Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Emppu 03.11.2009 klo 15:03:21
-
Koska en nyt tiedä muutakaan foorumia, jossa olisi näin paljon myös kuvitukseen keskittyneitä ihmisiä, ajattelin kysellä täältä, että löytyykö ketään, joka osais sanoa olennaisia eroja suomalaisen ja kansainvälisen kuvitusbisneskulttuurin väliltä?
Lähinnä se on mietityttänyt, että miten kansainvälisesti työskentely eroaa suomalaisesta työskentelystä ja miten suuri kysymys on oman tyylin handlaaminen kansainvälisillä markkinoilla verrattuna Suomen markkinoihin. Plus tietenkin se, että mitä ne BA/MA-tutkinnot kuvituksesta ulkomailla ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa ja onko vastaavia missään lähempänä kuin Brittilässä (siis koulutusohjelmat, jotka ovat keskittyneet juuri kuvittamiseen).
(Mie pistin tän nyt tänne, mutta voi sitä siirellä, jos aiheelliseksi näetteä. :B )
-
Voisin kuvitella, että mualimallakin portfoliolla on suurempi merkitys kuin tutkinnolla, mutta en tiedä alasta oikeastaan mitään, joten...
Eikös ainakin Jukka Murtosaari tehnyt paljon hommia nimenomaan ulkomaille, mutta en tiedä missä hän nykyään vaikuttaa... voisi tietää asiasta enemmän, ehkä... Tai sitten ehkä sellaiset sivustot kuin http://www.conceptart.org/ (http://www.conceptart.org/), tuolla ei kait liiku pahemmin suomalaisia mutta ehkä sieltä löytyisi tietoa kansainvälisistä asioista.
-
Niin, mutta mietityttää juuri se Suomen kuvitusalan markkinakäytännöt verrattuna suureen maailman meininkiin ja olisiko siinä joitankin keskittymisongelmia. Esmes törmäsin tällaiseenkin, mikä mua suuresti on kummastuttanut Suomen meiningissä yleisesti: Otava pyytää kuvitusportfolioita, joissa on montaa eri tyyliä, mutta sitten taas jokaisessa artikkelissa, jota olen lukenut kuvittamisesta isossa maailmassa, alleviivataan, että se tyyli on tae, millä asiakas tietää, mitä tilaa (toisin sanoen parempi pysyä yhdessä tyylissä). Tämä juuri mietityttää, että mennäänkö Suomessa juuri siltä pohjalta, että yhdellä tekijällä voidaan teettää monenlaista kuvitustyötä, mikä on täysin ristiriidassa kaikeen siihen, mitä olen lukenut ja olettanut artikkeleista, jotka käsittelevät kuvitusta isossa maailmassa.
-
Niin, mutta mietityttää juuri se Suomen kuvitusalan markkinakäytännöt verrattuna suureen maailman meininkiin ja olisiko siinä joitankin keskittymisongelmia. Esmes törmäsin tällaiseenkin, mikä mua suuresti on kummastuttanut Suomen meiningissä yleisesti: Otava pyytää kuvitusportfolioita, joissa on montaa eri tyyliä, mutta sitten taas jokaisessa artikkelissa, jota olen lukenut kuvittamisesta isossa maailmassa, alleviivataan, että se tyyli on tae, millä asiakas tietää, mitä tilaa (toisin sanoen parempi pysyä yhdessä tyylissä). Tämä juuri mietityttää, että mennäänkö Suomessa juuri siltä pohjalta, että yhdellä tekijällä voidaan teettää monenlaista kuvitustyötä, mikä on täysin ristiriidassa kaikeen siihen, mitä olen lukenut ja olettanut artikkeleista, jotka käsittelevät kuvitusta isossa maailmassa.
Monet kuvittajat Markus Majaluomasta Jii Roikoseen porskuttavat eteenpäin yhdellä tyylillä. Vastaavasti on paljon menestyneitä kuvittajia Ville Tietäväisestä moneen muuhun, joiden tyyli vaihtelee kuvituksesta toiseen. Oman tyylin etsimisessä lienee pointtina se että jos vääntää samaa tyyliä riittävän pitkään, se todennäköisemmin loksahtaa kohdalleen ja kuvittaja saa siitä helpommin hyvän 'tavaramerkin' itselleen. Mutta sanoisin että tärkeintä on tehdä kuvitusportfolio, jonka työnäytteet ovat riittävän vakuuttavia houkutellakseen asiakkaita. Aina ei kannata ajatella liikaa, oma kädenjälki alkaa luultavasti näkymään joka tapauksessa kokemuksen kautta.
-
Joo, eivätkös kädenjälki ja tyyli ole loppupeleissä kaksi eri asiaa? Oma käsiala on oma käsiala, tapa piirtää ja vedellä viivoja, mutta välineitä voi vaihdella ja kuvien tyyli saattaa olla hyvinkin kirjava. Olen ainakin itse käsittänyt, että yleisesti pidetään hyvänä asiana jos piirtäjä kykenee monipuoliseen työskentelyyn, ei se ole vain Suomen juttu.
-
Otava pyytää kuvitusportfolioita, joissa on montaa eri tyyliä, mutta sitten taas jokaisessa artikkelissa, jota olen lukenut kuvittamisesta isossa maailmassa, alleviivataan, että se tyyli on tae, millä asiakas tietää, mitä tilaa (toisin sanoen parempi pysyä yhdessä tyylissä).
Persoonallinen ja myyvä tyyli on oma valttinsa, mutta se, että pystyy olemaan tyylin ja tekniikan suhteen joustava on aina suotavaa. Oma väritetty ääriviivapiirros voi olla tyylin kulmakivi, mutta se, että portfoliossa on näyttää, että tarvittaessa kykenee tuottamaan myös realistisen oloista jälkeä, ekspressiivistä tai abstraktia jälkeä, käsin piirrettyä ja täysin digitaalisesti tehtyä kuvaa tai informaatiografiikkaa on myös suotavaa eikä ole pois oman tyylin myymisestä. Olen tehnyt Otavalle koulukirjakuvituksia monta vuotta, mutta usein peruskuvitusten ohella täytyy koulukirjaan myös tehdä infograffaa tai jotain tiettyä historiallista tyyliä imitoivaa kuvitusta.
-
Otava pyytää kuvitusportfolioita, joissa on montaa eri tyyliä, mutta sitten taas jokaisessa artikkelissa, jota olen lukenut kuvittamisesta isossa maailmassa, alleviivataan, että se tyyli on tae, millä asiakas tietää, mitä tilaa
Valitettavasti "tyyli" kätkee usein alleen sen, ettei oikeasti osata piirtää. Oikeata piirtämistä ei ole esimerkiksi se, että osataan piirtää Karvisia edestäpäin tai Aku Ankkoja sivustapäin ja jokainen uusi asia pitää erikseen opetella piirtämään, vaan jos osaa piirtää näkee koko ajan edessään sen, miten kuva muodostuu, kolmiulotteisena ja joka suunnasta.
Se, ettei osaa piirtää, ei sinänsä ole mikään paha vika, jos tekee työtä omaehtoisesti. Monet menestyneet sarjakuvapiirtäjät ovat piirrostaidoiltaan aika eri kerhossa vaikkapa Leonardo da Vincin (joka todella osasi piirtää) kanssa. Kuvittajan joka tekee tilaustyötä pitää kuitenkin hallita sujuvasti kaikki kohteet joita esimerkiksi tieto- tai oppikirja vaatii, so. ei ole mahdollista alkaa erikseen kehitellä miten piirtäisi vaikkapa ritariperhosen, Ukko-Pekka -veturin tai Vanuatun pääministerin muotokuvan, vaan niiden pitää olla kerralla näköisiä.
Laittamalla portfolioon useammanlaisia kuvia pystytään kertomaan että vaikka valittu tyyli olisi impressionistis-naivistinen, sen takana on silti rautainen ammattitaito ja oikea osaaminen jos tarvitaan. Tämän asiakas haluaa tietää, siitä huolimatta että loppupeleissä kuvittaja valitaan jonkin tietyn mielikuvan ja sitä kautta tyylin perusteella - ei kukaan tilaa Pekka Vuorta tekemään fotorealismia tai Markus Majaluomaa piirtämään dynaamista liikettä. Jos haluat päästä kuvittamaan Kalevalan, sinun on todistettava kustannustoimittajalle ja kustannuspäällikölle, että osaat tehdä jälkeä joka vastaa heidän mielikuvaansa siitä, miten Kalevala just nyt pitäisi kuvittaa (ei ehkä kaivata uutta Gallen-Kallelaa?).
Osaako suosikkipiirtäjäni piirtää?
Piirtäjillä on myös tyylistä riippumatta useita erilaisia maneereja joilla luodaan kuvaan "ammattimainen" jälki, ja jotkut niistä ovat niin vahvoja että peittävät alleen piirustustaidottomuuden. Hälytyskellojen kuuluu soida heti kun saippuakuplista heijastuvat ikkunan ruudut myös ulkona, kun ikkuna heijastuu mattapintaisesta ilmapallosta, kun savuke kasvaa ylähuulesta, kun henkilöllä on neljä sormea / varvasta, kun kengät muistuttavat sämpylää ja niiden kärkien alla on varjot, kun sieraimet osoittavat eteenpäin, kun hampaat ja silmämunat kiiluvat pimeässä ja kun valokeila heijastuu sellaisesta pinnasta joka on poispäin valon lähteestä.
Eräät edellämainituista ovat hallittuja tehokeinoja, ja niiden alkuperäiset käyttäjät ehdottomasti osaavat piirtää. Mutta kaikilla on myös jäljittelijänsä. Osa hyvinkin menestyneitä.
Toivottavasti tämä auttoi,
Kivi
-
Damn, ei taida tästä tulla mulle ammattia:
-
Kiitos kivi kirjoituksestasi. Siinä oli niin paljon tärkeää asiaa, että täytyy lukea se uudelleen monta kertaa ja oikein ajatuksen kanssa. Olit huomioinut monia tärkeitä asioita kirjoituksessasi. Kiitos asiantuntevasta informaatiosta.
