Hugo Pratt

[Janne]

On noissa Prattin korkkareissa pari tarinaltaankin aivan mahtavaa seikkailua. Ylipäätänsähän tarinat näissä on melko tasalaatuisia, mutta ehkä parhaille kuvittajille on annettu sitten niitä parhaita tarinoitakin. Mutta se Battler Britton on vastapainoksi melko kehno kokonaisuus.

[Lurker]

On noissa Prattin korkkareissa pari tarinaltaankin aivan mahtavaa seikkailua. Ylipäätänsähän tarinat näissä on melko tasalaatuisia, mutta ehkä parhaille kuvittajille on annettu sitten niitä parhaita tarinoitakin. Mutta se Battler Britton on vastapainoksi melko kehno kokonaisuus.

2000AD julkaisee nyt näitä sotatarinoita ilmeisesti ihan kunnon laitoksina.

[Petteri Oja]

2000AD julkaisee nyt näitä sotatarinoita ilmeisesti ihan kunnon laitoksina.

Ketjussa oli aiemmin jo näistä puhettakin. Ohkaisia kovakantisia kirjoja. Joku paksu ja edullisempi opus olisi toiminut sisältöä ajatellen paremmin.

[Jarkko Sikiö]

Tartuin vanhoihin Ernie Pike -alppareihin, jotka ovat Espanjasta lähtöisin (Norman julkaisemia). Onpa villi yllätys, että vaikka näissä on Héctor Oesterheldin nimi kannessa, niin toisella sivulla tajusin että ei näissä kuulu käsikirjoittajan ääni.

Kuvahaku sen tietysti vahvisti hetkessä, mutta nyt herää kysymys että kuka ihme nämä Norman julkaisut on muokannut. Kyse ei ole siitä että nämä olisi italian kautta käännettyjä tai jotain, vaan että nämä ihan totta ovat pienin muutoksin alkuperäisen käsikirjoituksen muokattuja versioita.

Sinänsä nuo muutokset ovat vain parempaan suuntaan, selkeästi jämäkämpää ja toiminnan keskellä sotilaiden suussa uskottavampaa lausuntaa. Huolimatta siitä, että puhekuplat ovat merkittävästi alkuperäissivujen versioita suurempia, niille jopa jää runsaasti tyhjää, kun parhaimmillaan puolet tekstistä on nipsautettu pois.

Sen verran, mitä olen näitä selaillut joskus, niin värittäjiä näiden kanssa on ollut joka lähtöön, rekisteröin Laura Battaglian joukon parhaimpana, jonka työ on onnistunnut sellaisella samanlaisella tyylillä kuin mitä Cortoja väritettiin. Värithän nämä ovat saaneet vasta Italiassa.

Kuvitus tässä kaikkien aikojen ensimmäisessä Ernie Pike -tarinassa on aika ässää, en ole aiemmin oikein ymmärtänytkään miksi osa faneista pitää tätä Argentiinan tuotantoa Prattin parhaimmistona.

[Illodiini]

Aina jotenkin hivelee, että tällä mestarismiehellä on kanssani sama syntymäpäivä! Hyvin valittu! Ja onnea sinne jonnekin myös!

[VesaK]

Kunpa tämä tulisi Suomenkin valkokankaalle eikä aina vain niitä superhessurainoja!

[Jarkko Sikiö]

Tällaisin opein mm. Hugo Pratt opetti maineikkaassa taidekoulussa José Muñozin tapaisia nuorukaisia (skrollatkaa alas). Opus on toki julkaistu vasta 1966 (Pratt jätti Argentiinan lopullisesti 1962).

Kumman moni ihan kovista kirjallisuuslähteistä virheellisesti kertoo, että Pratt ja Alberto Breccia olisivat olleet perustamassa oppilaitosta, mutta se on ihan höpöä. Kannessa näkyvä Enrique Lipszyc sen vaatimattoman alun jälkeen perusti virallisesti vuonna 1953, jätti veljelleen Davidille (ja Breccian johdettavaksi) vuonna 1963, koska perusti samannimisen opinahjon Brasilian São Pauloon. Opettajat olivat vain palkkalistoilla.

Enrique Lipszyc ja "Escuela Panamericana de Arte" antavat paljon mielenkiintoisia juttuja myös Prattiin liittyen, kuka vanhoja tahtoo kaivaa.

[Jarkko Sikiö]

Sitä ei aina meinaa muistaa, kuinka vauhdikkaita näistä vanhan polven mestareista kehittyi. José Muñoz muisteli, että Frontera-aikoinaan (50-luvun loppuvuosina) seurasi kunnioittavasti, kuinka nämä pyöräyttivät 25-30 sivua viikossa kaikkien muiden töidensä päälle.

