Sarjakuvamarkkinoiden koko

[Curtvile]

Se nyt tietysti on aina suhteellista, mikä on suurta ja mikä pientä. ...
Tietysti kukaan ei oikeasti tiedä paljonko sarjakuvia myydään, mitä kanavia pitkin ja miten markkinaosuudet menevät.

Tämähän se, sen lisäksi ihmisiltä menee sekaisin liikevaihto ja tulos.
Kaksi aivan eri asiaa ja vain kirjanpitäjä(t) arvaa mitkä ovat faktat.

Itseä hämmentää se miten kaikki huutavat sarjakuvan maailmanlopun olevan tulossa ja sarjakuvien myynti laskee vaikka globaalilla tasolla myytyjen nimekkeiden määrä kasvaa.
Totta kai yksikään niistä ei myy kuten kymmenen, kaksikymmentä taio kolmekymmentä vuotta sitten, mutta niitä nimekkeitä on nykyään jopa enemmän kuin silloin oli.

Tässä on elokuva-analogiakin, ei sarjakuvasellainen.
Totta moni uusi elokuva tekee valtavia tuottoja, siitäkin huolimatta että tilanne on  eri kuin 20-50 vuotta sitten kun ei ollut pelejä ja nettiä vastaavasti kisaamassa eikä muita elokuviakaan samalla volyymilla.

Se kakku on oikeasti kasvanut. Se on.
Mutta samalla tavoin kuin Ville Rannan ja Mark Millarin sarjakuvien fanien risteämäpinta on pieni ei tarkoita että molemmat olisivat pieniä.
Ihan samalla tavalla Kaurismäen ja Christopher Nolanin yleisötkin kohtaavat mutta se on niukempi joukko.

On niitä jotka lukevat artsua ja BDta ja Fumettia ja Fingerporia ja supersankareitaja joskjus undergroundia mutta he ovat vähemmistö.
He asioivat eri kaupoissa, eri alustoilla, osa ostaa, osa taas lainaa kirjastosta ja jotkut warettavat.

Mutta kun kaikki laskee yhteen on sarjakuvan kuluttajakunta kasvanut.
Osaa vaan ei kiinnosta lainkaan ankat, manga, supersankarit tai asterixit tintit jne.
Vaan ihan yksi juttu ja vaan yksi juttu.


Amazon on vain yksi osa kuviota lisää. Osalle se on ratkaisu heidän tarpeisiinsa ja tuskin ajaa pelkkää sähköistä puolta, ainoastaan myyntiä.
Omien nimekkeiden ja muidden nimekkeiden myyntiä, sähköisenä ja printtinä.
Sen yritrys on luoda lisää kakkua.

Kakku on hyvä vertauskuva.
Osa tykkää kermakakuista, osa voileipäkakuista, jollekin on oltava gluteeniton joku vaatii vegaanisen.
Ei sen vegaaninen ole minulta pois, en vaan yleensä valitse sitä.
Mutta ihan samalla tavalla kun vegeruuoan ei enää tarvitse olla salaatinlehti ja porkkanaraaste ja siinä se- ota tai jätä.

Vaihtoehto ei myöskään kuulu olla että on vaan vegaaninen ruoka - ota tai jätä.

Itse uskon että suuryrityksillä ei lähtökohtaisesti ole moraalia, vain tavoitteita. Ja tavoite on myydä.
Myydä massakulttuuri, myydä vastakulttuuri, taide ja viihde.

sillä uskon että tässä olet oikeassa:

Amazon tietää tarkemmin kuin yksikään kustantaja, että mikä myy. Nykymaailmassa kuluttajien käyttäytymistä – ei siis ainoastaan ostokäyttäytymistä – seurataan hiiren liikkeitä myöten, tallennetaan tietoa kiinnostuksen kohteista, kootaan profiileja sekä viime kädessä paitsi analysoidaan ja ennustetaan, myös tarjotaan aktiivisesti että osta, osta, osta.

Amazon tietää että eri ihmiset haluavat eri asioita.
Kenelle Kamalaa Luontoa,kenelle Lassia ja Leeviä, kenelle Renato Jonesia ja kenelle dinosauruspornodekkaria.
Ja sen tehtävä on myydä niitä kaikkia.
Jollekulle kaikkia niitä.


