Jiksi ja Curtvile ovat puhuneet tässä tosiaan vain Amerikan (ja Suomen) markkinoista. On tosi että amerikkalaisjätit dominoivat sitä myyntiä nykyään tietyissä genreissä. Mutta silti on edelleen muitakin kuplia, semmoisia, joita vähemmän tunnemme. Euroopassa ja Aasiassa. Kaikki viittaa myös siihen, että pian nähdään entistä kovempaa nokkapokkaa Alibaban ja Amazonin välillä.
Jos suotte anteeksi pienen ääneenajattelun, niin...
Ihan mutu-tuntumalla arvaisin että Suomen rajojen sisällä luetun sarjakuvan kokonaisbulkki ei ole ainakaan vähentynyt edes paperijulkaisuissa, mutta se jakautuu eri lailla. Eri lailla niin siinä, että enää ei ole muutamaa suurta nimikettä miljoonamyynteineen (kunnes toisin todistetaan, ja ei edes Aku Ankka) ja eri lailla siinä että sarjakuvan ostava yleisönedustaja ei enää ole 12-vuotias poika (jos on koskaan ollutkaan, muualla kuin tilastoissa).
Kun puhutaan digimyynnistä, puhutaan digiä lukevasta segmentistä ja puhutaan aivan erilaisesta "lukemisen" tavasta; digilukeminen ei sisällä tuotteen hypistelyä esineenä ja varastoimista näkyville hyllyyn kyläilijöiden ihailtavaksi, lisäksi saattaa olla että diglukeminen toimii samoin kuin sarjojen katsominen tuotantokausi kerrallaan maratonina ahmien, tapa joka paperijulkaisuissa vaatii joko paljon rahaa tai todella kovan itsekurin säästää lehdet lukematta kunnes sarja on valmis ja on ihan erilaista kokemista.
Sen sijaan digijulkaisu on mahdollistanut sen, että vakiintuneet suuret toimijat voivat mennä syömään kakkunsa ihan itse myös naapurin kielialueelle, tarvitsematta odottaa paikallista sijoittajaa. Miten näkyy Castermanin englanninkielinen tarjonta USA:n markkinoilla? Toistaiseksi ainakin niin, että julkaisuputkeen on päässyt nimikkeitä, joihin ei ranskalaisbelgialaisilla markkinoilla uskottaisi.
Meillä on Ranskan ja USA:n markkinoista huomattavasti dataa, jota toistellaan meillekin sopivana totuutena, koska ajatellaan että globalisaation myötä jokainen yhteismarkkinoiden toimintametodi on totta kaikkialla. Ehkä voisikin olla, mutta siihen tarvittaisiin samanlaiset kuluttajat, ja niin ei vielä ole. Vielä. Mutta ehkä kohta on, luin talvella Viljandissa uutta tarinaa käsikirjoittaessani residenssin hyllystä kirjan McDonalds Behind the Arches, jossa Mäkkärin pomo suoraan totesi, että "ei kannata yrittää sopeutua paikallisiin markkinoihin koska heillä on jo oma tyylinsä, parempi on lanseerata itsensä paikalle omin säännöin ja katsoa kuinka paikalliset siirtävät tottumuksensa meidän kulttuuriimme, hylkäävät omat ruokansa ja alkavat himoita hampurilaisia", tai jotenkin noin.
Itseään toteuttavia profetioita.
Kun digi tuossa 20 vuotta sitten tuli, ajattelin toiveikkaasti, että Internetin kautta saa jatkossa kaikki ne julkaisut jotka ovat jääneet pienen piirin muutamaankymmeneen kopioon; singlelevyt, kirjat ja lehdet, joista keräilijät puhuvat kuiskaten valomerkin aikaan. Ei se tainnut niin mennä. Pienet julkaisut netissä tulevat uusilta, uransa alussa olevilta tekijöiltä tai sitten niiltä jotka ovat jo vakiinnuttaneet maineensa kaikilla omilla markkina-alueillaan ja kaipaavat rahan sijaan painoarvoa. Marginaali on edelleen marginaalia. Suuret julkaisut ovat edelleen ihan sitä samaa bulkkia, loppumattomasti kohderyhmäajattelu edellä tehtailtua kamaa, niin ranskan- kuin englanninkielisellä alueella.
Ehkä tärkein ero Reiman muistelemaan menneisyyteen onkin vain se, että enää ei ole mahdollista lukea kaikkia Suomeen saatuja sarjakuvia, vaan ainakin jossain määrin on pakko tukea omaa sarjakuvakuplaansa, valikoida, ja jättää pois se minkä aikaisemmin olisi lukenut paremman puutteessa.
Ajattelee tää.
