Ja taas on tullut se aika, jolloin lueskelen töiden puolesta viime vuoden lasten- ja nuortensarjakuvia ja yritän saada niistä jotakin selkoa. Nuorten aikuisten kohdalla ei tilanne tunnu olevan niin huono, koska aina joukosta nousee jotakin sellaista kuin Rainbow Rowellin "Pumpkinheads" tai tälle vuodelle siirtynyt Hanna Gustavssonin "Iggy 4-Ever", mutta lasten kohdalla tuntuu hymy välillä hyytyvän.
Suuria kustantamoja ei tunnu oikein kiinnostavan, ja Egmont keskittyy julkaisemaan vanhoja klassikkoja tai Kid Luckyn kaltaisia tribuutteja, jotka eivät puhuttele muita kuin meitä keski-iän ylittäneitä nostalgikkoja - jos meitäkään, ihan jos mietin mitä tykkäsin Pikosta & Fantasiosta tai Yoko Tsunosta. Väittäisin, ettei kumpikaan kolahda 2010-luvulla syntyneisiin tenaviin.
Se on sitten vielä oma lukunsa, ettei lasten sarjakuvaa tarjota lukijoille sarjakuvana. Finlandia Junior -ehdokkaana ollut Tatu ja Patu meni kuvakirja-kategoriaan, ja Aaron Blabeyn kohtalaisen hauskaa Hurja jengi -sarjaa myytiin ainakin kirjastoille helppolukuisena romaanina.
Luojan kiitos meillä on Dav Pilkeyn Koiramies! Sarjaa on nyt julkaistu neljä kirjasta Tammen toimesta, ja ainakin meidän putiikkimme lainauslukujen perusteella uskallan väittää, että tahallisen lapsellisesti piirretty koirapollari on tehnyt sarjakuvaharrastuksen tulevaisuudelle parempaa kuin mikään muu vähään aikaan. Vaikka Koiramies-tarinat ovat pohjimmiltaan aika hömelöitä, niin pieruhuumorin lisäksi niissä on mukana myös sydäntä. Sarjakuva on myös todistettavasti on saanut mukulat suunnittelemaan ja piirtämään omia tarinoita. Hyvä koira!
Ilmestyiköhän viime vuonna juurikaan kotimaista lastensarjakuvaa? Meikäläisistä sarjakuvataiteilijoista aika moni tuntuu tekevän nykyään kuvituksia lastenkirjoihin, mikä on toki hieno juttu sekin. Sami Yaffan "Punkin seikkailut" toki näki päivänvalon, mutta albumin luettuani päällimmäisenä ajatuksena oli kyllä se, että olisikohan tuota ikinä julkaistu, mikäli tekijä ei olisi valmiiksi julkkis.