Hän totesi, että Pratt ei luonnostellut lainkaan, vaan upotti pensselin mustepulloon ja kiskaisi valkoiselle paperille 50 sivua viikossa. Ei mikään ihme, että Pratt ehti juhlia ja rymytä tuollaisella tahdilla. Kuvitus Argentiinan aikoina oli suorastaan pikkutarkkaa siihen Corto Maltesen myöhempään lennokkuuteen verrattuna.

[Jarkko Sikiö]

Aldo Pravian kirjoittama elämäkerta Hugo, el Tano (Casa de Papel, 2020) keskittyy Prattin vuosiin Argentiinassa ml. myöhemmät matkat. Kirjoittaja tapasi Prattin henkilökohtaisesti vuonna 1986.

Fierron sivuilla on hyviä kuvia, ja kulttuurilehti Pagina 1/2 kuvaa kirjan tietosisältöä ansiokkaasti, jo tuossa tulee niin yksityiskohtaisesti tarkkoja osoitteita myöten etten itse olisi tiennyt edes hakea sellaisia.

Tämä kirja piti joskus silloin 2020 koronakaranteenin viihteeksi hankkia, mutta sen julkaisu venyi vaikka tuossa kulttuurilehden linkissä sen sanotaan olleen jo kaupoissa saman vuoden elokuussa. Koko opus unohtui mielestä, ja asiakkaiden käsiin se on kommenttien mukaan päätynyt laajemmin vasta viime vuoden loppupuolella.

Toisaalta minua eniten koko kirjassa kiinnostanut yksityiskohta tulee jo tuossa jälkimmäisessä linkissä lainattuna. Koska Pratt ei aluksi halunnut työskennellä vakituisesti Editorial Abril -kustantajalle (vaan joutui tekemään niin pakon edessä myöhemmin), hän kolkutti Dante Quinternon ovea. Quinternon lehdet nimittäin olivat suursuosittuja, joten kustantaja maksoi paremmin kuin vasta omaa sarjakuvatuotantoaan aloitteleva Editorial Abril. Lisäksi Quinternolle menestyssarjoja työstivät kuuluisista tekijöistä ennestään mm. Salinas ja Breccia.

Kustantajan kirjanpidon mukaan Hugo Prattille suoritettiin 5 000 pesoa sarjasta Genghis Khan vuonna 1952. Sarjaa ei julkaistu sivuakaan. Pascual Güida työsti samannimistä sarjaa (linkissä kuvanäyte sarjasta ja tietoa taiteilijasta) vasta vuonna 1955. Tästä syystä olen epäillyt aiemmin vuotta 1952, mutta tuo kirjanpito tietysti on ns. "kova" todiste. Sen sijaan muu jutusta on melkoista legendaa.

Tästä jutusta on tosiaan liikkeellä varsin uskomattomia versioita, mutta tuon jälkimmäisen linkin takaa lähteenä on Walter Fahrer, joka kertoi Prattin tulistuneen siitä, että kustannustoimittaja kylmästi napsautti saksilla pois osan Prattin ruuduista ja sanoi, että piirrä uusiksi niin kuin pitää. Tämä päättyi sadatellen poistuvaan italialaiseen, ja loppu on sitten historiaa. Kuvittelisin tuon Fahrerin kuvauksen olevan totuudenmukainen kuvaus tapahtuneesta, Quinterno itse tuskin liittyi asiaan millään tavoin.

En sitten tiedä, onko asia mitenkään merkittävä Prattin mittakaavassa, mutta sivuhuomiona melkein ainoa yhteinen tekijä näissä jutuissa on, että sarjasta säilyi jokunen sivu ja luonnos. Kenties joku Kvaakin Pratt-tuntija osaa sanoa tuosta jotain ihan ulkomuistista.

Editorial Yago mainitaan jutun lopussa. Kustantaja oli siitä kuuluisa, ettei sillä ollut rahaa maksaa tekijöille enää myöhemmin sivuista, mikä teki lopun mm. Héctor Oesterheldin ja Alberto Breccian Mort Cinder -sarjasta 1964. Kustantajan Editorial Abril -kustantajalta perimät lehdet Misterix ja Rayo Rojo vaihtoivat formaattinsa horisontaalisista vertikaaliseen, mikä näkyy niin ikään Mort Cinder -kokoelmissa hassusti siten, että ensimmäiset sivut täytyy lukea pitämällä kirjaa vinksin vonksin, kunnes sivut sitten vastaavat formaattia.

[Illodiini]

Aina jotenkin hivelee, että tällä mestarismiehellä on kanssani sama syntymäpäivä! Hyvin valittu! Ja onnea sinne jonnekin myös!

Hugo Prattin syntymästä siis 95 vuotta tänään!

[Darth Mika]

Hugo Prattin syntymästä siis 95 vuotta tänään!

