvostelevat niitä lehdissä tai puuhaavat kasaan festareita. Eli siinä mielessä "Kvaakki-kaverien" mielipiteet ovat yhtä valideja kuin ne kommentit, jotka he kirjoittavat Kvaakin ulkopuolella muihin medioihin.
Taidekeskusteluun en ota kantaa, just siksi koska taide voi olla viihdettä ja viihde taidetta. Mä mieluiten luen ja katson mitä mua kiinnostaa. Lapsellisimpia ovat ne, jotka valikoivat lukemisensa sen perusteella mikä on "hienoa" tai mitä muut ajattelevat.
Mutta jos sarjakuva kelpaa Amos Andersonille tai Kiasmaan, silloin se tarkoittaa sitä että joku taho hyväksyy kyseiset teokset taiteena.
-
Itsehän ensin käskit että "laittakaa niitä töitä esille niin voidaan vertailla niitä ammattilaisten tekemiin", ja siihen vain vastataan että missä niitä töitä on ollut esillä. Se ettei saisi esitellä omaa pätevyyttään on hieman ristiriidassa sen kanssa että pitäisi esitellä omaa pätevyyttään muille (vai miten se meni?)
Ojensit ihan aiheesta sitä, että esitin asiani huonosti. Se mihin itse asiassa tarkoitukseni oli viitata lainauksessasi oli se, että en ole omaa pätevyyttäni esitellyt kertomalla, kuinka erinomainen olen, koska sarjakuvaihmisenä minulta onnistuu kaikki toisin kuin muiden taidelajien osaajilta. Toisin kuin tämä Puupäinen renessanssimies.
-
En epäile, että olet hyvä sarjakuvantekijä, en sitä halvenna tai pilkkaa. Epäilen sitä, että olet kaikessa muussakin niin helvetin hyvä.
Enkä vain minä, vaan ihan jokainen ammattimainen sarjakuvantekijä. Usko pois, me ollaan ihan kaikessa parempia kuin sä ja kaltaisesi ikinä tuutte olemaan. Kiitä onneas, ettei meitä kiinnosta sun työpaikka ja rakastettu, koska yhdellä sulavalla kynänliikkeellä me hurmataan kaikki.
(Edellämainittu on tietenkin huumoria, mutta on se niinkin että sitä saa mitä tilaa. >:D)
-
Se mihin itse asiassa tarkoitukseni oli viitata lainauksessasi oli se, että en ole omaa pätevyyttäni esitellyt kertomalla, kuinka erinomainen olen, koska sarjakuvaihmisenä minulta onnistuu kaikki toisin kuin muiden taidelajien osaajilta.
Sarjakuvantekijältä kyllä luonnistuvat asiat monipuolisemmin kuin monen muun taiteenlajin edustajalta, juuri sen takia että sarjakuvaa tehdessä pitää osata asioita monipuolisemmin kuin monella muulla alalla. Joskus se tutkittiinkin että sarjakuvantekijöillä oli parempi hahmotuskyky... muistaako kukaan mistä olisi tarkalleen ollut kyse?
Kuvataiteilijat harvemmin osaavat tehdä sarjakuvaa pelkältä kuvataidepohjalta, eikä kirjailija osaa varmasti tehdä tuosta vain sarjakuvaa. Tosin kaikkien on syyt muistaa sekin, ettei sarjakuvantekijä automaattisesti osaa kirjoittaa hyvää romaania - sujuvan kaunokirjallisen tekstin tuottaminen on hankalaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että sarjakuvantekijän pitää hallita isompi repertuaari taitoja kuin monen muun luovan alan tekijän.
-
No niin, eiköhän tää ollut tässä. You're caught between the wall and the big guns.
;)
Oikeesti olen sitä mieltä että sarjakuvantekeminen on ammatti muiden joukossa, jokainen ihminen on erityinen, ja on ihan naurettavaa lähteä vetämään rajoja sen välille, jakaako joku postia vai piirtääkö sarjakuvia. Jotkut tekee molempia. Kaikilla on jotain mitä muilla ei oo, ihan jokaisella on jotain annettavaa.
Ja ammattina tää on niin järjetön, ettei oo paljon syytä kadehtia. Kutsumuksen pitää olla luja, melkein pakkomielle, ja luostarin köyhyyslupaus on lastenleikkiä sen rinnalla että työnä on olla sarjakuvantekijä. Eli pistetään ne nyrkit taskuun ja pyssyt piiloon, ja rakennetaan yhdessä parempaa maailmaa, eiksje?
Kivi
-
Kuvataiteilijat harvemmin osaavat tehdä sarjakuvaa pelkältä kuvataidepohjalta, eikä kirjailija osaa varmasti tehdä tuosta vain sarjakuvaa. Tosin kaikkien on syyt muistaa sekin, ettei sarjakuvantekijä automaattisesti osaa kirjoittaa hyvää romaania - sujuvan kaunokirjallisen tekstin tuottaminen on hankalaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että sarjakuvantekijän pitää hallita isompi repertuaari taitoja kuin monen muun luovan alan tekijän.
just eikä melkein. Meillä on se kuinka ollaan molemmissa leireissä, kuva- JA sanataide.
Ja aiheeseen liittyen:niin pitäisi silloin olla arvostelijallakin jalat molemmissa kategorioissa eikä vain toisessa.
Olla aiheen vaatima medialukutaito.
Ei sen puoleen joskushan on ihan raikasta lukea tuoreita näkökulmia jotka syntyvät siitä että sukelletaan johonkin vieraaseen, mutta silloinkin auttaa jos tietää kentän.
Sarjakuva on vaihteeksi nosteessa vaikka kuoppia tiessä onkin, mutta isoin ongelma on miten moni sarjakuvista artikkeleja tekevä on tosiaan googlen ja wikipedian varassa.
Sitten kun sillä mitä on saatu kasaan mennään eteenpäin ja sitten näitä juttuja voi käyttää referenssinä wikipediaan yms...
Meillä on täällä kovan luokan ammattilaisia aiheesta lehdissä ja radiossakin mutta verrattuna musiikki-, kuvataide- tai kirjallisuuspuolen vastaaviin ammatti(ja amatööri)toimittajiin on kyse kymmenstä hiekanjyvästä Saharassa.
Onneksi niistä jyvistä lähtee ääntä.
Oikeesti olen sitä mieltä että sarjakuvantekeminen on ammatti muiden joukossa, jokainen ihminen on erityinen, ja on ihan naurettavaa lähteä vetämään rajoja sen välille, jakaako joku postia vai piirtääkö sarjakuvia. Jotkut tekee molempia. Kaikilla on jotain mitä muilla ei oo, ihan jokaisella on jotain annettavaa.
Ja ammattina tää on niin järjetön, ettei oo paljon syytä kadehtia. Kutsumuksen pitää olla luja, melkein pakkomielle, ja luostarin köyhyyslupaus on lastenleikkiä sen rinnalla että työnä on olla sarjakuvantekijä. Eli pistetään ne nyrkit taskuun ja pyssyt piiloon, ja rakennetaan yhdessä parempaa maailmaa, eiksje?
alkuosalle aamen ja muita outoja huudahduksia. allekirjoitan täysin.
Ammatin järjettömyydelle...no, se köyhyys on vaan materiaalista. Se miten monien lahjakkaiden ihmisten kanssa pääsee vääntämään asiaa mistä nauttii on kaiken sen arvoista.
Ja kun rahat kuitenkin menisi siihen että ostaa tontin Kuusta.
-
Ja aiheeseen liittyen:niin pitäisi silloin olla arvostelijallakin jalat molemmissa kategorioissa eikä vain toisessa.
Olla aiheen vaatima medialukutaito.
Näinpä. Tosin joskus tuntuu siltä että perustoimittajien tietämättömyys on melkein tarkoituksellista, kuten nämä toistuvat mangapornokeskustelut ja juttujen väärin valitut kuvat, joista oli puhetta toisessa ketjussa... Ei kai se oikeasti voi olla niin vaikeaa tarkastaa faktoja? Ei niitä juttuja yleensä kuitenkaan päivässä kirjoiteta.
Mangakin on kyllä hassu juttu, sen piti olla uusi todiste siitä että sarjakuva voi olla monipuolista ja sillä voi kertoa vakaviakin tarinoita, mutta se kutistui tuohon "manga on pikkutyttöjen juttu"-käsitykseen, ja nyt monet jo kasvavat siitä ulos, onneksi eivät kyllä sarjakuvasta kokonaan.
Ammatin järjettömyydelle...no, se köyhyys on vaan materiaalista. Se miten monien lahjakkaiden ihmisten kanssa pääsee vääntämään asiaa mistä nauttii on kaiken sen arvoista.
No, mua ainakin huolestuttaa että miten hoidan vuokranmaksun ja työvälineiden ylläpidon myös jatkossa. ;D Sarjakuvan tekemiseen menee niin paljon aikaa, on sääli jos se kutistuu pelkäksi harrastukseksi koska on pakko etsiä muita töitä. Vaikka sitä olisi suosittu ja ammattitaitoinen niin ei sillä todennäköisesti silti eläisi... Tosin miksei sarjakuvan tekeminen voisi olla yhtä kivaa tai jopa kivempaa jos se jäisi pelkäksi harrastukseksi. Mutta kuten kaikki hullut tietävät, jos veri vetää "omalle alalle", siitä on hankala luopua.
-
Sarjakuvantekijältä kyllä luonnistuvat asiat monipuolisemmin kuin monen muun taiteenlajin edustajalta
Niin kauan kuin tuo väite tulee sarjakuvan tekijältä/taiteilijalta/yms, siihen suhtaudun pieteetillä. Sitten kun muidenkin taidelajien edustajat tämän myöntävät, voin asiaan suhtautua vakavammin. Tosin hekin saattavat ajatella omasta alastaan vastaavasti muita väheksyen. Vai liekö heillä sen verran enemmän laaja-alaista katsantoa, että jättävät moiset väitteet tekemättä.
Kuten sanoin itseluottamus on ihan hyväksi. Tämänkaltainen itsensä nostaminen tosin olisi naurettavaa ellei se samalla olisi niin traagista. Over and out.
-Sarjisfani
-
Niin kauan kuin tuo väite tulee sarjakuvan tekijältä/taiteilijalta/yms, siihen suhtaudun pieteetillä.
...
-Sarjisfani
Sarjakuvadiggailussasi on katkera sivumaku?
Eipä hätää, myös Microsoft on kehittänyt useitakin chat-moottoreita joiden avulla voit luoda itsellesi diggailtavaksi sellaista sarjakuvaa jota piirtäjän ahne koura ei ole liannut. Edistys aikaan jolloin kubismia (ja Don Rosan ankkoja) luotiin sabluunoilla on huima. Voit aivan hyvin ostaa paketista vain sen osan mikä itseäsi miellyttää, ja luottaa siihen että tarvittaessa ne sivut sikiävät ihan synnittä.