Minun ainoa ongelmani sähköisen sarjakuvan ja nettikauppojen kanssa on ettei niissä ole sarjakuvakulttuuria.
Algoritmi osaa suositella hakusanoista uusia tuotteita, mutta se ei olekaan alkuun hipsteriltä näyttävä introvertti piirtäjä josta muutaman kuukauden sisällä sukeutuu elokuvia ja bluesia fanittava kaverisi tai sitten se toinen tyyppi jonka häissä huomaat olevasi vieraana jonkun vuoden päästä.

Näihin tarvitaan festareita ja kivijalkakauppoja, sarjisseuroja ja kahvila- ja baaritapaamisia, sarjispajoja kirjastoissa ja kansanopistoissa.

Amazonin tai comixologyn  sovellus ei varmasti ikinä pyydä muuttoavuksi eikä sitä tarvitse jatkojen jatkoilla asetella kylkiasentoon,tuskin edes inttää miksi Lars von Trier on aikamme merkittävimpiä ohjaajia ja melko varmasti sillä on parempi musiikkimaku (ikinä ymmärtänyt tätä) mutta se rakentaa kestävämpä kulttuuria.
Luo uusia sarjakuviakin.
Joskus suvullisen mallin kautta uusia sarjakuvanharrastajiakin.

Ei pelkässä sähköisessäkään ole vikaa, siitä vaan puuttuu itselle ne monet sarjakuvakulttuurille tärkeimmät osat.
Muukin kuin vain  kuinka paljon mikäkin kustantaja jaksaa nostaa.

[J Lehto]

Amazon tietää tarkemmin kuin yksikään kustantaja, että mikä myy. Nykymaailmassa kuluttajien käyttäytymistä – ei siis ainoastaan ostokäyttäytymistä – seurataan hiiren liikkeitä myöten, tallennetaan tietoa kiinnostuksen kohteista, kootaan profiileja sekä viime kädessä paitsi analysoidaan ja ennustetaan, myös tarjotaan aktiivisesti että osta, osta, osta.

Toisaalta Marvelilla ja DC:llä saattaa olla enemmän
toimialaspefistä informaatiota ja osaamista, ja eiköhän niillekin
ole kerääntynyt vuosien varrella jonkinlaista statsia.

Meinaan vaan että, jos käytän karrikoitua esimerkkiä,
jos tilaan sytytystulppia Amazonin kautta, niin siitä ei
kaikissa tapauksessa seuraa että olisin kiinnostunut tästä:

[Reima Mäkinen]

Minun ainoa ongelmani sähköisen sarjakuvan ja nettikauppojen kanssa on ettei niissä ole sarjakuvakulttuuria.

Tämä onkin mielenkiintoinen aihe suhteessa ketjun aiheeseen. Sarjakuvakulttuuri (tai kulttuuri ylipäätään) haiskataa hieman 1900-luvun jäänteeltä. Nykyään kun mitataan vain kulutusta, kiloina, euroina, verotuloina jne. eri markkinoilla. Retorisesti voisi kysyä, mihin sitä sarjakuvakulttuuria siis tarvitaan? Tuskin se myyntiä kasvattaa mitenkään havaittavasti. Brändit ja brändääminen ovat tavallaan ottaneet haltuun kriitikoiden ja aktiiviharrastajien tontin, mitä tulee myynnin edistämiseen.

En kiistä etteikö "kulttuuri" harrastajapiireineen olisi kivaa ja nykyajassa minua kiusaakin suunnattomasti juuri se että en tiedä missä se sarjakuvaskene on tai onko edes sitä. Ovatko sarjakuvanlukijat nykyään vain sieluttomia kuluttajia? Oliko se ennekään sen kummempaa? Vai syntyikö mielikuva kulttuurista vain siitä että ilman nettiä ja digiä kaikki oli niin rajallista ja suuret ikäluokat elivät yhtenäiskuluttuurissa omilla kylillään ympäri maapalloa.

Jiksi ja Curtvile ovat puhuneet tässä tosiaan vain Amerikan (ja Suomen) markkinoista. On tosi että amerikkalaisjätit dominoivat sitä myyntiä nykyään tietyissä genreissä. Mutta silti on edelleen muitakin kuplia, semmoisia, joita vähemmän tunnemme. Euroopassa ja Aasiassa. Kaikki viittaa myös siihen, että pian nähdään entistä kovempaa nokkapokkaa Alibaban ja Amazonin välillä. Amazonilla ei taida vieläkään olla omaa rahaa, mikä saattaa vaikuttaa sen tulevaisuuteen? Mutta eipä näistä enempää menee jo nyt niin mutuksi.

