Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: 1952 / 100 – Seikkailuja erämaassa (13.03.2018 klo 11:48:55)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
23.09.2019, klo 06:56:36

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
477040 viestiä 10601 aihetta kirjoittanut 7422 jäsentä. Uusin jäsen: Metsän Otus
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvantekijöiden keskustelut
| |-+  Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus
| | |-+  Sivusommitelmat. (HUOM! Lue aloitusviesti.)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 2 3 4 5 [6] 7 8 9 10 11 12 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Sivusommitelmat. (HUOM! Lue aloitusviesti.)  (Luettu 52282 kertaa)
[kivi]
Toimittaja
**
Poissa

Viestejä: 1 571


Akvaarious.


« Vastaus #75 : 27.02.2013, klo 13:50:31 »

Ongelmana tässä esitystavassa on kuitenkin sarjakuvan formaatin tuoma rajoitus; elokuvissa liike on luonnollisesti jatkuva, 24 kuvaa sekunnissa, mutta paneelissa aika on "pysähtynyt", siirtymän tapahtuessa lukijan mielikuvituksen voimalla. Näin ollen elokuvamainen sarjakuvakerronta vahvoine lähikuvineen (jotka saattavat hyppiä hahmosta ja paikasta toiseen) saattavat helposti vaikeuttaa lukukokemusta, koska liikkumattomassa kuvasarjassa lukija ei voi yhtä helposti hahmottaa minne kulloinkin katsotaan ja missä suhteessa paneelin esittämä kuva on edelliseen paneelin tapahtumaan, koska kuva ei "liiku", eikä näin mahdollista helppoa ajan ja paikan ymmärrystä vähällä vaivalla kuten filmissä. Siksi elokuvamaisen kerronnan kanssa pitää sarjakuvissa olla varovainen.

Elokuvan uusimpien trendien kanssa pitää olla varovainen myös elokuvassa.

Tällä hetkellä eletään leffapuolella käsivarakuvauksen huumaa. Siinä moni tekijä unohtaa, että heiluva kamera tuo kuvaan mukaan näkymättömän henkilön: kamera muuttuu tarkkailijasta toimijaksi. Mä olen aloittanut katsoa tänä vuonna jo kuutta ihan kohtuullisen ison budjetin elokuvaa, jotka jäivät katsomatta loppuun kun en kestänyt perustelematonta kuvanrakennusta ja heiluvaa käsivaraa (silloin kun sillä ei ollut mitään erityistä annettavaa).

Lukunopeuden muutokset (salamannopeat leikkaukset, erillisistä lähikuvista koostuvat montaasit) ymmärrän, ja ne kuuluvat osana medialukutaidon luonnolliseen kehitykseen. Mutta entistä enemmän ja useammin törmää siihen, että on nähty ja otettu käyttöön jokin kikka miettimättä mitä sillä halutaan sanoa, miten se muuttaa katsojan asemaa paikassa ja tilassa, ajassa ja kerronnan syvyydessä. Nää on tärkeitä asioita jotka olisi hyvä miettiä läpi ennen kuin niistä alkaa tehdä efektejä, saatika sitten maneereja.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 261


« Vastaus #76 : 27.02.2013, klo 13:57:54 »

Mihalla on paljon asiaa viestissään (edit. ja väliin ehtineellä Kivellä entisestään, just noin) ja vaikka usein painotankin elokuvamaisen ilmaisun etuja sarjakuvassa (eli käänteisesti se mitä joskus herran vuonna 1988 tjs luin Tähtivaeltajan artikkelista pienelokuvien teosta jossa suositeltiin sarjakuvien lukemista kuvakulmien ja kuvakerronnan oppaana! aivan parhautta ja pätee yhä) niin sarjakuvalla ON eri "kieli" kuin elokuvalla.