-
Kiitos kivi kirjoituksestasi.
Eipä kestä. Mä olen kuvittanut monta ja monenlaista kirjaa, ja melkein jokaiselle isolle kustantajalle Suomessa, ja tehnyt erittäin paljon erityylisiä levyn- ja videonkansia joista suurimmasta osasta ei arvaisikaan että niiden takana on sarjakuvapiirtäjä.
Silti harmittaa kun tarjoukseni Seitsemän veljeksen "jatkamisesta siitä mihin Gallen-Kallela jätti" ei ottanut tulta. Olinhan juuri tehnyt Jörö-Jukan uusiksi. Onneksi pääsin purkamaan tarvetta vähän toisenlaiseen tekniikkaan Vapriikin tilatessa multa noita Antti Lieroisen elämäkerran. Pimeä keskiaika suorastaan huusi raapekartonkia.
Jos sopii, laitan siitä pari kuvaa tähän, se kun ei oo missään muualla juuri nyt nähtävänä.
Kivi
-
Suoraan sanottuna mun mielestä on naurettavaa väittää, että kuvittamiseen tarvitaan piirrustustaito, sillä kuvitusta voi tehdä niin 3D:llä, kollaaseilla ja photoshoppaamalla ja kyllä näissä hyvillä tekijöillä on ihan yhtä paljon vientiä kuin piirtäjillä. Tällöinhän ei ole lainkaan validia, osaako kuvittaja piirtää, vaan tehdä juuri sen mielikuvan, mitä tarvitaan. Just tämän takia mua ihmetyttää, että miksi vaaditaan monenlaista, kun kuitenkin se oma kädenjälki on se todennäköisin syy, miksi valita kahdesta kuvittajasta se toinen.
En nyt tarkoita, että pitää jäädä sille alueelle, joka on tuttua ja etteikö saisi kokeilla, enkä todellakaan pidä sitä oman tyylin pois myymisenä, se vain ihmetyttää tässä suomalaisessa kuvituskulttuurissa tehdään asioita niin, miten ne vaikuttaa aika päinvastaiselta tuolla ulkomailla ja just se, että miksi näin on? Onko Suomi niin pieni, että pitää kilpailla monipuolisuudella, missä ulkomailla juuri persoonallisella tyylillä?
Mä nimittäin välillä pelästyn, kun törmään suomalaisiin kuvittajiin tai Suomessa asuviin kuvittajiin, jotka kansainvälisesti menestyneitä, liian usein juuri sillä, että ovat pysyneet omassa kädenjäljessään ja välineissään (Pietari Posti, Sanna-Annukka, Daniel Stolle, Laura Laine).
-
Tässä kohtaa pitää kai järjestön puheenjohtajana huomauttaa, että meillä on Suomessa Kuvittajat ry (http://www.kuvittajat.fi/), alan ammattilaisten järjestö. Ei mikään ammattiliitto, mutta ammatillinen järjestö. Sen kautta saa tietoa alasta, mm. järjestön neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Kuvittaja-lehden kautta.
Ammattitaitoa pääsee hiomaan mm. elävän mallin piirtämisen, erilaisten työpajojen ja kurssien kautta.
Jäsenyyskriteerinä on tällä hetkellä, että hakijalta on ammattimaisesti julkaistu joitain kuvituksia. (Koulun lehti ei riitä). Julkaisukynnys on siis sama kuin meidän jäsenyyskynnys.
Opiskelijajäsenyys on toistaiseksi vasta työn alla, mutta toivoisin sen toteutuvan pian, jolloin myöskin alasta kiinnostuneet ja opiskelijat pääsisivät ainakin meidän tiedotustoiminnasta osalliseksi.
Mitä tulee alaan Suomessa ja ulkomailla, niin bisnespuolelta sanoisin, että ilmeisesti monessa muussa paikassa maailmalla operoidaan enemmänkin agenttien ja levitysfirmojen kautta, kuin tilataan töitä piirtäjältä suoraan. Meillä on nyt agentuureja pari, mutta ala on siltä puolen vielä kovin kehittymätöntä.
Ja ihan vain omana havaintonani sanoisin, että perustuen siihen mitä olen kuullut, Suomessa tekijällä on kuvan sisällön suhteen ehkä enemmän vapautta kuin muualla: ulkomailla on tiukempaa, että kuvan pitää valmiina olla just eikä melkein semmoinen kun on etukäteen sovittu, ja muutoksia ja nipotuksia tulee (vielä) herkemmin kuin meillä.
Hiukan kyynisesti pitänee kai todeta, että helppo ala ei ole kyseessä missään, jos tästä totisesti oikeaa ammattia itselleen haluaa.
-
Suoraan sanottuna mun mielestä on naurettavaa väittää, että kuvittamiseen tarvitaan piirrustustaito, sillä kuvitusta voi tehdä niin 3D:llä, kollaaseilla ja photoshoppaamalla ja kyllä näissä hyvillä tekijöillä on ihan yhtä paljon vientiä kuin piirtäjillä.
Kollaaseihin, 3D-mallinnukseen ja photoshoppaamiseenhan sitä taitoa tarvitaan myös, jos haluaa että jälki on muutakin kuin keskinkertaista kulloisenkin tyylimuodin seuraamista. Mä en tajua mikä tässä on niin vaikea hyväksyä, mutta oon kyllä huomannut että on helpompaa käyttää vaikka kuinka paljon energiaa oman laiskuuden perusteluun (vaikkapa kutsumalla sitä tyyliksi) kuin nöyrtyä ja myöntää että ei sitten kuitenkaan ole vielä läheskään valmis. Olen aikoinaan syyllistynyt siihen itsekin, mutta en toivottavasti enää.
Kyllä mut ainakin vetää nöyräksi kun menee taidemuseoon katsomaan sellaisia juttuja joiden tekijät todella osasivat maalata. Jos sais fiiliksen kuin van Goghilla, visiot kuin Boschilla tai Chagallilla, prerafaeliittien tekstuurin ja Brueghel vanhemman ja Dürerin kynän, anatomian kuin da Vincillä ja El Grecon ilmeet...
Suomessa on kyllä aika helppoa saada kuvituksia läpi. Jälkikäteen kun tsiigaa omia julkaistuja kuvia, niin melkein aina harmittaa, että on ollut liiankin helppoa, olis saanet kustannustoimittajat pakottaa mutkin tekemään monta juttua uusiksi. Toisaalta, muistan sen oivalluksen loppukesällä 1989 kun olin jo saanut mukamas jotain mainetta ja luulin olevani hyväkin, ja silloin mulle tuli viisain opettaja joka mulla koskaan on ollut, vanha Disney-animaattori ja oikea taiteilija Glenn V. Vilppu, joka hienovaraisesti herätti mut huomaamaan että musta ehkä voisi harjoittelulla vielä tulla jotakin, mutta mitä tahansa se olisikin, en ollut siellä vielä.
Enkä ole vieläkään. Jokainen työ on edelleen askel kohti parempaa seuraavaa.
Eri maissa on erilainen kulttuuri. Se koskee niin tyyliä kuin työelämää. Eksotiikka voi olla jonkin aikaa hyvä novelty-arvo, mutta silloin myydään taidetta, ei päivittäistä leipää. Pitää ymmärtää että on kuvittajia joiden ambitio on taide taiteen vuoksi, ja sitten on kuvittajia jotka piirtävät koska osaavat ja se on loppujen lopuksi aika hyvä tapa ansaita toimeentulo, paljon nastempaa kuin moni muu duuni. Nää asiat voi yhdistää vain tiettyyn rajaan asti.
Kivi
-
Kollaaseihin, 3D-mallinnukseen ja photoshoppaamiseenhan sitä taitoa tarvitaan myös, jos haluaa että jälki on muutakin kuin keskinkertaista kulloisenkin tyylimuodin seuraamista. Mä en tajua mikä tässä on niin vaikea hyväksyä, mutta oon kyllä huomannut että on helpompaa käyttää vaikka kuinka paljon energiaa oman laiskuuden perusteluun (vaikkapa kutsumalla sitä tyyliksi) kuin nöyrtyä ja myöntää että ei sitten kuitenkaan ole vielä läheskään valmis. Olen aikoinaan syyllistynyt siihen itsekin, mutta en toivottavasti enää.
...
Eri maissa on erilainen kulttuuri. Se koskee niin tyyliä kuin työelämää. Eksotiikka voi olla jonkin aikaa hyvä novelty-arvo, mutta silloin myydään taidetta, ei päivittäistä leipää. Pitää ymmärtää että on kuvittajia joiden ambitio on taide taiteen vuoksi, ja sitten on kuvittajia jotka piirtävät koska osaavat ja se on loppujen lopuksi aika hyvä tapa ansaita toimeentulo, paljon nastempaa kuin moni muu duuni. Nää asiat voi yhdistää vain tiettyyn rajaan asti.
Kivi
Mä en sillä sitä meinannut, että noissa riittäis vähempikin taito. Tarkoitin lähinnä sitä, että se piirtäminen ei ole se ainoa kanava kehittyä, eikä myöskään se ainoa vaihtoehto kuvittamiseen.
Ainakin omalla kohdalla olen erittäin jänkkä edes harkitsemaan muiden tyylien ylläpitämistä millään tavalla, koska tein sitä kaksi vuotta huomatakseni, että mun oma, luonnollinen jälki on paljon kauniimpaa kuin mikään muu. Toki, tiedän, tekemällä kehittyy myös vaihtelevuus, mutta se mua just on hämmentänyt, miksi se pitäisi olla itseisarvo just työmaailmassa eikä siellä "hei, teen kokeiluja ja taidetta"-vapaa-ajalla? Miksi täällä pitää ajatella, että työntekijä voi suhteuttaa oman panoksensa työtehtävään, eikä haeta siihen työntekijää, joka on alunperinkin työtehtävään kuin luotu? Kuitenkin, puhumme varmasti alasta, jossa vilisevät enemmän toiminimet ja freelancerit kuin vakituisesti työskentelevät. Siis kai se nyt kuitenkin olisi järkevämpää tilata kuvat toiselta kaverilta, jos tarvitaan jotain sellaista, mistä tiedetään, ettei vakituinen tekijä pysty yksinkertaisesti?