Indie taas asustelee ja kukoistaa ilmeisesti yllättävänkin vahvana somessa, Patreonissa ja muissa nettipalveluissa, joista en tiedä mitään. (Puhun siis vaihteeksi sarjakuvamarkkinasta.) Eli kyllä sitä McCloudin ennustamaa, tuottajalta suoraan kuluttajalle -malliakin syntyi. Ja kiinnostavan siitä tekee se että kyseessä on sukupolvi, joka on murkkuiästä asti mieltänyt hommat globaaliksi peliksi ja suhtautuu joihinkin Netflixeihin ja Amazoneihin samaan tapaan kuin vanhempi polvi suhtautui Anttilan tavarataloihin.

[Curtvile]

En kiistä etteikö "kulttuuri" harrastajapiireineen olisi kivaa ja nykyajassa minua kiusaakin suunnattomasti juuri se että en tiedä missä se sarjakuvaskene on tai onko edes sitä. Ovatko sarjakuvanlukijat nykyään vain sieluttomia kuluttajia? Oliko se ennekään sen kummempaa? Vai syntyikö mielikuva kulttuurista vain siitä että ilman nettiä ja digiä kaikki oli niin rajallista ja suuret ikäluokat elivät yhtenäiskuluttuurissa omilla kylillään ympäri maapalloa.

eniten tätä viimeksi mainittua.
Jos paikallinen sarjakuvakulttuuri kattaa vain Tarzanin ja Aku Ankan vaikkei kumpikaan ole se mikä itseä kiinnostaa niin sitten on se "yhtenäiskulttuuri".

Nykyisin on internet monine alueineen ja kuplineen. Jos haluaa lukea vain indiesarjakuvasta ilman että tarvitsee törmätä yhteenkään supersanteriin tai pottunokkaan se onnistuu.
Mangan voi blokata tai toiste päin.

Amerikkalaisjätit varmasti dominoivat kaikissa genreissä, kuten Alibabatkin.
Tässä kun on se kupletin juoni:

Meinaan vaan että, jos käytän karrikoitua esimerkkiä,
jos tilaan sytytystulppia Amazonin kautta, niin siitä ei
kaikissa tapauksessa seuraa että olisin kiinnostunut tästä:

sytytystulpista eivät tarjoa mitään, jos taas tilaa sytytystulppia American Splendor DVDn, Kellermanin Rocky kokooman niin voipi olla että suositellaan jotain muutakin kuin Batmania.

[[kivi]]

Jiksi ja Curtvile ovat puhuneet tässä tosiaan vain Amerikan (ja Suomen) markkinoista. On tosi että amerikkalaisjätit dominoivat sitä myyntiä nykyään tietyissä genreissä. Mutta silti on edelleen muitakin kuplia, semmoisia, joita vähemmän tunnemme. Euroopassa ja Aasiassa. Kaikki viittaa myös siihen, että pian nähdään entistä kovempaa nokkapokkaa Alibaban ja Amazonin välillä.

Jos suotte anteeksi pienen ääneenajattelun, niin...

Ihan mutu-tuntumalla arvaisin että Suomen rajojen sisällä luetun sarjakuvan kokonaisbulkki ei ole ainakaan vähentynyt edes paperijulkaisuissa, mutta se jakautuu eri lailla. Eri lailla niin siinä, että enää ei ole muutamaa suurta nimikettä miljoonamyynteineen (kunnes toisin todistetaan, ja ei edes Aku Ankka) ja eri lailla siinä että sarjakuvan ostava yleisönedustaja ei enää ole 12-vuotias poika (jos on koskaan ollutkaan, muualla kuin tilastoissa).

Kun puhutaan digimyynnistä, puhutaan digiä lukevasta segmentistä ja puhutaan aivan erilaisesta "lukemisen" tavasta; digilukeminen ei sisällä tuotteen hypistelyä esineenä ja varastoimista näkyville hyllyyn kyläilijöiden ihailtavaksi, lisäksi saattaa olla että diglukeminen toimii samoin kuin sarjojen katsominen tuotantokausi kerrallaan maratonina ahmien, tapa joka paperijulkaisuissa vaatii joko paljon rahaa tai todella kovan itsekurin säästää lehdet lukematta kunnes sarja on valmis ja on ihan erilaista kokemista.