-
Niin kauan kuin tuo väite tulee sarjakuvan tekijältä/taiteilijalta/yms, siihen suhtaudun pieteetillä. Sitten kun muidenkin taidelajien edustajat tämän myöntävät, voin asiaan suhtautua vakavammin. Tosin hekin saattavat ajatella omasta alastaan vastaavasti muita väheksyen. Vai liekö heillä sen verran enemmän laaja-alaista katsantoa, että jättävät moiset väitteet tekemättä.
Kuten sanoin itseluottamus on ihan hyväksi. Tämänkaltainen itsensä nostaminen tosin olisi naurettavaa ellei se samalla olisi niin traagista. Over and out.
Kuten täällä on jo todettu, vain sarjakuvien tekijät ja lukijat (!) tuntuvat tietävän, kuinka monipuolisesta taidemuodosta on kyse. Sarjakuviin perehtyneet luonnollisesti tuntevat alan parhaiten, eivätkä sorru siihen tuttuun puttuun ajattelumalliin että "sarjakuva on vain lapsille ja idiooteille, toisin kuin KORKEAQYLDYYRI!!" Lisäksi nimenomaan sarjakuvantekijät ovat useimmin törmänneet ongelmiin siinä miten se sarjakuvantekeminen ei olekaan niin helppoa, ja miten omassa osaamisessa on aina vain enemmän paranneltavaa.
Aivan kuten elokuvassa ei riitä teatteriosaaminen tai elokuvantekijöiden pitää ymmärtää muustakin kuin sommittelusta, pitää sarjakuvantekijän tietää enemmän kuin se miten tehdään kivoja kuvia. Kummassakin hommassa pitää hallita useita osa-alueita, sekä kirjallisia että visuaalisia. En usko että se on loppujen lopuksi niin vaikea tajuta, jos ei arvostelukykyä hämärrä se ettei sarjakuva VOI olla taidetta, sehän on sarjakuvaa!
edit: Ai niin, jos jollakulla olisi ylimääräistä itseluottamusta pyörimässä nurkissa, niin mä voisin ottaa sitä vastaan.
-
edit: Ai niin, jos jollakulla olisi ylimääräistä itseluottamusta pyörimässä nurkissa, niin mä voisin ottaa sitä vastaan.
tämä selvä, laitan postiin.
Tosin minusta taitojen ja näyttöjen perusteella sinulla pitäisi olla asia kuosissa.
-
En epäile, että olet hyvä sarjakuvantekijä, en sitä halvenna tai pilkkaa. Epäilen sitä, että olet kaikessa muussakin niin helvetin hyvä.
Ainahan sitä soppii eppäillä...
Mutta Kivi jos kuva on todellinen nykyajan renesanssimies joka osaa likimain vaikka mitä! Nöyräksi on monesti pistänyt moinen tietäminen ja taitaminen.
-
Meillä on täällä kovan luokan ammattilaisia aiheesta lehdissä ja radiossakin mutta verrattuna musiikki-, kuvataide- tai kirjallisuuspuolen vastaaviin ammatti(ja amatööri)toimittajiin on kyse kymmenstä hiekanjyvästä Saharassa.
...joskin olen huomannut että jos kysyy käytännössä minkä tahansa alan (myös muiden kuin taidealojen) edustajilta että onko sitä omaa alaa käsitelty hyvin, riittävästi, asiantuntemuksella ja ammattitaidolla massamediassa niin vastaus on ei.
(myönnän toki että sarjakuvan piirissä se median harha menee yleensä "puuhastelua lapsille" suuntaan...)
-
Kuten täällä on jo todettu, vain sarjakuvien tekijät ja lukijat (!) tuntuvat tietävän, kuinka monipuolisesta taidemuodosta on kyse. Sarjakuviin perehtyneet luonnollisesti tuntevat alan parhaiten, eivätkä sorru siihen tuttuun puttuun ajattelumalliin että "sarjakuva on vain lapsille ja idiooteille, toisin kuin KORKEAQYLDYYRI!!" ... En usko että se on loppujen lopuksi niin vaikea tajuta, jos ei arvostelukykyä hämärrä se ettei sarjakuva VOI olla taidetta, sehän on sarjakuvaa!
Kerta kiellon päälle.
Aura-hyvä, tuskinpa kukaan täällä tuollaista väittääkään, en minä ainakaan. Se mitä en voi allekirjoittaa on se kuvitelma, että sarjakuvataiteilija on osaavampi (tai parempi) kuin muut, että hän halutessaan sarjakuvan teon ohessa voisi tehdä kaikkea sitä, mitä muiden taidelajien edustajatkin ja näille se vastaavasti olisi mahdotonta. Vaikka sarjakuvan tekemisessä vaaditaankin monenlaista osaamista kannattaisi sitä katsantokantaa vähän avartaa objektiivisempaan suuntaan. Vaikka voihan sitä tietysti elää harhassakin.
-
Ksakke, olet oikeassa, että katsantokantaa pitää avartaa. Mutta siinä olet väärässä, etteikö täällä jo moni olisi avartanut, kiertänyt vähän maailmaa ja oppinutkin ehkä jotain... Harhassa ei taida kovin moni elää. Elämän realiteetit on opittu.
Ja mitä mediaan tulee, niin kyllähän juttujen taso on paranemaan päin. Sarjakuva saa tunnustusta ja ymmärrystä.
-
...joskin olen huomannut että jos kysyy käytännössä minkä tahansa alan (myös muiden kuin taidealojen) edustajilta että onko sitä omaa alaa käsitelty hyvin, riittävästi, asiantuntemuksella ja ammattitaidolla massamediassa niin vastaus on ei.
(myönnän toki että sarjakuvan piirissä se median harha menee yleensä "puuhastelua lapsille" suuntaan...)
tätä en kiistä, missään määrin. Enkä halua esittää että toimittajat ovat jotenkin yksinkertaisia tai höplään vedettäviä, siitä ei ole kyse.
tällä foorumilla tätä aihetta koskevat ongelmat vaan saavat enemmän tilaa.
-
Aura-hyvä, tuskinpa kukaan täällä tuollaista väittääkään, en minä ainakaan. Se mitä en voi allekirjoittaa on se kuvitelma, että sarjakuvataiteilija on osaavampi (tai parempi) kuin muut, että hän halutessaan sarjakuvan teon ohessa voisi tehdä kaikkea sitä, mitä muiden taidelajien edustajatkin ja näille se vastaavasti olisi mahdotonta. Vaikka sarjakuvan tekemisessä vaaditaankin monenlaista osaamista kannattaisi sitä katsantokantaa vähän avartaa objektiivisempaan suuntaan. Vaikka voihan sitä tietysti elää harhassakin.
No, tuskin täällä kukaan väitti varsinaisesti sitäkään, että sarjakuvantekijä osaisi automaattisesti kaiken paremmin kuin kukaan muu. Enkös itse juuri kirjoittanut, että vaikka sarjakuvantekijän pitää tietää myös kirjallisesta alasta, ei hän välttämättä osaa kirjoittaa hyvää romaania?
Silti voisin väittää että sarjakuvantekijän on keskimääräisesti helpompi loikata joidenkin muiden taidemuotojen kelkkaan kuin toisin päin. Ja tämä johtuu siitä, että sarjakuva on jo itsessään yhdistelmä eri aloja, joten tekijä on jo tutustunut eri aloihin - pitää olla hallussa kuvakerronta, käsikirjoitus, hahmojen luominen, piirretty liike, kirjoitustaito, perspektiivi, tarinankuljetus, kohtausten leikkaus, ym ym.
Sarjakuvantekijän voi olla keskimääräisesti helpompi ryhtyä taidemaalariksi tai kuvittajaksi kuin kirjailijan olisi, tai ymmärtää elokuvakerronnasta enemmän kuin esimerkiksi perinteinen teatteriohjaaja. Se ei silti tarkoita sitä että sarjakuvantekijä olisi hyvä näyttelijä tai että hän osaisi automaattisesti kirjoittaa parempia runoja kuin kukaan muu.
Mutta voi olla että mulla on niin iso ego että se sokaisee mut tuossakin asiassa. ;)
Ei vaan, sen olen huomannut että vaikka kaikki alan tekijät arvostavat sarjakuvaa ilmaisumuotona, harva on oikeasti täynnä omaa erinomaisuuttaan. Pikemminkin päin vastoin.
tällä foorumilla tätä aihetta koskevat ongelmat vaan saavat enemmän tilaa.
No, sarjakuva, videopelit ja animaatio ovat taide- ja viihdemuotoina vielä sen verran nuoria, että niitä kohtaan on vähättelevää asennetta varmasti hieman useammin kuin muiden alojen kohdalla. Ja siinä on mukana vielä se kammo piirrettyjä kuvia kohtaan.
-
On väitetty että sarjakuva olisi jonkinlainen kuvataiteiden ja kirjallisuuden "äpärälapsi" ja se ei oikein olisi kumpaakaan.
Asiahan on juuri päinvastoin.
Sarjakuva on pelkästään näköaistiin vastaavien taiteiden (kuvataiteet, kirjallisuus ja sarjakuva) superluokka.
Kirjallisuus on sarjakuvaa ilman kuvia ja kuvataiteet ovat sarjakuvaa ilman tekstiä; näistä vain sarjakuva on täydellinen visuaalinen taidemuoto. Joten, kun kuvataiteet ja kirjallisuus ovat periaatteessa vain vajaata sarjakuvaa ne eivät ole itsenäisiä taiteita lainkaan.
Miten?
Siihen vastaa artikkeli uusimmassa Synteesi -lehdessä, numerossa 4 / 2010.
Synteesiä saa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta.
-
Kirjallisuus on sarjakuvaa ilman kuvia ja kuvataiteet ovat sarjakuvaa ilman tekstiä; näistä vain sarjakuva on täydellinen visuaalinen taidemuoto.
Mutta elokuva on sarjakuvaa ilman puhekuplia, ruutuja, ääniefektejä, pottuneniä ja muuta roinaa. Eli elokuva voittaa!
-
Mutta elokuva on sarjakuvaa ilman puhekuplia, ruutuja, ääniefektejä, pottuneniä ja muuta roinaa. Eli elokuva voittaa!
Timo Koivusalo ei tee sarjakuvia. Eikä Renny Harlin. Sarjakuva voittaa!
-
Timo Koivusalo ei tee sarjakuvia. Eikä Renny Harlin. Sarjakuva voittaa!
