Historia sarjakuvan aiheena

[Antti Vainio]

Joskus tulee sellainen olo että "historiallinen" merkitsee heti jotain vakavaa ja vihaista kertomatyyliä jolla pitäisi olla se Sanoma isolla ässällä. Vai johtuuko se vain akateemisesta ympäristöstäni?

Minusta Euroopan kaoottinen historia on kaikin tavoin kiinnostavampi kuin Yhdysvaltain (ja täällä on visuaalisesti mielenkiintoisemmat tapahtumapaikat jos ajatellaan tiukasti vain sarjakuvaa) mutta amerikkalaiset hallitsevat suvereenisti viihteellisen tarinankerronnan ja historian popularisoinnin. Ihan oikeasti joku Villi Länsi oli ankea paikka ja Vietnam kurja sota väärin perustein mutta kaikilla on niistä vahva mielikuva koska niistä on tarjolla niin tolkuttomasti sekä asiaa että  viihdettä, hyvää ja huonoa. Tämä on varmaankin usein enemmän myytin luomista ja markkinointia kuin mitään aitoa mielenkiintoa historiaan mutta taito se on tuokin. Itse lukisin paljon mieluummin esim. Venäjän vuoden 1918 tapahtumista kuin jostain idioottimaisesta O.K. Corralin nahistelusta mutta kvantitatiivisesti mitaten  kaikenkarvaisissa kulttuurituotteissa O.K. Corral oli ylivoimaisesti tärkeämpi tapahtuma eurooppalaisillekin

[keijoahlqvist]

Ihan oikeasti joku Villi Länsi oli ankea paikka ja Vietnam kurja sota väärin perustein mutta kaikilla on niistä vahva mielikuva koska niistä on tarjolla niin tolkuttomasti

Metkaa että se on pyöräytetty sankarilliseksi kun joku juntti ei ole tullut toimeen muitten ihmisten kanssa vaan ruvennut ammuskelemaan.

Joku Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää todistaa myös että Euroopassa on ollut muutakin kuin sotaa. Suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja uuden taiteen rakkautta. Ihmisillä on taipumus pitää toisistaan, kunnes joku vittupää asekauppias saa ne yllytettyä tappelemaan keskenään.

[Antti Vainio]

Suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja uuden taiteen rakkautta.

Nuo on kannatettavia juttuja normaalielämässä mutta en minä jaksa niistä lukea vaan päinvastaisesta toiminnasta. Pointsini oli lähinnä että joku Mel Gibsonin Olimme sotilaita kertoo eeppisen sankaritarinan siitä kuinka muttama sata amerikkalaista sotilasta kuoli yhdentekevässä kahakassa (jos ne olivat yhtä typeriä kuin Mel Gibson niin hyvä niin ja sitä parempi mitä vähemmän niitä muistellaan). Ranskalaisia meni niillä kulmilla Dien Bien Phussa kerralla 4000 ja paljon enemmän jälkipeleissä. Kaunnon sodassa Verdunissa saattoi kuolla yhden päivän taistelun aikana 15 000 miestä (mikä vastaa n. 138 000 Mel Gibsonia). Näihin lukuihin verrattuna O.K. Corral on minusta masentavaa parin maalaismiehen  pikkukiukuttelua josta on tehty turhan iso juttu jälkikäteen. Suomalaisetkin  pystyivät parempaan noihin aikoihin

[Curtvile]

Mitä ihmisten suvaitsevaisuuteen tulee... no, ei Keijo ennen fantasian ystävältä vaikuttanut, että sinällään iloinen yllätys.

Ennätystä sodan järjettömyydessa pitää silti yhä Tannenburg ja ensimmäinen maailmansota.
Venäjän toisen armeijan totaalinen tuhoutuminen soille ja metsiin vaikutti maailmanhistoriaan osaltaan ja lisäsi yhden traagisen ja unohdetun luvun lisää ihmiskunnan merkkihetkiin.

nk. villi länsi on legenda ja myytti ja tulee siksi kiehtomaan tarjoamiensa mahdollisuuksien takia kirjoittajia.
Itse en pidä esimerkiksi High noonin, kotimaiseksi Seriffi, sankarikuvaa perustumista asefetissinä vaan sen koko idea on siinä että joku vaarantaa henkensä.
Itse en näe ongelmaa arvostaa Arndt Pekurista siinä missä Lauri Törniäkin, molemmat olivat poikkeusyksilöitä valmiita vaarantamaan itsensä muiden ja ideaaliensa puolesta.
Molemmat olivat paitsi ihailtavia myös hyvin vaarallisia.

[Lurker]

Varsinkin Sheriffi on kuuluisa juuri siitä, että sen on ideologialtaan vasemmistolainen. Sen vastapoolina on samaan aikaan tehty oikeistolainen Rio Bravo. Aivan kuten tieteiselokuvat myös lännenelokuvat kuvastavat aikaansa. Historiallinen konteksti tarjoaa vain näyttämön.

[Antti Vainio]

 

Lurker kujeilee  tai vasemmisto/oikeisto on menettänyt merkityksensä oikeasti. High Noonissa hipit pelkää ja tarvitaan tiukka Ronald Reagan - tyyppinen jätkä laittamaan paskaporukka ruotuun. Rio Bravossa joukkovoima jyllää, jos on kunnon aate ja hyvä porukka niin jupotkin raitistuu.

Tämä on toki älyttömän kaukana ihan fiksusti alkaneesta historiakeskustelusta mutta myytit (jopa keinotekoiset myytit) ovat kuolemanvakavia asioita. Serbian historia on pelkkää keksittyä paskaa mutta katsokaa kuinka tuhoisaa sellainenkin voi olla

[Ossi Hiekkala]

Lurker kujeilee  tai vasemmisto/oikeisto on menettänyt merkityksensä oikeasti. High Noonissa hipit pelkää ja tarvitaan tiukka Ronald Reagan - tyyppinen jätkä laittamaan paskaporukka ruotuun. Rio Bravossa joukkovoima jyllää, jos on kunnon aate ja hyvä porukka niin jupotkin raitistuu.

Ei ei. Kyllä Lurker on oikeassa. Sheriffi  on nähty piilokommenttina McCarthylaisesta politiikasta, minkä seurauksena älymystö (eli kaupungin hyvät kansalaiset) eivät uskalla nousta puolustamaan toveriaan, millä tietysti tarkoitetaan Hollywoodin mustalla listalle joutuneita. Olihan sen käsikirjoittaja Carl Foremankin tuolla listalla, minkä vuoksi ei häntä näy krediiteissä.

Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.

Molemmat mitä upeimpia teoksia.

[Antti Vainio]

Tiedän. Mutta jos et mieti  tekijöiden taustaa niin tuollaisilta ne todennäköisesti vaikuttavat. Samoin on paljon parempi katsoa Peckinpahin hurja joukko tietämättä mikä äärihurja punaniska Sam oli. En itse ole ikinä hyväksynyt ideaa että se oli muka jotain Vietnam-kritiikkiä mutta jos sen nyt katsoisi taas uudestaan niin se tuntuisi varmaan hyvinkin vasemmistolaiselta (kunnian miehiä, porukkahenkeä, lojaalisuutta, herravihaa, vitut rahasta-asenne)

[pertti jarla]

Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.

Se "hyvä vanha länsi", jossa kaikki pukeutuivat siististi ja kävivät kirkossa on ollut olemassa ainoastaan elokuvissa ja kioskikirjoissa. Itseasiassa uskonnollisuus ja kirkossakäyminen on USA:ssa nyt yleisempää kuin 1800-luvulla.

Minusta on oikein mukavaa, että suomalaiset sarjakuvantekijät ovat tarttuneet niinkin hanakasti oman maan historiaan. Ei ole muuten uusia Suomi-korkkareita vähään aikaan näkynyt?

[Jari Lehtinen]

Sheriffi  on nähty piilokommenttina McCarthylaisesta politiikasta. --- Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.

Kun tähän päästiin, niin luikautan tähän väliin länkkäristä, jota olen aina ihaillut: Kirk Douglasin Posse (1975). Tehty Watergaten ja Vietnamin sodan jälkimainingeissa ja se näkyy. Senaattoriksi pyrkivä kaikkea muuta kuin lahjomaton sheriffi ratsastaa suosion huipulla maksettujen miesten tuella, kunnes vastaan tulee konna, joka tarjoaa paremman hinnan. Tämä juuri on vikana miehissä, jotka ovat mukana kelkassa rahasta: he ovat mukana rahasta.

[Asko AA]

Ei ole muuten uusia Suomi-korkkareita vähään aikaan näkynyt?

Nykku kysyit.

Tarkastelin juuri läpitte Jari Rasin kuvittaman Kieltolain Korkeajännityksen "Kovanen ja Chicagon ruutituulet" sarjakuvasivut simultaanisti Tapani Baggen käsikirjoituksen kanssa.

Historiaa mahtuu aktsioonin sekaan sangen ravakasti, joskaan ei sitä omaamme kuin viitteellisesti tutuimpien roolihahmotusten kautta.

[Curtvile]

Mutta juuri siksihän tarvitaan historiaa käsitteleviä sarjakuvia.
Populaarikulttuuria syytetään halpahintaisuudesta, alimpien inhimillisten piirteiden (onko muitakin) ruokkimisesta, mutta varmimmin vaiettu fakta on että Lucky Luke, Asterix ja Blueberry ovat kukin opettaneet enemmän historiasta kuin ansioituneetkaan opettajat.

Mutta tulisiko sen olla enemmän subjektiivista, draaman lakien mukaan ja teeman sääntöjä noudattavaa historiaa viitekehyksenä käyttävää sarjakuvaa elämää suurempana
vai
korutonta ja pikkutarkkaa todellisten tapahtumien mahdollisimman tarkka simulointia?

Pidän välimuotoa  parhaana vaihtoehtona. Vaikka omissa käsikirjoituksissa historialliset faktat tuppavat olemaan vain viitekehys tai lähtökohta.

[pertti jarla]

Mutta tulisiko sen olla enemmän subjektiivista, draaman lakien mukaan ja teeman sääntöjä noudattavaa historiaa viitekehyksenä käyttävää sarjakuvaa elämää suurempana vai
korutonta ja pikkutarkkaa todellisten tapahtumien mahdollisimman tarkka simulointia?

Minusta parhaista historiallisista pläjäyksistä tulee tunne, että on paikan päällä näkemässä ja oppimassa jotain. Esimerkkinä vaikka Lutesin "Berliini" tai leffapuolelta toinen Berliini-hilpeily "Perikato". Kuitennii, jotta "siellä olemisen tuntu" syntyisi, sen pitää samalla olla mahdollisimman hyvää draamaa: ennenkaikkea henkilöhahmojen on oltava kolmiulotteisia ja uskottavia. Muuten syntyy Hovimäkeä.

Hienoa kuulla että Suomikorkkarointi jatkuu!

[Antti Vainio]

Se "hyvä vanha länsi", jossa kaikki pukeutuivat siististi ja kävivät kirkossa on ollut olemassa ainoastaan elokuvissa ja kioskikirjoissa.

Mutta asiaan perehtyneiden mielestä lähimmäksi totuutta päästiin Blueberryssä tai Corbuccin ja Leonen parhaissa spagettilänkkäreissä. Ja nämä tyypit eivät pyrkineet tekemään taidetta tai historiankirjoitusta. Kaipaisin eurooppalaisilta tekijöiltä samaa otetta, on mahdollista tehdä laatua joka myy. Tämä eurovakavavuus leviää kuin syöpä. Leone halusi tehdä massiivisen elokuvan Leningradin piirityksestä mutta kukaan ei halunnut antaa rahaa koska eurooppalaisia kiinnostaa paljon enemmän... no oikeastaan mikä vaan

[Antti Vainio]

Berliini-hilpeily "Perikato".

Tuo oli parhaita DVD-elämyksiä sapattivapaalla, aivan helvetin intensiivistä katsottavaa. Ja juuri tällaisessa eurooppalaiset on hyviä, ei ole mitään esiraatia joka sanoo että päähenkilön olisi pitänyt olla vähän mukavampi ja lopun olisi pitänyt olla vähän onnellisempi. Jos leffan nimi on Der Untergang niin viimehetkellä siellä ei ole sitä Bruce Willistä vaan katsoja saa mitä luvataan

edit. korjataanpa harmittava virhe aikaisemmasta viestistäni, Verdunissa ei koskaan kuollut 15 000 miestä yhdessä päivässä vaan se oli vuositolkulla kestävä hitaampi prosessi. Sommessa kuoli