Sen sijaan digijulkaisu on mahdollistanut sen, että vakiintuneet suuret toimijat voivat mennä syömään kakkunsa ihan itse myös naapurin kielialueelle, tarvitsematta odottaa paikallista sijoittajaa. Miten näkyy Castermanin englanninkielinen tarjonta USA:n markkinoilla? Toistaiseksi ainakin niin, että julkaisuputkeen on päässyt nimikkeitä, joihin ei ranskalaisbelgialaisilla markkinoilla uskottaisi.

Meillä on Ranskan ja USA:n markkinoista huomattavasti dataa, jota toistellaan meillekin sopivana totuutena, koska ajatellaan että globalisaation myötä jokainen yhteismarkkinoiden toimintametodi on totta kaikkialla. Ehkä voisikin olla, mutta siihen tarvittaisiin samanlaiset kuluttajat, ja niin ei vielä ole. Vielä. Mutta ehkä kohta on, luin talvella Viljandissa uutta tarinaa käsikirjoittaessani residenssin hyllystä kirjan McDonalds Behind the Arches, jossa Mäkkärin pomo suoraan totesi, että "ei kannata yrittää sopeutua paikallisiin markkinoihin koska heillä on jo oma tyylinsä, parempi on lanseerata itsensä paikalle omin säännöin ja katsoa kuinka paikalliset siirtävät tottumuksensa meidän kulttuuriimme, hylkäävät omat ruokansa ja alkavat himoita hampurilaisia", tai jotenkin noin.

Itseään toteuttavia profetioita.

Kun digi tuossa 20 vuotta sitten tuli, ajattelin toiveikkaasti, että Internetin kautta saa jatkossa kaikki ne julkaisut jotka ovat jääneet pienen piirin muutamaankymmeneen kopioon; singlelevyt, kirjat ja lehdet, joista keräilijät puhuvat kuiskaten valomerkin aikaan. Ei se tainnut niin mennä. Pienet julkaisut netissä tulevat uusilta, uransa alussa olevilta tekijöiltä tai sitten niiltä jotka ovat jo vakiinnuttaneet maineensa kaikilla omilla markkina-alueillaan ja kaipaavat rahan sijaan painoarvoa. Marginaali on edelleen marginaalia. Suuret julkaisut ovat edelleen ihan sitä samaa bulkkia, loppumattomasti kohderyhmäajattelu edellä tehtailtua kamaa, niin ranskan- kuin englanninkielisellä alueella.

Ehkä tärkein ero Reiman muistelemaan menneisyyteen onkin vain se, että enää ei ole mahdollista lukea kaikkia Suomeen saatuja sarjakuvia, vaan ainakin jossain määrin on pakko tukea omaa sarjakuvakuplaansa, valikoida, ja jättää pois se minkä aikaisemmin olisi lukenut paremman puutteessa.

Ajattelee tää.

[hdc]

Ihan mutu-tuntumalla arvaisin että Suomen rajojen sisällä luetun sarjakuvan kokonaisbulkki ei ole ainakaan vähentynyt edes paperijulkaisuissa, mutta se jakautuu eri lailla. Eri lailla niin siinä, että enää ei ole muutamaa suurta nimikettä miljoonamyynteineen (kunnes toisin todistetaan, ja ei edes Aku Ankka) ja eri lailla siinä että sarjakuvan ostava yleisönedustaja ei enää ole 12-vuotias poika (jos on koskaan ollutkaan, muualla kuin tilastoissa).

Kiinnostava ajatus, jota en ole suinkaan mahdottomana pitämässä.
Oma ongelmahan tulee siinä että on aika vaikea arvioida minkä verran esim kirjastoissa luetaan/lainataan sarjakuvia ja mitä.