En nyt tarkoita tätä "yhyy, buhuu, en myy sieluani ja olen yhteistyökyvytön k-pää"-kitinänä (minähän myyn sieluni eniten tarjoavalla), vaan ihan yleisenä huomiopointtina, miksi se on näin kehittynyt tänne Suomeen.
-
Siis kai se nyt kuitenkin olisi järkevämpää tilata kuvat toiselta kaverilta, jos tarvitaan jotain sellaista, mistä tiedetään, ettei vakituinen tekijä pysty yksinkertaisesti?
Jokaisella tekijällä on tietysti rajansa, mutta mitä laajempi skaala tekijällä on, sen mukavampi se on tiimin kannalta, kun on vähemmän kokkeja sopassa ja vähemmän palkkakuitteja ja verokortteja pyöriteltävänä.
-
miksi se on näin kehittynyt tänne Suomeen.
Ei tää monipuolisen osaamisen vaatimus kyllä mitenkään rajaudu Suomeen. Jos miettii jotain vähänkään pidemmän linjan kuvittajaa missä tahansa maailmalla, niin kyllä sieltä urasta - sanoisin että aina - löytyy useampia eri tyylejä. Vaikka se viimeisin, rennoin ja omapäisin olis meille tutuin, saattaa hyvin olla että sitä edeltää ihan päinvastainen lähestyminen piirtämiseen.
Mut sitten sellainen asia, josta mun pitää vakavasti varoittaa: tyyli voi estää kehityksen ja usein estääkin. Tyylillä tarkoitetaan tässä nyt sarjaa helposti tunnistettavia maneereja jotka saattavat miellyttää ostajan silmää ja joiden avulla tekijä on helpompi lokeroida, mikä taas helpottaa ehkä ostopäätöstä.
Kuitenkin, ihmisen elämä on jatkuvaa uusiutumista ja uuden oppimista. Maneerinen piirtäjä joutuu sovittamaan kaiken uuden oppimansa jo olemassaolevan tyylin puitteisiin siinä missä piirtäjä joka ei pitäydy missään tietyssä tyylissä voi vapaasti vaihdella jälkeään ja ottaa kaiken irti jokaisesta uudesta oivalluksestaan.
Jos johonkin tyyliin kuitenkin päätyy, se kannattaa kehitellä niin myöhään kuin mahdollista ja niin monipuolisen osaamisen päälle kuin suinkin. Tai itse asiassa sitä ei kannata edes ajatella muuten kuin yhtenäisyyden kannalta, kyllä se oma kädenjälki alkaa kehittyä joskus tunnistettavaksi kuitenkin, ja sitten käy niin että vaikka yrittäis piirtää kuin flaamilaiset mestarit, joku tunnistaa kumminkin...
;D
Kivi
-
Jos ulkomailta haluaa ottaa korkeatasoisen lehtikuvittamisen mallia, niin tässä pari esimerkkiä: The New Yorker (http://www.newyorker.com/arts/critics/books/2009/11/16/091116crbo_books_kolbert) ja Esquire (http://www.esquire.com/fiction/book-review/stephen-king-under-the-dome-1109).
Briteissä lastenkirjallisuuden kuvitus oli ja on niin korkeatasoista, että se on ollut käytännössä yhtä tärkeä osa kirjaa kuin tekstikin - kuten Narniat, Nalle Puhit, Beatrix Potterit jne. Nykyajalta olkoot sieltä esimerkkeinä Roald Dahl ja Quentin Blake sekä Häijy Henri -kirjojen Francesca Simon ja Tony Ross.
Suomesta voisi hakea esimerkiksi Muumi-kirjat, joissa kirjailija itse on ottanut kuvituksen erottomaksi osaksi kerrontaa.
-
Mut sitten sellainen asia, josta mun pitää vakavasti varoittaa: tyyli voi estää kehityksen ja usein estääkin. Tyylillä tarkoitetaan tässä nyt sarjaa helposti tunnistettavia maneereja jotka saattavat miellyttää ostajan silmää ja joiden avulla tekijä on helpompi lokeroida, mikä taas helpottaa ehkä ostopäätöstä.
Voin allekirjoittaa tuon ihan täysin. Pätee kai jos oppii tietyn sarjakuvatyylin liian varhaisessa vaiheessa ja harjoittelee vain sitä eikä esim. elävää mallia. Siitä muotista ei sitten enää osaa pois.
-
Tove Janssonin tyyli kuvittajana oli kertakaikkisen tunnistettava. Silti hän oli siinä rinnalla myös "perinteinen" taiteilija, joka piirsi niin asetelmia kuin elävää mallia ja maisemaa. Taisi tehdä muutaman freskonkin.
-
Niin epäoikeudenmukaista kuin se kaikkia taitavia, ammattitaitoisia, monipuolisia ja koulutettuja kuvittajia kohtaan onkin, niin säälittävän huonolla ja alkeellisella yhden tyylin raapustelutaidollakin voi alalta jotenkuin elantonsa repiä.
Vaikkei osaa, eikä haluakaan plutata millään pullotusseilla, vesiväreillä, hienoilla tussiterillä ja siveltimillä. Vaikka paperiksi kelpaa ne kaikkein halvimmat markettien kopiopaperit ja kyniksi tavalliset huopakynät. Vaikkei sitä viivaa osaa kerralla sipaista täydelliseksi, vaan nysvää ja hinkkaa samaa kaarta moneen kertaan. Vaikkei jostain perspektiiveistä tiedä muuta kuin sen, mitä sanakirjassa sanotaan. Vaikka kaikki vaatteiden laskokset, varjostukset, kimallukset ym. ihan perstuntumalla sutaisee minne sattuu. Vaikka kaikilla hemmoilla on plottinokka ja sormia amputoitu. Vaikkei ymmärrä syvästi paheksua jotain koneella tehtyjä liukuvärejä…
Tuommoisella junttityylillä ei glooriaa kerää eikä Linnan juhliin kutsuta, mutta onpa sillekin maksavia tilaajia (toistaiseksi) piisannut.
-
Niin epäoikeudenmukaista kuin se kaikkia taitavia, ammattitaitoisia, monipuolisia ja koulutettuja kuvittajia kohtaan onkin, niin säälittävän huonolla ja alkeellisella yhden tyylin raapustelutaidollakin voi alalta jotenkuin elantonsa repiä.
Vaikkei osaa, eikä haluakaan plutata millään pullotusseilla, vesiväreillä, hienoilla tussiterillä ja siveltimillä. Vaikka paperiksi kelpaa ne kaikkein halvimmat markettien kopiopaperit ja kyniksi tavalliset huopakynät. Vaikkei sitä viivaa osaa kerralla sipaista täydelliseksi, vaan nysvää ja hinkkaa samaa kaarta moneen kertaan. Vaikkei jostain perspektiiveistä tiedä muuta kuin sen, mitä sanakirjassa sanotaan. Vaikka kaikki vaatteiden laskokset, varjostukset, kimallukset ym. ihan perstuntumalla sutaisee minne sattuu. Vaikka kaikilla hemmoilla on plottinokka ja sormia amputoitu. Vaikkei ymmärrä syvästi paheksua jotain koneella tehtyjä liukuvärejä…
Tuommoisella junttityylillä ei glooriaa kerää eikä Linnan juhliin kutsuta, mutta onpa sillekin maksavia tilaajia (toistaiseksi) piisannut.
Maalla asuessa kattelin aina noi sun kortit S-Marketin hyllystä joka ostosreissulla, ja onhan niissä jotain samaa kuin siinä kun Matti ja Teppo laulaa rumpukoneen päälle "Kuka on tuo mies" -kappalettaan. Eli ideaa. Ja kohderyhmäänsä puhutteleva kieli.
Jotenkin se on musta rehellisempää kuin moni muu asia, joita en nyt ala listata.
Kivi
-
Mitenkä sitten markkinointipuoli Suomessa? Riittääkö pelkkä portfolion lilluskeleminen netissä, vai tarvitaanko jotain aktiivisempaa huomionhakuisuutta? Monelta taholta* olen lukenut kehotusta spämmimään postikortein ja antologia/omakustannevuosijulkaisuina töitänsä ja niillä häiriköimään ihmisiä, joiden tiedetään tilaavan kuvituksia tai kuvittajien edustajia/agentteja.
*Suurin osa yhdysvaltalaisia/brittejä tai niihin maihin pääasiallisesti työskenteleviä kuvittajia.
-
Mitenkä sitten markkinointipuoli Suomessa? Riittääkö pelkkä portfolion lilluskeleminen netissä, vai tarvitaanko jotain aktiivisempaa huomionhakuisuutta? Monelta taholta olen lukenut kehotusta spämmimään postikortein ja antologia/omakustannevuosijulkaisuina töitänsä ja niillä häiriköimään ihmisiä, joiden tiedetään tilaavan kuvituksia tai kuvittajien edustajia/agentteja.
Täytyy sanoa, että tämä on näin muutaman ammattilaisvuoden jälkeenkin jäänyt varsin hämäräksi. Voi vain sanoa, että kaikki keinot käyttöön. Nettisivut ovat erittäin tärkeät olla mutta tietysti jalkatyötäkään ei pidä halveksua, vaikka se onkin usein hyvin turhauttavaa.
-
Kun kerran Kvaak on kuin autiokaupunki, jossa ruohopallot vilistävät katua, niin ehdin tännekin vastata.
Eli hyvin mielenkiintoinen aihe oli ja sytytti aika paljon omaa haluani ruveta kuvittajaksi. :) Kiitos siitä.
-
...jossa ruohopallot vilistävät katua...