Tähän mennessä sivusommittelua käsitelleissä viesteissä on kuitenkin pysytty vain visuaalisessa erossa, ruutu kontra 24 ruutua sekunnissa, mutta jätetty toinen merkittävä ero: ääni.
Elokuvissa äänen ja mussikin avulla voidaan ladata jännitettä melko tyhjänpäiväisiin visuaalisiin kohtauksiin.
Esimerkkien ollessa BDtä(monessa vierastetaan anglismia ja epärealismia ääniefekteihin luullen että kaikki on 60-luvun Adam West ZIP!BANG!POW!ta) äänen graafinen esittäminen visuaalisesti, osana sommittelua, on ollut tähän asti pientä mutta oli studion 70-luvulla jakaneista herroista Frank Miller, Walt Simonson ja prinssi Howard Chaykin muuten mitä mieltä tahansa heidän tavaramerkkimäinen äänen typografian käyttö osana ruutu ja sivusommittelua on jotain mikä on juurikin sarjakuvalle luonteenomaista, ainutlaatuista.
tallennettu
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 9 020


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #77 : 28.02.2013, klo 11:18:36 »

...ihmiset ovat niin tottuneita elokuvan muotokieleen että se tuntuu helpommin luonnolliselta.

...elokuvissa liike on luonnollisesti jatkuva, 24 kuvaa sekunnissa, mutta paneelissa aika on "pysähtynyt", siirtymän tapahtuessa lukijan mielikuvituksen voimalla. Näin ollen elokuvamainen sarjakuvakerronta vahvoine lähikuvineen (jotka saattavat hyppiä hahmosta ja paikasta toiseen) saattavat helposti vaikeuttaa lukukokemusta,
...
katsotaan ja missä suhteessa paneelin esittämä kuva on edelliseen paneelin tapahtumaan, koska kuva ei "liiku", eikä näin mahdollista helppoa ajan ja paikan ymmärrystä vähällä vaivalla kuten filmissä.
Kuten vähän aiemmin totesin:
Sarjakuvan yksi ominaispiirrehän on se että sivut ja ruudut viittaavat toisiinsa. Jopa monen sivun taakse eteen tai taaksepäin. Ruudut toimivat siis vuorovaikutuksessa saman aukeman ruutujen ja lopulta koko tarinan ruutujen kanssa.
Niinpä on hieman harhaanjohtavaa keskittyä pohtimaan liikaa juxtapositiota, eli sitä miten vierekkäiset ruudut toimivat yhteen. Siirtymätyypillä (ks. Mc Cloud) on toki väliä, mutta lukija myös siirtyy hyvin joustavasti eteen tai taaksepäin vaikka jokin ruutupari ei heti aukeaisi. Elokuvaan vertaaminen on sikälikin pöljää että elokuva on kytketty katsomisaikaan, se etenee ajassa jopa silloin kun siinä sotketaan kertomuksen aikatasoja. Sarjakuvassa ainoa tähän suuntaan viittaava elementti on teksti, mutta senkään lukemisnopeutta tai järjestystä tekijä ei voi kontrolloida. Mutta joka tapauksessa teksti ikäänkuin sarjakuvan ääniraitana on kuitenkin sen kronologisimmin ja suoraviivaisimmin "etenevä" elementti. 

Perinteisin tapa, eli se että hahmot näkyvät lähes aina kokonaan ja taustaa on vain sen verran kuin tarinankuljetus vaatii, ja että tapahtumat menevät loogisesti, kaiken tarpeellisen näyttäen paneelista toiseen, on tietenkin kaikille helpoin tapa seurata sarjakuvan kerrontaa, vaikka se ei mahdollistakaan yhtä suurta visuaalista impaktia.
Tuohon liittyen. On helppo sortua ajatukseen jonka mukaan "visuaalinen impakti" = kerronnallinen impakti. Siis että mitä näyttävämpää kerronta on sen vaikuttavampaa se muka olisi.

Myös Curt otti äsken mukaan äänen.
Frank Miller, Walt Simonson ja prinssi Howard Chaykin muuten mitä mieltä tahansa heidän tavaramerkkimäinen äänen typografian käyttö osana ruutu ja sivusommittelua on jotain mikä on juurikin sarjakuvalle luonteenomaista, ainutlaatuista.
Näissä sarjakuvan äänissä minua on jo (kymmeniä?) vuosia häirinnyt aivan suunnattomasti (ks. esim keskustelu Valkoisen tiikerin 1. osasta) se että ne ovat ns. pisteääniä. Lyhytkestoisia lukuunottamatta jotain poikkeusta kuten musiikin merkitsemistä nuoteilla. Kun mukaan liitetään vielä se että tekijä korostaa näitä pisteääniä valintansa mukaan, lopputuloksena on aika kirjava ja sellaisena tolkuton "sarjakuvien äänimaailma". Tästä aiheesta pitäisi olla kyllä ihan oma keskustelunsa... 
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
tertsi
Vieras
« Vastaus #78 : 28.02.2013, klo 12:45:40 »