Tuleekohan 5 vuoden päästä jokin juhlajulkaisu Cortosta, kun Pratt täyttää 100 vuotta. Luulisin.
Voi kun Suomessa tehtäsiin silloin integraalit Cortosta...ostaisin silmät kiiluen ja nassu 360 asteen hymyssä.

[Timo Ronkainen]

Miksi ostaa integraalit Cortosta, jos on jo ennestään hyllyssä kaikki Cortot?
Ei sen puoleen, ei ilmesty.

Timo

[Darth Mika]

Miksi ostaa integraalit Cortosta, jos on jo ennestään hyllyssä kaikki Cortot?
Ei sen puoleen, ei ilmesty.

Timo

Mul ei ole kuin murto-osa Cortoa. Integraalit on vain niin hienoja...varsinkin jos laittavat nippelitieto-osuuden siihen mukaan aina. Olisi aika hinoa saada tommonen samanlainen integraali Cortosta kuin Blueberrysta.

[Jarkko Sikiö]

Kirjoitin etusivulle tuhdin tietopaketin Hugo Prattin varhaistuotannosta Argentiinassa.

Twitterissä on julkaisemani ketju, jossa on kuvanäytteitä ja hassua knoppitietoutta.

[Jarkko Sikiö]

Tässä jutussa on mielenkiintoisia kuvia myös niille, jotka eivät Prattista piittaisikaan eli missä menee alitajuisten vaikutteiden, suorien lainojen ja plagiaatin raja.

Tuolla on sellainen piirros, joka varmaankin on alitajuisesti tai sattumalta muistuttanut erään taiteilijan työtä. Valokuvat todennäköisesti ovat tuttuja, ja onhan mm. Playboyn kannesta malli päätynyt italialaisen Kersantti Kirkin kanteen.

Pratt on tietysti joutunut plagioinnin kohteeksi, mutta osa teemoista tietysti jää muhimaan taiteilijoiden alitajuntaan. Sen sijaan erityisen ruma plagiaatti Prattin työstä on tehty otsikolla "Boqueron". Selitys lienee käsikirjoittaja Héctor Oesterheldin lesken, Elsa Sánchezin muistelmateoksessa Los Oesterheld. Siinä hän kuvaa, että Prattin ja Oesterheldin ajauduttua riitoihin, hänen miehensä kostona jostakin pyysi tytärtään piirtämään läpi Prattin kannen, jota käytti jossain toisessa julkaisussa kansikuvana. Tätä käsikirjoittaja häpesi jälkeenpäin (tai ainakin Elsa Sánchez häpesi, koska se on peräti päätynyt kirjaan saakka).

Argentiinassa osa harrastajia jotenkin demonisoi Prattin, mutta mm. kreditoinnit menivät kahden Oesterheldin omistamassa kustantamossa heidän mukaansa, joten olen kyllä taipuvainen uskomaan italialaisen kuvauksia. Sen sijaan ymmärrän kyllä, että asiaa penkoessa Pratt ärsyyntyi ja vastaukset tulivat sellaisena selitysten, puolustusten ja möksähtelyjen möykkynä, mikä varmaan on vaikuttanut asioiden tulkintaan. Pratt itse Petitfauxin kirjassa paukauttaa, että ei Oesterheldin kuolema muuta tosiasioita. Sitten hän tasoittelee, että Oesterheld oli paras kaikista. Kuolema tietysti tekee aina ihmisistä pyhimyksiä.

Se on sitten eri juttu, että netissä on näitä kiljukauloja, jotka huutavat plagiointia löytäessään samanlaisia ruutuja eri tekijöiden saman aikakauden töistä. Jo Abril-kustantajalla tekijät paikkasivat toinen toisiaan, ja vaikka sitä ei kukaan suoraan sano, niin erityisesti serkkunsa Alberto Ongaron kuvauksesta ymmärtää Mario Faustinellin juhlimisen menneen hieman yli. Todennäköisesti tällaisia pelastusoperaatioita tehtiin vähän hammasta purren, joten ei olisi mikään ihme, jos on samoista referenssimateriaaleista tai omista töistä haettu pikaisesti jotain mikä olisi edes sinnepäin mitä sivulla pitäisi tapahtua. Ja nämä todella menevät täysin ristiin, eikä niitä osaa kukaan enää jälkeenpäin selvittää.

Huolimatta siitä, että Pratt oli kollegojensa mukaan valloittava persoona, jonka ympärillä kaikki tapahtui, niin omien sanojensa mukaan asuminen samassa osoitteessa oli liikaa. Kun muita nuorempi Ivo Pavone saapui vuotta myöhemmin, muutti hän Pavonen kanssa toisaalle. Pavone sanoi, että Pratt saattoi nukahtaa jo iltakahdeksalta, mikä ajoi unettomuudesta kärsineen Pavonen pitkille öisille kävelyille.