Tiitu Takalo on mun idoli ny. Se tekee sarjakuvaa sillai että se erottuu ainakin elokuvasta vaikka onkin realistista. Ja enimmäkseen se erottuu vihoviimeisistä kuvakertomuksista, vaikka paikoin onkin sorruttu kertojanääneen jota ruutu kuvittaa.
Kehä on erittäin luettavaa koska kuvakerronta on selkeätä. Musta, harmaa ja valkoinen on annosteltu tarkoituksenmukaisesti. Ympäristöjä kuvataan juuri sen verran kuin tarvitaan, joka piirto edistää kertomusta. Ja kehonkielen käyttö on huippua.
Tiitu osaa piirtää koska se on piirtäny todellisuutta. Sen vesihana on oikea eikä jokin vempula joka tarkoittaa vesihanaa, silti ilman mitään ylimääräistä kiiltoa. Farkunrypyt on farkunryppyjä, hupparissa on erilaiset laskokset. Toi on tärkeetä, semmoinenkin kertoo. Laaturomaanissa sille uhrattaisiin satoja sanoja.
Tarinakin veti vaikka oli vähä nuokkari. Pimuun samastui, samoin sen kaveriin, ja oli kivaa kun pojat sai turpiin. Hm. Paha juttu. Mutta ei siinä mitään, nuorisosarjakuvia just tarvitaan, vaan miten tää tavottaa ideaaliyleisön kun sitä lukee vain entusiastit?
Joku on moittinut lopetusta. Ehkä moni muu loppu olisi falski. Ehkä toi vain riitti tuohon asti. Antikliimaksiin se jäi, ja semmoinen aina pyyhkii osan kertyneestä haltioitumisesta lyttyyn. Jokin kuje olisi riittänyt?
Lisäys dErasmukselle:
Ehkä toi pitäis puolantaa?