Kun tässä olen seuraillut aika paljon kirjabloggaajia niin siellä on ihan hyvin näkymässä aika paljonkin väkeä joka ei välttämättä identifioidu sarjakuvaharrastajiksi (eikä ainakaan 12-vuotiaiksi pojiksi) mutta kyllä siellä ihan kohtalaisen paljon luetaan sarjakuvia ja laaja-alaisesti, eli huomattavasti muutakin kuin pelkkää Ankkaa (tai oikeastaan minä olen niitä harvoja joka on blogannut joistain Disney-julkaisuista olematta aiheeseen erikoistunut blogi), esim. Sisaret 1918 tai joku aika sitten Sattoufin Tulevaisuuden arabi ovat saaneet varsin hyvin huomiota.

Ja mukana on paljonkin lukijoita joille sarjakuvat ovat suht uusi juttu...(tosin lukuharrastajina muuten ovat usein tietysti keskiarvosta erottuvaa ryhmää)

[[kivi]]

Oma ongelmahan tulee siinä että on aika vaikea arvioida minkä verran esim kirjastoissa luetaan/lainataan sarjakuvia ja mitä.

Olitkos, hdc, jotenkin kirjastolaitoksen kanssa tekemisissä?

Kirjaston lainoista saa harvinaisen hyvin tietoa, kiitos tekijänoikeusjärjestelmämme ja erityisesti Sanaston. Paikan päällä lukeminen taas ei näy missään muualla kuin paikallaolijoiden silmissä. Kuitenkin, kirjastolaitoksen käyttäjät ovat oma ryhmänsä joka ei kata läheskään kaikkia lukijoita, sanoisin edelleen mutu-tuntumalla jopa että keräilijät ja ostajat käyvät aika vähän kirjaston sarjakuvahyllyllä, koska haluavat säilyttää ensikokemuksen puhtaalle, vasta muovista kuoritulle kirjalle.

Parikymmentä vuotta sitten huomattiin supersankarisarjakuvan suosio 20-30 -vuotiaiden koulutettujen naisten keskuudessa. Muuttivat sitten heti Ryhmä-X:t jonkinlaiseksi Cosmopolitan-girl -profiilin hömpäksi pitkine säärineen. Samaa tilastojen lukemisen seurausta voi joka vuosi bongata maailman sarjisfestareilla uutuushyllyissä: aina kun oivalletaan joku tilastoryhmä, alkaa kohderyhmäräätälöinti. Bisnestähän se kaikki on.

Onneksi sarjakuvassa on sisäänrakennettu hiirenloukku liian tosikkoja varten

[hdc]

Jaksaiskohan joku lähteä perkaamaan Sanaston pitkiä listoja, sieltä voisi kiinnostaa just vaikkapa kotimaisten sarjakuvien lainausluvut jotka noin mututuntumalta ovat kyllä reippaasti suuremmat kuin mitä ne olivat vaikkapa 20-30 vuotta sitten (kun ei niitä nimikkeitäkään niin montaa ollut tarjolla).

[Jarkko Sikiö]

Meinaan vaan että, jos käytän karrikoitua esimerkkiä,
jos tilaan sytytystulppia Amazonin kautta, niin siitä ei
kaikissa tapauksessa seuraa että olisin kiinnostunut tästä:

En väitä itsekään oikein tajuavani profilointia. Kyseessä on niin syvä ja laaja juttu.

Suuret yritykset tietävät, että ajat Fordilla, mutta haet tietoa Chevroletista; olet siis mahdollisesti ostoaikeissa. Tai ostat Krazy Katia, mutta luet Infinity War -uutisia; olet aikeissa katsoa sen.

Tässä mielessä juuri tuo Comixology Originals on kiintoisa juttu. Siellä tehdään sitä, mihin Amazon uskoo; ei sitä mitä perinteisesti kustantajat ovat tehneet.

en tiedä missä se sarjakuvaskene on

Täällä Kvaakissa. Sinun viestisi on osa sarjakuvakulttuuria.

lisäksi saattaa olla että diglukeminen toimii samoin kuin sarjojen katsominen tuotantokausi kerrallaan maratonina ahmien

Tämä on totta. Sähköinen lukeminen muuttaa lukutottumuksia.

Sarja kerralla putkeen -lukeminen ("binge reading" vrt. televisiosarjat kausi kerrallaan) on tyypillistä digilukemista. Enää en tartu uusiin sarjoihin ennen kuin ne ovat kokonaan julkaistu.

Tässä mielessä tuo Comixology Originals – jossa lehdet julkaistaan diginä ja kokoelma paperilla kysynnän mukaan – on aika trendikäs juttu.

Tässä tullaan taas siihen sarjakuvalehden kuolema -keskusteluun, että kauanko tarinoita sovitetaan perinteiseen jenkkilehden mittaan. Toisaalta kustantajat toimivat kuukaudesta ja vuodesta toiseen tuossa mitassa, ml. tekijöiden lomat jne.

Sinulla tuli yhdessä viestissä paljon asiaa muutenkin.

Selvä on, että eurooppalaista sarjakuvaa tulee englanniksi digitaalisena enemmän kuin sitä koskaan tulisi paperilla: Soleil ja Europe Comics ovat viime vuosien isoimmat jutut, mutta myös ainakin Titan näyttää ulospäin hieman piristyneen.

Tuntuma on myös se, että pienet jenkkitalot ovat vahvistuneet juuri digin vauhdittamana (IDW, Dynamite, Boom jne.) niin, että ne muodostavat sellaisen keskisuurten luokan, mutta myös uusia pieniä toimijoita puskee esiin enemmän kuin niitä ehtii seurata (Black Mask ja mitä kaikkea).

sanoisin edelleen mutu-tuntumalla jopa että keräilijät ja ostajat käyvät aika vähän kirjaston sarjakuvahyllyllä

Kumma juttu, omalla mutu-tuntumalla väittäisin asian olevan just päinvastoin. Tietysti, jos tuo keräily on hyvin erikoistunutta, että kiinnostaa vain kapea juttu niin kait sitten silloin.

[[kivi]]

Kumma juttu, omalla mutu-tuntumalla väittäisin asian olevan just päinvastoin. Tietysti, jos tuo keräily on hyvin erikoistunutta, että kiinnostaa vain kapea juttu niin kait sitten silloin.

Heh, aivan hyvin voi olla noinkin. Varsinkin jos sarjakuvadiggailu on niin laaja-alaista ettei mitenkään voi saada kaikkea itselleen. Toki sitten tarvitaan hyvä kirjasto jossa on monenlaista.

Englannissa asuessa lähikirjastoni järkytti mua toistuvasti sillä, että siellä oli noin kolmannes siitä kirjamäärästä mitä omassa hyllyssä. Ja se oli kuitenkin kaupunginkirjasto, ei mikään koulun tai sairaalan lainaamo

[hdc]

Englannissa asuessa lähikirjastoni järkytti mua toistuvasti sillä, että siellä oli noin kolmannes siitä kirjamäärästä mitä omassa hyllyssä. Ja se oli kuitenkin kaupunginkirjasto, ei mikään koulun tai sairaalan lainaamo

Suomen kirjastolaitokseen tottuneille monet ulkomaat voivat olla yllätyksiä, nyt Ranskassa käytössäni olevassa kaupunginkirjastossa on oikein kiva sarjisvalikoima mutta muuten se on valikoimaltaan pienempi kuin Helsingin monet pienemmätkään lähiökirjastot, aukioloista puhumattakaan (ja en ole itse kysynyt mutta kuulemma ajatus siitä että toisista kirjastoista voisi tilata niiden valikoimassa olevia kirjoja on jotenkin ihan mahdoton).
Kirjakaupat on se juttu.

[Jarkko Sikiö]

Itse olen pohtinut Marvel Unlimitedin jälkeen kovasti sitä, miten Amazon saa tuotua lisäsisältöä kausitilaajilleen saadakseen lisää kausitilaajia.

Odotin yrityksen kiristävän entistä kovemmin olemassa olevia kustantajia. Originals-uutiset noudattavat kuitenkin päinvastoin pehmeää linjaa.

Tässä analyysissä Rob Salkowitz kääntää saman uuteen kulmaan: mitä, jos Amazon tavoittelee lisäsisältöä (vanhoille; jo olemassa oleville) kausitilaajilleen. Tarjoaa siis sarjakuvasisältöä lukijoilleen, jotka eivät edes tiedä olevansa sarjakuvan lukijoita (mutta profiloinnin mukaan sitä voisivat olla).

Tämä ei olisikaan huono homma, jos lukijoista koulittaisiin sarjakuvan lukijoita. Tämä voisi vaikka toimiakin, tuo "olen jo maksanut tästä" -ajattelu on aika vahva.

[Reima Mäkinen]

Täällä Kvaakissa. Sinun viestisi on osa sarjakuvakulttuuria.

Minä ymmärrän skenen ja kulttuurin hieman toisin. 5 ihmistä voi olla kaveripiiri, mutta skeneen tarvitaan jotakin sellaista, mitä voi nykyään sarjakuviin liittyen yrittää hahmottaa ainoastaan muutamilla Suomen manga/anime-festareilla. Sitä jengiä ei sit taas muuten löydä mistään keskitetysti, mikä on netin keksimisen jälkeiselle ajalle minusta todella outoa.
Ja tuota tarkoitin sillä, että ei ole skeneä tai kulttuuria. Jos vaikkapa joku lehti haluaa tehdä juttua "sarjakuvista" tai "mangasta", niin ainoa taho johon keksitään ottaa yhteyttä on Jarla, Sarjakuvaseura tai joku random-tuttu piirtäjä. Ja nämä tahot ovat yhtä pihalla (ts. erikoistuneita) kultttuurista, kuin melkein kuka tahansa muu. No, Akun lukijat toki muodostavat jonkin sorttisen isomman joukon.

Helsingin sarjakuvafestaritkin vain pyrkii kokoamaan yhteen löyhästi sarjakuvaan liittyviä harrastajia, enkä minä tiedä kokeeko sitten lopulta kukaan sitä tapahtumaa oikein omakseen. Tyyliin "nämä ihmiset ovat minun heimoani."

jos Amazon tavoittelee lisäsisältöä (vanhoille; jo olemassa oleville) kausitilaajilleen. Tarjoaa siis sarjakuvasisältöä lukijoilleen, jotka eivät edes tiedä olevansa sarjakuvan lukijoita (mutta profiloinnin mukaan sitä voisivat olla).

Tämä ei olisikaan huono homma, jos lukijoista koulittaisiin sarjakuvan lukijoita. Tämä voisi vaikka toimiakin, tuo "olen jo maksanut tästä" -ajattelu on aika vahva.

Itse en vanhakantaisuuttani sovi ollenkaan Netflix meininkiin. Siis siihen tapaan kuluttaa liikkuvaa kuvaa. Ymmärrän silti kyllä että joillekin muille se sopii. Mutta siihenkin liittyen on ollut juttua ilmiöstä, että kun on paljon kaikkea saatavilla, mikään ei oikein nouse massasta ja jaksa kiinnostaa yhtä paljon kuin tuotteet joista maksaa eriseen. Kyse lienee kuitenkin vain tottumuksesta.

Joskus jos olisi aikaa ja viitseliäisyyttä pitäisi tutkia kuinka iso osa omalla tallentimella on jo katsottua, ja kuinka iso osa odottaa katsomista. Kaikkihan on kuitenkin tarkoituksella säilöttyä ja kiinnostavaksi valittua.

[Reima Mäkinen]

Mulle tuli siitä ikävällä tavalla mieleen 80-luku. Se miten kotimaista tuotantoa yritettiin silloin nostaa (hypettämällä). Ensin jutussa valitetaan että sarjakuvat eivät saa ansaitsemaansa huomiota, vaikka on olemassa niin paljon hyvää matskua. Ja sitten asiantuntijat suosittelevat sarjoja, jotka suuren yleisön silmissä eivät välttämättä näytä ihan mestariteoksilta.

Toisaalta nyt aika on toinen, ehkä yleisö on nyt valmiimpi asiantuntijoiden suosikeille. Ja todellakin, suurin muutos, oikeastaan dramaattinen on se että nyt sitten ilmeisesti loppui lehdistössä se "sarjakuvalla menee hyvin" -loru. Positiivisia uutisia taitaa olla hieman haastavaa kaivaa kentältä esiin. Hienoa siinä oli toki nettisarjisten ottaminen mukaan esittelyyn.

Edit: Samainen artikkeli on linkattu tännekin

[Reima Mäkinen]

Ja todellakin, suurin muutos, oikeastaan todella dramaattinen, on se että nyt sitten ilmeisesti loppui lehdistössä se "sarjakuvalla menee hyvin" -loru.

Tuuli on tosiaan kääntynyt. Mediat kopioivat juttuja ja juttuaiheita toisiltaan ja nyt myös IS tietää että sarjakuvalla ei mene hyvin.
Oho. Näkyykin olevan alun perin "STT:n uutisia".