Ruohopallot?? Tarkoitat varmaan kasvia nimeltä tumbleweed.
http://en.wikipedia.org/wiki/Tumbleweed
Suomeksi idänotakilokki.
http://www.vastavalo.fi/puska-pensas-salsola-puska-143095.html
-
Muutaman vuoden vaatimattomalla kokemuksella osaan sanoa omasta puolestani, että kuvien rustailussa kansainvälisille markkinoille on omat hyvät- ja huonot puolensa.
Sähköpostitse voi helposti olla yhteydessä ulkomaalaisiin kustantajiin vaikka päivittäin, mutta toisaalta itseäni on aina kalvanut epävarmuus siitä, että jos jokin menee pieleen, asiakkaita yms. maksajia ei voi yksinkertaisesti kävellä ottamaan kiinni kauluksista. Pienissä piireissä sopimukset ovat usein suullisia ja maksu tulee Paypalin tai Western Union kautta. Pieniä ulkomaalaisia julkaisuja ei voi kävellä ostamaan Akateemisesta, joten tekijänkappaleet täytyy ruinata erikseen eikä omien kuvien levitystä voi vahtia. Koko touhun asiallisuus on sen varassa, kuinka ammattimaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Ulkomailta saaduista tuloista täytyy tietty myös erikseen ilmoittaa verotoimistoon. Yleensä ottaen Suomen rajojen ulkopuolelle piirtäessä täytyy itse olla tosi skarppina kaikkien käytännön asioiden suhteen. Suomessa riittää, että piirtää asiakkaalle jonkun tekeleen, lähettää sen perään verokortin ja pyörittelee peukaloitaan kunnes tilille kilahtaa rahaa.
Itse tein viime vuoden puolella wraparound-tyylisen kansikuvan ja muutaman mustavalkoisen kuvituksen erääseen sci-fi -kirjaan, joka printataan jossain päin Hollantia. Kirjasta vastaava pieni kustantamo on ollut ihan luotettava, mutta nyt olen jostain syystä joutunut odottamaan maksua useamman kuukauden eikä sähköpostiakaan kuulu. Kotimaassa asioidessa tuntee olevansa paremmin tekijänoikeuslain yms. turvaama.
Tämän lisäksi Suomessa on, ainakin meikäläiselle, aina maksettu paremmin. Se on sitten kai ihan eri juttu, jos pääsee vääntäytymään jonkun nimekkään kansainvälisen lehden yms. siipien suojaan. Sellaisesta ei näin yksinkertainen ihminen tiedä mitään.
-
Ruohopallot?? Tarkoitat varmaan kasvia nimeltä tumbleweed.
http://en.wikipedia.org/wiki/Tumbleweed
Suomeksi idänotakilokki.
http://www.vastavalo.fi/puska-pensas-salsola-puska-143095.html
Aivan, sitä juuri tarkoitin. Pitäisi kai sanoa "jossa idänotakilokit vilistävät katua.." :D
-
Mitenkä sitten markkinointipuoli Suomessa? Riittääkö pelkkä portfolion lilluskeleminen netissä, vai tarvitaanko jotain aktiivisempaa huomionhakuisuutta?
Portfolio netissä on ehdoton (muuten firma ei osaa tehdä mitään jos sinua suositellaan heille), mutta ei sillä itsellään saa lainkaan töitä. Kaikki duunit olen saanut sitä kautta, että joku jossain firmassa on nähnyt kuviani (ja tietysti saanut selville nimeni). Eli aluksi olisi olennaista saada kuviaan käyttöön ja näkyviin, mitä isompi firma sitä parempi.
Kuvittajat unohtuvat nopeasti, joten kannattaa ottaa potentiaalisiin asiakkaisiin yhteyttä useammin kuin kerran. Voit saada duunin jos näyt asiakkaalle jotakuinkin silloin, kun he sattuvat tarvitsemaan kuvituksia. Maximoi näkyvyys, mutta sekin pitäisi tehdä ahdistelematta ja kyllästyttämättä kiireisiä ihmisiä. Vaikiaa!
-
Sähköpostitse voi helposti olla yhteydessä ulkomaalaisiin kustantajiin vaikka päivittäin, mutta toisaalta itseäni on aina kalvanut epävarmuus siitä, että jos jokin menee pieleen, asiakkaita yms. maksajia ei voi yksinkertaisesti kävellä ottamaan kiinni kauluksista. Pienissä piireissä sopimukset ovat usein suullisia ja maksu tulee Paypalin tai Western Union kautta. Pieniä ulkomaalaisia julkaisuja ei voi kävellä ostamaan Akateemisesta, joten tekijänkappaleet täytyy ruinata erikseen eikä omien kuvien levitystä voi vahtia. Koko touhun asiallisuus on sen varassa, kuinka ammattimaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Ulkomailta saaduista tuloista täytyy tietty myös erikseen ilmoittaa verotoimistoon. Yleensä ottaen Suomen rajojen ulkopuolelle piirtäessä täytyy itse olla tosi skarppina kaikkien käytännön asioiden suhteen. Suomessa riittää, että piirtää asiakkaalle jonkun tekeleen, lähettää sen perään verokortin ja pyörittelee peukaloitaan kunnes tilille kilahtaa rahaa.
Sekin on sitten siinä, miten paljon sitä rahaa oikeasti haluaa. Itse olen sanonut monelle yksityiselle ruinaajalle, että ei, koska tiedän, että mokomat olisivat niitä pirun tinkijöitä, joiden kanssa saisi säätää ihan liikaa, mutta eipähän ole sitten eksynyt huonoja asiakkaita omalle kohdalle. Näin ainakin on ollut suomalaisissa piireissä, varmaan se vielä hirveämpää just jossain DA:n tyyppisissä paikoissa.
Sinällään olisi mielenkiintoista tietää, mikä on oikeasti ammattikuvittajien tapa saada palkkionsa. Siis Paypal on suosittu etenkin DA:n kautta tietoisuuteen nousseiden kuvittajien kohdalla, mutta kun DA:n kautta itsensä hinnoittelevat ei mun mielestä ole edes verrattavissa ammattikuvittamiseen, kun se kuitenkin on aika harrastelua siellä (ainakaan minä toivon, ettei kukaan itseään arvostava kuvittaja pyydä viiden euron tuntihintaa, kun pelkät websivujenkin koodaajat saavat alimmillaan kymmenen euroa tunnilta ja se sentään on teknisempää kuin piirtäminen). Mun maailmankuvaan ei ainakaan uppoa se, että itseäänarvostavat kustantamot, lehdet, agentuurit ja mainostoimistot käyttävät juuri Paypaliä pääasiakseen ulkomailta ostetun työvoiman maksamiseen. Etenkin agentuureilla olisi erittäin suuri ihmetyksen aihe, koska heidän pääasiallinenhan tulo on juuri kuvittajiensa markkinoinnissa ja rahan vekslaamisessa.
Tietenkin, onhan se hölmöä olettaa, että rahakkaita hommia saisi ihan kättelyssä, mutta se, mitä itse olen foorumeilta ja blogeista saanut ilmi, ei se ammattipiireissä hirveän suurta eroa ole Suomeen, tietenkin sillä erotuksella, mikä tyyli on missäkin päin muailmaa pop ja tuo enemmän rahaa pankkiin.
-
Itse teen yksittäisille hikisille tilaajille aika paljonkin kuvia ihan sellaisella "rahat kouraan"-asenteella, mutta siinä ei tuntipalkka ole varmaan aina sitä viittäkään euroa. Se on ainakin itselle ollut ihan selkeästi harrastelua.
Harrastelun ohella sain netistä sitä vähän virallisempaa nakkia ihmisiltä, joilla oli oma yritys ja toiminimi. Könttäpalkka parani huomattavasti, myyntiin menevistä tuotteista sai provikkaa ja hyllyyn tuli postitse muutamia ihan kivoja tekijänkappaleita. Mutta onko se sitten ammatillista...? On vähän vaikea arvioida, missä se raja kulkee näin pienissä piireissä. En usko, että tästä ihan heti lähdetään National Geographicin palkkalistoille. :D
Jotenkin itselle ainakin jonkinlainen ammatillisuuden mittari on ollut se, että kuvien tehtailulla tulee rahallisesti toimeen ilman muuta duunia. Tietty tällaiset mittarit ovat aika subjektiivisia.
-
Jotenkin itselle ainakin jonkinlainen ammatillisuuden mittari on ollut se, että kuvien tehtailulla tulee rahallisesti toimeen ilman muuta duunia. Tietty tällaiset mittarit ovat aika subjektiivisia.
Juuri tuo mainitsemasi asia on kaikkein lahjomattomin ja objektiivisin mittari, ja pätee kaikilla aloilla.
-
Juuri tuo mainitsemasi asia on kaikkein lahjomattomin ja objektiivisin mittari, ja pätee kaikilla aloilla.
Aikaisemminhan sitä todettiin, että aika vaihtelevilla lahjoilla pärjää kuvittamisella, mutta kun aiheena on kuvittaminen ammattina, se nyt sitten on hieman toissijainen, miten lahjakas kuvittaja sitten on, jos kuitenkin sillä rahansa tienaa. Siis juuri ulkomaillahan tietyissä piireissä suositaan sellaisia, joissa voi epäillä hyvällä omatunnolla kuvittajan taitoja, mutta kun kuitenkin ala on sellainen, että mitä enemmän saa ulkonäköön pistää rahaa, sen tarkemmin siitä pidetään huolta. Oikeanlainen kuvitus oikeanlaiseen otsikkoon, oli se sitten mitenkä taidokas lukijoiden/katselijoiden mielestä.
-
Aikaisemminhan sitä todettiin, että aika vaihtelevilla lahjoilla pärjää kuvittamisella, mutta kun aiheena on kuvittaminen ammattina, se nyt sitten on hieman toissijainen, miten lahjakas kuvittaja sitten on, jos kuitenkin sillä rahansa tienaa. Siis juuri ulkomaillahan tietyissä piireissä suositaan sellaisia, joissa voi epäillä hyvällä omatunnolla kuvittajan taitoja, mutta kun kuitenkin ala on sellainen, että mitä enemmän saa ulkonäköön pistää rahaa, sen tarkemmin siitä pidetään huolta. Oikeanlainen kuvitus oikeanlaiseen otsikkoon, oli se sitten mitenkä taidokas lukijoiden/katselijoiden mielestä.
