On olemassa ihmistyyppi, joka ei osaa nauttia taiteesta etsimättä koko ajan virheitä. Se tekee heistä parempia kuin me muut.
Ei nyt ihan noinkaan. :-) Virheet ovat tavallaan muuten täydellisen teoksen suola. Virheettömiä julkaisuja ei juuri taida olla, mutta sarjakuvaväki on jo nyt totutettu todella kovaan laatuun, niin että sitä osataan myös odottaa ja jopa vaatia (paitsi painojäljen suhteen). Toimituksen, kääntämisen ja oikoluvun laatuero on huilkea verrattuna vaikkapa 50 vuoden takaisiin julkaisuihin.
Ja jos ihmisellä sattuu olemaan tarkka luonne, virheiden jäämisen painotuotteisiin ymmärtää oikeastaan vasta sitten kun on itse ollut tekemässä. Ellei ole kokemusta, sitä on vaikea hahmottaa.
Todennnäköisyyksiä miettimällä ymmärtää, että 48 sivuinen on helpompi perata kuin 480 tai 960-sivuinen julkaisu.
Kyllä löysäilyn erottaa siitä, että vähitellen tulee sokeaksi virheilleen.
Niin, on tuo "sokeus" mutta on myös muut inhimilliset tekijät ja tekniikka, joka ei aina toimi niin kuin sen pitäisi. Jo pelkästään digimeininki mahdollistaa monia virheitä mitä ennen digiä ei voinut kuvitellakaan. Siis samalla kun se helpottaa se myös vaikeuttaa ja tuo erilaisia, osin epäinhimillisiä ominaisuuksia vaativia työvaiheita mukaan.
Kvaak-kirjassa, voisi kuvitella että työnjako ja vastuut niin monen ihmisen välillä vaatii aikamoista säätöä. Lisäksi kun tehdään suuri osa työstä harrastukseksi...