Ja Petri Hiltunen taas on ollut mukana tekemässä elokuvia. Eli sarjakuva voittaa!
Vakavasti puhuen: eihän se, että sarjakuva on yksi monipuolisimmista ilmaisumuodoista tarkoita sitä, että kaikki muut olisivat huonompia. Niillä muilla vähemmän monipuolisillakin on omat vahvuutensa, joihin sarjakuva ei kykene, vaikka siinä rippeitä niistä olisikin.
Oisko noin?
-
Sarjakuvalla alkaisi olla aika hiljalleen päästä eroon kirjallisuuden ja kuvataiteiden leimasta. Ei, ei konkreettisesti sillä niistähän lähtökohta on rakentunut, vaan juuri tämänkaltaisissa keskusteluissa. Historiaa ei pidä unohtaa, mutta sinne on turha liiaksi katsellakaan. Jos on Kiven kaltainen henkilö, jolta sujuu useamman sorttinen asia, hyvä niin. Mutta sarjakuvataitelijan, tai alasta kertovan, ei pitäisi hakea liiaksi pohjaa näiden kahden muun alan takaa ja itse verrata alaansa kahteen muuhun. Pelkään, että jos näin esitetään, saa yleisö kuvan, jonka mukaan alan toimijat itsekin väheksyvät itseään jolloin se sujuu myös muilta helpommin. (Tosin tämä pelko on mutua, en minä niin paljon tiedä mitä kukanenkin sarjakuvataiteilija yms. puhuu. Toivon vaan että näin ei puhuttaisi ainakaan.) Suomalainenkin sarjakuva täyttää sata vuotta, eli kyseessä ei enää ole edes niin kovin nuori taiteen laji, varsinkaan jos verrataan esiin tulleisiin videopeleihin.
Sarjakuva on sekä kirjallisuuden että kuvataiteiden lapsi, jonka pitäisi vihdoin aloittaa oma elämänsä ja muuttaa pois kotoa. Tukea saa tarvittaessa, mutta itsenäistymällä saavutettaisiin luultavasti paljon enemmän.
Tietenkin se on vaikeaa, jos (kun) yleisö ei edes näe sarjakuvaa omana taiteenlajinaan.
-
Sarjakuvalla alkaisi olla aika hiljalleen päästä eroon kirjallisuuden ja kuvataiteiden leimasta.
Jep, eihän elokuvaakaan vertailla jatkuvasti valokuviin tai teatteriin.
-
Niin no, sarjakuvailmaisun vaativuudesta. Jos kuvataiteilijana tekee yhden maalauksen niin se on jo valmis kokonaisuus. Tai kyseessä voi olla vaikka näyttelykokonaisuus jossa jokin sisällöllinen teema jolloin sitä voi pitää suurempana kokonaisuutena. Mutta silloinkin kyse on yleensä ehkä korkeintaankin muutamasta kymmenestä teoksesta (joiden yhtenevyys kokonaisuutena kyllä useimmiten jää melko subjektiiviseksi ja epämääräiseksi). Sarjakuva-albumissa kuvia on helpostikin 500, joiden pitää ihan tasan tarkkaan toimia yhtenäisenä kokonaisuutena. Tietysti jos ihmiselle sarjakuvaa edustaa pelkästään Hesarin strippisarjat niin ehkä sitä asiaa on silloin vaikea ymmärtää.
Mutta esim. kuvataide- ja kirjallisuusaloille on jo ehtinyt muodostua niin isot ja monitahoiset etupiirit, joiden intresseissä on tuoda jatkuvasti esiin tiettyjen tekijöiden "erinomaisuus", nostaa esiin uusia "staroja", jotta alaa saataisiin pidettyä yllä, rahoitettua, saatua mediaan jne. jne. (ja keinojahan on, esim. ne n. 500 eri palkintoa mitä jo noiltakin aloilta löytyy...)
On kyllä huvittavaa jos joku närkästyy siitä että sarjakuvataiteen/taiteilijan erinomaisuutta jossain vahingossakaan tuotaisiin esiin. Kyllä vähän liiankin kilttejä ja vaatimattomia sarjakuva-alalla ollaan siinä suhteessa, vaikka enemmänkin pitäisi tuoda omaa osaamista esiin. Huvittavaa on myös että tässäkin keskustelussa jo tuli sama asia esiin. Esim. Kivihän ei nähdäkseni mitenkään erityisesti arvottanut omia tekemisiään tai korostanut niiden erinomaisuutta, toi vaan varsin faktanomaisesti esiin mitä on tullut tehtyä kun kysyttiin. Niin eikös heti valtava emotionaalinen vastareaktio...
Jokainen taiteenala korostaa luonnollisesti omaa tärkeyttään ja vaativuuttaan ja saakin korostaa. Ja sarjakuva-alalla on siihen myös aivan samanlainen oikeus, ja myös ihan päivänselvien tosiasioiden perusteella myös varsin pätevät perustelut. Omituista on se, että (jos) sarjakuvataidetta vähätellään sen vuoksi että se on niin moniulotteista (kuva+teksti).
Ei kai kukaan täällä ole väittänyt että jokainen sarjakuvaa tekevä olisi automaattisesti renessanssinero? Kyllä jokainen sarjakuvantekijäkin on yksilö jolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Monet ovat jopa hyvinkin yksitasoisia ja maneereihinsa kangistuneita, vailla minkäänlaista uudistumiskykyä tai -halua. Mutta pointti on se että kaikki luovuus on periaatteessa ennenkaikkea kiinnostusta asioista. Ja sarjakuvantekijän voi olettaa olevan kiinnostunut monista asioista laaja-alaisesti, koska sarjakuvan tekeminen vaatii jo lähtökohtaisesti kiinnostusta sekä visuaalisuuteen että (käsi)kirjoittamiseen. Mutta kuten tässäkin keskustelussa jo tuli ilmi, "renessanssi-ihminen" -termiäkin käytettiin lähinnä negatiivisessa asiayhteydessä. Jo pelkästään monialainen kiinnostus asioista tuntuu herättävän enimmäkseen negatiivisuutta, miksi ihmeessä? On aivan luonnollista että oikeasti luova ihminen on kiinnostunut monista asioista, pyrkii jatkuvaan taiteelliseen uudistumiseen, etsii uusia ilmaisutapoja ja omia äärirajojaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kuulostaako täysin käsittämättömältä?...
Mutta joillekin yksilöille tuntuu olevan todella kova paikka hyväksyä minkäänlaista monialaisuutta muissa ihmisissä. Se on ikäänkuin automaattisesti heti uskottavuudesta pois? Yksi ja sama ihminen voi tehdä kuvataidetta, sarjakuvaa, musiikkia...
-
Ei kai kukaan täällä ole väittänyt että jokainen sarjakuvaa tekevä olisi automaattisesti renessanssinero?
Kyllä mä väitin, tosin vähän kieli poskessa naureskellen. Mitäs veti "Vieras" herneen nenään, saa syyttää itseään. Tosikoilta pipo silmille.
:D
Ihan oikeasti, jos onnistuu keräämään niin monipuolisen pätevyyden kuin hyvältä sarjakuvantekijältä vaaditaan, niin saa taputtaa itseään selkään. Niin sä, Kristian, kuin Aura, kuin mä, kuin meidän kaikki hyvät kollegat ollaan kerätty melkoinen arsenaali näennäisesti triviaalia tietoa ja taitoa joista kumminkin syntyy looginen kokonaisuus. Kyllä siinä osaamisessa olisi jo tarpeeksi tietotaitoa monen arkisemman päivätyön edellytyksiksi, jos ei tietäisi että se päivätyö on sitten kaikki omasta taiteesta pois annettua aikaa.
Ei muuta kuin päätä mäntyyn vaan. Ennen puu katkeaa kuin sarjakuva kuolee.
Kivi
-
Mutta joillekin yksilöille tuntuu olevan todella kova paikka hyväksyä minkäänlaista monialaisuutta muissa ihmisissä. Se on ikäänkuin automaattisesti heti uskottavuudesta pois? Yksi ja sama ihminen voi tehdä kuvataidetta, sarjakuvaa, musiikkia...
Juicekin jo aikanaan sanoi, että Suomessa ei oikein sallita edes sitä että sama ihminen osaa sekä säveltää että sanoittaa. Vähintäänkin täytyy olla jommassakummassa selvästi huonompi.
-
Vielä tuohon ihan otsikkoon liittyen, lehtiartikkelin kirjoittamisen lisäksihän tärkeä merkitys on myös artikkelin kuvilla. Asia pisti silmään taas tänään kun Aamulehdessä oli varsin iso juttu tästä uudesta kotimaisesta animaatioelokuvasta. Suurimman osan koko artikkelitilasta vei itse artistin naamakuva (jossa siinäkin suurin pinta-ala oli pelkkää tyhjää seinää), joka oli peräti n. 1/4 koko sivusta, itse animaatiosta ei ollut sitten minkäänlaista kuvaa...
Jos lehtijuttu käsittelee jotain niin visuaalista aihetta kuin sarjakuva (tai animaatio), niin mikä ihmeen järki on siinä ettei itse asiasta ole minkäänlaista näytekuvaa?... Ei voida olettaa että kaikki lehteä lukevat jo valmiiksi tietävät mistä on kysymys, tai varsinkaan muistavat. Tekstissä kyllä kovasti yritetään verbaalisti kuvailla minkälaisesta toteutuksesta on kyse, vaikka yksi ainoa kuva kertoisi saman asian huomattavasti paremmin (vielä kun lehdissä on niin toivottoman vähän palstamillejä käytössä muutenkin, ettei mihinkään aiheeseen pystytä syventymään oikein pintatasoa syvemmältä).
Tekijänoikeudet siihen ainakaan ei ole esteenä koska kuvaa voidaan siinä tarkoituksessa käyttää, ja varmastikaan tekijällä (/tuotantoyhtiöillä) ei ole mitään sitä vastaan ja promokuvia varmasti heti saatavilla.
Eikä tämä ollut tosiaankaan mikään ensimmäinen kerta. Onko sitten niin että lehtien toimittajat ovat niin kertakaikkisen verbaalisia henkilöitä ettei tule mieleen (haluta?) että kuva kertoisi enemmän kuin ne tuhat sanaa? Samalla sitä palstatilaa vapautuisi siltä turhalta selittävältä kuvailulta (kun kyse ei ole arvostelusta) syvemmälle haastattelulle. Ainakin se tulisi piheille lehtitaloille halvemmaksikin kun kuvaajalle ei tarvitse maksaa, näytekuvathan on niille ilmaisia.