Kovasti sä tätä väitettä toistelet, mutta mitä jos vääntäisit vielä rautalangasta mallikuvin, ja kertoisit ihan oikein nimin ja linkein keitä nämä huonot mutta suositut ovat. Kun jotenkin tuntuu, että saattaa olla vikaa enemmänkin arviointikriteereissä.
-
Jotenkin itselle ainakin jonkinlainen ammatillisuuden mittari on ollut se, että kuvien tehtailulla tulee rahallisesti toimeen ilman muuta duunia.
Taisi loppua meikäläiseltä viime vuonna. Etsin parhaillaan töitä ihan mistä vaan. Mitä tahansa, mistä voisi tietää saavansa rahaa.
Siinä meni 23 vuotta haaskuun aika totaalisesti. Jollei ihmettä tapahdu lähiaikoina.
-
Kovasti sä tätä väitettä toistelet, mutta mitä jos vääntäisit vielä rautalangasta mallikuvin, ja kertoisit ihan oikein nimin ja linkein keitä nämä huonot mutta suositut ovat. Kun jotenkin tuntuu, että saattaa olla vikaa enemmänkin arviointikriteereissä.
Väännetään sitten taas rautalangasta:"Voidaan hyvällä omatunnolla epäillä" olivat ne maagiset sanat, mitkä nyt menivät hakoteille. Suomalainen agentuurista, Pekkasta (http://www.pekkafinland.fi), löytyy hyvinkin pari, joiden kykyä kuvittajiksi voi epäillä, mutta järkevämmät ihmiset katsovat kaverien portfolioihin ja miettivät myös kuvituksien käyttötarkoituksia enemmin kuin tuomitsevat taidottomiksi. Minä ainakin selaan portfolioin läpi, ennen kuin kyseenalaistan kuvittajan osaamisen. Sitä saa epäillä rauhassa niin kauan kuin ei paremmasta tiedä, mutta aika usein se epäilys häviää, kun selaa enemmän kuvia kuin sen yhden. Se on sitten täysin subjektiivista, pitääkö tekijästä vai ei, mutta kai sinäkin järkevänä ihmisenä tajuat, ettei se saa vaiktutaa siihen, kyseenalaistaako tekijän osaaminen. Epäillähän saa aina ennen kuin saa lisätodisteita, tuomitsemisesta minä en puhunut halaistulla sanallakaan.
Edit: enkä viitannut omiin puhumisiini, muistaakseni joku mukisi siitä, että aika alkeellisin keinoin sitä saa kuvituksista revittyä sen verran, että pärjää.
-
Taisi loppua meikäläiseltä viime vuonna. Etsin parhaillaan töitä ihan mistä vaan. Mitä tahansa, mistä voisi tietää saavansa rahaa.
Siinä meni 23 vuotta haaskuun aika totaalisesti. Jollei ihmettä tapahdu lähiaikoina.
helkkari.
Toivottavasti tärppää töiden suhteen ja pian. Jaksamista.
Haaskoon menoksi en kutsuisi.
-
Minut lomautettiin vanhasta työpaikasta keväällä ja olen kesästä asti tehnyt puhelinmyynti- ja haastatteluhommia, samalla kun kohennan osaamistani ja päivitän portfoliotani.
-
Suomalainen agentuurista, Pekkasta (http://www.pekkafinland.fi), löytyy hyvinkin pari, joiden kykyä kuvittajiksi voi epäillä
Pakko sanoa että omaan silmääni tuolla Pekkassa näytti kyllä olevan kauttaaltaan todella kovatasoisia kuvittajia.
-
Samoin täällä: http://www.napaillustrations.com/ (http://ttp://www.napaillustrations.com/)
Jos todella haluaa elää kuvittamisella, parasta olisi löytää kansainvälinen agentti samantien. Niin esim. Klaus Haapaniemi ja Kustaa Saksi ovat tehneet.
-
Jos todella haluaa elää kuvittamisella, parasta olisi löytää kansainvälinen agentti samantien. Niin esim. Klaus Haapaniemi ja Kustaa Saksi ovat tehneet.
Vähän tietysti riippuu siitä, mitä tarkoittaa "todella eläminen". Jos se on Rolls-Royce ja valkoisiin pukeutunut autokuski, niin ehkä Suomi on liian pieni. Kyllä sillä noin muuten pystyy elämään. Toki nyt on lama iskenyt tännekin, kuten Anssin kommentista voi hyvin lukea. Itsellänikin oli syksyllä reilusti hiljaisempaa kuin keväällä.
Mainitut herrat ovat kehittäneet omintakeiset tyylin, joita on helppo kaupata ja niille on löytynyt käyttöä. Ihan sekalaisella portfoliolla ei ulkomaalaisiin agentuureihin kannata kokeilla.
-
Jos todella haluaa elää kuvittamisella, parasta olisi löytää kansainvälinen agentti samantien. Niin esim. Klaus Haapaniemi ja Kustaa Saksi ovat tehneet.
Kotimainen riittäisi, tarvetta ja maksavia asiakkaita onpi kyllä.
Jotenkin itselle ainakin jonkinlainen ammatillisuuden mittari on ollut se, että kuvien tehtailulla tulee rahallisesti toimeen ilman muuta duunia
Näinhän se on, mutta mua kiinnostaisi toinenkin mittari: kyky istua alas 5-6 päivää viikossa ja piirtää kurinalaisesti jonkinlaista työpäivää vastaava aika, vaikka deadline ei painaisikaan päälle. Siihen en ainakaan itte vielä ole yltänyt. Joka päivä teen jotain, mutta välillä roikun Kvaakissa ja missä lie.
-
Mainitut herrat ovat kehittäneet omintakeiset tyylin, joita on helppo kaupata ja niille on löytynyt käyttöä. Ihan sekalaisella portfoliolla ei ulkomaalaisiin agentuureihin kannata kokeilla.
Kun yritin aikanani elättää itseäni kuvittamisella, olin jotenkin huomaavinani sellasenki jutun että sarjakuvamainen, selkeä tyyli ei välttämättä ole se mediaseksikkäin tyyli. Vaikka mielestäni saatoin piirtää teknisesti paremmin kuin kollega, kollegan tyyli saattoi vain sopia paljon paremmin toisten lehtien linjaan ja ulkonäköön. Kun itse yritin ottaa kollegalta mallia niin ei siitäkään tullut mitään. En vain kyennyt tuottamaan sellaisia kompositioita tai sellaista rentoa jälkeä jotka kollegalta tulivat luonnostaan. Omat maneerit ja tavat tehdä istuivat liian tiukassa ja niillä oli pärjättävä.
Enkä loppujen lopuksi pärjänny vaan menin oikeisiin töihin. Kuvittajan urasta jos haaveilee niin liika sarjakuvien (ainakaan ihan perinteisimmän näköisten) piirtäminen tai vahva tekninen osaaminen ei välttämättä ole se paras mahdollinen lähtökohta tai myyntiartikkeli. Markun ja Ossin (jos tekniikkaa ajattelee) kaltaiset ihmiset ovat tietenkin osoituksia päinvastaisesta mutta itse koin oman, turhan sarjakuvamaisen tyylini myös hiukan rajoitteena.
Haapaniemestä on muuten vielä sanottava että hän oli jo nuorena kaverina, Kannukseen, Pumpsikseen ja muualle piirtäessään äärettömän taitava ja lahjakas piirtäjä. Sarjakuvina hänen juttunsa taas maistuivat ainakin minun suussani jotenkin tyhjänpäiväisiltä ja oli ehkä vain hyvä että tajusi keskittyä pelkkään graafiseen ilmaisuun.
:)
Vaikka kyllä mä aika mielelläni näkisin Haapaniemeltä uutta sarjakuvaa. Ois hyvinki mielenkiintoista nähdä minkälaista kamaa häneltä tänään syntyisi.
-
Markkinoinnista: Nettisivut on oman kokemukseni mukaan se tärkein ase. Portfolioita en ole koskaan mihinkään kiikuttanut eikä niitä ole kysytty. Aika usein myös tieto on tullut toiselta asiakkaalta l. hyvä työ saattaa poikia lisätöitä. Jos kykenee työskentelemään lyhyellä varoitusajalla ja joustavasti niin mahdollisuudet ehkä paranevat.
Oma mielikuva on että kuvitustöitä kysytään tällä hetkellä aika mukavasti. Eikä tuo sarjakuvatyyli aina välttämättä rajoite ole, itse piirrän useampaan lehteen sekä kuvituksia että sarjakuvia.
-
Kun yritin aikanani elättää itseäni kuvittamisella, olin jotenkin huomaavinani sellasenki jutun että sarjakuvamainen, selkeä tyyli ei välttämättä ole se mediaseksikkäin tyyli.
Totta tuo. Aina on pinnalla sellaisia tekijöitä, joiden tyylille on juuri sillä hetkellä tilausta. Niinpä heitä näkeekin joka paikassa. Hetkellisen työllisyyden kannalta tämä on tietysti hyvä juttu mutta aika pian tyyli kuluu käytössä. Suomen kokoisilla markkinoilla tämä tietysti näkyy nopeasti. Jos onnistuu pääsemään kansainvälisille tantereille, niin tyylin elinikää voinee pitää pidempänä. Eli ei kannattane jäädä makailemaan aloilleen ihan loppuiäksi.
-
Vähän tietysti riippuu siitä, mitä tarkoittaa "todella eläminen".
Joo, oikeeta rahaa tarkoitin, ja pitkää uraa. Suomessa jostain kumman syystä kuvittaja on kuuma sen kolmesta viiteen vuotta ja sitten loppuu työt.* Sillä ei eläkkeitä saati asuntolainoja maksella. Se, että jo valmiiksi ajattelee pienesti, ei ainakaan edesauta tavoittelemaan menestystä.
Mainitut herrat ovat kehittäneet omintakeiset tyylin, joita on helppo kaupata ja niille on löytynyt käyttöä. Ihan sekalaisella portfoliolla ei ulkomaalaisiin agentuureihin kannata kokeilla.
Tästä samaa mieltä. Asia, joihin kouluissa varsin vähän ohjataan. Peruspiirtäminen, oman tyylin löytäminen edes niiden kohdalla, joilla olisi alalle todellisia edellytyksiä. Ei niitä montaa vuodessa ole juu, mutta niiden kohdalla kamnnattaisi sitten satsata muuhun kuin pakollisiin flässikursseihin. Nyt pitää harjoitella omalla ajalla ilman ohjausta tai koulun jälkeen. Painottaisin ulkomaan markkinoita myös näin (vierailevan) opettajan näkökulmasta: useammanlainen juttu menee läpi, palkkiot ovat isompia, tai pienempiä mutta töitä ja jatkuvuutta on enemmän, koska isommilla kielialueilla on isommat markkinat. Tai jos pääsee hyvälle agentille, työt on esim. ylikansallisia mainoskamppiksia. Jää enemmän rahaa=aikaa tehdä niitä omia taideproggiksiakin. Tai vaikka hakkaa pleikkaa.
Suomessa kun ei kuvitusta opeteta, niin ei opeteta myöskään alan sopimus- ja tekijänoikeuskoukeroita, miten ja mistä saada alan töitä, kontakteja jne. Sitähän oppiminen on: voi ponnistaa siltä pohjalta, minkä edeltäjät ovat luoneet. Nyt jokaisen täytyy keksiä pyörä uudelleen ihan keskenään. Ei se ala mihinkään näin nouse. Sama homma osittain tietysti sarjakuvan puolella.
*edit: ehkä syynä on just tuo tyylin kuluminen: kun on käynyt kaikki kolme maksavaa mediataloa läpi muutamassa vuodessa, tyyli on niin kaluttu, että työt loppuu. Jostain syystä saman tekijän tyylinmuutoksia ei myöskään useimmiten katsota hyvällä.
-
Markkinoinnista: Nettisivut on oman kokemukseni mukaan se tärkein ase. Portfolioita en ole koskaan mihinkään kiikuttanut eikä niitä ole kysytty.
Minulta on kysytty. Netissä ollut portfolio herätti parissa toimistossa sen verran kiinnostusta että pyysivät kiikuttamaan varsinaisen portfolion käsiinsä hipelöitäväksi. Eikä mulla tietenkään sellaista ollut. Olisivat ehkä vain halunneet tsekata tyypin tai sitten olisivat halunneet arkistoon, muiden portfolioiden joukkoon jotain konkreettista josta sitten aina valikoida kutakin keissiä varten sopivimman tyypin sen sijaan että joutuisivat netin loputtomissa syövereissä seikkailemaan.
Varmaan kuitenkin vähenevässä määrin kysellään.
Oon muutenki vähä sitä mieltä että kuvittajan ammatti on nyt ja varsinkin tulevaisuudessa hyvinkin erilainen ammatti mitä se on ollut ja tietynlainen sopeutumiskyky ja ajassa mukana pysyminen ovat varmasti plussaa. Perinteisen printin merkitys (ja maksukyky) on internetin myötä jatkuvasti vähenemään päin ja sitten taas sellaisilla aloilla kuin peliteollisuudessa tarvitaan jatkuvasti enemmän osaavaa väkeä. Ja vaikka meistä tuntuisi kuinka hyvältä idealta aloittaa piirtämisen opiskelu vaikkapa vahaliiduilla, saattaisi olla fiksumpaa istuttaa tyypit saman tien jonku 3D-softan ja tulevaisuudessa ties minkä varteen.
Oma mielikuva on että kuvitustöitä kysytään tällä hetkellä aika mukavasti. Eikä tuo sarjakuvatyyli aina välttämättä rajoite ole, itse piirrän useampaan lehteen sekä kuvituksia että sarjakuvia.
Tokihan osaajille töitä löytyy ja kyllä minullakin keikkaa oli. Kävi vain mielessä että hiukan toisenlaisella tyylillä olisin voinut saada sekä enemmän töitä että paremmin maksavilta tahoilta töitä, jolloin olisin pärjäillyt paljon paremmin enkä olisi ollut aina toisinaan riippuvainen siitä että puolisolla oli säännölliset tulot.
Enkä mä nyt sinänsä kadu että oon pienestä pitäen sarjakuvia piirtäny, se on tehny musta ihan kohtalaisen sarjakuvapiirtäjän ja minusta se on hienompi juttu ku kuvittajan ammatti. Kuvittelen edelleen tekeväni lähitulevaisuudessa niin mahtavia sarjakuvaeepoksia että tekin tulette lukemaan niitä silmät ymmyrkäisinä.
:)
-
... Kuvittelen edelleen tekeväni lähitulevaisuudessa niin mahtavia sarjakuvaeepoksia että tekin tulette lukemaan niitä silmät ymmyrkäisinä.
Lähitulevaisuudessa! Kerro sitten, kun saa alkaa pidättää hengitystä.
-
Lähitulevaisuudessa! Kerro sitten, kun saa alkaa pidättää hengitystä.
"Sarjakuvataiteilija tukehtui odottaessaan kolmen ruudun sarjakuvastrippiä"
;)
-
Lähitulevaisuudessa! Kerro sitten, kun saa alkaa pidättää hengitystä.
"Sarjakuvataiteilija tukehtui odottaessaan kolmen ruudun sarjakuvastrippiä"
Koska en toivo kenellekään hengitysvaikeuksia edes vitsillä, tekaisin (Hamsunin ja Linnan inspiroimina) hurjan sukueepoksen saman tien. Kolmessa ruudussa.
Nyt, jatkakaa ketjun aiheessa.
-
Nyt, jatkakaa ketjun aiheessa.
Oota hetki, huuhtelen jauhot suusta :D
-
Kaltsun puheissa on tapahtunut parissa vuodessa melkoinen muutos.
-
Huoh. Miksköhä tää ny kohdentu minuun tää keskustelu? Pitäis ilmeisesti pitää turpansa kiinni näissä ammattikeskusteluissa.
Kaltsun puheissa on tapahtunut parissa vuodessa melkoinen muutos.
Käsittämättä lainkaan mistä puhut, listaan moiseen muutokseen useamman mahdollisen syyn:
A) Pyrin kehittymään ihmisenä ja kehityn ilman erityistä yritystäkään. Ajatukset ja asenteet ovat jatkuvassa liiketilassa. Välillä muistotkin.
B) Erilaisissa tunnetiloissa, eri ihmisten kanssa ja eri lähtökohdista sitä juttelee aika lailla eri juttuja. Ainakin nyanssit vaihtelevat.
C) Sä oot joko nyt tai aikaisemmin ymmärtäny mut väärin. Sä oot ehkä luonu mielessäsi musta vääränlaisen kuvan.
D) Jätän mielelläni johdonmukaisena pysymisen koneille. Olen ihminen ja mahdollisesti poikkeuksellista ailahtelevaisempikin. Nyt oon esimerkiksi hemmetin pahalla tuulella joten mieti tarkkaan mitä sanot seuraavaksi. #¤&%#@"!!
-
Ajatukset ja asenteet ovat jatkuvassa liiketilassa. Välillä muistotkin.
Netissä on se ikävä asenne, että vaikka itse tuntuukin muuttuvan ihmisten ja tapahtumien myötä, harvoin muut sitä kuitenkaan jaksavat uskoa. En sano, että itse olisin pyhimys tai kukaan muukaan, hauskempaahan sitä uskoa omiin kokemuksiin kuin siihen, että toinen on todella muuttunut, mutta pakko sieltä norsunluutornista on tulla välillä alas ja pitää muita ihmisiä kaltaisinaan. Se, joka kehtaa myöntää muuttaneensa mieltä, on kuitenkin se, joka osoittaa kehityksensä, ei se, joka vittuilee siitä.
Mutta kuitenkin, Rojun kommentista tuli mieleen sitten opiskelupaikat, kellään hajua mokomista? Siis lähinnä nyt tarkoitan, että kuinka kauas ulkomailla pitää mennä, että saisi tämän tietotaidon markkinoista?
-
... kuinka kauas ulkomailla pitää mennä, että saisi tämän tietotaidon markkinoista?
Ehkä ei tarvitse edes ulkomaille mennä: kotimainenkin kaupan alan tutkinto ja rautaisannos markkinointia sekä sopimusoikeutta voi sekin riittää. Jos paneutuu kunnolla muutaman vuoden tuommoisiin oikeasti tärkeisiin asioihin, voi jonain päivänä olla kivasti omillaan. Samalla illat ja yöt (silloin, kun ei lue tenttiin) voi opetella sen tuotteen tekemistä, mitä sitten myy, kun on pätevä kaupantekijä. Ja jos osaa myymisen taidon, ei tuotteen tarvitse olla paljon mistään kotoisin.
Itselläni tuollaiset asiat jäivät aikoinaan väliin, koska tuntemani kauppa- ja laki-ihmiset tuntuvat usein olevan aika huonoa seuraa itselleni, tai päinvastoin.
-
Kuvittamisessa ammattina on ainakin mulla haastavinta niiden asiakkaiden/duunien löytäminen. Periaatteessa töiden laadussa ei liene valittamista, mutta aina ei ne pari omaa tyyliä sovellu potentiaaliselle asiakkaalle ainakaan juuri sillä hetkellä juuri siihen projektiin. Pitäis olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kyllä ne muuten ne näytetyöt unohtavat. Nari nari. Ehkä mä olen vaan laiska.
-
... aina ei ne pari omaa tyyliä sovellu potentiaaliselle asiakkaalle ainakaan juuri sillä hetkellä juuri siihen projektiin...
Totta. "Just nyt me ei haeta ihan tällaista." "Milloinkas sitten hakisitte?" "Ei me tiedetä."
Aikoinaan tein parin vuoden välein kohteliaisuuskäynnit Helsingin kaikkiin tuttuihin ja puolituttuihin paikkoihin, näyttäen näytekansiota artdirectoreille ja muille vastuuhenkilöille. Silloin jaksoin pitää lukua mainostoimistoista ja lehti- tai kirjankustantajista. Jokaista päivän keikkaa varten uhrattiin kaksi viikkoa aikaa tuttavalliseen jutteluun, mutta joskus päivänkin työn palkkiolla saattoi elää kaksi viikkoa.
Nykyisin, kun johonkin toimistoon menee visiitille, ei aina voi arvata, onko kahden viikon päästä koko firmaa olemassa.
-
Viime sunnuntaina (15.8) tuli Miss Potter -elokuva, kertoi Beatrix Potterista. Huokailin että tuo se vasta elämää olisi, työskennellä itsenäisesti omassa torpassaan, nähdä rakkaita tuotoksiaan näyteikkunassa. Käyn tällä hetkellä päivätöissä ja löytyypä minulta se kaupallinen tutkintokin, johon kuuluivat myös sopimus -ja työoikeuden kurssit. Osaan sentään ajatella kaupallisesti, vaikka muuten koko ala oksettaakin (en tee edes koulutustani vastaavia töitä siitä syystä).
Mutta ehkäpä kuvittamalla itseni elättäminen ei olekaan niin kaukana. Vakituisen työpaikan ansiosta sille asteelle pääseminen ei ole kiireellistäkään. Ah, ihailen tuossa juuri tänään väsäämääni talitintin kuvaa, josko se pääsisi portfolioon joka kainalossa lähden tyrkyttämään itseäni turuille ja toreille pikapuoliin :-)
-
Elääkö pienessä Suomessa pelkästään kuvituksilla kaiken maailman tietokone-sukpolven keskellä? Ehkä joku Mauri Kunnas jne voi elää, mutta marginaalinen totuus minusta on se, ettei monikaan pelkästään mielikuvituksensa tuotoksilla pitkälle pötki.
Ensiksikin Suomalainen lasten kirja myy aika huonosti. Tietysti on olemassa noita pitkäaikais suosikkeja joita myydään tasaisesti. Mutta perinteinen suomalainen kirjankuvitus on murroksessa. Ja syyttävän sormen voimme epäilyksettä osoittaa tietotekniikan saloihin.
Kyllähän Disney tyyppinen juttu aina myy, mutta eipä taida Suomesta löytyä sentasoisia kuvittajia. Ja jos puhutaan sitten realstisemmasta kirjankuvituksesta luulen, että markkinat ovat vielä kapeammat ja tie ohraisempi.
Soittelin nimittäin juuri viime viikolla lasten-kirja kustantamoille tarjotakseni jotakin kuvituksia. Kukaan ei pyytänyt edes näyttettä. Sanottiin vaan, että nyt on aika tiukkaa ja tämän vuoden uudet julkaisut on jo päätetty. Uusille ei ole nyt tilaa. Se oli aika puuduttavaa kuultavaa. Minua PÄNNI eniten se, etteivät he halunneet nähdä edes näyte-kuvia. Mistä ne pahuksen pölkkypäät tietävät, millaisia kuvia olisi tarjolla jos ei haluta edes nähdä mitään. >:( >:( >:( >:( >:( >:(
Päätin, että antaa olla. Suomalainen lastenkirjan kuvitus on täyttä moskaa. Suomalaiset kustantajat saavat mennä hornan kenkään!
-
Elääkö pienessä Suomessa pelkästään kuvituksilla kaiken maailman tietokone-sukpolven keskellä? Ehkä joku Mauri Kunnas jne voi elää,
Maurin elämänkertakirjasta kävi ilmi, että Maurikin korjailee ja siistii kuviaan Photoshopissa vielä ahkerasti skannauksen jälkeen, joten ei Maurikaan aivan täysin old skool käsityöläinen ole.
Pahinta kuvittajan ammatissa (vaikka en ole ollut täysipäiväisesti friikkukuvittaja kuin noin 1,5 vuoden ajan viitisen vuotta sitten) on yksinäisyys. Joskus halusin vain tehdä kotona sarjakuvia ja kuvituksia, mutta olen kääntynyt kuitenkin muutamasta ankeasta toimistokarsinaduunista huolimatta sille kannalle, että mieluummin teen peligraffaa toimistolla kuin ahdistun yksin kämpillä. Toimistoympäristöillä on puolensa: kiinteä kuukausipalkka, ilmainen kahvi ja hyvällä tuurilla mukava kahvitteluseura.
-
yksinäisyys.
Työhuoneyhteisö olisi varmaan hyvä ratkaisu.
Kyllä ainakin kerran päivässä pitää juoda kahvia
muutenkin kuin itsensä kanssa.
-
Työhuoneyhteisö olisi varmaan hyvä ratkaisu.
No sepä se.. sillä tavalla se olisi mielekkäämpää.
-
Itseäni itsenäinen työskentely ei liiemmin haittaa, sen verran yksinäinen susi sitä lienen. Viihdyn hyvin omissa oloissani mutta toisinaan on kyllä pakko myöntää, että olisi mukava pallotella ideoita ja saada palautetta töistään muiltakin kuin asiakkailta. Harmi vain, ettei kollegoita juuri ole lähistöllä.
Hyvä puoli freelance-kuvittajan hommassa on vapaus, jolloin saa päättää omat työaikansa ja kuunnella juuri sitä musiikkia tai niitä podcasteja kuin haluaa häiritsemättä muita.
-
Tsekkasin portfoliosi, Ossi. Henkeäsalpaavista töistäsi vielä erityispointsit sille tekeleelle, missä oli Ford Mustang Shelby! ;)
Haaveilen kuvittajan ammatista, (tosin niillä tuloilla tuskin Shelbyä hommataan). Alku on jo sentään takana - parit kuvat kahteen pikkukustantamon kirjaan. Eipä sillä, en ole vähään aikaan nyt minnekkään töitäni tarjonnut, ja kotoa kukaan tulee harvemmin hakemaan kuvitustöitä. Ekaan sarjakuvaduuniini kyllä tultiin! ihan oikeasti! Ja kyse oli kuitenkin sentään paikallissanomalehdestä, hehe. Kannattaa olla pikkukunnan kasvatti.
-
Sinänsä jos peleistä on kiinnostunut, nuo 3G-kännyköiden rieha näyttää avittaneen sitä, että kuvittajille on kysyntää kyllä ja tyylinkin mukaan. Eri asia sitten on se, että kyseessä on ehkä hieman erilaisempaa kuin kuvituskuvien tekeminen aiheesta "Nakki ja muusi, viime vuoden halutuimmat ruuat".
-
Itse olen miettinyt aika pitkään että haluasin kokeilla kuvittajana toimimista. Onko teidän mielestänne välttämätöntä tai hyödyllistä että pohjana on graafisen alan/taidealan koulutus? Itse opiskelen kansainvälistä liiketaloutta englanniksi ja teen sarjakuvia sivussa silloin tällöin... omana ajatuksenani on, että "normaalilla" kaupallisella ammattipohjalla olisi varmempi toimia, kun tietää vähän sopimusoikeutta, yritystoimintaa ynnä muuta, ja toisaalta voi myös tukeutua toiseen ammattiin jos kysyntää ei ole.
Kuulostaako suunnitelmani järkevältä?
-
Tiedän monia monia tyyppejä, joiden selkäranka murrettiin taidekoulussa. Olenkin itse hiton onnellinen etten mennyt taidekouluun. Tietenkin on asioita jotka koulun systemaattisen opetusohjelman läpikäynyt osaa paremmin kuin minä, mutta olen mielummin paska ja innokas kuin muodollisesti pätevä ja leipääntynyt.
Monissa taidekouluissa on sitä paitsi ikävä homogenisoiva vaikutus. Liian usein pystyy kuvituksen nähdessään sanomaan suorilta että tää on nyt taikkilaisen tai muotsikkalaisen.
-
"Kerran minulta kysyttiin, että missä olen opiskellut, joten vastasin olevani itseoppinut. Niinpä sain kuulla, että minulla oli huonoin mahdollinen opettaja."
-
Kuvittaminen on ammattina hirveä.
-
Tiedän monia monia tyyppejä, joiden selkäranka murrettiin taidekoulussa.
Nössöjä.
Opiskelun löysyys sentään on kuin kukkakedolla tanssimista verrattuna siihen että tekee taidetta työkseen. Minä puolestani tiedän monia, jotka alalla pärjäävät vaikka eivät ole opiskelleetkaan peruskoulun jälkeen missään, mutta heillä on ollut niin paljon munaa, että koulunkäyntituska olisi ollut häviävän pieni epämukavuus verrattuna kaikkeen muuhun angstiin mitä he ovat joutuneet käymään läpi. Vaikka koulumaailma olisi miten paha, se ei ole niin paha kuin mitä vaaditaan että saavuttaa vakaan statuksen ja rahantulon taiteen saralla, joten jos kantti ei edes opiskelua kestä, kannattaa luovuttaa ja vaihtaa alaa.
-
Tiedän monia monia tyyppejä, joiden selkäranka murrettiin taidekoulussa. Olenkin itse hiton onnellinen etten mennyt taidekouluun. Tietenkin on asioita jotka koulun systemaattisen opetusohjelman läpikäynyt osaa paremmin kuin minä, mutta olen mielummin paska ja innokas kuin muodollisesti pätevä ja leipääntynyt.
Voihan se olla kova pala.
Rankin juttu vähänkin paremmassa taidekoulussa on, että kun oot koko ikäs ollut se luokan ja koulun paras piirtäjä, joka kuvittaa kerholehdet ja piirtää perheen joulukortit ja maalaa koulun seinälle muraaleja, niin yhtäkkiä samassa luokassa onkin 25 äidinkultaa, jotka on ihan yhtä spesiaaleja kuin sinä, jotkut parempiakin.