Tekijä panee sarjakuvan ääniraidalle vain ne äänet, joilla on merkitystä, tarinan, fiiliksen ym. kannalta.

edit.
Tuli vaan mieleen, että jos ruutuun jossa rannalla kuljeskelee vaikkapa pariskunta, lisää meren pauhun kirjoitettuna ääniefektinä, on vaarana, että sen pauhu-efektin alta ei näy enää meren häivääkään.   Grin
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, klo 12:50:59 kirjoittanut Tertsi » tallennettu
tertsi
Vieras
« Vastaus #79 : 28.02.2013, klo 13:09:16 »

Jotta ei menisi keskustelu ihan sivuraiteille, lisään uuden sivun ihan itse.
Kyseessä Lucky Luke -albumin, "Aavekaupunki", aloitussivu. Albumi lienee tehty joskus 1960-luvulla?
Syntyykö tästä taidonnäytteestä keskustelua?



* lucky sivu 1.jpg (143.31 kilotavua, 540x779 - tarkasteltu 886 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, klo 19:28:22 kirjoittanut Tertsi » tallennettu
JanneT
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 2 119



« Vastaus #80 : 28.02.2013, klo 13:58:48 »

No ainakin tätä on helppo käyttää suojaviivan puolustuspuheena Tongue



Vaikka olenkin kyllä Tertsin kanssa samaa mieltä siinä että suojaviivasääntöä on huomattavasti helpompi rikkoa onnistuneesti sarjakuvassa kuin liikkuvassa kuvassa.
tallennettu

Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 16 090



« Vastaus #81 : 28.02.2013, klo 14:24:52 »

Mikä on suojaviiva?
tallennettu
Timo Ronkainen
professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 18 151


"Ja rangaistus on greippi!"


« Vastaus #82 : 28.02.2013, klo 14:40:36 »

Mikä on suojaviiva?

Elokuvaopas:

Lainaus
Suojaviiva on kuvaustilanteessa kuviteltu linja, jonka avulla pidetään huoli siitä, että kuvan suunta pysyy oikeana. Viiva on usein kuviteltu kahden ihmisen välille tai liikkuvan kohteen kulkureitille. Suojaviivaa ei saa ylittää, koska silloin kuvan suunta vaihtuu häiritsevästi, mutta kamera-ajon aikana suojaviivan voi ylittää.

Yksinkertaisimmillaan vie siihen että hahmot vaikkapa vaikuttavat puhuvan poispäin toisistaan.

Edit: mut eikös nyt juurikin Jannen versiossa se suojaviiva mene katkirikkipoikki? Siinä Luke kiertää höyhennettyjen tyyppien selkäpuolelle.

Timo
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, klo 14:54:09 kirjoittanut Timo Ronkainen » tallennettu

tertsi
Vieras
« Vastaus #83 : 28.02.2013, klo 14:49:59 »

Minusta tuo Jannen versio ei toimi. Morriksen versiossa lukija tietää tarkalleen, missä kukin puhuja on.
tallennettu
tertsi
Vieras
« Vastaus #84 : 28.02.2013, klo 14:55:24 »

Esimerkiksi jääkiekko-ottelua kuvatessa kamerat sijoitellaan kentän tietylle laidalle. Jos kameroita olisi molemmilla laidoilla, liikesuunta vaihtuisi vaikkapa kesken hyökkäyksen. Yksi Izvetsija-turnaus oli kuvattu näin.

Ei pystynyt katsomaan.
tallennettu
tertsi
Vieras
« Vastaus #85 : 28.02.2013, klo 15:01:24 »

Minusta Morris on saanut mukavaa jännitettä piirtämällä ekan ja vikan ruudun silhuetiksi. Jos nuo silhuettiruudut tai vaikkapa vain toinen niistä ei olisi silhuetti, sivu voisi jäädä paljon tylsemmäksi.