Monesti on tullut kyllä mieleen että visuaalisuus tuntuu olevan aika toissijainen elementti sanomalehtityöläisille. Että eipä mene ihan nappiin aina silloinkaan kun niitä kuvia käytetään. Yhdenkin kerran omasta albumistani laitettiin kyllä hienosti iso kuva artikkelin yhteyteen (joka sinällään oli kyllä aivan mainio), eräänkin näistä kotimaan melko suurista päivälehdistä. Mutta albumin kansilogo oli häirinnyt... niinpä kuvassa oli sitten todella amatöörimäisesti photoshopattuna logoteksti häivytetty ja räpelletty taustamaalausta sen "tilalle". En meinannut uskoa silmiäni kun sen näin. Ei ilmeisesti tullut mieleen (ehtinyt) pyytää kuvaa ilman tuota kansitekstiä jos sellainen haluttiin... ei, ennemmin ehdittiin kyllä photoshopilla räpeltää. No tottakai annoin palautetta asiasta toimitukselle, olisi vaikea uskoa että vastaavaa tapahtuisi jonkun taidemaalarin teoksen kanssa, mutta sarjakuvallahan ei ole ilmeisesti niin suurta arvoa. No, johan toimituksessa otettiin nokkiinsa että uskallettiin asiasta varsin selkeäsanaisesti arvostella, mutta minkäänlaista virheellistä toimintaa ei tietystikään pystytty edes myöntämään. Eipä kyllä vastaavaa ole koskaan sen jälkeen osunut kohdalle. Mutta onhan sitä kaikenlaista kyllä nähty, kyllä näitä tarinoita riittää...
Että jos siinä kirjoittamispuolessa on toivomisen varaa, niin kyllä ainakin itse toivoisin että kuvissakin vähän mietittäisiin mikä on tärkeintä, se tekijän pärstä, vai näyttää mitä henkilö on niillä käsillään tehnyt...
Mutta jos joku keksii jonkun hyvän selityksen sillekin, niin ihan mielelläni kuulisin ja yrittäisin tätäkin ymmärtää.
-
...Jos lehtijuttu käsittelee jotain niin visuaalista aihetta kuin sarjakuva (tai animaatio), niin mikä ihmeen järki on siinä ettei itse asiasta ole minkäänlaista näytekuvaa?... ......... Onko sitten niin että lehtien toimittajat ovat niin kertakaikkisen verbaalisia henkilöitä ettei tule mieleen (haluta?) että kuva kertoisi enemmän kuin ne tuhat sanaa? ...Että jos siinä kirjoittamispuolessa on toivomisen varaa, niin kyllä ainakin itse toivoisin että kuvissakin vähän mietittäisiin mikä on tärkeintä, se tekijän pärstä, vai näyttää mitä henkilö on niillä käsillään tehnyt...
Mutta jos joku keksii jonkun hyvän selityksen sillekin, niin ihan mielelläni kuulisin ja yrittäisin tätäkin ymmärtää.
en yritä ymmärtää itsekään. Tuo photoshoppaus osuus on ihan liiankin todenmukainen kuvaus.
Osut hieman liiankin toteen kommenteillasi ja tuen kantaasi siteeraamalla Mark Millaria herran esipuheesta Comic Art NOW teokseen. "these are only words and words all look the same"
kirjoittajille teksti on rakasta, elinehto ja useimmile sarjakuvan visuaalinen puoli vieraan planeetan maaperää.
se näkyy monessa viestissä tässäkin ketjussa.Sarjakuvalla alkaisi olla aika hiljalleen päästä eroon kirjallisuuden ja kuvataiteiden leimasta. Ei, ei konkreettisesti sillä niistähän lähtökohta on rakentunut, vaan juuri tämänkaltaisissa keskusteluissa. .....Sarjakuva on sekä kirjallisuuden että kuvataiteiden lapsi, jonka pitäisi vihdoin aloittaa oma elämänsä ja muuttaa pois kotoa.
miksi juuri lapsi? miksei vanhempi? Kirjaimethan ovat symboleja, piirroksia, typografiaa ja ilman sarjallista sovittua järjestystä ne ovat vain jklADFKHAEFHRBFQAJBRA eivät kieltä.
Ja siis yksittäiset kuvat/installaatiot ovat enemmän kuin niiden sarja jossa on se tekstikin?
ja jopa jokin tarinakin?
Kyllä arvaan ettei haplo tätä tarkoittanut mutta semantiikka ja arvotukset istuvat tiukassa.
sarjakuva on taidetta ja taide on laaja määrite.
mutta ihmisille joiden tehtävä on välittää informaatiota muille tekstin välityksellä täytyisi ensin opiskella sarjakuvan kieli ja historia. Niiden kuvataiteiden ja kirjallisuuden ohella.
Koska harvemmin kuuro lähetetään tekemään juttua keikasta tai konsertista ja sokea ei ole ensimmäinen valinta elokuvakriitikoksi.
Ongelma ei ole yksin suomalaisen median ja ilahduttavia poikkeuksia on. Mutta useimmille kyseessä ei ole kuin pakollinen, annettu, tehtävä, pahimmillaan sellainen johon on valmiiksi ennakkoluulojen mukaan otettu "Loppukevennys"-asenne.
varsinkin lehdissä, radion kanssa on ymmärrettävää että kuvan välitys tökkii ja tekijän supliikilla on enemmän merkitystä mutta valokuvia tai ihan sarjakuvia ei mikään painotekninen asia estä.
Siinä on kyse asennoitumisesta ja arvotuksista.
Petterin kommentin Juice-sitaatti on osuva. Jos voidaan keskittyä niihin "oikeisiin" kuvataiteilijoihin tai kirjailijoihin niin sehän korostaa oman lehden kulttuuriosaston uskottavuutta, eikös?
Sarkasmi-rajoitteisille: vastaus on oikeasti EI KOROSTA.
mikään ei estä tänä internetin ihmeaikana kertomasta lehdille palaute osaostoon että anteeksi vaan, hyvät on päivittäistarjousmainokset mutta kulttuuriosaston sarjakuvatarjonta ei tyydytä. Jos ei tilanne muutu teiltä lähtee tilaaja.
Yhtä sellaista ilmoitusta ei kukaan silti kuuntele.
Jos luku on jo sadoissa asia on eri.
-
Kyllä siinä osaamisessa olisi jo tarpeeksi tietotaitoa monen arkisemman päivätyön edellytyksiksi...
Aamen. Sarjakuvien tekeminen on mahtava koulu vähän kaikenlaiseen tekemiseen, oli anonyymi vieraamme mitä mieltä hyvänsä. Sitten ku kyllästyy päänsä hakkaamista pöpelikköä vasten, siirtyminen kannattavimmille aloille on kohtalaisen helppoa.
Itse päätin 6 vuotta sitten kaikenlaisiin friikkuhommiin, säännöllisiin työttömyysjaksoihin (jotka toisaalta mahdollistivat täyspainosesti niiden omien juttujen tekemisen, ahhh) ja sekalaisiin paskaduuneihin kyllästyneenä hakeutua helppoihin sisätöihin. Koska olen aina tykännyt 8-bittisestä peligrafiikasta, otin tavoitteekseni päästä pipertämään pikseliä. Tekaisin muutaman näyteduunin ja kasasin portfolion kaikesta sekalaisesta mitä pöytälaatikosta sattui löytymään. Pääsin ensimmäiseen paikkaan mihin hain ja samalla tiellä olen edelleenkin.
Enkä mä oo ainoa. Sarjakuvien puolella korkeintaan keskinkertainen käsikirjoittaja Timo Varpio on löytänyt hyvän kodin telkkarin puolelta, Jiipee Valkeapäästä näyttää tulleen sarjakuvataiteilijan sijasta elokuvaohjaaja, Mauri Kunnas on menestynyt ihan mukavasti lastenkirjailijana jne jne. Puhumattakaan kaikista heistä joiden työt eivät ole niin sanotusti "tapetilla". Mainostoimistot sun muut on täynnä minun kaltaisiani "epäonnistuneita" sarjakuvantekijöitä.
...jos ei tietäisi että se päivätyö on sitten kaikki omasta taiteesta pois annettua aikaa.
Tämähän se ongelma on. Otatko toimeentulon vai teetkö sitä mitä ihan oikeasti haluat tehdä. Itse olen hakenut apurahaa ihan vain että minulla ois varaa ottaa töistä palkatonta vapaata oman albumin tekemiseen. Toisaalta jos viitsii ajoittain hiukan laiminlyödä perhettään, kykenee myös päivätöiden ohella saamaan jonkin verran aikaiseksi. Ei se herkkua ole mut voipa sitä taiteen eteen välillä vähän kärsiäkin. Ähähähää. Haudassa on aikaa levätä.
Mitä itse ketjun aiheeseen tulee, mua nappaa yllättävän vähän miten media sarjakuviin suhtautuu tai siitä kirjoittaa. Ainakin just tällä hetkellä. Väheksykööt rauhassa. Itse tiedän paremmin ja tavallaan hiukan tykkäänki tästä äpärälapsen asemasta. Siinä vaiheessa ku mä koen tekeväni salonkikelpoista korkeakulttuuria, töpselin saa vetää seinästä.
Ps. Eihän se media mistään muustakaan osaa asiantuntevasti kirjoittaa, miksi niiden sarjakuvasta pitäisi osata?
-
miksi juuri lapsi? miksei vanhempi? Kirjaimethan ovat symboleja, piirroksia, typografiaa ja ilman sarjallista sovittua järjestystä ne ovat vain jklADFKHAEFHRBFQAJBRA eivät kieltä.
Ja siis yksittäiset kuvat/installaatiot ovat enemmän kuin niiden sarja jossa on se tekstikin?
ja jopa jokin tarinakin?
Kyllä arvaan ettei haplo tätä tarkoittanut mutta semantiikka ja arvotukset istuvat tiukassa.
Ei tuossa sanavalinnassa tosiaan taustalla ollut sen enempää kuin se, että kirjallisuus ja maalaustaide ovat molemmat sarjakuvaa vanhempia taiteen lajeja. Ellei sitten lasketa sarjakuviksi reliefejä yms joita tehtiin jo huomattavasti ennen ajanlaskun alkua. Silloin alettaisiin, ainakin tuhansia vuosia myöhemmästä näkökulmasta, olla samalla viivalla iän kanssa.
Valokuvataide on hyvä esimerkki maalaustaiteen kautta syntyneestä taiteesta, jota ei aluksi arvostettu sitten millään ja joka on nyt käsittääkseni hyvinkin kultturellia. Senhän näkee jo siitäkin, että se on päässyt yhteen arvostetuimpaan suomeksi käännettyyn taidehistorian kirjaan Maailman taiteen historia. Eipä näkynyt sarjakuvaa, vaikka yhtälailla ansaitsisi paikan. Siis jos nyt jostain syystä muita taiteenlajeja pitää ottaa mukaan.
-
Ei tuossa sanavalinnassa tosiaan taustalla ollut sen enempää kuin se, että kirjallisuus ja maalaustaide ovat molemmat sarjakuvaa vanhempia taiteen lajeja. Ellei sitten lasketa sarjakuviksi reliefejä yms joita tehtiin jo huomattavasti ennen ajanlaskun alkua. Silloin alettaisiin, ainakin tuhansia vuosia myöhemmästä näkökulmasta, olla samalla viivalla iän kanssa.
Mä kävin kerran Lascaux'in luolissa, ja kyllä se sarjakuvaa oli. Heti tunnistin.
:)
Kivi
-
Koska harvemmin kuuro lähetetään tekemään juttua keikasta tai konsertista ja sokea ei ole ensimmäinen valinta elokuvakriitikoksi.
Hahhaa, aika osuva. Vaikka onhan se toisaalta ihan mukavaa jos se kuuro on siitä musiikista oikeasti innostunut ja kiinnostunut :)
Varmaan paras mikä omalle kohdalle on osunut on se, kun haastattelija (joka oli ensin n.20 minuuttia myöhässä, meinasin jo häippästäkin paikalta) kysyi melkein ensimmäisenä "No oletkos kateellinen sille Juballe kun sen sarjista on lehdessä joka päivä?".
No jaa tuota noin, eipä ole tarvinnut oikeastaan olla kenellekään kateellinen. (Siis eiköhän nämä mene siihen lasi on puolityhjä/täysi -kategoriaan elämässä. Olihan se kyllä aika yllättävä kysymys...).
Tuli kyllä mieleen että kyseinen toimittaja varmaan kysyy ensimmäisenä jonkun elokuvaohjaajankin haastattelussa että oletkos kateellinen sille Alepan (tai Dressmannin, ihan mikä vaan) mainosten ohjaajalle kun sen työthän näkyy TV:ssä ihan joka päivä...
No, se taisikin olla joku City-lehden "haastattelu" että ei sen puoleen. Eipä ihan vastaavaa asiantuntemusta olekaan vastaan osunut sen jälkeen. Kyllähän se haastattelun taso yleensä sentään on vähän parempaa. Mutta riippuhan se ihan lehdestä. Ja haastattelijasta.
Mutta onhan se vähän kaksipiippuinen juttu, toisaaltahan on ihan kannatettavaa jos toimittaja on valmis heittäytymään johonkin itselleen tuntemattomampaankin aiheeseen, mutta harvemminhan yleensä erikoistoimittajat kirjoittavat oman "boxinsa" ulkopuolelta. (ja monesti varmaan hyväkin, en välttämättä haluaisi lukea jos urheilutoimittaja kirjoittaisi globaalista maailmanmarkkinatilanteesta tai taloustoimittaja tekisi kirja-arvostelut. Mikään ei tietysti estä etteikö tietotaitoa voisi löytyä useammastakin aihe-alueesta, minä jos kuka en halua olla ennakkoluuloinen monialaisuutta kohtaan, pois se minusta. Ja ainakin on varmaa että näkökulmiin löytyisi laaja-alaisuutta ja tuoreutta ihan oikeaan "thinking out of the box" tyyliin...). Harmi vaan silti että niitä varsinaisia sarjakuvatoimittajia on niin vähän. On se. Harmi.
-
.... että kirjallisuus ja maalaustaide ovat molemmat sarjakuvaa vanhempia taiteen lajeja. Ellei sitten lasketa sarjakuviksi reliefejä yms joita tehtiin jo huomattavasti ennen ajanlaskun alkua. Silloin alettaisiin, ainakin tuhansia vuosia myöhemmästä näkökulmasta, olla samalla viivalla iän kanssa.
kirjallisuuden ja maalaustaiteen mukaan: joo. Kirjoitushan ei ole kehittynyt piktogrammeista, ei. sovitaan näin.
Hieroglyfit, nuolenpääkirjoitus ja mm. japanin ja kiinan kirjoitusmerkit, kanjit, eivät tietenkään ole kirjallisuuden näkövinkkelistä hyväksyttävä perustelu.
Ainahan se on kiinni kuka mistäkin aloituksen/määrityksen laskee, kuka minkäkin arvotuksesta hyötyy.
Ps. Eihän se media mistään muustakaan osaa asiantuntevasti kirjoittaa, miksi niiden sarjakuvasta pitäisi osata?
minusta saisivat skarpata monessa monessa muussakin osa-alueessa, mutta oma laidunnuseläin maahan kaivetussa urassa minulla. Sarjakuva kun on itseä lähellä niin olisi edes joskus kiva kun osattaisiin, edes tämä.
PS. tuli yhtäkkiä mieleen...onhan meillä esimerkiksi musiikki- ja osin elokuvapuolellakin osaavia henkilöitä ihan siellä erikoisalalehtien ulkopuolella. Siitä tämä oma ruikutus.
-
kirjallisuuden ja maalaustaiteen mukaan: joo. Kirjoitushan ei ole kehittynyt piktogrammeista, ei. sovitaan näin.
Hieroglyfit, nuolenpääkirjoitus ja mm. japanin ja kiinan kirjoitusmerkit, kanjit, eivät tietenkään ole kirjallisuuden näkövinkkelistä hyväksyttävä perustelu.
Ainahan se on kiinni kuka mistäkin aloituksen/määrityksen laskee, kuka minkäkin arvotuksesta hyötyy.
No jos tuolle tielle lähdetään niin silloinhan suomalainen media käsittelee sarjakuvaa niin hyvin kuin ylipäänsä mitään, yhteiskunnallinen arvostus on kunnossa ja minäkin tienaan elantoni laittamalla niitä piktogrammeja toistensa perään (en ehkä rikastu mutta ei se ole tavoitteenakaan ollut).
Mitä täällä valitetaan, taidatte olla vaan huonoja tekemään niitä sarjakuvia.
Tai sitten se ei mene ihan noin.
-
Tai sitten se ei mene ihan noin.
ei ihan noin se ei tosiaan mene, jyrkemminkin asian voisi esittää, mutta se että joku ajattelumalli on etabloitunut ei tee siitä silti faktaa.
Kirjallisuus ja kuvataiteet ovat vakiinnuttaneet asemansa, mutta kuten hyvin tiedät niilläkin on yhä tilanne "eli et tee oikeita töitä?"
Normaali vastaus tähän liian monella akateemisesti ja taiteellisesti suuntautuneella henkilöllä on etsiä vertailukohta johon, ansioista tai ei, verrata itselle positiivisesti korkeammasta asemasta.
Kirjallisuudella ja kuvataiteella olevat itsetunto-ongelmat kun eivät saisi siinä määrin vaikuttaa sarjakuvaan.
Minusta ongelma on ettei OLE juurikaan sarjakuvista mitään keskustelua, edes sarjakuvafoorumilla, jossa ei tarvitsisi aloittaa perusteista tyyliin "sarjakuvaa muuten on muukin kuin akua ankka ja huumoristripit".
Tiedän oikein hyvin että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tasan tarkkaan häpeän käsite, oli syynä sitten luterilaisesta etiikasta kumpuava alisteisuus tai historiallisista alusmaana olemisen stigma(joiden äärimmäiset vastareaktiot ne ne vasta ovatkin myötähäpeää aiheuttavia) tai mikä ikinä, mutta lopputulos on aina sama perusinhimillinen lähtökohta:
vastakkainasettelu ja arvotus.
Toimittajat tekevät parhaansa annetussa tilassa ja ajassa, mielestään. Mutta esitetään kysymys näin : jos olen lukenut sarjakuvia ja vain sarjakuvia, olen opiskellut yliopistossa journalistiikan lisäksi sarjakuvaoppia, mutten kirjallisuutta, kuvataiteita tai elokuvaa olenko pätevä kirjoittamaan näistä aiheista ammattitaitoisesti?
minun nähdäkseni vastaus hypoteesiin vastaus on ei.
Ammattitaito on kuitenkin hankittavissa oleva oli kyseessä aivokirurgia, tähtitiede tai LVIasennus.
Se onko kyseessä miten arvostettu ammattitaito on eri asia.
sarjakuva on marginaalitaide ja monessa alan ammattilehdessäkin vahvistetaan entistään, minun nähdäkseni, paitsi omaa marginaalisuutta myös sisäistä arvotusta.
haetaan julkista hyväksyntää vertaamalla kirjallisuuden, kuvataiteen, elokuvan jne saatuvutuksiin ja mikäli mahdollista muitten oman taiteen genrejen ja tyylisuuntien kustannuksella.
Tämäkin on kuitenkin ymmärrettävää: kaikesta ei tarvitsekaan pitää, mutta se on subjektiivinen näkemys.
On paljon sarjakuvaa, kirjallisuutta, musiikkia, elokuvaa ja ylipäätään taidetta joka on juuri sitä: taidetta. Mutta se ei herätä minussa mitään tuntemusta, ei suuntaan tai toiseen.
Se on minulle epäonnistunutta taidetta.
Minulle.
Joku muu löytää siitä sisältöä elämäänsä, toinen vihaa sitä tunteen palolla.
kumpikaan ei vähennä sen merkitystä taiteena.
Se mistä ketju on mielestäni keskustellut on se että sarjakuva on syrjäytetty/sivuutettu lähes kokonaan mediakartalla ja se miten sarjakuva esitetään mediassa vain halpana ja helppona, vähäarvoisempana.
Omien havaintojeni mukaan näin on yhä, siitä huolimatta että sarjakuva(niin koti-kuin ulkomainen) on paitsi kaupallisessa myös kriittisessä nosteessa.
Minusta tilanne pitäsi korjata ja sille pitäisi tehdä jotain.
Ihan kuten mille tahansa epäkohdalle
Ja muiden puolesta en voi puhua, mutta minulla ainakin on vielä ihan hitosti opittavaa sarjakuvan tekemisestä.
-
Kirjallisuudella ja kuvataiteella olevat itsetunto-ongelmat kun eivät saisi siinä määrin vaikuttaa sarjakuvaan.
Minun tähän ketjuun laittamani pointti oli se, ettei sarjakuvan omat itsetunto-ongelmat saa vaikuttaa sarjakuvaan ja sen arvostukseen. Ei toki näidenkään alojen.
sarjakuva on marginaalitaide ja monessa alan ammattilehdessäkin vahvistetaan entistään, minun nähdäkseni, paitsi omaa marginaalisuutta myös sisäistä arvotusta.
haetaan julkista hyväksyntää vertaamalla kirjallisuuden, kuvataiteen, elokuvan jne saatuvutuksiin ja mikäli mahdollista muitten oman taiteen genrejen ja tyylisuuntien kustannuksella.
Mutuni mukaan osa siitä itsetunto-ongelmasta on peräisin juuri täältä. Omaehtoisella marginalisoinnilla vain marginalisoidaan myös muiden silmissä. Varsinkin jos ne muut alat ovat vertailukohtana. Tavoite voi olla toki eri.
-
Mutuni mukaan osa siitä itsetunto-ongelmasta on peräisin juuri täältä. Omaehtoisella marginalisoinnilla vain marginalisoidaan myös muiden silmissä.
Hyvin lausuttu, itseään voimistava kehä omaehtoisesta rypemisestä vain seuraa. Kun itse en saa leipääni kulttuurista, tuo rypeminen on aina kummeksuttanut.
Tietysti osa ihmisistä saa oman tyydytyksensä siitä, että näkee kaiken olevan aina huonosti, mutta täällä tuo ajattelu on jotenkin päässyt vallalle.
-
Siinä mielessä on minusta turha puhua esim. niistä hieroglyfeistä ja Lascaux'n luolista että nykyisen sarjakuvan muoto tuli sieltä reilun sadan vuoden takaa eikä joku Bayreux'n seinävaate ole sen kummemmin vaikuttanut sarjakuvahistoriaan kuin että jotkut teoreetikot jälkijättöisesti hakevat sellaisten avulla hyväksyntää kun tää on tosi vanha taidemuoto. Jos historiaa on, se on matkan varrella hukattu, ja mahdollisesti hukataan suurelta osalta nykyäänkin; luulenma että tarvitaan kriittinen massa teoriaa, kritiikkiä ja suhtautumista muotoon muunakin kuin käsityöläisyytenä, muuten sitä pyörää keksitään uudestaan ja uudestaan.
On todettava että yksi ominaisuus joka minua kiinnostaa keskiaikaisessa (ja myös renessanssi- ja barokki-) kuvataiteessa on se narratiivisuus, kuvassa on tarinaa ja usein se mitä kuva esittää ja miten se aihe on käsitelty on tärkeämpää kuin aistimaailman toistaminen yksyhteen.
Joskus olen vertaillut joitain sarjakuvan osa-alueita oopperaan, mutta ehkä vertailu pätee sarjakuvaan yleensäkin: kumpikin on jossain määrin marginaalisia hybriditaiteita. Ooppera on etabloitunut eri tavalla, ehkä johtuen siitä että se sai kehittyä muotona sellaiseen historialliseen aikaan jolloin yksityiset taidemesenaatit olivat muodissa; taiteilijan piti tehdä uniikkikappale ja palkittiin sen yhden kappaleen mukaan, ja jos se levisi laajemmin niin kiva. Vastaavasti sarjakuva on kehittynyt massatuotannon kaudella ja palkkio riippuu siitä kuinka monta kappaletta sitä tuotetta leviää (toisaalta jostain syystä sarjakuva ei tunnu saavuttavan aivan samaa kaupallista potentiaalia kuin elokuva).
Ja kun muoto onnistui etabloimaan itsensä niin ne konservatiivisemmat persoonattomat mesenaatit, valtio ja säätiöt, jatkavat tukemista. Tosin on muistettava että ooppera on nyky-yhteiskunnassa marginalisoitunut ja mahdollisuudet innovatiivisuuteen ja merkittävään kehitykseen ovat rajalliset; sarjakuvalla taas arvelen noita mahdollisuuksia olevan vielä reilusti.
Mitä pitäisi tehdä? Ei mulla ole sen parempaa ehdotusta kuin että luetaan (ja tehdään) niitä hyviä sarjakuvia ja vähän niitä huonojakin, ja puhuttaisiin niistä. Onneksi mä tiedän olevani niin saatanan fiksu ettei mun tarvitse tuntea alemmuuskompleksia vaikka joku moista toimintaa halveksuisikin.
-
Juurikin niin. Välillä kyllä riepoo se jatkuva "mä vaan näitä sarjiksia piirustelen" -asenne. Ja että "tehdään me täällä Pohjoisen susirajoilla näitä marginaalisarjakuvia kun me ollaan siinä niin hyviä. Ei meidän edes kannata yrittää tehdä mitään kaupallisempaa vahingossakaan, kun tuolla suuressa maailmassahan ne tekee kuiteskin kaiken paljon paremmin..." . Enkä nyt tässä tarkoita että pitäisi jotain mitäänsanomatonta mainstream-bulkkia ruveta tekemään, taide ja viihde on aivan mahdollista yhdistää sarjakuvassa. Ja omaperäisyys/ymmärrettävyys. Tai siihen ainakin itse olen pyrkinyt. Ainakin välillä.
Tässäkin topicissa tuli eräältä taholta esiin taas se sama vanha ruikutus "kissan hännän nostamisesta". Kyllä nämä piirit täällä on niin pienet että jos sarjakuvaihmiset ei itse niitä häntiä yhtään nostele niin ei sitä kukaan muukaan tule puolesta tekemään. Että kaikille aloittelevillekin tuleville sarjakuva-artisteille oma neuvoni on, että jos olette saaneet (edes omasta mielestänne) aikaiseksi jotain hienoa niin uskaltakaa myös sanoa se, ja unohtakaa ne mummonaikaiset "vaatimattomuus kaunistaa" -mantrat. Oli se tyylilaji sitten mikä tahansa.
Ihan turha tehdä sitä maailman upeinta sarjakuvaa, jos siitä ei kukaan edes kuule missään puolta sanaa. Jos arvostus ei tule jo sisältäpäin niin ei sitä voi odottaa kovin helposti tulevan ulkopuoleltakaan. Varsinkaan jos ilmaisumuotona ollaan jo peruslähtökohdilta aina altavastaajan asemassa.
-
Eräs edesmennyt tuttu antoi neuvon että omia töitään pitäisi kehua, ei liikaa mutta sopivasti. Liika itsevarmuus on yhtä huono asia kuin liika nöyryys. Suomalaisten yleinen ongelma on kyllä huono itsetunto ja vähättely, toisaalta omistakin jutuista ollaan ylpeitä mutta sitten taas toisaalta koetaan että kaikki mitä täällä tehdään on aina huonompaa kuin suuressa maailmassa.
Ei meidän edes kannata yrittää tehdä mitään kaupallisempaa vahingossakaan, kun tuolla suuressa maailmassahan ne tekee kuiteskin kaiken paljon paremmin..." .
Voi olla että olen jälleen kerran väärässä, mutta veikkaan että suomalaisilla ei ole mitenkään mahtavia mahdollisuuksia tehdä kovin kunnianhimoisia projekteja kaupallisesti. Albumit valmistuvat hitaasti apurahojen turvin tai vapaa-ajalla ja markkinat ovat pienet.
-
Siinä mielessä on minusta turha puhua esim. niistä hieroglyfeistä ja Lascaux'n luolista että nykyisen sarjakuvan muoto tuli sieltä reilun sadan vuoden takaa eikä joku Bayreux'n seinävaate ole sen kummemmin vaikuttanut sarjakuvahistoriaan kuin että jotkut teoreetikot jälkijättöisesti hakevat sellaisten avulla hyväksyntää kun tää on tosi vanha taidemuoto. Jos historiaa on, se on matkan varrella hukattu, ja mahdollisesti hukataan suurelta osalta nykyäänkin; luulenma että tarvitaan kriittinen massa teoriaa, kritiikkiä ja suhtautumista muotoon muunakin kuin käsityöläisyytenä, muuten sitä pyörää keksitään uudestaan ja uudestaan.
Kyllä ja ei. Sama kun pätee kuvataiteeseen ja varsinkin kirjallisuuteen. Suurempi vaikuttava tekijä on aina se lähin ympäristö, ei vain maantieteellisesti vaan myös ajallisessa skaalassa.
Ei nykykirjallisuus tai kuvataide oikeasti pohjaa kreikan tai rooman klassiseen kulttuuriin paitsi niiltä osin kuin muukin alansa max 70vuotta vanha kerrontataide.
Pyörää keksitään kaikkilla elämän alueilla uudestaan joka tapauksessa, koska se toimii.
Käsityöläisyyttä taas puolustan koska koen sen tärkeämmäksi kriteeriksi henkilökohtaisesti.
Etabiloitumisen kannalta se on kohtalokkaan haitallista, mutta siinä kohtaa olen muutoin samaa mieltä loppuosuutesi kanssa:
....kuin että luetaan (ja tehdään) niitä hyviä sarjakuvia ja vähän niitä huonojakin, ja puhuttaisiin niistä. Onneksi mä tiedän olevani niin saatanan fiksu ettei mun tarvitse tuntea alemmuuskompleksia vaikka joku moista toimintaa halveksuisikin.
mutta minulla on Merkiuksen ja Jupiterin yhteenlaskettua kokoa vastaava ego joka jeesaa aina silloin harvoin kun tajuan etten nyt ollutkaan niin saatanan fiksu.
se mistä nyt keskustelun aikana puhutaan ei olekaan minusta pelkkää "kukas muu kuin kissa" vaan tämän foorumin erityisala.
Minusta ollakseen kyyninen täytyy nakata jostain alun alkaenkin, mitä idealistisempi sitä kovemmin kyynisyys tarttuu jos aivoja on. Ja se on juuri se sama idealismi joka nostaa ne niskakarvat pystyyn, rullaa hihat ylös ja poistaa varmistimen jos mistä tahansa muusta asiasta, tärkeämmistä tai turhemmista, käsitellään mediassa samalla asiantuntemattomuudella kuin nyt keskustellusta sarjakuvasta.
Itsetuntoa ja älykkyyttä on oltava ensiksi, totta kai, mutta minusta siitä ei ole missään välissä ollut kyse.
Minusta kyse on siitä jos mediassa esitettäisiin kaikki minkään uskonnon (siis ylipäätään) harrastajat henkisesti jälkeenjääneinä tai täysin yksinkertaisina varmasti reagoitaisiin voimalla.
Seksuaalivähemmistöjä tai sukupuolen "aiheuttamia" ominaisuuksia käsiteltäessä vastaaviin ylilyönteihin reagoidaan myös.
eri uskontoja, poliittisia kantoja ja lajityyppejä niin kerronta- kuin muissakin taiteissa toki käsitellään yhtä vähätellen riippuen mediatahon omista motiiveista ja kannoista.
Mikä se linjaus sitten onkaan ja tuli se sitten sisältä tai ulkoa.
Tämän katsoo lukeutuvan ns. medialukutaitoon, kykyyn ottaa asioista selvää itse, käyttää lähdekritiikkiä ja omaa päätään.
Minusta se ratkaisu on oikaista kuten missä tahansa muussa asiavirheessä tai tehdä itse. Sitähän sinäkin ehdotit: Keskustella mikä on hyvää sarjakuvaa, mikä huonoa ja ennen muuta miksi.
Toinen olisi pistää pystyyn kulttuurialan lehtiä/podcasteja/blogeja/radio-ohjelmia jotka aihetta käsitellään ihan itse ja jos se on liian suuritöisen oloista laittaa siihen valittuun mediaan viestiä että sarjakuvat kiinnostavat.
Ainahan se itsestä aloitetaan ja omatoimisuudesta.
Minusta täällä olisi monia joiden tulisi laittaa omat tietonsa ja taitonsa muuannekin näkyviin selvemmin, kasvattaen omaa ja muiden tietämystä samalla.
Aura onedellisessä viestissään pelottavan oikeassa ja niin tuo edesmennyt tuttukin.
Sen verran on sanottava kotimaisen sarjakuvan mahdollisuuksista ja kaupallisuudesta että totta, meillä on rajattu kielialue ja rajatut markkinat.
Mutta tilanne on sama kuin vaikkapa musiikin puolella.
Eihän suomalainen musiikkikaan voi lyödä ikinä läpi maailmalla, eihän? On tehnyt jo.
vallataanko sillä juuri omalla suomalaisuudella ja etnisyydellä kaikki estraadit yli yön? ei tietenkään.
Onko se mikä on suomessa suosittua sama kuin mikä maailmalla? Voi olla muttei ole pakko.
minusta tärkeämpää on tehdä mikä tuntuu oikealta ja sellaista mitä itse lukisi, pitivät muut siitä tai ei.
se pidetäänkö vai vihataanko on se ja sama . Myös median kohdalla ,kunhan kyseessä on tasapuolinen kohtelu reiluista lähtökohdista, ei päähän taputtelu säälistä tai ontto puffihype kotimaisuuden johdosta.
-
Onhan meillä esimerkiksi musiikki- ja osin elokuvapuolellakin osaavia henkilöitä ihan siellä erikoisalalehtien ulkopuolella.
Vaikka tuossa aiemmin itsekin aika kriittisesti suhtauduin toimittajien tasoon maassamme niin tarkemmin ajatellen kyllä mun mielestä Hesarissa ja iltapäivälehdistämme siinä vähemmän kamalassa ihan pätevät sarjakuvatoimittajat on, vissiin jossain Suomen Kuvalehdessäkin. Muitakin saattaa löytyä.
Palstamillimetrit on toki edelleen vähäiset mutta parempaan päin mennään jatkuvasti, nykyäänhän sarjisjuttuja löytyy lehdistä jopa kuukausittain kun vielä joskus 80-luvulla sai olla onnellinen jos rakas taidelajimme noteerattiin arvovaltaisessa sanomalehdistössä kerran vuodessa.
Omaehtoisella marginalisoinnilla vain marginalisoidaan myös muiden silmissä.
Marginaali tuntuu olevan aika monelle Kvaakkilaiselle kirosana... :D
Mun mielestä suuren yleisön makua ei koskaan voi tarpeeksi aliarvioida ja uskaltaisin väittää että aika harva tieten tahtoen nyhrää marginaalissa. Uskoisin että suurin osa näistä piirustelijoista olisi oikein iloisia suuremmasta yleisöstä vaikkeivät sitä ykkösprioriteettinaan pitäisikään.
Itse kuvittelin varmaan jonnekin 25-vuotiaaksi asti että elättäisin jonain päivänä itseni sarjakuvia piirtämällä mutta karu todellisuus löi jatkuvasti poskille. En osannut piirtää muiden käsikirjoituksia ja kaikki omatkin jutut joita yritin tehdä mahdollisimman kaupallisiksi tuntuivat todella huonoilta. Sainha mä niitä erinäisiin lehtiin myytyä mutta suussa maistui palkkioista huolimatta paska. Rennommalla kädellä omakustanteisiin suherretut tuotokset puolestaan tuntuivat (lähes) aina hyviltä. Piti oikeastaan päättää jatkanko itselle rakkaan asian pilaamista vai pysyisinkö suosiolla marginaalissa ja hakisin elantoni muuta kautta.
Haaveilen edelleen isommasta, kansainvälisestä yleisöstä ja ehkä hitusen siitäkin että saisin sarjakuvia tekemällä myös rahaa, mutta enää en aio ahtautua mihinkään muottiin näitä asioita tavoitellessani. Piirrän sellaisia juttuja kun hyvältä tuntuu ja menestyn niillä tai olen menestymättä. Pääasia että pystyn katsomaan tulevaisuudessakin peiliin.
Nyt takaisin piirustuspöydän ääreen.
-
Kyllä asiat ovat parempaan päin, mutta palstamillejä kaipaa lisää tai ainakin sitä että niiden määrässä ei ole asiavirheitä.
Marginaali tuntuu olevan aika monelle Kvaakkilaiselle kirosana... :D
siellä ollaan kuitenkin.
Oma ongelma on siinä miten marginaalille normaalistikäy oli kyse taittamisesta tai mediasta..
Tietenkin myös siinä miten monelle marginaaliin kuuluminen on liian helppo tekosyy mennä mistä aita on katalin "kun kuitenkin väärinymmärretään, kun ei kukaan kuitenkaan.."jne ja sitten annetaan vähemmän kuin kaikkensa.
mutta se on vaan minun kantani, minulle se minkä näen väliinpitämättömyytenä sitä kohtaan joka on minulle tärkeää vaan sieppaa.
-
Musiikista kuulee rytmin, mutta entäpä sarjakuvasta? Onko täällä kukaan ostanut koskaan sarjakuvaa kielellä, jota ei ymmärrä, jossa on 50% sivun pinta-alasta tekstiä? Veikkaan, ettei kovinkaan moni, ihan siitä syystä, että pelkää menettävän jotain tarinasta.
Tämä on suomalaisen sarjakuvan ongelma, ennen kaikkea, kun suomalaisilla on hirveät juuret siellä "älä kerro, vaan selitä perkeleesti"-tyyppisiin sarjakuviin ja niillä, joilla ei ole ollut, tuottavat lähinnä taidesarjakuvaa, jonka huomioarvoa voidaan ilakoida vanhempien sukupolvien medioissa.
Onkin söpöä nähdä, miten suomalainen sarjakuva pelottaa ulkomaalaisia, etenkin kun niitä itse esittelee muille.
-
Kyllä ja ei. Sama kun pätee kuvataiteeseen ja varsinkin kirjallisuuteen. Suurempi vaikuttava tekijä on aina se lähin ympäristö, ei vain maantieteellisesti vaan myös ajallisessa skaalassa.
Ei nykykirjallisuus tai kuvataide oikeasti pohjaa kreikan tai rooman klassiseen kulttuuriin paitsi niiltä osin kuin muukin alansa max 70vuotta vanha kerrontataide.
Totta, mutta antiikin ja nykyajan välillä voidaan kuitenkin nähdä jatkumo, nykykirjallisuus pohjaa edelliseen sukupolveen joka pohjaa edelliseen...joissain tapauksissa se yhteys on äänekäs irtisanoutuminen edellisestä mutta vaikutus se on sekin, ja aaltoliike on ymmärrettävää.
Jonkinlaista vaikutusta esim. pilakuvaperinne epäilemättä antoi Yellow Kidille ja Kissalan pojille mutta silti minusta erityisesti jälkimmäistä voidaan silti pitää jonkinlaisena nollapisteenä, ja mahdolliset samanlaisuudet historiallisiin edeltäjiin ovat jälkeenpäin tehtyjä havaintoja ennemmin kuin varsinaista jatkumoa.
Joku muu on varmaan eri mieltä.
Muuten on toki kiinnostavaa tarkastella erityisesti sitä vanhempaa kuvataidetta sarjakuvan näkökulmasta...uskonnolliset aiheet ovat toki yleisiä, ja omalla tavallaan vaikka ovatkin yksittäisiä kuvia niin oletetaan "lukijan" tuntevan tarinan sen yhden kuvan ympärillä ja pystyvän täydentämään mielessään ne loput ruudut siihen ympärille, sarjakuvaa in potentia. Ja toki kokonaiset kuvasarjat olivat hyvin yleisiä, esimes tämä 14-ruutuinen sarja (http://en.wikipedia.org/wiki/Stations_of_the_Cross#Traditional_form) löytyy eri muodoissa monista kirkoista...
Egosta, joo, ei välttämättä kannata uskoa että itse on aina oikeassa, tai että jos joku muu on eir mieltä niin on väistämättä väärässä, lähinnä pitäisi pyrikiä siihen terveeseen itsevarmuuteen. Musiikin puolella puhutaan usein "guilty pleasures"eista, niistä noloista suosikeista joiden fanittaminen ei mitenkään sovi omaan imagoon, itse olen kieltänyt minulla moisia olevan, minä pidän siitä mistä minä pidän. Toki sitten voi analysoida tarkemmin mistä minä noin tarkemmin pidän (ja kyllä minä sitä myös teen) mutta esteettisen tyydytyksen kokemus on itsessään arvokas.
Käsityöläisyys on arvokasta, toki. Kun puhutaan taidemuodosta kokonaisuutena, tai yksittäisistä genreistä tai ajallisista tai maantieteellisistä joukoista niin se yksinään tapaa johtaa staattisuuteen, mutta ilman sitä, no joo, aika kauheaa se olisi (ja minua saa tulla vetämään turpaan jos joskus käytän sanoja "sujuva" tai "viihdyttävä" negatiivisina kuvauksina).
Toisaalta jossain vaiheessa oli pakko hyväksyä se, että "nerokas" ei automaattisesti tarkoita "hyvää". On kulttuuriteoksia joita arvostan suuresti niissä tehtyjen idealoikkausten vuoksi, ja joiden olemassaolo on kaikin puolin hieno asia, mutta että voisin ihan mielelläni olla altistumatta niille enää uudelleen.
Ja vastaavasti teoksia joissa se tekninen horjuvuus jotenkin parantaa sitä kokonaisuutta, sellaisia "onnellinen sattuma"- tai "hauras kukkanen"-teoksia.
Niin, pitikös mun sanoa mediasta jotain. Eipä kai paljoa sellaista mitä ei ole jo sanottu. Kirjastosta nappasin poistossa nipun Suomen Kuvalehtiä ja niissä näkyi olevan ihan tasokkaasti juttua, Hesarin tämänpäiväisessä Marc-Antoine Mathieu -jutussa hämäsi se että niissä käsiteltiin niitä edellisten albumien metasarjakuvakikkoja kovin perinpohjaisesti (kun tässä uusimmassa niitä ei ilmeisesti ollut) mutta ehkä se avaa Mathieun tekijäkuvaa sellaiselle joka ei ole aiemmin herran albumeja lukenut. Hyvä kuitenkin muistaa että mä en välttämättä ole Hesarin sarjakuva-artikkelien ykköskohderyhmä...mutupohjalta tuntuu että mediakäsittelyssä sekä määrässä että laadussa eteenpäin on menty, vaikka matkaa onkin jäljellä.
-
Mielestäni täälläpäin kirjoitetaan kohtuupaljon ja laadukkaasti. Nuorena luin Liitto-lehdestä (keskustan pohjoinen äänenkannattaja) koko aukeaman mielenkiintoisia artikkeleita sarjakuvista. Kirjoittajana taiteilija, kuvanveistäjä , taideprofessori ja pro finlandia -mitalisti sekä sarjakuvaharrastaja Raimo Metsänheimo. Tämä siis konservatiivisessa maakuntalehdessä lestadiolaisen professorin toimesta! Kalevassa taas mielestäni hyvätasoisia kirjoituksia mm. Sauli Pesosella kuten Jena Baran jo mainitsikin.
-
Täällä meilläpäin (siis pohjois-pohjanmaalla lukuunottamatta Oulua) ei hirveän paljon ole käsittääkseni sarjakuva-alan tekijöitä. Kun itse viime vuoden keväällä pistin merijärvellä pystyyn sarjakuvanäyttelyn niin se sai yllättävästikin huomiota. Pari paikallislehteä haastatteli meikäläistä mutta yllätyksekseni myös Kalevasta ja Keskipohjanmaasta kävi toimittaja ihan kunnolla haastattelemassa ja molempiin lehtiin tuli puolen sivun juttu aiheesta.
Eli väittäisin että kun nyt yleensä saa aikaiseksi mitä tahansa sarjakuvan saralla niin laittakaa lehdistötiedotetta paikallismedioihin ainakin ja ehdottomasti kannattaa kokeilla isompiakin. Yleensä tällaisissa pienemmissä yhteisöissä huomioidaan aika äkkiä taiteilijat kunhan vain ilmoittavat ensin itsestään.
Eri asia on sitten tietenkin että minkälaisia juttuja sitten tulee. Pyhäjokiseutu (naapurikunnan paikallislehti) ei mielestäni käsitellyt kovin hyvin näyttelyäni ja muutenkin haastattelu oli aika pintapuolinen. Soitettiin puhelimella ja esitettiin muutama epämääräinen kysymys epäystävällisellä äänellä. Lähinnä jäi sellainen olo ettei kyseinen toimittaja liiemmin arvostanut sarjakuvien tekemistä. Lehdessäkin oli sitten otsikkona: "Sarjakuvaa inhorealistisesti". Tuollainen otsikko jotenkin antoi hieman epäilyttävän kuvan töistäni, tai siltä ainakin tuntui. Mutta muut lehdet, etenkin nuo isommat maakuntalehdet käsittelivät juttua miellyttävän positiivisesti.
Eli uskon että kiinnostusta kyllä mediankin puolelta löytyy, mutta sen kiinnostuksen herättäminen vaatii hieman oma-aloitteellisuutta.
-
minulle se minkä näen väliinpitämättömyytenä sitä kohtaan joka on minulle tärkeää vaan sieppaa.
Aloin pohtia, miksi ylipäänsä mielikuvani sarjakuva-alan omasta suhteesta itseensä on niin negatiivinen, että minuakin sieppaa. Selitykseksi löytyi, ainakin, se että toinen harrastukseni tuntuu saavan mukavasti positiivista huomiota oman yhteisönsäkin sisällä. Lintuharrastus ei sinänsä välttämättä ole hyvä vertailukohta muille kuin minulle, mutta kun lukee alan lehdistä siitä innostuksesta jolla omaa harrastusta tehdään tutuksi muille ja saadaan presidentti tapahtuman tukijaksi, alkaa miettiä miksi se toinen harrastus ei ole vastaavassa vedossa vaikka nousujohteessa onkin.
-
Aloin pohtia, miksi ylipäänsä mielikuvani sarjakuva-alan omasta suhteesta itseensä on niin negatiivinen, että minuakin sieppaa. Selitykseksi löytyi, ainakin, se että toinen harrastukseni tuntuu saavan mukavasti positiivista huomiota oman yhteisönsäkin sisällä. Lintuharrastus ei sinänsä välttämättä ole hyvä vertailukohta muille kuin minulle, mutta kun lukee alan lehdistä siitä innostuksesta jolla omaa harrastusta tehdään tutuksi muille ja saadaan presidentti tapahtuman tukijaksi, alkaa miettiä miksi se toinen harrastus ei ole vastaavassa vedossa vaikka nousujohteessa onkin.
Ongelmia tulee varmaan siitä että sarjakuva ei ole täysin marginaalissa, Aku Ankkaa on lukenut varmaan suurin osa suomalaisista ja muutama muukin on tuttu, niinpä suurimmalla osalla ihmisistä on käsitys mitä on sarjakuva: se on puuhastelua lapsille ja välivaihe ennen kuin luetaan niitä oikeita kirjoja. Joissain tapauksissa saattaa tietysti olla mukana myös reipas annos sitä kateutta että miksi tuollainen roska myy ja minun ah-niin-loistavat teokseni eivät.
Jos kaikki ovat reilusti marginaalissa ilman suuria stigmoja tai eroja asemassa ja suosiossa niin se yhteinen innostus näkyykin sinä hallitsevana voimana.
Oma ongelmansa on tietysti myös se, että osa ihmisistä haluaisi kääntää tämän harrastuksen ammatiksi...
-
Myös "elokuvajournalismi" sippoaa minua varsin usein, enkä nyt tarkoita vain Kitu-ilmaisjakeluläsyä. Rita Tainola on ehdoton haastatellessaan elokuvatähtiä vain siksi että nämä ovat lähes yhtä kuuluisia kuin Tainola.
Jonkun Harrison Fordin kohdalla tämä ei niin haittaa, koska Tainolakin kykenee etsityttämään faktat niistä filmeistä joissa Ford esiintyy, eikä Fordilla ole koskaan mitään sanottavaa muutenkaan.
Mutta jonkun vaihtoehtoisemman tyypin kuten Jeff Bridgesin "haastattelua" on tuskallista lukea Täin-olan vänkyttämänä. Ainoa hauska puoli oli miettiä kumpi osapuoli oli enemmän pihalla haastatteluhetkellä, eri syistä tietenkin.
Alkuperäisestä Tronista Tainola ei tiennyt mitään, ei liioin Kova kuin kivi / True Grit -elokuvan taustasta. Saati että Rita von tietäisi mikä on Big Lebowski ja miten juuri se nosti Bridgesin c-tason rooleista takaisin valokeilaan.
Sitten jos kyseessä on sarjakuvasta tehty elokuva --- äääh hyi helekutti. Yök en syö.
-
Oma ongelmansa on tietysti myös se, että osa ihmisistä haluaisi kääntää tämän harrastuksen ammatiksi...
Onhan toki muutamia ammattiornitologejakin. Mutta jos ammattina nyt sitten on olla vaikkapa lintumuseon intendentti tai Yliopiston valkoposki- ja kanadanhanhilaitoksen tutkija niin ei siitä kukaan nosta äläkkää että "voi voi kuinka itsekäs sä olet kun sä saat (lue: vaadit, otat) työstäsi palkkaa vaikka meidänkin Pirjo-Yrjänä tuntee heti joutsenen jos se on suoraan sivulta päin."
Julkkikset, jotka "ovat tunnettuja siitä että ovat kuuluisia" ovat sitten oma lukunsa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä että Jaana Rinteellä, Wilma Schlitzewskillä ja Wallu Walpiolla on suojatyöp... siis ihan oikea ammatti.
-
suurimmalla osalla ihmisistä on käsitys mitä on sarjakuva
Osaltaan toki monilla on käsitys lintuharrastuksestakin. Tämä käsitys käsittää tietenkin luonnon ja tätä kautta ulkoilun ja terveet elämäntavat ja sitä rataa. Helppohan sellaista on tietenkin ymmärtää, kun ei ole mainitsemasi kaltaisia negatiivisia ja rajoittuneita käsityksiä. Harva kai ulkona liikkumista lapselliseksi menisi sanomaan, joutuisi vielä itsensäkin laittamaan siihen kategoriaan.
Mutta eiköhän tämä riitä minun motiiveistani nostaa sarjakuvien vuoksi tarvittaessa karvat pystyyn.
-
Länsirannikolla sijaitsevassa kaupungissa sijaitseva paikallislehti oli tehnyt jutun sarjakuvavinkkauksesta, jota olin pitämässä parisen viikkoa sitten. Sain lehtileikkeen äskettäin käteeni, ja sen perusteella toimittaja oli kuunnellut esitystä pikkuisen huonosti: kiistän sanoneeni että "Turmiolan Tommi" olisi ollut ensimmäinen sarjakuva ja että "Herra Koipeliinin" taustalta löytyisi kaveri nimeltä Toffler. Ja enpä minä taida olla kirjastonhoitajakaan, tai ei se ainakaan tilinauhassa ole näkynyt... :)
-
kiistän sanoneeni että "Turmiolan Tommi" olisi ollut ensimmäinen sarjakuva ja että "Herra Koipeliinin" taustalta löytyisi kaveri nimeltä Toffler.
Hahah:)
Toivottavasti toimittaja ei ollut omaksunut ammattikuntansa suosimaa "tietää"-verbiä. Siinä kans hienosti siirretään vastuu pois kirjoittajalta, kun "Matti tietää, että sarjakuvassa perättäiset ruudut kertovat tarinan", ja lukija huutaa Väinämöistä siteeraten: vai tiedätkö mitä enempi?
Ne on ne lehdet, aina saa jännätä mitä on sanonut.
Tie'än ahvenen kalaksi, sen on tie'än selvälllehen,
Kivi
-
Tuli vanhahko uutinen vastaan. Otsikko kertoo: Sarjakuvien kehittäjä sai usealta taholta rahaa (http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/index.jsp?oid=2009/11/27856)
Uutisessa kerrotaan kuitenkin uudesta tavasta jaella sisältöjä digitaalisesti. Eihän siinä sarjakuvia kehitetetä mitenkään vaan niiden jakelua. Ei siis sisältöä vaan media-alustaa. Kritiikki kohdistuu siis Kappalehden otsikointiin, ei Epuukia kohtaan. Hmm...
Timo