Miten siihen voi asennoitua? Voi oppia muilta, tunnustaa nöyrästi että harjoitus tekee mestarin, ja treenata enemmän. Voi ymmärtää, että oppiarvo on vain pala paperia, tuskin minkään arvoinen, ja tärkeintä on oppi oman kehityksen kannalta, ammattipätevyys ja ammattiylpeys. Tai voi katsella köyden paikkaa katosta, kuten joka vuonna muutama tekee.
On olemassa joitain tyylejä joilla saa hetkellisesti keikkaa. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, teethän työtä jota osaat ja maksat laskusi piirtämällä etkä kaupan kassana tai varastosiivoojana. On olemassa kuitenkin jotain mikä on tärkeämpää kuin tyyli ja raha: piirustustaito ja taito kehittyä taiteilijana, ottaa vastaan uusia haasteita ja kyky muuttaa kaikki minkä näkee (tai kuvittelee) valmiiksi kuviksi paperilla, juuri sellaisena kuin ne näkee.
Mun vimmaani piirtää ei ole lannistaneet Elokuvataiteen animaatiolinja, Vapaa Taidekoulu, Taideteollinen Korkeakoulu GraSu eikä kurssit (mm. Will Eisnerin ja Christin & Mezieresin johdolla). Jokaisesta oon kiitollinen, ja eniten pitkän linjan Chouinard- ja Disney-akatemian opettaja Glenn Vilpulle joka lempeästi otti multa luulot pois kun luulin olevani jo kovakin jätkä.
Opettaminen työnä sen sijaan söi mua kuin pieni eläin. Kerroin jokaiselle oppilaalleni että ainoa tapa tulla sarjakuvapiirtäjäksi on sama tapa jota Napoleon sovelsi keisariksi ryhtyessään, hän laittoi kruunun itse päähänsä. Sen jälkeen loppuelämä onkin oman työn jatkuvaa opettelua, ettei olisi osaamattomuuttaan häpeäksi muille saman alan ammattilaisille.
Koulu itsessään ei ole hyvä eikä paha, mutta jos asenne on jokin muu kuin henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen, ollaan jääty peruskoulutasolle. Kannattaa ymmärtää, ettei ylemmissä koulutusasteissa (kuten taidekoulut) ole opettajan vastuulla saada oppilasta oppimaan, vaan oppia täytyy itse hakea ja kerätä, oman itsen vuoksi.
Ja sittenhän sitä kilpailutilannetta tai jäljittelemisen tarvetta ei enää olekaan. Kukin juoksee omalla radallaan omaan tahtiinsa.
:)
Kivi
-
Itse olen miettinyt aika pitkään että haluasin kokeilla kuvittajana toimimista. Onko teidän mielestänne välttämätöntä tai hyödyllistä että pohjana on graafisen alan/taidealan koulutus? Itse opiskelen kansainvälistä liiketaloutta englanniksi ja teen sarjakuvia sivussa silloin tällöin... omana ajatuksenani on, että "normaalilla" kaupallisella ammattipohjalla olisi varmempi toimia, kun tietää vähän sopimusoikeutta, yritystoimintaa ynnä muuta, ja toisaalta voi myös tukeutua toiseen ammattiin jos kysyntää ei ole.
Kuulostaako suunnitelmani järkevältä?
Ensinnäkin, välttämätöntä taidealan koulutus ei tietenkään ole, erittäin hyödyllistä kylläkin. Toiseksi, liiketalouden ja markkinoinnin hallitsemisessa ei ole luonnollisestikaan mitään haittaa mutta se ei ole se kyky, jota asiakkaat etsivät vaan loppujen lopuksi portfolio on se, jolla on merkitystä. Hommia ei ole niin valtaisasti, etteikö olisi hyvä olla suunnitelma B takataskussa, varsinkin vasta-alkajan ollessa kyseessä. Profiilisi perusteella olet vielä sen verran nuori, että ehdit aivan hyvin hankkia koulutusta alaan (tai ei Suomessa varsinaisesti kuvittajia taideta kouluttaa) ja kehittää omaa kädenjälkeäsi ja samalla hioa pois mahdollisia maneereja. Kiirehtimällä ei tule kunnollista.
-
Minä oon kanssa tuon työhuonejutun kanssa sitä mieltä, että osaan tehdä vain ihtekseni omassa kopissani kyyhöttäen. Olisi likipitäen kauhistus koittaa piirustella jossain työhuoneyhteisössä. Kääntöpuolena on toki yksinäisyys, joka voi olla välillä aika kyrsivää.
Koulutuskin olis ollut joskus aikanaan järkevää. Emmä enää mitää kouluja jaksa.
-
Emmä enää mitää kouluja jaksa.
Kyä mää ajattelin joskus vielä taiteen tohtoriksi lukea, kun tuo paperien ylioppilaspohjakin on vähän niin ja näin.
;D
Ja siis aiheeseen: todistuksilla tai oppiarvoilla ei ole aikuisten työmaailmassa mitään väliä, ellei niiden rinnalla oo mittavaa työkokemusta. Toisaalta se työkokemus riittää itselläänkin.
Opiskelua ei pidä tehdä papereiden toivossa, vaan jotta itse oppisi. Kun itselle sopiva oppimäärä on saavutettu, saa opiskelu jäädäkin siltä erää siihen, silloin kouluun jääminen on pelkurin valinta, jolla halutaan pysytellä turvallisessa opiskelijastatuksessa ettei tarvitsisi haastaa heti maailmaa.
Myöhemmin oppia kuitenkin tarvitsee lisää. Se on sitten toinen juttu.
-
Onhan se hyvä joku koulutus olla, näkee muistakin ihmisiä ja voi kehittyä (eikä vain homogenisoitua).
En tiedä kumpi olisi kuvittajan kannalta järkevämpi, taide vai graafinen ala. Tai ehkä molemmat. Itseä häiritsi ettei meillä visuaalisessa suunnittelussa juurikaan käyty läpi piirustusopetusta, vaikka suuri osa päätyy tekemään kuvituksia, animaatiota tai sarjakuvaa. Taidelinjalla taas ei tunnuttu arvostavan sellaisia kuvia kun visut olisivat mielellään tehneet.
Työhuoneesta olen vähän kahden vaiheilla, periaatteessa oma rauha on jees mutta sitten taas toisaalta erakoituminenkaan ei ole kivaa. Taidekoulussa sarjislinjalla oli kuitenkin mukavaa kun muita ihmisiä oli ympärillä.
-
En tiedä kumpi olisi kuvittajan kannalta järkevämpi, taide vai graafinen ala. Tai ehkä molemmat.
...
Työhuoneesta olen vähän kahden vaiheilla, periaatteessa oma rauha on jees mutta sitten taas toisaalta erakoituminenkaan ei ole kivaa. Taidekoulussa sarjislinjalla oli kuitenkin mukavaa kun muita ihmisiä oli ympärillä.
Koulutuksesta sen verran, että silloin aikoinaan TaiKin Graafinen suunnittelu oli ehkä eniten sarjakuvantekijälle sopiva koulutus minkä saattoi keksiä. Se oli myös erittain vaikeiden (koko TaiKin vaikeimpien, kuulemma) pääsykokeiden takana ja läpi pääsi murto-osa hakijoista. Koulutus oli kuitenkin monipuolista perinteisestä piirustus-ja-maalauksesta plastisen sommittelun kautta taidehistoriaan, heraldiikkaan, kirjansidontaan, hands-on kirjapainohommiin ja valokuvauslaboratoriotyöhön. Ja tietysti aamukahdeksalta piirtämään croquista.
Pitää löytää sopivat työhuonenaapurit, jos haluaa nauttia kahvikupillisesta ja vaihtaa kuulumisia työn lomassa. Myös ovi jonka voi sulkea on plussaa. Mä olen jakanut työhuonetilaa mm. Murtosaaren Jukan, Petri Hiltusen, kääntäjä Tiirisen ja useamman kerran Anssi Rauhalan kanssa, ja olen edelleen kiitollinen siitä kuinka he pystyivät asennoitumaan mun papattimaton lailla rätisevään työskentelyfiilikseeni. Mutta totta kai fyysinen eristyminen auttaa jos ei luonnostaan osaa keskittyä ja sulkea muuta maailmaa ulos.
-
Koulutuksesta sen verran, että silloin aikoinaan TaiKin Graafinen suunnittelu oli ehkä eniten sarjakuvantekijälle sopiva koulutus minkä saattoi keksiä.
Oiskohan se sitä vieläkin? Itse olen kuullut paljon kritiikkiä TaiKin elitismistä, mutta hyvä opetus on hyvää opetusta... Pitäisi kai vain selvitä sieltä ulos ääriviivojen kanssa jos ne yritetään väkisin viedä (minkä kaikki aina ovat muistaneet sanoa) eikä liikaa taipua painostukseen. No, itse en koskaan edes yrittänyt hakea TaiKiin, veikkasin ettei mulla ole mitään mahdollisuuksia päästä ainakaan sinne.
Pitää löytää sopivat työhuonenaapurit, jos haluaa nauttia kahvikupillisesta ja vaihtaa kuulumisia työn lomassa. Myös ovi jonka voi sulkea on plussaa.
Suljettava ovi on aika must melkein jokaiselle, veikkaan ma. Jos on liian pitkään samassa tilassa muiden kanssa ilman mahdollisuutta olla välillä yksin niin ennen pitkää se alkaa haitata...
-
Ensiksi tiedotus edelläkirjoitettuun. Mulla olis Helsingissä, Etelä-Haagassa tarjolla jaettu työhuone, tarvittaessa suljettavalla ovella. :)
En nyt löytänyt sopivaa muuta ketjua, mutta kyllä kuvittaminen ammattina alkaa olla aika uhanalainen. Varsinkin jos katsoo jotain Hesaria. Piirrokset on voittopuolisesti joko minuutin räpellyksiä, ostettu markalla colorbox-palvelusta tai sitten tietsikkaväännöksiä valokuvista.
Nythän on nämä uudet ohjelmat, kuten Photo Donut (https://photodonut.smithmicro.com/illustration/), jotka tekee todella näyttävää jälkeä valokuvista. Varsinkaan maallikko ei erota noita käsintehdystä.