Tuo silhuettimaisuus antaa jotenkin semmoisen hitaan, tapahtumaköyhän ja pitkäkestoisen taivalluksen vaikutelman. Luken ja pelureiden kohtaaminen on ikään kuin lyhyt hetki, vaikka siihen kuluu monta ruutua. Sitten sama taivallus taas jatkuu, nyt vain kolmistaan.

Silhuettimaisuuden lisäksi olennainen asia tuossa taivalluksen jatkumis -fiiliksessä on, että eka ja vika ruutu ovat keskenään identtiset.

Morris on yksinkertaistamisen mestari.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2013, klo 15:11:39 kirjoittanut Tertsi » tallennettu
JanneT
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 2 119



« Vastaus #86 : 28.02.2013, klo 15:02:26 »

Edit: mut eikös nyt juurikin Jannen versiossa se suojaviiva mene katkirikkipoikki? Siinä Luke kiertää höyhennettyjen tyyppien selkäpuolelle.

Minusta tuo Jannen versio ei toimi. Morriksen versiossa lukija tietää tarkalleen, missä kukin puhuja on.

Joo siis tätä oli juuri tarkoituskin havainnollistaa - Morriksella toimii kun pysytään suojaviivan oikealla puolella. Vähän huonosti pohjustettu edellinen viestini, kirjoittelen tässä asuntokaupan yhteydessä. sori.
tallennettu

Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 16 090



« Vastaus #87 : 28.02.2013, klo 15:21:40 »

Morris on yksinkertaistamisen mestari.

Ja John Fordin elokuvien ystävä.

Ford käytti lännenleffoissaan silhuettikuvia mestarin lailla hänkin...


* Etsijät.jpg (8.68 kilotavua, 240x135 - tarkasteltu 204 kertaa.)
tallennettu
Kuikka
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 234


Sika joka ei lennä on pelkkä sika.


« Vastaus #88 : 28.02.2013, klo 15:23:06 »

Onpa jännästi saman tyylinen sivu kuin Deribillä, alkukuva ja viimeinen kuva ovat pareja, niistä näkee sivunlopputuleman, ensi Lucky yksin ja sitten luottamusta herättävä pari liityneenä Luken seuraan. Onkohan tämän tyyppinen sivujako ollut enemmän käytössä niissä sarjakuvissa, joita ei ole ensisijaisesti piirretty albumiksi.

Samaa mieltä olen Tertsin kanssa noiden siluettiruutujen aikavaikutelmasta. Seesteinen rauhallinen iltahämärä, rauhallinen ajankulku. Taasen jännästi alun iltahämysiluetin jälkeen on taas sinitaivas, ja jännästi se ei käy silmään.

On se jännää.
tallennettu
Secos-Bill
Galleriataiteilija
****
Poissa

Viestejä: 778


« Vastaus #89 : 28.02.2013, klo 16:19:24 »

Minusta tämä sivu on kuvallisesti hiukan tylsä, mutta se on käsikirjoituksen syytä. Liikaa tekstiä, joka ei anna tilaa kuin puhuville päille. Viimeinen kuva on pikkuisen ahdas, osittain ison puhekuplan takia - ehkä se olisi pitänyt leventää ja tehdä kaksiriviseksi. Tai jos kuvan hahmoja olisi pienentänyt - mutta ehkä matkan jatkuvuus vaatii, että ne ovat samankokoisia kuin ensimmäisessä kuvassa.
Siluettien lisäksi kolmannen kuvan etualan hahmojen yksivärisyys toimii, kun kuvan ydin on taka-alalla ( vaikka en ole varma, oliko ruskea oikea valinta - en kyllä parempaakaan keksi ).
Yksi juttu tosin tuijottaessa häiritsee: linja, joka muodostuu ruutujen 3-4 sekä 6-7 katuojista ja ensimmäisen kuvan Jolly Jumperin hännän pystysuorasta reunasta ja pisteestä, jossa puhekupla koskee yläreunaan. Myös männynoksat pahentavat vaikutelmaa, että yläkuva hajoaa kahtia. Onko ensimmäisen kuvan tyhjässä tilassa alunperin ollut otsikko, se saattaisi lieventää asiaa.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 4 5 [6] 7 8 9 10 11 12 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: